Methods in general model localization

The aim of this study was to evaluate and test methods which could improve local estimates of a general model fitted to a large area. In the first three studies, the intention was to divide the study area into sub-areas that were as homogeneous as possible according to the residuals of the general model, and in the fourth study, the localization was based on the local neighbourhood. According to spatial autocorrelation (SA), points closer together in space are more likely to be similar than those that are farther apart. Local indicators of SA (LISAs) test the similarity of data clusters. A LISA was calculated for every observation in the dataset, and together with the spatial position and residual of the global model, the data were segmented using two different methods: classification and regression trees (CART) and the multiresolution segmentation algorithm (MS) of the eCognition software. The general model was then re-fitted (localized) to the formed sub-areas. In kriging, the SA is modelled with a variogram, and the spatial correlation is a function of the distance (and direction) between the observation and the point of calculation. A general trend is corrected with the residual information of the neighbourhood, whose size is controlled by the number of the nearest neighbours. Nearness is measured as Euclidian distance. With all methods, the root mean square errors (RMSEs) were lower, but with the methods that segmented the study area, the deviance in single localized RMSEs was wide. Therefore, an element capable of controlling the division or localization should be included in the segmentation-localization process. Kriging, on the other hand, provided stable estimates when the number of neighbours was sufficient (over 30), thus offering the best potential for further studies. Even CART could be combined with kriging or non-parametric methods, such as most similar neighbours (MSN).

Examining effectiveness of an immigrant labor market integration intervention. The role of acculturation, discrimination, self-efficacy, outcome expectances, action and coping planning.

The designing of effective intervention tools to improve immigrants’ labor market integration remains an important topic in contemporary Western societies. This study examines whether and how a new intervention tool, Working Life Certificate (WLC), helps unemployed immigrants to find employment and strengthen their belief of their vocational skills. The study is based on quantitative longitudinal survey data from 174 unemployed immigrants of various origins who participated in the pilot phase of WLC examinations in 2009. Surveys were administered in three waves: before the test, right after it, and three months later. Although it is often argued that the unemployment among immigrants is due either to their lack of skills and cultural differences or to discrimination in recruitment, scholars within social psychology of behavior change argue that the best way of helping people to achieve their goals (e.g. finding employment) is to build up their sense of self-efficacy, alter their outcome expectances in a more positive direction or to help them to construct more detailed action and coping plans. This study aims to shed light on the role of these concepts in immigrants’ labor market integration. The results support the theories of behavior change moderately. Having positive expectances regarding the outcomes of various job search behaviors was found to predict employment in the future. Together with action and coping planning it also predicted increase in job search behavior. The intervention, WLC, was able to affect participants’ self-efficacy, but contrary to expectations, self-efficacy was found not to be related to either job search behavior or future labor market status. Also, perceived discrimination did not explain problems in finding employment, but hints of subtle or structural discrimination were found. Adoption of Finnish work culture together with strong family culture was found to predict future employment. Hence, in this thesis I argue that awarding people diplomas should be preferred in immigrant integration training as it strengthens people’s sense of self-efficacy. Instead of teaching new information, more attention should be directed at changing people’s outcome expectances in a more positive direction and helping them to construct detailed plans on how to achieve their goals.

Hyvinvoinnin ja edistymisen kuvaaminen yhdistelmäindikaattorilla : Suomen kestävän yhteiskunnan indeksin laskenta

