1000 resultados para julkinen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kvantitatiivisen seuranta- ja validiteettitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys vuonna 2002 Maanpuolustuskorkeakoulun Kadettikouluun valittujen opiskelijoiden (N = 180) pääsykoe- ja opintomenestyksellä on työssä menestymiseen lyhyellä aikavälillä. Samalla pyrittiin kartoittamaan työssä menestymisen kriteereitä sekä arvioimaan työssä menestymisen mittaamista. Tutkimus on jatkoa Kulomäen ja Nymanin upseerivalintojen soveltuvuusarvioinnin validiteettitutkimukselle (2004) sekä tutkijan esiupseerikurssilla (Salonen 2007) tekemälle tutkimukselle, jossa kartoitettiin pääsykoe- ja opintomenestyksen välisiä yhteyksiä. Kvantitatiivisen aineiston muodostivat tutkittavien pääsykoe- ja opintomenestykseen liittyvät valinta- ja opintotiedot sekä työssä menestymisen osalta kahden ensimmäisen palvelusvuoden suoritusarviointien tiedot. Aineiston analysointiin käytettiin erilaisia tilastollisia analyysimenetelmiä, joista tärkeimpiä olivat regressio- ja varianssianalyysit sekä t-testit. Näiden avulla selvitettiin tutkittavien yhteyksien luonnetta ja yhteyksiä selittäviä tekijöitä sekä eri ryhmien välisiä tilastollisia eroavuuksia. Pääsykoemenestyksellä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys sekä opintomenestykseen että toisen palvelusvuoden suoritusarviointiin. Opintojen aikaisilla johtamiskäyttäytymisen arvioinneilla havaittiin yhteys työssä menestymiseen, mutta teoreettisten oppiaineiden opintomenestyksellä ei. Pääsykoemenestyksellä pystyttiin selittämään parhaimmillaan noin kolmasosa opintomenestyksestä ja pääsykoe- sekä opintomenestyksellä 16 % työssä menestymisestä. Pääsykokeissa hyvin menestyneet erosivat keskivertoa heikommin menestyneistä tilastollisesti merkitsevällä tavalla perus- ja kandidaattiopinnoissa sekä toisessa suoritusarvioinnissa. Työssä menestyminen ei erotellut eri tavoin opinnoissa menestyneitä. Suoritetulla tutkinnolla ha-vaittiin yhteys pääsykoe- ja opintomenestykseen sekä toisen vuoden suoritusarviointiin. Havaituista yhteyksistä huolimatta asetettu hypoteesi pääsykoe- ja opintomenestyksen yhteydestä työssä menestymiseen ei täyttynyt kokonaan, joten nollahypoteesi jäi voimaan. Upseerivalintojen ennustevaliditeetin sekä työssä menestymisen tutkiminen käytetyillä menetelmillä ja aineistolla on aina rajoittunutta. Menestyksen arviointi ei ole yksiselitteistä monien tulkinnallisten kysymysten sekä mahdollisten väliin tulevien muuttujien kontrolloimattomuuden johdosta. Löydettyihin yhteyksiin ja selittäviin tekijöihin on siksi suhtauduttava tietyllä varauksella. Tulosten luotettavuuden lisäämiseksi tutkimusta on syytä jatkaa suuremmalla otoksella, pidemmän aikavälin tarkastelujaksolla sekä metodologisen triangulaation avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen lähtökohtana olivat tutkijan kokemusperäiset havainnot puutteellisesti hoidetus-ta markkinoinnista ja viestinnästä puolustusvoimissa muutoksiin liittyen. Muutoksissa on koettu, että niiden todelliset syyt ovat jääneet epämääräisiksi ja henkilöstön sitouttaminen vähäiseksi - näin ainakin Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä, jossa tutkija palveli lakkautuksen aikana. Syntyi siis tarve tutkia löytyisikö tähän ongelmaan jokin ratkaisumalli. Tutkimuksen päämääränä oli tutkia liiketaloudellisia markkinoinnin ja viestinnän teorioita ja niiden kautta löytää lainalaisuuksia, joita voitaisiin käyttää muutoksen kohteeksi joutuvan puolustusvoimien organisaation johtamisen apuvälineinä. Tältä pohja tutkimukselle luotiin päätutkimuskysymys, joka oli: Miten markkinoinnilla voidaan tukea muutoksen kohteeksi joutuvaa organisaatiota? Tutkimuksella oli myös hypoteesi: Mikäli päätökset markkinoidaan ja viestitään organisaation sisällä oikein, päästään paremmin haluttuun lopputulokseen. Samalla henkilöstö saadaan paremmin sitoutettua ja motivoitua yhteiseen päämäärään sekä ymmärtämään oman panoksen merkitys. Tutkimus laadittiin laadullisena eli kvalitatiivisena ja metodina käytettiin tulkitsevaa käsitetutkimusta. Tutkimus rakentui kolmesta teorialuvusta, jotka olivat markkinointi, viestintä ja johtaminen. Niissä kuvattiin yleisellä tasolla tutkimukselle oleellisia teorioita ja