Singen; Jewish Community Collection 1990

Article about fate of Jews from Singen during Third Reich (by Reinhild Kappes); book review about Jews in Singen during Third Reich (in Suedkurier, August 1990).

Bronne Family Collection 1981-1990

Family trees reaching back to the 1700s and other materials pertaining to the extended Bronne family. Also included is a typescript about the Bronne Shirt Company in Glens Falls, New York.

Sanan vai rakkauden palveluksessa? : Diakonian viralle esitetyt teologiset perusteet Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006

Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää diakonian viralle esitettyjä teologisia perusteita kirkon viralliseen päätöksentekoon liittyvissä asiakirjoissa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1997-2006. Diakonaatti tarkoittaa kirkon hengelliseen virkaan kuuluvaa papin virasta erillistä palveluvirkaa. Tässä tutkielmassa diakonaattia tarkastellaan kirkkolaissa ilmaistun karitatiivisen diakonian viran näkökulmasta suhteessa kirkon erityiseen virkaan. Systemaattisessa analyysissa on pyritty kuvaamaan aineistosta esiin nouseva diakonian viran keskeinen teologia ja keskeisimmät virkakeskustelussa esiin tulleet ongelmakohdat. Diakonian viran teologisia perusteita ei tässä tutkielmassa pidetä yhtenä kokonaisuutena, vaan siinä tapahtuvat muutokset on pyritty nostamaan esiin historiallisessa viitekehyksessä. Dispositio on tämän vuoksi rakennettu kronologisesti eteneväksi. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käytävä keskustelu diakonian viran uudistamisesta on käytännöllisten uudistamistarpeiden lisäksi lähtökohdiltaan yhteydessä kansainväliseen ja ekumeeniseen virkateologiseen kehitykseen, jossa kirkot ovat arvioineet omaa olemustaan ja tehtäväänsä. Virkarakenneuudistuksen pani vireille piispainkokouksen esitys 1/1994 diakonian viran kehittämisestä. Tutkielman keskiössä ovat siihen liittyen komiteamietinnöt Yhdessä kirkon virassa (1997) ja Palvelijoiksi vihityt (2002). Tarkasteltuna ajanjaksona lähdeaineistossa on havaittavissa kirkon viran ja diakonian viran määrittelyä koskeva terminologian ja ordinaatiokäsityksen muutos. Linjausten argumentoinnissa on havaittavissa joitakin epäselvyyksiä, koska esiin otettiin uusia käsitteitä. Kaikki analysoidut asiakirjat katsoivat kirkon viran perustuvan jumalalliseen asetukseen. Sekä kaksisäikeisessä että kolmisäikeisessä virkamallissa diakonian virka ymmärrettiin osaksi Jumalan asettamaa kirkon virkaa. Yksi ministerium ecclesiasticum aukeaa useampaan tehtävään. Kristus asetti kirkolle viran kutsuessaan ja lähettäessään apostolit. Viran muodot ja jakautuminen esimerkiksi piispan, papin ja diakonian virkoihin on nähty periaatteessa inhimillisenä järjestelykysymyksenä, sillä viran jumalallinen asetus ei koske viran muotoja. Asiakirjoissa tukeuduttiin kirkon viran määrittelyssä yhteisen pappeuden perustaan. Kristityt muodostavat uskon ja rakkauden yhteisön, jossa koko seurakunnalla on vastuu tietyistä tehtävistä. Kirkon erityinen palveluvirka rakentuu tälle pohjalle. Aineistosta vahvasti nouseva teema on Lutherin teologiaan perustuva näkemys uskon ja rakkauden sisäkkäisyydestä sekä uskossa läsnäolevasta Kristuksesta rakkauden perustana. Lutherin teologiaan liittyy myös diakonian viran argumentointi sakramentaalisen sanakäsityksen pohjalta. Sanakäsitys on nähty laajasti myös ekumeenisessa dialogissa. Diakonian virkaa tarkasteltiin aineistossa suhteessa seurakuntaan. Yhteisöllisyyden korostus diakonian viran edellytyksenä ja myös sen seurauksena nousi esiin. Yhteisöllisyyden ja siten myös diakonian lähteeksi hahmottui jumalanpalvelus ja ehtoollinen. Ajatus koinoniasta toi mukanaan myös vahvan pneumatologisen perustelun diakonian viralle. Voidaankin sanoa, että diakonian virka tulkittiin lähteissä ankkuroituneeksi Kristukseen. Kristuksen ja kristittyjen yhteyden vuoksi Kristus on sekä diakonian lähde että sen kohde. Aineiston pohjalta on hahmotettavissa diakonian viran teologisena lähtökohtana yhteinen pappeus sekä yhteys sanaan ja sakramentteihin. Viran edellytyksenä on erityinen kutsu, valtuutuksena ordinaatio ja palveluviran sisältönä apostolisen esikuvan mukainen palvelu. Palveluvirka kirkossa perustuu yleiseen pappeuteen siten, että vain yleisen pappeuden omaava kastettu ja uskova kirkon jäsen voi saada erityisen kutsun ja valtuutuksen erityiseen virkaan. Yleinen pappeus ei kuitenkaan yksin riitä virkaan eikä sitä ole mahdollista johtaa yleisestä pappeudesta. Erityinen kirkon virka edellyttää lisäksi erityisen Jumalan kutsun, jonka kirkko hyväksyy ja vahvistaa. Jumalan kutsun julkinen vahvistaminen ja tunnustaminen tapahtuu ordinaatiossa. Diakonian virkaa koskevassa suomalaisessa keskustelussa on oltu yksimielisiä siitä, että diakonian virkaan sisältyvät karitatiivinen, katekeettinen ja liturginen funktio. Käytännössä diakonian viralla on kuitenkin vahvasti karitatiivinen luonne Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Microeconometric Studies on Unemployment and Business Cycles

