425 resultados para erityisen tärkeät elinympäristöt
Resumo:
”Psykologisten testien käyttö Suomessa” -tutkimushankkeen tavoitteena oli täydentää tähän asti puuttunutta tietoa ensinnäkin testien käyttömääristä ja -tarkoituksista sekä käytetyimmistä testimenetelmistä Suomessa. Toisena tavoitteena oli tarkastella testeihin ja testaamiseen liitettyjä mielipiteitä ja uskomuksia. Kolmas ja tärkein tavoite oli arvioida testien käytön toteutumista säädettyjen eettisten ja käytännöllisten ohjeiden mukaisesti. Valiovertailukohteena käytettiin International Test Commissionin (2001) ohjeistoa ”International Guidelines for Test Use”. Neljänneksi selvitettiin, millä tavoin testaamisesta annettujen ohjeiden noudattaminen on yhteydessä testaamista koskeviin uskomuksiin. Analyysit perustuivat suunnitellun toiminnan malliin (Ajzen 1991; 2005). Lisäksi mallinnettiin sitä, millaiset välittävät tekijät ovat yhteydessä testattujen kokemuksiin ohjeiden noudattamisesta ja testausprosessin laadusta. Aineisto kerättiin Web-kyselylomakkeella vuoden 2007 lopussa testien käyttäjiltä (Suomen Psykologiliiton jäsenet, n = 1777, 44 %) ja psykologiseen soveltuvuusarviointiin osallistuneilta (n = 193, 44 %). Tulosten mukaan 84 % suomalaisista psykologeista käyttää testejä työssään ja testaa tyypillisesti 1–4 henkilöä kuukaudessa. Suomessa testataan arviolta noin 230 000 henkilöä vuodessa, mikä vastaa noin 5 % väestöstä. Testatut olivat osallistuneet keskimäärin neljään testaukseen. Testejä hyödynnetään asiakassuhteen tai hoitoprosessin kaikissa vaiheissa ja kaiken ikäisten asiakkaiden parissa, pääosin yksilöitä tutkittaessa. Yleisimmät perusteet testien käyttämiseen ovat diagnoosin asettaminen tai varmistaminen, työkyvyn arviointi ja oppimisvaikeuk sien tutkiminen. Vastauksista heijastuu psykologisten testien erittäin monipuolinen hyödyntämismahdollisuus, vaikkakin käyttötarkoitukset kasaantuvat vahvasti muutamaan käyttötilanteeseen. Useimmin testejä käytetään luokittelutyyppisesti ja toiseksi useimmin asiakkaan itseymmärryksen lisäämiseksi. Aihealueissa ja käyttötarkoituksissa näkyy suomalaisten psykologien pysytteleminen hyvin asianmukaisissa ja ammattimaisissa rajoissa testien käytössä. Käytössä on 297 erilaista testiä. Tavallisimmat testit ovat WAIS, WISC, WZT, Ro, Nepsy, WMS, WPPSI, BDI, Lukilasse ja PRF. Keskimäärin psykologin työkalupakista löytyy seitsemän testiä. Suosituimpien 50 testin joukosta lähes kolmannes on projektiivisia persoonallisuustestejä. Suomen kärkilista muistuttaa kansainvälisen vertailun tuottamaa perusrakennetta testityyppien suhteen, mutta yksittäisten testien valinnoissa on kansallisia ominaispiirteitä. Testaavien ja ei-testaavien psykologien uskomukset testeistä ja testaamisesta eroavat toisistaan useissa kohdin. Testaajiin verrattuna ei-testaavien uskomukset ilmaisevat vahvemmin negatiivisten ominaisuuk sien liittämistä testeihin ja niiden käyttöön. Testattujen vastaukset eivät ilmaise erityisen voimakkaita testeihin ja testaamiseen kohdistuvia uskomuksia, toisin kuin tehdyn lehtiotsikkokatsauksen ja julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Voimakkaimmin he uskovat siihen, että testaukseen osallistumisen pitää aina olla vapaaehtoista ja ettei psykologisiin testeihin liity mitään salaperäistä. Testien oikeudenmukaisuuteen testatut uskovat hieman asteikon keskitasoa vahvemmin, tieteellisyyteen tätä enemmän, mutta luotettavuuteen selvästi tätä vähemmän. Vastaajaryhmästä riippuen yksittäiset uskomukset jäsentyvät eri tavoin painottuviksi kokonaisuuksiksi, jotka heijastavat vastaajaryhmien olennaisiksi kokemia aiheita. Testaaville psykologeille ominaisia uskomuskokonaisuuksia ovat luottamus testien vankkaan perustaan sekä testien positiivinen arvostus, joihin uskotaan vahvasti. Ei-testaavien uskomuksissa ominaisen kokonaisuuden muodostaa testien paljastuskykyyn liittyvä kokonaisuus. Testattujen kaksi ominaista uskomuskokonaisuutta ovat testejä kohtaan tunnettu luottamus ja testaamisen turvallisuus, joihin molempiin he uskovat asteikon keskitasoa enemmän. Psykologit arvioivat, että eettiset ja praktiset ohjeet toteutuvat yhtä hyvin. Sen sijaan testatut kokevat praktisten ohjeiden toteutuvan selvästi heikommin kuin eettiset ohjeet. Psykologit arvioivat ohjeiden toteutumisen keskimäärin selvästi paremmaksi (x = 4,02 / 5) kuin testatut (x = 3,66 / 5). Parhaiten toteutuvat testitulosten luottamuksellisuutta sekä testitilanteiden käytännön toteutusta ja ilmapiiriä koskevat ohjeet, joita sekä psykologit että testatut arvioivat toteutettavan erittäin hyvin (keskiarvot > 4,7 / 5). Psykologit raportoivat