A novel study of copy number variations in Hirschsprung disease using the multiple ligation-dependent probe amplification (MLPA) technique.

BACKGROUND Hirschsprung disease (HSCR) is a congenital malformation of the hindgut produced by a disruption in neural crest cell migration during embryonic development. HSCR has a complex genetic etiology and mutations in several genes, mainly the RET proto-oncogene, have been related to the disease. There is a clear predominance of missense/nonsense mutations in these genes whereas copy number variations (CNVs) have been seldom described, probably due to the limitations of conventional techniques usually employed for mutational analysis. METHODS In this study we have aimed to analyze the presence of CNVs in some HSCR genes (RET, EDN3, GDNF and ZFHX1B) using the Multiple Ligation-dependent Probe Amplification (MLPA) approach. RESULTS Two alterations in the MLPA profiles of RET and EDN3 were detected, but a detailed inspection showed that the decrease in the corresponding dosages were due to point mutations affecting the hybridization probes regions. CONCLUSION Our results indicate that CNVs of the gene coding regions analyzed here are not a common molecular cause of Hirschsprung disease. However, further studies are required to determine the presence of CNVs affecting non-coding regulatory regions, as well as other candidate genes.

Scimitar Syndrome in an Asymptomatic Adult: Fortuitous Diagnosis by Imaging Technique

Congenital cardiopathies in adults are a rare clinical entity in the cardiology consultations. Advances in imaging techniques allow the fortuitous diagnosis of mild forms of these congenital abnormalities. We describe a case of an asymptomatic 41-year-old man, with a medical history of recurrent pneumonia during childhood and an established diagnosis of scimitar syndrome by computed tomography.

The vasodilatory response of skin microcirculation to local heating is subject to desensitization

RAPPORT DE SYNTHESE Introduction : dans la présente étude, nous nous sommes intéressés à la vasodilatation cutanée induite par le réchauffement local (hyperémie thermique). Il est établi, qu'une partie de cette réponse vasculaire est médiée par l'oxyde nitrique (NO). De manière générale, les effets du NO peuvent être sujets à une désensibilisation, comme nous le démontre le phénomène bien connu de tolérance aux dérivés nitrés. Le but du présent travail était d'évaluer si une telle désensibilisation existe dans le cas de l'hyperémie thermique. Méthodes : nous avons donc examiné si une première stimulation thermique pouvait en atténuer une deuxième, induite plus tard sur le même site cutané à une intervalle de 2h ou 4h. Pour vérifier directement l'effet du réchauffement local sur la sensibilité de la microcirculation cutanée au NO, nous avons de plus appliqué un donneur de NO (nitroprussiate de sodium, SNP) par la technique d' iontophorèse, sur des sites cutanés préalablement soumis à un échauffement local 2h ou 4h auparavant. Nous avons examinés 12 sujets en bonne santé habituelle, de sexe masculin, non fumeurs, âgés de 18 à 30 ans, ne prenant aucune médication. Le flux sanguin dermique a été mesuré par imagerie laser Doppler (LDI, Moor Instruments) sur la face antérieur de l'avant-bras. Le réchauffement local de la peau a été effectué grâce a des petits anneaux métalliques thermo-contrôlés contenant de l'eau. La température était initialement de 34°C. Elle a été augmentée à 41 °C en une minute et maintenue à cette valeur durant 30 minutes. Cette manoeuvre a été répétée sur le même site cutané soit 2 h, soit 4h plus tard. Quant à l'iontophorèse de SNP, elle a été effectuée sur des sites ayant préalablement subi, 2h ou 4h auparavant, un échauffement unique appliqué selon la technique qui vient d'être décrite. Résultats : nous avons observé une atténuation de l'hyperémie thermique lorsque celleci était examinée 2h après un premier échauffement local. Lorsque l'intervalle était de 4h la réponse vasodilatatrice n'était pas réduite. Nous avons également observé une atténuation de la réponse vasodilatatrice au SNP lorsque celui-ci a était appliqué 2h, mais non 4h après un premier échauffement local. Conclusion :cette étude démontre que la réponse vasodilatatrice cutanée induite par l'échauffement local est bien sujette à désensibilisation, comme nous en avions formulé l'hypothèse. Ce phénomène est transitoire. Il est lié, au moins en partie, à une baisse de sensibilité de la microcirculation cutanée aux effets vasodilatateurs du NO.

