Julkisen oikeuttamisen analyysi sosiologisena tutkimusmenetelmänä

Artikkelissa esitellään uusi julkisen keskustelun tutkimiseen kehitetty analyysimenetelmä, julkisen oikeuttamisen analyysi (JOA). JOA perustuu Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot'n oikeuttamisteorian seitsemän "maailman" – inspiraation, kodin, maineen, kansalaisuuden, markkinoiden, teollisuuden ja ekologian – muodostamalle analyysikehikolle. Se tutkii keskusteluissa esiintyvien vaateiden moraalisia oikeutuksia, niiden yhdistelmiä ja tapoja kiistää ja tuomita kiistakumppaneiden oikeutuksia. JOA:n avulla voidaan kvalitatiiviseen tekstianalyysiin yhdistää myös kvantitatiivista luokittelua, jolloin menetelmä soveltuu suurtenkin aineistojen analyysiin. JOA:n käyttöä havainnollistetaan artikkelissa kahden tutkimusesimerkin avulla. Ensimmäinen esimerkki käsittelee Helsingin Sanomissa globalisaatiosta vuosina 1999–2005 käydyn keskustelun osapuolten, erityisesti kansalaisyhteiskunnan sekä taloudellisen ja poliittisen eliitin, argumentteja ja niille annettuja oikeutuksia. Tämän esimerkin kautta kuvataan erilaisten oikeuttamisyhdistelmien ilmaisuvoimaa yhteiskunnallisten kiistakysymysten moraalisten ulottuvuuksien analysoimisessa. Toinen esimerkki keskittyy paikallisiin kiistoihin Suomessa ja Ranskassa tarkastelemalla kansalaisten ja kaupungin edustajien esittämiä oikeutuksia paikallislehdistössä. Tämä esimerkki osoittaa JOA:n vahvuudet vertailevan tutkimuksen työkaluna.

Juoksuhaudoista yhteiskuntaan : Vuosien 1965-1975 sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevan joukkotiedotuksen diskursiivinen tarkastelu

The Finnish society developed rapidly in the 1960´s and 1970´s. This was result of international trends. Development of education, urbanization and wide organization of society increased discontent towards prevailing social structure and towards the power elite. Development of technology created possibility to present radical perspectives in mass media. This caused widely spread discussions dividing opinions. The purpose of this thesis was to complement research on national defence and the Finnish Defence Forces especially between years 1965 and 1975. The task of research was to clarify how changes in society and how the significance of this change was interpreted in public discussion about national defence and development of the Defence Forces. The most essential points for this thesis turned out to be discourses structured from public discussion. Main research material consisted of approximately 35000 news, editorials, articles and opinions presented in mass media supplemented by literature, committee reports and other archival sources. Frame of reference for this thesis is based on relativistic worldview. According to this, social reality is relative and there is no single truth. Environment has significant influence on the issue how knowledge and truth are formed. Data analysis was based on critical discourse. The key objective was to clarify the effects of broad changes in society using discursive methods. One essential goal was to form order of discourse using linguistic analysis and also connect discourses to wider sociocultural custom. On this thesis I came to the conclusion that on the review period there were five significant ensembles of discourse. They consisted of several discussions focused on different themes. The discourse of official security policy aimed to define national defence and the position of the Defence Forces as parts of foreign policy. Foreign policy is often perceived as the most significant part of security policy. Historical memory, geographical position of Finland and also the state contracts, changes in international warfare, tasks of the Defence Forces and increasing critic of national defence and the difference in thinking between generations formed the discourse of security policy. In the discourse of the liability to military service, the issue was about individual responsibility to society and national defence. Resisters and unarmed defence demands, encouraged by international examples were the themes. The discourse pointed out how mass media is used to influence and forced the Defence Forces to develop the practices in public information. The discourses of democracy and politics were closer to internal development of the Defence Forces to integrate more into society. The discourse of democracy focused in changing power relationships of the Defence Forces that were known as authoritarian. Issues like conscript and personnel union activity had lot of similarities to general social development. The discourse of politics presented how the Defence Forces were pushed towards parliamentary decision making. The personnel was granted the same rights as other population. Themes related to the discourse on the will to national defence were development of mental national defence, increasing education on national defence and creation of more open public information culture. According to discourses presented above I can state, that the position of the Defence Forces in society was changed between years 1965-1975. This change was advanced by the Defence Forces reformed attitude towards mass media and public information in general. Active participation in public information important became important instead of only answering topics. This positive development created an atmosphere, that was easier for the public to understand and create own pictures of the armed forces. Due to this, I can describe that the defenders and supporters of the armed forces were stuck in their trenches, until discussions presented in discourses and themes developed the Defence Forces to be better fitting part of society. Key words; society, national defence, Defence Forces, discourse, mass media, security policy, liability to military service, conscription, democracy

