WorldSkills - ammattitaitovalmennus osana kone- ja metallialan kilpailukykyä

Nykyaikain ammattitaitovalmennus alkaa olla verrattavissa huippu-urheiluun ja sen sisältämiin valmennusprosesseihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa ne prosessit, joita käyttämällä ammattitaitovalmennettava saadaan tiedollisesti ja taidollisesti mandollisimman hyvin valmennettua WorldSkills-tason kilpailuihin. Valittuja prosesseja soveltaen ohjeistetaan CAD-suunnittelun valmennus ja kokonaisvaltainen valmistautuminen kilpailuihin. Hyvänä taustapohjana on tutkimuksen tekijän omakohtainen osallistuminen Taitaja-2007 kilpailun järjestämiseen lajivastaavana CAD-suunnittelussa. Tutkimuksessa tehtiin myös kartoitus kilpailutoiminnan vaikuttavuudesta ja sen mandollisista vaikutuksista kone- ja metallialan koulutukseen hakeutuvien nuorten määriin. Tutkimuksen pääkohteina olivat Taitaja-kilpailujen järjestäjinä toimineet paikkakunnat ja koulutuksenjärjestäjät peräkkäisiltä vuosilta eli Turku, Tampere ja Joensuu. Tämän lisäksi Helsingissä järjestetty WorldSkills-2005 kilpailu aiheutti positiivisia vaikutuksia koko ammattitaitovalmennuksen kenttään ja sen esille nostamiseen ammatillisessa koulutuksessa. Näitä tietoja ja prosesseja voidaan käyttää hyväksi ammattitaitovalmennuksen kanssa toimivien oppilaitoksien, työpaikkojen ja valmentajien sekä muiden asiasta kiinnostuneiden tahojen jatkossa tehtävään valmennukseen liittyvään kehitystyöhön.

Välipalatarjoilumallin kehittäminen peruskoululle

Tämä opinnäytetyö on osa laajempaa kouluruokailuhanketta, joka liittyy Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran rahoittamaan elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA:aan. Opinnäytetyön pääongelma on ”Minkälaisia ovat peruskoulujen välipalatarjoilumallit ja miten niiden pohjalta voidaan kehittää oppilashuoltoa tukeva välipala-tarjoilumalli?”. Tutkimuksessa oli kolme erityisnäkökulmaa: terveyden edistämisen ja terveysongelmien ehkäisyn näkökulma, energianäkökulma ja yhteiskunnallinen näkökulma. Empiirinen aineisto kerättiin syksyn 2007 ja talven 2008 aikana ryhmäteemahaastattelemalla kahden helsinkiläisen peruskoulun henkilökuntaa ja oppilaita. Ryhmäteemahaastatteluihin haluttiin mukaan rehtori tai apulaisrehtori, opettajia, opinto-ohjaaja, keittiöhenkilökuntaa ja oppilaita eri luokka-asteilta. Ryhmäteemahaastatteluiden lisäksi haastateltiin Espoon kaupungin ruokapalvelupäällikköä ja Vantaan kaupungin ateriapalveluiden aluepäällikköä käyttäen teemahaastattelurunkoa. Välipalatarjoilumallin kehittämisessä käytettiin myös kouluruokailu-hankkeen kvantitatiivisen aineiston välipaloja koskevia tuloksia. Ryhmäteemahaastattelut taltioitiin kahden sanelimen avulla. Tallennetut haastattelut siirrettiin sanelimesta tietokoneelle, josta ne kuunneltiin ja kirjoitettiin opinnäytetyöhön. Ryhmäteemahaastattelujen tulokset raportoitiin teemahaastattelurungon sisällön rakenteen mukaisesti. Tuloksiksi saatiin, että peruskouluissa henkilökunta ja koululaiset olivat melko tyytyväisiä tämän hetkiseen välipalatarjoilumalliin. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ei ollut kunnan sisällä yhtenäistä käytäntöä välipalojen tarjoamiseen. Koulut saivat itse päättää kouluravintolassa tarjottavista välipalatuotteista. Helsingissä tuotteiden hinnoissa oli myös koulukohtaisia eroja. Tässä opinnäytetyössä kehitetty välipalatarjoilumalli on toteutettavissa kaikissa kouluissa riippumatta koulun maantieteellisestä sijainnista, oppilasmäärästä tai luokka-asteista. Koulussa tarjottava ravitsemuksellisesti laadukas välipala tulee nähdä osana oppilashuoltoa sekä osana koulun kasvatus- ja opetustehtävää. Välipalatarjoilun aloittamiseen ja sen kehittämiseen koulussa vaikuttaa sidosryhmien asenteet terveellisestä välipalasta. Välipalatarjoilu olisi määriteltävä samoin kuin kouluruokailu, ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tulisi antaa siitä suositus. Välipalatarjoilun terveys- ja tapakasvatukselliset tavoitteet tulisi kirjata opetussuunnitelmaan kaikissa kouluissa.