lisäksi arvioinnin kokonaisvaltaisuutta ja testatut testauksen vahingoittamattomuutta koskevien ohjeiden toteutuvan hyvin. Heikoimmin toteutuvat sekä psykologien että testattujen mukaan ohjeet kommunikoinnista testattavien kanssa ja informaation jakamisesta heille. Testatut katsovat testauksesta sopimisessa ja suullisen palautteen saamisessa olevan suurimmat puutteet. Psykologit puolestaan arvioivat testien teknisen laadun tuntemiseen ja varmistamiseen sekä puutteellisten testien käytön välttämiseen liittyvien ohjeiden toteutumisessa olevan puutteita. Testien käyttöä sääntelevät ohjeistot eivät ole psykologeille erityisen tuttuja. Kaikkien ohjekokonaisuuksien parempaan noudattamiseen ovat yhteydessä psykologin pidempi työkokemus, ohjeistojen tuntemus ja arvostus sekä työpaikalla testaukseen käytössä olevat väline- ja tilaresurssit. Psykologin korkea testien arvostus on negatiivisesti yhteydessä testien teknisen laadun varmistamiseen sekä arviointitarvelähtöiseen testaamiseen liittyvien ohjeiden noudattamiseen. Ohjeet toteutuvat sovellusaloilla eri tavoin, mutta alasta riippumatta luottamuksellisuus ja kokonaisvaltainen arviointi toteutuvat yhtä hyvin. Työja organisaatiopsykologien ja soveltuvuusarvioinnissa käyneiden testattujen tulosten vertailussa tulee esiin selkeä käsitysero koskien testitilanteen turvallisen ilmapiirin luomista ja jännityksen vähentämistä koskevien ohjeiden toteuttamista. Merkittävä ero on myös osapuolten käsityksissä siitä, onko testituloksia tulkittaessa otettu huomioon muu testattavasta saatavilla oleva tieto. Osapuolten arviot eroavat myös koskien kommunikointia ja informaation jakoa kuvaavien ohjeiden toteutumista. Ohjeiden toteutumista kuvaavia tuloksia tarkasteltaessa on huomattava, että psykologien vastaukset perustuvat heidän ammatilliseen refl ektioonsa ja itsearviointeihinsa ja testattujen vastaukset koskevat tässä pääasiassa yhtä testauskokemusta. Testattujen kokemuksiin erilaisten ohjekokonaisuuksien toteutumisesta ovat yhteydessä useat välittävät tekijät. Ennakko-odotukset ovat yhteydessä useimmin kokemukseen ohjeiden toteutumisesta, kun taas mahdolliset aiemmat valintapäätökset työpaikan saamisesta eivät ole yhteydessä yhteenkään kokonaisuuteen. Testausprosessin miellyttävyyden kokemus on yhteydessä viiden ohjekokonaisuuden toteutumiseen: kommunikointi ja informaationjako, testijärjestelyt ja -ilmapiiri, testauksesta sopiminen, luottamuksellisuus ja vahingoittamattomuus sekä keskustelu yhteys. Testattujen uskomukset testien käytön turvallisuudesta ovat yhteydessä kokemukseen kommunikaation, informaation jaon ja testauksen vakuuttavan perustelun sekä testauksen sopimisen paremmasta onnistumisesta. Ohjeiden hyvä toteutuminen on yhteydessä testattujen aikomukseen osallistua testaukseen uudelleenkin. Suunnitellun toiminnan malli sopii hyvin selittämään testaamisesta annettujen ohjeiden noudattamista (selitysaste 39 %). Voimakkaimmin aikomusta noudattaa ohjeita selittää psykologin asenne. Subjektiivisen normin ja havaitun kontrollin selitysvoimakkuus ovat keskenään samaa tasoa. Psykologeista 90 % pyrkii noudattamaan testaamisesta annettuja ohjeita tarkasti työssään, 85 % pitää ohjeiden noudattamista hyödyllisenä ja 81 % tärkeänä. Kymmenes vastaajista kokee ohjeiden tarkan noudattamisen työssään mahdottomaksi. Testattujen kokemus prosessin laadusta eli testauksen toteutumisesta ohjeiden suuntaisesti on keskimäärin hyvä (yleisarvosanan x = 3,67 / 5). Testauksesta jäänyt kokemuksellinen loppuvaikutelma on myös selvästi myönteinen (x = 4,02 / 5). Voimakkaimmin testattavalle jäävää loppuvaikutelmaa selittävät rakenneyhtälömallissa ennakko-odotukset, yleisarvosana, suoriutumismotivaatio, valintapäätös, tyytyväisyys omaan suoriutumiseen sekä suullisen palautteen saaminen. Testatuille jäänyt loppuvaikutelma puolestaan selittää luottamusta testaamiseen kuvaavaa uskomuskokonaisuutta. Mallin selitysaste on 53 % ja tunnuslukujen perusteella sen sopivuus on erittäin hyvä. Tutkimus tuo esiin useita myönteisiä havaintoja suomalaisen testien käytön laadukkuudesta. Merkittävimmät puutteet näyttävät liittyvän testaajien ja testattavien väliseen kommunikointiin ja informaation jakoon. Pohdinnassa käsitellään tätä kysymystä ja nostetaan esiin myös testatta vien aktiivisuuden vaatimus tiedonhankkimisessa sekä esitetään neuvo: Kysy! Kerro! Lisäksi pohditaan mahdollisuuksia toteuttaa ohjeita tarkasti erittäin vaihtelevissa testaustilanteissa, asiakasryhmissä ja työympäristöissä sekä nostetaan esiin testattavien oikeuksien vastapainona myös heidän velvollisuutensa testaamisen laadun edistäjinä.
