Approksimaalikontaktin korjaus yhdistelmämuovipaikkaushoidossa

Syventävän työmme koostuu kahdesta erillisestä osasta: kirjallisuuskatsauksesta "Approksimaalikontaktin korjaus yhdistelmämuovipaikkaushoidossa" sekä ohjekirjasta, joka on laadittu kliiniseen hoitoharjoitteluun siirtyvälIe hammaslääketieteen kandidaatille. Ohjekirjan tarkoitus on olla helposti katsottavissa oleva pdf-dokumentti, josta kandidaatti voi tarkistaa ja varmentaa potilastyöskentelyyn liittyviä käytännön asioita. Approksimaalisen, anatomisen kontaktin rakentaminen muovista on hammaslääkärin usein kohtaama haasteellinen toimenpide. Koko paikan korvaamista järkevämpi toimenpide on monesti paikan korjaaminen. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli etsiä näyttöön perustuvat keinot käsitellä vanha muovi riittävän lujan muovi-muovi sidoksen aikaansaamiseksi. Kirjallisuuden perusteella ristiinsilloitettu yhdistelmämuovi on haastava aine korjaamisen kannalta. Kliinisessä työssä käytetään monia tapoja uuden yhdistelmämuovin kiinnittämiseen vanhaan yhdistelmäpaikkaan. Tämän hetkisen tiedon mukaan paras sidoslujuus saadaan hiekkapuhaltamalla vanhan muovin pinta ja käyttämällä tämän jälkeen komposiittiprimeria ja sidosmuovia. Uuden muovin kiinnittyminen varmistetaan riittävän suurella mekaanisella retentiolla. Mikäli hiekkapuhallusta ei ole käytettävissä, vanha muovi karhennetaan poralla, etsataan fosforihapolla ja tämän jälkeen pinta käsitellään komposiittiprimerilla ja sidosmuovilla. Silaanin merkitys on pinnan sidosmuoville kostuttamisen lisääjänä suurempi kuin kemiallisen reaktion aikaansaajana. Koska iso osa hammaslääkärien työajasta kuluu paikkaushoitoihin, on jatkotutkimuksille korjattavan yhdistelmämuovipaikan optimaalisesta pintakäsittelystä tarvetta.

Mini- ja mikroluokan tiedustelulennokit 2020-luvulla

Lennokkien määrä on ollut jatkuvassa kasvussa sekä taistelukentällä että siviilikäytössä. Lennokkien yleistymisen myötä myös niiden kehittyminen on jatkuvaa. Tutkimuksessa selvitetään "Miten mini- ja mikroluokan tiedustelulennokit kehittyvät 2020-luvulla?”. Tutkimus suoritetaan kirjallisuustutkimuksena, jossa analysoidaan ja käytetään aiemmin kirjoitettua aiheeseen liittyvää aineistoa oman tutkimuksen pohjana. Tutkimukseen käytetään mahdollisimman tuoreita ja ajankohtaisia lähdemateriaaleja. Tutkimus on rajattu vain miniluokkaa pienempiin kiinteä- tai pyöriväsiipisiin lennokkeihin. Miniluokkaan lasketaan lennokit, jotka kyetään lähettämään lentoon kädestä tai mukana kannettavalla apuvälineellä. Lennokeista yleistyvät suoraan pystysuoraan nousevat ja helpommin mukana kannettavat mallit. Lennokkien käyttöä pyritään helpottamaan myös tekemällä niiden ohjaamisesta helpompaa. Tähän mallia saatetaan ottaa myös siviililennokeista. Siviililennokkeja saatetaan myös käyttää tulevaisuudessa sellaisenaan taistelukentällä. Sensoreiden kehittyminen yhdessä prosessointikyvyn kanssa mahdollistavat lennokeissa konenäön parantumisen, ja sitä kautta autonomian lentoreitin etsinnässä. Kehittyvä autonomia mahdollistaa myös nanolennokeilla parvilennon kehittymisen, sillä se estää lennokkien törmäämisen toisiinsa ilmassa sekä mahdollistaa lennokkien omatoimisen parhaan paikan valinnan tiedustelutehtävää varten. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että 2020-luvulla suurin osa käytetyistä lennokkimalleista on vielä nykyisinkin käytössä olevia malleja tai ainakin toiminnallisuuksiltaan samankaltaisia.. Kuitenkin jo nyt on havaittu mitä tehtäviä lennokeilla halutaan toteuttaa, ja miniluokan lennokit ovat jo nyt varsin tehokkaita tehtävässään. Erilaiset taisteluympäristöt tuovat kuitenkin tarpeen myös pienemmille ja erityistehtäviin sopivimmille lennokeille.