Hyvinvointi koostuu paitsi taloudellisista tekijöistä, myös monista muista ulottuvuuksista. Terveyden, koulutuksen, tasa-arvon sekä yhteiskunnan tarjoaman vapauden ja turvan lisäksi pitkän tähtäimen hyvinvointiin vaikuttavat erityisesti ympäristön tila ja se kuinka kestävän kehityksen mukaista on talouden toiminta. Hyvinvoinnin ollessa näinkin moniulotteinen ilmiö on sen mittaaminen hyvin haastavaa ja siksi hyvinvoinnin mittaaminen on ollut pitkään varsin kehittymätöntä. Taloustieteen teoriapohjan kehittyminen, länsimaisten yhteiskuntien uudet haasteet ja politiikan teon painopisteen siirtyminen kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen ovat nostaneet hyvinvoinnin mittaamisen kehittämisen erääksi lähivuosien tärkeimmäksi painopisteeksi Euroopan unionissa. Tässä tutkimuksessa käsitellään hyvinvoinnin mittaamista erityisesti taloustieteen näkökulmasta. Tutkimuksessa esitellään erilaisia hyvinvoinnin mittaamisen menetelmiä ja syvennytään tarkemmin varsinkin niin sanottuihin yhdistelmäindikaattoreihin. Erityisesti pohditaan yhdistelmäindikaattoreiden taloustieteellistä teoriapohjaa, tutustutaan yhdistelmäindikaattoreiden käytössä ilmeneviin haasteisiin ja testataan yhdistelmäindikaattorin soveltamista käytännössä. Hyvinvoinnin mittarina on käytetty Sustainable Society Index –yhdistelmäindikaattoria (SSI), joka aggregoi yhteen 24 eri ihmisten hyvinvointiin, ympäristön tilaan ja taloudelliseen hyvinvointiin liittyvää muuttujaa. Indikaattori on laskettu tutkimuksessa Suomelle ensimmäistä kertaa vuosille 1975 – 2008. Samaan aikaan tämän tutkimuksen kanssa SSI:n kehittäjät ovat laskeneet SSI:n Hollannille samoille vuosille. Tutkimuksen mukaan yhdistelmäindikaattoreiden teoriapohja on varsin vajavainen. Niiden soveltamisessa suurimmat haasteet liittyvät riittävän ajantasaisen ja luotettavan tilastotiedon saatavuuteen. Toisaalta yhdistelmäindikaattoreiden etuna on, että niihin on monia muita hyvinvoinnin mittareita helpompi sisällyttää laaja kirjo erilaisia hyvinvoinnin osa-alueiden kehitystä kuvaavia muuttujia, kun yhteistä mittayksikköä ei tarvita. Näin ne pystyvät ottamaan muita seurantavälineitä kattavammin huomioon hyvinvoinnin eri osa-alueita. SSI:n mukaan Suomessa hyvinvointi on kaiken kaikkiaan hieman laskenut tarkasteluajanjaksolla. Hyvinvointi kasvoi 1990-luvun alun lamaan asti, jolloin hyvinvoinnissa tapahtui suuri notkahdus. Tämän jälkeen suunta on ollut taas kasvava, joskaan ennen lamaa vallinnutta hyvinvoinnin tasoa ei ole vieläkään saavutettu. Tulosten mukaan Suomessa hyvinvointi on paremmalla tasolla kuin Hollannissa. Kuitenkin hyvinvoinnin kasvu on Hollannissa ollut tarkasteluajanjaksolla nopeampaa ja ero maiden välillä on koko ajan kaventunut. Tutkimuksen lopussa tehdään ehdotuksia kuinka hyvinvoinnin mittareita ja etenkin SSI:ä tulisi jatkossa kehittää, jotta ne soveltuisivat paremmin juuri Suomen hyvinvoinnin mittaamiseen.

From Habits to Social Structures : Pragmatism and Contemporary Social Theory

Pragmatism has sometimes been taken as a catchphrase for epistemological stances in which anything goes. However, other authors argue that the real novelty and contribution of this tradition has to do with its view of action as the context in which all things human take place. Thus, it is action rather than, for example, discourses that should be our starting point in social theory. The introductory section of the book situates pragmatism (especially the ideas of G. H. Mead and John Dewey) within the field and tradition of social theory. This introductory also contextualizes the main core of the book which consists of four chapters. Two of these chapters have been published as articles in scientific journals and one in an edited book. All of them discuss the core problem of social theory: how is action related to social structures (and vice versa)? The argument is that habitual action is the explanation for the emergence of social structures from our action. Action produces structures and social reproduction takes place when action is habitualized; that is, when we develop social dispositions to act in a certain manner in familiar environments. This also means that even though the physical environment is the same for all of us, our habits structure it into different kinds of action possibilities. Each chapter highlights these general insights from different angles. Practice theory has gained momentum in recent years and it has many commonalities with pragmatism because both highlight the situated and corporeal character of human activity. One famous proponent of practice theory is Margaret Archer who has argued that the pragmatism of G. H. Mead leads to an oversocialized conception of selfhood. Mead does indeed present a socialized view of selfhood but this is a meta-sociological argument rather than a substantial sociological claim. Accordingly, one can argue that in this general sense intersubjectivity precedes subjectivity and not the other way around. Such a view does not indicate that our social relation would necessarily "colonize" individual action because there is a place for internal conversations (in Archer s terminology); it is especially in those phases of action where it meets obstacles due to the changes of the environment. The second issue discussed has the background assumption that social structures can fruitfully be conceptualized as institutions. A general classification of different institution theories is presented and it is argued that there is a need for a habitual theory of institutions due to the problems associated with these other theories. So-called habitual institutionalism accounts for institutions in terms of established and prevalent social dispositions that structure our social interactions. The germs of this institution theory can be found in the work of Thorstein Veblen. Since Veblen s times, these ideas have been discussed for example, by the economist Geoffrey M. Hodgson. His ideas on the evolution of institutions are presented but a critical stance is taken towards his tendency of defining institutions with the help of rules because rules are not always present in institutions. Accordingly, habitual action is the most basic but by no means the only aspect of institutional reproduction. The third chapter deals with theme of action and structures in the context of Pierre Bourdieu s thought. Bourdieu s term habitus refers to a system of dispositions which structure social fields. It is argued that habits come close to the concept of habitus in the sense that the latter consists of particular kinds of habits; those that are related to the reproduction of socioeconomic positions. Habits are thus constituents of a general theory of societal reproduction whereas habitus is a systematic combination of socioeconomic habits. The fourth theme relates to issues of social change and development. The capabilities approach has been associated with the name of Amartya Sen, for example, and it underscores problems inhering in economistic ways of evaluating social development. However, Sen s argument has some theoretical problems. For example, his theory cannot adequately confront the problem of relativism. In addition, Sen s discussion lacks also a theory of the role of the public. With the help of arguments derived from pragmatism, one gets an action-based, socially constituted view of freedom in which the role of the public is essential. In general, it is argued that a socially constituted view of agency does not necessarily to lead to pessimistic conclusions about the freedom of action.