malleja. Teorialukujen jälkeen tutkimukseen rakennettiin case-tarkastelu, jossa kuvattiin hypoteettisen puolustusvoimien organisaation muutosta. Tavoitteena case-tarkastelussa oli laatia teorialukujen pohjalta esimerkki siitä, miten organisaation muutos voidaan markkinoida ja viestiä siten, että haluttu lopputulos saavutetaan ja henkilöstö sitoutetaan siihen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että markkinoinnin ja viestinnän keinot ovat sovellettavissa johtamisen apuvälineinä muutosta toteutettaessa. Tämä perustuu siihen, että tutkimuksessa havaittiin markkinoinnin, viestinnän ja johtamisen ytimessä olevan yksilöiden tavoitteet, mo-tivaatiot ja sitouttaminen. Samoja psykologisia lainalaisuuksia vain tarkastellaan eri näkökulmasta ja eri toimenpitein. Jotta markkinoinnilla ja viestinnällä voidaan tukea muutoksen johtamista, vaatii se eri organisaatiotasojen yhteistyötä ja sitoutumista, jotta haluttuun lopputulokseen päästään henkilöstön kannalta mahdollisimman kivuttomasti. Tämän tutkimuksen tulosten pohjalta jatkotutkimusta voisi suorittaa esimerkiksi haastattelututkimuksena muutoksen kokeneiden henkilöiden käsityksistä markkinoinnista ja viestinnästä ja niiden onnistumisesta käytännössä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimustyön lähtökohtana on ollut puolustusvoimissa viime vuosina korostuneesti esille tullut johtamisen ja sotilaspedagogiikan tutkimus. Samoin yhteisökeskeisistä yksilökeskeisiin arvoihin muuttuva yhteiskuntamme sekä organisaation rakennemuutos asettavat arvokeskustelulle ja johtamiselle omat vaatimuksensa. Nykyisen teknologian kehittymisen, kumppanuussuhteiden korostuneisuuden, työyhteisön eettisyyden ja sitä kautta työn ulkopuolisten arvojen korostuminen vaatii vilkasta keskustelua eettisesti toimintakykyisestä sotilaasta, sotiluudesta ja johtajuudesta. Tulevaisuuden johtajuus ja johtaminen ovat yhä enemmän vuorovaikutuksellista yksilöiden välistä toimintaa. Päätöksentekotilanteessa erilaisilla arvomaailmoilla ja taustoilla varustetut yksilöt tekevät muita yksilöitä huomioivia ja toimintaympäristön ohjaamia moraalisia valintoja. Tämä eettinen johtaminen ja johtajuus on jokaisen upseerin ymmärrettävä ja sisäistettävä. Työ käsittelee eettisen johtamisen kenttää puolustusvoimissa arvojen ja henkilöstöjohtamisen lähtökohdista rauhan ajan toimintaympäristössä. Työ on jaettu kolmeen osaan. Työn ensimmäisessä osassa pohditaan työn taustoja ja muodostetaan tutkimukselle viitekehys ja tutkimusongelma. Toisessa osassa muodostetaan kirjallisuuteen perustuva ymmärrys käsiteltävästä aihealueesta kahden teorialuvun avulla. Työn viimeisessä osassa pureudutaan heijastamaan kyselyn tuloksia teoriaan ja pohditaan työssä esiintyviä johtopäätöksiä. Työssä on kaksi pääkysymystä ja niillä alakysymykset. Tutkimus kuuluu laadullisen tutkimusperheen piiriin ja tarkastelumetodina käytetään hermeneuttista fenomenografiaa. Tässä tutkimuksessa havaittiin yhteisön yhteisten arvojen tuntemattomuus. Arvoja ei nähty perustana jonka varaan johtajuutta ja johtamista rakennetaan. Upseerin eettisen päätöksenteon perustana koettiin olevan omat, yhteisön ja/tai yhteiskunnan arvot. Eettinen johtaminen ja arvojohtaminen nähtiin yhdeksi ja samaksi. Upseerien eettisen kasvatuksen ja koulutuksen tuleekin jatkossa lähteä liikkeelle yhteisön yhteisen arvoperustan ja yksilöllisten arvojen tunnistamisesta ja tiedostamisesta. Tämän varaan voidaan rakentaa eettistä johtajuutta ja johtamista. Tulevaisuusorientoitunut työ pyrkii antamaan perusteita etiikan kasvatuksessa ja koulutuksessa tarvittavan arvoperustan luomiselle sekä mahdollistaa uuden johtamisparadigman teoriapohjan kehittävän keskustelun aloittamisen puolustusvoimissa

