From Habits to Social Structures : Pragmatism and Contemporary Social Theory

Pragmatism has sometimes been taken as a catchphrase for epistemological stances in which anything goes. However, other authors argue that the real novelty and contribution of this tradition has to do with its view of action as the context in which all things human take place. Thus, it is action rather than, for example, discourses that should be our starting point in social theory. The introductory section of the book situates pragmatism (especially the ideas of G. H. Mead and John Dewey) within the field and tradition of social theory. This introductory also contextualizes the main core of the book which consists of four chapters. Two of these chapters have been published as articles in scientific journals and one in an edited book. All of them discuss the core problem of social theory: how is action related to social structures (and vice versa)? The argument is that habitual action is the explanation for the emergence of social structures from our action. Action produces structures and social reproduction takes place when action is habitualized; that is, when we develop social dispositions to act in a certain manner in familiar environments. This also means that even though the physical environment is the same for all of us, our habits structure it into different kinds of action possibilities. Each chapter highlights these general insights from different angles. Practice theory has gained momentum in recent years and it has many commonalities with pragmatism because both highlight the situated and corporeal character of human activity. One famous proponent of practice theory is Margaret Archer who has argued that the pragmatism of G. H. Mead leads to an oversocialized conception of selfhood. Mead does indeed present a socialized view of selfhood but this is a meta-sociological argument rather than a substantial sociological claim. Accordingly, one can argue that in this general sense intersubjectivity precedes subjectivity and not the other way around. Such a view does not indicate that our social relation would necessarily "colonize" individual action because there is a place for internal conversations (in Archer s terminology); it is especially in those phases of action where it meets obstacles due to the changes of the environment. The second issue discussed has the background assumption that social structures can fruitfully be conceptualized as institutions. A general classification of different institution theories is presented and it is argued that there is a need for a habitual theory of institutions due to the problems associated with these other theories. So-called habitual institutionalism accounts for institutions in terms of established and prevalent social dispositions that structure our social interactions. The germs of this institution theory can be found in the work of Thorstein Veblen. Since Veblen s times, these ideas have been discussed for example, by the economist Geoffrey M. Hodgson. His ideas on the evolution of institutions are presented but a critical stance is taken towards his tendency of defining institutions with the help of rules because rules are not always present in institutions. Accordingly, habitual action is the most basic but by no means the only aspect of institutional reproduction. The third chapter deals with theme of action and structures in the context of Pierre Bourdieu s thought. Bourdieu s term habitus refers to a system of dispositions which structure social fields. It is argued that habits come close to the concept of habitus in the sense that the latter consists of particular kinds of habits; those that are related to the reproduction of socioeconomic positions. Habits are thus constituents of a general theory of societal reproduction whereas habitus is a systematic combination of socioeconomic habits. The fourth theme relates to issues of social change and development. The capabilities approach has been associated with the name of Amartya Sen, for example, and it underscores problems inhering in economistic ways of evaluating social development. However, Sen s argument has some theoretical problems. For example, his theory cannot adequately confront the problem of relativism. In addition, Sen s discussion lacks also a theory of the role of the public. With the help of arguments derived from pragmatism, one gets an action-based, socially constituted view of freedom in which the role of the public is essential. In general, it is argued that a socially constituted view of agency does not necessarily to lead to pessimistic conclusions about the freedom of action.

