Cohésion modale et subordination : Le conditionnel et le jussif finnois au miroir de la valeur sémantique et discursive du subjonctif français

Modal cohesion and subordination. The Finnish conditional and jussive moods in comparison to the French subjunctive This study examines verb moods in subordinate clauses in French and Finnish. The first part of the analysis deals with the syntax and semantics of the French subjunctive, mood occurring mostly in subordinate positions. The second part investigates Finnish verb moods. Although subordinate positions in Finnish grammar have no special finite verb form, certain uses of Finnish verb moods have been compared to those of subjunctives and conjunctives in other languages. The present study focuses on the subordinate uses of the Finnish conditional and jussive (i.e. the third person singular and plural of the imperative mood). The third part of the analysis discusses the functions of subordinate moods in contexts beyond complex sentences. The data used for the analysis include 1834 complex sentences gathered from newspapers, online discussion groups and blog texts, as well as audio-recorded interviews and conversations. The data thus consist of both written and oral texts as well as standard and non-standard variants. The analysis shows that the French subjunctive codes theoretical modality. The subjunctive does not determine the temporal and modal meaning of the event, but displays the event as virtual. In a complex sentence, the main clause determines the temporal and modal space within which the event coded by the subjunctive clause is interpreted. The subjunctive explicitly indicates that the space constructed in the main clause extends its scope over the subordinate clause. The subjunctive can therefore serve as a means for creating modal cohesion in the discourse. The Finnish conditional shares the function of making explicit the modal link between the components of a complex construction with the French subjunctive, but the two moods differ in their semantics. The conditional codes future time and can therefore occur only in non-factual or counterfactual contexts, whereas the event expressed by French subjunctive clauses can also be interpreted as realized. Such is the case when, for instance, generic and habitual meaning is involved. The Finnish jussive mood is used in a relatively limited number of subordinate clause types, but in these contexts its modal meaning is strikingly close to that of the French subjunctive. The permissive meaning, typical of the jussive in main clause positions, is modified in complex sentences so that it entails inter-clausal relation, namely concession. Like the French subjunctive, the jussive codes theoretical modal meaning with no implication of the truth value of the proposition. Finally, the analysis shows that verb moods mark modal cohesion, not only on the syntagmatic level (namely in complexe sentences), but also on the paradigmatic axis of discourse in order to create semantic links over entire segments of talk. In this study, the subjunctive thus appears, not as an empty category without function, as it is sometimes described, but as an open form that conveys the temporal and modal meanings emerging from the context.

Ukrainan vuosien 1932-33 nälänhädän historiapolitiikka

Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.

