Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Miten yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavat kielestä? Kielitietoisuuden rakentuminen kirjoittamalla

Tässä tutkielmassa selvitän, mitä kielitietoisuus käytännössä tarkoittaa ja miten sitä voidaan rakentaa kielen avulla. Aineistonani käytän kahdessa varsinaissuomalaisessa koulussa teettämiäni kirjoitelmia sekä opetusryhmissä seuraamillani tunneilla kirjoitettuja kenttämuistiinpanoja. Analysoin kirjoitelmia sisällönanalyyttisesti sekä dialogisen ja poststrukturalistisen analyysin avulla. Lähtökohtana tutkimukselleni ovat uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jotka otetaan käyttöön porrastetusti elokuusta 2016 lähtien. Uudessa opetus¬suunnitelmassa huomioidaan erityisesti kielitietoisuus, eli kouluista pyritään tekemään kielitietoisia yhteisöjä, joissa kielistä puhutaan avoimesti ja kielten merkitys tunnustetaan aiempaa laajemmin. Tutkimukseni teoriataustana käytän Lev Vygotskin sosiokulttuurista näkemystä kielestä ja tietoisuudesta ja Mihail Bahtinin dialogista kielikäsitystä. Vygotskin ja Bahtinin mukaan merkitykset rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ihmisen tietoisuus ei ole yksi ja pysyvä kokonaisuus, vaan se on moniääninen ja jatkuvasti muuttuva. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa sitä, että tietoisuus muodostuu erilaisten äänten välisestä dialogista. Yksilön tietoisuuteen vaikuttavat siis tilannekohtaisten muuttujien lisäksi kaikki aiemmat vuorovaikutustilanteet. Tutkimusaineistoani analysoimalla selvitin, että oppilaiden kielitietoisuus on hyvin moniääninen, sillä siihen vaikuttavat niin koulu, media, koti kuin kaveritkin. Oppilaiden tietoisuuksissa kuuluu monia autoritaarisia ääniä, jotka vaikuttavat oppilaiden käsityksiin ja asettavat oppilaiden kielenkäytölle erilaisia rajoituksia. Oppilaiden kielitietoisuus on myös hyvin monikielinen, sillä oppilaat kuulevat ja käyttävät päivittäin monia kieliä sekä kavereiden ja perheen kesken että medioiden parissa. Tietoisuus ympäristön moni-kielisyydestä näytti kirjoitelmien perusteella rakentuvan kirjoittamisen edetessä. Dialogista ja poststrukturalistista analyysia on aiemmin sovellettu lähinnä toisen kielen oppimisen konteksteissa ja kieli-identiteetin tutkimuksessa. Ne sopivat kuitenkin hyvin myös nuorten kielitietoisuuden tutkimiseen laajemmassa kielenkäytön kontekstissa, ja rinnakkain sovellettuna analyysimetodit tukivat hyvin toisiaan. Tutkimuksellani pyrin tarjoamaan konkreettisia välineitä kielitietoisuuden edistämiseksi kouluissa. Kirjoitelmien tehtävänannon tyyppinen kirjoitustehtävä auttoi hyvin oppilaita erittelemään kielellistä ympäristöään ja omia käsityksiään kielistä. Jatkossa voisi tutkia, miten uusi opetussuunnitelma on vaikuttanut koulujen ilmapiiriin ja ovatko myöhemmät ikäluokat taitavampia erittelemään kielenkäyttöään ja kieliä koskevia käsityksiään.

