Elisa, la mare de la meva mare

La relació mare-filla en la vida de les dones

Social competence and loneliness during the school years - Issues in assessment, interrelations and intergenerational transmission

Väitöskirjassa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden mittaamista, yhteyksiä ja periytyvyyttä vanhemmilta heidän lapsilleen. Alakouluikäisten lasten tutkimusaineisto (n=985) koostuu lapsilta itseltään, heidän luokkatovereiltaan, opettajiltaan ja vanhemmiltaan vuosina 2000 - 2004 osana Merkitystä etsimässä – tutkimusprojektia (M. Vauras) kerätystä aineistosta. Mukana on itse-, toveri-, opettaja- ja vanhempien arviot lasten sosiaalisesta kompetenssista, seuranta-aineisto lasten yksinäisyydestä, opettajien arviot lasten motivationaalisesta orientaatiosta, standardoiduin testisarjoin arvioidut akateemiset taidot sekä lasten äitien ja isien arviot omasta yksinäisyydestään ja koetusta kyvykkyydestään toimia vanhempana. Yläkouluikäisten nuorten (n=386) aineisto koostuu vuosina 2006 – 2007 osana Sosioemotionaalinen oppiminen ja hyvinvointi yläkouluyhteisössä (P. M. Niemi) kerätystä nuorten yksinäisyyden, sosiaalisen ahdistuneisuuden ja sosiaalisen fobian seuranta-aineistosta. Mitattavuutta (päätavoite 1) tutkittiin erityisesti monitahoarviointien rakenteiden yhtenäisyyksiä, subjektiivisten arvioiden ajallista pysyvyyttä sekä mittareiden validiteettia ja reliabiliteettia testaamalla. Sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden keskinäisten yhteyksien lisäksi tarkasteltiin näiden yhteyttä alakoululaisten oppimiseen sekä yläkou¬lulaisten psykososiaaliseen hyvinvointiin (päätavoite 2). Kolmantena päätavoitteena oli selvittää yksinäisyyden mahdollista periytymistä vanhemmilta lapsille. Osana ensimmäistä päätavoitetta kehitettiin Monitahoarviointi sosiaalisesta kompetenssista (MASK) -arviointimenetelmä (artikkeli 1). Konfirmatorisen faktorianalyysin tulosten perusteella nelifaktorinen rakenne (prososiaalisuus sisältäen yhteistyötaidot ja empatiakyvyn sekä antisosiaalisuus sisältäen impulsiivisuuden ja häiritsevyyden) sopi sekä lasten itsensä, heidän luokkatovereidensa, opettajiensa että vanhempiensa tekemiin arviointeihin. Eri tahojen arviointien väliset korrelaatiot olivat tilastollisesti merkitseviä, joskin suhteellisen matalia, ts. eri tahojen näkökulmat lapsen sosiaalisesta kompetenssista ovat toisistaan eriäviä. Täten eri arvioitsijatahojen käyttäminen on kokonaisuuden tutkimisen kannalta tärkeää. Toisena mittaamiseen liittyvänä tavoitteena oli validoida Hozan, Bukowskin ja Beeryn (2000) sosiaalisen ja emotionaalisen yksinäisyyden mittari suomalaisille lapsille (artikkeli 3) ja nuorille (artikkeli 4) soveltuvaksi sekä tutkia, ovatko lasten ja nuorten arviot omasta yksinäisyydestään ajallisesti pysyviä. Alakoululaisten lasten osalta yksinäisyys, erityisesti sosiaalinen yksinäisyys osoittautui suhteellisen pysyväksi, mutta vahvistui entisestään yläkouluikäisten nuorten aineistoa tarkasteltaessa. Huomionarvoista sekä ala- että yläkoululaisten aineistoissa oli poikien kokema vahva emotionaalinen yksinäisyys. Molempien mittareiden osalta sekä validiteetti että reliabiliteetti todettiin hyväksyttäväksi ja niitä voidaan suositella lasten ja nuorten sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden arviointimenetelmiksi. Toisena päätavoitteena oli rakenneyhtälömallinnuksen keinoin tarkastella sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden yhteyksiä sekä keskenään (artikkelit 2 ja 3) että suhteessa lasten oppimiseen (artikkeli 2) ja nuorten psykososiaaliseen hyvinvointiin (artikkeli 4). Alakouluikäisten lasten osalta sosiaalinen kompetenssi oli yhteydessä pait¬si yksinäisyyteen myös opettajien oppilaistaan tekemiin motivationaalisen orientaation arvioihin sekä standardoiduin testien arvioituihin akateemisiin taitoihin. Yläkouluikäisten nuorten osalta yksinäisyys oli yhteydessä sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja sosiaaliseen fobiaan. Täten sosiaalisen kompetenssin voidaan katsoa olevan koululaisten hyvinvointia ja oppimista vahvistava, ja toisaalta yksinäisyyden nuorten psykososiaalista hyvinvointia heikentävä tekijä. Viimeisenä päätavoitteena mallinnettiin yksinäisyyden mahdollista periytyvyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa periytyvyyttä tarkasteltiin koko perheen sisällä, vanhempien tai lasten sukupuolta erottelematta (artikkeli 2). Tässä rakenneyhtälömallissa vanhempien kokema yksinäisyys ennusti heikompaa kyvykkyydentunnetta vanhemmuudesta, joka edelleen ennusti lapsen heikompaa toveriarvioitua sosiaalista kompetenssia koulussa ja tätä kautta vahvempaa yksinäisyyden kokemusta. Toisessa mallissa eroteltiin äitien ja isien sekä tyttöjen ja poikien aineistot, jotta periytyvyyttä voitiin tarkastella äiti-tytär, äiti-poika, isä-tytär ja isä-poika dyadisuhteissa. Rakenneyhtälömallinnuksen tulosten perusteella sekä äitien että isien kokema yksinäisyys ennusti