Studies on Stone Age Housepits in Fennoscandia (4000 - 2000 cal BC) : Changes in ground plan, site location and degree of sedentism

Housepits have a remarkably short research history as compared to Fennoscandian archaeological research on the Stone Age in general. The current understanding of the numbers and the distribution of Stone Age housepits in the Nordic countries has, for the most part, been shaped by archaeological studies carried out over the last twenty to thirty years. The main subjects of this research are Neolithic housepits, which are archaeological remains of semi-subterranean pithouses. This dissertation consists of five peer-reviewed articles and a synthesis paper. The articles deal with the development of housepits as seen in the data gathered from Finland (the Lake Saimaa area and south-eastern Finland) and Russia (the Karelian Isthmus). This synthesis expands the discussion of the changes observed in the Papers to include Fennoscandian housepit research as a whole. Certain changes in the size, shape, environmental location, and clustering of housepits extended into various cultures and ecological zones in northern Fennoscandia. Previously, the evolution of housepits has been interpreted to have been caused by the adaptation of Neolithic societies to prevailing environmental circumstances or to re-organization following contacts with the agrarian Corded Ware/Battle Axe Cultures spreading to North. This dissertation argues for two waves of change in the pithouse building tradition. Both waves brought with them certain changes in the pithouses themselves and in the practices of locating the dwellings in the environment/landscape. The changes in housepits do not go hand in hand with other changes in material culture, nor are the changes restricted to certain ecological environments. Based on current information, it appears that the changes relate primarily to the spread of new concepts of housing and possibly to new technology, as opposed to representing merely a local response to environmental factors. This development commenced already before the birth of the Corded Ware/Battle Axe Cultures. Therefore, the changes are argued to have resulted from the spreading of new ideas through the same networks that actively distributed commodities, exotic goods, and raw materials over vast areas between the southern Baltic Sea, the north-west Russian forest zone, and Fennoscandia.

Psychologically-Based and Content-Oriented Experience in Entertainment Virtual Environments

In daily life, rich experiences evolve in every environmental and social interaction. Because experience has a strong impact on how people behave, scholars in different fields are interested in understanding what constitutes an experience. Yet even if interest in conscious experience is on the increase, there is no consensus on how such experience should be studied. Whatever approach is taken, the subjective and psychologically multidimensional nature of experience should be respected. This study endeavours to understand and evaluate conscious experiences. First I intro-duce a theoretical approach to psychologically-based and content-oriented experience. In the experiential cycle presented here, classical psychology and orienting-environmental content are connected. This generic approach is applicable to any human-environment interaction. Here I apply the approach to entertainment virtual environments (VEs) such as digital games and develop a framework with the potential for studying experiences in VEs. The development of the methodological framework included subjective and objective data from experiences in the Cave Automatic Virtual Environment (CAVE) and with numerous digital games (N=2,414). The final framework consisted of fifteen factor-analytically formed subcomponents of the sense of presence, involvement and flow. Together, these show the multidimensional experiential profile of VEs. The results present general experiential laws of VEs and show that the interface of a VE is related to (physical) presence, which psychologically means attention, perception and the cognitively evaluated realness and spatiality of the VE. The narrative of the VE elicits (social) presence and involvement and affects emotional outcomes. Psychologically, these outcomes are related to social cognition, motivation and emotion. The mechanics of a VE affect the cognitive evaluations and emotional outcomes related to flow. In addition, at the very least, user background, prior experience and use context affect the experiential variation. VEs are part of many peoples lives and many different outcomes are related to them, such as enjoyment, learning and addiction, depending on who is making the evalua-tion. This makes VEs societally important and psychologically fruitful to study. The approach and framework presented here contribute to our understanding of experiences in general and VEs in particular. The research can provide VE developers with a state-of-the art method (www.eveqgp.fi) that can be utilized whenever new product and service concepts are designed, prototyped and tested.

Kolme suurta puoluetta vihreällä tiellä : ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967–1976

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Hoivakodin työntekijöiden työhyvinvointi symbolisen interaktionismin näkökulmasta - Työssä kohdattujen ongelmien ja sosiaalisten suhteiden tarkastelua