Suusyöpäpotilaiden puheterapeuttisen kuntoutuksen toteutuminen

Suu- ja nielusyöpä hoitoineen aiheuttavat useimmille potilaille puheen tai nielemisen ongelmia. Syöpäpotilaiden puhetta ja nielemistä kuntouttaa puheterapeutti, mutta kuntoutukselle ei ole kansallisia käytänteitä. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa Turun yliopistollisen keskussairaalan Korva- ja suutautien osaston suu- ja nielusyöpäpotilaiden puheterapeuttista kuntoutusta. Tarkasteluun valittiin kansainvälisen tautiluokituksen syöpädiagnoosin C01–C06 tai C09–C14 saaneet, vuosina 2009–2014 osastolta kotiutetut potilaat. Tutkielmaa varten haettiin tutkimuslupa (nro T239/2014), joka mahdollisti potilaiden sukupuolen, iän, diagnoosipäivän, diagnoosin, hoidon tavoitteen, hoitotavan ja -ajan, syövän levinneisyyden, puheterapeuttiseen kuntoutukseen ohjautumisen syiden sekä kuntoutuksen tavoitteiden määrittämisen potilastietorekisteristä. Tietojen perustella verrattiin kuntoutusta saaneiden potilaiden ryhmää kuntoutusta ilman jääneisiin potilaisiin taustamuuttujien sekä syöpää määrittävien tunnuslukujen perusteella. Potilaista (N=374) sai puheterapeuttista kuntoutusta 30 %, joista oli naisia enemmän (54 %) kuin puheterapiaan ohjautumattomissa (37 %, p=0.002). Kuntoutusta saaneella ryhmällä oli enemmän kieli-, ien-, sekä suupohjan syöpää, mutta vähemmän kielen tyven sekä nielurisojen syöpää kuin ohjautumattomissa (p=0.001). Kuntoutetuissa oli enemmän edenneen syövän sairastavia (p=0.023), potilaita, joilla oli trakeostomia (p<0.001) sekä leikkaus- (p<0.001) ja yhdistelmähoitoa saaneita potilaita (p=0.002), mutta vähemmän definitiivistä sädehoitoa saaneita (p<0.001). Toisaalta ryhmät eivät eronneet iän (p=0.597) tai syövän paikallisen levinneisyyden (p=0.724) suhteen. Toisessa vaiheessa selvitettiin kuntoutukseen ohjautuneiden osalta puheterapian määrä, ajoitus suhteessa lääketieteellisiin hoitoihin, kuntoutukseen ohjautumisen syyt sekä kuntoutuksen tavoitteet. Kuntoutukseen ohjautuneet 113 potilasta kävivät 488 kertaa kuntoutuksessa, terapiakertoja oli potilasta kohti 1–16. Ennen leikkausta tapasi puheterapeutin vain 12 % potilaista, ennen definitiivistä sädehoitoa kaksi potilasta. Pääsääntöisesti kuntoutus toteutui hoitojen jälkeen. Yleisin puheterapiaan ohjautumissyy oli nielemistoimintojen arviointi tai kuntoutus (49 %) ja kuntoutuksen tavoitteissa nielemisen (35 %) sekä oraalimotoriikan kuntoutus (26 %). Turun yliopistollisessa keskussairaalan Korva- ja suutautien osastolla puheterapia ajoittuu hoitojen jälkeen, terapiaan ohjautuu naisia, sekä paikallista syöpää sairastavia leikkauspotilaita. Kuntoutetuista yli puolet tapasi terapeutin vähintään kolme kertaa, kuntoutustavoitteista yleisin oli nielemistoimintojen kuntoutus, mutta sisällöstä saatiin potilastietorekisterin perusteella rajoitetusti tietoa. Tulosten perusteella sädehoitoa saaneiden (mies)potilaiden kuntoutusta sekä ennen hoitoja toteutettavaa puheterapeuttista arviointia tulisi kehittää.

Miten yhdeksäsluokkalaiset kirjoittavat kielestä? Kielitietoisuuden rakentuminen kirjoittamalla.