Konflikteja äidin keittiössä

Kirjallisuusarvostelu

Koulukotityttö tunnustaa : moderni lastensuojelu ja kasvatuslaitosidentiteetti

Kirjallisuusarvostelu

Nuorena vanhemmaksi tulemista ja raskaudenkeskeytystä ennustavat lapsuusiän tekijät

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kahdeksan vuoden iässä arvioitujen perhetekijöiden, psyykkisten oireiden ja kiusaamiskäyttäytymisen yhteyttä äidiksi tulemiseen alle 20-vuotiaana, isäksi tulemiseen alle 22-vuotiaana ja raskaudenkeskeytyksen tekemiseen alle 29-vuotiaana. Tutkimus perustui suomalaiseen LAPSET-kohorttiin, joka on yleisväestöotos (n=5813) vuonna 1981 syntyneistä henkilöistä. Vuonna 1989 tutkittavat sekä heidän vanhempansa ja opettajansa vastasivat psyykkistä oireilua ja kiusaamista koskeviin kyselyihin. Vanhemmat antoivat tietoa myös perhetekijöistä ja opettajat koulumenestyksestä. Tiedot tyttöjen (n=2694, 94 % osallistuneista tytöistä) synnytyksistä ja raskaudenkeskeytyksistä kerättiin hoitoilmoitusrekisteristä ja raskaudenkeskeyttämisrekisteristä. Poikien (n=2721, 92 % osallistuneista pojista) osalta nuorena isäksi tuleminen selvitettiin väestötietojärjestelmästä. Nuorten äitien tyttäret tulivat vanhempien äitien tyttäriä todennäköisemmin nuorena äidiksi ja nuorten isien pojat nuorena isäksi. Matalasti koulutettujen äitien pojilla oli kohonnut todennäköisyys nuorena isäksi tulemiseen ja tyttärillä raskaudenkeskeytykseen. Muu kuin kahden biologisen vanhemman muodostama perherakenne oli yhteydessä nuorena äidiksi tulemiseen ja raskaudenkeskeytykseen. Lapsuuden käytösongelmat olivat yhteydessä nuorena vanhemmaksi tulemiseen sekä raskaudenkeskeytykseen. Ylivilkkaus oli yhteydessä nuorena äidiksi tulemiseen. Tytöistä ne, jotka olivat kiusaajia tai kiusaaja-kiusattuja, tulivat todennäköisimmin nuorena äidiksi ja pojista kiusaaja-kiusatut nuorena isäksi. Kiusaaminen ei ollut yhteydessä raskaudenkeskeytyksen tekemiseen. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollossa kohdattaessa nuoria vanhempia ja muita nuoria. Lisäksi niillä voi olla merkitystä esimerkiksi suunniteltaessa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on nuorten epätoivottujen raskauksien ehkäiseminen.

Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa

The Age of Speed:Automobility’s Gender in the 1920s Finland The aim of this study is to analyze the connections between automobility and gender in Finland in the 1920s. In this study it is argued that the 1920s was the significant era in the Finnish history of automobility when many of the long-lasting gendered notions and cultural understandings were constructed. This study combines cultural history of technology with gender analysis. As the previous research on gender and technology has recognized, technology is a significant site of gender negotiations. Both from the cultural historical perspective and a gender perspective it is important to understand both technology and gender as cultural constructions. They were linked together and constructed each other. In other words: technology shapes gender and gender shapes technology. Historians of technology like Nina Lerman, Ruth Oldenziel and Arwen Mohun have argued that both gender and technology are about power: social, cultural, economic and political. In this study automobility means technology that can be analyzed in layers of identity, structures, institutions and representations. The source material consists of various types of historical sources, magazines and journals, advertisements, archival material together with films and literature. In the previous studies of the history of automobility gender has often been neglected. The term “gender” has also quite often been misunderstood. Some studies in the field have only focused on the early female drivers. However, far too little attention has been paid to the question, why automobility was considered as masculine sphere only. This study aims to give new insights to the previous interpretations of the history of automobility. As in various other countries also in Finland, the decade of the 1920s is characterized as a period of “modern times.” It was also the era of the automobiles. Although the number of cars in Finland was still low compared to the other European countries and the USA, in press, films and literature, images of automobiles and new women – and men – on the wheel became as an emblem of a new era. The thesis consists of three main chapters. The first main chapter focuses on the conflicts between drivers and non-drivers. The study shows how in the debate of the automobility “a driver” was constantly referred as a man and “a pedestrian” accordingly a woman, even though in the reality there were as much men and women walking on the streets and the roads. Thus, the public debate constructed and reconstructed the gendered traffic system where men were playing the key role. The second main chapter of the study analyses the automobile clubs and the cultural representations. The chapter answers the question how the concept of a driver was gendered. The Automobile clubs and the organizations of professional drivers were in a significant role in developing the early history of traffic in Finland. The Finnish Automobile Club (Suomen Automobiili Klubi, founded in 1919) was the oldest and the most powerful of all automobile organizations. The Finnish Automobile Club accepted women as members from the very beginning. The membership was strictly limited to the upper class and the very first female members were wives and daughters of the male members. However, Doctor of medicine and surgery 316 Karolina Eskelin (1867-1936) the founding member of the Club was an exception to that convention. The male members of the Finnish Automobile Club attended official international meetings and consulted Finnish authorities in traffic and road questions, whereas, female members joined car trips, picnics and social gatherings arranged by the club. Few young female members of the club drove in races and gross-country-tours. The cultural representations of drivers in the Finnish media in the 1920s both deconstructed and reconstructed the concept of gender. In Finnish press in general, motoring was seen as male dominated area. Men were represented as the experts of the automobility. The drivers’ uniforms and the automobile clubs underlined professionalism and expertise which, thus, got masculine meaning. Women were beautiful accessories in the car ads, but they were also becoming a new consumer group in the market. The representations of the female and the male drivers influenced and shaped actively the understandings of femininity and masculinity. In the third main chapter the analysis focuses on the automobile as an artifact.The automobile was considered as an artifact that primarily belonged to the masculine domain. However, the representations of the automobiles were ambivalent. The automobile was both masculine and feminine depending on the context. The representations of the automobile were also used to construct the discourse of heteronormativity.