Are the World AIDS Conferences guilty of gender bias? Evidence from trends in the monitoring of WAC scientific discourse from 1989 to 2012

Background : The issue of gender is acknowledged as a key issue for the AIDS epidemic. World AIDS Conferences (WAC) have constituted a major discursive space for the epidemic. We sought to establish the balance regarding gender in the AIDS scientific discourse by following its development in the published proceedings of WAC. Fifteen successive WAC 1989-2012 served to establish a "barometer" of scientific interest in heterosexual and homo/bisexual men and women throughout the epidemic. It was hypothesised that, as in other domains of Sexual and Reproductive Health, heterosexual men would be "forgotten" partners. Method : Abstracts from each conference were entered in electronic form into an Access database. Queries were created to generate five categories of interest and to monitor their annual frequency. All abstract titles including the term "men" or "women" were identified. Collections of synonyms were systematically and iteratively developed in order to classify further abstracts according to whether they included terms referring to "homo/bisexual" or "heterosexual". Reference to "Mother to Child Transmission" (MTCT) was also flagged. Results : The category including "men", but without additional reference to "homo-bisexuel" (i.e. referring to men in general and/or to heterosexual men) consistently appears four times less often than the equivalent category for women. Excluding abstracts on women and MTCT has little impact on this difference. Abstracts including reference to both "men" and "homo-bisexual" emerge as the secondmost frequent category; presence of the equivalent category for women is minimal. Conclusion : The hypothesised absence of heterosexual men in the AIDS discourse was confirmed. Although the relative presence of homo-bisexual men and women as a focal subject may be explained by epidemiological data, this is not so in the case of heterosexual men and women. This imbalance has consequences for HIV prevention.

Customer References as Marketing Practice in Company Web sites - Content and Discourse Analysis

Työn tarkoituksena oli tutkia sisältö- ja diskurssianalyysin avulla kuinka yritykset viestivät asiakasreferenssejä verkkosivuillaan. Työssä keskityttiin tutkimaan yritysten referenssikuvausten teemoja ja diskursseja, sekä sitä kuinka referenssisuhde rakentuu diskursiivisesti referenssikuvauksissa. Tutkimukseen valittiin kolme suomalaista ICT-alan yritystä: Nokia, TietoEnator ja F-Secure. Aineisto koostuu 140:stä yritysten WWW-sivuilta kerätystä referenssikuvauksesta. Sisältöanalyysin tuloksena havaittiin, että referenssikuvaukset keskittyvät kuvaamaan yksittäisiä tuote- tai projektitoimituksia referenssiasiakkaille kyseisten asiakassuhteiden valossa. Analyysin tuloksena tunnistettiin kolme diskurssia: hyötydiskurssi, sitoutumisen diskurssi sekä teknologisen eksperttiyden diskurssi. Diskurssit paljastavat referenssikuvausten retoriset keinot ja konstruoivat referenssisuhteen ja toimittajan subjektiposition eri näkökulmista. Pääpaino referenssikuvauksissa on toimittajan ratkaisun tuomissa hyödyissä. Diskurssit tuottavat referenssisuhteesta kuvan hyötyjä tuovana ja läheisenä asiakassuhteena, joka tarjoaa väylän ulkopuolisiin kyvykkyyksiin ja teknologioihin. Toimittaja esitetään referenssikuvauksissa diskurssista riippuen hyötyjen tuojana, luotettavana partnerina sekä kokeneena eksperttinä. Referenssiasiakas sen sijaan esitetään vain yhdestä näkökulmasta stereotyyppisesti tärkeänä ja tyytyväisenä asiakkaana.

