“YK:n ihmisoikeudet vankiloihin!” Marraskuun liikkeen suomalaisen kontrollipolitiikan kritiikki 1967—1972

Tutkimukseni aihe on Marraskuun liike, vuosina 1967-1972 toiminut suomalainen kontrollipoliittinen yhdistys. Marraskuun liike kuului 1960-luvun protestisykliin ja oli yksi rauhanliike Sadankomitean mallin mukaan perustetuista ns. yhden asian liikkeistä. Marraskuun liike ilmoitti ajavansa inhimillisempää ja järkiperäisempää kontrollipolitiikkaa. Se puolusti kontrollipolitiikan kohteiksi joutuneiden ihmisten eli vankien, asunnottomien alkoholistien, koulukotinuorten ja muiden kontrollitoimenpiteiden kohteeksi joutuneiden ja poikkeaviksi kutsumiensa ihmisten oikeuksia. Tutkimuskysymykseni koskivat Marraskuun liikkeen vaatimuksia, toimintaa ja ideologiaa. Näkökulmia tutkimuskohteeseen olivat tieteellisten teorioiden ja tiedon, ihmisoikeuksien ja vallankäytön merkitys liikkeen toiminnassa ja ideologiassa. Viitekehyksenä käytin liiketutkimusta ja aatehistoriallista tutkimusta. Lähdemateriaalina käytin Kansan arkistossa sijaitsevia Marraskuun liikkeen papereita, aikalaiskirjallisuutta ja lehtiartikkeleita. Lisäksi haastattelin seitsemää liikkeen entistä aktivistia. Marraskuun liikkeen lähtökohdat olivat vahvasti kytköksissä 1960-luvun yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, erityisesti poikkeavan käyttäytymisen sosiologiaan. Siinä tutkijan katse kääntyi poikkeavasta yksilöstä kontrolloivaan järjestelmään. Marraskuun liikkeelle tärkeitä vaikutteita tuli sosiologi Kettil Bruunilta ja hänen johtamansa Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen piirissä tehdyistä tutkimuksista, joista osa oli liikkeen jäsenten itsensä tekemiä. Pohjoismaisen kesäakatemian kautta saatiin vaikutteita norjalaisilta kriminologeilta. Erving Goffmanin laitoskritiikki tarjosi lähtökohdan suomalaisten laitosten kritisoitiin. Marraskuun liike järjesti teematempauksia, kuten asunnottomien alkoholistien juhlan, vankilaviikon ja koulukotiviikon. Se kritisoi hallinnollisia vapaudenriistoja eli ”pakkoauttamista” sekä hoitoideologiaa jonka se käänsi päälaelleen: yhteiskunta tarvitsi hoitoa, ei poikkeava yksilö. Liike vaikutti vahvasti julkisuuden kautta ja sillä oli hyvät yhteydet lehdistöön. Marraskuun liike kritisoi suomalaisia laitosoloja, ja halusi korvata suuren osan laitoshoidosta, varsinkin pakkoon perustuvan, avohoidolla ja ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Hyvätekeväisyys haluttiin korvata ihmisoikeuksilla, ja poikkeavat ihmiset saada järjestäytymään. Konkreettisten vaatimusten taustalla vaikutti kriittinen suhtautuminen kontrollipolitiikan vallankäyttöön, jonka katsottiin ulottuvan laajalle ja heijastavan suomalaista luokkayhteiskuntaa. Aktiivisen ensimmäisen toiminnan vuoden 1968 jälkeen osa jäsenistä vaati liikkeen asettumista vallankumouksen kannalle. He pitivät kiinni kontrollipolitiikan sortavasta luonteesta ja asettivat Marraskuun liikkeen ideologian marxilaiseen kehykseen. Kiistoilla ”vallankumouksellisen” ja ”reformistisen linjan välillä oli toimintaa lamauttava vaikutus, mutta sitä kuitenkin jatkettiin yhdessä. Muuttuvat laitosolot, liikkeen jäsenten pääseminen vaikuttamaan politiikassa ja komiteoissa sekä poikkeavien ihmisten oma järjestäytminen tuottivat tilanteen, jossa Marraskuun liikkeen toiminta päättyi vuoden 1972 alussa.

Monetary policy rules and estimated reaction functions for the European Central Bank

This thesis studies the interest-rate policy of the ECB by estimating monetary policy rules using real-time data and central bank forecasts. The aim of the estimations is to try to characterize a decade of common monetary policy and to look at how different models perform at this task.The estimated rules include: contemporary Taylor rules, forward-looking Taylor rules, nonlinearrules and forecast-based rules. The nonlinear models allow for the possibility of zone-like preferences and an asymmetric response to key variables. The models therefore encompass the most popular sub-group of simple models used for policy analysis as well as the more unusual non-linear approach. In addition to the empirical work, this thesis also contains a more general discussion of monetary policy rules mostly from a New Keynesian perspective. This discussion includes an overview of some notable related studies, optimal policy, policy gradualism and several other related subjects. The regression estimations are performed with either least squares or the generalized method of moments depending on the requirements of the estimations. The estimations use data from both the Euro Area Real-Time Database and the central bank forecasts published in ECB Monthly Bulletins. These data sources represent some of the best data that is available for this kind of analysis. The main results of this thesis are that forward-looking behavior appears highly prevalent, but that standard forward-looking Taylor rules offer only ambivalent results with regard to inflation. Nonlinear models are shown to work, but on the other hand do not have a strong rationale over a simpler linear formulation. However, the forecasts appear to be highly useful in characterizing policy and may offer the most accurate depiction of a predominantly forward-looking central bank. In particular the inflation response appears much stronger while the output response becomes highly forward-looking as well.