Koodinvaihto Madventures-matkailuohjelmassa

Pro gradu tutkielman aiheena on kielensisäinen koodinvaihto suomalaisessa Madventures-matkailuohjelmassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä funktioita koodinvaihdolla on kyseisessä ohjelmassa ja millä tavoin koodinvaihto siinä ilmenee. Aineistona on ohjelman ensimmäinen tuotantokausi, joka on kuvattu vuonna 2002. Tuotantokausi koostuu kymmenestä 45 50 minuuttia pitkästä jaksosta. Tarkasteltavana on ohjelman kahden juontajan, Riku Rantalan ja Tuomas Tunna Milonoffin kieli. Tutkielmassa hyödynnettävät tutkimussuuntaukset ovat sosiolingvistinen variaationtutkimus ja keskustelunanalyysi. Analyysiluvut rakentuvat koodinvaihdon funktioiden mukaan. Luvussa 3 tarkastellaan koodinvaihtoja, jotka viestivät siirtymästä roolista toiseen. Koodinvaihdon funktiona voi tällöin olla aikaisemman, todella tapahtuneen tai sellaisena esitetyn puhetilanteen referointi, kuvitteellisen puhetilanteen esittäminen tai ohjelman juontajan rooliin orientoituminen. Luvussa 4 käsitellään koodinvaihtoa merkkinä siirtymästä näkökulmasta toiseen. Vaihtelevina näkökulmina voivat tällöin olla persoonallinen ja objektiivinen, nykyinen ja mennyt aika tai puhujan ja katsojan näkökulma. Luku 5 on sekaluku, johon on koottu muita aineistossani esiintyviä koodinvaihdon funktioita. Niitä ovat moodinvaihto, vuoron vastaanottajan vaihtuminen, siirtyminen toiminnasta toiseen, edeltävän käskyn vahvistaminen tai sen ilmaiseminen, ettei sanottu asia pidä paikkaansa. Useilla koodinvaihdoilla on samaan aikaan monia eri funktioita. Esimerkiksi kuvitteellisen puhetilanteen referointiin liittyy aina myös moodinvaihto vakavasta humoristiseen. Enemmistö koodinvaihdoista tapahtuu pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välillä. Jonkin verran koodinvaihtoa tapahtuu myös murteelliseen koodiin tai toiseen kielelliseen tyyliin. Tavallisesti puhujat osoittavat orientoituvansa toiseen koodiin paralingvistisillä piirteillä mutta myös muilla ei-kielellisillä keinoilla kuten ilmeillä ja eleillä. Paralingvististen piirteiden esiintyminen vaihtelee jossain määrin koodinvaihdon funktioiden mukaan. Silloin kun koodinvaihdon funktiona on referointi tai siirtyminen katsojan näkökulmaan, koodinvaihdon yhteydessä esiintyy usein äänenlaadun muutoksia sekä muusta puheesta poikkeavaa prosodiaa. Muissa funktiossa niitä esiintyy harvemmin. Koodinvaihto ilmenee toisinaan myös lauserakenteessa, erityisesti viestiessään näkökulman muutoksesta. Erikoinen piirre tämän tutkielman koodinvaihdoissa on se, ettei koodinvaihto aina koske sanastoa. Vaikka äänne- ja muotopiirteet ovatkin yleiskielisiä, voi koodinvaihtojakson sanasto siitä huolimatta olla slangipitoista. Runsas slangisanasto onkin Madventuresin kielelle kaikkein ominaisin piirre. Koodinvaihdossa on useimmiten olennaisempaa kontrasti kahden eri kielimuodon välillä kuin se, mihin kielimuotoon koodi vaihtuu. Tällöin koodinvaihdon funktio on sama riippumatta siitä, vaihtuuko koodi pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen vai esimerkiksi murteeseen. Tietyissä funktioissa koodinvaihtojakson kielimuodolla on kuitenkin merkitystä funktion kannalta. Esimerkiksi ohjelman juontajan rooliin siirryttäessä koodi vaihtuu poikkeuksetta pääkaupunkiseudun puhekielestä yleiskieleen. Sen sijaan esimerkiksi referoitaessa kielimuodolla ei ole juuri merkitystä funktion kannalta, vaan referaateissa esiintyy useita eri kielimuotoja. Ohjelman juontajat eivät vaihda koodia samalla tavalla, vaan heidän koodinvaihtotavoissaan on eroja. Riku vaihtaa aineistossa koodia selvästi useammin kuin Tunna. Lisäksi hän käyttää koodinvaihtoa useammissa funktioissa ja hyödyntää koodinvaihdossa useita eri kielimuotoja. Sen sijaan Tunnan koodinvaihdot rajoittuvat lähes yksinomaan pääkaupunkiseudun puhekielen ja yleiskielen välille.