Tässä tutkielmassa selvitän, mitä kielitietoisuus käytännössä tarkoittaa ja miten sitä voidaan rakentaa kielen avulla. Aineistonani käytän kahdessa varsinaissuomalaisessa koulussa teettämiäni kirjoitelmia sekä opetusryhmissä seuraamillani tunneilla kirjoitettuja kenttämuistiinpanoja. Analysoin kirjoitelmia sisällönanalyyttisesti sekä dialogisen ja poststrukturalistisen analyysin avulla. Lähtökohtana tutkimukselleni ovat uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jotka otetaan käyttöön porrastetusti elokuusta 2016 lähtien. Uudessa opetus-suunnitelmassa huomioidaan erityisesti kielitietoisuus, eli kouluista pyritään tekemään kielitietoisia yhteisöjä, joissa kielistä puhutaan avoimesti ja kielten merkitys tunnustetaan aiempaa laajemmin. Tutkimukseni teoriataustana käytän Lev Vygotskin sosiokulttuurista näkemystä kielestä ja tietoisuudesta ja Mihail Bahtinin dialogista kielikäsitystä. Vygotskin ja Bahtinin mukaan merkitykset rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ihmisen tietoisuus ei ole yksi ja pysyvä kokonaisuus, vaan se on moniääninen ja jatkuvasti muuttuva. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa sitä, että tietoisuus muodostuu erilaisten äänten välisestä dialogista. Yksilön tietoisuuteen vaikuttavat siis tilannekohtaisten muuttujien lisäksi kaikki aiemmat vuorovaikutustilanteet. Tutkimusaineistoani analysoimalla selvitin, että oppilaiden kielitietoisuus on hyvin moniääninen, sillä siihen vaikuttavat niin koulu, media, koti kuin kaveritkin. Oppilaiden tietoisuuksissa kuuluu monia autoritaarisia ääniä, jotka vaikuttavat oppilaiden käsityksiin ja asettavat oppilaiden kielenkäytölle erilaisia rajoituksia. Oppilaiden kielitietoisuus on myös hyvin monikielinen, sillä oppilaat kuulevat ja käyttävät päivittäin monia kieliä sekä kavereiden ja perheen kesken että medioiden parissa. Tietoisuus ympäristön moni-kielisyydestä näytti kirjoitelmien perusteella rakentuvan kirjoittamisen edetessä. Dialogista ja poststrukturalistista analyysia on aiemmin sovellettu lähinnä toisen kielen oppimisen konteksteissa ja kieli-identiteetin tutkimuksessa. Ne sopivat kuitenkin hyvin myös nuorten kielitietoisuuden tutkimiseen laajemmassa kielenkäytön kontekstissa, ja rinnakkain sovellettuna analyysimetodit tukivat hyvin toisiaan. Tutkimuksellani pyrin tarjoamaan konkreettisia välineitä kielitietoisuuden edistämiseksi kouluissa. Kirjoitelmien tehtävänannon tyyppinen kirjoitustehtävä auttoi hyvin oppilaita erittelemään kielellistä ympäristöään ja omia käsityksiään kielistä. Jatkossa voisi tutkia, miten uusi opetussuunnitelma on vaikuttanut koulujen ilmapiiriin ja ovatko myöhemmät ikäluokat taitavampia erittelemään kielenkäyttöään ja kieliä koskevia käsityksiään.

Valkoinen kattaus – fajanssi-, posliini- ja piiposliinisirpaleita vanhasta Turusta