Motivations behind clicking the share-button

The main objective of this study is to examine the motivations behind sharing information and other content in social media. The goal was also to research how social media has changed information sharing behavior online. The theoretical part of the study covers social media marketing, motivations and Rioux’s framework of Information-Acquiring–and-Sharing in Internet environments. Marketer’s abilities to influence information sharing is explained through the MOA-model. The empirical research was conducted by using deductive research methods to assess Rioux’s framework of IA&S behavior in social media. This study included interviews of 12 respondents. The data was collected and analyzed by using qualitative research methods. This study confirms Rioux’s findings. Everyday information needs motivate information acquiring behavior. The findings show that social and emotional needs for maintaining relationships and the need for participation are considered as the most important internal motivations of sharing information and other content on social media. External motivations include expectations of others, environmental norms, and opportunities to win money. Social media strengthens the motivation for sharing information by offering a platform for satisfying these needs. It has also increased information sharing online due to its ease of use.

Astangan sydän. Uskontoetnografinen tarkastelu astangajoogaajien Mysoresta ja Mysoreen matkustamisesta

Tutkielman aiheena on astangajoogan kotikaupunki Mysore Intiassa ja siellä sijaitseva Krishna Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Institute -joogakoulu (KPJAYI). Mysorella on erityinen asema astangajoogan kontekstissa ja sadat astangajoogaajat ympäri maailmaa matkustavat Mysoreen joogamaan useiden kuukausien ajaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miksi Mysoreen matkustetaan, miksi Mysorella on erityinen asema ja miten tuota asemaa pidetään yllä. Olen koostanut tutkielman aineiston kolmen kuukauden etnografisen kenttätyön aikana Mysoressa. Aineistoa ovat yhdeksän suomalaisen astangajoogaajan haastattelut ja kenttäpäiväkirja, joka rajautuu varsinaisen analyysin ulkopuolelle. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysin menetelmin. Tutkijan position paikantajana ja itsereflektion keinona olen käyttänyt autoetnografiaa, sillä olen itsekin astangajoogaaja. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet ovat pyhiinvaellus ja uskonnollinen matka, tila ja paikka sekä autenttisuus. Olen hyödyntänyt Victor ja Edith Turnerin kulttuuriantropologisia huomioita pyhiinvaelluksesta ja tuonut sen rinnalle kulttuurimaantieteilijä Doreen Masseyn näkemykset tilan ja paikan sosiaalisesta ja muuttuvasta luonteesta. Lisäksi peilaan aineistoa uskontotieteilijä Thomas Tweedin teoriaan uskontojen risteyksistä ja rajojen ylittämisistä: Tweedin mukaan uskonnoissa on kyse sekä maantieteellisten, sosiaalisten, henkilökohtaisten että yliluonnollisten rajojen ylittämisistä. Autenttisuus taas liittyy käsitykseen aidosta joogasta, sen harjoittelusta ja alkuperästä. Joogaajilla on Mysoreen matkustamiseen useita eri syitä, kuten irtiotto arjesta, harjoitukseen syventyminen ja halu olla Intian kaltaisessa ympäristössä. Mysoren erityinen asema taasen rakentuu KPJAYI:n opettajien, astangatradition ja joogasalin erityisen luonteen varaan. Yksinkertaisesti todettuna Mysore on rajaamista. Mysoren erityistä asemaa pidetään yllä rajaamalla astangajoogaajien Mysorea erilleen muista paikoista esimerkiksi korostamalla Mysoren tasa-arvoistavaa luonnetta ja joogasalin erityisyyttä. Mysoren voi todeta olevan astangajoogan sydän, sillä aineiston perusteella Mysore edustaa aitoa, syvää, puhdasta ja säilyvää (astanga)joogaa, jossa olennaista on traditioon sitoutuminen, parampara.