Puheen suuntia luokkahuoneessa : Oppilaat osallistujina yläkoulun suomi toisena kielenä -tunnilla

This study describes how students influence their possibilities of participating in whole-class conversation. The main objective is to investigate the verbal and non-verbal resources used by students to modify the participant roles of the ongoing conversation. The resources studied are attention-getting devices such as hand-raising and address terms, recycling and other forms of collaborative talk, means of reference to persons, such as pronouns, as well as gaze and other embodied resources. The theoretical and methodological framework adopted in this study is that of conversation analysis. The data consist of ten videotaped lessons of Finnish as a second language in three secondary schools (grades 7 9) in southern Finland; the number of students per group varies from five to ten. Finnish has a triple role in the data as the medium of teaching, the target language, and the lingua franca used by the participants. The findings show that the multi-party context of the classroom conversation is both a disadvantage and an affordance for student participation. The students possess multiple tools to overcome and deal with the encumbrances posed by the large number of participants. They combine various techniques in order to actively compete for public turns, and they monitor the ongoing conversation carefully to adjust their participation to the activities of other participants. Sometimes the whole-class conversation splits into two separate conversations, but participants usually orient to the overlapping nature of the talk and tend to bring the conversations together rapidly. On the other hand, students skilfully make use of other participants and their talk to increase and diversify their own possibilities to participate. For example, they recycle elements of each other s turns or refer to the currently speaking student in order to gain access to the conversation. Students interact with each other even during the public whole-class conversation. Students orient to one another often even when talking to the teacher, but they also address talk directly to one another, as part of the public conversation. In this way students increase each other s possibilities of participation. The interaction is constantly multi-layered: in addition to the pedagogic agenda, the students orient to social goals, for example, by teasing each other and putting on humorous performances for their peer audience. The student student participation arises spontaneously from a genuine need to communicate and thus represents authentic language use: by talking to each other, often playfully, the students appropriate Finnish vocabulary, grammar, and expressions. In this way the structure of the interaction reflects the particular nature of Finnish as a second language lessons: all talk serves the pedagogic goal of enabling students to communicate in the target language.

Finlandismer och språkvård från 1800-talet till i dag

The aim of the study is to investigate the use of finlandisms in an historical perspective, how they have been viewed from the mid-19th century to this day, and the effect of language planning on their use. A finlandism is a word, a phrase, or a structure that is used only in the Swedish varieties used in Finland (i.e. in Finland Swedish), or used in these varieties in a different meaning than in the Swedish used in Sweden. Various aspects of Finland-Swedish language planning are discussed in relation to language planning generally; in addition, the relation of Finland Swedish to Standard Swedish and standard regional varieties is discussed, and various types of finlandisms are analysed in detail. A comprehensive picture is provided of the emergence and evolution of the ideology of language planning from the mid-19th century up until today. A theoretical model of corpus planning is presented and its effect on linguistic praxis described. One result of the study is that the belief among Finland-Swedish language planners that the Swedish language in Finland must not be allowed to become distanced from Standard Swedish, has been widely adopted by the average Finland Swede, particularly during the interwar period, following the publication of Hugo Bergroth s work Finlandssvenska in 1917. Criticism of this language-planning ideology started to appear in the 1950s, and intensified in the 1970s. However, language planning and the basis for this conception of language continue to enjoy strong support among Swedish-speaking Finns. I show that the editing of Finnish literary texts written in Swedish has often been somewhat amateurish and the results not always linguistically appropriate, and that Swedish publishers have in fact adopted a rather liberal attitude towards finlandisms. My conclusion is that language planning has achieved rather modest results in its resistance to finlandisms. Most of the finlandisms used in 1915 were still in use in 2005. Finlandisms occur among speakers of all ages, and even among academically educated people despite their more elevated style. The most common finlandisms were used by informants of all ages. The ones that are firmly rooted are the most established, in other words those that are stylistically neutral, seemingly genuinely Swedish, but which are nevertheless strongly supported by Finnish, and display a shift in meaning as compared with Standard Swedish.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 6

Tiivistelmien kieli suomi.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 8

Tiivistelmien kieli suomi.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 10

Tiivistelmien kieli suomi.

Annales societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 11

Tiivistelmien kieli suomi.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 13

Tiivistelmien kieli saksa.