Tutkielma keskittyy hoivahenkilöstön työhyvinvoinnin merkityksiin ja sen ongelmakohtiin erään vanhusten hoivalaitoksen henkilökunnan kertomana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Blumerin (1969) teoria symbolisesta interaktionismista, sekä Strykerin strukturaalinen symbolinen interaktionismi (2008). Tutkimuskohteena ovat sosiaaliset prosessit siltä osin kuin ne haittaavat tai tukevat työhyvinvointia hoivalaitoksissa. Tutkielman tavoitteena ei ole käyttää grounded theorya uuden teorian löytämiseen, vaan uusien työhyvinvoinnin tekijöiden kartoittamiseen. Tutkimuskysymykset käsittelivät sitä, millaisena työhyvinvointi näyttäytyy haastateltavien kertomana. Ja lisäksi tarkasteltiin sitä, miten sosiaaliset suhteet työyhteisössä kytkeytyvät työhyvinvoinnin eri aspekteihin. Vanhustenhoidon erityispiirteitä ja aikaisempia työhyvinvoinnin tutkimuksia käydään läpi, sekä kartoitetaan vanhustenhoidon tilaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Työhyvinvoinnin käsitettä tarkastellaan sekä yleisesti että vanhustenhoidon osalta. Tutkimusmenetelmänä toimi laadullinen aineistolähtöinen symboliseen interaktionismiin perustuva grounded theory. Aineisto koostui puolistrukturoiduista haastatteluista ja käsitti yhteensä 24 haastattelua, joista 12 valittiin tähän tutkielmaan. Kaikki haastateltavat olivat naisia, johon kuului 8 lähi- ja perushoitajaa, 2 sairaanhoitajaa ja 2 osastonhoitajaa. Haastateltavien valinnan kriteerinä oli työskentely pitkäaikaispotilaiden osastolla. Aineisto analysoitiin glaserilaista grounded theory metodologiaa käyttäen hyödyntäen abduktion logiikkaa. Haastattelut analysoitiin grounded theory metodologian mukaisesti avoimen ja selektiivisen koodauksen avulla CAT-ohjelmaa apuna käyttäen. Tutkimustulosten perusteella havaittiin, että työhyvinvointi koostuu dynaamisista työyhteisön prosesseista, joita säätelevät luottamuksen ja vallankäytön tasapainottelu. Työhyvinvointia kannatteleviin tekijöihin lukeutui avoin kommunikaatio, kollegiaalinen tuki, tasavertaisuus ja yhteiset pelisäännöt. Työhyvinvointia haittaaviksi sosiaalisiksi prosesseiksi fokusoitui vallankäyttö, joka oli selkein työhyvinvointia uhkaava kategoria haastateltavien puheessa. Se oli yhteydessä lukuisiin suoriin ja epäsuoriin interaktion muotoihin, kuten vaientamiseen, syyllistämiseen ja nonkommunikaatioon. Hoivaorganisaation keskeinen dynaaminen elementti oli hoivaorganisaation jähmeys, joka näkyi monella tapaa työyhteisön arjessa vaikeuttaen koko organisaation toimintaa. Organisaation johdolla on merkitystä hoivaorganisaation toiminnan kannalta sekä puheen kulttuurin että konservatiivisen johtamisen muodossa. Merkityssisältöjen erilaisuus johdon ja alaisten välillä aiheutti vuorovaikutuksen vaikeutumista. Sosiaaliset suhteet olivat odotetusti tärkeässä asemassa hoivahenkilöstön työn arjessa. Analyysin tulokset tukivat hoivalaitoksien työntekijöiden työhyvinvointitutkimuksen aikaisempaa linjaa, joissa on korostettu sosiaalisten suhteiden, luottamuksen ja vallankäytön merkitystä työhyvinvointiin. Työn tarkoituksena oli tuottaa uusia työhyvinvoinnin tekijöitä. Tällaisena voidaan pitää nonkommunikaation merkitystä organisaation vuorovaikutusprosessien kannalta. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat: Blumer, H.: Symbolic Interactionism: Perspective and Method; Utriainen, K.: Arvostava vastavuoroisuus ikääntyvien sairaanhoitajien työhyvinvoinnin ytimenä hoitotyössä, sekä Stryker, S.: From Mead to a Structural Symbolic Interactionism and Beyond.

Pitkittäistutkimus paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta psykologiseen sopeutumiseen