Viihteen laatu nykytietokonepeleissä

Tässä pro gradu tutkielmassa tarkastellaan viihteen laadun tekijöitä nykyaikaisissa tietokonepeleissä ja niiden vaikutusta pelin viihdytysarvoon. Tutkielmassa on analysoitukeskeisiä pelialan artikkeleita, jotka käsittelevät pelaajien vaatimuksia hyvältä peliltä. Artikkeleita analysoimalla on löydetty 14 erilaista tietokonepelin viihdearvon osatekijää: osallistuminen, palaute, säännöt, pelaamaan oppiminen, mielekäs tekeminen, kilpailu, immersio, yhtenäinen ja ymmärrettävä pelimaailma, tarinan luominen, turvalliset kokemukset, sosiaalinen pääoma, ennakko-odotukset, tekniset vaatimukset ja markkinoiden odotukset. Löydettyjä viihteen laadun osatekijöitä etsitään pelityypin mukaan valittuista 12 nykypelistä, ja tulokset paljastavat, että tietyt tekijät ovat yhtenäisiä hyviksi koetuilla peleillä. Hyvät pelit näyttäisivät omaavan toimivat kontrollit, selkeät palautteet, tasapainoiset säännöt, mielenkiintoista tekemistä, palkintoja etenemisestä ja mahdollisuuksia vaikuttaa pelin tapahtumiin koko pelaamisen ajan. Hyväksi peliksi on määritelty peli, joka sai keskiarvokseen 90% tai enemmän peliarvosteluissa jaetuista pisteistä. Lisäksi hyvän pelin ei näyttäisi tarvitsevan toteuttaa täydellisesti kaikkia viihteellisen laadun osatekijöitä.

Corporate Social and Regional Responsibility - The View of Small and Medium-sized Enterprises