The conditions for the reproduction of the SAGUAPAC water cooperative in the city of Santa Cruz de la Sierra, Bolivia : discourse analysis

The SAGUAPAC cooperative in the city of Santa Cruz de la Sierra (Eastern Bolivia) is regularly presented as an example of cooperative successes regarding water supply and sanitation. Its efficiency, both economic and technical, is widely considered as the main reason for its attractiveness. However, without denying its importance, we show, through a discourse analysis from and about SAGUAPAC in local media, that moral and non-instrumental factors are crucial in the reproduction of the cooperative. These factors create attachment and affection toward the cooperative, through a storytelling using a four-dimensional rhetoric (mythification, identification, emotionalisation and personification). This storytelling technique, internalized in the local media discourse and materializing the so-called new spirit of capitalism, exploits the affects and instrumentalisation of local myths and legends, as well as the 'camba' ethnic identity. In that, it tends to retain SAGUAPAC members and to canvass new ones, by providing them with recognition in their quality of local community members. However, the mobilisation of social norms and power hierarchies might end up reinforcing the social exclusion of Andean non-camba immigrants, inspite of an a priori inclusive and democratic organisation.

Fuzzy modeling of broiler performance, raised from 1 to 21 days, subject to heat stress

ABSTRACT Given the need to obtain systems to better control broiler production environment, we performed an experiment with broilers from 1 to 21 days, which were submitted to different intensities and air temperature durations in conditioned wind tunnels and the results were used for validation of afuzzy model. The model was developed using as input variables: duration of heat stress (days), dry bulb air temperature (°C) and as output variable: feed intake (g) weight gain (g) and feed conversion (g.g-1). The inference method used was Mamdani, 20 rules have been prepared and the defuzzification technique used was the Center of Gravity. A satisfactory efficiency in determining productive responses is evidenced in the results obtained in the model simulation, when compared with the experimental data, where R2 values ​​calculated for feed intake, weight gain and feed conversion were 0.998, 0.981 and 0.980, respectively.

A Bridge Builder or a Raconteur? How Japan Manoeuvres the Global Development Discourse within the TICAD Process

Japan has been a major actor in the field of development cooperation for five decades, even holding the title of largest donor of Official Development Assistance (ODA) during the 1990s. Financial flows, however, are subject to pre-existing paradigms that dictate both donor and recipient behaviour. In this respect Japan has been left wanting for more recognition. The dominance of the so called ‘Washington Consensus’ embodied in the International Monetary Fund (IMF) and the World Bank has long circumvented any indigenous approaches to development problems. The Tokyo International Conference on African Development (TICAD) is a development cooperation conference that Japan has hosted since 1993 every five years. As the main organizer of the conference Japan has opted for the leading position of African development. This has come in the wake of success in the Asian region where Japan has called attention to its role in the so called ‘Asian Miracle’ of fast growing economies. These aspirations have enabled Japan to try asserting itself as a major player in directing the course of global development discourse using historical narratives from both Asia and Africa. Over the years TICAD has evolved into a continuous process with ministerial and follow-up meetings in between conferences. Each conference has produced a declaration that stipulates the way the participants approach the question of African development. Although a multilateral framework, Japan has over the years made its presence more and more felt within the process. This research examines the way Japan approaches the paradigms of international development cooperation and tries to direct them in the context of the TICAD process. Supplementing these questions are inquiries concerning Japan’s foreign policy aspirations. The research shows that Japan has utilized the conference platform to contest other development actors and especially the dominant forces of the IMF and the World Bank in development discourse debate. Japan’s dominance of the process is evident in the narratives found in the conference documents. Relative success has come about by remaining consistent as shown by the acceptance of items from the TICAD agenda in other forums, such as the G8. But the emergence of new players such as China has changed the playing field, as they are engaging other developing countries from a more equal level.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Nursing Students’ Learning about an Empowering Discourse In Patient Education

The main purpose of this study was to describe and evaluate nursing students' learning about an empowering discourse in patient education. In Phase 1, the purpose was to describe an empowering discourse between a nurse and a patient. In Phase 2, the purpose was first to create a computer simulation program of an empowering discourse based on the description, and second, the purpose was to evaluate nursing students’ learning of how to conduct an empowering discourse using a computer simulation program. The ultimate goal was to strengthen the knowledge basis on empowering discourse and to develop nursing students’ knowledge about how to conduct an empowering discourse for the development of patient education. In Phase I, empowering discourse was described using a systematic literature review with a metasummary technique (n=15). Data were collected covering a period from January 1995 to October 2005. In Phase 2, the computer simulation program of empowering discourse was created based the description in 2006–2007. A descriptive comparative design was used to evaluate students’ (n=69) process of learning empowering discourse using the computer simulation program and a pretest–post-test design without a control group was used to evaluate students’ (n=43) outcomes of learning. Data were collected in 2007. Empowering discourse was a structured process and it was possible to simulate and learned with the computer simulation program. According to students’ knowledge, empowering discourse was an unstructured process. Process of learning empowering discourse using the computer simulation program was controlled by the students and it changed students’ knowledge. The outcomes of learning empowering discourse appeared as changes of students’ knowledge to more holistic and better-organized or only to more holistic or better-organized. The study strengthened knowledge base of empowering discourse and developed students to more knowledgeable in empowering discourse.