Resumo:
Käsittelen tutkimuksessani monikielisyyden ilmenemistä Canterburyn katedraalikoulun oppilaiden 1600-luvun loppupuoliskolla esittämissä näytelmissä, jotka löytyvät käsikirjoituksesta Lit.Ms.E41 (Canterburyn katedraalin arkisto). Tämä käsikirjoitus sisältää puheita ja näytelmiä, joiden kielinä ovat englanti, latina ja vähemmissä määrin myös kreikka. Useissa näytelmissä esiintyy koodinvaihtoa näiden kielten välillä, ja tutkielmassani selvitän, millaisia syntaktisia ilmenemismuotoja ja pragmaattisia merkityksiä koodinvaihdolla on. Teoreettinen viitekehykseni on yhdistelmä filologista ja lingvististä lähestymistapaa. Olen sisällyttänyt tutkielmaani aiemman koodinvaihdon tutkimuksen lisäksi Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian, jonka avulla erityisesti puhujien välisiin sosiaalisiin suhteisiin liittyviä koodinvaihdon funktioita voidaan luokitella. Koska historiallinen koodinvaihto on tutkimusaiheena vielä melko tuore, käsittelen perusteellisesti erilaisia metodologisia ratkaisuja. Valitsemani metodi yhdistää perinteisen filologisen lähiluvun pragmaattiseen analyysiin, jonka kautta työssäni vaikuttavat muun muassa rationaalisuuden ja empatian käsitteet. Analyysini perusteella kävi ilmi, että erityisen yleinen koodinvaihdon funktio on mahdollistaa intertekstuaalisuus, jolla edelleen voidaan ilmaista esimerkiksi solidaarisuutta eli sosiaalista läheisyyttä tai loukata puhuteltavaa. Solidaarisuus oli myös ilman intertekstuaalisuutta yleinen koodinvaihdon funktio. Näiden lisäksi koodinvaihdon funktioita olivat muun muassa kasvoja uhkaavat teot, eufemismit, stilistiset efektit sekä diskurssin avustaminen. Syntaktisten ilmenemismuotojen osalta keskeisin havainto oli, että koodinvaihdon ja lainaamisen erottaminen ei ole tarpeellista tai edes kannattavaa kaikissa tilanteissa. Lisäksi voitiin todeta, että valittu metodi soveltui hyvin aineiston analysoimiseen, ja sitä tulisi soveltaa mahdollisuuksien mukaan laajempaan materiaaliin sekä muiden pragmaattisten ilmiöiden tutkimiseen.
Resumo:
Många förbränningsanläggningar som bränner utmanande bränslen såsom restfraktioner och avfall råkar ut för problem med ökad korrosion på överhettare och/eller vattenväggar pga. komponenter i bränslena som är korrosiva. För att minimera problemen i avfallseldade pannor hålls ångparametrarna på en relativt låg nivå, vilket drastiskt minskar energiproduktionen. Beläggningarna i avfallseldade pannor består till största delen av element som är förknippade med högtemperaturkorrosion: Cl, S, alkalimetaller, främst K och Na, och tungmetaller som Pb och Zn, och det finns också indikationer av Br-förekomst. Det låga ångtrycket i avfallseldade pannor påverkar också stålrörens temperatur i pannväggarna i eldstaden. I dagens läge hålls temperaturen normalt vid 300-400 °C. Alkalikloridorsakad (KCl, NaCl) högtemperaturkorrosion har inte rapporterats vara relevant vid såpass låga temperaturer, men närvaro av Zn- och Pb-komponenter i beläggningarna har påvisats förorsaka ökad korrosion redan vid 300-400 °C. Vid förbränning kan Zn och Pb reagera med S och Cl och bilda klorider och sulfater i rökgaserna. Dessa tungmetallföreningar är speciellt problematiska pga. de bildar lågsmältande saltblandningar. Dessa lågsmältande gasformiga eller fasta föreningar följer rökgasen och kan sedan fastna eller kondensera på kallare ytor på pannväggar eller överhettare för att sedan bilda aggressiva beläggningar. Tungmetallrika (Pb, Zn) klorider och sulfater ökar risken för korrosion, och effekten förstärks ytterligare vid närvaro av smälta. Motivet med den här studien var att få en bättre insikt i högtemperaturkorrosion förorsakad av Zn och Pb, samt att undersöka och prediktera beteendet och motståndskraften hos några stålkvaliteter som används i överhettare och pannväggar i tungmetallrika förhållanden och höga materialtemperaturer. Omfattande laboratorie-, småskale- och fullskaletest utfördes. Resultaten kan direkt utnyttjas i praktiska applikationer, t.ex. vid materialval, eller vid utveckling av korrosionsmotverkande verktyg för att hitta initierande faktorer och förstå deras effekt på högtemperaturkorrosion.