The objective of this research was to understand and describe what corpo-rate social and regional responsibility is in SMEs and define the meaning of these concepts to the community and region. Corporate social respon-sibility (CSR) creates a basis for regional responsibility. Regional respon-sibility is a new concept and this research examines it from SMEs’ view-point. This is a theoretical research and the aim is to create a theoretical framework of SMEs’ corporate social and regional responsibility. This framework supports the future research on the subject. The research results show that CSR of SMEs is practical, informal and dependent on the scarce resources of SMEs. CSR is a complex and deep concept and SMEs have their own way of interpreting it. It can be stated that CSR-practises in SMEs are closely connected to employment, envi-ronment, community and supply chain. The challenge is to find motivation to socially and regionally responsible behaviour in SMEs. Benefiting from responsible behaviour and the attitude of SME’s owner-manager are the key reasons for SMEs to involve in CSR and regional responsibility. The benefits of this involvement are for example improved image, reputation and market position. CSR can also be used in SMEs as risk management tool and in cost reduction. This study indicates also that creation of strate-gic partnerships, local government participation, a proper legal system and financial support are the basic issues which support CSR of SMEs. This research showed that regional responsibility of SMEs includes active participation in regional strategy processes, L&RED initiatives and regional philanthropy. For SMEs regional responsibility means good relationships with the community and other related stakeholders, involvement in L&RED initiatives and acting responsibly towards the operating environment. In SMEs’ case this means that they need to understand the benefits of this kind of involvement in order to take action and participate. As regional responsibility includes the relationships between firm and the community, it can be stated that regional responsibility extends CSR’s view of stakeholders and emphasises both, the regional stakeholders and public-private partnerships. Community engagement and responsible be-haviour towards community can be seen as a part of SMEs’ social and regional responsibility. This study indicates that social and regional re-sponsibility of SMEs have a significant influence on the community and region where they are located. Better local and regional relationships with regional and community actors are the positive impacts of social and re-gional responsibility of SMEs. Socially and regionally responsible behav-iour creates a more positive environment and deepens the involvement of SMEs to community and L&RED initiatives.

Yhteistoiminnallisuus perhetapaamisissa : kirjallisuuskatsaus

Opinnäytetyömme tarkoituksena on kuvata perhekeskeisen hoitotyön kehitystä ja perhekeskeisessä hoitotyössä korostuvia piirteitä. Opinnäytetyömme on osa projektia, jossa kehitetään yhteistoimintamalli psykiatriseen hoitotyöhön ja arvioidaan sen toimivuutta käytännössä. Tavoitteena on hoitotyön kehittäminen potilaslähtöisemmäksi. Projektissa ovat mukana Helsingin terveyskeskuksen Auroran sairaalan osastot 6-1 ja 15-6C, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Psykiatriakeskuksen osastot 2 ja 6 sekä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Opinnäytetyömme teemme yhteistyössä Psykiatriakeskuksen päihdepsykiatrian osasto 6:n kanssa. Työmme on kirjallisuuskatsaus, jonka aineisto koostuu sosiaali- ja terveysalan tietokannoista haetuista tieteellisistä tutkimusartikkeleista, väitöskirjoista sekä kahdesta pro gradu -tutkielmasta, jotka vastasivat asetettuja kriteereitä. Tulokset osoittavat, että psykiatrinen hoitotyö on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana asiantuntijakeskeisestä dialogisempaan suuntaan. Hoitajat haluavat toimia yhteistoiminnallisesti, mutta heillä ei ole riittävästi valmiuksia siihen. Perhekeskeisessä hoitotyössä on olennaista dialogisuus, potilaan ja hänen verkostonsa aktiivinen osallistuminen hoitotyöhön sekä potilaan ja hoitajan tasavertainen ja vastavuoroinen työskentely. Lisäksi perhetapaamisissa pyritään yhdessä luomaan hyväksyvä ja kunnioittava ilmapiiri. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että yhteistoiminnallisuuden toteutuminen perhetapaamisissa edellyttää, ettei tapaamisten sisältöä suunnitella etukäteen ja että niihin kutsutaan potilaan nimeämät läheiset. Perhetapaamisissa korostuu dialogisuus, jossa keskeistä on toisen kuunteleminen, epävarmuuden sieto sekä eri näkökulmien esiintuominen.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Hyvä kotiutuminen terveyskeskussairaalasta

Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää terveyskeskussairaalan kotiutumisprosessia laatimalla hyvän kotiutumisen arviointiin käytettävä mittari. Työn tarkoituksena oli kuvata terveyskeskussairaalan hyvän kotiutumisen edellytykset potilaan, sairaalan henkilökunnan ja kotihoidon näkökulmista, ja laatia näiden edellytysten pohjalta hyvää kotiutumista arvioiva mittari. Tutkimustehtäviin haettiin vastauksia aiemmista tutkimuksista, PALKO-hankkeesta ja terveyskeskussairaalan henkilökunnalle suunnatulla sähköpostikyselyllä. Aineisto kerättiin kirjallisuuskatsauksella 14 kotimaisesta ja 11 ulkomaisesta tutkimuksesta sekä kahdella avoimella kysymyksellä sairaalan eri ammattiryhmiä edustavalta 11 tiedonantajalta. Saatu aineisto analysoitiin sisällön analyysin avulla. Hyvän kotiutumisen edellytykset tässä kehittämistyössä olivat hyvä tiedonkulku ja yhteistyö, kotiutu-missuunnittelun pikainen käynnistäminen ja aikataulutettu kotiutumissuunnitelma, potilaan ja omaisen osallistuminen päätöksentekoon, potilaan toimintakyvyn ja voimavarojen kokonaisvaltainen arviointi ja kirjaaminen, omahoitajan toimiminen kotiutumisen koordinaattorina, omahoitajan rohkaiseva ja osallis-tava rooli, kotiutumista tukevat asenteet, moniammatillinen yhteistyö, kotihoidon riittävän aikainen tie-donsaanti kotiutumisesta, kotihoitoon riittävä tieto potilaan sairauden hoidosta, toimintakyvystä ja kognitiivisista valmiuksista, potilaan jatkohoidon ohjaus ja tiedon saaminen, kotona tarvittavan avun arvioiminen ja järjestäminen sekä potilaan turvallisuuden tunne. Hyvän kotiutumisen arviointimittari on 88 väittämästä koostuva kyselylomake, jonka avulla potilaan omahoitaja arvioi kotiutumisen edellytysten toteutumista potilaan kotiuduttua sairaalasta. Arviointimittari on konkreettinen apuväline tarkastella kotiutumisprosessia. Mittarin käytöstä saaduilla kokemuksilla voidaan osoittaa kotiutumisprosessin kehittämis- ja koulutustarpeita. Mittaria voidaan käyttää apuna perehdytyksessä ja keskustelun pohjana kuntoutuskokouksissa. Jatkotutkimusaiheena voisi olla arviointivälineen kehittäminen riskikotiutujille, jotka tulisi tunnistaa heti sairaalajakson alussa.

Osuuskauppojen arvonmääritys – empiirinen tutkimus kassavirtaperusteisella mallilla

Osuuskunta on ollut merkittävä yritysmuoto suomessa jo 150 vuoden ajan. Saavuttuaan Suomeen 1800-luvun puolivälin jälkeen osuuskunnat löysivät paikkansa maatalouden ja päivittäistavarakaupan alalta. Osuuskuntien kehitykseen vaikutti suuresti niiden yhteiskunnallinen ideologinen tarkoitus. Nykypäivänä osuuskunnat ovat Suomessa parhaiten näkyvissä vähittäistavara-, pankki- ja vakuutusalalla. Vähittäiskauppa-alalla osuuskuntapohjainen S-ryhmä on kasvanut markkinaosuudeltaan suurimmaksi ja liikevaihdolla mitat-tuna toiseksi suurimmaksi vähittäiskaupparyhmittymäksi. Tutkimuksessa tarkastellaan S-ryhmän alueosuuskauppoja yrityksen arvonmäärityskeinoin, tarkemmin vapaan kassavirtamallin, avulla. Tarkoituksena on selvittää, minkälainen on alueosuuskauppojen arvonluontiteho ja pystytäänkö tämän perusteella havaitsemaan eroavaisuuksia sekä alueosuuskauppojen välillä, että muiden yritysmuotojen välillä. Tutkimuksessa havaitaan, että S-ryhmän alueosuuskauppojen arvonluonti on alueosuuskauppakohtaisesti varsin erilaista. Osuuskauppojen yritysarvot vaihtelevat -110 M€ ja 230 M€ välillä. Alueosuuskaupoista parhaimman yritysarvon sai Kouvolan seudun Osuuskauppa Ympäristö ja heikoimman yritysarvon Kanta- ja Päijät-Hämeen Osuuskauppa Hämeenmaa. Osuuskunnan vertailu muuhun yritysmuotoon toteutettiin pistämällä vastakkain osuustoiminnallinen SOK ja julkinen osakeyhtiö Kesko Oyj. Yrityksien vertailussa todetaan, että vaikka Kesko on talouden tunnuslukujen valossa selvästi SOK:aa suurempi, saavat yritykset vapaan kassavirranmallista lähes yhtä suuren yritysarvon.

