Pissakoulu lasten toiminnallisen kastelun hoidossa: Intervention vaikuttavuuden arviointi kastelun määrän ja lasten kokemuksien avulla

Kastelu on merkittävästi lapsen arkielämää haittaava kiusallinen oire. Koulun aloittavista perusterveistä lapsista 10 – 25 % kastelee viikoittain joko päivällä ja/tai yöllä. Keskeistä kastelevan lapsen hoidossa on kastelua vähentävien ja virtsarakon hallintaa lisäävien tapa-asioiden ohjaus ja uusien toimintamallien vakiinnuttaminen lapsen arkeen. International Children’s Continence Societyn (ICCS) suositusten mukaan arjen tapa-asioiden ohjaukseen perustuvan uroterapian tulisi olla kastelevan lapsen ensisijainen hoitomuoto. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida pissakoulu-intervention vaikuttavuutta kastelun hoidossa sekä kuvata lasten kokemuksia pissakoulusta. Tutkimusasetelmassa käytettiin toisiaan täydentävinä sekä kvantatiivisia että kvalitatiivisia aineistonkeruumenetelmiä. Kuusikymmentäyhdeksän hoitoresistentiksi kastelijaksi luokiteltua 6-12-vuotiasta lasta osallistui polikliiniseen pissakouluun 4-6 lapsen ryhmissä kahtena erillisenä päivänä kahden kuukauden välein. Otoskooksi määriteltiin voima-analyysin perusteella 52. Ohjauksen sisältö perustui ICCS:n suosituksiin ja toteutuksessa painotettiin lapsilähtöisyyttä sekä yhdessä tekemistä ja keskustelua. Kvantitatiivisen osan aineistonkeruumenetelmänä käytettiin viikon WC-päiväkirjaa. Kastelun määrän muutoksia mitattiin ennen ja jälkeen molempien pissakoulupäivien ja tulokset analysoitiin SPSS tilasto-ohjelmalla. Kvalitatiivinen aineisto kerättiin pissakoulun toisen päivän päätteeksi haastattelemalla viisi ensimmäistä pissakouluryhmää, jonka jälkeen aineiston todettiin saturoituneen. Ryhmäkeskustelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen osallistuneista 69 lapsesta 58:lta saatiin tiedot kaikilta neljältä mittauskerralta. Lapset olivat iältään keskimäärin 8,3 vuotiaita, 34 oli tyttöä ja 24 poikaa. Verrattaessa ensimmäisen ja viimeisen mittauksen keskiarvojen välisiä eroja kuivat päivät (3,5 vrt. 5,3, p<0.001) ja kuivat yöt (2,4 vrt. 3,9, p<0.001) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi. Päiväkastelun osalta 24/40 (60 %) ja yökastelun osalta 23/46 (50 %) lapsella kastelu väheni ≥50 %. Kuivaksi tuli 13/58 (22 %) lasta. Ryhmähaastatteluihin osallistui 19 lasta (12 tyttöä ja 7 poikaa, keski-ikä 8,9 vuotta). Lapset kokivat kastelun monella tapaa arkea haittaavaksi noloksi pulmaksi. Pissakoulu auttoi heitä tulemaan pissarakon pomoksi, jolloin pulmasta tuli hallittava tai siitä pääsi kokonaan eroon. Erityisen tärkeää lapsille oli tavata toisia kastelevia lapsia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan sekä oppia tekemällä lapsilähtöisin menetelmin. Pissakoulu on lapsilähtöinen ja vaikuttava hoitotyön interventio, joka arjen tapa-asioiden muutoksilla auttaa lapsia saavuttamaan paremman virtsarakon hallinnan ja vähentämään kastelua tarjoten myös arvokasta vertaistukea.