Tässä tutkielmassa esitellään Turun keskustasta, Aboa Vetus & Ars Nova –museon alueelta arkeologisissa kaivauksissa talteen otetut fajanssi-, posliini- ja piiposliinilöydöt. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä aineiston pohjalta selvittämään, millaisista esineistä kyseinen aineisto muodostuu, mistä niitä on Turkuun eri aikoina hankittu ja mitä löydöt kertovat asukkaiden sosio-ekonomisesta asemasta ja kulutuskäyttäytymisestä 1600–1800-luvuilla. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 716 löytönumerosta, jotka on otettu talteen alueen kaivauksissa vuosina 1994–2008. Näistä 32 % on fajanssilöytöjä, 15 % posliinia ja loput 53 % piiposliinilöytöjä. Löytöjen analyysi perustui visuaaliseen tarkasteluun, jossa otettiin huomioon astian savimassan väri ja koostumus, lasite ja mahdollinen koristelu. Astiatyyppi pyrittiin selvittämään palan profiilin, kaarevuuden ja muiden määrittävien piirteiden avulla. Löydön ajoitus perustettiin esineen piirteiden vuoksi löydön kontekstitietoihin sekä mahdollisiin tehdasleimoihin ja muihin merkintöihin itse esineessä. Varhaisimmat tunnistetut löydöt ajoittuivat mitä luultavimmin 1600-luvulle ja olivat kiinalaista posliinia sekä hollantilaista fajanssia. Ne kertovat Ruotsin suurvalta-ajan kaukokaupan lisäksi aikansa muoti-ilmiöistä ruokapöydässä. Tutkimuksen keskiöön nousivat kuitenkin pääasiassa 1800-luvulle ajoittuvat piiposliinilöydöt, joita oli yli puolet tutkimusaineistosta. Niiden joukossa on koristeltua ja koristelematonta käyttökeramiikkaa kuten lautasia ja kahviastiaston osia. Esineiden joukosta pystyi tunnistamaan englantilaisia tehtaita sekä monia omana aikanaan laajalle levinneitä koristeaiheita ja –kuvia. Löytöaineisto osoittaa, että Aboa Vetus & Ars Nova -museon alueen asukkaiden kulutusmallit ovat ainakin keramiikan osalta noudattaneet yleiseurooppalaista trendiä 1600–1800–luvuilla. Samalla aineiston kautta pääsee käsiksi tuon ajan varhaiseen keramiikkateollisuuteen. Tutkielma pyrkii osoittamaan, millaisen monipuolisen lähteen myös 1800-luvun piiposliinilöydöt muodostavat arkeologiselle tutkimukselle.

Suomen essiivi

Essiivi on suomen kielen sijamuoto, jota käytetään nykykielessä erilaisten olotilojen ilmaisemiseen (Hän on opettajana ~ sairaana). Se on taustaltaan lokatiivi, jonka paikanilmaisutehtävä näkyy edelleen erilaisissa kiteytymissä (kotona, luona). Essiivi kuuluu myös ajankohdanilmaisujärjestelmään (lauantaina, ensi vuotena). Tässä tutkimuksessa kuvaan essiivisijan käyttöä erityisesti olotilan ilmaisemisen näkökulmasta. Kiinnitän huomiota sijan merkitykseen ja pyrin tarkentamaan sen lauseopillista kuvausta hyödyntämällä yleislingvistis-kielitypologisia olotilanilmausten kategoriointitapoja. Tutkimukseni aineisto on kolmijakoinen. Pääaineistonani on Lauseopin arkisto, jota koskevan haun tuloksena olen saanut 9096 essiivisijaisen sanan sisältävää lauseketta virkekonteksteineen. Täydennän tätä aineistoa käytöstä poimituilla esimerkeillä ja intuitioon pohjautuvilla ns. selvillä tapauksilla. Tutkimusmenetelmänä on pääosin aineiston kvalitatiivinen tarkastelu, mutta tarkastelen essiiviä myös teoreettisemmin sääntöjärjestelmän näkökulmasta. Tärkeimpänä lähtökohtanani on tuottaa tutkimustietoa, joka kykenee käymään vuoropuhelua kielitypologisen tutkimuksen kanssa siten, että tutkimus kuitenkin tapahtuu yksittäiskielen ehdoilla. Erityisesti semantiikan kuvauksessa tarkastelutapani on kognitiivisen kielitieteen mukaisesti orientoitunut. Essiivin tehtävänä on pelkistetyssä nominaalilauseessa ilmaista olotilan tilapäisyyttä ja muutoksellisuutta, kun taas merkitystä kantavan verbin yhteydessä essiivisijainen olotilan ilmaus saa usein muita merkityksiä ja voi ilmaista myös vaihtoehtoisen tai tilanteen syynä olevan olotilan. Aspektinäkökulmasta essiivi tuo tilaan toimin¬nallisia piirteitä, ja se myös muodostaa selvästi omanlaisensa reviirin suhteessa muihin olotilaa ja sen lähimerkityksiä ilmaiseviin kieli- ja johto-opin kategorioihin. Syntaktisen luokittelun näkökulmasta essiivisijaiset predikoivat olotilanilmaukset jakautuvat kolmeen pääryhmään sen perusteella, millainen niiden suhde lauseen predikaattiin on. Ne voivat toimia kopulalauseen nominaalipredikaatteina, merkitystä kantavien verbien täydennyksinä ja sekundaarisina predikaatteina, jotka ovat määritteitä. Lisäksi essiivisijaiset olotilan ilmaukset voivat toimia predikoimattomina lauseadverbiaaleina. Tutkimus on essiivisijan laaja aineistopohjainen kuvaus, joka osoittaa, että yleislingvistis-kielitypologinen lähestymistapa sopii suomen essiivin kuvaukseen. Alakategorioinnissa joudutaan kuitenkin turvautumaan semantiikkaan. Myös pääkategorioiden jatkumomaisuus on hyväksyttävä. Tulosten perusteella on mahdollista käydä keskustelua siitä, olisiko predikoivien lauseenjäsenten syntaktista luokittelua mahdollista uudistaa. Lisäksi tutkimus avaa uusia kysymyksiä tutkittavaksi erityisesti sijojen käyttöä vertailevasta näkökulmasta.