Resumo:
Palvelun laatu on monimuotoinen asetelma, johon vaikuttavat palveluntarjoajan ja asiakkaan yhteistoiminta, kuten myös vuorovaikutustekijät. Kuitenkaan asiakasnäkökulmasta katsottuna palvelun laadun arviointi ei liity ainoastaan yhteen tekijään, vaan koko tuotantoprosessin aikana tapahtuviin asioihin, jota palveluntarjoaja ja asiakas yhdessä toteuttavat. Tämän tutkimuksen aihealue keskittyy siihen millainen on tapahtumatuotantoyksikön palvelun laatu, mitkä tekijät tähän vaikuttavat ja mitkä tekijät nousevat esille erityisen voimakkaina. Keskeisemmät teoriataustat liittyvät palvelun ja tavaratuotannon eroavaisuuksiin, palvelun prosessimaiseen luonteeseen, asiakasarvoon, sekä palvelun laadun eri näkökulmiin. Palvelun laatua tässä tutkimuksessa tarkastellaan mallinnetun tapahtumatuotantoyksikön palveluprosessin myötä, jonka kuvaamiseen hyödynnetään Service Blueprinting tekniikkaa. Teoriaosuudessa keskitytään tarkastelemaan palvelun laadun erilaisia malleja, joiden myötä myös tämän tutkimuksen mittaamiselle saatiin luotua oma pohja. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytetään aineistotriangulaatiota. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, kyselylomakkeen muodossa ja toisessa vaiheessa kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, teema- ja puolistrukturoidun haastattelun muodossa. Tutkimuksen tulokset kertovat tapahtumatuotantoprosessin palvelu laadun tilan, sekä siihen sisältyvät vahvuudet ja heikkoudet. Myös tapahtumatuotantotyöhön vaikuttavat palvelun laadun tekijät, tuotiin esille tutkimuksen kautta.
Liukuviin keskiarvoihin perustuvien kaupankäyntistrategioiden suoriutuminen Suomen osakemarkkinoilla
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pystyykö teknistä analyysiä hyväksikäyttävä sijoittaja saamaan markkinatuottoa parempaa tuottoa Suomen osakemarkkinoilla. Tutkielman aineisto koostuu 24:stä vaihdetuimmasta osakkeesta Helsingin pörssissä. Nämä osakkeet muodostavat OMX25 –indeksin lukuun ottamatta yhtä osaketta, jota ei oltu vielä noteerattu tarkasteluperiodin alussa. Teknisen analyysin menetelminä käytetään neljää eripituista liukuvaa keskiarvoa (5, 20, 50 ja 100). Näistä muodostetaan liukuvien keskiarvojen kaksinkertaiset leikkausmenetelmät, joiden avulla saadaan osto- ja myyntisignaaleja kullekin osakkeelle. Tutkielman vertailukohteena käytetään perinteisen rahoitusteorian suosimaa osta ja pidä -strategiaa. Empiiristen testien tarkastelujakso on 1.1.2006 – 30.9.2010. Tutkielmassa havaittiin, että teknistä analyysiä hyväksikäyttäen voi saada markkinoita parempaa tuottoa, vaikka kaikki tulokset eivät olleet tilastollisesti merkittäviä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon useista kaupoista syntyviä transaktiokustannuksia, veroja eikä korkotuottoa, jonka sijoittaja saisi pitäessään varoja esimerkiksi pankkitilillä ennen seuraavaa kauppaa. Erityisen huomionarvoista tässä tutkimuksessa oli se, että tekninen analyysi antoi sijoittajalle erittäin hyvän suojan finanssikriisin aikaiselta kurssilaskulta. Se antoi sijoittajalle selvän myyntisignaalin myydä osakkeet, ennen kuin kurssit alkoivat laskea rajusti.
Resumo:
Tutkimusongelmana tutkimuksessani on törkeys veropetoksissa ja keskeisenä tavoitteenani on selvittää niitä edellytyksiä, jotka on asetettu rikoslain 29 luvun 2 §:ssä mainitun rikoksen tekomuodon tunnusmerkistön täyttymisen edellytykseksi. Veropetossäännös on ollut rikoslaissa jo vuodesta 1889, mutta veropetoksen törkeästä muodosta on säännös ollut vasta vuodesta 1972. Veropetoksen tekomuotoja ovat väärän tiedon antaminen, tiedon salaaminen, verotusta varten säädetyn velvollisuuden laiminlyönti eli passiivinen veropetos ja muu petollisuus. Veropetos katsotaan törkeäksi, jos veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti ja veropetos on kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä. Tutkimukseni on talousoikeudellinen, joka sijoittuu vero- ja rikosoikeuden alalle. Tutkielman tutkimusote on oikeusdogmaattinen, jolloin tutkimuksessa hyödynnetään lainopillista menetelmää. Tutkimusainesto, jonka avulla tutkimusongelmaan etsitään vastausta, koostuu oikeuskirjallisuudesta, lainsäädännöstä, lainvalmisteluaineistosta sekä oikeuskäytännöstä, tarkemmin Korkeimman oikeuden oikeustapauksista 2000-2011 väliseltä ajalta.