Trade Blocs and the Cold War : The CMEA and the EC challenge, 1969-1976

The coherence of the Soviet bloc was seriously tested at the turn of the 1970s, as the Soviet Union and its allies engaged in intensive negotiations over their relations with the European Communities (EC). In an effort to secure their own national economic interests many East European countries began independent manoeuvres against the wishes of their bloc leader. However, much of the intra-bloc controversy was kept out of the public eye, as the battle largely took place behind the scenes, within the organisation for economic cooperation, the Council for Mutual Economic Assistance (CMEA). The CMEA policy-making process vis-à-vis the EC is described in this study with reference to primary archival materials. This study investigates the negotiating positions and powers of the CMEA member states in their efforts to deal with the economic challenge created by the progress of the EC, as it advanced towards the customs union. This entails an analysis of the functioning principles and performance of the CMEA machinery. The study traces the CMEA negotiations that began in 1970 over its policy toward the EC. The policy was finally adopted in 1974, and was followed by the first official meeting between the two organisations in early 1975. The story ends in 1976, when the CMEA s efforts to enter into working relations with the EC were seemingly frustrated by the latter. The first major finding of the study is that, contrary to much of the prior research, the Soviet Union was not in a hegemonic position vis-à-vis its allies. It had to use a lot of its resources to tame the independent manoeuvring of its smaller allies. Thus, the USSR was not the kind of bloc leader that the totalitarian literature has described. Because the Soviet Union had to spend so much attention on its own bloc-politics, it was not able to concentrate on formulating a policy vis-à-vis the EC. Thus, the Soviet leadership was dependent on its allies in those instances when the socialist countries needed to act as a bloc. This consequently opened up the possibility for the USSR s allies to manoeuvre. This study also argues that when the CMEA did manage to find a united position, it was a force that the EC had to reckon with in its policy-making. This was particularly the case in the implementation of the EC Common Commercial Policy. The other main finding of the study is that, although it has been largely neglected in the previous literature on the history of West European integration, the CMEA did in fact have an effect on EC decision-making. This study shows how for political and ideological reasons the CMEA members did not acknowledge the EC s supranational authority. Therefore the EC had no choice but to refrain from implementing its Common Commercial Policy in full.

Precarious Pregnancies : Alcohol, drugs and the regulation of risks

Since the 1970s alcohol and drug use by pregnant women has become a target of political, professional and personal concern. The present study focuses on prenatal substance use and the regulation of risks by examining different kinds of societal responses to prenatal alcohol and drug use. The study analyses face-to-face encounters between professionals and service users at a specialised maternity clinic for pregnant women with substance abuse problems, medical and political discourses on the compulsory treatment of pregnant women as a means of FAS prevention and official recommendations on alcohol intake during pregnancy. Moreover, the study addresses the women s perspective by asking how women who have used illicit drugs during pregnancy perceive and rank the dangers linked to drug use. The study consists of five empirical sub-studies and a summary article. Sub-study I was written in collaboration with Dorte Hecksher and Sub-study IV with Riikka Perälä. Theoretically the study builds on the one hand, on the socio-cultural approach to the selection and perception of risks and on the other on governmentality studies which focus on the use of power in contemporary Western societies. The study is based on an ethnographic approach and makes use of the principles of multi-sited ethnography. The empirical sub-studies are based on three different types of qualitative data: ethnographic field notes from a maternity clinic from a period of 7 months, documentary material (medical journals, political documents, health education materials, government reports) and 3) interviews from maternity clinics with clients and members of staff. The study demonstrates that the logic of the regulation of prenatal alcohol use in Finland is characterised by the rise of the foetus , a process in which the urgency of protecting the foetus has gradually gained a more prominent role in the discourses on alcohol-related foetal damage. An increasing unwillingness to accept any kinds of risks when foetal health is at stake is manifested in the public debate on the compulsory treatment of pregnant women with alcohol problems and in the health authorities decision to advise pregnant women to refrain from alcohol use during pregnancy (Sub-studies I and II). Secondly, the study suggests that maternity care professionals have an ambivalent role in their mundane encounters with their pregnant clients: on the one hand professionals focus on the well-being of the foetus, but on the other, they need to take into account the women s needs and agency. The professionals daily encounters with their clients are thus characterised by hybridisation: the simultaneous use of technologies of domination and technologies of agency (Sub-studies III and IV). Finally, the study draws attention to the women s understanding of the risks of illicit drug during pregnancy, and shows that the women s understanding of risk differs from the bio-medical view. The study suggests that when drug-using pregnant women seek professional help they can feel that their moral worth is threatened by professionals negative attitudes which can make service-use challenging.