Collective violence : a study of the gendered and socio-economic factors behind early modern Italian and English witch hunts

In this study, I build upon my previous research in which I focus on religious doctrine as a gendered disciplinary apparatus, and examine the witch trials in early modem England and Italy in light of socio-economic issues relating to gender and class. This project examines the witch hunts/trials and early modem visual representations of witches, and what I suggest is an attempt to create docile bodies out of members of society who are deemed unruly, problematic and otherwise 'undesirable'; it is the witch's body that is deemed counternormative. This study demonstrates that it is neighbours and other acquaintances of accused witches that take on the role of the invisible guard of Bantham's Panoptic on. As someone who is trained in the study of English literature and literary theory, my approach is one that is informed by this methodology. It is my specialization in early modem British literature that first exposed me to witch-hunting manuals and tales of the supernatural, and it is for this reason that my research commences with a study of representations of witches and witchcraft in early modem England. From my initial exposure to such materials I proceed to examine the similarities and the differences of the cultural significance of the supernatural vis-a.-vis women's activities in early modem Italy. The subsequent discussion of visual representations of witches involves a predominance of Germanic artists, as the seminal work on the discernment of witches and the application of punishment known as the Malleus Meleficarum, was written in Germany circa 1486. Textual accounts of witch trials such as: "A Pitiless Mother (1616)," "The Wonderful Discovery of the Witchcrafts of Margaret and Philippa Flower (1619)," "Magic and Poison: The Trial ofChiaretta and Fedele (circa 1550)", and the "The Case of Benvegnuda Pincinella: Medicine Woman or Witch (1518),"and witchhunting manuals such as the Malleus Melejicarum and Strix will be put in direct dialogue with visual representations of witches in light of historical discourses pertaining to gender performance and gendered expectations. Issues relating to class will be examined as they pertain to the material conditions of presumed witches. The dominant group in any temporal or geographic location possesses the tools of representation. Therefore, it is not surprising that the physical characteristics, sexual habits and social material conditions that are attributed to suspected witches are attributes that can be deemed deviant by the ruling class. The research will juxtapose the social material conditions of suspected witches with the guilt, anxiety, and projection of fear that the dominant groups experienced in light of the changing economic landscape of the Renaissance. The shift from feudalism to primitive accumulation, and capitalism saw a rise in people living in poverty and therefore an increased dependence upon the good will of others. I will discuss the social material conditions of accused witches as informed by what Robyn Wiegman terms a "minoritizing discourse" (210). People of higher economic standing often blamed their social, medical, and/or economic difficulties on the less fortunate, resulting in accusations of witchcraft.

Le « nanomonde » et le renversement de la distinction entre nature et technique : entre l’artificialisation de la nature et la naturalisation de la technique

Les nanosciences et les nanotechnologies (NST) s’inscrivent dans un champ technoscientifique, le nanomonde, qui a pour socle l’hybridation autant conceptuelle que pratique entre le domaine de la nature et celui de la technique. Dans ce mémoire nous nous intéressons au basculement de la distinction entre le naturel et l’artificiel qui s’ensuit. Un retour socio-historique sur la construction du dualisme nature/artifice propre aux sociétés modernes nous aide alors à saisir les enjeux socio-culturels impliqués dans sa remise en question. La déconstruction, à travers la méthode d’analyse de discours, d’entretiens réalisés avec les principaux chercheurs en NST au Québec illustre empiriquement, tout en le systématisant, le double processus d’artificialisation de la nature et de naturalisation de la technique, pointé théoriquement comme caractéristique de la remise en cause de la distinction entre nature et artifice qu’opère le nanomonde. Nous suggérons que l’artificialisation de la nature et la naturalisation de la technique, loin d’être contradictoires, constituent des éléments d’une dynamique synergique dont le résultat est une désontologisation de la nature comme catégorie de la pensée et une déqualification du monde qui distingue l’activité humaine.

