862 resultados para Cant.


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi EU:ssa on säädetty direktiivi uusiutuvan energian käytön edistämisestä(RES-direktiivi). Direktiivissä annetaan ohjeet biopolttoaineiden ja bionesteiden kasvihuonekaasuvaikutusten laskemiseen. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, täyttääkö hakkuutähteistä valmistettu pyrolyysiöljy RES-direktiivin asettamat määrälliset vaatimukset kasvihuonekaasujen päästövähennykselle silloin, kun pyrolyysiöljyllä korvataan raskasta polttoöljyä lämmöntuotannossa. Laskenta suorittiin direktiivin ohjeiden mukaan. Lisäksi työssä pohdittiin laskentamenetelmän soveltuvuutta pyrolyysiöljyn ilmastovaikutusten arviointiin yleisesti. Laskennassa huomioitiin raaka-aineen tuotannosta, jalostuksesta sekä kuljetuksesta ja jakelusta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Päästöt laskettiin ensin oletusarvoilla, jonka jälkeen suoritettiin todennäköisyyspohjainen herkkyystarkastelu valituille parametreille. Herkkyystarkastelun tuloksista huomattiin, että päästövähennys riippuu pääasiassa kahdesta tekijästä: maaperän hiilitaseen muutoksesta aiheutuvista päästöistä ja pyrolyysiprosessin tarvitseman lämmön tuotantoon käytetyistä polttoaineista. Eniten tuloksiin vaikutti kuitenkin se, oletettiinko pyrolysaattori ja kattila tarkastelussa erillisiksi yksiköiksi (tapaus 1) vai kokonaisuudeksi (tapaus 2). Tulosten perusteella näyttää siltä, että pyrolyysiöljyn käyttö lämmöntuotannossa raskaan polttoöljyn sijasta johtaa päästövähennyksiin. Saatuja tuloksia ei kuitenkaan voida pitää ennusteina pyrolyysiöljyn todellisista ilmastovaikutuksista, koska elinkaariarviointiin liittyy monia epävarmuuksia. RES-direktiivin laskentaohjeet esimerkiksi järjestelmärajausten muodostamisesta ja päästöjen kohdentamisesta ovat epätarkat. Tästä syystä direktiiviä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla, jolloin toisistaan poikkeavat tulokset voivat silti olla kaikki direktiivin mukaisesti laskettuja. Jotta liika tulkinnanvaraisuus ei aiheuttaisi ongelmia, olisi RES-direktiivin laskentaohjetta hyvä tarkentaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä käytiin läpi Porvoon jalostamon haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästömääritysmenetelmiä ja arvioitiin nykyisin käytössä olevien sekä uusien menetelmien soveltuvuutta Porvoon jalostamon päästömääritykseen. Nykyisten menetelmien arviointia tehtiin käymällä läpi eri alueiden 2000-luvun päästömäärät sekä vertaamalla päästömääriä muiden jalostamojen vastaaviin päästömääriin. Haihtuvista orgaanisista yhdisteistä puhuttaessa jätetään yleisesti metaani määritelmän ulkopuolelle ja käytetään termiä NMVOC-yhdisteet. Työssä laskettiin arvio Porvoon jalostamon metaanin päästömäärälle ja arvioitiin sen vaikutusta NMVOC-kokonaispäästömäärään. Metaanin kokonaispäästömäärien havaittiin olevan noin kymmenen kertaa haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästömääriä pienempiä, ja näin ollen niiden lisäämisellä NMVOC-päästöihin ei ole juuri vaikutusta. Myös menetelmien investointi- ja käyttökustannuksia, sekä pidemmän aikavälin kustannuksia arvioitiin. Kustannuksiltaan tällä hetkellä Porvoon jalostamolla käytössä olevat menetelmät ovat kustannustehokkaita. Uusista menetelmistä DIAL, SOF ja OGI ovat kustannuksiltaan huomattavasti kalliimpia, myös pitkän aikavälin vertailulla. Nykyisten menetelmien vuosittaiset kustannukset aiheutuvat mittausten vaatimista henkilötyötunneista. Uusista menetelmistä SOF ja DIAL vaativat ulkopuolisten mittaajien käyttämistä. Massavirran määrityksen suhteen vielä kehitysvaiheessa olevalla OGI-kameralla mitatessa voidaan käyttää mittaajina omaa henkilökuntaa. Toisin kuin DIAL- ja SOF-menetelmien laitteistot, OGI-kamera ostetaan omaksi ja näin ollen sitä voidaan käyttää tarpeen vaatiessa vuoden ympäri esimerkiksi