Dokumentation och beskrivning som språkplanering : perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk

Language Documentation and Description as Language Planning Working with Three Signed Minority Languages Sign languages are minority languages that typically have a low status in society. Language planning has traditionally been controlled from outside the sign-language community. Even though signed languages lack a written form, dictionaries have played an important role in language description and as tools in foreign language learning. The background to the present study on sign language documentation and description as language planning is empirical research in three dictionary projects in Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, and Kosovar Sign Language. The study consists of an introductory article and five detailed studies which address language planning from different perspectives. The theoretical basis of the study is sociocultural linguistics. The research methods used were participant observation, interviews, focus group discussions, and document analysis. The primary research questions are the following: (1) What is the role of dictionary and lexicographic work in language planning, in research on undocumented signed language, and in relation to the language community as such? (2) What factors are particular challenges in the documentation of a sign language and should therefore be given special attention during lexicographic work? (3) Is a conventional dictionary a valid tool for describing an undocumented sign language? The results indicate that lexicographic work has a central part to play in language documentation, both as part of basic research on undocumented sign languages and for status planning. Existing dictionary work has contributed new knowledge about the languages and the language communities. The lexicographic work adds to the linguistic advocacy work done by the community itself with the aim of vitalizing the language, empowering the community, receiving governmental recognition for the language, and improving the linguistic (human) rights of the language users. The history of signed languages as low status languages has consequences for language planning and lexicography. One challenge that the study discusses is the relationship between the sign-language community and the hearing sign linguist. In order to make it possible for the community itself to take the lead in a language planning process, raising linguistic awareness within the community is crucial. The results give rise to questions of whether lexicographic work is of more importance for status planning than for corpus planning. A conventional dictionary as a tool for describing an undocumented sign language is criticised. The study discusses differences between signed and spoken/written languages that are challenging for lexicographic presentations. Alternative electronic lexicographic approaches including both lexicon and grammar are also discussed. Keywords: sign language, Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, Kosovar Sign Language, language documentation and description, language planning, lexicography

Teckenspråk utgör i allmänhet lågstatusspråk. Av tradition har döva teckenspråkiga inte själva haft ansvar för språkplanering av teckenspråk utan denna har styrts av utomstående. Trots att tecknade språk saknar skriven form har ordböcker varit viktiga för beskrivningar av språken och då hörande personer lärt sig teckenspråk. Bakgrunden till denna studie om dokumentation och beskrivning som språkplanering är forskning och ordboksprojekt i tre teckenspråk: finlandssvenskt teckenspråk, albanskt teckenspråk och kosovanskt teckenspråk. Studien består av en sammanfattande översikt och fem detaljerade studier med olika perspektiv på språkplanering. Teoretiskt kan studien placeras inom ramen för sociokulturell lingvistik. Forskningsmetoderna som tillämpats är deltagande observation, intervju, fokusgruppdiskussion och dokumentanalys. De primära forskningsfrågorna är följande: (1) Vilken är ordbokens och det lexikografiska arbetets roll i språkplanering och utforskning av odokumenterade teckenspråk och i förhållande till teckenspråksgemenskapen? (2) Vilka faktorer utgör speciella utmaningar vid dokumentation av tecknade språk och bör därför speciellt beaktas i det praktiska lexikografiska arbetet? (3) Är den konventionella ordboken ett bra verktyg för att beskriva ett odokumenterat teckenspråk? Resultaten visar att lexikografiskt arbete har en viktig roll för beskrivning av teckenspråk,som en del av grundforskning i odokumenterade teckenspråk och i statusplanering. Ordboksarbetet har bidragit med ny kunskap om teckenspråken och teckenspråksgemenskaperna. Det lexikografiska arbetet gynnar dessutom det språkliga intressebevakningsarbete som språkgemenskapen utför med målsättning att vitalisera språket, stärka språkgemenskapen, erhålla officiellt erkännande för språket och tillgodose teckenspråkigas språkliga (mänskliga) rättigheter. Teckenspråkens position som lågstatusspråk innebär en del utmaningar för språkplanering och lexikografi. En utmaning som lyfts fram i studien är förhållandet mellan språkgemenskapen och den utomstående hörande lingvisten. Det är av ytterst stor vikt att höja språkgemenskapens språkliga medvetenhet för att språkgemenskapen själv skall ta ansvar för språkplaneringen av sitt språk. Studien väcker frågan om lexikografiskt arbete är av större betydelse för statusplanering än för korpusplanering. Kritik mot den konventionella ordboken som ett medel att beskriva odokumenterade teckenspråk förs fram. I studien diskuteras en rad skillnader mellan tecknade och talade/skrivna språk vilka blir stora lexikografiska utmaningar. Alternativa lexikografiska lösningar som kunde innefatta både lexikon och grammatik tas upp. Nyckelord: teckenspråk, finlandssvenskt teckenspråk, albanskt teckenspråk, kosovanskt teckenspråk, språkdokumentation och -beskrivning, språkplanering, lexikografi