Structuring of internal control – a case study

The aim of this Master’s thesis is to find out how should internal control be structured in a Finnish retail company in order to fulfil the requirements set out in the Finnish Corporate Governance Code and to be value adding for the company as well as to analyse the added value that a structured and centrally led internal control can provide for the case company. The underlying fundamental theoretical framework of the study essentially stems from the theory of the firm; the agent-principal problem is the primary motivator for internal control. Regulatory requirements determine the thresholds that the internal control of a company must reach. The research was carried out as a case study and methodically the study is qualitative and the empirical data gathering was conducted by interviews and by participant observation. The data gathered (processes, controls etc.) is used to understand the control environment of the company and to assess the current state of internal control. Deficiencies and other points of development identified are then discussed.

Oppilaiden verbaali vuorovaikutus, käyttäytymismallit ja puhelaadut tehtäväorientoituneen pienryhmätyöskentelyn aikana

Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppiaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.

Tavoitteena ylioppilaslakki – Muistojen totuus kuuden tyttöoppilaan kokemuksista Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa vuosina 1962–1972

Tutkielmani on kulttuurihistoriallista muistitietotutkimusta, ja se käsittelee kuuden tyttöoppilaan kokemuksia Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa (TSYK) vuosina 1962–1972, jolloin oli vielä voimassa rinnakkaiskoulujärjestelmä. Haastatteluissa tuottamani muistitiedon avulla paneudun ensiksi kertojieni muistoihin, jotka koskevat heidän koulupolkunsa valintaa. Miksi kouluvalinta oli oppikoulu ja nimenomaan elitistisenä pidetty TSYK? Ketkä valintaan vaikuttivat ja millaisia argumentteja he käyttivät. Toiseksi selvitän haastateltavieni kokemuksia opettajien kohtaamisista luokkatilanteissa. Miten haastateltavani kokivat koulun, opettajat ja opetuksen sekä itsensä oppilaina ja oppijoina? Kolmanneksi tarkastelen kertojieni muistoja koulutyön tavoitteesta, ylioppilastutkinnosta ja sen näkymisestä koulutyössä ja kotona. Alkuperäisaineistoni koostuu puoli-strukturoiduista temaattisista haastatteluista, jotka sisältävät kertojieni muistamia kokemuksia sekä oppikouluun pyrkimisen ajalta että kouluvuosilta. Sitä täydentävät muutamat sähköpostiviestit. Koska kulttuurihistoriallista koulututkimusta on tehty vähän, hyödynnän myös useiden eri tieteen alojen julkaisuja. Kokemuksellisuus on työni keskeinen näkökulma, mutta 1960-luvun yhteiskunnallisten ja koulutuspoliittisten muutosten turbulenssissa nousee oppilaiden vanhempien sosioekonominen ja koulutuksellinen tausta olennaiseksi. Akateemisista perheistä tulevat haastateltavani uusinsivat perheidensä koulutuspolkuja, mutta myös ei-akateemiset vanhemmat halusivat tarjota tyttärilleen paremman koulutuksen kuin olivat itse saaneet. TSYK valittiin tyttöjen oppikouluksi koulun hyvän maineen ja laadukkaaksi tiedetyn opetuksen vuoksi. Koulun valintaan vaikuttivat lähinnä vanhemmat ja ikätoverit. Eräissä perheissä valinta oli selviö: jo vanhemmat olivat käyneet samaa koulua. Opettajien kohtaamisista haastateltavani muistelivat erityisesti vahvoja ja autoritaarisia opettajia, joita pidettiin vaativina ja vähän pelottavinakin. Ensimmäisestä oppikoululuokasta lähtien sekä opettajien että oppilaiden yhteisenä tavoitteena oli ylioppilastutkinto ja ylioppilaslakki. Opettajat korostivat ylioppilastutkinnossa menestymisen tärkeyttä. Myös perheille tyttärien menestyminen koulussa ja ylioppilastutkinnossa oli tärkeää. Tutkijana katson, että riippumatta haastateltavieni vaihtelevista koulukokemuksista heistä jokaista voidaan pitää oman elämänsä ”femme fortena”. 1970-luvun tyttöoppilaiden kokemukset tarjoaisivat kiintoisan vertailukohdan omalle tutkimukselleni. Myös tyttö- ja poikaoppilaiden kokemusten vertailu voisi tarjota antoisan jatkotutkimuksen aiheen.