suurien vuotajien paikallistamiseen ja LDAR-kiristysohjelman tukena. Tarkastelun perusteella olisi suositeltavaa tarkastaa nykyisin käytettävistä laskentamenetelmistä erityisesti prosessi- ja säiliöalueen sekä jätevesijärjestelmä päästömäärät käyttäen tarkempia DIAL-, SOF- tai myöhemmin OGI-menetelmiä ja muokata laskentamenetelmiä vastamaan näillä määritettyjä päästömääriä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Centrifugal pumps are a notable end-consumer of electrical energy. Typical application of a centrifugal pump is the filling or emptying of a reservoir tank, where the pump is often operated at a constant speed until the process is completed. Installing a frequency converter to control the motor substitutes the traditional fixed-speed pumping system, allows the optimization of rotational speed profile for the pumping tasks and enables the estimation of rotational speed and shaft torque of an induction motor without any additional measurements from the motor shaft. Utilization of variable-speed operation provides the possibility to decrease the overall energy consumption of the pumping task. The static head of the pumping process may change during the pumping task. In such systems, the minimum rotational speed changes during reservoir filling or emptying, and the minimum energy consumption can’t be achieved with a fixed rotational speed. This thesis presents embedded algorithms to automatically identify, optimize and monitor pumping processes between supply and destination reservoirs, and evaluates the changing static head –based optimization method.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli selvittää Etelä-Karjalan alueen yritysten jätevirtoja ja sekalaisen rakennusjätteen koostumusta. Jätevirtojen selvityksessä keskityttiin metsäteollisuuden, rakennusteollisuuden ja kaupan alan jätevirtoihin. Tarkoituksena oli selvittää mahdollisessa jätteenkäsittelylaitoksessa hyödynnettävien jätejakeiden määrät. Selvitettyjen tietojen perusteella arvioitiin erilaisten jätteenkäsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta yritysnäkökul-masta Etelä-Karjalan alueella. Rakennusjätteen koostumusta tutkittiin lajittelemalla ja pun-nitsemalla sekalaisia rakennusjätekuormia jätejakeittain. Etelä-Karjalan alueen jätevirtoja selvitettiin muun muassa yrityshaastatteluin ja hyödyntämällä Lassila & Tikanoja Oyj:n tietokantaa. Sekalaisen rakennusjätteen lajittelututkimuksessa selvisi, että sekalaisissa rakennusjäte-kuormissa on lähes 50 m-% hyödynnettävissä olevia jätejakeita. Energiajaetta kuormissa oli yhteensä noin 34 m-% ja kaatopaikkajätettä noin 52 m-%. Kaupan alalta syntyy pää-sääntöisesti paljon pakkausmateriaaleista koostuvaa energiajaetta, kun taas metsäteollisuu-desta syntyy paljon erilaisia prosessijätteitä, joita ei voida hyödyntää työssä tutkituilla me-netelmillä. Lappeenrannan ja Imatran alueilla arvioidaan syntyvän energiajaetta metsäteol-lisuudesta, kaupan alalta ja rakennusteollisuudesta yhteensä noin 4 300 t, puujätettä noin 5 000 t ja sekalaista rakennusjätettä noin 11 700 t. Metsäteollisuuden, rakennusteollisuuden ja kaupan alan jätevirrat Etelä-Karjalassa eivät ole riittävät taloudellisesti kannattavan jätteenkäsittelylaitoksen perustamiseksi. Arvioinnissa huomioitiin laitoksen investointikustannukset sekä muut aiheutuvat kustannukset. Energiajakeen siirtokuormausasema todettiin kannattavaksi tilanteessa, jossa energiajae toimitettaisiin Etelä-Karjalan sijasta Lahteen tai Kouvolaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The understanding and engineering of bismuth (Bi) containing semiconductor surfaces are signi cant in the development of novel semiconductor materials for electronic and optoelectronic devices such as high-e ciency solar cells, lasers and light emitting diodes. For example, a Bi surface layer can be used