Kotipalvelun työntekijöiden koulutustarpeet ja ammatillisen kasvun tukeminen iäkkäiden ruokailuun ja ravitsemukseen liittyen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää niitä koulutustarpeita, joita kotipalvelun työntekijöillä oli, jotta he pystyvät tukemaan tukipalveluaterioita nauttivien iäkkäiden ravitsemusta. Tarkoituksena oli myös tuoda esiin niitä mahdollisuuk-sia, joilla voitiin käytännössä tukea työntekijöiden ammatillista kasvua. palvelun työntekijöillä tarkoitettiin iäkkäiden kanssa työskenteleviä lähihoitajia, kodinhoitajia ja muita vastaavan tutkinnon suorittaneita tai vastaavan osaamisen omaavia henkilöitä. Tutkimus oli kolmivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa etsittiin haastattelun avulla vastauksia kysymyksiin, minkälaista lutusta kotipalvelun työntekijät kokivat tarvitsevansa iäkkäiden kanssa toimimiseen ruokailun ja ravitsemuksen suhteen, millä keinoilla kotipalvelun tekijät pyrkivät ylläpitämään tukipalveluaterioita nauttivien iäkkäiden ravitsemustilaa, ja minkälaisena työn apuvälineenä kotipalvelun työntekijät pitivät ruokapäiväkirjoja. Tutkimuksessa haastateltiin 19 kotipalvelun työntekijää. Tutkimuksen toisessa vaiheessa lähetettiin kysely saman kotipalvelualueen ravitsemusvastaaville. Heiltä selvitettiin, minkälaisia ravitsemukseen liittyviä tietoja iäkkäiden parissa työskentelevät kotipalvelun työntekijät tarvitsivat sään, minkälaiset mahdollisuudet kotipalvelun työntekijöille käytännössä luotiin oman osaamisensa kehittämiseen, ja miten kotipalvelun työntekijöiden kouluttautumista tuettiin työnantajan taholta. Kyselyyn vastasi 27 ravitsemusvastaavaa. Koulutustarpeiden kartoituksen teoreettisena viitekehyksenä toimi Scissonsin (1982) tarvearvioinnin luokittelu. Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa, etsittiin tarpeiden pohjalta nousseita koululutusmahdollisuuksia. Tarkastelussa teoreettisena tukena oli Mentkowskin ja hänen tutkimusryhmänsä (2000) kehittämä, ammatillisen oppimisen ja malli. Kotipalvelun työntekijöiden arvion mukaan eniten koulutusta kaivattiin ravitsemuksen erilaisiin osa-alueisiin, erityisruokavalioihin, lääkkeiden ja ruoan teen sopivuuteen sekä ruokailuun liittyviin käytännön toimiin. Keinoiksi, henkilökunta pyrki ylläpitämään iäkkäiden hyvää ravitsemustilaa, mainittiin ruoan esillelaittoon ja ruokailuhetken miellyttävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Ruokapäiväkirja ei ollut henkilökunnan päivittäisessä käytössä. Kotipalvelun työntekijöiden tärkeimpinä osaamisalueina pidettiin erityisruokavalioiden tuntemista, aliravitsemuksen tunnistamista sekä lääkkeiden ja ruoan yhteensopivuutta. Työntekijöiden mukaan heillä oli joko hyvät mahdollisuudet osallistua koulutukseen ja se oli myös vapaaehtoista tai osallistumismahdollisuudet olivat huonot. Esille nousseita työssä oppimisen tilanteita olivat päivittäiset vuorovaikutustilanteet, työssä esiintyvät ongelmanratkaisutilanteet, tietokoneen käytttö tiedonhankintatilanteissa ja yhteistyö kotisairaanhoidon kanssa.

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentuminen : organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten merkitys