Väitöskirja koostuu neljästä esseestä, joissa tutkitaan empiirisen työntaloustieteen kysymyksiä. Ensimmäinen essee tarkastelee työttömyysturvan tason vaikutusta työllistymiseen Suomessa. Vuonna 2003 ansiosidonnaista työttömyysturvaa korotettiin työntekijöille, joilla on pitkä työhistoria. Korotus oli keskimäärin 15 % ja se koski ensimmäistä 150 työttömyyspäivää. Tutkimuksessa arvioidaan korotuksen vaikutus vertailemalla työllistymisen todennäköisyyksiä korotuksen saaneen ryhmän ja vertailuryhmän välillä ennen uudistusta ja sen jälkeen. Tuloksien perusteella työttömyysturvan korotus laski työllistymisen todennäköisyyttä merkittävästi, keskimäärin noin 16 %. Korotuksen vaikutus on suurin työttömyyden alussa ja se katoaa kun oikeus korotettuun ansiosidonnaiseen päättyy. Toinen essee tutkii työttömyyden pitkän aikavälin kustannuksia Suomessa keskittyen vuosien 1991 – 1993 syvään lamaan. Laman aikana toimipaikkojen sulkeminen lisääntyi paljon ja työttömyysaste nousi yli 13 prosenttiyksikköä. Tutkimuksessa verrataan laman aikana toimipaikan sulkemisen vuoksi työttömäksi jääneitä parhaassa työiässä olevia miehiä työllisinä pysyneisiin. Työttömyyden vaikutusta tarkastellaan kuuden vuoden seurantajaksolla. Vuonna 1999 työttömyyttä laman aikana kokeneen ryhmän vuosiansiot olivat keskimäärin 25 % alemmat kuin vertailuryhmässä. Tulojen menetys johtui sekä alhaisemmasta työllisyydestä että palkkatasosta. Kolmannessa esseessä tarkastellaan Suomen 1990-luvun alun laman aiheuttamaa työttömyysongelmaa tutkimalla työttömyyden kestoon vaikuttavia tekijöitä yksilötasolla. Kiinnostuksen kohteena on työttömyyden rakenteen ja työn kysynnän muutoksien vaikutus keskimääräiseen kestoon. Usein oletetaan, että laman seurauksena työttömäksi jää keskimääräistä huonommin työllistyviä henkilöitä, jolloin se itsessään pidentäisi keskimääräistä työttömyyden kestoa. Tuloksien perusteella makrotason kysyntävaikutus oli keskeinen työttömyyden keston kannalta ja rakenteen muutoksilla oli vain pieni kestoa lisäävä vaikutus laman aikana. Viimeisessä esseessä tutkitaan suhdannevaihtelun vaikutusta työpaikkaonnettomuuksien esiintymiseen. Tutkimuksessa käytetään ruotsalaista yksilötason sairaalahoitoaineistoa, joka on yhdistetty populaatiotietokantaan. Aineiston avulla voidaan tutkia vaihtoehtoisia selityksiä onnettomuuksien lisääntymiselle noususuhdanteessa, minkä on esitetty johtuvan esim. stressin tai kiireen vaikutuksesta. Tuloksien perusteella työpaikkaonnettomuudet ovat syklisiä, mutta vain tiettyjen ryhmien kohdalla. Työvoiman rakenteen vaihtelu saattaa selittää osan naisten onnettomuuksien syklisyydestä. Miesten kohdalla vain vähemmän vakavat onnettomuudet ovat syklisiä, mikä saattaa johtua strategisesta käyttäytymisestä.