Le film de famille, héritier de la tradition orale

Ce mémoire veut démontrer que le film de famille ainsi que ses conditions de réception empruntent, et ce de façon instinctive, au fonctionnement communicatif et rassembleur de la tradition orale. La parole, l’oralité, devrait être considérée comme le catalyseur de la mise en commun du souvenir que le film de famille suscite. Elle est le véhicule de l’interprétation du message du film de famille en tant que discours familial. D’ailleurs, si l’on compare l’influence des deux registres sensoriels présents dans le médium cinématographique (le visuel et l’oralité), le film de famille reprend davantage les modalités de l’oralité. Conséquemment, son contenu, sa forme et sa finalité correspondent à la définition d’un cinéma de l’oralité, un cinéma de la parole défini par Germain Lacasse. En raison d’une absence de travaux portant spécifiquement sur le sujet, l’objectif de cette recherche est de rapprocher et de définir davantage ces liens qui se sont tissés entre la tradition orale et le film de famille. Dans ce dessein, l’approche théorique développée est basée sur les théories de la tradition orale, sur la théorie de la mémoire collective de Maurice Halbwach et sur les rapports entre le cinéma et l’oralité. Ainsi, les aspects suivants sont abordés : Le rôle de l’oralité dans la constitution de la mémoire familiale, l’apport de l’oralité dans les médias stimulateurs de mémoire familiale et finalement, la forme et le contenu du film de famille en tant qu’aspects distinctifs du cinéma oral. Quatre extraits de films de famille québécois des années 20 à aujourd’hui y sont également analysés.

Dynamique de l'aveu et de la dénonciation dans les récits du sida d'Hervé Guibert

RÉSUMÉ Les répercussions du sida sur la communauté intellectuelle préfiguraient un changement certain dans l’esthétique littéraire contemporaine. Le témoignage de l’expérience individuelle de l’écrivain, à cet instant de désarroi collectif et de répression sociale à l’égard de la communauté homosexuelle, cherchait à provoquer une reconfiguration de l’espace de l’aveu par la projection du sujet privé dans la sphère publique. Cette posture de mise à nu avait déjà vu le jour dans les écrits féministes des années 70, mais elle a subi dans les années 80 et 90 une transformation importante puisque c’est le sujet masculin qui s’est exposé par la médiation du corps dans le récit de la maladie à l’heure du sida. Les discours de l’intime tentaient de rapprocher les espaces social et littéraire tout en affirmant des formes définies par des éthiques et des esthétiques hétérogènes. La période d’écriture de la maladie, qui clôt l’oeuvre de Guibert, est caractérisée par l’ancrage du contexte social de l’épidémie du sida. Par conséquent, les trois récits qui la fondent, soit À l’ami qui ne m’a pas sauvé la vie (1990), Le protocole compassionnel (1991) et Cytomégalovirus (1992), constituent le triptyque sur lequel s’appuiera ma réflexion, auquel s’ajoute le journal tenu par Guibert depuis son adolescence jusqu’à sa mort, Le mausolée des amants (2001), qui a été publié dix ans après la disparition de l’auteur. Cette oeuvre s’inscrit en partie dans cette mouvance du témoignage de la maladie, qui prend place entre 1987 et 1991, période pendant laquelle l’écrivain sent sa vulnérabilité sur le plan de sa santé. Il est proposé d’étudier à travers ces écrits l’écriture de l’aveu et de la dénonciation, telle qu’elle est pensée chez Guibert. Il s’agira de réfléchir sur les stratégies et les fonctions du témoignage littéraire d’une telle expérience à travers la mise en récit du sujet. Une problématique traverse toutefois cette posture de mise en danger individuelle où la nécessité de se révéler est l’objet d’un non-consensus. Or, cette recherche d’intensité par l’aveu, qui repose sur la maladie, la sexualité et la mort, veut dépasser sa dimension apocalyptique en tentant d’inscrire l’oeuvre dans une éthique sociale. De ce fait, le dévoilement, sur le mode de la dénonciation, s’oriente sur la dimension collective en prenant à partie la société et la communauté.