Miksi 7.- luokkalaiset valitsevat teknisen työn valinnaisaineekseen?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi 7.- luokkalaiset valitsevat teknisen työn valinnaisaineekseen. Teoreettinen viitekehyksemme perustuu Kasurisen (1999) väitöskirjaan. Väitöskirjan tutkimustuloksista Kasurinen muodosti mallin, jonka mukaan persoona toimijana, aika ja konteksti, harrastukset ja motivaatiotekijät vaikuttavat nuoren tulevaisuuden orientaatioihin. Muodostimme näiden muuttujien pohjalta oman viitekehyksemme. Tutkimuksella pyrimme kuvaamaan, millä muuttujilla on yhteyttä 7.-luokkalaisen teknisen työn valinnaisainevalintaan. Tuomme esiin näkökulmia valintaan yhteydessä olevista muuttujista ja selvitämme eri muuttujien yhteyttä teknisen työn valintaan. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin Survey-tyyppisenä ja Likert-asteikollisella kyselylomakkeella, jossa oli neliportaisia vastausvaihtoehtoja. Muodostimme kerätystä aineistosta kolmiportaisia summamuuttujia, joita analysoimme epäparametrisilla tilastomenetelmillä. Tutkimusjoukko muodostui Turun ja Rauman Normaalikoulujen 7.luokkalaisista oppilaista. Vastauksia tutkimukseemme saimme yhteensä 66 ja vastanneista poikia oli 53 ja tyttöjä 13. Tutkimustuloksemme osoittavat että neljä eniten teknisen työn valinnaisaineen valintaan yhteydessä olevaa muuttujaa ovat oppilaan sisäinen motivaatio, kokemukset, harrastukset ja käsityötila. Tuloksista on mielenkiintoista huomata, että oppilaat eivät koe vanhempien ja sukupuolen olevan yhteydessä valintaan. Tuloksista on myös havaittavissa, että tytöt valitsevat poikia vähemmän teknisen työn. Tulokset antavat tietoa siitä, mitkä muuttujat ovat yhteydessä siihen, että tekninen työ valitaan valinnaisaineeksi. Jatkotutkimuksen osalta olisi mielenkiintoista syventyä aiheeseen kvalitatiivisten menetelmien muodossa. Myös laajemman otannan kvantitatiivinen tutkimus toisi lisää perspektiiviä aiheen tutkimiseen.

Oppilaiden verbaali vuorovaikutus, käyttäytymismallit ja puhelaadut tehtäväorientoituneen pienryhmätyöskentelyn aikana”

Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppilaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.

Kyrönjoen tekoaltaiden tila syvänteiden pohjaeläimistön perusteella : Vuoden 2015 tulokset ja tilan kehitys