Synthesis of stocks and phenotypic effects of dwarf and bantam sex-linked major genes in egg-type chickens

The present study describes the production of stocks segregating dwarf (dw), bantam (dwB) and normal (dw+) alleles, as well as the characters, shank length, adult body weight, age at sexual maturity and egg production. Heterozygous K dw+/k dwB sires were mated to normal (dw+) dams to produce stock D6.a, and mated to dwB females to produce stock D6.b. Stock D4.a came from mating F1 heterozygous dwB dw sires to dwarf Leghorns. In a third series of matings, 7/8 Sebright and 1/8 dw-Leghorn dwB dw sires were crossed to three groups of dams of different genotypes. The progeny of the normal (dw+), dwarf (dw), and bantam (dwB) dams were designated as stocks D4.b, D4.c and D4.d, respectively. The dw+ dams were White Leghorn strain cross females. The difference between the rate of laying of normal (69.7%) and their bantam sisters (68.6%) was not statistically significant when the average 32-week body weight of the dw+ sisters was 1,897 g. However, when the 32-week body weight of the normal daughters from the same sires and smaller dams was around 1,646 g, the difference between the rate of laying of the normal (78.1%) and their bantam sisters (75.9%) was significant (P < 0.05). The dwB gene may have a similar but smaller effect on the rate of egg laying than its dwarf allele. The difference between sexual maturity of normal and bantam daughters of either the largest or the smallest dams was not statistically significant, even though the smallest dwB pullets were in average 2.9 days older at first egg. The use of shank length combined with adult body weight allowed a precise discrimination between bantams and dwarfs

Fecal androgen levels in common marmoset (Callithrix jacchus) males living in captive family groups

In captive common marmoset groups, the reproductive inhibition observed in subordinate female seems to be a result of olfactory, visual and behavioral cues from the dominant female. However, few studies have examined the relationship among adult males living in the same social group. These studies have shown that reproductive failure among peer males seems to be based on hormonal and behavioral mechanisms. New insights on sexual strategies in primates have been shown using fecal steroids, but so far no information is available for common marmoset males. In the present study, we evaluated the influence of light-dark cycle, age and reproductive condition on the profile of fecal androgens in males living in the same family group. Feces were collected from six fathers and six sons for androgen determination during the light phase of the 24-h cycle for eight days randomly distributed over a 4-week period. Androgen levels were determined by enzyme immunoassay technique. Adult sons showed higher androgen levels (166.97 ± 22.95 ng/g) than fathers (80.69 ± 44.38 ng/g) and juveniles (49.06 ± 23.15 ng/g; P < 0.05). No diurnal variation (P > 0.05) in fecal androgen profile was observed in adults or juveniles. No indication of androgen-mediated social competition between fathers and adult sons was demonstrable. These results provide basic information on fecal androgen profile useful to investigate the socioendocrinology of free-ranging common marmoset males and verify that, in contrast to daughters, the reproductive suppression of sons is not based on physiological inhibition of their gonads.