Jatkuvatoiminen tutkielmaseminaari eli GRADUSAUNA Käyttöohjeet ja pelin säännöt

Tässä käsikirjassa kuvataan yksi mahdollisuus tehostaa gradujen ohjausta ryhmätyöskentelyä hyväksi käyttäen. Seminaaria on kehitelty yhdessä opiskelijoiden kanssa useiden vuosien ajan. Tarkoitus on saada graduntekoon sekä vauhtia, tehoa että iloa työskentelemällä yhdessä, asettamalla tavoitteet realistisesti juuri niin korkealle kuin edellytykset sallivat – ja kohoamalla ihan vähän niiden yläpuolelle lopussa. Gradu on yliopiston maisteriopintojen lopputyö, sosiologiassa ennen muuta näyte opintojen kuluessa karttuneista tutkijantaidoista. Graduseminaari on useimmille opintosuoritusten viimeisiä jaksoja ja hyvä niin, ainakin jos ajatuksena on että seminaari tukee mahdollisimman paljon itse gradun tekemistä. Perusvalmiuksia ei siinä vaiheessa enää ehditä lisäämään – graduseminaari ei ole oikea paikka opetella tutkimusmenetelmien perusteita eikä myöskään yhteiskuntateorian alkeita. Jos niitä ei ole varastossa, tulos ei voi olla loistava, vaikka seminaarityöskentely olisi millaista hyvänsä. Mutta niin kuin tutkimuksessa yleensä, myös gradun tekemisessä ihminen kasvaa ja avartuu. Vaikka paino putoaisi, näyttää yleensä siltä että ihmisistä tulee siinä myös isomman näköisiä. Seminaarin tarkoituksena on edistää tätä kasvua tukemalla löytämisen ja oivaltamisen tuottamaa mielihyvää ja innostusta. Siksi tuloksen pitääkin olla vähän tavoiteltua parempi. Tämän oppaan tarkoitus on kirjata muistiin hyvät toimintatavat ja opastaa välttämään huonoja. Näitä ohjeita noudattamalla säästetään aikaa, hermoja ja turhaa jahkailua. Että voitaisiin pohtia enemmän itse asioita.

An Analysis of the Concept of Citizenship: Legal, Political and Social Dimensions

The thesis aims at analyzing concept of citizenship in political philosophy. The concept of citizenship is a complex one: it does not have a definitive explication, but it nevertheless is a very important category in contemporary world. Citizenship is a powerful ideal, and often the way a person is treated depends on whether he or she has the status of a citizen. Citizenship includes protection of a person’s rights both at home and abroad. It entails legal, political and social dimension: the legal status as a full member of society, the recognition of that status by fellow citizens and acting as a member of society. The thesis discusses these three dimensions. Its objective is to show how all of them, despite being insufficient in some aspects, reach something important about the concept. The main sources of the thesis are Civic Republicanism by Iseult Honohan (Routledge 2002), Republicanism by Philip Pettit (Clarendon Press 1997), and Taking Rights Seriously by Ronald Dworkin (1997). In addition, the historical part of the thesis relies mainly on the works of Aristotle, Immanuel Kant, Adam Smith, Quentin Skinner, James Pocock and James Tully. The writings of Will Kymlicka, John Rawls, Chantal Mouffe, and Shane Phelan are referred to in the presentation and critique of the liberal tradition of thought. Hannah Arendt and Seyla Benhabib’s analysis of Arendt’s philosophy both address the problematic relations between human rights and nation-states as the main guarantors of rights. The chapter on group rights relies on Peter Jones’ account of corporate and collective rights, after which I continue to Seumas Miller’s essay on the (liberal) account of group rights and their relation to the concept of citizenship. Republicanism and Political Theory (2002) edited by Cécile Laborde and John Maynor is also references. David Miller and Maurizio Viroli represent the more “rooted” version of republicanism. The thesis argues that the full concept of citizenship should be seen as containing legal, political and social dimensions. The concept can be viewed from all of these three angles. The first means that citizenship is connected with certain rights, like the right to vote or stand for election, the right to property and so on. In most societies, the law guarantees these rights to every citizen. Then there is also the social dimension, which can be said to be as important as the legal one: the recognition of equality and identities of others. Finally, there is the political dimension, meaning the importance of citizens’ participation in the society, which is discussed in connection with the contemporary account of republicanism. All these issues are discussed from the point of view of groups demanding for group-specific rights and equal recognition. The challenge with these three aspects of citizenship is, however, that they are difficult to discuss under one heading. Different theories or discourses of citizenship each approach the subject from different starting points, which make reconciling them sometimes hard. The fundamental questions theories try to answer may differ radically depending on the theory. Nevertheless, in order to get the whole image of what the citizenship discourses are about all the aspects deserve to be taken into account.