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan unionin ja Venäjän välinen viisumivapaus on toteutuessaan yksi lähitulevaisuuden merkittävimmistä haasteista Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Vapaan liikkuvuuden tavoittelussa Schengenin sopimuksella avatut sisärajat Euroopan keskiöön ovat lisänneet jäsenvaltioiden kansallisen raja-turvallisuuden kollektiivista merkitystä. Välimeren ja Kreikan tilanne laittoman maahantulon ongel-missa on ollut omiaan vahventamaan Euroopan unionin yhteisten rajaturvallisuushaasteiden tunnista-mista. Euroopan unionin rajaturvallisuuden kannalta viisumivapauteen varautuminen tarkoittaa sekä kunkin jäsenvaltion kansallisten toimintojen tiedostamista ja omatoimista kehittämistä että Euroopan unionin koko keinovalikoiman käyttöä aina yhteisölainsäädännöstä virastojen toimintoihin. Ennen varautumisen käytännön toimia on kuitenkin selvitettävä, minkälaisiin uhkiin toimenpiteillä varaudutaan. Tutkimuksessa on selvitetty Euroopan unionin ja Venäjän välisen viisumivapauden uhkaa Euroopan unionin rajaturvallisuudelle. Tutkimus on luonteeltaan tulevaisuudentutkimus. Menetelminä on käytetty skenaariomenetelmää, Delfoi-tutkimusta ja haastatteluja. Tutkimus jakautuu kolmeen osaan, joissa yhdistävänä tekijänä on rajaturvallisuus. Teoriaosassa selvitetään rajaturvallisuuden perusteet Euroopan unionissa sekä viisumivapauden taustatekijät liittämällä ne tutkimuksessa teoriana käytettyyn liberalismiin. Toisessa osassa luodaan teoriaosan perusteella useita mahdollisia tulevaisuudentiloja, joista empiirisen aineiston perusteella muodostetaan todennäköisin tulevaisuus. Valittua tulevaisuutta täydennetään asiantuntija-arvioilla sekä haastatteluilla. Kolmannessa osassa tehdään johtopäätökset rajaturvallisuuteen kohdistuvasta uhasta arvioimalla tulevaisuutta poliittiseen järjestelmään sekä Euroopan unionin nelitasoiseen rajaturvallisuusmalliin. Kolmannen osan lopussa arvioidaan rajaturvallisuuden keskeisten toimijoiden vaikutusmahdollisuudet rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa kuvataan maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuureita. Puolustusvoimissa on organisaatiokulttuuria tutkittu eri näkökulmista, mutta puolustushaarojen kulttuuria ei ole aikaisemmin kokoavasti selvitetty. Tämä työ pyrkii täyttämää tuon tutkimuksellisen tyhjiön. Työn mielenkiinto on syntynyt puolustushaarojen erilaisista ulkoisista piirteistä. Miksi eri puolustushaarojen henkilöstöllä näyttää olevan erilaisia tapoja toimia? Mistä tällaiset erot syntyvät? Organisaatiokulttuuri on moniulotteinen ilmiö, eikä sen määritelmästä tieteenalalla ole yksi-mielisyyttä. Käsite on tulkittavissa eräänlaisena synteesinä organisaation ja kulttuurin käsit-teiden kautta. Tässä tutkimuksessa käsitteen määrittelyssä on tukeuduttu Edgar Scheinin organisaatiokulttuurin määritelmään. Organisaatiokulttuuri itsessään ymmärretään organisaation eri tasoilla ilmeneväksi kulttuuriksi, joka yhdistää organisaation henkilöstöä oletusten, arvojen ja käyttäytymisen tasolla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu pääosin Scheinin organisaatiokulttuuriteorian ympärille, jota on täydennetty hallinnollisella näkökulmalla. Tutkimustehtävänä on kuvailla maa-, meri- ja ilmavoimien organisaatiokulttuuria sekä niiden eroja ja yhtäläisyyksiä puolustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa. Tehtävän ratkaisemiseksi tutkimusraportissa vastataan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Mistä osakokonaisuuksista puolustusvoimien organisaatiokulttuuri muodostuu puo-lustusvoimien hallinnollisessa kontekstissa Scheinin teorian mukaan tarkasteltuna? 2. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit ilmenevät puolustushaarassa tutki-mukseen valitun puolustushaaraesikunnan henkilöstön kokemuksen mukaan? 3. Miten puolustushaarojen organisaatiokulttuurit eroavat toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia niissä esiintyy?

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Luonnonvarojen vähetessä kiinnostus arktisen alueen luonnonvaroja kohtaan on lisääntynyt. Ilmaston lämpeneminen saattaa helpottaa uusien esiintymien hyödyntämistä. Koillisväylän käyttö kauppamerenkulun lisääntyviin tarpeisiin lisääntynee. Alueella vallitsee kansainvälinen kilpailuasetelma. Venäjän ratkaisuilla on merkittävä vaikutus arktisen alueen tulevaisuudelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää Venäjän strategisen kulttuurin vaikutus Venäjän arktisen alueen ratkaisuihin. Strateginen kulttuuri on näkökulma, joka kiinnittää huomiota kulttuuritekijöihin poliittisen ja sotilasstrategisen tason välisissä suhteissa ja ilmiöissä. Tutkimusongelma ja alaongelmat ovat: • Miten strateginen kulttuuri ohjaa venäläistä päätöksentekoa arktisella alueella? o Millainen on venäläinen