Tutkimuksessa tarkasteltiin inkerinsuomalaisten muuttoa edeltävien odotusten toteutumisen yhteyttä psykologiseen sopeutumiseen. Psykologisen sopeutumisen indikaattorina käytettiin elämään tyytyväisyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli tuoda esille sopeutumista prosessina, joka alkaa jo ennen muuttoa (pre-akkulturaatio) sekä luoda uutta tietoa paluumuuttajien odotusten toteutumisen vaikutuksesta sopeutumiseen. Toteutuneiden odotusten tutkimuskenttä muodostaa oman tutkimusperinteensä, jonka piirissä on pyritty selvittämään odotusten ja kokemusten välisen suhteen yhteyttä tyytyväisyyteen eri konteksteissa. Akkulturaatiotutkimuksissa korostetaan, että maahanmuuttajien epärealistiset odotukset muuton jälkeisestä elämästä vaikeuttavat sopeutumisprosessia. Tässä pitkittäistutkimuksessa toteutuneiden odotusten yhteyttä elämään tyytyväisyyteen tarkasteltiin paluumuuttokontekstissa kolmen vaihtoehtoisen mallin avulla. Ideaalitaso-mallin mukaan odotusten toteutuminen nostaa elämään tyytyväisyyttä ja toteutumatta jääminen laskee sitä. Ei vahvistusta –mallissa elämään tyytyväisyyden oletetaan olevan korkeimmillaan silloin, kun kokemukset ylittävät odotukset. Vain kokemus –mallin mukaan hyvät kokemukset muuton jälkeen nostavat elämään tyytyväisyyttä odotusten tasosta riippumatta. Malleja testattiin erikseen sosio-psyykkiseen hyvinvointiin ja ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvien odotusten suhteen. Perhe- ja ystäväsuhteiden laadun sekä ammatillisten mahdollisuuksien ja taloudellisen tilanteen tason on osoitettu olevan yhteydessä elämään tyytyväisyyteen. Maahanmuuttajien odotuksien on niin ikään todettu koskevan näitä elämänlaatua indikoivia osa-alueita. Tutkimuksen aineisto koostui etniseltä taustaltaan inkerinsuomalaisista (N=141) paluumuuttajista. Lähtökohta-aineisto kerättiin Venäjällä ennen muuttoa ja seurantavaihe toteutettiin noin vuosi muuton jälkeen. Aineiston analysoinnissa huomioitiin ajankohtainen metodologiakeskustelu ja kahden muuttujan välisen suhteen vaikutusta riippuvaan muuttujaan tarkasteltiin polynomisen regressioanalyysin ja vastepintamallinnuksen avulla. Näin tehden voitiin välttää toteutuneiden odotusten tutkimuksille tyypilliset mittaus- ja metodologiaongelmat: retrospektiivisyys, erotuspistemäärien käyttö ja lineaaristen mallien käyttö. Tutkimuksen aineisto tuki ei vahvistusta –mallin mukaista yhteyttä odotusten toteutumisen ja elämään tyytyväisyyden välillä. Yhteyttä voitiin tarkastella vain sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvien odotusten ja kokemusten suhteen, koska ammatillis-taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät odotukset, kokemukset tai niistä muodostetut interaktiotermit eivät polynomisen regressioanalyysin tulosten mukaan olleet yhteydessä elämään tyytyväisyyteen tilastollisesti merkitsevästi. Paluumuuttajien elämään tyytyväisyys oli korkeimmillaan silloin, kun sosio-psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät kokemukset ylittivät odotukset. Odotusten ja kokemusten välisen eroavuuden suunnalla siis on tämän tutkimuksen tulosten perusteella merkitystä psykologisen sopeutumisen kannalta. Tutkimuksen tulos tukee näkemystä, jonka mukaan maahanmuuttajien sopeutumisprosessia tulisi tarkastella pitkittäisasetelmassa muuttoa edeltävä vaihe huomioiden. Lisäksi tutkimus avaa yhden näkökulman siihen, minkä elämän osa-alueiden laatu on paluumuuttajien sopeutumisen kannalta merkityksellistä.

Lapsen sota - Evakko- ja sotalapsen sotakokemuksen fenomenologinen tutkimus

Kaikkialla maailmassa aseelliset konfliktit luovat yhä edelleen uusia lapsiuhreja. Suomen viime sodat ovat yksi esimerkki näistä. Uusien tutkijasukupolvien nousun myötä toisesta maailmansodasta tuli tutkimuksellisesti riittävän etäinen vasta 1990-luvulla. Sotilaiden, lottien ja kotirintaman naisten sodan rinnalle tuli sota lapsen näkökulmasta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta eläkeikäisen evakko- ja sotalapsen haastattelusta, jotka on saatu Evakkolapset ry:n kautta. Työn tarkoituksena on lisätä ymmärrystä lapsen sotakokemuksesta ja sodan monitasoisista ja pitkäkestoisista vaikutuksista lapsen elämään. Tutkielman tieteenteoreettinen pohja on fenomenologisessa psykologiassa. Lapsen kokemuksen fenomenologista tutkimusta ei ole vielä juuri tehty. Tavoitteena on ensin yksilötasolla kolmen haastateltavan lapsuuden sotakokemuksen mahdollisimman rikas kuvaaminen ja toiseksi sosiaalisella tasolla niiden mahdollisten jaettujen kokemusten löytäminen, jotka ovat yhteisiä näille kolmelle ja oletettavasti myös yleisemmin evakko- ja sotalasten keskuudessa. Kolmanneksi, näistä johtaen yhteenvedossa ja diskussiossa pyritään luomaan yhteiskunnallisella tasolla suuntaviivoja näiden kokemusten yleisempään soveltamiseen pakolais- ja maahanmuuttajatyössä. Kokemuksen jaettavuuden ja yleistämisen tunnustaminen on sosiaalipsykologiaa. Työssä luotu yhdistelmämetodi, fenomenologiapainotteinen IPA, auttaa tämän hahmottamisessa. Yhdistelmämetodi on syntynyt kahta eri fenomenologisen psykologian tutkimussuuntausta ja menetelmää vertaillen. Nämä ovat fenomenologinen ja hermeneuttinen Tulkitseva fenomenologinen analyysi eli Interpretative Phenomenological Analysis (IPA) (Smith, Flowers & Larkin, 2009) ja Amedeo Giorgin (mm. 1985) fenomenologinen menetelmä, jota Suomessa on eniten soveltanut Juha Perttula (2005). Tätä menetelmää kutsutaan siksi Perttulan ja Giorgin fenomenologiseksi menetelmäksi. Haastateltavan aidon kokemuksen esiin saaminen vaatii tutkijalta fenomenologisen metodin noudattamista sekä merkityksien ymmärtämistä, kuvausta ja tulkintaa. Työn ensimmäinen tavoite on saavutettu kolmen haastateltavan oman lapsuuden sota-ajan teemoitetulla kuvauksella. Tulosten yhteenvedossa tulee esiin, että näiden kolmen kokemuksilla on sosiaalista kaikupohjaa muissa suomalaisissa sota- ja evakkolapsissa ja myös laajemmin eurooppalaisen lapsen sodassa. Kaikkien haastateltavien mielestä kokemus lapsuuden sodasta on jättänyt syviä jälkiä ja sitä usein halutaan jakaa, jotta sen kanssa selviytyy. Ajatus näiden tulosten soveltamiskelpoisuudesta pakolaistyöhön jää tässä työssä vain idean tasolle, mutta sellaisia viitteitä tulokset vahvasti antavat.