Krapula kuuluu kuvaan. Yhdeksäsluokkalaisten käsitykset alkoholinkäytön riskeistä eri juomistilanteissa.

Tutkimuksessa tarkastellaan yhdeksäsluokkalaisten käsityksiä alkoholinkäyttöön liittyvistä riskeistä. Erityisesti keskitytään riskikäsitysten tilannesidonnaisuuteen suhteuttamalla nuorten riskikäsitykset erilaisiin juomistilanteisiin ja tilanteiden sosiaalisiin konteksteihin. Laadullista tutkimusta nuorten alkoholinkäytöstä on tehty viime aikoina kovin vähän, mutta yleinen mielikuva nuorten humalahakuisesta juomisesta pitää pintansa. Nuorten käsitykset alkoholinkäytön riskeistä antavat viitteitä nuorten alkoholiasenteista, minkä voidaan olettaa vaikuttavan itse alkoholinkäyttöön. Tutkimusaineistona on virikkeellinen ryhmähaastatteluaineisto (RAGI), joka on kerätty vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa helsinkiläisissä peruskouluissa yhteistyössä ”Nuorten alkoholimielikuvat – suomalais-italialainen ja alueellinen vertailu” -tutkimusprojektin kanssa. Aineisto koostuu nuorten keskinäisistä keskusteluista, joissa keskustelun virikkeinä on käytetty lyhyitä elokuvakatkelmia. Keskusteluaineistosta erotetaan lähempään tarkasteluun nuorten tuottama riskipuhe. Riskin käsitteellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa uhan, vaaran tai ikävän seurauksen mahdollisuutta. Analyysin lähtökohtana ovat erilaiset juomistilanteet, joiden vertailukohtana käytetään Jukka Törrösen ja Antti Maunun luomaa juomistilanteiden lajityyppijaottelua. Elokuvakatkelmat, nuorten tulkinnat erilaisista juomistilanteista ja riskikäsitykset suhteutetaan lajityyppijaotteluun. Pääasiassa huomio keskittyy juomistilanteiden tilannetekijöistä sosiaaliseen kontekstiin. Nuorten voidaan todeta muodostavan käsityksensä alkoholinkäyttöön liittyvistä riskeistä tilannesidonnaisesti. Juomistilanteen sosiaalinen konteksti vaikuttaa siihen, miten riskialtista nuoret ajattelevat alkoholinkäytön olevan kussakin juomistilanteessa. Aikuisten ja nuorten tulkinnat juomistilanteista poikkeavat toisistaan esimerkiksi siten, että nuoret mieltävät usein myös ei-humalahakuiset juomistilanteet mahdollisesti humalahakuisiksi. Nuorilla kuitenkin on monia käsityksiä erilaisista juomistilanteista. Nuoret myös tekevät selvästi eron nuorille hyväksytyn ja aikuisille soveltuvan alkoholinkäytön välille. Bilettämistä pidetään sopivana alkoholinkäyttötapana nuorille, mutta yksin juomista taas ei ja aikuisten kohdalla nuoret ajattelevat sopivan ja ei-sopivan alkoholinkäyttötyylin olevan päinvastoin. Kaikkiin alkoholinkäytön ikäviin seurauksiin nuoret eivät suhtaudu riskeinä, vaan esimerkiksi krapulan ja pahoinvoinnin katsotaan kuuluvan osana nuorten alkoholinkäyttöä. Toisaalta nuoret mieltävät alkoholinkäyttöön liittyvän myös hyvin vakavia riskejä kuten hukkuminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Huoli nuorten myönteisistä alkoholiasenteista tuntuu olevan aiheellinen, mutta nuorten käsitykset alkoholinkäytöstä ja siihen liittyvistä riskeistä eivät rajaudu humalahakuiseen juomiseen.