strateginen kulttuuri? o Miten strateginen kulttuuri ilmenee arktiseen alueeseen liittyvissä turvallisuuspoliittisissa linjauksissa? Tutkimuksessa muodostettiin teoreettinen viitekehys, muodostettiin hermeneuttisella menetelmällä malli venäläisestä strategisesta kulttuurista, kuvattiin Venäjän strategiaan arktisella alueella vaikuttavat olosuhteet ja analysoitiin Venäjän tärkeimpiä strategiaasiakirjoja teorialähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tarkastellaan Venäjän suhdetta ETYJ:iin. Tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Venäjä rakentaa ja muotoilee oman näkemyksensä ETYJ:in toimintaan ja esittää näkemyksensä muille. Venäjä rakentaa todellisuutta ja valtasuhdetta omilla intressialueillaan käyttämällä viestintää välineenä. Venäjän ja länsimaiden ETYJ:in puitteissa käyttämien puheenvuorojen voidaan ajatella olevan diskurssikamppailua siitä, miten arvoyhteisön normeja voidaan soveltaa ja mikä on hyväksyttävää toimintaa. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä selvittämään Venäjän suhdetta ETYJ:iin tutkimalla Venäjän ulkopoliittista diskurssia ETYJ:in toiminnasta Itä-Euroopassa ja Georgian tilanteeseen liittyen, sekä presidentti Medvedevin aloitteessa uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelystä. Yleisenä teoreettisena lähtökohtana suhteiden tarkasteluun käytetään konstruktivismia. Metodina on käytetty kriittistä diskurssianalyysia. Pääasiallisena lähteenä on käytetty Venäjän lausuntoja ETYJ:issä vuosilta 2006–2010. Venäjän näkökulmasta kiistanalaisten asioiden luonne liit-tyy suoraan tai läheisesti materiaalisiin tai muuten konkreettisesti ilmeneviin intresseihin. Venäläisen lähestymistavan mukaan asioista neuvotellaan niin, että vastakkainasettelun omaisesta lähtökohdasta tingitään ja tehdään kompromisseja, sekä sitoudutaan vastavuoroisesti. Länsimaisesta näkökulmasta kiistanalaisuus liittyy arvoihin tai normeihin, joiden kautta pyritään löytämään vuorovaikutteisesti muuntumiseen pohjautuvia ratkaisuja. Venäjän kielenkäytöstä ei ole löydettävissä suoranaista piilotettua agendaa, mutta vivahde piilovaikuttamisesta tulee vastaan Itä-Euroopan maita koskevissa lausunnoissa. Vaikutelma on sellainen, että vaikuttamisen kohde on venäläinen yleisö. Teemana on silloin kansallisen identiteetin ja maailmanpolitiikan vaikuttajan roolin rakentaminen. Venäjän suhde ETYJ:iin tulee varmasti pysymään kompleksisena, mutta sen pyrkimys läsnäoloon päätöksenteossa pakottanee sen jatkossakin tekemään kompromisseja omien intressiensä suhteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla panssarintorjunnan simulointiin ja mallintamiseen käytettävän kahden erilaisen matemaattisen menetelmän soveltuvuutta ja käytettävyyttä. Näiden työkalujen vertailun kautta pyritään tekemään johtopäätöksiä niiden soveltuvuudesta operaatioanalyysiin ja löytämään kehittämistarpeita menetelmien parantamiseksi ja jatkotutkimusten pohjaksi. Epäsuoran tulen vaikutus huomioidaan taistelun kulussa. Tutkimuksessa käytettävä skenaario on kummassakin menetelmässä sama, ja taistelut käydään neljässä vaiheessa, joihin osallistuvat joukot ja aseet ovat kummassakin tapauksessa samat. Tutkimuksessa käytetään konstruktiivista simulaatiota ja determinististä matemaattista mallia. Simulaatioon on sisälle ohjelmoitu epäsuoran tulen vaikutusmalli, mutta deterministisen mallin kanssa käytetään erillistä epäsuoran tulen vaikutusmallia. Panssarivaunujen taistelu toisia panssarivaunuja ja panssarintorjunta-aseita vastaan perustuu kummassakin menetelmässä tuhoamistodennäköisyyksiin. Tutkimuksessa annetaan esimerkki tuhoamistodennäköisyyksien määrittämisestä ja lasketaan tutkimuksessa käytettävät tuhoamistodennäköisyydet pääosin julkisista lähteistä saatavilla oleviin arvoihin perustuen. Tulosta laskettaessa taistelut aloitetaan kyseistä taisteluvaihetta varten vakioidulla tavalla esimerkiksi rajoittamalla taistelut käytäväksi vain tietyillä tuhoamisetäisyyteen perustuvilla torjunta-alueilla. Simulaation ja matemaattisen mallin välisistä eroista johtuen tämä ei kaikissa vaiheissa täysin toteutunut. Keskeisimmät tulokset liittyvät havaintoihin menetelmien eroista panssarintorjunta-aseiden kulutuksessa ja epäsuoran tulen tehossa. Lisäksi tuloksena havaittiin, että