Puhetavat naisten asemasta ja sukupuolten tasa-arvosta Kamerunissa: diskursiivinen näkökulma kamerunilaisilla asiantuntijoilla kerättyyn haastatteluaineistoon kriittis-feministisen viitekehyksen valossa

Tässä sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan naisten asemaan ja sukupuolten väliseen tasa- arvoon liittyviä puhetapoja kamerunilaisilla tasa-arvokysymysten asiantuntijoilla. Asiantuntijat edustavat erilaisia paikallisia naisten oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa edistäviä kansalaisjärjestöjä ja yhdistyksiä. Sukupuolten välisen tasa-arvon kehittäminen ja naisen aseman parantaminen globaalisti ovat olleet viime aikoina pinnalla. Tasa-arvon edistäminen on ollut myös afrikkalaisten yhteiskuntien haasteita jälki-kolonialistisella ajalla. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita mahdollisista ristiriidoista ja jännitteistä, joita syntyy länsimaisten ja paikallisten tasa-arvokäsitysten kohdatessa. Aineistona on sosiaalipsykologian laitoksen tutkimusprojektin yhteydessä Kamerunissa vuonna 2001 naisten asioita ajavien järjestöjen työntekijöillä kerätty haastatteluaineisto, jota lähestytään kielenkäytön sosiaalista todellisuutta rakentavaa luonnetta painottavasta diskursiivisesta näkökulmasta. Metodisesti tutkimuksessa nojaudutaan diskursiivisen sosiaalipsykologian, erityisesti brittiläisen diskursiivisen psykologian ja suomalaisen diskurssianalyysin, epistemologisiin lähtökohtiin ja teoreettis-metodologiseen välineistöön. Tärkeimmät analyyttiset käsitteet ovat tulkintarepertuaari ja subjektipositio. Aineistosta etsittiin puhetapoja mm. paikantamalla retorisia keinoja, joilla erilaisia kantoja faktuaalistetaan. Haastatteluaineistoa lähestytään sosiaalista todellisuutta tuottavana tilanteisena toimintana. Tutkimuksessa keskitytään analysoimaan sitä, miten sekä haastattelija että haastateltavat tarjoavat, haastavat ja tuottavat erilaisia kantoja siitä, mikä naisten asema Kamerunissa on ja miten sitä tulisi parantaa. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaisena länsimainen näkökulma naisten asemaan ilmenee haastateltavien puheessa. Tutkimustuloksina löydettiin kaksi laajempaa puhetapaa, joiden alle tulkintarepertuaarit lukeutuivat. Nämä nimettiin ”tasa-arvopuheeksi” ja ”kulttuurieropuheeksi”. Tasa-arvopuheessa tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen esitettiin tavoiteltavana päämääränä, ja siinä tuotettiin sosiaalista todellisuutta, jossa naisten asema esitettiin epätasa-arvoisena ja sukupuolten väliset suhteet nähtiin hierarkkisina ja alistavina naisten kannalta. Tämä puhetapa liittyi ensisijaisesti järjestön tehtävään, ja se tulkittiin keinoksi oikeuttaa järjestön toimintaa tasa-arvon edistämiseksi. Tämän puhetavan alla erottui kaksi tulkintarepertuaaria: ”tietämättömyys tasa-arvon esteenä” ja ”uskomukset tasa-arvon esteenä”. Kulttuurieropuheessa haastateltavat rakensivat eroa länsimaisen/eurooppalaisen ja afrikkalaisen/kamerunilaisen kulttuurin välille. Toisaalta länsimainen feminismi tarjosi haastateltaville keinoja samaistua ”yhteiseen taisteluun” naisten oikeuksien puolesta. Toisaalta länsimainen feminismi edusti haastateltaville ei-tavoiteltavaa tilaa, joka näyttäytyi peruuttamattomasti yhteen sovittamattomalta afrikkalaisen naiskuvan kanssa. Kulttuurieropuheen alle hahmottui kaksi erilaista puhetapaa, jotka nimettiin ”tasa-arvo naisten taisteluna” tulkintarepertuaariksi ja ”afrikkalaisen naisen” tulkintarepertuaariksi. Tärkeimpiä lähteitä metodin osalta olivat Potter & Wetherell (1987), Edwards & Potter (1992) sekä Jokinen, Juhila & Suoninen (1993, 1999). Teoreettisessa viitekehyksessä nojauduttiin tasa-arvon teoretisoinnin osalta mm. Anne Maria Hollin (1996, 2003) ja postkoloniaalin feminismin viitekehyksen osalta mm. Chandra Mohantyn (1984, 2003) kirjoituksiin.