Verkkojen punontaa vai Macintosheja? Kansalaisjärjestöjen täydentävä rooli Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä maaseutusektorin osalta 1995-2009

Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, jossa vuotuinen kehitysyhteistyöhön suuntautuva raha vastaa 0,7 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Vuoden 1994 jälkeen Suomen bilateraalisen avun puitteissa maaseutukehitykseen suunnatut myönnöt ovat pudonneet alle kymmeneen prosenttiin Suomen virallisesta kehitysavusta. Julkisesta kehitysyhteistyöstä vuonna 2009 kansalaisjärjestöille menevä osuus oli 12,8%. Suomen virallinen näkemys maaseutusektorin tärkeydestä vaihtelee, jos ei vuosittain, niin hallituksittain. Pyrin selvittämään kansalaisjärjestöjen ja valtion suhteen toimivuutta, eli ovatko kansalaisjärjestöt täydentävä voima Suomen julkisessa kehitysyhteistyössä. Näkökulmana on maaseutusektori, jota pidetään avaimena köyhyyden ja nälän poistamisessa. Onko julkisen kehitysyhteistyön maaseudulle suuntautuvan rahamäärän suhteellinen pienentyminen saanut kansalaisjärjestöissä aikaan ”täydentävän reaktion”. Suomen kehitysyhteistyön tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuoden 2000 vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Tutkimukseni primäärilähteitäni ovat kansalaisjärjestöjen vuosiraportit tai –kertomukset sekä hallituksen vuosittaiset kehitysyhteistyökertomukset sekä hallituksen kehityspoliittiset ohjelmat. Sekundaarilähteet ovat aiempaa tutkimusta ja aikalaiskirjoittelua. Näiden lisäksi haastattelin entistä kehitysyhteistyöministeriä Pekka Haavistoa sekä Kepan Helena Nevalaista. Aineistoa tutkittuani Kirkon Ulkomaanavun kohdalla maaseutusektorin osuus kehitysyhteistyöstä oli vuoteen 1999 asti aina yli 30% jonka jälkeen se on vaihdellut 15% ja 32% välillä, laskeutuen vuoden 2009 lukemiin eli 18%:iin. Karkeasti voin todeta Kirkon Ulkomaanavun maaseutusektorille menevän rahan suhteellisesti laskeneen koko tutkimusajanjaksoni ajan. Retoriikan kannalta KUA näkee itsensä täydentävänä, vastavoimana suhteessa valtioon. World Visionin voidaan sanoa pitäneen maaseutusektorille menevän rahamäärän suhteessa samana koko tutkimusajanjakson, ottaen huomioon organisaation huomattavan laajentumisen. Näin ollen kolmesta tutkimastani suomalaisesta kehitysyhteistyötä tekevästä valtion kumppanuusjärjestöstä ainoastaan Fida on kasvattanut maaseutusektorille suuntautuvaa rahamäärää suhteessa omaan varainkäyttöön. Hallituksen retoriikassa maatalous on noussut esille 2000-luvulla. Lehtomäen kaudella 2003 maatalous sai palstatilaa enemmän kuin aiemmin tutkimallani ajalla. Ennen Lehtomäkeä (2003-2007) ja Väyrystä (2007-2011) maaseutusektori ei ollut saanut erityismainintaa hallituksen kehitysyhteistyökertomuksissa. Hallituksen tematiikka on pääasiallisesti seurannut suurelta linjaltaan MDG1:tä, vaikkakaan vielä ennen 2000-luvun taitetta sitä ei oltu virallisesti kirjattu ohjelmiin. Ennen Lehtomäen MDG1-avausta kehitysyhteistyökertomusten osalta, köyhyyden lievittäminen/vähentäminen on ollut päätavoitteita listatessa aina ensimmäisenä tai toisena. Keskusta on tematiikassaan nostanut maaseudun lähemmäs keskiötä, mutta tutkimissani lukemissa sen sijoittuminen keskiöön ei juuri näy. Kansalaisjärjestöt eivät täydennä Suomen julkista kehitysyhteistyötä maaseutusektorin osalta. Toisaalta on selvää, että maaseudun rooli Suomen julkisen kehitysyhteistyön retoriikassa on kasvanut etenkin viime vuosina. Ei jäänyt epäselväksi, että kansalaisjärjestöt koetaan valtion kehitysyhteistyötä täydentävänä voimana, niin valtion julkaisuissa kuin kansalaisjärjestöpuolenkin julkaisuissa. Ristiriita on ilmeinen.