Henkilöstönäkökulma kuntien yhdistymiseen, Case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten henkilöstö kokee kuntien yhdistymistä seuraavan organisaatiomuutoksen, millaista muutosjohtamista organisaatio tarvitsee sekä mitkä tekijät vaikuttavat muutokseen suhtautumiseen. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka empiirisen aineiston muodostavat Kouvolan kaupungin yhdentoista hallinnon ja talouden toimistotyöntekijän haastattelut sekä niihin liittyvä sähköpostikysely. Tutkimustulokset osoittavat, että muutos on aina yksilöllinen kokemus, ja muutostilanteessa korostuu erityisesti läsnä oleva ja keskusteleva esimiestyö. Henkilöstön oma osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet auttavat muutokseen sopeutumisessa. Myös avoimella ja vuorovaikutteisella viestinnällä on suuri merkitys muutoksen toteuttamisen onnistumisessa.

Toimintolaskenta tuotehallinnan tukena

Tämän tapaustutkimuksen päätavoitteina on luoda toimintolaskentamalli kohdeyritykselle ja testata toimintolaskennan soveltuvuutta pilottiprojektilla, joka toteutetaan vain pienelle osalle tuotteista. Toimintolaskentaprojektin tavoitteena on tarkentaa tuotteiden kustannuslaskentaa ja näin tukea yrityksen päätöksentekoa tuotehallinnan päätöksissä. Tutkimuksen tuloksena pilottiprojekti on vahvistanut ennakkokäsityksiä laskentakohteina olleiden tuotteiden osalta. Implementointiprosesseilla on sekä inhimillisiä että teknisiä ongelmia. Resurssikustannusten kohdistaminen asetettiin projektin tärkeimmäksi tekniseksi ongelmaksi. Pilottiprojekti keskittyy lähinnä laskennan tekniseen toteutukseen, mutta kattavampi muutosprojekti vaatii muutosjohtajuutta ja keskittymistä inhimillisiin tekijöihin. Pilottivaiheessa tärkein inhimillinen ongelma on saavuttaa johdon tuki ja osallistuminen projektiin. Toimintolaskentaprojekti onnistui kohdeyrityksessä hyvin ja johdon tuki onnistuttiin saavuttamaan. Tutkimuksen tuloksena nähdään toimintolas-kennan hyödyttävän tuotehallintaa ja tutkimuksen seurauksena toimintolaskentaprojektia jatketaan kattamaan koko tuotevalikoima. Yrityksessä havaittiin laskentaprojektin aikana myös toiminnan kehityskohteita, jotka vaativat tarkempaa tarkastelua toimintoanalyysin avulla.

”Suomi on kuollut.” Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -näytelmän ja sitä käsittelevän lehtikirjoittelun kansakuntapuheen ja kansalaisuskonnon analyysi