Toksoplasman esiintyvyys suomalaisissa kissoissa

Toxoplasma gondii on kokkideihin kuuluva alkueläinloinen. Sen pääisäntiä ovat kissaeläimet, joissa tapahtuvan suvullisen lisääntymisen tuloksena tuotetaan ympäristöön ookystia. Väli-isäntiä voivat olla kaikki tasalämpöiset eläimet. Toksoplasma muodostaa isäntien kudoksiin infektiivisiä kudoskystia. Ihminen voi saada tartunnan syömällä kudoskystia tai ookystia, tai sikiö voi infektoitua jo kohdussa istukan kautta. Toxoplasma gondii voi aiheuttaa isäntänsä vakavan sairastumisen ja on siksi maailmanlaajuisesti merkittävä zoonoottinen loinen. Toksoplasman torjunnassa on oleellista tuntea alueen kissojen toksoplasmaseroprevalenssi ja arvioida ympäristön ookystakuormitusta: seropositiivisten kissojen voidaan olettaa joskus erittäneen ookystia. Tässä tutkimuksessa selvitettiin toksoplasman esiintymistä suomalaisissa kissoissa: suoralla agglutinaatiotestillä (ToxoScreen-DA) määritettiin IgG-vasta-aineiden esiintymistä seerumissa sekä vasta-ainetasoja (tiitteri). Flotac® - flotaatiomenetelmällä tutkittiin ookystien esiintymistä ulostenäytteissä. Tutkimuksessa selvitettiin kissojen toksoplasma-vasta-aineiden esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä: serologisessa tutkimuksessa oli mukana sekä löytöettä rotukissoja, ja lisäksi tutkittiin kissojen sukupuolen, iän, sekä rotukissoilla lihansyönnin vaikutusta vastaaineiden esiintymiseen seerumissa. Serologisessa tutkimuksessa 398 kissan aineistossa seroprevalenssiksi saatiin 48,2 %. Tutkituista 369 rotukissasta 49,9 % oli seropositiivisia, kun taas 27 tutkitusta löytökissasta seropositiivisia oli 25,9 % (P<0,05). Sukupuolella ei todettu olevan merkitystä kissan seropositiivisuuteen. Aikuiset kissat olivat nuoria kissoja useammin seropositiivisia (53,7 % vs. 23,5 %) (P<0,001), koska kerran tartunnan saaneen kissan seerumista voidaan todeta vasta-aineita, ja vanhemmat kissat ovat nuoria todennäköisemmin ehtineet törmätä loiseen elämänsä aikana ja saada tartunnan. Ruokavalio oli tiedossa 347 rotukissalta, ja näistä 270 (77,8 %) oli joskus saanut raakaa lihaa. Raakaa lihaa saaneista kissoista 151 (55,9 %) oli seropositiivisia; 77 kissasta, jotka eivät olleet saaneet raakaa lihaa sitä vastoin ainoastaan 26 (33,8 %) oli seropositiivisia (P<0,001). Ulostenäytteistä 131 kissan aineistosta 1,5 % eritti toksoplasman kaltaisia ookystia ulosteessaan tutkimushetkellä. Suomessa kissojen ravinnon ja toksoplasmaseropositiivisuuden välistä yhteyttä ei ole aikaisemmin tutkittu. Näiden uusien tulosten valossa olisi toksoplasman torjunnassa erityisen tärkeää kiinnittää huomiota loisen tartuntareitteihin kissan osalta. Kissoja ei tulisi ruokkia raa’alla lihalla: kissalle annettava liha olisi hyvä kuumentaa yli 67ºC:een tai pakastaa alle -12ºC:n lämpötilassa toksoplasmatartunnan ehkäisemiseksi.