Eriarvoisuus kuoleman edessä

Eriarvoisuus kuoleman edessä – tämän juhlallisen termin opin ranskalaisen Roland Pressat’n (1972) suomeksi käännetystä oppikirjasta Väestö ja väestötiede. Termi oli otsikkona luvussa, joka käsitteli yhteiskunnallisen aseman mukaisia eroja elinajan pituudessa historiallisesta näkökulmasta. Eriarvoisuus kuoleman edessä tai teknisemmin ilmaistuna sosioekonomiset kuolleisuuserot ovat olleet yksi keskeinen tutkimuskohteeni professorikautenani. Sen vuoksi olen valinnut sen jäähyväisluentoni aiheeksi. Luentoni sisältää kolme osaa: sosioekonomisten kuolleisuuserojen tutkimuksen historiaa, kuolleisuuserojen tutkimusta tutkimusryhmässämme sekä tuloksia elinajanodotteen erojen kehityksestä Suomessa.

Ylivelkaisen keskustapuolueen rakennushanke Itä-Pasilassa vuosina 1972–1984. Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9 – Keskustapuolueen puoluetoimistosta Helsingin hovioikeudeksi.

Tämän tutkimuksen aiheena on keskustapuolueen ja sen läheisjärjestöjen pimeä puoluerahoitus ja poliittinen korruptio, joka on osa keskustapuolueen, julkishallinnon, poliisi- ja oikeuslaitoksen, lehdistön ja talouselämän yhteistoimintaa vuosina 1972–1984. Keskustapuolue oli ajanjakson valtapuolue Suomessa, jonka valta ja kyky ohjata yhteiskuntaa olivat suljetussa sääntelytaloudessa suuri. Tutkimuksen pääkysymyksenä on keskustapuolueen puoluerahoitus ja sen hankintatavat. Tutkimuksessa on tutkittu keskustapuolueen taloudelliset kytkennät ja varainhankintamenetelmät vuosina 1972–1984. Tutkimuksessa selvitetään keskustapuolueen yritys rakentaa taloutensa vahvistamiseksi puoluetalo- ja liikekiinteistö Helsingin Itä-Pasilaan vuosina 1972–1984. Keskustapuolue ja sen pääomistama Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9 eivät pystyneet lukuisista yrityksistä huolimatta viemään rakennushanketta loppuun saakka, vaan rakennushankkeen toteutti Osuuspankin omistama rakennusliike Otto Wuorio Oy, joka möi ja vuokrasi talon valtiolle. Valtio rakennutti vuosina 1982–1984 Helsingin hovioikeuden tilat ja vuokratilat valtion virastoille kyseiselle tontille. Keskustapuolue maksatti epäonnistuneen talohankkeensa miljoonavelat veronmaksajilla. Tutkimusmetodina on historiallinen kerronta, jossa päälähteenä on käytetty Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9:n rakennushankemateriaalia, keskustapuolueen puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan pöytäkirjoja, keskustapuolueen kirjanpitoa, rakennushallituksen pöytäkirja-aineistoa, Helsingin raastuvan- ja hovioikeuden aineistoa, korkeimman oikeuden aineistoa ja Helsingin hovioikeuden toimintaan liittyviä muistelmateoksia. Tutkimus kertoo mitä tapahtui ja miksi. Tämä tutkimus on ensimmäisiä tutkimuksia suomalaisessa puoluehistoriatutkimuksessa, mikä todistaa, että poliittinen korruptio oli osa suomalaista päätöksentekoa 1970-ja 1980-luvulla. Poliittinen korruptio kosketti poliittista päätöksentekoa, rakennusalaa, valtion hallintoa ja oikeuslaitosta. Helsingin hovioikeuden talo, Ratamestarinkatu 9, rakennettiin osana poliittista korruptiota.