Mistä on hyvät tytöt tehty? Somalitytöt ja maineen merkitykset

Tutkimus käsittelee islaminuskoisten somalityttöjen hyvään ja huonoon maineeseen liittyviä uskonnollisia, kulttuurisia ja etnisiä määrittelyjä ja niiden merkityksiä heidän arjessaan. Turussa hankittu etnografinen tutkimusaineisto koostuu osallistuvaan havainnointiin perustuvasta kenttäpäiväkirja-aineistosta sekä kahdestakymmenestäviidestä 17‒35-vuotiaiden somalityttöjen ja -naisten teemahaastattelusta vuosilta 2003–2006. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, minkälaista somalityttöä pidetään maineeltaan hyvänä ja miten tytön maine voi mennä. Tutkimuksessa tarkastellaan yhtäältä sitä, mikä merkitys sosiaalisilla verkostoilla on tyttöjen maineen määrittelyssä. Toisaalta kysytään, mitä somalitytöt ja nuoret naiset itse ajattelevat tytön maineeseen liittyvistä odotuksista ja miten he niistä tietoisina toimivat. Lähestymistapa rakentuu uskontotieteen, antropologian, sukupuolentutkimuksen, tyttötutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja kulttuurimaantieteen näkökulmia yhdistelemällä. Ensimmäisessä aineistontulkintaluvussa tarkastellaan tyttöyteen ja maineen rakentumiseen liittyvää ruumiillista merkityksenantoa pukeutumisen, seksuaalisuuden, tyttöjen ympärileikkausta koskevan asennemuutoksen ja seurustelun teemojen kautta. Toisessa luvussa keskitytään kaupunkitilan ja tyttöjen vapaa-ajanvieton sosiotilallisiin tulkintoihin sekä tyttöjen käytöstä kodin ulkopuolella määritteleviin ja mainetta rakentaviin puheisiin. Haastatellut arvostivat islamiin ja somaliperinteeseen liittyviä arvoja ja pitivät niitä oman käytöksensä ohjenuorina. Omanarvontunto, itsekontrolli ja vastuuntunto omista teoista liitettiin ”hyvään tyttöyteen”. Tyttöjen toimijuus ilmeni heihin kohdistuvien odotusten suuntaisena käyttäytymisenä ja näiden ihanteiden arvostamisena. Toimijuus näkyi myös tiettyjen tyttöihin ja poikiin kohdistuvien erilaisten odotusten kyseenalaistamisena ja joissakin tapauksissa vastoin odotuksia toimimisena. Turkua myös verrattiin somalityttöjen käytöksen osalta pääkaupunkiseutuun. Tässä vertailussa Turku nimettiin kulttuurisen jatkuvuuden, pääkaupunkiseutu kulttuurisen muutoksen paikaksi. Haastateltujen mukaan yhteisöllisiä tulkintoja tyttöjen käytöksestä tehtiin puheissa ja juoruissa, usein suhteessa havaintoihin suomalaistyttöjen käytöksestä. Tyttöjen arkeen nämä etniset ja moraaliset eroteot eivät kuitenkaan vaikuttaneet aina samalla tavoin, koska tulkinnat tyttärille sopivasta ja mahdollisesta käytöksestä voivat vaihdella perheiden välillä. Tutkimus tuo esille, että tytön hyvä maine on eräs perheen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Somalityttöjen käytös on myös eräs yhteisöllinen peili, jota vasten tehdään laajempia tulkintoja somalikulttuurin ja uskonnollisten arvojen tilasta diasporassa. Liiallinen muutos tyttöjen käyttäytymisessä uhkasi yhteisöllistä jatkuvuutta ja uskonnolliskulttuuristen arvojen välittymistä seuraaville sukupolville. Laajasti ymmärrettynä ”hyvä tyttöys” ja hyvä maine oli onnistuneen kulttuurisen neuvottelun tulosta diasporassa. Se tarkoitti, että tyttö kiinnittyi somalialaiseen taustaansa ja sen välittämiin arvoihin, osallistuen samalla kuitenkin myös suomalaiseen yhteiskuntaan.

Five years results after intrafamilial kidney post-transplant in a case of familial hypomagnesemia due to a claudin-19 mutation