menetelmien välillä ei tuhottujen vaunujen määrissä ole merkittäviä eroja. Matemaattisen menetelmän lopputulos on kuitenkin vahvasti riippuvainen tutkijan tekemistä valinnoista skenaariota rakentaessaan, eikä tämän tutkimuksen lopputulos ole kyseisen mallin kohdalta, joka mitä tästä samasta tilanteesta olisi voinut tulla. Kummankin menetelmän jatkokehittämiseksi löytyi tutkimuksen aikana tarpeita. Matemaattisen menetelmän kohdalla tarpeet painottuvat niin sanottujen kestokäyttöaseiden eli ladattavien asejärjestelmien välisten taisteluiden laskemisen parantamiseen. Simulaation osalta suurimmat kehitystarpeet ovat yksiköiden realistisemman toiminnan kehittämisessä siten, että niiden reagointi taistelukentän ärsykkeisiin olisi todenmukaisempaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Informaatiosodankäynti ja sen tärkein tavoite, informaatioylivoiman saavuttaminen vihollisen joukoista, on noussut yhdeksi tärkeimmistä asevoimien tulevaisuuden tavoitteista. Informaatioylivoiman konseptia ja sen saavuttamiseen liittyviä seikkoja voidaan tutkia tilanneymmärryksen mallin kautta. Tutkimuksessa vertaillaan tilanneymmärryksen muodostamisen teoriaa yhtymän esikunnan käytäntöihin ja löytää sitä kautta vastaus pääongelmaan. Vertailu tehdään pehmeää systeemimetodologiaa hyväksikäyttäen. Tulevaisuuskuva rakentuu verkostokeskeisen sodankäynnin keskeisimpiin oletuksiin ja teorioihin. Tilannekuvaan ja siihen liittyvät käsitteet ovat epäselviä ja niiden käyttö ei ole johdonmukaista. Tässä tutkimuksessa on luotu selkeät määritelmät eri käsitteille ja niiden välisille suhteille. Tilanneymmärrys muodostuu ensiksi yksilössä ja sen jälkeen vasta ryhmässä, kuten yhtymän esikunnassa. Yksilön tilanneymmärryksen taso riippuu siitä kuinka hyvin hänen tietonsa vastaavat hänen tilanneymmärryksensä vaatimuksiin ja tavoitteisiin. Ryhmän jäsenten on siis tunnettava riittävän hyvin omien tavoitteidensa ja tilanneymmärryksensä tietotarpeiden lisäksi, kaikkien ryhmän jäsenten tavoitteet ja tietotarpeet. Muiden ryhmän jäsenten tilanneymmärrykseen liittyvien tarpeiden tunteminen on erityisen tärkeää siksi, ettei heitä turhaan rasiteta sellaisella tiedolla, jota he eivät tarvitse.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää informaation merkitystä johtamiselle kompleksisessa toimintaympäristössä. Taustaoletuksena oli, että organisaatioiden toimintaympäristö on muuttunut niin kompleksiseksi, ettei yksikään organisaatio kykene enää selviytymään siinä yksinään. Lisäksi organisaatiot tarvitsevat runsaasti informaatiota toimintaympäristöstään hallitakseen johtamiseen ja päätöksentekoon liittyvää epävarmuutta. Informaatiolla on useita vaihtelevia tulkintoja sen mukaan käytetäänkö sitä kuvaamaan fysikaalista vai ei-fysikaalista informaatiota. Suurin ongelma informaation osalta on puhekielen tapa yksinkertaistaa kaikki dataa, informaatiota tai tietoa koskevat asiayhteydet tiedoksi. Näin ollen puhekielessä on itseasiassa melko vaikea havaita eroa, näiden käsitteiden välillä. Informaatiota voidaan pitää organisaatioiden yhtenä keskeisimmistä resursseista nykypäivänä. Organisaatioiden ja johtajien keskeinen haaste on löytää meitä ympäröivästä informaatiotulvasta se kaikkein oleellisin informaatio johtamisen ja päätöksenteon kannalta. Kompleksisuudesta puhuttaessa monella kuulijalla nousevat ihokarvat pystyyn, ja tulee tunne, että mitä ihmettä tämä höpinä oikein on. Kyseessä ei ole höpinä, eikä mikään uusi asia. Pikemminkin kyseessä on keskeisiä organisaation johtamisessa huomioitavia ja tiedostettavia asioita. Johtajien pitää tietää toimintaympäristönsä, tuntea organisaationsa, kerätä riittävästi informaatiota päätöksenteon tueksi ja vähentää samalla päätöksenteon epävarmuutta, huomioida, että syy-seuraussuhteita ei voi ennakoida pitkälle tulevaisuuteen ja ymmärtää organisaation historiallisen kehityksen merkitys organisaation johtamisessa. Organisaatiot harjoittavat yhteistoimintaa runsaasti toistensa kanssa. Perinteisesti yhteistoiminnan syyt ovat johtuneet resurssitarpeista ja kustannussäästöjen tavoittelusta. Uudempia keskeisiä syitä ovat tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistäminen sekä organisaatioiden välinen hiljaisen tiedon välittäminen. Yhteistoiminnan osalta pitäisi