Poliittisen vallan jakautuminen Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksessa

Kuntaliitos tuo kuntien toimintaan ja niiden asukkaiden elämään monenlaisia muutoksia. Yksi vähäisimmistä ei ole liitoksen vaikutus edustuksellisen demokratian toteutumiseen: kunnan luottamustehtävät vähenevät, kilpailu niistä kiristyy ja valta jakautuu uudella tavalla. Tässä tutkielmassa asiaa on lähestytty vallan maantieteellisen jakautumisen ja kunnan eri osien alueellisen edustavuuden näkökulmasta. Vallan ja edustuksen mittareina toimivat kunnalliset luottamuspaikat valtuustossa, hallituksessa ja muissa kunnan toimielimissä. Lisäksi on selvitetty poliittisten päättäjien näkemyksiä kuntaliitoksen jälkeisestä vallankäytöstä ja liitoksen hyödyistä ja haitoista. Kyseessä on tapaustutkimus vuoden 2009 alussa toteutuneesta Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksesta. Aineistona ovat vuosien 2004, 2008 ja 2012 kunnallisvaalien tulokset, kuntahallinnon pöytäkirjat sekä tutkimuskuntien 19 pitkäaikaisen luottamushenkilön haastattelut. Tilasto- ja asiakirja-aineiston analysoinnissa on käytetty tilastollisia perusmenetelmiä, luokittelua ja taulukointia. Haastatteluaineisto on kerätty puhelimitse strukturoituna lomakehaastatteluna ja sitä on analysoitu kuvailun, luokittelun ja dikotomisen ristiintaulukoinnin avulla. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen rakennuspuina toimivat yhtäältä kunnat, kuntarakenne ja kuntaliitostutkimus, toisaalta valta ja edustuksellisen demokratian instituutiot ja kolmantena poliittinen maantiede ja vaalimaantiede. Tutkimuksen lähtökohtana toimii kuntaliitoskuntien kunnallisvaaleja koskeva aiempi valtakunnallinen tutkimus, jonka mukaan kuntaliitosten reuna-alueet ovat usein vaaleissa saaneet kokoaan suuremman edustuksen uuden kunnan valtuustoon. Alueellinen edunvalvonta kunnallisvaaleissa tiivistyy ehdokasasetteluun, äänten keskittämiseen ja alueperustaiseen äänestämiseen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Kurikan ja Jurvan kuntaliitoksen jälkeen kunnan poliittinen valta ei ole jakautunut tasapuolisesti, vaan jurvalaiset ovat olleet luottamuselimissä yliedustettuina. Keskeiset syyt yliedustukseen löytyvät ehdokasasettelusta ja äänten onnistuneesta keskittämisestä. Haastattelujen tulokset osoittavat selkeitä eroja kurikkalaisten ja jurvalaisten päättäjien käsityksissä koskien vallan jakautumista, käyttöä ja kuntaliitoksen alueellisia vaikutuksia.

Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa

Venäjän yhteiskunta on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen koko 1990-luvun jatkuvien muutosten kourissa. Samanlainen kehitys näyttää jatkuvan siirryttäessä uudelle vuosituhannelle. Venäjän asevoimien uudistamiseksi käynnistetyn laajan ja kunnianhimoisen reformisuunnitelman tavoitteena on uudistaa niin asevoimien rakenne, tehtävät kuin niiden käyttöperiaatteetkin. Lähivuosina näemme, millainen uusi sotilaallinen doktriini lopulta on sekä millaiseksi asevoimien rooli Venäjän yhteis- kunnassa muotoutuu. Venäjän yhteiskunnan poliittinen kehitys vaikuttaa siihen, miten ja millaisissa tilanteissa asevoimia suunnitellaan tulevaisuudessa käytettävän. Venäjän taloudellinen tilanne toisaalta lopulta ratkaisee, missä muodossa sotilaallinen reformi toteutuu sekä minkälaiset asevoimat Venäjällä on 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Käytettävissä olevat asevoimat, mukaan lukien henkilöstön koulutustaso, sekä sen laadulliset ja määrälliset ominaisuudet vaikuttavat aina operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjän operaatiotaidossa ja taktiikassa tulee tapahtumaan seuraavien vuosikymmenien aikana joitakin muutoksia. Suunniteltujen ja käynnissä olevien Venäjän asevoimien kehityssuunnitelmien toteutuminen kestää vuosia, joten liian pitkälle menevien johtopäätösten tekemistä nykytilanteen perusteella, tai edes muutaman seuraavan vuoden kokemusten pohjalta, tulee välttää, koska Venäjällä selvästi on voimakas poliittinen tahto panostaa huomattavia resursseja maan asevoimiin. Tällä hetkellä Venäjän tulevaisuuteen liittyy joka tapauksessa niin monia epävarmuustekijöitä, etteivät venäläiset todennäköisesti pysty itsekään ennustamaan, mikä on yhteiskunnan tilanne vaikkapa viiden vuoden päästä. Todennäköisten kehitystrendien ennustaminen on olemassa olevien tosiasioiden valossa kuitenkin mahdollista. Puolustusvoimien tehtävänä on seurata kaikkien lähialueidemme asevoimien kehittymistä, jotta tiedämme mihin suuntaan ja missä tarkoituksessa asevoimia eri maissa kehitetään. Samalla voimme kehittää omaa puolustusjärjestelmäämme oikeaan suuntaan, jotta kykenemme vastaamaan alkavan vuosituhannen turvallisuuspoliittisiin haasteisiin riittävän suorituskykyisillä ja nykyaikaisen sodan kuvan mukaan koulutetuilla joukoilla. Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen tehtäviin kuuluu kaikkien naapurivaltioidemme asevoimien operaatiotaidon ja taktiikan kehityksen seuraaminen.