Rajavartiolaitoksen tehtävien monialaisuus ja toimivaltuuksien laajeneminen sekä toimintaympäristön ja työn kuvan muutokset asettavat haasteita henkilöstön koulutukselle ja osaamiselle. Osaamiseen ja sitä kautta Rajavartiolaitoksen suorituskykyyn vaikutetaan erityisesti koulutuksella. Koulutus tulee nähdä muutosta ja kehitystä edistävänä voimana vastattaessa tulevaisuuden haasteisiin. Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen vaikuttavat ulkoinen ja sisäinen toimintaympäristö. Koulutuskulttuurilla tarkoitetaan monitasoista ja - tahoista kokonaisuutta ja yläkäsitettä, joka vaikuttaa ohjaavasti ja normittavasti opettajien ja kouluttajien toimintaan sekä koulutukseen ja muuhun osaamisen kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää organisaatiokulttuurin keskeisimmät ominaispiirteet, Rajavartiolaitoksen ja erityisesti rajavartiomiesten keskeisimmät pätevyysvaatimukset sekä organisaatiokulttuurin ja pätevyysvaatimusten välinen yhteys ja niiden vaikutus Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Tutkimuksessa myös jäsennettiin koulutuskulttuurin rakentumista sekä selvitettiin koulutuskulttuurin kehittämisedellytyksiä ja -pyrkimyksiä. Tutkimuksen pääongelmana oli: ”Mikä on organisaatiokulttuurin sekä Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiesten pätevyysvaatimusten merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiselle?” Tutkimus rajattiin rauhan ajan henkilökuntakoulutukseen. Sen lähestymistapa oli selittävä ja kartoittava. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia, jossa vaihtelevat valmiit teoriamallit ja aineistolähtöisyys. Lähdeaineisto koostui lähinnä sotatieteellisestä ja rajaturvallisuusalan tutkimuksesta, kasvatustieteellisestä ja sotilaspedagogisesta kirjallisuudesta sekä Rajavartiolaitoksen asiakirjoista. Analyysissa aineistoa teemoiteltiin asiakokonaisuuksittain. Johtopäätöksissä esitettiin analyysin tuloksena oppivan organisaation periaatteisiin pohjautuva Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin kehittymisen malli. Mallinnus muodosti synteesinä tutkimuksen päätuloksen. Sen perusteella johtopäätöksissä esitettiin myös Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin käsite. 3 Johtopäätösten perusteella Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuuriin liittyy läheisesti toimintakulttuuri, jonka muutosprosessi asettaa pätevyys-, koulutus- ja oppimisvaatimuksia henkilöstölle ja työyhteisöille. Oppiminen kehittää sekä yksilöllistä että organisaation kollektiivista pätevyyttä. Pätevyys on ammattitaitoa laajempi yleiskäsite liittyessään nimenomaan yhteisöllisen toiminnan valmiuksiin kokonaistyöprosessin osana. Rajavartiolaitoksen ja rajavartiomiehen pätevyysvaatimuksilla on olennainen merkitys koulutuskulttuurin rakentumiseen, sillä ne vaikuttavat suuresti koulutuksen tavoitteisiin, sisältöihin ja opetusmenetelmiin. Vakiintunut toimintakulttuuri pohjautuu organisaatiokulttuuriin eli syvimpiin uskomuksiin ja tiedostamattomiin perusoletuksiin. Toimintakulttuurin muuttaminen voi olla siten vaikeaa ja herättää muutosvastarintaa. Sama koskee opetus- ja oppimiskulttuuria, jonka uudistaminen edellyttää koko koulutus- ja työyhteisön tukea ja nykyaikaista koulutuskäsitystä. Vahvana ja piilevänä ilmiönä myös organisaatiokulttuurilla on näin suuri merkitys Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin rakentumiseen. Kulttuurin tunnistaminen ja ymmärtäminen onkin tärkeää Rajavartiolaitoksen kehittämisen kannalta. Samoin arvoilla on kulttuurin muutokseen, muutosjohtamiseen, pätevyysvaatimuksiin ja koulutukseen liittyvä monitahoinen merkitys. Rajavartiolaitoksen koulutusta on kehitettävä ottamalla huomioon tulevaisuuden muuttuvat ja kasvavat osaamisvaatimukset. Koulutuksen laatu edellyttää koulutus- ja työyhteisön oppimisympäristön ja oppimisedellytysten kehittämistä. Yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta syntyvä oppiminen johtaa organisaation osaamiseen ja innovatiiviseen toimintaan, mikä edellyttää pedagogisen johtamisen taitoja. Joustavalle oppivalle organisaatiolle on ominaista kyky muuttua ja kehittyä jatkuvasti sekä ennakoida toimintaympäristön muutoksia. Opetuksen ja oppimisen pedagogisessa kehittämisessä on kyse Raja- ja merivartiokoulun pedagogisen strategian edellyttämästä uudistumis- ja muutosprosessista kohti ongelmalähtöisempää, tutkivampaa ja yhteisöllisempää oppimis- ja työtapaa. Uudet opetus-, oppimis- ja yhteistyökäytännöt sekä oman työn ja työyhteisön arviointi ja kehittäminen vaativat uudenlaista roolia ja osaamista verrattuna perinteiseen koulutus- ja toimintakulttuuriin. Tutkimus osoitti Rajavartiolaitoksen koulutuskulttuurin olevan hyvin kokonaisvaltainen ilmiö, joka vaatii tarkempaa tutkimusta. Jatkotutkimustarpeet muodostivat tutkimuksen toisen päätuloksen, jonka perusteella tulee tutkia itse kulttuuria ja syventää koulutuskulttuurin kehittämistä. Lisäksi tulisi harkita Rajavartiolaitoksen osaamisen kehittämisohjelman laatimista.

Kenttävarustuksessa suoritetun kävelymarssin vaikutus taistelijan maksimaaliseen fyysiseen suorituskykyyn

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voimaominaisuuksissa tapahtuvat muutokset kenttävarustuksessa suoritetun kävelymarssin jälkeen. Kävelymarssin pituus oli 21km ja aikaa siihen kului 4h 20min. Kohdejoukkona olivat maavoimien jalkaväkilinjan kadetit 90. kadettikurssilta (n=12). Voimaominaisuuksien muutosta tarkasteltiin alku- ja lopputestillä, jotka olivat Pekoul-os:n PAK A 04:03.01/1.5.1999. mukaiset lihaskuntotestit. Testiin lisättiin vauhditon pituushyppy, jolla mitattiin ala-raajojen räjähtävää voimaa. Muut testit olivat etunojapunnerrus, istumaannousu, puristusvoima ja toistokyykky. Kohdejoukolle tehtiin myös antropometriset mittauk-set (pituus, paino, rasva %) ja mitattiin hapenottokyky polkupyöräergometritestillä. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen kuormitusfysiologinen tutkimus. Tutkimuksen teoreettinen sisältö jakaantuu kahteen erilaiseen analysointi ja tarkastelu osioon: Teoria- ja empiiristen tulosten analysointiosioon. Tutkielman teoriaosassa selvitetään tutkielman käsitteelliset ja teoreettiset periaatteet ja lähtökohdat ihmisen fyysiseltä, sekä fysiologiselta kannalta tarkasteltuna. Tutkimuksen empiiristä tuloksista saatuja arvoja käsiteltiin ja laskettiin käyttämällä Excel -taulukkolaskentaohjelmaa ja SPSS 11.5 for windows – tilastointiohjelmaa. Tutkimuksen pääongelma Millaisia muutoksia taistelijan voimaominaisuuksissa tapahtuu kävelymarssin jälkeen? Tutkimuksen alaongelma Mikä on tällä hetkellä jalkaväen kadetin fyysinen suorituskyky? Tulokset osoittivat, että 4 tuntia 20 minuuttia kestäneen marssin aiheuttama kuormi-us kohdistui enemmän ylävartaloon, kun alavartaloon. Vauhdittoman pituushypyn tulos heikkeni 3,7 % ja toistokyykky 4,4 %. Vastaavasti etunojapunnerruksen tulos heikkeni 14 %, joka oli suurin pudotus lihaskuntotestissä. Syynä tähän on 25 kg:n lisätaakka, mikä aiheuttaa ylävartalon kuormittumista. Puristusvoimatestissä tulos heikkeni 2,5 % ja istumaannousussa 4,3 %. Kokonaisuutena 90. kadettikurssin jalkaväkilinjan fyysinen suorituskyky on hyvällä tasolla. Kadetit jaksavat marssia yli neljä tuntia 25 kg:n kantamusten kanssa erittäin hyvin. Lihaskunto on hyvä. Hapenottokyky oli 49,5 ml/kg/min, joten se on hyvin lähellä taistelijalta vaadittavaa 50 ml/kg/min rajaa.