Altruism, Trade Policy, and the Optimality of Foreign Aid

There are many studies in the literature that deal with the welfare effects of income transfers between nations in a general equilibrium setting. An important impetus for this extensive literature was the demonstration of the transfer paradox; that the donor country could actually gain from a transfer of income to another, and that the recipient could lose as a result of the gift. The reason for this paradoxical result is that the transfer gives rise to a terms-of-trade effect that may be especially beneficial to the donor and detrimental to the recipient. Subsequently, many papers have established conditions under which this paradox will or will not occur. Early work by Samuelson (1954) was followed by demonstrations of paradoxes by Gale (1974), Ohyama (1974), Brecher and Bhagwati (1982) and Bhagwati, Brecher and Hatta 1983, 1985, and Dixit (1983)) among others.1 More recently, many studies have examined whether or not foreign aid — tied and untied — can be welfare improving for both the donor and the recipient (see, for example, Turunen-Red and Woodland (1988), Kemp and Wong (1993), Schweinberger (1990), Hatzipanayotou and Michael (1995), Lahiri and Raimondos-Moller 1995, 1997, Djajić, Lahiri and Raimondos-Møller 1996a, 1996b, and Lahiri, Raimondos-Møller, Wong and Woodland 1997.2

Functional and work disability and treatment received by patients with major depressive disorder

This study is one part of a collaborative depression research project, the Vantaa Depression Study (VDS), involving the Department of Mental and Alcohol Research of the National Public Health Institute, Helsinki, and the Department of Psychiatry of the Peijas Medical Care District (PMCD), Vantaa, Finland. The VDS includes two parts, a record-based study consisting of 803 patients, and a prospective, naturalistic cohort study of 269 patients. Both studies include secondary-level care psychiatric out- and inpatients with a new episode of major depressive disorder (MDD). Data for the record-based part of the study came from a computerised patient database incorporating all outpatient visits as well as treatment periods at the inpatient unit. We included all patients aged 20 to 59 years old who had been assigned a clinical diagnosis of depressive episode or recurrent depressive disorder according to the International Classification of Diseases, 10th edition (ICD-10) criteria and who had at least one outpatient visit or day as an inpatient in the PMCD during the study period January 1, 1996, to December 31, 1996. All those with an earlier diagnosis of schizophrenia, other non-affective psychosis, or bipolar disorder were excluded. Patients treated in the somatic departments of Peijas Hospital and those who had consulted but not received treatment from the psychiatric consultation services were excluded. The study sample comprised 290 male and 513 female patients. All their psychiatric records were reviewed and each patient completed a structured form with 57 items. The treatment provided was reviewed up to the end of the depression episode or to the end of 1997. Most (84%) of the patients received antidepressants, including a minority (11%) on treatment with clearly subtherapeutic low doses. During the treatment period the depressed patients investigated averaged only a few visits to psychiatrists (median two visits), but more to other health professionals (median seven). One-fifth of both genders were inpatients, with a mean of nearly two inpatient treatment periods during the overall treatment period investigated. The median length of a hospital stay was 2 weeks. Use of antidepressants was quite conservative: The first antidepressant had been switched to another compound in only about one-fifth (22%) of patients, and only two patients had received up to five antidepressant trials. Only 7% of those prescribed any antidepressant received two antidepressants simultaneously. None of the patients was prescribed any other augmentation medication. Refusing antidepressant treatment was the most common explanation for receiving no antidepressants. During the treatment period, 19% of those not already receiving a disability pension were granted one due to psychiatric illness. These patients were nearly nine years older than those not pensioned. They were also more severely ill, made significantly more visits to professionals and received significantly more concomitant medications (hypnotics, anxiolytics, and neuroleptics) than did those receiving no pension. In the prospective part of the VDS, 806 adult patients were screened (aged 20-59 years) in the PMCD for a possible new episode of DSM-IV MDD. Of these, 542 patients were interviewed face-to-face with the WHO Schedules for Clinical Assessment in Neuropsychiatry (SCAN), Version 2.0. Exclusion criteria were the same as in the record-based part of the VDS. Of these, 542 269 patients fulfiled the criteria of DSM-IV MDE. This study investigated factors associated with patients' functional disability, social adjustment, and work disability (being on sick-leave or being granted a disability pension). In the beginning of the treatment the most important single factor associated with overall social and functional disability was found to be severity of depression, but older age and personality disorders also significantly contributed. Total duration and severity of depression, phobic disorders, alcoholism, and personality disorders all independently contributed to poor social adjustment. Of those who were employed, almost half (43%) were on sick-leave. Besides severity and number of episodes of depression, female gender and age over 50 years strongly and independently predicted being on sick-leave. Factors influencing social and occupational disability and social adjustment among patients with MDD were studied prospectively during an 18-month follow-up period. Patients' functional disability and social adjustment were alleviated during the follow-up concurrently with recovery from depression. The current level of functioning and social adjustment of a patient with depression was predicted by severity of depression, recurrence before baseline and during follow-up, lack of full remission, and time spent depressed. Comorbid psychiatric disorders, personality traits (neuroticism), and perceived social support also had a significant influence. During the 18-month follow-up period, of the 269, 13 (5%) patients switched to bipolar disorder, and 58 (20%) dropped out. Of the 198, 186 (94%) patients were at baseline not pensioned, and they were investigated. Of them, 21 were granted a disability pension during the follow-up. Those who received a pension were significantly older, more seldom had vocational education, and were more often on sick-leave than those not pensioned, but did not differ with regard to any other sociodemographic or clinical factors. Patients with MDD received mostly adequate antidepressant treatment, but problems existed in treatment intensity and monitoring. It is challenging to find those at greatest risk for disability and to provide them adequate and efficacious treatment. This includes great challenges to the whole society to provide sufficient resources.