Kyrönjoella on vuosina 1968–2004 toteutettu laaja tulvasuojelutyö, joka perustuu vuonna 1965 valmistuneeseen vesistötaloussuunnitelmaan. Tulvasuojelutyöhön ovat kuuluneet muun muassa Liikapuron (1966–68), Pitkämön (1968–71), Kalajärven (1971–76) ja Kyrkösjärven (1977–83) tekoaltaat, sekä näihin liittyvät täyttö- ja tyhjennysuomat, säännöstelypadot ja voimayhtiöiden rakentamat voimalaitokset. Tässä raportissa arvioidaan tekoaltaiden tilaa ja kehitystä syvänteistä otettujen pohjaeläinnäytteiden perusteella. Harvasukasmadot (Oligochaeta) ja surviaissääsket (Chironomidae) olivat tekoaltaiden syvänteiden vallitsevia pohjaeläinryhmiä. Pitkämön tekoaltaan pohjaeläinyhteisö erosi selkeästi muista järvistä vähälajisuudellaan, ja altaan pohjaeläinyhteisö koostui pääosin harvasukasmadoista. Myös Kyrkösjärvessä ja Kalajärvessä harvasukasmatojen osuus oli vuosina 2009 ja 2015 suurempi kuin surviaissääskien. Liikapuron altaassa puolestaan valtaosa pohjaeläinyhteisöstä oli surviaissääskiä. Kaikki tutkitut tekoaltaat olivat vuonna 2015 reheviä ja PMA-luokan perusteella tilaltaan välttäviä tai huonoja. PICM-indeksiä voidaan käyttää luotettavasti ainoastaan tekoaltaista syvimpään eli Pitkämöön, joka luokittui indeksin perusteella tyydyttäväksi vuonna 2015. Pohjaeläinten taksonimäärässä ei ole tapahtunut Kalajärvellä selväsuuntaista muutosta 1980-luvulta lähtien, mutta Liikapuron, Kyrkösjärven ja Pitkämön tekoaltaissa taksonimäärä oli vuosina 2009 ja 2015 selvästi suurempi kuin aiemmin. Pohjaeläinten yksilötiheydet ovat olleet Pitkämöllä 2000-luvulla ja Liikapurolla vuosina 2009 ja 2015 suuremmat kuin 1980-luvulla. Kalajärvellä ja Kyrkösjärvellä yksilötiheys oli vuonna 1986 selvästi suurempi kuin 2000-luvulla. Kyrönjoen valuma-alueen tekoaltaat muistuttavat syvännepohjaeläimistöltään reheviä luonnonjärviä. Tämä ei johdu niinkään järvien vedenlaadusta, vaan pohjan ominaisuuksista, säännöstelystä ja järvien mataluudesta. On arvioitu, että pohja-aineksen hajotus ja uusien hienojakoisten pohjasedimenttien muodostuminen kestää suomalaisissa keskihumuksisissa tekoaltaissa kymmeniä, ellei satoja vuosia. Tämän tutkimuksen perusteella pohjaeläinyhteisöjen sukkessio ja kolonisaatio etenee tekoaltaissa edelleen.

Toisen sukupolven maahanmuuttajatyttöjen kokemuksia koulupolulta

Tässä pro gradu – tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksännen luokan toisen sukupolven maahanmuuttajatyttöjen koulupolkukokemuksia. Tavoitteena oli selvittää heidän kokemuksia koulupolun varrelta opinnoista ja kouluympäristön ihmissuhteista. Lisäksi haluttiin saada tietoa informanttien tulevaisuuden opintoihin liittyvistä suunnitelmista. Tutkimusaineisto oli pieni, harkinnanvarainen joukko, joka koostui kahdeksasta toisen sukupolven maahanmuuttajatytön teemahaastattelusta. Tutkimuskoulut valikoituivat Turun yliopiston tutkimushankkeen kautta ja koulujen henkilökunta valitsi haastateltavat oppilaat luomieni tutkimuskriteerien pohjalta. Aineiston analysoinnissa käytettiin fenomenologista tutkimusmenetelmää. Analyysin avulla muodostettiin ensin kahdeksan yksilöllistä kokemuskertomusta, joista rakentui lopulta kaksi teemaa. Teemojen avulla tuodaan esiin toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten lasten koulupolkukokemuksia peruskoulusta. Tutkimustulosten perusteella toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset tytöt kokivat itsensä ulkomaalaisiksi, mutta elivät samalla vahvasti suomalaisen yhteiskunnan jäseninä. Haastateltavat kokivat pääosin viihtyvänsä peruskoulussa, vaikka suurimmalla osalla oli ollut jaksoja, jolloin kouluviihtyvyys oli ollut matala. Koulussa viihtymistä lisäsi hyviksi koetut koulukaverisuhteet. Toisaalta yksi informantti oli kokenut koulupolullaan rasistista koulukiusaamista. Haastateltavat olivat suorittaneet koulupolkunsa suomen kielellä, jonka osaaminen oli parempi kuin oman äidinkielen taito. He kokivat saaneensa opintoihin riittävästi tukea. Toisaalta puolet haastateltavista toi esiin, ettei heidän mielestään maahanmuuttajataustaisia oppilaita kohdella koulussa yhdenvertaisesti kantaväestön oppilaisiin verrattaessa. Kolme toikin esiin omakohtaisia tai luokkakavereihin kohdistuvaa syrjintää. Tulevaisuuden visioina oli jokaisella haastateltavalla peruskoulun jälkeiset jatko-opinnot. Koska maahanmuuttajataustaiset oppilaat ovat todennäköisesti lisääntyvä ilmiö peruskoulussa, pitäisi mielestäni opettajan koulutukseen lisätä monikulttuurisuusopintoja. Toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten oppilaiden jatkokoulutuksista on toistaiseksi Suomessa vain niukalti tietoa. Aihe on kuitenkin yksilön ja yhteiskunnan kannalta merkittävä, joten sen suuntaista tutkimusta kaivattaisiin lisää.

Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.

Nuoren vastaajan oikeusturvan toteutuminen – havaintoja pääkäsittelystä

Alle 18-vuotiaat rikoksesta epäillyt ovat rikosprosessissa haavoittuvassa asemassa, joten heidän oikeusturvansa toteutumiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Koska avustajalla on keskeinen merkitys nuoren rikoksesta epäillyn oikeusturvan toteutumisen kannalta, tulee nuorelle pääsääntöisesti määrätä puolustaja rikosasian käsittelyyn, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Mikäli nuorella ei ole avustajaa, nuoren oikeusturvasta vastaavat muut rikosprosessin toimijat, kuten nuoren huoltaja, edunvalvoja ja muu laillinen edustaja sekä sosiaaliviranomaisen edustaja. Lisäksi oikeusturvasta huolehtivat syyttäjä ja viimekädessä tuomioistuin. Tutkielmani päätutkimuskysymyksenä on tutkia nuoren vastaajan oikeusturvan toteutumista rikosprosessissa. Koska nuoren oikeusturvan toteutumiseen vaikuttaa keskeisesti se, onko nuorella avustajaa vai ei, olen jakanut tutkimustehtäväni kahteen alakohtaan: Ensinnäkin tutkin, miten puolustaja turvaa nuoren vastaajan oikeusturvan toteutumista rikosprosessissa. Toiseksi tutkin, miten nuoren vastaajan oikeusturva toteutuu, jos nuorella ei ole puolustajaa. Tutkielmani hypoteesina on, että tuomioistuimessa käsiteltävissä nuorten rikoksissa puolustaja on nuorelle aina tarpeellinen. Testatakseni hypoteesiani, havainnoin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa nuorten vastaajien pääkäsittelyjä. Lisäksi haastattelin nuoria. Tutkielmani on laadullinen, eli kvalitatiivinen tutkimus, mutta tutkielmani sisältää myös perinteistä lainoppia. Tutkielmani keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat: Nuorella saattoi olla avustaja (oikeudellisesti arvioituna) sekä vaikeissa että helpoissa rikosasioissa. Avustaja oli nuoren oikeusturvalle välttämätön niin sanotuissa vaikeissa rikosasioissa. Vastuu ilman asvustajaa olevan nuoren oikeusturvan toteutumisesta oli tuomarilla. Saattoi kuitenkin olla, että nuoren rikosasia käsiteltiin hyvin rutiininomaisesti sakko kouraan – periaatteella. Vaikka käsittely saattoi objektiivisesti täyttää oikeusturvan vaatimukset, ei se välttämättä täyttänyt subjektiivisen oikeusturvan vaatimuksia. Puolustajan määrääminen myös niin sanottuihin helppoihin rikosasioihin ei kuitenkaan välttämättä ole ratkaisu edellä mainittuun ongelmaan. Ennemminkin tulee panostaa käsittelyn materiaaliseen, eli sisällölliseen puoleen ja käsittelyn ymmärrettäväksi tekemiseen.