Introduction: Familial Hypomagnesaemia with hypercalciuria and nephrocalcinosis, with severe ocular impairment secondary to claudin-19 mutation, is a rare recessive autossomic disorder. Its spectrum includes renal Mg2+ wasting, medullary nephrocalcinosis and progressive chronic renal failure in young people. Objective: To report a case of kidney transplantation father to daughter in a familial occurrence of severe bilateral nephrocalcinosis associated with ocular impairment in a non-consanguineous Brazilian family, in which two daughters had nephrocalcinosis and severe retinopathy. Methods: The index case, a 19 years-old female, had long-lasting past medical history of recurrent urinary tract infections, and the abdominal X-ray revealed bilateral multiple renal calcifications as well as ureteral lithiasis, and she was under haemodialysis. She had the diagnosis of retinitis pigmentosa in the early neonatal period. The other daughter (13 years-old) had also nephrocalcinosis with preserved kidney function, retinopathy with severe visual impairment, and in addition, she exhibited hypomagnesaemia = 0.5 mg/dL and hypercalciuria. The other family members (mother, father and son) had no clinical disease manifestation. Mutation analysis at claudin-19 revealed two heterozygous missense mutations (P28L and G20D) in both affected daughters. The other family members exhibited mutant monoallelic status. In despite of that, the index case underwent intrafamilial living donor kidney transplantation (father). Conclusion: In conclusion, the disease was characterized by an autosomal recessive compound heterozygous status and, after five years of donation the renal graft function remained stable without recurrence of metabolic disturbances or nephrocalcinosis. Besides, donor single kidney Mg2+ and Ca2+ homeostasis associated to monoallelic status did not affect the safety and the usual living donor post-transplant clinical course.

Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670

Turun 1600-luvun johtavan porvariston naiset toimivat aktiivisesti ja päättäväisesti omiin ja perheensä etuihin liittyvissä asioissa. He jatkoivat jo keskiajalla alkanutta traditiota, jossa myös porvarisvaimojen taloudellisen toiminnan merkitys korostui. He eivät kuitenkaan olleet perheestään, suvustaan tai Turun paikallisyhteisöstä erillään olevia yksilöitä, vaan tärkeä osa niitä. Siksi heidän toimijuuttaan ei voi eikä tule erottaa aikakautensa ja yhteisönsä kontekstista. Johtavan porvariston naiset ajoivat asioitaan Turun kaupungin oikeusasteissa kaikissa kolmessa siviilisäädyssä, naimattomina tyttärinä, aviovaimoina ja leskinä, aktiivisimmat heistä elämänsä aikana yli sata kertaa. Verrattuna muihin saman ajanjakson kaupunkeihin naimattomaksi jääneet turkulaiset porvaristyttäret esiintyivät korostuneen aktiivisesti valvomassa taloudellisia etujaan. Heidän toimintansa hyväksyttiin silloin, kun se ei ylittänyt porvariyhteisön sovinnaisuuden rajoja, joita he pyrkivät koettelemaan parantaakseen talouttaan. Leskinaisten oikeustoimikelpoisuus kertoo siitä, että naisia ei pidetty vaimoinakaan lähtökohtaisesti kyvyttöminä hoitamaan perheen asioita, vaan ainoastaan velvollisina alistumaan miehensä edusmiehisyyteen ja määräysvaltaan tämän eläessä. Talouden pää oli yleensä mies ja hänen velvollisuutenaan oli ajaa perheensä asioita. Siksi aviovaimot esiintyvät oikeudessa siviilisäädyistä harvimmin. Leskillä oli puolestaan oikeus hoitaa itse omaisuuttaan. Tämä tarkoitti myös velvollisuutta valvoa lasten perintöä. Turun johtava porvaristo koostui joistakin kymmenistä perheistä, joista suurin osa oli 1600-loppupuolelle tultaessa muodostanut avioliittojen kautta laajan sukulaisverkoston. Tätä verkostoa ei olisi voinut syntyä ilman porvarisnaisia, joiden avioliitot mahdollistivat omaisuuden siirtämisen uusille yrittäjille. Vaikka sukulaisuussuhteet olivat tärkeitä kaupankäynnissä, kokivat naiset ne myös uhkaksi itselleen. Sukulaismiehet pyrkivät usein saamaan naisten omaisuutta käyttöönsä vetoamalla näiden heikkoon kykyyn hallita omaisuutta. Porvarisnaiset kuitenkin puolustautuivat tällaisissa tilanteissa voimakkaasti ja hakivat turvaa porvariyhteisöä edustaneelta raadilta. He osasivat vedota asemaansa yhteisön jäseninä ja saivat yleensä raadin ja porvariyhteisön tuen. Aviomiehen kuoltua porvarisnaisen oli päätettävä, jatkoiko hän miehensä liiketoimintaa vai hankkiko hän elantonsa jollain muulla tavalla. Monet lesket järjestelivät taloudellisia asioitaan heti miehensä kuoltua ja jäivät sitten elämään esimerkiksi kaupunkitalonsa, maatilojensa ja pääomansa turvin. Osa naisista jatkoi yrittäjyyttä pienimuotoisesti esimerkiksi lainaamalla rahaa korkoa vastaan tai panemalla olutta. Muutamat johtavan porvariston naiset jatkoivat kuitenkin laajaa taloudellista toimintaa vuosikausia. Heidän menestyksensä osoittaa, että he olivat saaneet jo kotonaan perusteellisen koulutuksen porvarisammattiin. He olivat myös toimineet miehensä kumppaneina yrityksen toiminnassa, joten heillä oli hyvät edellytykset itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Saamansa koulutuksen turvin porvarisnaiset siirsivät osaamisensa myös lapsilleen.