Annales Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo tom. 15 Beiheft

Tiivistelmän kieli suomi.

Dokumentation och beskrivning som språkplanering : perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk

Language Documentation and Description as Language Planning Working with Three Signed Minority Languages Sign languages are minority languages that typically have a low status in society. Language planning has traditionally been controlled from outside the sign-language community. Even though signed languages lack a written form, dictionaries have played an important role in language description and as tools in foreign language learning. The background to the present study on sign language documentation and description as language planning is empirical research in three dictionary projects in Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, and Kosovar Sign Language. The study consists of an introductory article and five detailed studies which address language planning from different perspectives. The theoretical basis of the study is sociocultural linguistics. The research methods used were participant observation, interviews, focus group discussions, and document analysis. The primary research questions are the following: (1) What is the role of dictionary and lexicographic work in language planning, in research on undocumented signed language, and in relation to the language community as such? (2) What factors are particular challenges in the documentation of a sign language and should therefore be given special attention during lexicographic work? (3) Is a conventional dictionary a valid tool for describing an undocumented sign language? The results indicate that lexicographic work has a central part to play in language documentation, both as part of basic research on undocumented sign languages and for status planning. Existing dictionary work has contributed new knowledge about the languages and the language communities. The lexicographic work adds to the linguistic advocacy work done by the community itself with the aim of vitalizing the language, empowering the community, receiving governmental recognition for the language, and improving the linguistic (human) rights of the language users. The history of signed languages as low status languages has consequences for language planning and lexicography. One challenge that the study discusses is the relationship between the sign-language community and the hearing sign linguist. In order to make it possible for the community itself to take the lead in a language planning process, raising linguistic awareness within the community is crucial. The results give rise to questions of whether lexicographic work is of more importance for status planning than for corpus planning. A conventional dictionary as a tool for describing an undocumented sign language is criticised. The study discusses differences between signed and spoken/written languages that are challenging for lexicographic presentations. Alternative electronic lexicographic approaches including both lexicon and grammar are also discussed. Keywords: sign language, Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, Kosovar Sign Language, language documentation and description, language planning, lexicography

Investigation of business models of free zones and possible implications in South East Finland

Tutkielma tarkastelee vapaa alue konseptia osana yritysten kansainvälistä toimitusketjua. Tarkoituksena on löytää keinoja, millä tavoin vapaa alueen houkuttelevuutta voidaan lisätä yritysten näkökulmasta ja millaista liiketoimintaa yritysten on vapaa alueella mahdollista harjoittaa. Tutkielmassa etsitään tekijöitä, jotka vaikuttavat vapaa alueen menestykseen ja jotka voisivat olla sovellettavissa Kaakkois-Suomen ja Venäjän raja-alueelle ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet ja lainsäädäntö rajoittavina tekijöinä. Menestystekijöitä ja liiketoimintamalleja haetaan tutkimalla ja analysoimalla lyhyesti muutamia olemassa olevia ja toimivia vapaa alueita. EU tullilain harmonisointi ja kansainvälisen kaupan vapautuminen vähentää vapaa alueen perinteistä merkitystä tullivapaana alueena. Sen sijaan vapaa alueet toimivat yhä enenevissä määrin logistisina keskuksina kansainvälisessä kaupassa ja tarjoavat palveluita, joiden avulla yritykset voivat parantaa logistista kilpailukykyään. Verkostoituminen, satelliitti-ratkaisut ja yhteistoiminta ovat keinoja, millä Kaakkois-Suomen alueen eri logistiikkapalvelujen tarjoajat voivat parantaa suorituskykyään ja joustavuutta kansainvälisessä toimitusketjussa.