NATO GOP:n soveltuvuus taktisen tason suunnitteluun kriisinhallintaoperaatiossa

Tutkimuksen aihe perustuu tutkijan kokemuksiin ISAF-operaatiosta, jossa operaation esikunnissa oli käytössä Nato GOP:n mukainen suunnitteluprosessi. Myös Puolustusvoimissa on siirrytty Naton GOP-ohjeeseen perustuvan FINGOP-suunnitteluohjeen mukaisen suunnitteluprosessin käyttöön operatiivisessa suunnittelussa. Lisäksi suomalaisissa sotilasalan lehdissä on käyty keskustelua siitä pitäisikö FINGOP ylettää aina taktiselle tasolle asti. Tämä tutkimus ei kosketa suoraan FINGOP-ohjetta ja tuloksia ei suoraan voida soveltaa FINGOP:iin, mutta selviä yhtymäkohtia on havaittavissa tai tulkittavissa. Näin ollen tiettyjä johtopäätöksiä voidaan soveltaa myös kansallisella tasolla. GOP:n soveltamista ei Suomessa ole tutkittu, varsinkaan sen soveltuvuutta taktisen tason suunnitteluun tai sitä kuinka kriisinhallintaoperaation toimintaympäristö vaikuttaa prosessin vaiheisiin. Tutkimuksen näkökulmana on tarkastella GOP-suunnitteluohjeen perustalta suunnitteluprosessin eri vaiheita ja prosessiaskelia valitussa toimintaympäristössä ja tapauksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää miten GOP:a on käytetty tapauskohtaisesti ISAF-operaation taktisen tason operaation suunnittelussa. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on: 1. Miten GOP soveltuu taktisen tason suunnittelutyökaluksi kriisinhallintaoperaatiossa? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: 1. Miten kriisinhallintaoperaation toimintaympäristö vaikuttaa prosessin läpivientiin taktisella tasolla ja korostaako se mahdollisesti jonkin suunnittelun osakokonaisuuden merkitystä? 2. Mitkä prosessin vaiheet soveltuvat, eivät sovellu tai korostuvat ja miksi? 3. Miten eri vaiheita on valitussa tapauksessa ja toimintaympäristössä sovellettu kriisinhallintaoperaatiossa taktisen tason suunnittelussa? 4. Miten GOP:n periaatteita voidaan hyödyntää yleisesti kriisinhallintatehtävissä taktisella tasolla? 2 Tutkimus on tapaustutkimus, jossa Afganistanissa toimivan PRT Mazar-e-Sharifin taktisen operaation suunnittelua tutkitaan suhteessa valittuun teoriapohjaan ja eri lähteistä kerättyyn informaatioon. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on käytetty tapaustutkimukseen liittyvää aineistotriangulaatiota, jossa kirjallisuuteen ja dokumentteihin perustuvaa aineistoa täydennetään kyselyaineistolla, sekä tutkijan omilla havainnoilla ja kokemuksilla. Tutkimuksen ote, lähestymistapa ja metodit hyödyntävät laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkimuskohdetta lähestytään hermeneuttisen lähestymistavan kautta, jossa tutkijan tietämyksen pohjalta aineistosta rajataan oleellinen tutkimusaineisto, tulkitaan, luokitellaan ja esitellään sitä, sekä kehitetään tämän perusteella vastaukset asetettuihin ongelmiin. Kriisinhallinnan moniulotteinen toimintaympäristö korostaa toimintaympäristön analysoinnin eli suunnitteluperusteiden määrittämisen tärkeyttä. Prosessin käyttö helpottaa monitasoisten ja moniulotteisten ongelmien hahmottamisessa, koska kaikilla on yhteinen pohja ja lähestymistapa käsitellä asioita. Tutkimuksessa havaittiin, että PRT:n operatiivinen viikkorytmi ja siihen liittyvät kokoukset ja tapaamiset vaikuttavat enemmän prosessin läpiviemiseen ja soveltamiseen kuin itse toimintaympäristö. Vaikka tiettyjä prosessin vaiheita tai prosessiaskelia ei sellaisenaan ole toteutunut, niin tapausoperaation suunnittelussa rinnakkainen suunnittelu tuli hyvin selkeästi esille. PRT:n toiminnan luonteen vuoksi osa GOP:n määrittämistä prosessin vaiheista ja tuotteista on toteutunut sovelletusti pitemmällä aikajänteellä ja eri muodossa kuin GOP:ssa on tarkoitettu. GOP-prosessin mukaista suunnittelun ensimmäistä vaihetta sellaisenaan taktisella tasolla on vaikea erottaa. Tässäkin tapauksessa suunnittelun ensimmäinen ja toinen vaihe menevät päällekkäin ja tilanteenarviointi on ollut jatkuvaa. Taktisella tasolla GOP:n operatiivisen suunnittelun periaatteet vaikuttavat taustalla, mutta samalla joidenkin periaatteiden sisällön merkitys muuttuu. Keskeisimpänä johtopäätöksenä koko tutkimuksessa on, että GOP sopii teoriatasolla kriisinhallintaoperaatiossa myös taktiselle tasolle. Mikään suunnittelun vaihe ei ole täysin soveltumaton, kun siinä olevat asiat ja tehtävät suhteutetaan taktiselle tasolle. Strategiselle ja operatiiviselle tasolle tehty terminologia tulisi yksinkertaistaa ja sovittaa taktiselle tasolle. Prosessissa ja sen soveltamisessa on huomioitava toiminnan taso, sekä organisaation rakenne ja toiminnan luonne. Lisäksi esikunnan henkilöstön suunnitteluprosessin osaamisella on merkittävä vaikutus siihen kuinka prosessia voidaan hyödyntää.