Verkkokauppaa politiikan mielikuvilla – blogit parlamentaarikkojen imagonrakennuksen työkaluina

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten eturivin poliitikkojen blogiviestintää imagonrakennuksen näkökulmasta. Tarkoitus on selvittää, millä tavalla poliitikot käyttävät blogejaan osana imagonrakennusprosessia. Tutkimuskysymyksen taustalla on ajatus yhteiskunnan viestinnällistymisestä, ”medialisoitumisesta”. Mediavälineiden ja -sisältöjen kyllästämässä mielikuvayhteiskunnassa jokainen joutuu pitämään huolta siitä, millainen imago hänelle muiden mielissä muodostuu. Mielikuvayhteiskunnassa imagot kilpailevat toisiaan vastaan ideologioiden sijaan, ja poliitikot pyrkivät erottumaan toisistaan ja kauppaamaan itseään äänestäjille mielikuvien avulla. Koska poliitikot taustaryhmineen voivat kommunikoida yleisöille blogien avulla ilman perinteisten tiedotusvälineiden väliintuloa, blogien merkitys imagoiden rakentamisessa, muokkaamisessa ja ylläpitämisessä on huomionarvoinen. Tutkielma sijoittuu poliittisen viestinnän tutkimuksen kenttään ja siinä hyödynnetään myös retoriikan tutkimuksen perusteita. David Nimmon teoria jakaa imagoviestinnän kolmeen aspektiin: ajatteluun ja tulkintaan liittyvään kognitiiviseen puoleen, tunteisiin vetoavaan affektiiviseen osaan sekä konatiiviseen, eli toimintaan kehottavaan elementtiin. Ferdinand de Saussuren linjaamien semiotiikan käytäntöjen mukaan viestintä puolestaan koostuu semioottisista valinnoista. Blogeissa käytettyjen semioottisen valintojen perusteella imagoviestinnän eri aspektit korostuvat halutuilla tavoilla. Tutkielmassa tarkastellaan imagonrakennuksen näkökulmasta niitä retorisia keinoja ja valintoja, joita blogikirjoituksissa esiintyy. Tutkielman alkuperäislähteinä ovat 24:n näkyvässä asemassa olevan suomalaisen poliitikon blogit tai vastaavat verkkosivut syksyltä 2009 ja keväältä 2010. Mukaan valittiin kaikki sellaiset eduskuntapuolueiden sekä valiokuntien puheenjohtajat, jotka päivittivät sisältöä blogeihinsa säännöllisesti. Tutkielman tärkeimpiä kirjallisuuslähteitä ovat muiden muassa Erkki Karvosen, David Nimmon, Risto Uimosen sekä Pekka Isotaluksen teokset. Tutkielman metodologisena apuvälineenä on sovellettu laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä kuten palautesilmukkaa. Palautesilmukan induktiivisessa vaiheessa aineiston pohjalta on ensin toistuvien lukukertojen myötä muodostettu kategoriat, joihin varsinaiset sisällöt on sitten deduktiivisessa vaiheessa lajiteltu lopullista analyysia varten. Näin on saatu esiin erilaisia imagotyyppejä, joihin poliitikot itsensä blogeissaan asemoivat sekä imagonrakennuskeinoja, joita he blogiviestinnässään käyttävät. Tutkimus osoittaa, että useimmat suomalaiset poliitikot pyrkivät rakentamaan imagojaan asiapitoisista lähtökohdista, riskittömästi ja hillitysti. Imagoviestit sisällytetään tiiviisti asia-aiheiden yhteyteen eikä imagotekijöitä tyrkytetä sisältöjen kustannuksella. Kognitiiviset elementit korostuvat affektiivisten kustannuksella. Vaikka provokatiivisia intohimopoliitikkojakin joukosta löytyy, suurin osa pyrkii profiloitumaan imagoltaan viileiksi ja osaaviksi asiantuntijoiksi.