Resumo:
Puolustusvoimissa toteutettiin hallintorakenteen muutos nimellä ”Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus, JOHA 2008”. Ilmavoimien joukko-osastojen esikuntarakenteet organisoitiin uudelleen toimintokohtaisiksi eli funktionaalisiksi organisaatioiksi ja ne käskettiin ottaa käyttöön 1.1.2010 alkaen. Reunaehtoina oli, että esikuntien henkilöstökokoonpanojen pitää pysyä samassa henkilövahvuudessaan ja uuden rakenteen tulee kyetä vastaamaan myös sodanajan vaatimuksiin mahdollisimman hyvin. Tässä tutkielmassa esitetään organisaatiouudistuksen jälkeinen toimintamalli Ilmavoimien yhden lennoston esikunnan huoltoosastolla, rauhanajan organisaatiossa. Tutkielman aihe on valittu Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen ylläpitämästä tutkielmapankista. Tutkielma on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty avoimella kyselyllä ja henkilöhaastattelulla. Tutkielman tutkimuskysymyksinä olivat toimintokohtaisen organisaation tärkeimpien osatuotteiden ja yhteisten tuotteiden löytäminen sekä uuteen työjärjestykseen kirjaamattomien toimialojen tehtävien nimeäminen. Näiden lisäksi kartoitettiin sektoreiden näkemys johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen vaikutuksista huolto-osaston toimintaan. Työjärjestykseen kirjaamattomia tehtäviä löytyy kahdelta sektorilta yhteensä neljä kappaletta. Kullekin sektorille kyetään nimeämään tärkeimmät osatuotteet ja yhteiset tuotteet, jotka on esitetty tämän tutkielman kappaleessa kuusi. Sektorit näkevät johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen kehittäneen ja tehostaneen huolto-osaston työskentelyä sekä parantaneen asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksia. Erityisen hyväksi muutokseksi nimetään lennoston normaali- ja poikkeusolojen toimitilojen rakentamiseen liittyvien suunnitelmien laatiminen sekä muu tilahallintaan liittyvä toiminta. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä havaitaan, että työjärjestykseen ei huolto-osastolle ole määritetty tuotteita. Osaston tuotteiden puuttuminen lienee unohtuneen työjärjestystä laadittaessa tai jos päätös on tietoinen, voi se kyseenalaistaa myös sektoreiden tuotteiden nimeämisen tarpeellisuuden. Määritettyjen tuotteiden puute vaikeuttaa vaikuttavuuden arviointia organisaatiossa kaikilla tasoilla. Vaikuttavuuden arviointia toteutetaan lennoston laatujärjestelmän työkaluilla puolustusvoimien laadunhallinta ohjeistuksen mukaisesti sekä laadittavilla huollon toiminnan vuosija kausiraporteilla. Jatkotutkimusesityksenä on koko lennoston työjärjestyksen linjakkuuden ja siihen kirjattujen rajapintojen tarkastelu toimintojen sekä tuotteiden kautta.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteistyössä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueenjärvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren ulottuu rannikollaSaaristomereltä Selkämerelle, Merenkurkkuun ja eteläiselle Perämerelle ja sisämaassa Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Hämeeseen. Ensimmäisellä suunnittelukierroksella Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueen keskeiset kysymykset liittyivät hajakuormituksen aiheuttama ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen, happamien sulfaattimaiden aiheuttamiin ongelmiin, vesistörakentamisen ja säännöstelyn aiheuttamiin muutoksiin, tulviin ja alivirtaamakausien kuivuuteen sekä pohjavesiä kuormittavan toiminnan ja pohjavesien tilan sekä antoisuuden vaarantumisen ehkäisemiseen. Tärkeät vesienhoidon perusteemat eivät ole muuttuneet. Tässä asiakirjassa käsitellään Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren vesienhoitoalueella vuosien 2016–2021 aikana vesienhoidon kannalta tärkeitä kysymyksiä. Esille on nostettu myös seikkoja, joilla on huomattavaa alueellista tai paikallista merkitystä. Lisäksi on huomioitu suunnitteluun vaikuttava muu kehitys. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutusta ja seurantaa jatketaan vesimuodostumien hyvän tilan saavuttamiseksi, hyvässä ja erinomaisessa tilassa olevien vesimuodostumien tilan heikkeneminen tulee estää.
