Trade Blocs and the Cold War : The CMEA and the EC challenge, 1969-1976

The coherence of the Soviet bloc was seriously tested at the turn of the 1970s, as the Soviet Union and its allies engaged in intensive negotiations over their relations with the European Communities (EC). In an effort to secure their own national economic interests many East European countries began independent manoeuvres against the wishes of their bloc leader. However, much of the intra-bloc controversy was kept out of the public eye, as the battle largely took place behind the scenes, within the organisation for economic cooperation, the Council for Mutual Economic Assistance (CMEA). The CMEA policy-making process vis-à-vis the EC is described in this study with reference to primary archival materials. This study investigates the negotiating positions and powers of the CMEA member states in their efforts to deal with the economic challenge created by the progress of the EC, as it advanced towards the customs union. This entails an analysis of the functioning principles and performance of the CMEA machinery. The study traces the CMEA negotiations that began in 1970 over its policy toward the EC. The policy was finally adopted in 1974, and was followed by the first official meeting between the two organisations in early 1975. The story ends in 1976, when the CMEA s efforts to enter into working relations with the EC were seemingly frustrated by the latter. The first major finding of the study is that, contrary to much of the prior research, the Soviet Union was not in a hegemonic position vis-à-vis its allies. It had to use a lot of its resources to tame the independent manoeuvring of its smaller allies. Thus, the USSR was not the kind of bloc leader that the totalitarian literature has described. Because the Soviet Union had to spend so much attention on its own bloc-politics, it was not able to concentrate on formulating a policy vis-à-vis the EC. Thus, the Soviet leadership was dependent on its allies in those instances when the socialist countries needed to act as a bloc. This consequently opened up the possibility for the USSR s allies to manoeuvre. This study also argues that when the CMEA did manage to find a united position, it was a force that the EC had to reckon with in its policy-making. This was particularly the case in the implementation of the EC Common Commercial Policy. The other main finding of the study is that, although it has been largely neglected in the previous literature on the history of West European integration, the CMEA did in fact have an effect on EC decision-making. This study shows how for political and ideological reasons the CMEA members did not acknowledge the EC s supranational authority. Therefore the EC had no choice but to refrain from implementing its Common Commercial Policy in full.

Kauppablokit ja kylmä sota. SEV ja EEC:n haaste, 1969–1976. Sosialistisen leirin yhtenäisyys joutui koetukselle 1970-luvun alussa. Neuvostoliitto kävi liittolaistensa kanssa neuvotteluja siitä, miten maiden tulisi järjestää suhteensa kehittyvään ja vahvistuvaan EEC:hen (Euroopan Yhteisöt). Itä-Euroopan maista moni koetti saada lisää taloudellista liikkumavaraa, mikä sai ne asettumaan leirin johtajan tavoitteita vastaan. Suurin osa itäblokin sisäisistä ristiriidoista pysyi julkisuudelta piilossa, sillä kiistat käytiin lähinnä kulissien takana, sosialististen maiden talousjärjestö SEVin (Keskinäisen taloudellisen avun järjestö) piirissä. Tutkimus analysoi SEVin vuosina 1969–1976 käymiä neuvotteluja, joiden tavoitteena oli sopia järjestön yhteisestä talouspoliittisesta linjasta suhteessa EEC:hen. Tavoite yhtenäisestä EEC-politiikasta nousi esiin ensimmäisen kerran syksyllä 1970. Poliittinen linja hyväksyttiin pitkällisten neuvotteluiden jälkeen lopulta kesällä 1974. Päätöstä seurasi ensimmäinen virallinen tapaaminen EEC:n delegaation kanssa helmikuussa 1975. Tutkimus päättyy vuoteen 1976, jolloin SEVin yritykset luoda suhteet EEC:n kanssa hiipuivat tuloksettomina. Tutkimus tarkastelee SEVin yksittäisten jäsenmaiden neuvotteluasemaa tilanteessa, jossa järjestö joutui etsimään yhteistä linjaa EEC:n luoman taloudellisen haasteen edessä. Analyysissä keskitytään arvioimaan sitä, mikä vaikutus yksittäisten jäsenmaiden itsenäisyyspyrkimyksillä oli koko leirin toimintakyvylle. Tutkimuksessa esitellään tämän näkökulman kautta SEVin keskeiset toimintaperiaatteet ja -mekanismit. Ensimmäinen keskeinen tutkimustulos on, että Neuvostoliitto ei ollut hegemonisessa asemassa suhteessa liittolaisiinsa. Se joutui käyttämään paljon voimavaroja hoitaakseen liittolaissuhteitaan ja hillitäkseen liittolaistensa pyrkimyksiä tehdä itsenäisiä poliittisia ratkaisuja. Neuvostoliitto ei tämän vuoksi pystynyt suunnittelemaan tehokasta EEC:n vastaista politiikkaa. Siten se ei ollut totalitaristisen paradigman kuvaama itsevaltainen leirinjohtaja. Tutkimus osoittaa, että neuvostojohto oli riippuvainen liittolaistensa tuesta sellaisissa tilanteissa, joissa sosialististen maiden oli välttämätöntä toimia yhtenäisenä leirinä. Tämä puolestaan avasi Neuvostoliiton liittolaisille mahdollisuuden heikentää leirin johtajan asemaa ja ajaa omia etujaan. Tutkimuksen toinen tärkeä tulos on, että vaikka EEC oli osapuolista vahvempi, SEV pystyi osaltaan vaikuttamaan sen päätöksentekoon. Tutkimus osoittaa, että tapauksissa, joissa SEV onnistui löytämään yhtenäisen kannan, järjestö oli vahvempi kansainvälinen toimija kuin, mitä aikaisempi läntinen integraatiotutkimus on esittänyt. SEV ei niin poliittisista kuin taloudellisistakaan syistä johtuen suostunut tunnustamaan EEC:n ylikansallista toimivaltaa ulkomaankaupassa. Siten EEC:lle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin luopua suunnitelmastaan toteuttaa täysimääräisesti yhtenäistä kauppapolitiikkaa suhteessa sosialistisiin maihin.