28.11.2007 sai ensi-iltansa Kristian Smedsin Kansallisteatterille tekemä teatterisovitus Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Erityisesti näytelmän loppukohtaus, jossa taustakankaalle heijastettujen tunnettujen suomalaisten vaikuttajien kasvoille ilmestyi luodinreikiä ja laulettiin Suomen olevan kuollut, herätti keskustelua mediassa. Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat itse näytelmän lisäksi kuuden suurimman sanomalehden (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Aamulehti, Iltalehti, Turun Sanomat, ja Maaseudun Tulevaisuus) näytelmää käsittelevä kirjoittelu. Tarkastelu painottuu ajanjaksolle marraskuu 2007–toukokuu 2008, jolloin näytelmästä kirjoitettiin eniten. Aineiston kautta tarkastellaan kansakunnan ylläpitoa diskurssiteoreettisesta viitekehyksestä käsin. Tutkimuksen toinen tavoite on tarkastella, millaisia kansalaisuskonnon muotoja näytelmästä ja lehtikirjoittelusta on löydettävissä. Tutkimuksen jäsennys perustuu reseptionäkökulmaan. Näytelmän luennassa kiinnitetään huomiota esteettisen koodin purkuun metaforan ja metonymian käsitteiden avulla, näytelmän merkityspotentiaaleihin sekä sanomalehtien tarkastelussa reseptiossa aktuaalistuviin diskursseihin. Näytelmässä sota toimii suomalaisen nyky-yhteiskunnan affektiivisena metaforana. Sotimiseen osallistuminen näyttäytyy yhteiskunnan jäsenyyden eli kansalaisuuden edellytyksenä, toisaalta juuri osallistuminen aiheuttaa näytelmän lopussa Suomen kuolemisen. Lehtikirjoittelun perusteella on konstruoitu kaksi diskurssia, yhtenäisen Suomen diskurssi (YSD), jossa yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaaminen näyttäytyy epäkohtien lietsontana ja monen Suomen diskurssi (MSD), josta käsin epäkohdista puhuminen näyttäytyy yhteiselon edellytyksenä. YSD:n logiikka onkin assimiloiva ja ulossulkeva, kun MSD:n on integroiva ja neuvotteleva. Väinö Linnan Tuntematon sotilas voidaan nähdä pyhänä kansalaisuskonnollisena symbolina, jonka merkityksistä käytävä kamppailu on myyttistä kamppailua. Kansalaisuskonnolla on kaksi ulottuvuutta, papillinen ja profeetallinen, mutta se näyttäytyy myös erilaisena riippuen kiinnittyykö se YSD:iin vai MSD:iin.

Osallistava markkinointiviestintä sosiaalisessa mediassa

Sosiaalinen media on viime aikoina ollut paljon esillä eri medioissa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että erilaiset sosiaaliset yhteisöpalvelut ovat kasvattaneet huimasti suosiotaan. Suuresta suosiosta kertoo esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookin käyttäjämäärän nopea kasvu. Vasta vuonna 2004 perustetulla yhteisöpalvelulla on jo yli 350 miljoonaa aktiivista käyttäjää ympäri maailmaa. Huolimatta eri palveluiden käyttäjämäärien kasvusta, suurin osa yrityksistä, varsinkaan suomalaisista, ei ole vielä löytänyt tietään kyseisiin palveluihin. Yritykset eivät siis ole vielä täysin ymmärtäneet sosiaalisen median potentiaalia viestintäkanavana, vaikka sosiaalisten palveluiden käyttäjämäärien kasvu, ja toisaalta sosiaalisen median vaikutus viestintään on jo ehditty tunnistaa. Tämä kandidaatintutkielma yrittää selvittää, kuinka yritykset voisivat hyödyntää sosiaalista mediaa markkinointiviestintäkanavana. Tutkielmassa keskitytään esittelemään osallistavaa markkinointiviestintää eli uudenlaista tapaa tehdä markkinointiviestintää kuluttajille, sekä sosiaalista mediaa, uudenlaista viestintäkanavaa, jossa kuluttajat ovat läsnä. Näitä kahta uutta viestintään liittyvää käsitettä lähdetään avaamaa esimerkiksi vastaten kysymyksiin: mitä niillä tarkoitetaan, mitä ne sisältävät ja miten ne vaikuttavat yrityksien ja kuluttajien väliseen vuorovaikutukseen?