Individuals' Responsibility in Corporations

I discuss role responsibly, individual responsibility and collective responsibility in corporate multinational setting. My case study is about minerals used in electronics that come from the Democratic Republic of Congo. What I try to show throughout the thesis is how many things need to be taken into consideration when we discuss the responsibility of individuals in corporations. No easy and simple answers are available. Instead, we must keep in mind the complexity of the situation at all times, judging cases on individual basis, emphasizing the importance of individual judgement and virtue, as well as the responsibility we all share as members of groups and the wider society. I begin by discussing the demands that are placed on us as employees. There is always a potential for a conflict between our different roles and also the wider demands placed on us. Role demands are usually much more specific than the wider question of how we should act as human beings. The terminology of roles can also be misleading as it can create illusions about our work selves being somehow radically separated from our everyday, true selves. The nature of collective decision-making and its implications for responsibility is important too. When discussing the moral responsibility of an employee in a corporate setting, one must take into account arguments from individual and collective responsibility, as well as role ethics. Individual responsibility is not a separate or competing notion from that of collective responsibility. Rather, the two are interlinked. Individuals' responsibilities in collective settings combine both individual responsibility and collective responsibility (which is different from aggregate individual responsibility). In the majority of cases, both will apply in various degrees. Some members might have individual responsibility in addition to the collective responsibility, while others just the collective responsibility. There are also times when no-one bears individual moral responsibility but the members are still responsible for the collective part. My intuition is that collective moral responsibility is strongly linked to the way the collective setting affects individual judgements and moulds the decisions, and how the individuals use the collective setting to further their own ends. Individuals remain the moral agents but responsibility is collective if the actions in question are collective in character. I also explore the impacts of bureaucratic ethic and its influence on the individual. Bureaucracies can compartmentalize work to such a degree that individual human action is reduced to mere behaviour. Responsibility is diffused and the people working in the bureaucracy can come to view their actions to be outside the normal human realm where they would be responsible for what they do. Language games and rules, anonymity, internal power struggles, and the fragmentation of information are just some of the reasons responsibility and morality can get blurry in big institutional settings. Throughout the thesis I defend the following theses: ● People act differently depending on their roles. This is necessary for our society to function, but the more specific role demands should always be kept in check by the wider requirements of being a good human being. ● Acts in corporations (and other large collectives) are not reducible to individual actions, and cannot be explained fully by the behaviour of individual employees. ● Individuals are responsible for the actions that they undertake in the collective as role occupiers and are very rarely off the hook. Hiding behind role demands is usually only an excuse and shows a lack of virtue. ● Individuals in roles can be responsible even when the collective is not. This depends on if the act they performed was corporate in nature or not. ● Bureaucratic structure affects individual thinking and is not always a healthy environment to work in. ● Individual members can share responsibility with the collective and our share of the collective responsibility is strongly linked to our relations. ● Corporations and other collectives can be responsible for harm even when no individual is at fault. The structure and the policies of the collective are crucial. ● Socialization plays an important role in our morality at both work and outside it. We are all responsible for the kind of moral context we create. ● When accepting a role or a position in a collective, we are attaching ourselves with the values of that collective. ● Ethical theories should put more emphasis on good judgement and decision-making instead of vague generalisations. My conclusion is that the individual person is always in the centre when it comes to responsibility, and not so easily off the hook as we sometimes think. What we do, and especially who we choose to associate ourselves with, does matter and we should be more careful when we choose who we work for. Individuals within corporations are responsible for choosing that the corporation they associate with is one that they can ascribe to morally, if not fully, then at least for the most part. Individuals are also inclusively responsible to a varying degree for the collective activities they contribute to, even in overdetermined contexts. We all are responsible for the kind of corporations we choose to support through our actions as consumers, investors and citizens.

Reacting to Complex Threats – the Securitization in the Speeches of Anders Fogh Rasmussen based on NATO´s New Strategic Concept

The purpose of this master´s thesis is to analyze how NATO Secretary General Anders Fogh Rasmussen is trying to justify the existence of the military alliance through the use of security arguments. I am puzzled by the question: why does NATO still exist – what is NATO’s raison d'être. The New Strategic Concept (2010) forms the base for his argumentation. This thesis focuses on the security argumentation of NATO which is examined by analyzing the speeches the Secretary General. The theoretical framework of this study is based on constructivist approach to international security examining the linguistic process of securitization. Issues become securitized after Anders Fogh Rasmussen names them as threats. This thesis focuses on the securitization process relating to NATO and analyses what issues Rasmussen raises to the security agenda. Research data consists of the speeches by Anders Fogh Rasmussen. They are analyzed through J.L. Austin’s speech act taxonomy and Chaïm Perelman’s argumentation theories. The thesis will concentrate on the formulation and articulation of these threats which are considered and coined as “new threats” in contemporary international relations. I am conducting this research through the use of securitization theory. This study illustrates that the threats are constructed by NATO’s member-states in unison, but the resolutions are sounded through Rasmussen’s official speeches and transcripts. . Based on the analysis it can be concluded that Rasmussen is giving reasons for the existence of NATO. This takes place by making use of speech acts and different rhetorical techniques. The results of the analysis indicate that NATO remains an essential organization for the West and the rest of the world according to the Secretary General.

Museo yhteiskunnan peilinä? - pääkaupunkiseudulle perustetut kulttuurihistorialliset museot 1875-2010

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan museoita osana yhteiskunnan historiakulttuuria; niitä tapoja joiden pohjalta käsityksiä menneestä tuotetaan ja käytetään. Aihetta lähestytään kysymällä millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulle on perustettu ja millaiset teemat eivät ole olleet museon arvoisia. Tutkielmassa selvitetään onko pääkaupunkiseudulle perustetuissa kulttuurihistoriallisissa museoissa havaittavissa ajallista aaltoa sen suhteen millaisille aiheille on perustettu oma museo. Lopuksi pohditaan esimerkkitapausten valossa sitä, miten erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta on perusteltu omana aikanaan. Etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin pyritään samalla hahmotetaan sitä, millaista yhteiskunnallista historiakulttuuria museot ovat olleet osa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulla on ollut. Museoviraston ja Suomen museoliiton aineistojen avulla on listattu kooste vuosien 1875-2010 välillä pääkaupunkiseudulla olleista museoista. Museoiden perustamiseen ja museokentältä katoamiseen liittyvää koostetta on täydennetty Helsingin matkailuyhdistyksen julkaisujen tiedoilla sekä museoiden omilla tiedonannoilla. Tutkielman museot on luokiteltu edustamiensa teemojen mukaan. Tarkoituksena on ollut hahmotella miten pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisten museoiden kenttä on muuttunut 135 vuoden aikana. Työn toisessa vaiheessa tarkasteltiin neljän esimerkkitapauksen kautta museokentän ajallista muutosta ja sitä millaisia perusteluita museoiden perustamiselle on annettu sekä millaista keskustelua museon perustamisesta on omana aikanaan käyty. Esimerkkitapausten tarkastelun lähteinä käytettiin arkistomateriaalia, aikakauden lehdissä museoista käytyä keskustelua ja museoista kirjoitettuja historiikkeja. Pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisissa museoissa on tutkielman mukaan havaittavissa löyhä ajallinen muutos. Kulttuurihistoriallisten museoiden edustamat historian kertomukset ovat muuttuneet ja pirstaloituneet 135 vuoden aikana virallisesta, kansallisesta historian kertomuksesta kohti useita pienempiä historian kertomuksia ja erilaisten ryhmien omaa historiaa. 1800-1900-lukujen taitteessa perustettiin pääosin valtiollisia ja instituutioiden historiaan keskittyneitä museoita sekä suurmiehille omistettuja henkilöhistoriallisia museoita. Valtiolliset ja henkilöhistorialliset teemat näkyvät museoissa läpi koko tutkielman tarkasteluajanjakson. Kansallisen historian katse suuntasi paikalliseen 1900-luvun alussa ja 1980-luvulla, jolloin perustettiin erityisen paljon paikallishistoriallisia ja alueellisia museoita. 1970-1990-luvuilla museokenttää hallitsivat monet tekniikkaan, teollisuuteen ja yrityshistoriaan keskittyneet museot. Tultaessa 2000-luvulle museot edustivat lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Tutkielman toisen vaiheen esimerkkitapausten tarkastelu osoitti, että erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta perustellaan hyvin samankaltaisesti. Niin 1800-luvun lopussa kuin 1900-luvun lopussa museoiden tarvetta perusteltiin kasvatus- ja sivistystyöllä ja aihealueen arvostuksen kasvulla. Museon perustamisen koettiin osoittavan Suomen kuuluvan osaksi länsimaisia sivistysyhteiskuntia. Museoiden perustamisen taustalla on usein ollut asiaa ajanut yhdistys. Kuitenkin museohanke on ollut vuosikausien projekti ja konkretisoitunut usein vasta kun museon tiloihin ja talouteen liittyvät kysymykset on saatu kuntoon. Tutkielman loppupäätelmien myötä hahmottui monia historiantutkimuksellisen lisätarkastelun arvoisia aiheita museoista osana yhteiskunnan historiakulttuuria. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kulttuurihistorialliset museot, historiakulttuuri, historiankäyttö, yhteiskunta