Kolme näkökulmaa julkisen suun terveydenhuollon toimintaan – Jyväskylän asukkaiden, päättäjien ja työntekijöiden odotukset, käsitykset ja kokemukset

Tutkimuksessa selvitettiin Jyväskylän asukkaiden, päättäjien ja suun terveydenhuollon työntekijöiden palveluodotuksia sekä niiden toteutumista Jyväskylän julkisessa suun terveydenhuollossa sekä verrattuna ympäristökuntiin. Toiseksi tutkittiin päättäjien ja suun terveydenhuollon työntekijöiden käsityksiä alan työmotivaatioon vaikuttavista tekijöistä Jyväskylässä ja ympäristökunnissa. Kolmas tutkimuskohde oli työhyvinvointi, jota selvitettiin Jyväskylässä ja seitsemässä muussa julkisessa suun terveydenhuollossa sekä Jyväskylän yksityishammaslääkäreiden vastaanotoilla. Tutkimuksen tiedot kerättiin postikyselynä, johon vastasi 1 151 asukasta, 125 päättäjää ja 388 suun terveydenhuollon työntekijää. Tulokset osoittivat, että Jyväskylän julkisen suun terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä ei kuultu tarpeeksi kuntalaisia eikä alan ammattilaisia. Palvelut toteutuivat useammin päättäjien kuin asukkaiden ja työntekijöiden odotusten mukaisesti. Asukkaiden odotukset olivat lähempänä työntekijöiden kuin päättäjien odotuksia. Suurimmat erot olivat päättäjien ja alan ammattilaisten välillä. Jyväskylän päättäjät eivät tunteneet tarpeeksi julkisessa suun terveydenhuollossa tehtävän työn vaatimuksia eivätkä sen erityispiirteitä. Jyväskylän ja ympäristökuntien välillä asukkaiden, päättäjien ja alan ammattilaisten odotukset suun terveydenhuollon palveluista erosivat vain vähän. Sen sijaan palveluiden toteutumisessa erot olivat suuremmat. Palvelut toimivat monilta osin paremmin ympäristökunnissa kuin Jyväskylässä. Jyväskylän suun terveydenhuollon työelämän laadussa oli ongelmia ja ne olivat suuremmat kuin verrokkiterveyskeskuksissa ja Jyväskylän yksityishammaslääkäreiden vastaanotoilla. Hyvä fyysinen työympäristö sekä hyvä työajan hallinta olivat voimavaratekijöitä, jotka Jyväskylän suun terveydenhuollossa suojasivat työntekijöitä työn kuormittavuuden haitallisilta vaikutuksilta. Työelämän laadun parantaminen vaatisi erityisesti näiden voimavarojen vahvistamista. Päättäjien tulisi tiedostaa niiden vaikutus työntekijöiden työmotivaatioon ja resursoida julkista suun terveydenhuoltoa riittävästi siellä tehtävän työn vaatimuksiin nähden. Kaiken kaikkiaan suun terveydenhuollon merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille ja elämänlaadulle pitäisi paremmin ottaa huomioon Jyväskylän julkisessa terveydenhuollossa resursseja jaettaessa sekä toimintatapoja ja palvelurakenteita uudistettaessa. Tuloksellisuus suun terveydenhuollossa edellyttäisi, että palveluja kehitettäisiin vastaamaan mahdollisimman hyvin sekä kuntalaisten että työelämän tarpeita resurssien antamissa rajoissa. Jyväskylässä tarvittaisiin asukkaiden, päättäjien ja suun terveydenhuollon työntekijöiden välillä jatkuvaa vuoropuhelua ja parempaa tiedon välittymistä. Monipuolisen tiedon perusteella päättäjät pystyisivät palveluja järjestäessään sovittamaan paremmin yhteen eri osapuolten tarpeet ja tavoitteet sekä ratkaisemaan intressiristiriitoja.