”Mä en oo kässää”. Yleinen kouluviihtyvyys ja käsityöviihtyvyys peruskoulun neljännen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilailla

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten neljännen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilaat viihtyvät yleisesti koulussa, eri oppitunneilla ja erityisesti käsityön oppiaineessa. Tarkoituksena oli myös selvittää käsityön oppitunnilla viihtymisen yhteyttä yleiseen kouluviihtyvyyteen. Vertailimme eri luokka-asteen eroja sekä eroa tyttöjen ja poikien välillä. Tutkimuksen aineisto kerättiin yhdestä satakuntalaisesta yhtenäiskoulusta syyslukukaudella 2015. Tutkimukseen osallistui 110 oppilasta, 53 poikaa ja 57 tyttöä. Tutkimustulosten analysoinnissa käytettiin tilastollisia ja laadullisia menetelmiä. Tilastolliseen analyysiin käytettiin SPSS- ja Professional statistics -tilasto-ohjelmia. Tiedonkeruumenetelmänä käytettiin oppilaskyselyä, joka toteutettiin verkkoympäristössä tehtävällä Webropol-lomakkeella. Oppilaskysely toteutettiin oppilaiden koulupäivän aikana heidän käytössään olevilla tablettitietokoneilla. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan alakoululaiset viihtyivät koulussa paremmin kuin yläkoululaiset. Aiemmista tutkimuksista poiketen yläkoulun tytöt viihtyivät koulussa poikia huonommin. Alakoulussa erot tyttöjen ja poikien välillä olivat pienemmät. Tulosten mukaan tutkitut oppilaat viihtyivät valtakunnallisesti ja maakunnallisesti keskivertoa paremmin koulussa. Käsityön oppiaineessa viihtymisen kokeminen ei ollut tulosten mukaan suoraan yhteydessä oppilaiden kokemaan yleiseen kouluviihtyvyyteen. Huolimatta oppilaan yleisen kouluviihtyvyyden alhaisuudesta, saattoi käsityön oppiaineen tuoma mielekkyys olla korkea. Taito- ja taideaineissa koettu mielekkyys oli korkeampaa verrattuna reaaliaineisiin sekä käsityön oppiaineeseen. Oppilaiden erot kouluviihtyvyydessä selittyvät luokka-asteen muuttuessa korkeammaksi. Haasteena opettajille ja opetussuunnitelman laatijoille on kehittää opetusta siten, että oppilaiden kokema kouluviihtyvyys saataisiin pidettyä korkealla tasolla läpi koko peruskoulun. Kouluviihtyvyys on tärkeä tekijä oppilaiden kouluvalintojen, tulevan koulutuspolkujen ja ammattiuran kannalta.