Töhry- vai taidepolitiikkaa? Diskurssiteoreettinen tarkastelu graffitin artikulaatioista suhteessa kaupunkitilaan Helsingissä 1995– 2010

Graffitit ja katutaide vaikuttavat visuaaliseen ympäristöömme ja ovat viime vuosina herättäneet vilkasta keskustelua kaupunkitilan sallitun käytön rajoista. Helsingissä oli vuosina 1998–2008 käynnissä siistiin kaupunkikuvaan tähtäävä Stop töhryille -projekti. Projekti herätti vastustusta ja politisoitui: keskusteluun nousivat graffitien ja töhryjen lisäksi esimerkiksi julkisen tilan arvot, kaupunkitilan estetiikka, nuorten oikeus kaupunkiin ja taiteen rajat. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vallankäyttöä kaupunkitilassa graffitien ja katutaiteen ympärillä käydyn keskustelun kautta. Tutkimus keskittyy yhden kaupungin, Helsingin, tarjoamaan esimerkkiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja graffiteista esitetään, kuinka puhe graffitien ympärillä politisoituu ja miten graffitin diskurssit liittyvät julkiseen tilaan. Kaupunki ja julkinen tila ymmärretään tässä tutkimuksessa Henri Lefebvren ja Doreen Masseyn teorioiden pohjalta sosiaalisena tuotteena ja siten poliittisena käsitteenä. Tutkimuksen pääasiallisen aineiston muodostavat Helsingin Sanomien aihepiiriä käsittelevät lehtitekstit vuosilta 1995–2010, analyysin apuna käytetään lisäksi kaupungin omia asiakirjoja, Internet-sivuja ja valokuvia. Tutkimustehtävää lähestytään Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian kautta. Laclau ja Mouffe ymmärtävät sosiaaliset merkitykset aina diskursiivisesti rakentuneiksi ja selittävät diskurssien muutosta poliittisen ontologian avulla. Tässä tutkimuksessa diskurssiteorian tarjoamista analyyttisista käsitteistä tärkeiksi nousevat diskurssi, tyhjät ja kelluvat merkitsijät, hegemonia ja sosiaalinen antagonismi. Aineiston perusteella näyttää siltä, että graffitien ympärillä Helsingissä vuosina 1995–2010 käyty keskustelu kiertyy karkeasti arvioiden kahden diskurssin ympärille ja jakaantuu kolmeen vaiheeseen. Kaksi läpi koko aineiston kulkevaa diskurssia, joiden osana graffitit artikuloidaan, nimetään tässä tutkimuksessa ”töhryn” ja ”taiteen” diskursseiksi. Keskustelun ensimmäisessä vaiheessa (1995–2000) Helsingin kaupunkikuvan töhriminen näyttäytyy vakavana ongelmana, joka vaatii hallinnolta ja poliitikoilta toimenpiteitä: graffitien torjumiseen tähtäävä Stop töhryille -projekti aloitetaan vuonna 1998. Keskustelun toisessa vaiheessa (2000–2007) Stop töhryille -projekti ja graffitit politisoituvat: projektista ja graffitien luvallisista tekopaikoista keskustellaan valtuustossa lähes vuosittain. Näkyville nousee antagonistinen jakolinja töhryn ja kaupunkitaiteen välillä: julkisuudessa esitetty kritiikki siirtyy töhritystä kaupunkikuvasta kohti Stop töhryille -projektia. Vuosi 2008, jolloin Stop töhryille -projekti loppuu, näyttäytyy dislokaation hetkenä. Kaupunginvaltuustossa graffitit artikuloidaan taiteena ja kaupunkikulttuurina; graffiteille löytyy nyt myös luvallista tilaa kaupungista. Diskurssiteorian käsittein voidaan ajatella töhryjen ja taiteen diskurssin taistelevan graffitikeskustelun hegemonisesta asemasta. Julkinen tila on molemmille diskursseille tärkeä, sillä kamppaillessaan graffitien määritelmästä ne kamppailevat jatkuvasti myös julkisesta tilasta ja sen määrittelemisen vallasta kaupungissa. Julkinen tila on paitsi materiaalista myös jatkuvasti debatissa syntyvää: sosiaalinen tuote. Graffitikeskustelussa syntyvä sosiaalinen antagonismi on tärkeä myös siinä mielessä, että sen kautta esiin nousevat esiin erilaiset näkemykset paitsi julkisesta tilasta myös taiteesta ja kulttuurista kaupungissa.