Henkilötappioiden täydentäminen talvi- ja jatkosodassa

Suomen pienestä kansasta oli talvi- ja jatkosotaan valittava äärimmäisen tarkasti se henkilöstö, joka totaalisessa sodassa käytettiin taistelevissa joukoissa. Kenttäarmeijaa rakennettaessa oli huomioitava lisäksi maan siviilielämän sekä kansantalouden henkilöstötarpeet. Henkilötäydennysjärjestelmä oli kotialueen ja kenttäarmeijan välinen kokonaisuus, jolla säädeltiin kansan miespuolisen väestön ikäluokkia kenttäarmeijan käytettäväksi. Näistä ikäluokista varattiin osa talvi- ja jatkosodan kenttäarmeijan täydennykseksi. Täydennyksen tuli mahdollistaa kenttäarmeijan taistelukyky ja rauhallisimpina aikoina (reservissä) maan kansantalous. Tutkimuksen päämääränä on selvittää millainen oli talvi- ja jatkosodan henkilötäydentämisjärjestelmä ja sen järjestelyt. Päämääränä on myös selvittää järjestelmän valmius toimia ennen sotia sekä varsinainen toiminta talvi- ja jatkosodassa. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi järjestelmän johtosuhteita, muutoksia sekä täydennysmääriä. Muita tutkittavia kokonaisuuksia ovat järjestelmän eroavaisuudet hyökkäys- ja puolustussodassa, täydentämisen vaikutukset taistelevissa joukoissa sekä täydentämiseen liittyvät laadulliset kysymykset. Tarkoituksena on myös tutkia järjestelmässä havaittuja ongelmia. Käsitteellä henkilötäydentäminen tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, joilla lisättiin kenttäarmeijan vahvuutta. Keskeisimpiä vahvuuteen vaikuttavia tekijöitä olivat henkilöstön jako kotialueelta kenttäarmeijalle, kenttäarmeijan ja kotijoukkojen sisäiset siirrot sekä uusien joukkojen perustaminen. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat Sota-arkiston kirjelmät (Päämajan, Kannaksen- Karjalan armeijan, eri armeijakuntien sekä henkilötäydennyskeskusten) ja sotapäiväkirjat (suojajoukkojen). Muita lähteitä ovat aiemmat tutkimukset sekä historialliset julkaisut. Ensisijaisia lähteitä ovat Sota-arkiston kirjelmät sekä tutkielmat. Henkilötäydennysjärjestelmä aloitti talvisodan toimintansa suunnitelmien mukaisesti, mutta nopeasti Neuvostoliiton ylivoiman takia oli perustettava uusia joukkoja. Tarkoitukseen sopivimmiksi ja nopeiten käytettäviksi osoittautuivat Kotijoukkojen sekä kenttäarmeijan täydennysmuodostelmat. Seurauksena talvisodan henkilötäydentäminen vaikeutui ja muodostui lopulta mahdottomaksi. Lyhyen talvisodan aikana luotiin suunnitellusta poikkeava järjestelmä, jota käytettiin pohjana jatkosotaan rakennetussa henkilötäydennysjärjestelmässä. Jatkosodan täydennysjärjestelmä perustettiin aluksi puolustussotaan varautuen. Sodan alettua nopeasti hyökkäyksellisesti, oli henkilötäydentämiseen varattua henkilöstöä liian vähän. Joukot jäivät nopeasti ilman täydennystä ja niiden taistelukyky tuli kyseenalaiseksi. Tappiot estivät joukkojen etenemisen. Asemasodan aikana henkilötäydennyksen suurimmat muutokset koskivat kenttäarmeijan kotiuttamisia sekä organisaatiomuutoksia. Rauhallisen asemasodan aikana järjestelmä toimi, mutta vaikeutui jälleen Neuvostoliiton hyökkäyksen alettua vuonna 1944. Henkilötäydennysjärjestelmän tärkeimpänä tehtävänä oli toimia ratkaisutaisteluiden aikana mahdollisimman tehokkaasti, jotta joukkojen taistelukyky ja lopulta Suomen itsenäisyys olisi varmistettu. Sotien lopputuloksiin nähden järjestelmä onnistui tehtävässään, vaikka rauha jouduttiin tekemään täydennysmahdollisuuksien ollessa olemattomat.

ICT-alan tarvekartoitus 2011 : Yhteenveto työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimuksen ja C&Q-osaamistarvekartoituksen haastatteluista

Kainuun ELY-keskus ja alueen TE-toimistot yhdessä Kainuun ammattiopiston kanssa kartoittivat kainuulaisten ICT-alan yritysten työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeita sekä toimialan kehitysnäkymiä. Työvoiman ja koulutuksen tarvetutkimuksen (TKTT) haastatteluja tehtiin alkusyksyn 2011 aikana yhteensä 21 yrityksessä. Näistä 16 tehtiin samanaikaisesti C&Q-profession osaamistarvekartoitus. Kyselyjen tuloksia käsiteltiin lokakuussa järjestetyssä asiantuntijaraadissa. Haastatelluista yrityksistä näyttää löytyvän kasvuhalukkuutta. Paitsi että yritykset ilmoittivat olevansa kasvuhakuisia, niin 15 yritystä 21:stä arvioi henkilöstömääränsä kasvavan seuraavan vuoden aikana. Yritykset työllistivät haastatteluhetkellä yhteensä 715 henkeä. Niiden yhteenlasketun henkilöstömäärän arvioitiin seuraavan vuoden aikana kasvavan yhteensä 65 hengellä eli 9,1 %. Suomen talouden epävarmoista kehitysnäkymistä huolimatta kainuulaisten ICT-alan yritysten suhdanneodotukset vuodeksi eteenpäin olivat positiiviset. Tarkempia suunnitelmia rekrytoida uutta työvoimaa oli kymmenellä yrityksellä. Heti tai vuoden kuluessa oli tarvetta palkata yhteensä 28 henkilöä. Eniten oli tarvetta atk-suunnittelijoille, joko ohjelmoijiksi tai ohjelmistosuunnittelijoiksi. Yrityksissä oli lisäksi kysyntää alan insinööreille ja teknikoille ja myös myyntitehtäviin haettiin osaajia. Työvoiman tarve on kasvussa myös pidemmällä tähtäimellä. Kyselyn perusteella työvoiman saatavuudessa ICT-alalla ei ainakaan vielä näytä olevan suuria ongelmia. ICT-alan kehitys on nopeaa ja alalla on osattava soveltaa teknologiaa asiakkaiden monenlaisiin tarpeisiin. Alan ammattilaisten tärkeintä osaamista on oman alansa asiantuntijuus. Yritykset nostivat muiksi tärkeiksi kvalifikaatioiksi muun muassa toimialan teknisen kehityksen seuraamisen ja ajantasaisen osaamisen varmistamisen sekä ennakoivan ajattelu- ja toimintatavan. Nykyisen osaamisen lisäksi yritysten henkilökunnalla pitäisi olla enemmän vuorovaikutus-, viestintä- ja kommunikointitaitoja sekä asiakaspalveluun liittyviä taitoja. Muutoksia osaamistarpeisiin tuo esimerkiksi ohjelmistosuunnittelun ja sovellusten käytön siirtyminen mobiilialustoille ja ns. pilvipalveluihin. Yrityksillä oli monenlaisia koulutustarpeita nykyiselle henkilöstölle. Asiantuntijaraadissa eri tarpeet yhdistettiin seuraavanlaisiksi koulutuskokonaisuuksiksi: ohjelmointi ja projektiosaaminen, tuotanto ja kielikoulutus, myynti ja markkinointi, asiakastarpeiden kartoitus ja tuotekehitys sekä esimiesosaaminen. Alan yritysten yhteistyön tiivistäminen muun muassa IT-poolin kautta nähtiin edelleen tarpeellisena. Yhteistyöhön oppilaitosten kanssa esimerkiksi työharjoittelujen suhteen oltiin pääasiassa tyytyväisiä. Oppilaitoksista valmistuneilla nähtiin olevan perusvalmiudet kutakuinkin kohdallaan. Puutteita oli projektityöskentelyvalmiuksissa ja projektinhallintataidoissa, ohjelmistotekniikan prosessikokonaisuuksien hallinnassa, tietokantapalvelujen tekniikan suunnittelussa sekä tiimityöskentelytaidoissa.