Dokumentointi ja kuvaus osana kielisuunnittelua – tarkastelun kohteena kolme viitottua vähemmistökieltä Viittomakielet ovat yleensä alhaisen statuksen kieliä. Kuurot viittomakieliset eivät perinteisesti ole itse olleet vastuussa viittomakielen kielisuunnittelusta, vaan sitä on ohjattu ulkoapäin. Vaikka viitotuilta kieliltä puuttuu kirjoitettu muoto, niistä laaditut sanakirjat ovat olleet tärkeitä kielen kuvauksia, jotka ovat myös tukeneet kuulevien henkilöiden kielenoppimista. Tarkastelun kohteena on dokumentointi ja kuvaus osana kielisuunnittelua. Tutkimuksen perustan muodostaa sanakirjatyö, jota on tehty kolmesta ensi kertaa kuvauksen kohteena olevasta viittomakielestä: suomenruotsalaisesta, albanialaisesta ja kosovolaisesta viittomakielestä. Väitöskirja koostuu yhteenveto-osiosta ja viidestä artikkelista, joista kussakin tarkastellaan viittomakielten kielisuunnittelua eri näkökulmasta. Teoreettisen taustansa osalta tutkimus sijoittuu sosiokulttuurisen lingvistiikan piiriin. Käytetyt tutkimusmenetelmät ovat osallistuva havainnointi, haastattelu, fokusryhmähaastattelu ja dokumenttianalyysi. Ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat seuraavat: (1) Mikä on sanakirjan ja leksikografisen työn rooli kielisuunnittelussa ja aiemmin kuvaamattoman viittomakielen tutkimuksessa sekä suhteessa kieliyhteisöön? (2) Mitkä tekijät ovat erityisen haasteellisia viitottujen kielten dokumentoinnissa ja on sen takia huomioitava käytännön leksikografisessa työssä? (3) Onko tavanomainen sanakirja hyvä väline aiemmin dokumentoimattoman viittomakielen kuvaukseen? Tutkimustulokset osoittavat, että leksikografisella työllä on tärkeä rooli viittomakielten kuvauksessa, osana aiemmin kuvaamattoman viittomakielen perustutkimusta ja kielen aseman suunnittelussa. Kukin kolmesta sanakirjahankkeesta on tuonut uutta tietoa sekä kuvauksen kohteena olleesta kielestä että yhteisöstä, jossa sitä käytetään. Tämän myötä yhteisö on voimaantunut tekemään edunvalvontatyötä, jossa tavoitteina ovat kielen vitalisointi, viittomakieliyhteisön vahvistaminen, kielen virallinen tunnustaminen ja kielellisten oikeuksien toteutuminen. Viittomakielten asema alhaisen statuksen kielinä tuo mukanaan haasteita kielisuunnitteluun ja leksikografiseen työhön. Käytännön haasteista tutkimuksessa nostetaan esille viittomakielisen yhteisön ja ulkopuolisen kuulevan lingvistin välinen suhde. Kielenkäyttäjien kielellisen tietoisuuden vahvistaminen on tärkeää, sillä vasta sen myötä kieliyhteisö voi itse ottaa vastuun kielisuunnitteluprosessista. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, onko viittomakielten leksikografinen työ merkityksellisempää kielen aseman huollon (eng. status planning) kuin kielen rakenteiden huollon (eng. corpus planning) kannalta. Väitöskirjassa tarkastellaan kriittisesti tavanomaista sanakirjaa aiemmin dokumentoimattoman viittomakielen kuvaamisen välineenä, ja käsitellään myös niitä viitottujen ja puhuttujen kielten välisiä eroja, jotka muodostavat leksikografisia haasteita. Lisäksi keskustelua käydään tavanomaisesta poikkeavista leksikografisista ratkaisuista: niissä kuvataan viittomiston ohella myös kieliopillisia elementtejä. Avainsanat: viittomakieli, suomenruotsalainen viittomakieli, albanialainen viittomakieli, kosovolainen viittomakieli, kielen dokumentointi ja kuvaus, kielisuunnittelu, leksikografia