Ajatuksia alivoimaisen taktiikasta : suomalaisen taktisen ajattelun muutos upseereiden julkisen kirjoittelun perusteella vapaussodasta alueellisen maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseen

Suomessa pidettiin itsenäisyyden ensimmäisistä vuosista alkaen suurimpana sotilaallisena uhkana itänaapuria. Puna-armeijan määrällinen ylivoima ohjasikin suomalaisen taktiikan kehitystä eräänlaiseksi alivoimaisen taktiikaksi. Sotavuosien jälkeen vihollinen muuttui julkisessa kirjoittelussa anonyymiksi uhkakuvaksi. Uhkan monipuolisuus asetti uusia haasteita suomalaiselle taktiikalle. Yleisiä taktisia periaatteita pyrittiin soveltamaan maastoon ja vallitseviin olosuhteisiin nähden mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeintä oli olla taitavampi kuin vihollinen, sillä määrällistä alivoimaa pyrittiin tasoittamaan ennen kaikkea laadullisella ylivoimalla. Tämä tutkimus on tutkimusstrategialtaan hermeneuttinen tutkimus. Tutkimusote on luonteeltaan narratiivinen. Dokumentteihin perustuva aineisto on analysoitu käyttämällä kuvailevaa, aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Lähdeaineisto koostuu suomalaisten upseereiden julkisista, ennen talvisotaa, sotavuosina ja sodan jälkeen julkaistuista kirjoituksista. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sotilasaikakauslehdistössä ja Tiede ja Ase -julkaisusarjassa julkaistuja artikkeleita. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat aikakaudella julkaistut ohjesäännöt ja oppaat sekä niihin rinnastettavat upseereiden kirjoittamat kirjat. Kirjoituksia analysoimalla on luotu kuva aikakauden taktisesta keskustelusta ja erityisesti siitä, mitkä olivat suomalaisen taktiikan menestystekijät upseereiden kirjoitusten perusteella. Suomalaisten upseereiden kirjoituksista voidaan nostaa esille kolme keskeistä teemaa, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat 1) vihollisen muodostama uhkakuva, 2) maaston ja olosuhteiden merkitys sekä 3) tuli, liike, liikkuvuus ja suojautuminen. Lisäksi kirjoittelussa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus sekä taito koulutuksen lopputuotteena. Nopeus on nähtävä liikkuvuuden osana. Taito puolestaan liittyy osaltaan kaikkeen kirjoitteluun. Alivoimaisen taktiikan menestystekijät ennen talvisotaa olivat talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Vastaavasti sotien jälkeen korostuivat suojautuminen, liikkuvuus, joustavuus ja syvyys. Upseereiden kirjoituksissa näkyy, että haasteellisen toimintaympäristön uskottiin tasoittavan voimasuhteita määrällisesti alivoimaisten suomalaisten joukkojen eduksi. Alivoimaisen taktiikan johtoajatuksena säilyi 1920-luvun alusta 1950-luvulle tultaessa pyrkimys esiintyä ajan ja paikan suhteen ratkaisevassa kohdassa koulutuksen tuoman taidon myötä laadullisesti, mutta myös yllätyksen tuoman aloitteen myötä määrällisesti ylivoimaisena. Käytännössä kuitenkin 1950-luvulla aiemmin niin aktiivinen hyökkäyshenkisyys jossain määrin kaivoi itsensä suojaan poteroihin. Samalla tuli alkoi saada yliotetta liikkeestä.