9-vuotiaiden tyttöjen ja poikien luottamus isää ja äitiä kohtaan

Kiintymyssuhdetutkimuksen kentällä on 2000-luvulta lähtien julkaistu enenevässä määrin tutkimuksia koskien lapsen ja vanhempien välistä suhdetta lapsen eläessä keskilapsuuden ikävaihetta. Tulosten mukaan lapsen luottamus vanhempaa kohtaan ei vähene keskilapsuudessa (mm. Kerns, Tomich & Kim, 2006). Lapsen ja äidin välisen luottamuksen lisäksi tutkimuksissa on nähty tarpeelliseksi ottaa mukaan lapsen ja isän välisen luottamuksen tarkastelu, mikä jo itsessään kertoo lapsen ja isän välisen suhteen merkityksellisyydestä lapsen elämässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka 9-vuotitaat suomalaiset tytöt ja pojat luottavat isään ja äitiin, luottavatko tytöt ja pojat yhtä paljon isään ja äitiin, sekä onko tyttöjen ja poikien välillä eroja luottamuksessa vanhempia kohtaan. Tutkimus toteutettiin käyttämällä kahta itsearviointimenetelmää: turvallisuusasteikkoa (Kerns Security Scale; Kerns, Klepac & Cole, 1996) sekä selviytymisstrategiakyselylomaketta (Coping Strategies Questionnaire; Finnegan, Hodges & Perry, 1996), joiden avulla arvioitiin lapsen luottamusta vanhempiin sekä välttelevää ja vastustavaa käyttäytymistä vanhempia kohtaan. Lapsi arvioi erikseen suhdettaan äitiin ja suhdettaan isään. Suomalaiset 9-vuotiaat tytöt ja pojat luottavat vähintään yhtä paljon vanhempiinsa kuin suomalaiset 11-vuotiaat verrokit (Kouvo. Virtanen & Silvén, 2015) tai samanikäiset pohjoisamerikkalaislapset (mm. Kerns, Tomich, Aspelmeier & Contreras, 2000). Odotusten mukaisesti luottamus äitiin on voimakkaasti yhteydessä siihen, miten lapsi luottaa isään ja toisin päin. Tytöt ja pojat eivät eroa keskenään siinä, kuinka paljon he luottavat isään ja äitiin. Tämä tukee niitä aiempia havaintoja, joissa tytöt ja pojat ovat luottaneet vanhempiinsa yhtä paljon (mm. Booth-Laforce ym., 2006). Tulokset suomalaisten lasten luottamuksesta vanhempia kohtaan voidaan nähdä perhe-elämän kannalta positiivisina ja osoituksena siitä, että Suomessa äideillä, mutta yhtä lailla isillä on aktiivinen rooli lapsen elämässä.

Luova kirjoittaminen. Neljäsluokkalaisten luovan kirjoittamisen taidot ja kirjoittajaminäpystyvyys

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.

Alkuopetusikäisten oppilaiden itsetuntomittaus - yhden koulun tapaustutkimus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen itsetunto alkuopetusikäisillä lapsilla on. Tarkemmin selvitettiin onko tyttöjen ja poikien itsetunnossa eroja ja miten luokka-aste vaikuttaa itsetuntoon. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin millainen itsetunto erityisluokan oppilailla on. Tutkimus toteutettiin yhden koulun tapaustutkimuksena eräässä Länsi-Suomalaisessa kunnassa. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yhteensä viisi luokkaa, joista kolme oli 1-luokkia ja kaksi 2-luokkia. Näistä luokista kaksi oli laaja-alaisiin oppimisvaikeuksiin keskittyneitä erityisluokkia. Erityisluokista toinen oli 1-luokka ja toinen 2-luokka. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin itsetuntomittaristoa, joka mittasi itsetunnon viittä eri osa-aluetta. Aineisto kerättiin yhtäaikaisesti yhdeltä luokalta kerrallaan ja jokainen oppilas täytti mittariston itse. Aineisto analysoitiin tilasto-ohjelman avulla, kvantitatiivisin menetelmin. Tulosten mukaan kyseisen koulun alkuopetusikäisten lasten itsetunto on hyvä. Tyttöjen itsetunto on jonkin verran parempi kuin poikien. Tytöt saivat kaikilta osa-alueilta korkeammat keskiarvopisteet kuin pojat, lukuun ottamatta yhtä aluetta, jossa poikien tulos oli hieman tyttöjä parempi. Toisluokkalaisten oppilaiden itsetunto on jonkin verran ensimmäisen luokan oppilaita parempi. Erityisluokalla olevien oppilaiden itsetunto on kohtuullisen hyvällä tasolla. Kaikkiaan tähän tapaustutkimukseen osallistuneiden alkuopetuksen oppilaiden itsetunto on hyvä. Oppilaat viihtyvät koulussa ja heillä on siellä vahva sosiaalinen ympäristö, jossa heidän on hyvä olla. Oppilaat tiedostavat omia vahvuuksiaan, mutta myös heikkouksiaan. Omien kykyjen arvioiminen ja realististen tavoitteiden asettaminen on hieman haasteellista osalle oppilaista. Tutkittavilla on myös jonkin verran epävarma olo siitä, kuinka taitavia ja päteviä he ovat suorittamaan tehtäviä. Näiden tulosten pohjalta voidaan todeta, että alkuopetusikäisen oppilaan opettamisessa kannattaa keskittyä itsearviointiin ja sen harjoittelemiseen. Oppilaan kokemusta itsestään toimijana voi vahvistaa kertomalla selkeästi mitä häneltä odotetaan ja kannustaa häntä itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhankintaan. Opettajien on hyvä kiinnittää huomiota palautteen antoon, sillä nuoren oppilaan itsetunnon ja minäkuvan kehittymiseen vaikuttaa oleellisesti sekä aikuisten että toisten lasten antama palaute.