Hankalasta kumppanuudesta avioeroon? Tilastollinen tutkimus brittiläisen euroskeptisyyden luonteesta ja Britannian EU-jäsenyyden tulevaisuudesta

Britannia äänestää EU-jäsenyytensä jatkamisesta kesäkuussa 2016. Mikäli brittiläiset äänestävä lähtemisen puolesta, on pääministeri David Cameron luvannut heti seuraavana päivänä käynnistää neuvottelut Britannian eroamiseksi Euroopan unionista. Vaikka Britanniaa on pitkään pidetty Euroopan euroskeptisimpänä maana, on ollut epäselvää, mikä brittiläisistä tekee niin euroskeptisiä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä taustamuuttujat selittävät brittiläistä euroskeptisyyttä, ovatko nämä muuttujat muuttuneet vuosien 1994 ja 2015 välillä ja toisaalta, eroaako brittiläinen euroskeptisyys taustaltaan muiden maiden euroskeptisyydestä. Viimeinen kysymys on mielenkiintoinen pohtiessa sitä, miksi Britannia on ainoa maa, jossa EU-kansanäänestys on realisoitunut. Yllä esitettyihin kysymyksiin vastataan tutkielmassa Eurobarometreista tehtyjen ristiintaulukointien ja logistisen regressioanalyysin avulla. Pelkästään Britannian euroskeptisyyden syihin paneudutaan neljänä tutkimusvuonna. Ajallisen vertailun tuloksena todetaan, että brittiläinen euroskeptisyys on pohjautunut ja pohjautuu edelleen voimakkaasti identiteettikysymyksiin: erityisesti eksklusiivisen identiteetin omaavat britit ovat todennäköisesti euroskeptisiä. Britannian euroskeptisyyden eroavuutta tutkitaan vertaamalla vuoden 2015 tuloksia Saksan ja Tanskan aineistoihin. Maavertailun tulokseksi saadaan, etteivät euroskeptisyyden syyt vaihtele merkittävästi maiden välillä, joten kansanäänestyksen syyt täytyy löytyä muualta. Tulosten perusteella näyttää siltä, että brittiläistä euroskeptisyyttä saattavat enemmänkin selittää avoimen euroskeptinen media ja poliittinen eliitti sekä näkemykset Britanniasta Euroopasta erillisenä yksikkönä. Tutkielman tuloksien pohjalta voidaan myös esittää huolestuneita johtopäätöksiä Britannian EU-suhteen tulevaisuudesta. Mikäli identiteetti on tärkeässä asemassa euroskeptisyydessä, eivät talouteen perustuvat argumentit EU:hun jäämiselle vaikuta kansalaisten mielipiteeseen. Laajemminkin euroskeptisyys näyttäytyy tutkielman perusteella ennustamattomalta ominaisuudelta, joka EU:n tulee paremmin ottaa huomioon. Britannian EU-kansanäänestys tulisi maassa nähdä mahdollisuutena puhdistaa ilmaa ja käydä avointa keskustelua siitä, millaisen EU:n brittiläiset haluavat. Myös EU:n tulisi nähdä tilanne mahdollisuutena pohtia, minkälaisen unionin sen jäsenet haluavat ja mitä eurooppalaisuus oikeastaan tarkoittaa.

”Naisten on hankalaa päästä ulos kodeistaan, tiedäthän”. Naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen komedioissa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.

”Naisten on hankalaa päästä ulos kodeistaan, tiedäthän”. Naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen komedioissa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.