"Kyl mä varmaan kohta ymmärrän." : Asunnon suunnittelu -opetusohjelma oppilaiden ajattelun ja oppimisen haastajana peruskoulun kotitalousopetuksessa

"I will soon understand." The House Planning Program as an Enhancer of Pupils´ Thinking Skills and Learning in Home Economics at Comprehensive School The aim of the research was to build a study program for home economics education in order to enhance pupils´ thinking skills. The program was based on the intervention programs or strategies known as Cognitive Acceleration (CA), which are founded on the theories of Jean Piaget, Lev Vygotsky, and Reuven Feuerstein. In addition, Carl Bereiter s theory of knowledge building was integrated to the research. The viewpoint of home economics was based on the multidimensional foundation of home economics science, particularly household technology and house planning. I first analyzed the kind of body of knowledge home economics science and home economics education provides for enhancing thinking skills in home economics. For the study, a CATE (Cognitive Acceleration through Technology Education) program was adapted and modified and a House Planning program was created for home economics classes. The house planning program consisted of five lessons during which pupils learned how to make functional floor plans as well as choose furniture, household appliances and materials for the home. In order to obtain the required data, various classroom experiments were arranged in 2005 with grade 9 pupils at a comprehensive school in Helsinki. All the experiments were videotaped, and five hours of the videotaped material was edited and transcribed for closer examination. The material consisted of all the video-recorded activity of the selected study group. Interaction study and content analysis were used to analyze the data. Following the experiments, a small survey was conducted to solicit pupils´ and teacher´s opinions of the program. The analysis sheds light on the nature of pupils´ interaction and knowledge building in small group activity. Special attention was given to tracking pupils´ interaction during the socalled construction zone activity. The models and qualities of teacher´s aid and support during the lessons were examined as well. The results revealed the versatility of the pupils social interaction and common knowledge building that occurred during the small group activity. The pupils discussions, including their arguments, their sharing of ideas, and the multiple perspectives that emerged reflected home economics knowledge building. The construction zone activity appeared through expressions of cognitive conflict and metacognition. Cognitive conflict was evident in the pupils´ words and involved questioning, doubting and disputing. The metacognitive activity emerged by thinking aloud, choosing the strategies, and negotiating the results. The pupils also coordinated their activity, allocated the responsibility, and systematized their work. The teacher assisted by preparing new themes for the pupils and by participating in the small group work. The teacher´s help during the small group sessions strengthened the pupils activity in the construction zone. The results showed that one can utilize the wide multidisciplinary basis of home economics, which includes scientific knowledge but also the knowledge derived from practical activity and experience. In this study practical activity was undertaken as a planning project the result of which was a plan or a new vision for the house planning situation. The study showed that the House Planning program was able to enhance the pupils´ social interaction and collaboration. The learning environment challenged the pupils in a way that could be a gateway to further developing their thinking skills. The method of analysis created in the study could be a potential tool for examining social interaction, construction zone activity, and knowledge building in other learning environments as well. Key words: home economics, house planning, classroom experiment, thinking skills,cognitive conflict, metacognition, social interaction, knowledge building

The Biopolitics of Gender

This dissertation inquires into the relationship between gender and biopolitics. Biopolitics, according to Michel Foucault, is the mode of politics that is situated and exercised at the level of life. The dissertation claims that gender is a technology of biopower specific to the optimisation of the sexual reproduction of human life, deployed through the scientific and governmental problematisation of declining fertility rates in the mid-twentieth century. Just as Michel Foucault claimed that sexuality became a scientific and political discourse in the nineteenth century, gender has also since emerged in these fields. In this dissertation, gender is treated as neither a representation of sex nor a cultural construct or category of identity. Rather, a genealogy of gender as an apparatus of biopower in conducted. It demonstrates how scientific and theoretical developments in the twentieth century marshalled gender into the sex/sexuality apparatus as a new technology of liberal biopower. Gender, I argue, has become necessary for the Western liberal order to recapture and re-optimise the life-producing functions of sex that reproduce the very object of biopolitics: life. The concept of the life function is introduced to analyse the life-producing violence of the sex/sexuality/gender apparatus. To do this, the thesis rereads the work of Michel Foucault through Gilles Deleuze for a deeper grasp of the material strategies of biopower and how it produces categories of difference and divides population according to them. The work of Judith Butler, in turn, is used as a foil against which to rearticulate the question of how to examine gender genealogically and biopolitically. The dissertation then executes a genealogy of gender, tracing the changing rationalities of sex/sexuality/gender from early feminist thought, through mid-twentieth century sexological, feminist, and demographic research, to current EU policy. According to this genealogy, in the mid-twentieth century demographers perceived that sexuality/sex, which Foucault observed as the life-producing biopolitical apparatus, was no longer sufficiently disciplining human bodies to reproduce. The life function was escaping the grasp of biopower. The analysis demonstrates how gender theory was taken up as a means of reterritorialising the life function: nature would be disciplined to reproduce by controlling culture. The crucial theoretical and genealogical argument of the thesis, that gender is a discourse with biopolitical foundations and a technology of biopower, radically challenges the premises of gender theory and feminist politics, as well as the emancipatory potential often granted to the gender concept. The project asks what gender means, what biopolitical function it performs, and what is at stake for feminist politics when it engages with it. In so doing, it identifies biopolitics and the problem of life as possibly the most urgent arena for feminist politics today.