Sikainfluenssan epidemiologia Suomen näkökulmasta

Kirjallisuuskatsauksen aihe on ajankohtainen Suomessa ja muualla maailmassa. Sikainfluenssa on sikojen tarttuva hengitystiesairaus, jonka aiheuttaja on herkästi kärsäkontaktissa leviävä influenssa A – virus. Siat sairastuvat usein yllättäen ja samanaikaisesti. Sikainfluenssa voi olla oireeton tai vähäoireinen, mikä hankaloittaa taudin havaitsemista. Sikainfluenssa aiheuttaa sikatiloille tuotantotappioita ja sioille hyvinvointiongelmia. Sikainfluenssa on maailmalla yleinen sikojen hengitystiesairaus. Suomi oli sikainfluenssasta vapaa maa vuoteen 2007 saakka ja vuonna 2009 noin kolmasosa suomalaisista sikaloista oli seropositiivisia sikainfluenssan suhteen. Influenssa A – viruksia esiintyy yleisesti eläimillä ja ihmisillä. Influenssa A – virusten kantajia luonnossa ovat vesilinnut, jotka levittävät influenssaviruksia ulosteissaan. Influenssa A – virukset pystyvät muuntumaan uusiksi alatyypeiksi ja sikaa pidetään eläinlajina, jossa influenssa A – virukset muuntuvat lajista toiseen tarttuviksi. Sikainfluenssa on zoonoosi. Sikainfluenssaviruksia on useita eri alatyyppejä. Maailmalla esiintyvien sikainfluenssavirusten alkuperä ja ominaisuudet vaihtelevat maantieteellisen sijainnin mukaan. Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa nykyään esiintyvät sikainfluenssavirukset ovat kehittyessään eriytyneet geneettisesti ja antigeenisesti toisistaan. Sikapopulaatioissa kiertää yleensä useita eri sikainfluenssavirustyyppejä yhtä aikaa. Tärkeimpiä ja useimmiten eristettyjä sikainfluenssavirusten alatyyppejä ovat H1N1, H1N2 ja H3N2. Sikainfluenssan diagnosointi on tärkeää, jotta virusten leviämistä voidaan ehkäistä ja tautitilanne pysyy ajantasaisena. Sikainfluenssa diagnosoidaan osoittamalla sikainfluenssavirus 1-3 vuorokautta kliinisten oireiden alkamisen jälkeen otetuista virusnäytteistä tai virusvasta-aineet serologisin testein pariseeruminäytteistä. Viruksen osoitusmenetelmät (viruseristys ja RT-PCR) ovat luotettavia ja niillä sikainfluenssavirukset voidaan tyypittää. Serologisten testien (hemagglutinaation inhibitio ja ELISA) luotettavuudessa on puutteita ja etenkin ELISA-testien luotettavuus perustuu tietoon sikapopulaatiossa liikkuvien sikainfluenssavirusten alatyypeistä. Sikainfluenssan jatkuva ja tehokas tautiseuranta on oleellista, jotta serologiset testit saadaan optimoitua. Alueellisesti sikainfluenssan esiintyvyyttä lisäävät suuri sikatiheys, tilojen lyhyet välimatkat, eläinkuljetukset sekä sikojen kontaktit ulkopuolisiin henkilöihin ja tavaroihin. Sikalan bioturvallisuus on tärkein tekijä estettäessä sikainfluenssavirusten pääsy sikalaan. Sikainfluenssan vastustaminen on tärkeää, koska se on osa sikojen hengitystiesairauskompleksia sekä predisponoiva tekijä muiden sikapatogeenien aiheuttamille hengitystiesairauksille. Sikainfluenssan vastustuksessa voidaan suurilla sikatiloilla käyttää apuna kahta tai kolmea virustyyppiä sisältäviä rokotteita, jotka vähentävät sikainfluenssan kliinisiä oireita ja viruksen eritystä ympäristöön.

Internet- karttapalveluiden arviointi ja kehitys strategisessa maankäytön suunnittelussa, tapaustutkimuksena Esikaupunkien renessanssi -hanke

Participation is located in a living and complex environment. Traditional means of participation are only partially able to meet the new environmental requirements. In need are forms of participation which take into account the new opportunities of the environment and residents expertise. Internet map applications are an important channel of participation which potential is in many respects as unexplored and unutilized. They are commonly in inventory the perspectives, bringing out the concerns of the area, and only little for discussing about solutions. Interpretation is usually made by designer. This study focuses on evaluation and development of Internet map applications in strategic land use planning. Subject matter is dealt from designer and the inhabitants point of view. City Planning Department of Helsinki s Esikau-punkien Renessanssi -project and the associated SoftGIS survey acts as the case study. In the beginning of the study I tried to recognize the new environment in which the Internet map applications are placed. The research question is, what kind of challenges and opportunities the e-participation confronts in information society, and what kind of requirements the environmental creates for development of an application. In chapter three I evaluate how successfully these requirements are met in Esikau-punkien Renessanssi -project. I m trying to examine how the application would look like if the environment and the characteristics of the project are met better. The approach is experimental and I try to find new ways to take advantage of Internet maps. I try not to be too limited to current projects and studies. For example, I try to examine how social media and Web 2.0 opportunities can be utilized, and how the learning and shaping nature of planning may be reached in Internet map environment. In chapter four I have developed a new concept for the Esikaupunkien Renessanssi map application, and made images to visualize its operation in practice. I collect all the data in the research and gather it into a new service. The aim is to create a better application for Esikaupunkien Renessanssi -project, which takes into account the living and complex environment of participation and responds to threats and opportunities arising from it. The presented outcome is in many respects different from the current query. In the new service the role of residents is to interact and learn. The traditional standing of the Internet maps and the position of resident as one-sided information donor are questioned. In the concept, the residents innovate and make interpretations too. Influences are taken from a number of modern applications and for example services that make use of social media. The user experience is intended to be interactive, fast and easy. The idea is that the service keeps you up to date with planning matters, not the other way around. Service guides inhabitants, striving to achieve a deeper knowledge of the project's objectives as well as the dynamics and realities that different individuals experience.