Resumo:
Tutkimuksessa etsittiin hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista (Computer Supported Collaborative Learning, CSCL) lukiolaisten kirjallisuuskeskusteluista. Tavoitteena oli hankkia tietoa virtuaalisista kirjallisuuskeskusteluista yhteisöllisenä, vuorovaikutuksellisena oppimisen muotona. Tutkimus sijoittuu osaksi kansainvälistä Tutkivan yhteisön (Community of Inquiry, CoI) tutkimusperinnettä ja se käyttää Neil Mercerin kielen ja ajattelun yhdistävää ajatteluyhteisön (thinking community) perinnettä. Uutta oli kaikkien CoI-malliin liittyvien kolmen oppimiseen liittyvän näkökulman, kognitiivisen, sosiaalisen ja ohjauksellisen arvioiminen kaunokirjallisuusaiheisessa verkkokeskustelussa ja kielellisen tarkastelun yhdistäminen siihen. Lähestymistapa oli sosiokulttuurinen ja sosiokonstruktivistinen. Tutkimusaineistona oli vuosina 2003 ja 2004 keskisuuren kaupungin kolmen lukion 16 oppilaan, yhden opettajan ja yhden kirjastonhoitajan käymät neljä keskimäärin 5 hengen kirjallisuuspiirikeskustelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä laadullista että määrällistä sisällönanalyysia. Tuloksena oli, että osallistujat kirjoittivat keskimäärin 5,2 dialogivuoroa. Yhteen keskusteluun otti aktiivisesti osaa kolme osallistujaa. Sosiaalinen läsnäolo oli vahvaa kaikissa keskusteluissa. Tunnepitoisia ilmauksia käytettiin keskustelun kohteesta, kirjasta. Keskusteluille oli tyypillistä viestinnän avoimuus, ja keskinäistä tietoisuutta ilmennettiin paljon. Erityisen runsasta sosiaalinen läsnäolo oli toisensa tuntevien tyttöjen vertaiskeskustelussa. Pojat toimivat keskusteluissa keskustelun kyseenalaistajina, mutta samalla terävöittivät keskustelua tehtävän suuntaisesti. Sosiaalista läsnäolon osatekijöistä erityisesti itsekunnioitus ja ryhmäyhtenäisyys yhdistyivät kognitiivisen läsnäolon näkymiseen. Kognitiivinen läsnäolo oli vahvempaa niissä keskusteluissa, joissa ohjaaja oli mukana, kuin oppilaiden vertaiskeskusteluissa. Kirjallisuustieteen näkökulmasta tietoa rakennettiin parhaiten keskustelussa, jossa ohjauksellista läsnäoloa loi äidinkielenopettaja ja jossa luettu kaunokirjallinen teos oli sopivan arvoituksellinen. Tuloksena oli myös, että ohjaajan kannattaa välttää liian aikaista keskusteluun mukaan tuloa. Silloin oppilasryhmä pyrkii mahdollisimman kauan itse älyllisiin päättelyihin. Tutkimuksessa käytettyjen keskustelun arvioimisen tapojen avulla voidaan tulevaisuudessa kouluissa arvioida, miten hyvä ja yhteisöllinen oma verkkokeskustelu on ollut.
Resumo:
Undervattensmiljön i skärgårdarna och de kustnära områdena i norra Östersjön är mångformiga och produktiva. Arternas levnadsmil-jöer styrs bl.a. av bottentyp, exponeringsgrad och ljustillgång. Kunskap och information om undervattensarterna är av stor vikt för en hållbar planering av kust- och havsmiljön. Denna rapport beskriver indelningen av de viktigaste undervattenshabitaten i norra Östersjöns kustvatten samt hur ett naturvärde på dessa miljöer kan uppskattas på basen av de olika ekologiska funktioner som habitatet uppfyller. De mest inflytelserika mänskliga hoten, både små- och storskaliga, som allvarligt kan hota habitatens fortbestånd behandlas också. Habitaten som beskrivs är både av typen hårdbotten och mjukbotten. Hårdbottenssamhällena bildar distinkta bälten från ytan mot bott-nen: trådalgszonen, zonen med stora fleråriga brunalger (Fucus vesiculosus, F. radicans), rödalgszonen och blåmusselzonen (Mytilus edulis/trossulus). Mjukbottensamhällena är uppbyggda kring ålgräs (Zostera marina), andra vattenlevande kärlväxter eller kransalger. En stor del av både de grunda och djupa mjukbottnarna saknar vegetation och samhällena struktureras då av ryggradslösa djur i och på sedi-mentytan. Habitaten har klassificerats och värderats enligt en tvåstegsmodell. Först har habitaten namngivits efter den dominerande arten eller artgruppen som bestämts enligt täckningsgrad. Därefter har varje habitat getts ett värde enligt sin ekologiska betydelse. Naturvärdet är indelat i skalan 1-5. Projektet NANNUT – The Nature and Nurture in the Northern Baltic Sea – har gjort inventeringar av undervattensmiljön på olika håll av kusterna och skärgårdarna i Finland 2010-2011. Målsättningen har varit att utveckla enkla och kostnadseffektiva metoder både för kartering och värdering av undervattenshabitat. Det huvudsakliga undersökningsområdet var förlagt till Raseborgsstad i södra Finland.