Astangan sydän. Uskontoetnografinen tarkastelu astangajoogaajien Mysoresta ja Mysoreen matkustamisesta

Tutkielman aiheena on astangajoogan kotikaupunki Mysore Intiassa ja siellä sijaitseva Krishna Pattabhi Jois Ashtanga Yoga Institute -joogakoulu (KPJAYI). Mysorella on erityinen asema astangajoogan kontekstissa ja sadat astangajoogaajat ympäri maailmaa matkustavat Mysoreen joogamaan useiden kuukausien ajaksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miksi Mysoreen matkustetaan, miksi Mysorella on erityinen asema ja miten tuota asemaa pidetään yllä. Olen koostanut tutkielman aineiston kolmen kuukauden etnografisen kenttätyön aikana Mysoressa. Aineistoa ovat yhdeksän suomalaisen astangajoogaajan haastattelut ja kenttäpäiväkirja, joka rajautuu varsinaisen analyysin ulkopuolelle. Aineiston olen analysoinut sisällönanalyysin menetelmin. Tutkijan position paikantajana ja itsereflektion keinona olen käyttänyt autoetnografiaa, sillä olen itsekin astangajoogaaja. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet ovat pyhiinvaellus ja uskonnollinen matka, tila ja paikka sekä autenttisuus. Olen hyödyntänyt Victor ja Edith Turnerin kulttuuriantropologisia huomioita pyhiinvaelluksesta ja tuonut sen rinnalle kulttuurimaantieteilijä Doreen Masseyn näkemykset tilan ja paikan sosiaalisesta ja muuttuvasta luonteesta. Lisäksi peilaan aineistoa uskontotieteilijä Thomas Tweedin teoriaan uskontojen risteyksistä ja rajojen ylittämisistä: Tweedin mukaan uskonnoissa on kyse sekä maantieteellisten, sosiaalisten, henkilökohtaisten että yliluonnollisten rajojen ylittämisistä. Autenttisuus taas liittyy käsitykseen aidosta joogasta, sen harjoittelusta ja alkuperästä. Joogaajilla on Mysoreen matkustamiseen useita eri syitä, kuten irtiotto arjesta, harjoitukseen syventyminen ja halu olla Intian kaltaisessa ympäristössä. Mysoren erityinen asema taasen rakentuu KPJAYI:n opettajien, astangatradition ja joogasalin erityisen luonteen varaan. Yksinkertaisesti todettuna Mysore on rajaamista. Mysoren erityistä asemaa pidetään yllä rajaamalla astangajoogaajien Mysorea erilleen muista paikoista esimerkiksi korostamalla Mysoren tasa-arvoistavaa luonnetta ja joogasalin erityisyyttä. Mysoren voi todeta olevan astangajoogan sydän, sillä aineiston perusteella Mysore edustaa aitoa, syvää, puhdasta ja säilyvää (astanga)joogaa, jossa olennaista on traditioon sitoutuminen, parampara.

Álvares de azevedo e o drama romântico

Apresentam-se aqui as idéias sobre dramaturgia de Álvares de Azevedo expostas de forma direta principalmente em Carta sobre a atualidade do teatro entre nós e no prefácio a Macário. Em seguida, desenvolve-se uma análise de Um cadáver de poeta procurando ilustrar a teoria do gênero dramático defendida por Puff, o narrador de Macário.

”Kun suattiin meijän kylälle kirjasto”. Kirjastot muistettuina, elettyinä ja koettuina paikkoina.