Women’s Literary Club of St. Catharines Fonds

The Women's Literary Club of St. Catharines was founded in 1892 by a local author, Emma Harvey (Mrs. J.G.) Currie (1829-1913) and held its last official meeting on February 19, 1994. The Club developed, flourished and eventually waned. After more than one hundred successful years, the last members deposited the Club's archives at Brock University for the benefit of researchers, scholars and the larger community. The ‘object of the Club’ was established as “the promotion of literary pursuits.” The Club was a non-profit social organization composed of predominantly white, upper middle class women from the St. Catharines and surrounding areas. Club meetings were traditionally held fortnightly from March to December each year. The last meeting of the year was a celebration of their Club anniversary. The early meetings of the Club include papers presented and music performed by Club members. The literary pursuits that would dominate the agendas for the entire life of the Club reflected an interest in selected authors, national and local history, classical history, musical performances and current cultural and newsworthy events. For example in 1893 a typical meeting agendas would contain papers on Henry Wadsworth Longfellow, Hawaii, Brook Farm, Miss Louisa May Alcott and “Education of Women 100 years Ago.” Within the first year of the Club’s existence, detailed minute books became the norm and an annual agenda or program developed. The WLC collection contains a near complete set of meeting minutes from 1892 until 1995 and a comprehensive collection of yearly programs from 1983-1967 which members took great care to publish each year. Mrs. Currie brought together a group of women with a shared interest in literature and history, who wanted to pursue that interest in a formal and structured manner. She was well educated and influenced at an early age by her tutor and mentor William Kirby, local historian, writer and newspaper editor from Niagara-on-the-Lake. While Currie’s private education influenced her love of literature and history, the Club movement of the 1890’s offered a more public forum for her to share knowledge and learning with other women. Mrs. Currie was the wife of St. Catharines lawyer, James G. Currie, who also served as a Member of Parliament for the county of Lincoln. Mrs. W.H. McClive, who was also married to a St. Catharines lawyer, worked closely with Currie and they began research into the possibility of a literary Club in St. Catharines. Currie corresponded with a variety of literary Clubs across North America before she and Mrs.McClive tagged onto the momentum of the Club movement and published “A Clarion call for Women of St. Catharines To Form a Literary Club” in the local paper The St. Catharines Evening Journal. in 1892 and asked like Clubs to publish the news of their new Club. The early years of the WLC set the foundation of how the Club meetings and events would unfold for the next 80 plus years. Photos and minutes from the first ten years reveal an excitement and interest in organized Club outings. One particular event, an annual pilgrimage to the homestead of Laura Secord, became a yearly celebration for the Club. Club President, Mrs. Currie’s own personal work on Laura Secord amplified the Club’s interest in the ‘heroine of 1812’ and she allocated the profits from her publication on Secord in order to create a commemorative plaque/monument in the name of Laura Secord. The Club celebrated this event with a regular pilgrimage to this site. The connection felt by Club members and this memorial would continue until the Club’s last meetings. The majority of members in the early years were of the upper middle classes in the growing city of St. Catharines. Many of the charter members were the wives of merchants, business men, lawyers, doctors, even a hatter. Furthermore, the position of president was most often held by a woman with a comprehensive list of interests. This is particularly the case in Isabel Brighty McComb (1876-1941). Brighty who became a member in 1903, became Club president in 1932 and stayed in her post until her death in 1941. Similar to Mrs. Currie, Brighty was a local historian and published 2 booklets on local history. Her obituary indicates her position in the community as an author and involved community member committed to lifetime memberships in the Imperial Order of Daughters of Empire, I.O.D.E., the National Organization of Women, N.O.W. and the United Empire Loyalist Society, as well as the WLC. She was a locally known ‘teacher of elocution’ and a devoted researcher of Upper Canadian history. In a Club scrapbook dedicated to her, the biographical sketch illustrates the professionalism surrounding Brighty. There is very little personal history mentioned and the focus is on her literary works, her published essay, booklets and poetry. This professional focus, evident in both her obituary and the scrapbook, illustrate the diversity of these women, especially in their roles outside of the home. The WLC collection contains a vast array of essay, lectures clippings and scrapbooks from past meetings. Organized predominantly by topic or author, the folders and scrapbooks offer a substantial amount of research opportunity in the literary history of Canada. The dates, scope of topics and authors covered offer historians an exciting opportunity to examine the consumption of particular literary trends, artists and topics within the context of a midsized industrial city in English Canada. This is especially important because the agenda adhered to by the Club was bent on promoting, discussing and reviewing predominantly Canadian material. By connecting when and what these women were studying, scholars many gain a better understanding of the broader consumption and appreciation of literary and social trends of Canadian women outside of publishing and institutional records. Furthermore, because the agendas were set by and for these women, outside of the constructs of an institutionalized canon or agenda, they offer a fresh and on the ground examination of literary consumption over an extensive length of time.