Resumo:
Itämeri on kansainvälisesti määritelty erityisen herkäksi merialueeksi, Itämeren tilaa on johdonmukaisesti pyritty parantamaan. Öljypäästöjen tutkiminen ja epäiltyihin päästöihin reagoiminen on keskeinen keino pyrittäessä estämään sekä tahallisia että tahattomia öljypäästöjä tulevaisuudessa. Suomi on omalta osaltaan vastuussa lainmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä epäillyissä öljypäästötapauksissa myös Euroopan unionille ja muille Itämeren rantavaltioille. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi tehostaa Itämeren suojelutoimia, mikä kuvastaa sitä poliittista tahtoa, joka on Itämeren ympäristön puhtaana säilymisen taustalla. Rajavartiolaitoksen yksiköiden aluspäästövalvonnalla havaitaan ja todennetaan öljypäästöt merialueella. Hallinnollisella tutkinnalla saatetaan päästön suorittaja vastuuseen määräämällä hallinnollinen öljypäästömaksu, kerätään esitutkintamateriaalia rikosoikeudelliselle tutkintaprosessille ja käynnistetään mahdolliset torjuntatoimenpiteet. Tutkimuksen tavoite on kuvata öljypäästöjen tutkintaa eri tutkintalinjojen välillä sekä saada kokonaisvaltainen käsitys niiden taustalla olevista oikeussäännöistä. Tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, joka tieteellisenä metodina pyrkii päätelmiin erityisesti kirjallisesta, verbaalisesta, symbolisesta tai kommunikatiivisesta datasta. Tutkimuksen lähdeaineisto on kerätty kansainvälisistä sopimuksista, kansallisista laeista, pysyväismääräyksistä, viranomaisjulkaisuista, alan kirjallisuudesta, tutkimustöistä ja luentomateriaaleista sekä teemahaastatteluina tarkoituksenmukaisesti valituilta henkilöiltä, joita edustavat alusöljypäästön hallinnollisen tutkinnan ja esitutkinnan tutkinnanjohtajat. Öljypäästöjä varten luotua hallinnollista maksujärjestelmää sovelletaan rinnakkain rikosoikeudellisen järjestelmän kanssa. Öljypäästön tapahtuessa käynnistetään normaalitapauksessa sekä rikosprosessia palveleva esitutkinta että hallinnollista öljypäästömaksua varten suoritettava tutkinta. Hallinnollisessa tutkinnassa päästömaksun määräämiseksi ei tarvitse selvittää syyksiluettavuutta, koska ei tarvitse selvittää, onko päästö tapahtunut tahallisesti vai tahattomasti - tulee vain osoittaa, että päästömaksu määrätään päästön tehneelle alukselle. Rikosoikeudellisessa tutkintaprosessin esitutkinnassa selvitetään öljypäästön tahallisuus eli syyksiluettavuus epäiltyjen osalta. Tämän työn päätutkimuskysymyksenä oli, miten alusöljypäästön esitutkinta ja hallinnollinen tutkinta yhtenevät. Alusöljypäästön hallinnollinen tutkinta ja esitutkinta yhtenevät 1) kansainvälisen säädöspohjan, 2) alkutoimenpiteidensä 3) tutkinnassa epäillyn (luonnollinen henkilö ja/tai oikeushenkilö) sekä 4) tutkintalinjojen sijoituksen (Länsi-Suomen merivartiosto) osalta.
Resumo:
This thesis is part of the Arctic Materials Technologies Development –project, which aims to research and develop manufacturing techniques, especially welding, for Arctic areas. The main target of this paper is to clarify what kind of European metallic materials are used, or can be used, in Arctic. These materials include mainly carbon steels but also stainless steels and aluminium and its alloys. Standardized materials, their properties and also some recent developments are being introduced. Based on this thesis it can be said that carbon steels (shipbuilding and pipeline steels) have been developed based on needs of industry and steels exist, which can be used in Arctic areas. Still, these steels cannot be fully benefited, because rules and standards are under development. Also understanding of fracture behavior of new ultra high strength steels is not yet good enough, which means that research methods (destructive and non-destructive methods) need to be developed too. The most of new nickel-free austenitic and austenitic-ferritic stainless steels can be used in cold environment. Ferritic and martensitic stainless steels are being developed for better weldability and these steels are mainly developed in nuclear industry. Aluminium alloys are well suitable for subzero environment and these days high strength aluminium alloys are available also as thick sheets. Nanotechnology makes it possible to manufacture steels, stainless steels and aluminium alloys with even higher strength. Joining techniques needs to be developed and examined properly to achieve economical and safe way to join these modern alloys.