Dansen för åskådare : intresset för folkdansen som estradprodukt och insamlingsobjekt hos den svenskspråkiga befolkningen i Finland under senare delen av 1800-talet

Studien handlar om dans. I fokus står hur det gick till då den folkliga dansen började uppvisas på estraderna, vilka danser som uppvisades, vem som gick i spetsen, vilka drivkrafter som låg bakom och om danserna som uppvisades upptecknades i likhet med annan folklore. Området har inte ägnats uppmärksamhet inom tidigare dansforskning, varken i Finland eller övriga Norden. Med impulser från Schweiz ordnades den första folkdansuppvisningen i Finland på Konstnärsgillets årsfest 1866. Att inhemska folkdanser uppvisades då, bl.a. menuett och polska från Lappfjärd, var medicine- och kirurgieprofessorn, den Lappfjärdsbördige Jakob August Estlanders förtjänst. Han hade inflyttade Lappfjärdsbor i sin närhet – traditionsbärare som kunde dansa och spela och som var villiga att lära ut sina danser bland överklassen i Helsingfors. Drivkraften var av nationalistisk art och det nationella framställdes i historiska tablåer ur Runebergs diktverk Fänrik Ståhls sägner, i folkdräkter och i folkdanser. Mycket snabbt blev ekonomiska medel en drivkraft till att man arrangerade tillställningar, vid vilka en dansuppvisning ingick i programmet då man samlade in medel för olika ändamål. Med impulser från Sverige arrangerade Svenska landsmålsföreningen soaréer för att samla in medel till verksamheten med bl.a. uppvisning av danserna kontra, kadrilj och purpuri. Bland traditionsbärarna fanns även stadsbyggmästaren i Helsingfors, Sanfrid Hongell, född i Karleby och mag. Henrik Ståhl, född i Kronoby. Dessa två inövade den stora dansen purpuri som uppvisades för publik i Helsingfors. Hongell var samtidigt spelman som kunde spela melodierna till purpurins olika turer. Folkdansen tjänade även ekonomiska syften. Jag utgick ifrån att arrangörer valde danser att uppvisas. Resultatet visar att det överhuvudtaget inte handlade om att välja en dans, utan det handlade om att komma i kontakt med traditionsbärare som kunde lära ut danser ur sin egen tradition och med traditionsbärare som kunde spela musiken till danserna. Då traditionsbäraren kom från en svenskspråkig trakt, var dansen från samma trakt. De som ivrade för det finska inövade och uppvisade även danser från det svenska språkområdet. Språket och språkpolitiska frågor avgjorde inte vad man arbetade med. I studien analyseras en lång rad dansuppvisningar som lade grunden för 1900-talets folkdansrörelse.

Väriavaruuden rakenteen muokkaaminen yhtenäisyyden parantamiseksi

Pienien värierojen mittaamiseen käytetään CIE:n (The International Commission on Illumination) kehittämää ja standardoitua CIELAB – väriavaruutta ja sille suunniteltua CIEDE2000 – värieromittaria. CIELAB ei kuitenkaan ole täysin yhtenäinen ja siksi mittareita joudutaan virittämään sopivammiksi tähän väriavaruuteen. Työssä tutkitaan millä tavoin CIELAB - väriavaruutta voitaisiin korjata, jotta siitä saataisiin yhtenäisempi ja yksinkertainen ja virittämättömämpi värieromittari toimisi siinä paremmin. Työn tuloksena saatu muokattu väriavaruus paransi yhtenäisyyttä keskimäärin kymmenen prosenttia, mikä on liian vähän kun tavoitteena oli 30 - 50 prosenttia.

Customer satisfaction data utilization: identifying value drivers and information use practices

The objective of this master’s thesis was twofold: first to examine the concept of customer value and its drivers and second to identify information use practices. The first part of the study represents explorative research that was carried out by examining a case company’s customer satisfaction data that was used to identify sales and technical customer service related value drivers on a detailed attribute level. This was followed by an examination of whether these attributes had been commented on in a positive or a negative light and what were the reasons why the case company had received higher or lower ratings than its competitor. As a result a classification of different sales and technical customer service related attributes was created. The results indicated that the case company has performed well, but that the results varied on the company’s business segment level. The case company’s staff, service and the benefits from a long-lasting relationship came up in a positive light whereas attitude, flexibility and reaction time came up in a negative light. The reasons for a higher or lower score in comparison to competitor varied. The results indicated that a customer’s satisfaction with the company’s performance did not always mean that the company was outperforming the competition. The second part of the study focused on customer satisfaction information use from the viewpoints of information access, dissemination and reaction. The study was conducted by running an internal survey among the case company’s staff. The results showed that information use practices varied across the company and some units or teams had taken a more proactive approach to the information use than others.