Tutkielmassani käsittelen julkisen kulttuuripalvelun, yleisen kirjaston, merkitystä muistettuna, elettynä ja koettuna paikkana. Tutkimuksessani en ole kiinnostunut kirjastonkäytöstä, vaan sen sijaan olen kiinnostunut siitä, minkälaisia merkityksiä kirjastonkäyttäjät kirjastolle antavat oman elämän näkökulmasta. Tutkimuksessani kysyn, millaisia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä kirjasto saa sen kävijöiden henkilökohtaisissa muistoissa ja kokemuksissa. Sen lisäksi olen kiinnostunut minkälaisena paikkana ja tilana kirjasto näiden muistojen ja kokemusten kautta näyttäytyy. Aineistoni muodostuu kahdesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon tallennetusta kirjastoaiheisesta teemakirjoituskilpailusta vuosilta 1984 ja 2000. Aineistojen ajankohdasta johtuen näkökulmani aiheeseen on menneisyydessä rajautuen 1930-luvulta 2000-luvulle. Aineisto muodostuu omaelämäkerrallisista kirjoituksista, joita analysoidessani olen hyödyntänyt lähiluvun ja teemoittelun keinoja. Lähestyn kirjaston merkityksiä muistitiedollisesta ja tilan/paikan näkökulmista. Tässä tutkimuksessa muistitieto nähdään keinona ymmärtää kulttuurisesti ja ajallisesti jaettuja käsityksiä ja merkityksiä. Hyödynnän Henry Lefebvren määritelmää tilasta ja tilallisuudesta sekä etnologista paikan ymmärrystä. Tästä näkökulmasta kirjaston merkitys muodostuu siis kertojan kokemusten ja fyysisen tilan välisessä vuorovaikutuksessa. Kirjaston merkitys on muuttunut oman elämänkulun ja elämänvaiheiden mukana. Muistoissa kirjaston merkitys nähtiin kirjallisuuden ja tiedon tarjona. Kirjasto oli mukana myös maaseudun modernisoitumisessa ja tasa-arvoistumisessa. Kirjaston merkitys korostui erityisesti vaikeissa elämäntilanteissa, jolloin kirjaston ilmapiiri, sosiaalisuus ja mahdollistaminen toimivat voimaannuttavina tekijöinä oman selviytymisen kannalta. Kirjastotilalle annettiin paljon symbolisia merkityksiä, jotka erottavat kirjastotilan muista julkisista tiloista. Kirjaston ilmapiiri toimi vastakohtana kiireiselle, meluisalle ja arkiselle maailmalle.

Rafael Dieste, el arte y el pueblo.

Resumen tomado de la publicación

El teatro de Buero Vallejo y su influencia en la Pedagogía.

Estudiar la educación desde las bases bueristas y destacar, en la medida de lo posible, la importancia que tiene en la educación los valores preconizados por Buero Vallejo en su dramaturgia, para ayudar, con esta visión, al educador tanto en su actuación como en su posición ante la enseñanza. Se ofrece una exposición de los factores familiares, sociales y ambientales que han influido en la vida y formación de Buero Vallejo, y que han forjado la personalidad concreta del autor. Además de una enumeración y análisis de sus obras intentando con ello, clarificar la concepción del hombre y de la vida para Buero Vallejo. Todo ello nos dará una visión global de su obra y del sentido de la misma, la cual nos permitirá introducir en este ámbito, el problema de la educación y en última instancia el de la Pedagogía considerada como Ciencia y Arte de educar. En el campo educativo, el pensamiento Bueriano es de importancia capital ya que supone un equilibrio y madurez de la persona que permanece fiel a aquello en lo que cree, por encima de todo. El educador en este sentido, debe ser un ejemplo para, que ese valor supremo tome cuerpo en la vida de sus alumnos, porque en la sociedad actual es difícil mantenerse fiel a los propios principios y valores, ya que, dicha sociedad está montada sobre lo artificial, lo material, y los sentimientos como el amor y el respeto están tendiendo a desaparecer porque las relaciones entre las personas son superficiales. Estamos ante la sociedad de la incomunicación y, esto es grave porque nos lleva necesariamente a la soledad y el aislamiento. Por ello, la tarea es compleja en el campo educativo y conviene revalorizar todos los principios preconizados por Buero en su teatro, ya que en esta sociedad se están destruyendo.

Aspectos psicológicos de los personajes femeninos en la trilogía escénica fundamental de Federico García Lorca.