Resumo:
Teollisuuden palvelut tuottavat tulevaisuudessa yhä suuremman osan yritysten liikevaihdosta ja tämän vuoksi niiden systemaattinen kehittäminen yrityksessä on erityisen tärkeää. Tutkimuksen tavoitteena on luoda teorian pohjalta malli, jonka avulla mekatroniikkaklusterin yritykset voivat analysoida tarjottavia palveluitaan asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään empiirisesti mallin soveltuvuus palvelutarjonnan kehittämiseen tutkimuksessa mukana oleville erikokoisille yrityksille. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus yrityksen kasvustrategioihin. Palveluiden innovaatio- sekä kehitysprosessit käydään lyhyesti läpi, sekä esitetään lähtökohtia, miten yritykset voivat siirtyä tuotetarjoajasta palveluntarjoajaksi. Teoriaosassa käydään läpi QFD -malli, jota voidaan käyttää hyödyksi kun analysoidaan asiakkaan palvelutarpeita ja priorisoidaan yrityksen resursseja. QFD -mallin lisäksi esitellään myös muita laatutyökaluja sekä asiakkaan tarpeiden selvitysmenetelmiä, joita yritys voi käyttää hyödykseen QFD -mallin kanssa. Synteesiosassa esitellään ensin MS Excel -pohjainen QFD -malli. Mallin käyttö-kokeilu toteutetaan työpaja tyylisessä kokouksessa, ja tutkimustulokset kerätään havainnoimalla, teemahaastattelulla sekä kyselyn avulla.
Resumo:
Työn ja muun elämän yhteensovittaminen on useimpia ihmisiä koskettava aihe. Suomessa kahden uran pariskunnat, joiden molemmilla puolisoilla on vaativa työura, ovat suhteellisen yleisiä. Tutkimusongelmanani olen tarkastellut, millaista on kahden uran pariskuntien työn ja muun elämän yhteensovittaminen. Ensimmäinen alatutkimusongelmani käsittelee sitä, millaisia ovat muun elämän – kotitöiden, hoivan ja vapaa-ajan jaot – ja sukupuolen merkitys niille. Toinen alatutkimusongelmani on, miten kahden uran parit sovittavat uriaan yhteen sekä mikä on puolison merkitys ja tuki työuralle. Kolmantena alatutkimusongelmana pohdin, miten työtä ja muuta elämää pidetään yhtäältä erillisinä ja toisaalta yhdistyneinä. Teoreettisessa viitekehyksessä muun elämän jakojen suhteen tärkein on kotitöiden jaon symbolisiin merkityksiin ja lopputuloksen arviointiin kiinnittyvä teoriaperinne. Tärkeä teoreettinen käsite ja menetelmällinen työkalu on ambivalenssi, joka viittaa samanaikaisiin myönteisiin ja kielteisiin tunteisiin, esimerkiksi hoivan antamista kohtaan. Kahden uran yhteensovittamisen tarkastelussa erityisen tärkeä on puolison merkitystä ja tukea työuralle tarkasteleva tutkimus. Työn ja muun elämän erillään pitämistä ja yhteen kietoutumista koskeva kirjallisuus on kolmannen tutkimuskysymyksen kannalta merkityksellisin. Tutkimuksen kohderyhmänä on 10 pariskuntaa, joita on haastateltu yhdessä ja erikseen. Tutkimusaineiston muodostavat siis 20 yksilö- ja 10 parihaastattelua eli yhteensä 30 haastattelua. Haastattelut ovat olleet puolistrukturoituja / teemoiteltuja. Menetelmällinen lähestymistapa tutkimuksessa on ollut konstruktionistinen. Tällä tarkoitetaan, että sosiaalista todellisuutta rakennetaan kielen kautta. Aineistoa on analysoitu ensinnäkin sisällöllisten teemojen kautta diskursiivisen lähiluvun menetelmällä. Toiseksi on analysoitu haastattelutilanteessa syntyvää vuorovaikutusta. Kotitöiden, hoivan ja vapaa-ajan jakojen teemasta aineistosta on tunnistettavissa tasa-arvoistavia ja sukupuolittuneita puhetapoja sekä näiden kahden keskinäisen ristiriidan ja samanaikaisen läsnäolon synnyttämää ambivalenssia. Urien yhteensovittamispuheessa korostuu ristiriidattomuus kotityöpuheeseen verrattuna. Työ ja muu elämä rakentuvat puheessa yhtäältä erillisinä, toisaalta yhdistyneinä. Ansiotyön ensisijaisuus muihin elämänalueisiin nähden korostuu, mutta myös aikaa parisuhteelle priorisoidaan. Tasa-arvoisuus ei puheessa tarkoita välttämättä tasajakoa vaan suhteellisen tasa-arvoista työnjakoa muihin pariskuntiin verrattuna. Sukupuoli toisinaan näyttäytyy, toisinaan piiloutuu puheessa. Naispuolison aktiivisuus pariskunnan sosiaalisten aktiviteettien suhteen korostuu. Työn ja muun elämän tasapaino on yhteydessä puolisoiden väliseen emotionaaliseen siteeseen. Erillisyyden ja yhteisyyden tasapaino puolisoiden välillä limittyy puolisoiden väliseen koheesioon.
Resumo:
The aim of this report is to give a comprehensive overview of the opportunities integrated biorefining can offer to Finnish forest industry companies and to assess what changes it would require from these companies to implement biorefining into their business. Also the strengths and weaknesses of the Finnish forest industry companies connected to biorefining are examined through innovation management theory frames, industry comparisons, company examples and couple of case-examples. The conclusions of the report include the statement that the Finnish forest industry has a good starting point for biorefinering and many advantages compared to other countries and industries. Unfortunately the history of the industry is holding it back and the thinking patterns would have to be altered to a more innovative and co-operational direction.