Yhteiskuntatieteiden ja yhteiskuntateorian yksi visaisimmista peruskysymyksistä liittyy siihen, mikä on yksilöiden toiminnan ja yhteiskuntarakenteiden välinen suhde. Monet teoriat painottavat toista näistä näkökulmasta toisen kustannuksella. Tällöin saatetaan esimerkiksi väittää, että yhteiskuntarakenteet ovat puhtaasti yksilöllisten valintojen summa. Tässä tutkimuksessa peruskysymystä tarkastellaan pragmatismina tunnetun ajattelusuuntauksen avulla. Pragmatismi on perinteisesti korostanut käytäntöjen ja toiminnan keskeisyyttä. Perusoletus on se, että sosiaalisesti tavanmukaistunut (habitual) toiminta on omiaan tuottamaan ja myös ylläpitämään yhteiskuntarakenteita. Niinpä tuttu sosiaalinen tilanne yleensä saa ihmiset toimimaan niin kuin on ennenkin toimittu. Joskus totutuista kaavoista toki myös poiketaan, mutta tämä vaatii erityistä paneutumista asiaan ja on helpompaa silloin, kun tilanne kannustaa siihen esimerkiksi muuttuvien olosuhteiden kautta. Vaikka elämmekin kaikki samassa fysikaalisessa maailmassa, toimintatapamme järjestävät ympäristön erilaisiksi toimintamahdollisuuksiksi. Väitöskirja koostuu yhteenvetoluvusta ja neljästä muusta luvusta. Kussakin näistä neljästä luvusta sovelletaan tutkimuksen perusajatusta tiettyyn nyky-yhteiskuntateoreettiseen teemaan. G. H. Meadin pragmatismia on tulkittu niin, että sen on katsottu johtavan ylisosiaaliseen ja yksilöllisyyttä vähättelevään näkemykseen minuudesta. Mead nimittäin argumentoi, että itsetietoisuus syntyy prosessissa, jossa lapsi oppii pikkuhiljaa ennakoimaan muiden asenteita suhteessa itseensä. Mead todellakin edustaa tällaista näkemystä, mutta hän käsittelee lähinnä itsetietoisuuden ja sosiaalisuuden ennakkoehtoja eikä niinkään sano mitään minuuden kulloisestakin sisällöstä. Itse asiassa voidaan väittää, että itsetietoisuus ja oman toiminnan reflektoiminen tulevat mahdolliseksi juuri siitä syystä, että lapsi oppii suhtautumaan itseensä objektina. Tällainen tietoinen reflektio ei kuitenkaan luonnehdi toimintaamme jatkuvasti ja reflektiokin nojaa aiemmin muodostuneisiin sosiaalisiin toimintatapoihin. Yhteiskuntarakenteiden olemuksesta on viime vuosina käyty vilkasta keskustelua puhumalla instituutioista. Tutkimus käsittelee erilaisia instituutioteorioita ja esittää, että niiden rinnalle voidaan hahmottaa niin sanottu habituaalinen instituutioteoria. Tässä teoriassa esimerkiksi säännöt tai tiedolliset diskurssit eivät näyttele itsenäistä roolia, sillä ne saavat merkityksensä osana tavanmukaistuneita toimintaprosesseja. Monet toimintatavoistamme liittyvät sosioekonomiseen asemaan ja taustaan. Näin ollen esimerkiksi koulutus korreloi vahvasti sen kanssa, millaisia toimintatapoja kullakin sattuu olemaan. Edesmennyt ranskalaissosiologi Pierre Bourdieu korosti habitus-käsitteellään juuri sosioekonomisten asemien merkitystä, mutta on hyvä huomata, että suinkaan kaikki toimintatapamme eivät ole sosioekonomisen aseman sanelemia. Ihmiset eivät muutoinkaan ole vain tapojensa orjia, sillä toimintatapojen muuttamisen tapa on sekin mahdollinen, mikäli ympäristö siihen kannustaa. Voidaan myös väittää, että yhteiskunnallista kehitystä voi mitata sen mukaan, missä määrin ihmisten toimintamahdollisuudet (capabilities) voivat toteutua. Esimerkiksi taloustieteen nobelisti Amartya Sen on korostanut tätä näkökohtaa. Senin teoriassa on kuitenkin ongelmia, sillä se ei kunnolla tarkastele relativismin ongelmaa eikä sitä, mikä on julkisen keskustelun rooli kehityksen arvioimisessa. Klassisten pragmatistien, G. H. Meadin ja John Deweyn argumentteja yhdistelemällä voidaan muodostaa näkemys, jossa toimintamahdollisuuksien voimakas riippuvuus sosiaalisesta kontekstista myönnetään, mutta jossa ei kuitenkaan päädytä pessimistisiin näkemyksiin toiminnan vapausasteista.