Conocer los aspectos psicológicos de los personajes de Federico García Lorca. Expone la trayectoria vital de Federico García Lorca, explica el contenido de sus obras y analiza algunos de los personajes femeninos del mundo poético y teatral lorquiano. 1) Las obras de Federico García Lorca destacan entre las de sus contemporáneos por la inteligente y armoniosa fusión de elementos tradicionales y restauradores, así como por la espléndida aleación de un sabor clásico y una renovada y juvenil sensibilidad. 2) Lorca aprovecha todos sus conocimientos acerca del teatro clásico español para realizar su propio teatro, como producto de ritmos en el espacio y en el tiempo, donde el autor no desciende al diálogo del espectador sino que por el contrario, trata de elevar al espectador a un plano de superior preocupación. 3) La dramaturgia de Lorca sorprende por las pasiones elementales, por el chorro vital de las criaturas, densamente humanas, lo cual está en manifiesta contradicción con la crítica ingenua, y más que ingenua desenfocada y casi absurda, que de la obra dramática de Lorca hace García Luengo. Y es que Lorca siente el teatro como una cosa viva que bulle en su sangre mucho antes que cualquier fórmula pudiera imponérsele. Él ha contado cómo hacer teatro, fue el juego predilecto de su infancia, y así es como debe concebirse la obra dramática de Lorca, como un juego vital. 4) García Lorca quizás sin pretenderlo directamente indaga en el yo profundo de sus personajes encontrando en los instintos una clave para interpretar el yo y sus conturbadoras antinomias afectivas y volitivas. 5) Los personajes de las tragedias de García Lorca son taciturnos y dramáticos, como pozos profundos de agua amarga, invadidos por una desolada y desoladora tristeza. Su vida, casi fantasmal, llena de ámbitos oscuros, desde donde tiran los recuerdos del pasado y los presagios del porvenir, arrastrados por un impetuosos chorro vital, que, sin embargo, no les colma el espíritu. Por otra parte, las heroínas aparecen con una ligereza y gracilidad sorprendentes, y con unos movimientos dotados de especial sutilidad. 6) Estos seres del mundo lorquiano son con frecuencia, la personificación dramática de una idea y el fatalismo de que hacen gala, tanto en su sentimiento de amor amargo como en la actitud particular de enfrentarse al problema de la muerte, hay una raíz españolísima, profundamente católica, en la cual late con fuerza el sedimento de la cultura. 1) Federico García Lorca sin sacrificar nada de lo esencial a su inspiración llega a una síntesis superior de elementos que encuentra, al fin, su centro en la zona de lo popular. Popular, tanto por el carácter tradicional de las formas dominantes, como por los contenidos poéticos y espirituales. No es por tanto un mero volver los ojos a lo popular, sino que por el contrario, se mete de lleno y profundiza en la entraña de lo popular la intuye y crea, con un tino y una hondura, no de imitación sino de voz auténtica. 2) Por otra parte, la intervención de Lorca en la vida teatral española confirma ese afán juglaresco, no limitándose a su aportación como autor, sino prodigando su genio artístico en sus campañas de realizador extraordinario. Y si algo hay en especial que García Lorca no recoge de nadie, ello ha de ser esa atmósfera de misterio que envuelve el escenario así como también la llegada de las situaciones poéticas a la escena. 3) El poeta García Lorca lo supedita todo a la eficacia verbal. Su lenguaje es dramáticamente conciso, cargado de esencias, lacónico, recogiendo así el espíritu de lo rural. García Lorca pertenece pues, a la casta eterna de los poetas cuya obra no se reduce a unos esquemas de tiempo y lugar. Por eso se presta a las más diversas interpretaciones, con esa vitalidad de lo clásico, vitalidad que desborda en un continuo ensanchamiento a medida que se le va conociendo mejor y a la par que transcurren los años.

Taller de teatro gestual sobre la obra El niño de los sortilegios.

Mediante una propuesta interdisciplinar de taller de teatro, realizada con alumnos de 4õ curso de la Real Escuela Superior de Arte Dramático, se lleva a cabo un montaje con el objetivo de que se desarrollen técnicas de lenguaje corporal, y se realice un intercambio de ideas entre profesores. La metodología parte de la obra de Ravel 'El niño y los sortilegios', y del libreto del mismo nombre de Colette. El resultado final es un espectáculo llamado 'Maremagnum', donde se realiza un compendio de lenguaje corporal, movimiento, dramaturgia gestual, elaboración y composición. La valoración es positiva cumpliendo los objetivos marcados en cuanto a interrelación de las diversas disciplinas e intercambio de conocimientos entre el profesorado..

El teatro para niños en México.