Toinen tulenkantajuus. Tulenkantajien kulttuuriliikkeen aatteellinen ja käsitteellinen muutos 1929–1939

Maailmansotien välisenä aikakautena vaikuttanutta tulenkantajien kulttuuriliikettä on tutkittu laajalti kirjallisuustieteessä. Yleisesti kirjallisuustiede on katsonut tulenkantajien aikakauden kestäneen 1920-luvun, sillä sen jälkeen ryhmä ei enää luonut kirjallisuutta yhteisen nimen alla. Tästä näkökulmasta käsin 1930-luvulla tulenkantajien nimellä esiintynyt ryhmä on rajattu tarkastelun ulkopuolelle, sillä kulttuuritaistelun sijaan niin kutsuttu toinen tulenkantajuus keskittyi pääasiassa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kirjallisuustieteen tutkimustulokset on yleisesti omaksuttu myös osaksi historiantutkimuksen kuvaa tulenkantajista. Tässä pro gradu- tutkielmassa tulenkantajien käsite problematisoidaan ja kirjallisuuden kontekstin sijaan sitä lähestytään historiallisena ilmiönä. Käsitehistoriallisen tutkimus-menetelmän avulla selvitetään, mitä erilaisia merkityksiä tulenkantajien käsitteeseen maailmansotien välisenä aikana haluttiin sisällyttää. Toisena metodina käytettävä aatehistoria sen sijaan kysyy, minkälaisista aatteellisista lähtökohdista käsin eri tarkastelijat tulenkantajuuden käsitettä lähestyivät. Tarkoituksena ei ole todistaa 1920-luvun tulenkantajuuden jatkuneen seuraavalla vuosikymmenellä muuttumattomana. Sen sijaan tutkimus pyrkii osoittamaan, että alkuperäisen tulenkantajuuden hajoaminen ja muutos toiseksi tulenkantajuudeksi oli pidempi ja moniselitteisempi prosessi kuin mitä aiemmin on annettu ymmärtää. Tarkastelun keskiössä on 1930-luvulla toiminut Tulenkantajain Seura ja sen äänenkan-nattaja Tulenkantajat- lehti. Primaariaineistona tarkastellaan tulenkantajien kulttuuriliikkeeseen kuuluneiden Erkki Valan, Katri Valan, Olavi Paavolaisen, Lauri Viljasen ja Martti Haavion kirjoituksia 1920- ja 1930-luvuilta. Tärkeimpiä lähdeteoksia tutkimuskirjallisuudesta ovat tulenkantajista yleisesityksiä kirjoittaneet kirjallisuustieteilijät ja historiantutkijat, joiden tuotannon kanssa tutkimuksessa keskustellaan laajasti. Historiantutkimuksen kautta tarkasteltuna tulenkantajat eivät edusta ainoastaan kulttuuria ja kirjallisuutta, vaan laajemmin henkilöiden ja aatteiden muutosta ajassa ja tilassa. Tutkimus päätyy näkemykseen, että tulenkantajat on tutkimuskirjallisuudessa liian suoraviivaisesti samastettu eri aikakausien yleisiin piirteisiin. Tulenkantajat on ollut helpompi yhdistää mielikuvaan vapaamielisestä ja kulttuuriystävällisestä 1920-luvun Suomesta kuin osaksi 1930-luvun ideologisia vastakkainasetteluita. Tämänkaltainen lähestymistapa on kuitenkin hämärtänyt kuvaa tulenkantajien ominaispiirteistä ja ylikorostanut kirjallista näkökulmaa kulttuuriliikkeen historiallisuuden kustannuksella.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2009

Ilmanlaatua on seurattu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueen kunnissa käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä 1980-luvulta lähtien. Seuranta on toteutettu uusitun, yhteisen seurantaohjelman mukaisesti vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisellä kierroksella 2000 – 2001 osa Itä-Uudenmaan kunnista jäi yhteisen hankkeen ulkopuolelle mutta seuraavilla seurantakierroksilla 2004 – 2005 sekä 2009 osanotto on ollut kattavaa. Vuonna 2009 arvioitiin ilmanlaatua männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon perusteella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta, mutta 2000-luvulla päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet sekä laskeumat ovat laskeneet 2000-luvulle tultaessa selvästi verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. 2000-luvun alkupuoliskolla lupavelvollisten laitosten päästöt ovat kasvaneet, mutta vähentyneet vuosien 2003 ja 2004 jälkeen. Rikkidioksidipäästöt olivat 2000-luvulla suurimmillaan vuonna 2003, jonka jälkeen vuosittaiset päästömäärät ovat vaihdelleet. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Porvoossa ja Inkoossa. Selvin jäkälämuutosalue sijoittui Helsinkiin, jossa kuitenkin jäkälälajisto oli elpynyt ja pahimmat sormipaisukarpeen vauriot lieventyneet edellisiin tutkimusvuosiin verrattuna. Muita lajistoltaan ja jäkälien kunnolta selvästi muuttuneita alueita ovat olleet Porvoo (Kilpilahti-Porvoon keskusta), Lohjan-Inkoon alue sekä Hanko. Hangossa vauriot ovat selvästi lieventyneet, samoin Lohjan-Inkoon alueella. Pienempiä vaurioituneita alueita on havaittu myös muissa osissa tutkimusaluetta, mutta vaurioiden voimakkuudessa ja vyöhykkeiden sijoittumisessa on ollut jonkin verran vaihtelua vuosien välillä. Lajistoltaan luonnontilaisinta aluetta oli Itä-Uusimaa, ja sormipaisukarpeen vaurioiden osalta terveintä aluetta Länsi-Uudenmaan pohjoisosat. Tausta-alojen jäkälälajisto oli kaikkinensa monipuolisempaa ja vauriot vähäisempiä kuin taajama-aloilla. Sormipaisukarpeen vauriot olivat kasvaneet Itä-Uudellamaalla verrattuna aiempaan seurantavuoteen 2004, mutta lajistossa ei ollut juuri tapahtunut muutoksia. Tervehtynyttä sormipaisukarvetta oli erityisesti Länsi-Uudenmaan pohjoisosissa. Länsi-Uudellamaalla selvimmät muutokset liittyvät jäkälälajistoon, joka on köyhtynyt vuodesta 1998 vuoteen 2004, mutta oli vuonna 2009 hieman monipuolistunut edelliseen seurantaan nähden. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajilukumäärä olikin kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2009 useilla tutkimusaloilla tutkimusalueen länsiosassa. Lajiston köyhtyminen erityisesti vuonna 2004 johtunee alueen päästökehityksestä, sillä sekä rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt kasvoivat 2000-luvun alusta vuosiin 2003 ja 2004 asti, vähentyen taas sen jälkeen. Jäkälät reagoivat ilman epäpuhtauksien kuormitustasoissa tapahtuviin muutoksiin hitaasti ja voivat ilmentää kohonnutta kuormitustasoa vielä vuosia kuormituksen päättymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi jäkälämuuttujat ilmensivät päästöjen kohoamista selvästi vuonna 2004, eivätkä ne olleet vuonna 2009 kaikilta osin vielä palautuneet 2000-luvun alun tasolle.