Varsinaissuomalaisten nuorten kouluhyvinvointi ja sen muutokset vuosina 2008 - 2012

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Varsinais-Suomalaisten 9.luokkalaisten nuorten kouluhyvinvointia vuosina 2008, 2010 ja 2012. Tutkimuksen aineisto koostuu Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyrin, Nuoret luupin alla -tutkimusaineistoihin edellä mainituilta vuosilta. Tämän tutkimuksen aineisto koostui yhteensä 4946 nuoren vastauksesta. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki Varsinais-suomen alueella asuvat nuoret, jotka olivat vastanneet Nuoret luupin alla –tutkimukseen vuosina 2008, 2010 ja 2012. Kouluhyvinvointia tutkitaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) kouluhyvinvointimallia apuna käyttäen. Kouluhyvinvointimallista käytetään niitä osatekijöitä, jotka ovat rinnastettavissa Allardtin (1976) hyvinvointiteorian osatekijöihin (having, loving, being), joihin myös Konun kouluhyvinvointimalli perustuu. Kouluhyvinvoinnilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa Konun (2002) luoman kouluhyvinvointimallin kolmea osatekijää; koulun olosuhteita, sosiaalisia suhteita koulussa sekä itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia koulussa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että nuorten kouluhyvinvoinnissa ei ole tapahtunut radikaaleja muutoksia tutkimusvuosina. Nuorten varsinaissuomalaisten oppilaiden kokemusten suunta kouluhyvinvoinnista on ollut parempaan päin. Tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolten sekä asuinpaikan mukaan löytyy eri kouluhyvinvoinnin osatekijöissä eri tutkimusvuosina. Maaseudulla asuvat oppilaat kokivat koulunolosuhteet paremmiksi kahtena ensimmäisenä tutkimusvuotena, mutta erot ovat tasaantuneet viimeiseen tutkimusvuoteen tultaessa. Asuinpaikka ei vaikuttanut oppilaiden kokemuksiin itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista koulussa eikä kokemuksiin opettajien ja oppilaiden välisistä sosiaalisista suhteista. Asuinpaikka vaikutti oppilaiden kokemuksiin oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista, vain keskimmäisenä tutkimusvuotena siten, että maaseudulla asuvat oppilaat kokivat suhteet paremmiksi. Sukupuolten välillä oli eroja koetuissa koulun olosuhteissa kahtena viimeisenä tutkimusvuotena, siten että ensin pojat kokivat koulun olosuhteet paremmiksi ja viimeisenä tutkimusvuotena tytöt kokivat olosuhteet paremmiksi. Pojat kokivat myös itsensä toteuttamisen mahdollisuudet koulussa paremmiksi kahtena viimeisenä tutkimusvuotena. Sukupuolten kokemuksissa oppilaiden keskinäisistä sosiaalisista suhteista ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa, mutta opettajien ja oppilaiden sosiaaliset suhteet pojat kokivat tilastollisesti merkitsevästi paremmiksi kaikkina tutkimusvuosina.