as a surfactant which oats on a III-V compound-semiconductor surface during the epitaxial growth of IIIV lms. This Bi surfactant layer improves the lm-growth conditions if compared to the growth without the Bi layer. Therefore, detailed knowledge of the properties of the Bi/III-V surfaces is needed. In this thesis, well-de ned surface layers containing Bi have been produced on various III-V semiconductor substrates. The properties of these Bi-induced surfaces have been measured by low-energy electron di raction (LEED), scanning-tunneling microscopy and spectroscopy (STM), and synchrotron-radiation photoelectron spectroscopy. The experimental results have been compared with theoretically calculated results to resolve the atomic structures of the studied surfaces. The main ndings of this research concern the determination of the properties of an unusual Bi-containing (2×1) surface structure, the discovery and characterization of a uniform pattern of Bi nanolines, and the optimization of the preparation conditions for this Bi-nanoline pattern.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In Finland the thermal treatment of sewage sludge has been moderate in 21th century. The reason has been the high moisture content of sludge. During 2005-2008, 97-99% of sewage sludge was utilized in landscaping and agriculture. However agricultural use has been during 2005-2007 less than 3 %. The aim of national waste management plan is that by 2016 100% of sludge is used either as soil amendment or energy. The most popular utilization method for manure is spreading it on arable land. The dry manures such as poultry manure and horse manure could also be used in incineration. The ashes could be used as fertilizers and while it is not suitable as a starter fertilizer, it is suitable in maintaining P levels in the soil. One of the main drivers for more efficient nutrient management is the eutrophication in lakes and the Baltic See. ASH DEC process can be used in concentrating phosphorus rich ashes while separating the heavy metals that could be included. ASH DEC process uses thermochemical treatment to produce renewable phosphate for fertilizer production. The process includes mixing of ashes and chlorine donors and subsequent treatment in rotary kiln for 20 min in temperature of 900 – 1 050 oC. The heavy metals evaporate and P-rich product is obtained. The toxic substances are retained in air pollution control system in form of mixed metal hydroxides. The aim of conducting this study is to estimate the potential of ASH DEC process in treating phosphorus rich ashes in Finland. The masses considered in are sewage sludge, dry manure from horses, and poultry and liquid pig manure. To date the usual treatment method for sewage sludge in Finland is composting or anaerobic digestion. Part of the amount of produced sewage sludge (800 kt/a fresh mass and 160 kt/a TS) could also be incinerated and the residual ashes used in ASH DEC process. Incinerating only manure can be economically difficult to manage because the incineration of manure is in Finland considered as waste incineration. Getting a permit for waste incineration is difficult and also small scale waste incineration is too expensive. The manure could act as an additional feedstock in counties with high density of animal husbandry where the land area might not be enough for spreading of manure. Now when the manure acts as a supplementary feedstock beside sludge, the ash can’t be used directly as fertilizer. Then it could be used in ASH DEC process. The perquisite is that the manure producers could pay for the incineration, which might prove problematic.