kuitenkin tulevaisuudessa keskittyä entistä enemmän toimintaympäristöön liittyvän informaation keräämiseen, välittämiseen ja yhdistämiseen. Tilannekuvatoiminnot ovat hyvä pohja viranomaisten väliselle informaation välittämiselle, mutta niistä pitäisi päästä eteenpäin yhteisten toimintaympäristöanalyysien laadinnan suuntaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The most outstanding conceptual challenge of modern crisis management is the principle of consent. It is not a problem only at the operational level - it challenges the entire decision-making structures of crisis management operations. In post-cold war times and especially in the 21st century, there has been a transition from peacekeeping with limited size and scope towards large and complex peace operations. This shift has presented peace operations with a dilemma. How to balance between maintaining consent for peace operations, whilst being able to use military force to coerce those attempting to wreck peace processes? To address such a dilemma, this research aims to promote understanding, on what can be achieved by military crisis management operations (peace support operations) in the next decade. The research concentrates on the focal research question: Should military components induce consent or rely on the compliance of conflicting parties in crisis management operations of the next decade (2020 – 2030)? The focus is on military – political strategic level considerations, and especially on the time before political decisions to commit to a crisis management operation. This study does not focus on which actor or organisation should intervene. The framework of this thesis derives from the so called ‘peacebuilding space’, the scope of peace operations and spoiler theory. Feasibility of both peace enforcement and peacekeeping in countering future risk conditions are analysed in this framework. This future-orientated qualitative research uses the Delphi-method with a panel of national and international experts. Citation analysis supports identification of relevant reference material, which consists of contemporary literature, the Delphi-questionnaires and interviews. The research process followed three main stages. In the first stage, plausible future scenarios and risk conditions were identified with the Delphi-panel. In the second stage, operating environments for peace support operations were described and consequent hypotheses formulated. In the third stage, these hypotheses were tested on the Delphi-panel. The Delphi-panel is sufficiently wide and diverse to produce plausible yet different insights. The research design utilised specifically military crisis management and peace operations theories. This produced various and relevant normative considerations. Therefore, one may argue that this research; which is based on accepted contemporary theory, hypotheses derived thereof and utilising an expert panel, contributes to the realm of peace support operations. This research finds that some degree of peace enforcement will be feasible and necessary in at least the following risk conditions: failed governance; potential spillover of ethnic, religious, ideological conflict; vulnerability of strategic chokepoints and infrastructures in ungoverned spaces; as well as in territorial and extra-territorial border disputes. In addition, some form of peace enforcement is probably necessary in risk conditions pertaining to: extremism of marginalised groups; potential disputes over previously uninhabited and resource-rich territories; and interstate rivalry. Furthermore, this research finds that peacekeeping measures will be feasible and necessary in at least risk conditions pertaining to: potential spillover of ethnic, religious, ideological conflict; uncontrolled migration; consequences from environmental catastrophes or changes; territorial and extra-territorial border disputes; and potential disputes over previously uninhabited and resource-rich territories. These findings are all subject to both generic and case specific preconditions that must exist for a peace support operation. Some deductions could be derived from the research findings. Although some risk conditions may appear illogical, understanding