Terrorismin torjuntaan perustuvan verkkovalvonnan suhde yksityiselämän suojaan

Tässä tutkimuksessa käsittelen tiedonhankintalakityöryhmän Suomeen esittämän verkkoliikenteen massavalvonnan suhdetta yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden suojaan. Kansallisen turvallisuuden takaamisen perusteella toteutettava viestiliikenteen laajamittainen viranomaisvalvonta on noussut merkittäväksi keskustelun aiheeksi muuttuneen rikollisuuden ja tekniikan jatkuvasti kiihtyvän kehityksen takia. Taustalla piilee ikuinen konflikti yksilön oikeuksien ja yhteisön turvallisuuden välillä. Arvioinnin kohteeksi olen valinnut PL:n yksityiselämää ja viestinnän luottamuksellisuuden suojaa turvaavan 10 §:n, EU:n perusoikeuskirjan yksityis- ja perhe-elämän suojan 7 artiklan, EIS:n yksityiselämän suojaa turvaavan 8 artiklan sekä yksityiselämää suojaavan YK:n KP-sopimuksen 17 artiklan. Kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten lisäksi olen arvioinut mahdollista verkkovalvontalainsäädäntöä EUT:n ja EIT:n ratkaisukäytännön sekä YK:n ihmisoikeuskomitean lausuntojen avulla. Suomen perustuslain kannalta selkein konfliktitilanne kansallisen turvallisuuden takaa-miseen tähtäävän verkkovalvonnan osalta lienee se, ettei kansallista turvallisuutta nykymuotoisessa perustuslaissa mainita sallittuna perusteena rajoittaa viestinnän luottamuksellisuuden suojaa. Pelkästään kansalliseen turvallisuuteen perustuvat rajoitukset edellyttäisivät siten PL:n 10 §:n 3 momentin sanamuodon muuttamista. Tämän lisäksi laajamittainen viestiliikenteen viranomaisvalvonta ilman konkreettista rikosepäilyä ei nähdäkseni täyttäisi perusoikeusrajoitukselta edellytettyjä laatukriteereitä. Verkkovalvonnan hyväksyttävyyden kannalta ongelmia vaikuttaisi muodostavan erityisesti perusoikeusrajoituksen suhteellisuus-, välttämättömyys- ja tarkkarajaisuusvaatimukset.

Euroopan unionin ulkoisten merirajojen ekstraterritoriaalinen valvonta ihmisoikeus- ja pakolaissääntelyn valossa

Kun henkilö saapuu valtion ulkorajalle tai alueelle, hänet on pyynnöstä päästettävä turvapaikkamenettelyyn, eikä häntä välttämättä voida enää palauttaa lähtömaahansa, koska kansainvälisen oikeuden ehdoton non refoulement –periaate eli palautuskiellon periaate estää valtioita palauttamasta ihmisiä sellaisiin maihin, joissa he ovat vaarassa joutua vainon, kidutuksen tai muun vakavan vaaran kohteeksi. Viime vuosina Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut estää paperittomien maahanmuuttajien ja potentiaalisten turvapaikanhakijoiden pääseminen unionin rajojen sisäpuolelle ja välttyä näin maahanmuutosta syntyviltä velvollisuuksilta. Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ekstraterritoriaalisten meriulkorajavalvontatoimien suhdetta unionin ja sen jäsenvaltioiden velvollisuuksiin turvata potentiaalisten turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin otti vuonna 2012 kantaa Välimerellä toteutettaviin maahanmuuttajien palauttamisiin ratkaisussaan Hirsi Jamaa ym. v. Italia, jossa se katsoi Italian syyllistyneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan, 13 artiklan sekä sopimuksen neljännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan loukkauksiin, kun Italia oli palauttanut aavalla merellä Välimerellä kiinniottamansa henkilöt Libyaan, tarjoamatta heille mahdollisuutta vastustaa palauttamistaan tai hakea kansainvälistä suojelua. Hirsi Jamaa ym. v. Italia -ratkaisun velvoittamana EU:ssa säädettiin uudet, rajaturvallisuusvirasto Frontexin koordinoiman operatiivisen yhteistyön puitteissa suoritettavaa ulkoisten merirajojen valvontaa koskevat säännöt vuonna 2014. Säännöt harmonisoivat unionin jäsenvaltioiden etsintä- ja meripelastusta sekä ulkoisten merirajojen valvontaa koskevia toimia, mutta jättävät silti toivomisen varaa: niillä luodaan EU:n varsinaisen turvapaikkasääntelyn rinnalle rinnakkainen meriturvapaikkamenettely, jossa aavalla merellä tai kolmansien valtioiden alueella tavattuja turvapaikanhakijoita voidaan kohdella olennaisilta osin eri tavalla kuin unioniin tai sen ulkorajoille päässeitä turvapaikanhakijoita.