Vaasan lyseon kirjasto

Vaasan ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu, Vaasan suomenkielinen yksityislyseo,vuoteen 1973 Vaasan lyseo, perustettiin vuonna 1880. Kirjaston toiminta saatiin alkuun paikallisten lahjoitusten turvin. Lahjoittajia olivat mm. kauppiaat A. Hartman ja Oskar Hartman, oikeusneuvosmies J. Kr. Svanljung sekä hovioikeudenneuvos Oskar Rewell. Kirjastoa voi luonnehtia akateemiseksi. Kirjastossa on luonnollisesti oppikirjoja, erityisesti filologian, historian ja luonnontieteiden alalta mutta myös yleisteoksia ja lähdekirjallisuutta opettajien tarpeita varten. Suurimpia aihekokonaisuuksia ovat Suomen historia ja uskonto. Suomen sisällissotaan liittyvää kirjallisuutta on yli 200 nimekettä. Vuonna 1963 kirjastossa oli 9.520 kirjaa, joista 1.911 kuului oppikirjakokoelmaan. Noin 2.500 niistä oli painettu ennen vuotta 1900. Nykyinen kirjasto käsittää noin 4.800 nidettä (120 hyllymetriä), 145 aikakauslehteä ja sarjajulkaisua, karttoja, kuvateoksia ja erillisen kokoelman väitöskirjoja. Valtaosa kirjoista ovat suomenkielisiä. Pieni osa on ruotsin- ja saksankielisiä. Yksittäisiä kirjoja on myös latinan, kreikan, englannin, ranskan ja venäjän kielillä, lähinnä kaunokirjallisuutta. Kirjasto, josta vuosien kuluessa oli tullut historiallinen kokoelma, siirrettiin koulun remontin alta Pohjanmaan museon varastoon 1990-luvulla ja sieltä 2004 Tritoniaan. Kirjat on järjestetty aiheenmukaisiin luokkiin aakkosjärjestyksessä. Luokitus noudattaa pääpiirteissään yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää. Kirjastosta on aiheenmukainen korttiluettelo. Vaasan lyseon entiset oppilaat -yhdistys myönsi rahoitusta kirjakokoelman luettelointiin v. 2015-2016.

Vaasan tyttölyseon kirjasto

Vaasan tyttökoulun kirjasto kattaa Vaasan suomalaisen tyttökoulun (1891 – 1951) ja Vaasan tyttölyseon (1951 – 1971) säilyneet kirjakokoelmat, yhteensä noin 1700 nimekettä. Näistä vajaa puolet kuuluu opettajien kirjastoon ja hiukan yli puolet oppilaiden kirjastoon. Opettajien kirjastossa tiedon alueet ovat laajasti edustettuina. Tärkeitä aloja ovat luonnollisesti kouluhallinto ja kasvatus sekä koulun oppiaineet. Eniten kirjoja on historian ja yhteiskuntatieteiden aloilta, mutta myös luonnontieteiden ja humanisten alojen kirjallisuutta on runsaasti. Mukana on lisäksi esimerkiksi 1910-luvun alun väitöskirjoja mm. lääketieteen ja oikeustieteen aloilta. Historiallisesti kiinnostavaa aineistoa ovat mm. 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien naistenlehdet, joilla tuettiin naisten aktiivista osallistumista yhteiskunnallisiin toimintoihin. Opettajille hankittua kaunokirjallisuutta on noin 50 teosta. Oppilaiden kirjastossa yli puolet aineistosta on kaunokirjallisuutta. Tämä kokoelma tarjoaa kiinnostavan kuvan eri vuosikymmenien tyttökirjoista, erityisesti 1940-1960-luvuilta. Oppikirjoissa vahvimpana alana on suomen kieli ja suomalainen kirjallisuus. Pieni osa oppikirjoista on tarkoitettu nimenomaan tyttökouluille. Toukokuussa 2010 siirrettiin opettajien lainakirjaston ja oppilaskirjaston aineistot Tritoniaan. Aineisto on luetteloitu Tritonian tietokantaan Triaan. Pohjanmaan liitto on tukenut kokoelman luettelointityöt.