the underlying logic of a conflict is fundamental to understanding transition in crisis management. Practitioners of crisis management should possess cognizance of such transition. They must understand how transition should occur from threat to safety, from conflict to stability – and so forth. Understanding transition is imperative for managing the dynamic evolution of preconditions, which begins at the outset of a peace support operation. Furthermore, it is pertinent that spoilers are defined from a peace process point of view. If spoilers are defined otherwise, it changes the nature of an operation towards war, where the logic is breaking the will of an enemy - and surrender. In peace support operations, the logic is different: actions towards spoilers are intended to cause transition towards consent - not defeat. Notwithstanding future developments, history continues to provide strategic education. However, the distinction is that the risk conditions occur in novel futures. Hence, lessons learned from the past should be fitted to the case at hand. This research shows compelling evidence that swaying between intervention optimism and pessimism is not substantiated. Both peace enforcement and peacekeeping are sine qua non for successful military crisis management in the next decade.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvaltojen suunnitelma sijoittaa kansallisen ohjuspuolustusjärjestelmän osia Eurooppaan on heikentänyt Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä suhteita viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ohjuspuolustushankkeen tarpeellisuutta perustellaan kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksella. Vihamieliset maat pyrkivät kehittämään mannertenvälisen ballistisen ohjuksen, mikä mahdollistaisi joukkotuhoaseiden iskut Yhdysvaltojen mantereelle. Kostoiskuun perustuva pelotevaikutus ei ole riittävä keino suojautua uusien epävakaiden ydinasemaiden uhkalta, vaan uhkan torjuminen edellyttää ohjusten torjuntaan kykenevän järjestelmän kehittämistä ja torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjä on vastustanut Yhdysvaltojen suunnitelmia ja erityisesti torjuntaohjusten sijoittamista Eurooppaan. Venäjän mielestä järjestelmän kehittäminen ei ole legitiimi hanke; se muuttaa Euroopan strategista tasapainoa ja on uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. Tutkimuksessa tuodaan esille Yhdysvalloissa ja Venäjällä vallitsevat diskurssit, jotka ovat määrittämässä osapuolien toimintaa ja retoriikkaa erityisesti ohjuspuolustuskiistassa. Diskurssien hahmottaminen mahdollistaa arvioida, millä tavoin Yhdysvallat ja Venäjä määrit-tävät itsensä kansainvälisen järjestelmän toimijoina ja millaisena ne näkevät kansainvälisen järjestelmän toimintalogiikan kylmän sodan jälkeen. Näin syntyy käsitys osapuolien tavasta määritellä kansainvälisen järjestelmän sääntöjä, uhkakuvia ja eri valtioiden asemaa uhkakuvien rakentumisessa. Työn tulokset lisäävät ymmärrystä Venäjän ja Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen tavoiteasettelun periaatteista ja maiden päätöksentekoa ohjaavista tekijöistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu konstruktivistinen kansainvälisen politiikan teoriasta. Aineistona käytetään Yhdysvaltojen ja Venäjän turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja. Venäjän turvallisuusajattelussa painottuu elementit neuvostomenneisyydestä, identiteettikamppailu sekä uudet taloudelliset ja poliittiset intressit sekä erityisesti suhde Yhdysvaltoihin. Kansallisen identiteetin määrittelyssä Venäjä on turvautunut perinteiseen suurvalta-ajattelun kaavaan. Uhkakuvauksia rakennetaan kylmän sodan ajalta omaksutun identiteetin varaan ja tukeudutaan vanhaan selitykseen, että länsi on aina muodostanut uhkan Venäjälle. Yhdysvalloille ohjuspuolustuksen kehittämisellä rikotaan perinteinen kylmän sodan aikainen uhkakäsitys. Ohjuspuolustushankkeen oikeutusta haetaan globaalista turvallisuudesta, jolloin kansalliset intressit pyritään korvaamaan laajemmalla tarkoituksella. Ohjuspuolustuksella torjutaan uhka, jolla voitaisiin kiistää Yhdysvaltojen toimintavapaus, ja näin sen identiteetti maailman johtavana valtiona vaarantuisi. Roistovaltion kuvaukset tuottavat ja vahvistavat