Työnantajabrandin vision suhde todellisuuteen

Kilpailu osaavasta työvoimasta on saanut yritykset panostamaan työnantajabrandiinsa. Työnantajabrandi yhtenä yrityksen brandipääoman osa-alueena auttaa yrityksiä erottumaan kilpailijoista ja siten houkuttelemaan yritykseen sopivia työntekijöitä sekä säilyttämään jo olemassa olevat työntekijät. Työnantajabrandi ei aina näyttäydy yrityksen työntekijöille tai –hakijoille niin kuin yritys sen haluaisi näyttäytyvän. Henkilöstöhallinnon ja johdon visio saattaa siis olla ristiriidassa sen kanssa, miten brandi todellisuudessa koetaan. Mikäli yritys ei pysty viestittämään oikeanlaista brandi-imagoa tai säilyttämään brandilupauksiaan vaikuttaa tämä yrityksen työntekijöiden sitoutumiseen ja tyytyväisyyteen negatiivisesti. Lisäksi yritykseen hakeutuu töihin yrityksen arvomaailmaan sopimattomia työntekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää työnantajabrandin vision suhdetta todellisuuteen case-yrityksen kautta. Case-yritykseksi on valittu kansainvälinen konsultointiyritys, jolle osaava työvoima on elinehto. Tutkimusmenetelmäksi valittiin puolistrukturoidut haastattelut eli aihetta on lähestytty laadullisen menetelmän kautta. Tutkimukseen haastateltiin vision selvittämiseksi case-yrityksen henkilöstöhallintoa sekä perehdyttiin olemassa olevaan materiaaliin yrityksen brandista. Vision toteutumisen selvittämiseksi haastateltiin 19 työntekijää yrityksen kahdesta eri liiketoimintayksiköstä. Teorian pohjalta tarkentunut teoreettinen viitekehys pitää sisällään yrityksen psykologisen sopimuksen, sisäisen ja ulkoisen brandiviestinnän sekä organisaatiokulttuurin. Haastattelut rakennettiin näiden teemojen ympärille. Empiirisen osuuden tulokset vahvistavat teoreettista viitekehystä, jonka mukaan psykologisella sopimuksella, brandiviestinnällä ja organisaatiokulttuurilla on vaikutusta siihen, miten työnantajabrandi koetaan yrityksen työntekijöiden keskuudessa. Organisaatiokulttuurin ja sitä ilmentävän brandipersoonallisuuden osalta korostuu yrityksen työntekijöiden sopivuus ja yhtäläisyys yrityksen organisaatiokulttuuriin voimistamaan haluttua brandimielikuvaa. Psykologisen sopimuksen osalta empiria tukee todenmukaisen kuvan luomisen merkitystä yrityksen brandiviestinnässä. Lisäksi psykologisen sopimuksen osalta sosiaaliset edut nähdään tärkeänä tekijänä työnantajassa. Ihmisistä välittämisellä ja työilmapiirillä voidaan nähdä olevan suuri merkitys työntekijöiden työssä viihtymiselle. Työntekijät myös odottavat nykypäivänä nopeaa urakehitystä ja koulutukseen panostamista uraltaan. Lisäksi joustavuus ja vapaa-ajan ja työn tasapainottaminen koetaan tärkeiksi. Haastattelut tukevat myös teoreettisen viitekehyksen oletusta, että yrityksen visio työnantajabrandista eroaa usein siitä kuvasta, joka työntekijöille välittyy

Hyvinvointipalvelujen markkinointi matkailutoimialalla – Case Naantalin kylpylä, Haikon Kartano ja Kasnäsin kylpylä