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tietämyksen hyödyntäminen parantaa yrityksen arvontuotannon lopputuloksia - myös vähittäiskaupassa. Vähittäiskaupoille erityisesti asiakastietämys on erityisen tärkeää. Asiakastietämyksen suhteen vähittäiskaupat ovat periaatteessa erinomaisessa asemassa, koska niiden henkilökunta tapaa asiakkaita päivittäin. Viimeisen 20 - 30 vuoden aikana vähittäiskauppa on kuitenkin siirtynyt ketjuliiketoimintamalliin, jossa toiminnan tehostamiseksi suurin osa päätöksenteosta on keskitetty ketjuyksikköön pois asiakasrajapinnasta. Päätöksenteon tueksi tuotetaan runsaasti määrällistä tietoa, mutta ensikäden syvällistä tietämystä asiakkaista päätöksenteossa ei pystytä hyödyntämään. Tämän työn tavoite on ollut kehittää nykyaikaisille vähittäiskaupoille soveltuva tapa saada keskitetyn päätöksenteon tueksi ensikäden asiakastietämystä. Työn metodologia nojaa suunnittelutieteeseen ja konstruktiiviseen tutkimusotteeseen, joissa molemmissa keskeisessä roolissa on konstruktio, jolla pyritään sekä ratkaisemaan käytännön ongelma että tuottamaan uutta teoreettista tietoa. Työn viitekehys muodostuu tietämystä käsittelevästä kirjallisuudesta. Konstruktion muodostamista varten työssä on tutustuttu vähittäiskaupasta löytyviin esimerkkeihin hyödyntää asiakastietämystä. Lisäksi työssä on systematisoitu tietämyksen luomiseen liittyvää käsitteistöä arvoketjunäkökulmasta. Pohjatyön jälkeen muodostettu konstruktio ratkaisee tutkimusongelman liittämällä ketjuyksikön ja asiakasrajapinnan samaan tietämyksen luomisen kehään. Konstruktiossa hyödynnetään arvoketjun ominaisuuksia, tietotekniikkaa sekä arvoketjuun muodostuvia käytänneyhteisöitä. Näin konstruktiossa on pystytty huomioimaan sekä vähittäiskaupan arvoketjun erityispiirteet että tietämyksen luomisen edellytykset.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuus tukee näkemystä hyvän kannattavuuden positiivisesta merkityksestä yritykselle. Näin sen merkitystä ei voida sivuuttaa menestystekijänä yrityksen kilpailukyvylle ja jatkuvuudelle. Tutkimuksen case-organisaatiossa kannattavuus on ollut heikko jo kolmella viimeisellä tilikaudella. Pitkään jatkuessaan heikko kannattavuus voi johtaa taloudellisiin ongelmiin, joten olisi löydettävä keinot kääntää tulos jälleen positiiviseksi. Tutkimuksen tavoitteina on tutkia mitä kannattavuus on, miten sitä voidaan mitata ja arvioida sekä mitä keinoja on parantaa kannattavuutta. Lisäksi tutkitaan miten soveltaa näitä teoriapohjaisia keinoja tutkimuksen case-organisaatiossa sen kannattavuuden analysoinnin sekä parantamisen kontekstissa. Tutkimuksen teoria aineisto kerätään kannattavuutta käsittelevästä kirjallisuudesta. Empiirinen tutkimus suoritetaan case-organisaation tuottamaa informaatiota hyödyntäen, kyselytutkimuksella sekä tutkijan havainnoin n.12 vuoden ajalta case-organisaation palveluksessa. Kirjallisuus esittää useamman tavan kannattavuuden parantamiseen. Kaikki esitetyt tavat eivät sellaisinaan sovellu case-organisaation kannattavuuden parantamiseen. Tutkimus esittää toiminnan luonteen ja toimintaympäristön huomioiden mahdollisia sopivia keinoja kehittää kannattavuutta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this research was to provide a deeper insight into the consequences of electronic human resource management (e-HRM) for line managers. The consequences are viewed as used information system (IS) potentials pertaining to the moderate voluntaristic category of consequences. Due to the need to contextualize the research and draw on line managers’ personal experiences, a qualitative approach in a case study setting was selected. The empirical part of the research is loosely based on literature on HRM and e-HRM and it was conducted in an industrial private sector company. In this thesis, method triangulation was utilized, as nine semi-structured interviews, conducted in a European setting, created the main method for data collection and analysis. Other complementary data such as HRM documentation and statistics of e-HRM