“En ole tyhjäpää turha julkku” – Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa

Pro gradu-tutkimukseni käsittelee niin sanottuja julkkisehdokkaita ja heidän representaatiotaan mediassa 1990-luvun eduskuntavaalien aikaan. Nyky-yhteiskunnassa julkkisehdokkaat näyttäytyvät itsestään selvänä ilmiönä, jonka alkuperälle ei juuri uhrata ajatuksia. Ilmiön taustalla on poliittisen kulttuurin muuttuminen yhä viihteellisemmäksi ja henkilökeskeisemmäksi. Poliitikot käyttäytyvät kuin julkisuuden henkilöt ja samalla julkisuuden henkilöt ovat pyrkineet poliitikoiksi. Lisäksi suomalaisessa vaalijärjestelmässä ei käytetä niin sanottuja listavaaleja, vaan äänestetään yksittäisiä ehdokkaita. Niinpä vaaleissa päähuomio kiinnittyy ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja yksilöiden välisiin kamppailuihin. Näissä olosuhteissa julkkisehdokkaat ovat potentiaalinen keino saavuttaa lisää näkyvyyttä ja herättää myös politiikasta vähän kiinnostuneiden äänestäjien mielenkiinto. Tutkimukseni ajallinen viitekehys on 1990-luku, sillä halusin selvittää mitkä ovat julkkisehdokasilmiön juuret ja miten ilmiö on kehittynyt. Oman tutkimukseni valossa vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat julkkisehdokkaiden läpimurto. Keskeinen hypoteesini on, että media ei anna julkkisehdokkailla tasavertaisia mahdollisuuksia muiden ehdokkaiden kanssa esiintyä vakavasti otettavina ja ”oikeina” poliittisina ehdokkaina. Media puhuu julkkisehdokkaista alentuvasti ja asenteellisesti sekä heidän poliittisia kykyjään epäillen. Tämän asenteellisuuden tutkimiseksi tarkastelin kuutta valtakunnallista sanomalehteä (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Demari, Nykypäivä ja Suomenmaa) kolmien eduskuntavaalien ajalta. Tarkoituksena oli saada selville onko olemassa jonkinlainen hegemoninen julkkisehdokasdiskurssi, jonka seurauksena kaikista julkkisehdokkaista puhutaan samalla tavalla alentuvasti. Ilmiön taustoitukseksi selvitin julkisuuden teoriaa, politiikan ja viihdeteollisuuden suhdetta, parasosiaalisia suhteita sekä julkkisehdokkaiden historiaa. Hegemonisen diskurssin piirteitä tutkin puolestaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aluksi tarkastelin millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita diskurssissa luodaan. Tämän jälkeen tutkin diskurssin ideologisuutta ja hegemonisuutta. Julkkisehdokasdiskurssi näyttäytyi 1990-luvun sanomalehdissä vaihtoehdottomana ja sen sosiaalinen alkuperä pimittyi vuosikymmenen kuluessa. Näin ollen diskurssi hegemonisoitui ja 2000-luvulle tultaessa siitä on muodostunut hyvin itsestään selvä puhetapa, jota ei kyseenalaisteta. Julkkisehdokkaita paheksutaan yleisesti, vaikka puolueet saavat julkkisehdokkaiden kautta näkyvyyttä, media myy heidän avullaan tuotteitaan ja äänestäjät saavat eduskuntaan tuoreita ja ”ryvettymättömiä” kansanedustajia. Pro gradu -tutkimukseni tekee hegemonisen julkkisehdokasdiskurssin näkyväksi, mutta vain media kykenee haastamaan vallitsevan