Aproximarse a la exploración de la actividad creativa de la dramaturgia mexicana, más concretamente en lo que se refiere al teatro para niños y jóvenes. Pretende cumplir una función tanto divulgativa como de punto de partida que propicie nuevos estudios. Se parte de una revisión del teatro mexicano actual como marco general. Después se clarifican conceptos teóricos que definen la función de la literatura infantil y juvenil, su impacto y eficacia para lograr una aproximación con el conglomerado infantil que interesa. Con los referentes anteriores, la tesis ofrece una 'poética del teatro para niños en México' sustentada en la interpretación de la historia, el texto dramático de corte maravilloso, la obra teatral de transformación y cambio social, así como la influencia de otras lenguas y culturas en los temas y tratamientos del teatro infantil en este país hispanoamericano. Finalmente se ofrecen dos comentarios estilísticos a igual número de obras, representativas del cuerpo dramático para niños en el México actual. El teatro para niños es útil instrumento pedagógico para la enseñanza escolar en el aula. Al autor le interesa la revalorización de la Historia Nacional mediante el ejercicio crítico, así como la recuperacion de las leyendas y mitología populares. El color y el movimiento que tiñen los textos, aunados a la incorporación de melodías originales o adaptaciones a ritmos tradicionales, resultan los mejores materiales para lograr un teatro divertido y formativo cuyo humor logra agilizar las situaciones conflictivas. El teatro para niños practicado en México conoce el sentido lúdico del espectáculo y la interactividad logrando la más alta resolución mediante el diseño espectacular no construido del todo; es decir, a través de la inmersión del público como protagonista de la propia historia. Los dramaturgos interesados por el teatro para niños han aprovechado la intención literaria de otras culturas siendo más recurrente la española, pero sin olvidarse incluso de literaturas tan distantes como la hindú y la japonesa.

Giorgio Strehler y 'Le nozze di Figaro de Mozart' : el tema de la ópera a través de su puesta en escena.

Constatar que hay una verdad en la obra de arte que se analiza y ver cómo esta verdad se interpreta en la puesta en escena de Giorgio Strehler. En la primera parte se ha determinado las diferencias en cuanto a las adaptaciones de los actos de la comedia a la ópera y la presencia y uso de los códigos propios de la opera buffa. En la segunda se ha realizado un análisis musical de la partitura de la ópera, siguiendo los números musicales de cada acto y escena. Se han descrito los elementos del lenguaje musical siguiendo los números musicales de la partitura en sus cuatro actos. El análisis de la puesta en escena de Giorgio Strehler se ha realizado teniendo en cuenta la misma metodología para el análisis del tema de la ópera, pudiéndose comprobar si el tema de la opera se encuentra modificado en la puesta en escena de Strehler. Desde el nacimiento de la ópera y durante la sucesión de distintas etapas evolutivas de la dramaturgia musical se puede constatar que existe una permanente búsqueda de la verdad; El pensamiento filosófico de las distintas épocas así como determinados acontecimientos históricos, han influido en la ópera como realidad artística; La relación de superioridad o inferioridad entre la palabra y la música está presente en toda la evolución de la dramaturgia musical y de la ópera; Gracias a la consideración de aspectos netamente musicales y de otros conceptos que provienen de la tradición teatral, así como la natural evolución de la ciencia (incorporación de luz a los escenarios) se han originado determinadas concepciones escénicas de gran importancia para la comprensión y evolución de la dramaturgia musical y de la puesta en escena de la ópera; El estudio de la evolución de la dramaturgia musical desde el Renacimiento hasta el Siglo XIX, así como de las distintas influencias que determinan su desarrollo y puesta en escena hasta el Siglo XX, nos muestran la importancia que tiene dentro del marco la formación estética de la persona; Las distintas artes que se articulan en la ópera se han ido incorporando de forma constructiva, de forma que la interrelación entre todas ellas ha generado una sólida estructura dramática en cuyo núcleo se encuentra el tema de la obra. En la opera se desarrolla un plan pedagógico propio utilizando los recursos musicales de su época y a través de la dramaturgia musical .

Traducción y teatro : una propuesta didáctica basada en la traducción al español de Gilles de Raiz de Vicente Huidobro.

La autora elabora una unidad didáctica que se sirve de la traducción como punto de apoyo para incitar a los estudiantes a una reflexión sobre la dramaturgia. Su desarrollo se basa en la pieza Gilles de Raiz, del poeta chileno Vicente Huidobro. Se propone una traducción alternativa de la escena inicial del primer acto de la obra, comparandola con otra traducción de Teófilo Cid, señalando las diferencias principales.