system usage were utilized as background information to help to put the results into context. E-HRM has partly been taken into use in the case study company. Line managers tend to use e-HRM when a particular task requires it, but they are not familiar with all the features and possibilities which e-HRM has to offer. The advantages of e-HRM are in line with the company’s goals. The advantages are e.g. an transparency of data, process consistency, and having an efficient and easy-to-use tool at one’s disposal. However, several unintended, even contradictory, and mainly negative outcomes can also be identified, such as over-complicated processes, in-security in use of the tool, and the lack of co-operation with HR professionals. The use of e-HRM and managers’ perceptions regarding e-HRM affect the way in which managers perceive the consequences of e-HRM on their work. Overall, the consequences of e-HRM are divergent, even contradictory. The managers who considered e-HRM mostly beneficial to their work found that e-HRM affects their work by providing information and increasing efficiency. Those managers who mostly perceived challenges in e-HRM did not think that e-HRM had affected their role or their work. Even though the perceptions regarding e-HRM and its consequences might reflect the strategies, the distribution of work, and the ways of working in all HRM in general and can’t be generalized as such, this research contributed to the field of e-HRM and it provides new perspectives to e-HRM in the case study organization and in the academic field in general.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on osoittaa betonimurskeen ympäristökelpoisuus maarakennuskäytössä sekä vertailla betonimurskeen ja luonnonmateriaalien elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia maarakentamisessa. Teoriaosassa käsitellään betonimurskeen maarakennuskäyttöön vaikuttavaa lainsäädäntöä ja sen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi käydään läpi neitseellisten maarakennusmate-riaalien otosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Työn kokeellinen osa koostuu kahdesta osasta: materiaalien haitallisten aineiden liukoisuuden mää-rityksistä ja elinkaariarvioinnista. Liukoisuuden määritykset tehtiin kenttäkokeina luonnonolosuhteissa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n Jokimaan pilot-luokan maaperätutkimuskeskuksessa. Lisäksi liukoisuudet määritettiin laboratoriossa valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa vaatimusten mukaisesti. Elinkaariarvioinnissa vertailtiin betonimursketta neitseellisiin maarakennusmateriaaleihin skenaarioissa, jotka sisälsivät materiaalin valmistuksen ja kuljetuksen käyttökohteeseen. Neitseellisiä materiaaleja käytettäessä oletettiin, että betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle. Elinkaariarvioinnissa käytettiin Gabi-elinkaarimallinnusohjelmaa ja skenaarioita vertailtiin hiilidioksidiekvivalenttipäästöihin. Lisäksi elinkaariarviointiin otettiin mukaan vielä kehitysvaiheessa oleva menetelmä maankäytön indikaattoreiden määrittämiseen. Menetelmällä tutkittiin soranoton vaikutusta soraharjun maaperän laadulle ennen ja jälkeen soranoton. Tulokseksi liukoisuuden määrityksistä saatiin, että betonimurskekerroksen läpi suotautuneen sade-veden pH nousee hyvin emäksiseksi. pH:n nousu vaikuttaisi korreloivan positiivisesti tiettyjen metallien liukoisuuteen. Huomattavaa on, että kenttäkokeiden liukoisuudet ja laboratoriossa määritetyt liukoisuudet poikkesivat joltain osin toisistaan. Elinkaaritarkastelussa hiilidioksidiekvivalentti päästöjen suhteen suurin päästö aiheutuu, jos betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle hyötykäytön sijaan. Maaperän laadun muutoksien määrittämisen menetelmä ei vielä ole käyttökelpoinen lähtötietojen yksinkertaistuksien ja puutteiden takia. Betonimurskeen