Logistiikka ja verkostot : uhka vai mahdollisuus?

Yleisen kustannustason nousun takia puolustusvoimissa on ollut välttämätöntä tehostaa toimintaa useilla osa-alueilla. Puolustusvoimien logistiikan haasteeksi on muodostunut riittävän suorituskyvyn ylläpito. Sodankuvan muutoksen seurauksena suorituskyvyn ylläpidon hinta on noussut ja on tultu tilanteeseen, jossa säästöjä on saatava muuta kautta. Eräs ratkaisu on sopimuspohjainen verkostoituminen. Tutkimuksessa analysoitiin puolustusvoimien logistiikan, yritysten ja yhteisöjen välistä verkostoitumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kompleksisten verkostojen suhdetta puolustusvoimien ja elinkeinoelämänlogistiikkaan välillä normaalioloissa sekä kehittää tätä verkostoa. Logistiikkaa on puolustusvoimissa tutkittu aiemminkin, mutta logistiikan verkostoitumista vähän. Naton COPD-mallin (Comprehensive Operations Planning Directive, 2010) toimijoita käytettiin osana tutkimuksen viitekehystä. COPD-malli antoi mahdollisuuden tutkia verkostoitumista uudesta näkökulmasta puolustusvoimien logistiikan, yhteisöjen ja elinkeinoelämän välillä. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelminä olivat aineistoanalyysi sekä puolistrukturoituhaastattelu. Tutkimuskysymykset laadittiin puolustusvoimien logistiikan verkostoitumisessa esiintyvien uhkien ja mahdollisuuksien selvittämiseksi. Päätutkimuskysymyksinä olivat: (i) mikä on puolustusvoimien, elinkeinoelämän ja yhteisöjen välisen logistisen verkostoitumisen taso tänä päivänä ja (ii) soveltuuko COPD-ajattelutapa puolustusvoimien logistiikan verkostoitumiseen? Tutkimuksessa havaittiin, että puolustusvoimien logistiikan verkostoitumisen taso elinkeinoelämän ja muihin yhteiskunnan toimijoihin on paikallistasolla hyvä. COPD-ajattelutavan mukaisen verkostoitumisen havaittiin soveltuvan puolustusvoimien logistiikan verkostoitumiseen. Vielä hyödyntämättömien siviilitoimijoiden logistiikkaresurssien käyttäminen tarjoaisi uusia mahdollisuuksia puolustusvoimien logistiikan suorituskyvyn lisäämiseksi. Uhkaksi logistiikkaverkostoissa muodostuvat kumppanin resurssien riittävyys poikkeusoloissa sekä verkostokumppanin omistuspohjan monikansallisuus. Logistiikka tarjoaa potentiaalia kustannussäästöihin, koska logistiikkaprosessit ovat pääpiirteittäin samankaltaista niin siviiliyrityksissä kuin puolustusvoimissakin. Haasteeksi tulevat sopivien kumppaneiden löytäminen ja verkostojohtamisen yhteensovittaminen siviilikumppaneiden kanssa. Tutkimuksessa havaittiin myös informaatioteknologian lisääntynyt käyttö logistiikan johtamisessa, joten se voisi tuoda tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia toimintojen tehostamiseen verkostoissa.

Etelä-Savon materiaalitase

Raportissa on arvioitu Etelä-Savon talouden materiaalivirrat. Arviointimenetelmän pohjana on Etelä-Savon aluetalouden tuotantorakenteen ja tuotevirtojen rahamääräinen arviointi panos-tuotosmenetelmällä. Etelä-Savon omasta luonnosta otettujen luonnonvarojen määrät on saatu pääasiassa eri tilastolähteistä. Tuonnin materiaalivirrat sekä luonnonvarojen käyttö aluetaloudessa ja vientiin on arvioitu rahamääräisten tuotevirtojen perusteella. Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäyttö oli vuonna 2007 yhteensä 14,9 Mt (miljoonaa tonnia), josta tuontituotteisiin sisältyvä luonnonvarojen käyttö oli 5,8 Mt ja Etelä-Savon omasta luonnosta otettujen luonnonvarojen käyttö 9,1 Mt. Omien luonnonvarojen osuus kokonaiskäytöstä oli Etelä-Savossa korkea, 61 %, kun se koko maassa oli alle puolet, 46 %. Puun osuus Etelä-Savon omien luonnonvarojen käytöstä oli 4,5 Mt eli noin puolet. Toinen suuri luonnonvarojen käytön ryhmä oli sora ja murske, yhteensä 2,5 Mt. Maatalouden osuus luonnonvarojen käytöstä jäi verraten vähäiseksi, 0,4 Mt. Kun Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäytöstä vientiin meni 5,8 Mt, yksityisen ja julkisen kulutuksen osuus oli 3,1 Mt sekä investointeihin 3,6 Mt. Väkilukuun suhteutettuna Etelä-Savon luonnonvarojen kokonaiskäyttö oli 94 tonnia/asukas vuonna 2007, joka on hieman matalampikuin koko Suomessa keskimäärin, 104 tonnia/asukas.