Venäjä takaraivossa – Nato-kysymys eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa vaalikaudella 2011–2015

Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".

Suoramarkkinointiesitteen kääntäminen: käännösstrategioiden vaikutus vetoomusfunktion toteutumiseen

Tutkimus tarkastelee suoramarkkinointiesitteessä käytettyjä globaaleja ja lokaaleja käännösstrategioita ja niiden vaikutusta esitetekstin käännöksen vetoomusfunktion toteutumiseen. Tutkimusaineistona on kaksi Tupperware-yrityksen englanninkielistä tuote-esitettä ja niiden suomen- ja saksankieliset käännökset. Aineistosta on rajattu lähemmin tarkasteltavaksi tuotekuvaussivujen ylä- ja alaotsikoiden alkutekstiversio ja käännökset. Aineistoa tarkastellaan Andrew Chestermanin (1997) jaottelemien globaalien ja lokaalien käännösstrategioiden pohjalta. Suoramarkkinointiesitteen tekstillä on operatiivinen funktio, ja esitetekstin tärkein tehtävä on vedota lukijaan. Tässä tutkielmassa on tarkoitus selvittää, miten suomentajan ja saksantajan valitsemat globaalit ja lokaalit käännösstrategiat tukevat käännöksen vetoomusfunktion toteutumista. Tämä tapahtuu tutkimalla käännöksissä esiintyviä käännösratkaisuja, joita tarkastellaan käännösstrategioiden näkökulmasta ja arvioimalla niiden vaikutusta vetoomusfunktion toteutumiseen. Kääntäjien voidaan olettaa käyttäneen erilaisia käännösstrategioita suoran sanasanaisen kääntämisen sijaan. Oletuksena on, että suomentaja ja saksantaja ovat kieli- ja kulttuurierojen vuoksi päätyneet käyttämään erilaisia globaaleja ja lokaaleja käännösstrategioita. Tutkimuksessa oletetaan myös, että kääntäjien valitsemat globaalit ja lokaalit käännösstrategiat noudattelevat yhdenmukaista linjaa, mikä ilmenee siten, että samankaltaisten käännösongelmien ratkaisussa käytetään käännösstrategioita loogisesti ja yhtenäisesti, sillä yhtenäinen strategioiden käyttö tukee käännöksen vetoomusfunktion toteutumista. Tutkimustulokset osoittivat, että suomentaja ja saksantaja olivat käyttäneet erilaisia globaaleja ja lokaaleja käännösstrategioita. Tutkimusmateriaalista voitiin myös todeta, että saksantajan käyttämät käännösstrategiat olivat luonteeltaan yhtenäisiä, kun taas suomentajan käännösstrategioiden käyttö oli huomattavasti epäyhtenäisempää. Epäyhtenäisen käännösstrategioiden käytön huomattiin heikentävän käännöksen vetoomusfunktion toteutumista selvästi. Yhtenäinen käännösstrategioiden käyttö puolestaan tuki vetoomusfunktion toteutumista. Tutkimustietoon perustuen ammattikääntäjä käyttää käännösstrategioita tietoisemmin ja yhtenäisemmin. Tutkimusmateriaalin perusteella voitiinkin siis päätellä, että ammattimaisen kääntäjän käyttäminen suoramarkkinointiesitteen kääntämisessä edistää alkutekstissä esiintyvän vetoomusfunktion välittymistä käännökseen.

