Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2009

Ilmanlaatua on seurattu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueen kunnissa käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä 1980-luvulta lähtien. Seuranta on toteutettu uusitun, yhteisen seurantaohjelman mukaisesti vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisellä kierroksella 2000 – 2001 osa Itä-Uudenmaan kunnista jäi yhteisen hankkeen ulkopuolelle mutta seuraavilla seurantakierroksilla 2004 – 2005 sekä 2009 osanotto on ollut kattavaa. Vuonna 2009 arvioitiin ilmanlaatua männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon perusteella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta, mutta 2000-luvulla päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet sekä laskeumat ovat laskeneet 2000-luvulle tultaessa selvästi verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. 2000-luvun alkupuoliskolla lupavelvollisten laitosten päästöt ovat kasvaneet, mutta vähentyneet vuosien 2003 ja 2004 jälkeen. Rikkidioksidipäästöt olivat 2000-luvulla suurimmillaan vuonna 2003, jonka jälkeen vuosittaiset päästömäärät ovat vaihdelleet. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Porvoossa ja Inkoossa. Selvin jäkälämuutosalue sijoittui Helsinkiin, jossa kuitenkin jäkälälajisto oli elpynyt ja pahimmat sormipaisukarpeen vauriot lieventyneet edellisiin tutkimusvuosiin verrattuna. Muita lajistoltaan ja jäkälien kunnolta selvästi muuttuneita alueita ovat olleet Porvoo (Kilpilahti-Porvoon keskusta), Lohjan-Inkoon alue sekä Hanko. Hangossa vauriot ovat selvästi lieventyneet, samoin Lohjan-Inkoon alueella. Pienempiä vaurioituneita alueita on havaittu myös muissa osissa tutkimusaluetta, mutta vaurioiden voimakkuudessa ja vyöhykkeiden sijoittumisessa on ollut jonkin verran vaihtelua vuosien välillä. Lajistoltaan luonnontilaisinta aluetta oli Itä-Uusimaa, ja sormipaisukarpeen vaurioiden osalta terveintä aluetta Länsi-Uudenmaan pohjoisosat. Tausta-alojen jäkälälajisto oli kaikkinensa monipuolisempaa ja vauriot vähäisempiä kuin taajama-aloilla. Sormipaisukarpeen vauriot olivat kasvaneet Itä-Uudellamaalla verrattuna aiempaan seurantavuoteen 2004, mutta lajistossa ei ollut juuri tapahtunut muutoksia. Tervehtynyttä sormipaisukarvetta oli erityisesti Länsi-Uudenmaan pohjoisosissa. Länsi-Uudellamaalla selvimmät muutokset liittyvät jäkälälajistoon, joka on köyhtynyt vuodesta 1998 vuoteen 2004, mutta oli vuonna 2009 hieman monipuolistunut edelliseen seurantaan nähden. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajilukumäärä olikin kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2009 useilla tutkimusaloilla tutkimusalueen länsiosassa. Lajiston köyhtyminen erityisesti vuonna 2004 johtunee alueen päästökehityksestä, sillä sekä rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt kasvoivat 2000-luvun alusta vuosiin 2003 ja 2004 asti, vähentyen taas sen jälkeen. Jäkälät reagoivat ilman epäpuhtauksien kuormitustasoissa tapahtuviin muutoksiin hitaasti ja voivat ilmentää kohonnutta kuormitustasoa vielä vuosia kuormituksen päättymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi jäkälämuuttujat ilmensivät päästöjen kohoamista selvästi vuonna 2004, eivätkä ne olleet vuonna 2009 kaikilta osin vielä palautuneet 2000-luvun alun tasolle.

Luftkvalitet har följts i kommuner i Nyland och Östra Nyland med hjälp av barrträd och deras epifytiska lavar sedan 1980-talet. Uppföljningen har genomförts med en upprepat, gemensam observationsprogram sedan år 2000. En del av Östra Nylands kommuner uteblev från den första omgången 2000 – 2001, men i de följande omgångarna har del-tagandet varit omfattande. År 2009 uppskattades luftkvalitet med hjälp av tallens epifytiska lavar och deras kondition. Forskningsområdets utsläppsmängden har minskat tydligt jämfört med 1980- och 1990-tal, men på 2000-talet har utveckling av utsläppsmängden varit vågig. Också halten av föroreningar mätt i luft och från nedfall har minskat tydligt i 2000-talet jämfört med 1980- och 1990-tal. I början av 2000-talet har utsläpp från anmälningsskyldiga anläggningar ökat, men minskat igen efter åren 2003 och 2004. Utsläpp av svaveldioxid var som störst i år 2003, varefter har årliga utsläppsmängder varierat. De största utsläppskällor i forskningsområdet ligger i huvudstadsregionen, Borgå och Ingå. Det tydligaste området med förändringar i lavfloran är i Helsingfors. Ändå har lavfloran hämtat sig och de svåraste skador lindrat jämfört med tidigare undersökningar. Andra områden med tydligt förändringar i lavfloran var Borgå (Sköldvik-Borgå centrum), Lojo-Ingå-området och Hangö. I Hangö har skadorna minskat, och på samma sätt i Lojo-Ingå-området. I andra delar av forskningsområdet observerades mindre skadade områden, men skadornas intensitet och zonernas placering varierade mellan forsknings-åren. Den månsidigaste lavfloran fanns i Östra Nyland, och de friskaste blålavarna i norra delen av Västra Nyland. Lavfloran i bakgrundsområdena var mångsidigare och skadorna mindre än i tätorterna.Jämfört med tidigare undersökningen har blåslavens skador ökat i Östra Nyland, men i lavfloran hade förändringar inte skett. Blåslaven var friskare speciellt i de norra delarna av Västra Nyland. I Västra Nyland skedde de tydligaste förändringarna i lavfloran, som hade utarmats från året 1998 till 2004, men var igen i år 2009 månsidigare än i förra uppföljningen år 2004. Antal lavarter som tar skada av luftföroreningar hade ökat från år 2004 till år 2009 på flera provytor i västra delen av forskningsområdet.Såväl utsläppsmängden av svaveldioxid, kväve oxider som partiklar hade ökat från början av 2000-talet till år 2003 och 2004, och minskade efter det. Det förklarar, varför lavfloran var mer utarmad i 2004 än i andra uppföljningar. Lavar reagerar långsamt på den belastningen föroreningarna orsakar, och en relativt kortfristig belastning kan ha en långvarig inverkan på lavar. Därför uttryckte lavar ökandet av utsläppsmängden tydligt i år 2004, och hade inte i år 2009 återhämtat allsidigt till nivån i början av 2000-talet.