Phytoplankton succession from 1968 to 1990 in the subarctic Lokka reservoir

Tiivistelmä: Kasviplanktonin kehitys vuosina 1968-1990 subarktisessa Lokan tekoaltaassa

The Finnish Leadership Style in Transition - A Study of Leadership Criteria in the Insurance Business, 1997-2004 (summary section only)

The aim of the study was to explore the importance of evaluating leadership criteria in Finland at leader/subordinate levels of the insurance industry. The overall purpose of the thesis is tackled and analyzed from two different perspectives: - by examining the importance of the leadership criteria and style of Finnish insurance business leaders and their subordinates - by examining the opinions of insurance business leaders regarding leadership criteria in two culturally different countries: the US and Finland. This thesis consists of three published articles that scrutinise the focal phenomena both theoretically and empirically. The main results of the study do not lend support to the existence of a universal model of leadership criteria in the insurance business. As a matter of fact, the possible model seems to be based more on the special organizational and cultural circumstances of the country in question. The leadership criteria seem to be quite stable irrespective of the comparatively short research time period (3–5 years) and hierarchical level (subordinate/leader). Leaders have major difficulties in changing their leadership style. In fact, in order to bring about an efficient organizational change in the company you have to alternate the leader. The cultural dimensions (cooperation and monitoring) identified by Finnish subordinates were mostly in line with those of their managers, whilst emphasizing more the aspect of monitoring employees, which could be seen from their point of view as another element of managers’ optimizing/efficiency requirements. In Finnish surveys the strong emphasis on cooperation and mutual trust become apparent by both subordinates and managers. The basic problem is still how to emphasize and balance them in real life in such a way that both parties are happy to work together on a common basis. The American surveys suggests hypothetically that in a soft market period (buyer’s market) managers employ a more relationship-oriented leadership style and correspondingly adapt their leadership style to a more task-oriented approach in a hard market phase (seller’s market). In making business better Finnish insurance managers could probably concentrate more on task-oriented items such as reviewing, budgeting, monitoring and goal-orientation. The study also suggests that the social safety net of the European welfare state ideology has so far shielded the culture-specific sense of social responsibility of Finnish managers from the hazards of free competition and globalization.

Total risk rating and stability analysis of embankment dams in the Kachchh Region, Gujarat, India

A method for total risk analysis of embankment dams under earthquake conditions is discussed and applied to the selected embankment dams, i.e., Chang, Tapar, Rudramata, and Kaswati located in the Kachchh region of Gujarat, India, to obtain the seismic hazard rating of the dam site and the risk rating of the structures. Based on the results of the total risk analysis of the dams, coupled non-linear dynamic numerical analyses of the dam sections are performed using acceleration time history record of the Bhuj (India) earthquake as well as five other major earthquakes recorded worldwide. The objective of doing so is to perform the numerical analysis of the dams for the range of amplitude, frequency content and time duration of input motions. The deformations calculated from the numerical analyses are also compared with other approaches available in literature, viz, Makdisi and Seed (1978) approach, Jansen's approach (1990), Swaisgood's method (1995), Bureau's method (1997). Singh et al. approach (2007), and Saygili and Rathje approach (2008) and the results are utilized to foresee the stability of dams in future earthquake scenario. (C) 2010 Elsevier B.V. All rights reserved.

Eräiden kansalaisjärjestöjen verkkosivut ja osallistamisen muutos 1990-luvulta 2010-luvulle

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

Aktivistin eetos. Seurantatutkimus 1990-luvun radikaalitoimijoista

Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.