Yhdysvaltain omaa identiteettiä vapauden ja oikeuden puolustajana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen päämääränä oli määrittää koelentotoiminnan (uuden konetyypin evaluaatiot ja uuden konetyypin vastaanotot) tuloksellisuusarviointi TX-projektissa tapaustutkimuksena. Koelentotoiminnan tuloksellisuuden määrittäminen valitussa tapauksessa vaati koelentotoiminnan ja tuloksellisuuden määrittämisen ennen tapauksen aineiston analyysiä. Tuloksellisuuden määrittäminen tehtiin mukaillen valtionhallinnon tuloksellisuusprisman määrittelyjä. Tutkimuksen avulla on voitu määrittää kuinka tuloksellista koelentotoiminta oli TX-projektin lentoevaluaatioissa ja vastaanotoissa. Tuloksellisuuden määritetyt osa-alueet olivat koelentotoiminnan laatu ja tehokkuus, koelentotoiminnan vaikuttavuus, Koelentotoiminnan taloudellisuus sekä koelentokoulutuksen ylläpito ja kehittäminen. Koelentotoiminta oli kokonaisuutena arvioiden erittäin tuloksellista TX-projektissa. Määrittelemieni tuloksellisuuden osa-alueiden mukaisesti toiminta oli pääsääntöisesti tehokasta ja laadukasta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi toiminnalla saavutettiin erittäin suuri vaikuttavuus sekä evaluaatiovaiheessa, että vastaanottovaiheissa ja toiminta oli taloudellisesti erittäin kannattavaa Ilmavoimien kannalta ajateltuna. Tutkimuksen perusteella nähtiin lisäksi, että nykyaikana ja erityisesti tulevaisuuden edelleen teknistyvässä sotatekniikan maailmassa on erittäin tärkeää, että hankkeisiin osallistuu koulutettu henkilöstö, joka osaa evaluoida ja vastaanottaa uusia lentokoneita ja asejärjestelmiä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkömagneettista spektriä hyödynnetään laajasti erilaisten tietoliikenne- ja sensorijärjestelmien lähettämän datan siirtotienä. Tätä siirrettävää dataa hyödynnetään sotilasjoukon johtamisessa ja tilannekuvan muodostamisessa. Siinä, missä sotilasjoukko saa merkittävää hyötyä sähkömagneettisen spektrin käytöstä, se myös samalla tuottaa informaatiota joukon toiminnasta kiinnostuneen tiedustelijan ulottuville. Tiedustelija pyrkii elektronisen tiedustelun menetelmin havaitsemaan ja hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti ulottuvilleen päätyvän informaation. Sotilasjoukon on kyettävä kontrolloimaan omaa elektronista aktiivisuuttaan siten, että tiedustelujärjestelmän kyky tuottaa tilannekuvaa voidaan kiistää tai ainakin tiedustelijan ulottuville päätyvän informaation määrä on ennakoitavissa. Ennakointia ja erilaisten olosuhteiden vertailua varten tarvitaan menetelmiä, joilla kyetään yksiselitteisesti ja mitallisesti arvioimaan joukon sisältämän ja tuottaman sekä tiedustelijan saataville päätyvän informaation määrää. Näiden menetelmien kehittäminen on tämän tutkimuksen päämäärä. Informaatioteoria tarjoaa työkaluja informaation määrän arvioimiseksi ja on näin ollen varsin luonnollinen valinta tutkimuksen näkökulmaksi. Tuloksina esitellään neljä erillistä menetelmää, joita voidaan hyödyntää joukon elektronisen aktiivisuuden ja elektronisen suojautumisen tason arvioinnissa. Menetelmistä kaksi mittaa joukon sisältämää informaatiota eli organisaatioon sijoitettujen lähettimien jakautumista ja erottuvuutta ympäristöstään. Kaksi muuta menetelmää keskittyvät analysoimaan joukon tuottaman (lähettimien käyttötapoihin liittyvää) informaation määrää ja sen päätymistä tiedustelijan ulottuville erilaisissa olosuhteissa. Kehitetyt menetelmät perustuvat entropian, ehdollisen entropian, yhtenäisinformaation, suhteellisen entropian ja informaation yhteenlaskettavuuden määritelmiin ja ominaisuuksiin. Oleellinen osa työtä on joukon lähettimien käytön mallintaminen stokastisten prosessien avulla sekä erilaisten häiriöiden huomioiminen. Menetelmien hyödynnettävyyden osalta voidaan osoittaa, että menetelmät tarjoavat selkeitä mitallisia ja entistä monipuolisempia mahdollisuuksia arvioida erilaisia olosuhteita elektronisen suojautumisen kannalta. Vaikka menetelmät jäävä varsin teoreettiselle asteelle, on varsin selkeästi havaittavissa niiden tarjoamat mahdollisuudet tuottaa lisäarvoa joukon toimintavaihtoehtojen vertailuun ja operaatioanalyyttisiin tarkasteluihin. Käytännöllisten työkalujen kehittäminen vaatii kuitenkin jatkotutkimusta ja kehitystyötä.