hyötykäyttö maarakentamisessa ei aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia, kun altistus vedelle minimoidaan. Lisäksi hyötykäyttö on suositeltava vaihtoehto loppusijoitukselle kaatopaikan rakentamisen ja käytön aiheuttamien ympäristövaikutusten takia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The along-scan radiometric gradient causes severe interpretation problems in Landsat images of tropical forests. It creates a decreasing trend in pixel values with the column number of the image. In practical applications it has been corrected assuming the trend to be linear within structurally similar forests. This has improved the relation between floristic and remote sensing information, but just in some cases. I use 3 Landsat images and 105 floristic inventories to test the assumption of linearity, and to examine how the gradient and linear corrections affect the relation between floristic and Landsat data. Results suggest the gradient to be linear in infrared bands. Also, the relation between floristic and Landsat data could be conditioned by the distribution of the sampling sites and the direction in which images are mosaicked. Additionally, there seems to be a conjunction between the radiometric gradient and a natural east-west vegetation gradient common in Western Amazonia. This conjunction might have enhanced artificially correlations between field and remotely-sensed information in previous studies. Linear corrections may remove such artificial enhancement, but along with true and relevant spectral information about floristic patterns, because they can´t separate the radiometric gradient from a natural one.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sukupolvenvaihdoksella tarkoitetaan yrityksen omistajasuhteiden vaihtumista sukupolvelta toiselle liiketoiminnan jatkamiseksi yrityksessä. Tutkielmassa tutkitaan sukupolvenvaihdosta koskevaa verokohtelua ja muita omistajavaihdokseen liittyviä tekijöitä, joita yrityksissä kohdataan omistajavaihdosprosessin aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää paras ratkaisu sukupolvenvaihdoksen toteutukseen kohdeyritykselle. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin pääasiassa kohdeyrityksen tilinpäätöksiä viime vuosilta sekä omistajan ja jatkajan haastatteluja. Tutkimuksessa esitetyt laskelmat perustuvat kohdeyrityksen tilinpäätöstietoihin. Laskelmien tarkoituksena on selkeyttää sukupolvenvaihdoksen verotuskäytäntöä ja avustaa koituvan kokonaisrahoituksen tarpeen arvioinnissa. Sukupolvenvaihdokseen tulee valmistautua riittävän ajoissa ja etenkin verotukseen liittyviin ratkaisuihin tulee valmistautua ennakkoon. Yrityksen käypä arvo ja omistajavaihdoksen toteutustapa määrittävät pitkälti kokonaisverotuksen määrän. Kohdeyritykselle sopivin ratkaisu riippuu myös jatkajan mahdollisuuksista rahoittaa omistajavaihdos. Kohdeyrityksen tapauksessa kokonaisrahoituksellisesti edullisin vaihtoehto olisi maksaa käypään arvoon nähden alhainen kauppahinta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä käsitellään Aurinkoa seuraavan aurinkopaneelijärjestelmän kehittämistä Suomen olosuhteisiin. Työ on tehty osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Green Campus-projektia, jossa tarkoituksena on tuottaa yliopistolle energiaa uusiutuvilla menetelmillä ja käyttää niitä apuna tutkimuksessa sekä opetuksessa. Tavoitteena työssä on ymmärtää Auringon seuraamisen hyödyt sekä mahdolliset haitat aurinkopaneeli sovellutuksissa. Aikaisemman tutkimustiedon ollessa vähäistä, on työssä pyritty löytämään laskentamalli tuottavuuden laskentaan riippumatta siitä, missä päin maapalloa aurinkopaneelijärjestelmä sijaitsee. Työ alkaa kirjallisuustutkimuksella, jossa käydään läpi aurinkopaneelien toimintaperiaate, aurinkoenergian ja auringonpaistetuntien suuruusluokat Suomessa, sekä Suomen