Power, resistance and Spanish Residential School

This thesis explores the relationship between exercises of disciplinary power and acts of resistance as they relate to the negotiation of identities at Spanish Residential School between the years of 1878 and 1930. The school itself, originally Wikwemikong Industrial School, was administered by the Jesuits and the Daughters of the Heart of Mary and relocated to Spanish, Ontario in 1913. Various archival and printed sources have been used to reveal methods of disciplinary power that administrators used to reshape the Aboriginal students. However, despite their incessant efforts, the administrators of Spanish Residential School did not succeed in completely reforming their pupils. The documentary record, then, also suggests that students at Spanish Residential School, although confined in a very oppressive institution, creatively used opportunities to alter their circumstances.

Bishop Fuller’s Charge, n.d.

Thomas Brock Fuller was born in 1810 in Kingston, Ont. and died in 1884 in Hamilton, Ont. At the age of seven he was adopted by his aunt Margaret and her husband Rev. William Leeming, a Church of England missionary in Niagara. Fuller would go on to become a minister himself, serving in Montreal, Lachine, Chatham, Thorold and Toronto. In 1875 he became the first bishop of the new diocese of Niagara. Thomas Brock Fuller was married to Cynthia Street, daughter of well-known merchant Samuel Street. Together they raised a family of six sons and three daughters. The poem may have been written by Thomas Brock Fuller himself.

Florence P. Dolmage estate papers, 1878, 1945-1946

In 1852 Robert Dolmage (ca. 1821-1889) a merchant of Palermo, Halton County, Ontario married Frances Palmer of Toronto. Together they had four daughters: Carrie, Fanny, Laura and Florence. The family resided in Halton County until they moved to Grimsby, Ont. after 1871 and before 1881. Robert Dolmage died in 1889 and his wife, Frances died in 1904. After Robert’s death the family continued to reside in the family home on Main Street in Grimsby, Ont. and the business interests were looked after by Claude A. Boden. Mr. Boden became one of the prime beneficiaries of Florence Palmer Dolmage’s estate after her death in 1945. Florence Dolmage was buried in Queen’s Lawn Cemetery on July 7, 1945. As she was the last remaining member of this family her estate was dispersed to extended family members as well as charitable organizations. At this time, no information is known about the connection between the Dolmage and Sillett families.