Tarvitaanko demokratiassa keskustelua? Julkinen alue demokraattisen legitimiteetin tuottajana

Pyrin Pro gradu -tutkielmassani hahmottamaan ne tekijät, jotka konstituoivat julkista aluetta demokraattista legitimiteettiä tuottavana poliittisena foorumina. Työni keskiössä on deliberatiivisen demokratian teorian ydinajatus, että ihmiset ja ihmisryhmät kykenevät muodostamaan mielipiteensä ja tuomaan sen esille julkisissa keskusteluissa. Hyvin argumentoitu vaade ryhmän oikeuksien puolesta kerää julkista kannatusta muualtakin kuin asianomaisen ryhmän sisältä. Tämä puolestaan saa aikaan poliittisia muutoksia. Ryhmä, jota yhdistää epäoikeudenmukaisuuden kokemus, tuo agendansa julkisuuteen ja pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja sitä kautta poliittiseen päätöksentekoon. Oleellinen kysymys tässä kontekstissa on, kuinka paljon yleisen mielipiteen tulisi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja minkälaisiin aiheisiin poliittisesti vaikuttava yleinen mielipide on rajattu. Keskustelun julkisen alueen demokraattistra legitimiteettiä tuottavasta voimasta käynnisti Jürgen Habermasin teos Strukturwandel der Öffentlichkeit vuonna 1962. Olen käyttänyt kyseisen teoksen lisäksi lähteinäni Habermasin myöhäisempää tuotantoa. Habermasin pääasiallisina kommentaattoreina työssäni toimivat John Rawls, Nancy Fraser, Chantal Mouffe ja Seyla Benhabib. Tarkastelutapani on systemaattinen. Pyrin selventämään julkisen alueen käsitettä sekä liittyen julkiselle alueelle postuloituihin funktioihin, episteemiseen asemaan, sosiaaliseen ontologiaan, ekstensioon ja sitä konstituoiviin periaatteisiin. Käyn läpi deliberatiivisen demokratian teorian, poliittisen liberalismin ja agonistisen politiikan teorian käsitykset politiikan ja julkisen alueen luonteesta. Pyrin puolustamaan deliberatiivisen demokratian mukaista näkemystä julkisen alueen funktiosta. Käyn tutkielmassani läpi myös niitä ongelmia, jotka nousevat viime vuosikymmenien aikana demokraattisen päätöksenteon kannalta oleellisissa instituutionaalisissa rakanteissa tapahtuneista muutoksista. Keskeinen kysymys on, kykeneekö habermasilainen teoria vielä säilyttämään deskriptiivisen ja normatiivisen arvonsa globalisoituneessa maailmassa. Tutkimuksessani selvisi, että demokraattinen legitimiteetti vaatii tuekseen julkisen alueen mielipiteenmuodostusta. Julkista aluetta ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista hahmottaa yhtenä laajana diskursiivisena areenana vaan useiden kommunikatiivisten alueiden verkostona, joista jotkut alueet ovat kattavampia kuin toiset.

Oikeutta politiikan ehdoilla: Kansanmurhan vastainen sopimus Yhdistyneissä kansakunnissa vuosina 1951-1982