Vieraannuttavat vieraskirjailijat- käsiteanalyyttinen tutkimus maahanmuuttajakirjallisuuden (lajista)

Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastelen kriittisesti maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitettä ja tässä käsitteessä kielellistyvää ilmiötä. Tutkimuksen teoreettista pohjaa leimaa jälkikolonialistinen tutkimusote ja keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä on käsiteanalyysi. Tutkielman aineisto koostuu tutkimushavaintoja tukevista teoreettisista ja journalistisista teksteistä sekä kaunokirjallisesta aineistosta, jonka tarjoamiin esimerkkeihin käsitteen dekonstruktiota peilataan. Tutkielman kaunokirjallinen valikoima sisältää kaunokirjallisia teoksia kuudelta Suomessa 2000- ja 2010-luvulla suomen kielellä julkaisseelta maahanmuuttajataustaiselta kirjailijalta. Käsiteanalyyttisesta tutkimusotteesta huolimatta tutkielma ei tähtää maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen käsitteellistämiseen vaan ilmiön ja käsitteen merkityksellistymisen sekä käsitteellistämisen tarpeen problematisointiin. Käsiteanalyysin perustana on sanatason dekonstruktio (yhdyssanajohteen käsiteosasten tarkastelu merkitystasolla), joka tukeutuu kotimaisessa kirjallisuustieteessä jo esitettyihin käsitteellistämisen työhypoteeseihin (esim. Eila Rantonen 2006 ja 2010). Tutkimuksen agendana on maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen avulla tapahtuvasta tarpeettomasta ja perusteettomasta erillistämisestä luopuminen, mutta tutkimuksessa arvioidaan myös käsitteen loogiseen perusmuotoon palauttamisen ja uudelleen haltuun ottamisen mahdollisuuksia. Aineiston maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiin) nyt luettuja teoksia tarkastellaan toiseuttavasta lajista pois luettuina siten, että niiden kirjallisuudellisuus (joka tässä tutkimuskontekstissa näyttäytyy vieraannuttavana monikielisyytenä) asetetaan luentojen keskiöön. Tutkielma osoittaa maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen moniongelmaisuuden ja perusteet tästä toiseuttavasta käsitteestä luopumiselle. Maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiksi) nyt kutsutun ilmiön käsitteellistämisestä ei ole johdettu riittävän kattavaa kielellistä sopimusta ja siksi käsitteen käyttö on epämääräistynyt. Maahanmuuttajakirjallisuuden (laji) ei täytä kirjallisuustieteellisen lajijaottelun määreitä, sillä (lajiin) lukemista määrittää ainoastaan tekijän maahanmuuttotaustaisuus eikä lajia luonnehtiva, toisinnettava piirrejoukko (esim. kieli, muoto, rakenne ja tematiikka). Vaikka (laji) ehdottaa suppeaa maahanmuutto- ja tekijäkeskeistä luentaa, aineiston kaunokirjalliset teokset eivät muodoltaan, rakenteeltaan tai tematiikaltaan olennaisesti eroa muusta kansallisesta aikalaiskirjallisuudesta. Erillistämisen tarpeelliseksi kokeminen ja kolonialistinen toiseuttamisen halu estävät maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteestä luopumisen.