sääoloista johtuvat vaatimukset aurinkopaneelijärjestelmille. Tämän jälkeen on vertailtu kaupallisia järjestelmiä. Lopuksi järjestelmällistä tuotesuunnittelua hyväksikäyttäen suunnitellaan oma versio Aurinkoa seuraavasta aurinkopaneelijärjestelmästä. Oman suunnitelman järkevyyttä simuloidaan pienoismallilla Matlab-Arduino ympäristössä ja pyritään löytämään mahdollisia heikkouksia. Suomessa aurinkoenergiasta 90 % saadaan maalis – syyskuun aikana. Nykyisillä akkujärjestelmillä aurinkoenergia Suomessa ei sovellu kuin täydentäväksi energianlähteeksi. Aurinkoa seuraamalla voidaan saavuttaa 25-30 % tuottavuuden lisäys kesäaikana verrattuna staattiseen järjestelmään. Talvella hyöty tippuu 0-10 % luokkaan. Pienoismallilla simuloidut ohjaustavat osoittivat, että Aurinkoa on mahdollista seurata ilman sensoreita laskemalla Auringon paikka tähtitieteen kaavoista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The features of the nucleotide sequences in both replication and promoter regions have been investigated in many organisms. Intrinsically bent DNA sites associated with transcription have been described in several prokaryotic organisms. The aim of the present study was to investigate intrinsic bent DNA sites in the segment that holds the chromosomal replication origin, oriC, of Xylella fastidiosa 9a5c. Electrophoretic behavior analyses, as well as in silico analyses of both the 2-D projection and helical parameters, were performed. The chromosomal segment analyzed contains the initial sequence of the rpmH gene, an intergenic region, the dnaA gene, the oriC sequence, and the 5' partial sequence of the dnaN gene. The analysis revealed fragments with reduced electrophoretic mobility, which indicates the presence of curved DNA segments. The analysis of the helical parameter ENDS ratio revealed three bent DNA sites (b1, b2, and b3) located in the rpmH-dnaA intergenic region, the dnaA gene, and the oriC 5' end, respectively. The chromosomal segment of X. fastidiosa analyzed here is rich in phased AT tracts and in CAnT motifs. The 2-D projection indicated a segment whose structure was determined by the cumulative effect of all bent DNA sites. Further, the in silico analysis of the three different bacterial oriC sequences indicated similar negative roll and twist >34.00° values. The DnaA box sequences, and other motifs in them, may be associated with the intrinsic DNA curvature.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkitaan materiaalisuunnittelun mittausta elintarvikealan yrityksessä. Tut-kimuksella on kolme tavoitetta, jotka ovat miten materiaalisuunnittelua mitataan yrityksessä, toimivatko mittarit oikein ja mittaavatko mittarit haluttuja asioita. Työ on tapaustutkimus, joka koostuu teoreettisesta kirjallisuusselvityksestä ja empiirisestä tapaustutkimuksesta. Empiirinen aineisto on hankittu sekä kvalitatii-visin että kvantitatiivisin menetelmin. Työn tutkimustavoitteiden saavuttaminen edellytti materiaalisuunnittelijoille ky-selyn tekemistä. Kyselyn ja tavoitteiden avulla määriteltiin mittarit, joita halutaan seurata. Käytössä olevalle mittaristolle etsittiin vaihtoehtoa toiminnanohjausjär-jestelmästä. Vertailemalla mittaristoja päädyttiin käyttämään vanhaan mittaristoa. Materiaalisuunnittelun mittaaminen on tärkeätä, koska hankinnat vaikuttavat yri-tyksen tulokseen ja ilman mittausta materiaalisuunnittelu ei voi kehittyä. Valittu mittaristo täyttää kaikki sen vaatimukset ja siitä löytyvät mittarit, joita halutaan seurata. Mittariston avulla yritys pystyy seuraamaan materiaalisuunnittelun tavoit-teiden saavuttamista eli varastoihin sitoutuneen pääoman kehitystä. Mittariston tulee olla yhteydessä yrityksen hankintastrategiaan ja –tavoitteisiin. Mittariston oikeellisuutta tulee tarkastella säännöllisin väliajoin, jotta varmistutaan siitä, että mitataan seurattavia asioita.