Kansanmurhan vastainen sopimus luotiin toisen maailmansodan jälkeen yhdessä muun Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestelmän kanssa vastaukseksi edellisten vuosikymmenten ihmisoikeusrikkomuksiin. Näistä pyrkimyksistä huolimatta sopimuksella ei ollut merkittävää roolia ihmisoikeusrikkomusten estämisessä aina 1990-luvulle saakka, ja useat väkivaltakampanjat ylsivät vuosikymmenten aikana kansanmurhan asteelle sopimuksen olemassaolosta huolimatta. Tämän tutkielman tavoitteena on arvioida, mitkä tekijät vaikuttivat sopimuksen marginaaliseen asemaan 1950-80 -luvuilla. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa heikkoa asemaa on pyritty selittämään esimerkiksi sopimuksen tarpeettomuuteen sekä sen juridisiin ongelmiin tukeutuvien selitysten avulla. Vaikka tutkielma osin jakaakin näiden näkökulmien paikkansapitävyyden, argumentoi se myös, että sopimuksen asema liittyy oleellisesti kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan vuorovaikutteiseen suhteeseen. Kansainvälinen oikeus toisaalta vaikuttaa kansainvälisen politiikan luonteeseen, mutta myös kansainvälisen yhteisön parissa vallitsevat normit vaikuttavat siihen, minkälainen asema mahdollisesti ristiriitaisilla oikeusperiaatteilla on. Tutkielma käyttää lähdeaineistonaan Yhdistyneiden kansakuntien poliittisissa elimissä kansanmurhiin liittyneitä keskusteluita, ja pyrkii aineiston avulla kuvaamaan minkälainen asema kansanmurhan vastaisella sopimuksella oli kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa. Tutkielma käyttää teoreettisena viitekehyksenään mukaelmaa Martti Koskenniemen esittelemästä ’lain’ ja ’politiikan’ dikotomiasta argumentin todistusvoimalle kansainvälisessä toiminnassa. Koska kansainvälinen toimija häivyttää argumentin poliittisen luonteen pukemalla argumentin lain verhoon, kertovat valtioiden valinnat käyttää tiettyjä oikeusperiaatteita näiden oikeusperiaatteiden hyväksytystä roolista kansainvälisinä normeina. Tähän viitekehykseen tukeutuen kansanmurhan vastaisesta sopimuksesta käydyn keskustelun määrä, sekä toisaalta sopimuksen rooli valtioiden poliittisessa argumentaatiossa luovat kuvan sopimuksen asemasta kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa, sekä myös itsenäisesti vaikuttavat tähän asemaan. Tutkielma pyrkii valikoituihin tapaustutkimuksiin keskittyvän analyysin avulla erottamaan tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, millä tavoin valtiot käyttivät sopimusta poliittisessa keskustelussa. Jo aikaisessa vaiheessa tutkimusprosessia havaittiin, että kansanmurhan vastaisen sopimuksen heikko asema heijastui työhypoteesin mukaisesti sopimukseen liittyneiden keskusteluiden pienenä määränä. Lisäksi havaittiin, että YK:n elimissä käydyt keskustelut liittyivät harvoin, ainoastaan kahdessa tapauksessa, suoranaisesti kansanmurhan vastaiseen sopimukseen. Useimmiten keskustelu kansanmurhasta oli joko ainoastaan laajemman keskustelun sivujuonne, tai puuttui tyystin keskustelusta, jossa se olisi voinut olla mukana. Tapaustutkimuksiksi valittujen keskusteluiden analyysi osoittaa, että sopimuksesta käyty keskustelu muodostui usein kylmän sodan rintamalinjojen mukaiseksi, ja molemmat leirit mobilisoivat sopimuksen ideologisen kamppailun välineeksi. Toisaalta kylmään sotaan perustunut viitekehys vaikutti sopimuksen aseman taustalla vain pinnallisesti. Kansainvälisen yhteisön rakenne oli sopimuksesta käydyissä keskusteluissa moniuloitteinen, ja ideologian lisäksi myös muut tekijät vaikuttivat keskustelujen rakentumiseen. Ideologisesti vastakkaiset blokit myös jakoivat yhteisen käsityksen siitä, mitä kansainvälisen turvallisuuden konsepti piti sisällään, ja sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto suhtautuivat penseästi sopimuksen käyttöön sen rajoittaessa valtioiden suvereniteettia. Keskusteluista hahmottuu myös pienten valtioiden aktiivinen rooli sopimukseen tukeutumisessa suurvaltoihin verrattuna. Pienet valtiot saattoivat olla keskustelun aloittajina ainoastaan suurvaltojen palvelijoita, mutta voidaan myös arvioida johtuiko pienten valtioiden aktiivinen rooli niiden positiivisemmasta suhteesta kansainvälisen oikeusregiimin muodostumiseen. Tutkielma erottaa myös makrotason ongelmia, jotka vaikuttivat YK-järjestelmän toimintaan tutkimusajanjakson aikana. YK-järjestelmällä oli vaikeuksia puuttua maiden sisäisiin konflikteihin, mikä oli suoraan kytköksissä jännitteeseen suvereniteetin ja kansanmurhan vastaiseen sopimukseen sisältyvän puuttumisen velvoitteen välillä kansainvälisinä normeina. Toisaalta vaikeudet liittyivät myös tutkimusajanjakson aikana vallinneeseen, valtiolähtöiseen turvallisuuskäsitykseen. Vuoden 1982 Sabran ja Shatilan tapaus toi lisäksi esiin vaikeudet, jotka sopimuksen historiallinen suhde Holokaustin perintöön toi sopimuksen soveltamiseen. Peilattaessa tutkimustuloksia 1990-luvulla tapahtuneeseen sopimuksen aseman vahvistumiseen, voidaan todeta, että juuri tutkielmassa kuvattujen rakenteiden muutos osittain mahdollisti muutoksen sopimuksen asemassa. Kylmän sodan päättyminen toisaalta poisti (ainakin hetkellisesti) monia tutkielmassa kuvattuja jännitteitä, mutta myös kansainvälinen normisto on aidosti muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana. Kansainvälisen suojeluvelvoitteen (responsibility to protect) normi on asettanut suvereniteetin normin kunnioittamisen ehdolliseksi ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, ja inhimillisen turvallisuuden konsepti on noussut yhä voimakkaammin turvallisuusajattelun valtavirtaan valtiolähtöisen turvallisuuskäsityksen rinnalle.

'Luonto' ympäristöarvojen tastalla

Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka

Income inequality in the process of economic development : An empirical approach

This thesis studies the effect of income inequality on economic growth. This is done by analyzing panel data from several countries with both short and long time dimensions of the data. Two of the chapters study the direct effect of inequality on growth, and one chapter also looks at the possible indirect effect of inequality on growth by assessing the effect of inequality on savings. In Chapter two, the effect of inequality on growth is studied by using a panel of 70 countries and a new EHII2008 inequality measure. Chapter contributes on two problems that panel econometric studies on the economic effect of inequality have recently encountered: the comparability problem associated with the commonly used Deininger and Squire s Gini index, and the problem relating to the estimation of group-related elasticities in panel data. In this study, a simple way to 'bypass' vagueness related to the use of parametric methods to estimate group-related parameters is presented. The idea is to estimate the group-related elasticities implicitly using a set of group-related instrumental variables. The estimation results with new data and method indicate that the relationship between income inequality and growth is likely to be non-linear. Chapter three incorporates the EHII2.1 inequality measure and a panel with annual time series observations from 38 countries to test the existence of long-run equilibrium relation(s) between inequality and the level of GDP. Panel unit root tests indicate that both the logarithmic EHII2.1 inequality measure and the logarithmic GDP per capita series are I(1) nonstationary processes. They are also found to be cointegrated of order one, which implies that there is a long-run equilibrium relation between them. The long-run growth elasticity of inequality is found to be negative in the middle-income and rich economies, but the results for poor economies are inconclusive. In the fourth Chapter, macroeconomic data on nine developed economies spanning across four decades starting from the year 1960 is used to study the effect of the changes in the top income share to national and private savings. The income share of the top 1 % of population is used as proxy for the distribution of income. The effect of inequality on private savings is found to be positive in the Nordic and Central-European countries, but for the Anglo-Saxon countries the direction of the effect (positive vs. negative) remains somewhat ambiguous. Inequality is found to have an effect national savings only in the Nordic countries, where it is positive.

Kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden eksakti aggregaatio analyysi- ja synteesioperaattorien avulla

Eksakti aggregaatio tarkoittaa makrotaloudellisten suureiden välisiä riippuvuussuhteita kuvaavan makroyhtälön johtamista mikrotaloudellisten toimijoiden (agenttien) toimintaa kuvaavista käyttäytymisfunktioista siten, että johdettu makroyhtälö antaa selitettävälle makromuuttujalle määritelmällisesti saman arvon kuin käyttäytymisfunktioiden makroaggregaatti (keskiarvo tai totaali) laskettuna koko mikrotason informaatiosta. Tässä tutkielmassa käsitellään eksaktia aggregaatiota erityisesti affiinien ja kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden tapauksessa, mutta esitellään myös menetelmät, ja käsitteet, joilla aggregaatin-ongelmaa voidaan hallita käyttäytymisfunktioiden muodosta riippumatta. Affiinien ja kvadraattisten käyttäytymisfunktioiden eksakti aggregaatio tulkitaan yleisten analyysi- ja synteesioperaattorien avulla. Tarkastellun eksaktin aggregointitavan tuottaman makroyhtälön pääkomponentti on termi, joka ilmoittaa agenttien keskimääräisen vasteen keskimääräiseen syötteeseen. Tämän termin lisäksi käyttäytymisfunktioiden epälineaarisuus voi tuottaa epälineaarisuusefektin ja parametrien vaihtelu agenttien välillä voi tuottaa heterogeenisuusefektin. Kaksi jälkimmäistä komponenttia erottavat tämän aggregointimenetelmän selkeästi edustavan agentin menetelmästä, joka on yksi tyypillisimmistä tavoista lähestyä aggregointiongelmaa. Eksakti aggregaatio osoittaa, että tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta mikroriippuvuuksista johdettuja makroriippuvuuksia ei ole mahdollista esittää pelkästään selittävien muuttujien keskiarvojen tai totaalien funktioina. Selittävinä makromuuttujina voivat esiintyä mm. selittävien mikromuuttujien varianssit tai mikromuuttujien ja -parametrien kovarianssit. Tällaisia muuttujia sisältävät termit syntyvät eksaktissa aggregaatiossa epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefekteistä. Makromallit voivat antaa approksimatiivisesti oikeansuuntaisia tuloksia, vaikka niissä ei esiintyisi kaikkia eksaktin aggregaation epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefektien tuottamissa termeissä esiintyviä selittäviä muuttujia. Tätä makromallien approksimatiivista toimivuutta on selitetty konjektuurilla, joiden mukaan normaaleissa olosuhteissa pienet muutokset selittävissä muuttujissa eivät vaikuta olennaisesti efektien kokoon. Tutkielmassa konjekt uuria havainnollistetaan GNU Ortave -kielellä ohjelmoiduin tietokonesimulaatioin. Konjektuurin toteutumisen syitä arvioidaan myös epälineaarisuus- ja heterogeenisuusefektien funktiomuodon perusteella. Lopuksi pohditaan, miten esitelty eksaktin aggregaation menetelmä sijoittuu yleiseen aggregaatiokeskusteluun.

Det grekiska dramat. En Studie av euroländeras agerande i Greklandskrisen.

Jag granskar i min avhandling pro gradu den ekonomiska krisen i Grekland som kulminerade under vären 2010 när Grekland vände sig tili de övriga medlemsländerna i Ekonomiska och monetära Unionen (EMU) med en förfrägan om ekonomisk hjälp i formav län. Syftet med avhandlingen är att undersöka hur de övriga EMU-medlemmarna fattade sitt beslut om att ekonomiskt stöda Grekland efter att landets kreditvärdighet sänkts av de internationella kreditvärderingsinstituten. Jag granskar Greklandskrisen och dess utveckling, de lösningar som man gick in för inom ramen för valutaunionen, hur besluten om stödpaketet fattades och vilka faktorer som päverkade besluten. Jag tar avstamp i Optimum Currency Area-teorin (OCA-teorin) och teorier om europeisk ekonomisk integration. Dessutom för jag en diskussion kring solidariteten mellan EUländerna, som ocksä använts som argument för stödpaketet tili Grekland. Jag klassificerar euroländerna utgäende för hur det nationella beslutet om Greklandspaketet fattats och gör därefter en agglomerativ klusteranalys, med ambitionen att förklara vilka faktorer som päverkat besluten. Syftet med klusteranalysen är att klargöra huruvida politiska faktorer, som härrör sig tili regeringen och dess sammansättning, eller ekonomiska faktorer, som bclyser statsfinansernas tillständ, bäst förklarar hur ett land fattat sitt beslut. Resultatet visar att de politiska variablerna har päverkat ländernas beslut mer an de ekonomiska, men förklaringsgraden är relativt lag i bägge fallen. Jag för vidare en diskussion om resultatet ur ett OCA-perspektiv, kriterierna för ett optimalt valutaomräde samt EMU:s utveckling i dito riktning. Jag avslutar avhandlingen med en diskussion kring EMU:s framtid.