Psykoterapian termistöä ranska–suomi: kaksikielinen deskriptiivinen sanastotyö

Tutkielmassa tutustutaan psykoterapian keskeiseen ranskankieliseen ja suomenkieliseen käsitteistöön ja termistöön terminologian näkökulmasta. Terminologisessa näkökulmassa yhdistyvät perinteinen käsitteellinen lähestymistapa, kielitiedettä painottava leksikaalis-semanttinen lähestymistapa ja sosioterminologinen deskriptiivisyys. Termistön pää- ja lähdekieli on ranska ja vastinekieli suomi. Kohderyhmä ovat ranska–suomi-suuntaan kääntävät ja tulkkaavat kieliasiantuntijat, joille psykoterapian erikoisala on vieras. Tutkielman tavoitteina on tarjota kohderyhmälle tietoa psykoterapian erikoisalan keskeisistä ominaiskäsitteistä ja näiden järjestäytymisestä käsitejärjestelmiksi, tarjota mahdollisimman kattava termistö, joilla valittuihin käsitteisiin viitataan erikoisalan nykyisessä diskurssissa sekä ennaltaehkäistä synonymiasta ja polysemiasta mahdollisesti aiheutuvia erikoisalan diskurssin tulkitsemisen ongelmia. Termistössä on 204 termitietuetta, 421 ranskankielistä termiä ja 508 suomenkielistä termiä tai termivastine-ehdotusta. Tutkielmassa esitellään lyhyesti terminologian tutkimusala, terminologian teorian keskeisiä käsitteitä, sanastotyön menetelmä ja periaatteita sekä psykoterapian erikoisala. Esiteltäväksi valitut terminologian teorian keskeiset käsitteet muodostavat tutkielman teoreettisen perustan. Tutkielman sanastotyön menetelmä perustuu pääosin Sanastokeskus TSK:n Sanastotyön käsikirjaan (1989), mutta kohdekielisten vastineiden hakuun on käytetty ensisijaisesti sosioterminologista tiedonkeruun menetelmää: erikoisalan kielenkäyttäjien puolistrukturoitua haastattelua. Termistön lähdekielisenä aineistona käytetään ensisijaisesti kahta teosta, Premiers pas en psychothérapie (Schmitt 2010) ja Pratiquer la psychothérapie (Delourme & Marc 2014). Kohdekielisenä aineistona käytetään ensisijaisesti kahdelta erikoisalan asiantuntijalta kerättyä suomenkielistä suullista sanastoa. Sanastotyön yhteydessä tutkielmassa on kiinnitetty huomiota ranskankielisen psykoterapian erikoiskielen piirteisiin. Tutkitun tekstiaineiston perusteella tärkeimpiä havainto-ja ranskankielisestä psykoterapian erikoiskielestä ovat seuraavat: Enin osa termeistä on substantiiveja ja rakenteeltaan moniosaisia substantiivilausekkeita. Moniosaisten termien tyypillisin rakenne on sanaliitto substantiivi + adjektiivi. Erikoiskielessä esiintyy delfisiä ja kryptisiä termejä, termien elliptisiä muotoja, synonymiaa ja polysemiaa. Termistössä esitetään erikoisalan asiantuntijoilta kerättyjä vastine-ehdotuksia ja lyhyitä selittäviä suomenkielisiä kuvauksia niille ranskankielisille termeille, joiden käsitettä ei ole olemassa suomeksi. Termistöä voidaan jatkossa laajentaa ottamalla mukaan enemmän erikoisalan osa-alueita sekä englannin kieli.