Tutkielma käsittelee hyvinvointipalvelujen tuotteistamista kohderyhmien profiloinnin kautta matkailutoimialalla. Tutkielman osaongelmat ovat hyvinvointimatkailun ja hyvinvointipalvelujen määrittely kirjallisuudessa, tutkituissa kylpylähotelleissa tarjolla olevat hyvinvointipalvelut, hyvinvointipalvelujen käyttäjien profilointi kirjallisuuden mukaan sekä profilointi tutkituissa kylpylähotelleissa, keinot hyvinvointipalvelujen tuotteistamiseen asiakasprofiilien tuntemisen kautta sekä hyvinvointipalvelujen tuotteistaminen tutkituissa kylpylähotelleissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa tutkimuksen kohteena oli kolme Etelä-Suomessa toimivaa kylpylähotellia. Palveluidean muuttaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi edellyttää ymmärrystä markkinoista ja kuluttajista. Asiakkaista voidaan kerätä esimerkiksi demografisia tekijöitä, motiiveja ja kulutuskäyttäytymistä koskevaa tietoa. Asiakastietoa hyödynnetään palvelujen tuotteistamisessa. Tuotteistaminen on keino luoda aineettomalle palvelulle aineellisen tuotteen ominaisuuksia. Näin palvelun sisältö ja sen tarjoama lisäarvo konkretisoituu, ja kuluttajan kokeman riskin taso laskee. Palvelun luonteesta ja yrityksen strategiasta riippuu, mikä tuotteistamisen aste on kannattavin. Tähän tutkimukseen osallistuneiden yritysten palvelut sijoittuvat joko jakauman keskivaiheille tai lähemmäs standardoituja tuotteita. Tutkituissa kylpylähotelleissa asiakastietoa kerätään esimerkiksi kanta-asiakasjärjestelmien, ajanvarausjärjestelmien, kyselyjen ja palautelomakkeiden sekä henkilökunnan tietämyksen kautta. Hyvinvointipalvelujen keskeisimpiin kohderyhmiin kuuluvat aikuiset naiset, pariskunnat ja erilaiset ryhmät. Lisäksi miehet ja nuoret ovat huomionarvoisia kohderyhmiä. Tutkimukseen osallistuneet yritykset tuotteistavat palvelujaan esimerkiksi markkinointiviestinnän keinoin. Näihin keinoihin sisältyvät päätökset markkinoinnin kohdentamisesta, markkinointikanavista, hinnoittelusta ja brändien kehittämisestä. Palvelut suunnitellaan tiettyjen kohderyhmien tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi naisille, miehille, nuorille ja pariskunnille suunnatuilla palveluilla on kaikilla omat erityispiirteensä. Kohderyhmien profilointia voisi tutkimukseen osallistuneissa yrityksissä kehittää kerätyn asiakastiedon laajuutta lisäämällä. Esimerkiksi kylpylöiden päiväkävijöistä ei tällä hetkellä kerätä systemaattisesti tietoa, vaikka päiväkävijät ovat merkittävä asiakasryhmä. Palvelujen tehokas tuotteistaminen edellyttää mahdollisimman tarkan asiakastiedon hyödyntämistä. Prosessi vaatii seurantaa ja pitkäjänteisyyttä, sillä asiakaskunnassa ja kysynnässä tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Yllättävä ja ankara ehto verkossa tehtävässä vakiosopimuksessa

Tässä työssä tutkitaan verkossa tehtävän vakiosopimuksen ehtoja sopimuksen ollessa elinkeinonharjoittajien välinen. Kun sopimuksen on laatinut neuvotteluasemaltaan vahvempi osapuoli, ei toisella osapuolella ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tai hylätä sopimus. Tällainen sopimus on nimeltään liittymissopimus. Epätasaisen neuvotteluvoiman johdosta vahvempi osapuoli voi sopimuksen ehtoja laatiessaan pyrkiä puoltamaan omaa etuaan. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa sopimuksen ehtoihin sisältyy yllättäviä ja ankaria ehtoja. Tarkoituksena on selvittää oikeuskirjallisuuden perusteella millaiset ehdot voivat olla lähtökohtaisesti yllättäviä ja ankaria. Jotta tällaiset ehdot tulisivat sitovasti sopimuksen osaksi, niitä tulee korostaa. Empiirisen tutkimuksen avulla halutaan selvittää miten edellä mainittujen ehtojen korostaminen onnistuu mobiilisovelluskehittäjien jakelusopimuksissa. Verkossa toteutettu kyselytutkimus suunnattiin suomalaisille mobiilisovelluskehittäjille. Tutkimuksen mukaan on selvää, ettei suurin ongelma ole sopimusehdoissa, vaan suurin ongelma on sopimuksen lukemisen transaktiokustannus. Tämän seurauksena liityntäsopimuksen hyväksyjät ovat tietämättömiä sopimuksen solmimisen seurauksena heihin kohdistuneista vastuista ja velvoitteista. Koska sovelluskehittäjät näkevät itsensä jo lähtökohtaisesti sopimuksen osapuolina ilman neuvotteluvoimaa, eivät he koe hyötyvänsä sopimuksen lukemisesta. Johtopäätöksenä todetaan, että tiedon epäsymmetrisyyteen tulisi vaikuttaa. Järjestäytymällä sovelluskehittäjien olisi mahdollista kasvattaa neuvotteluvoimaa, mutta myös lisätä tietoisuuttaan sopimusehtojen sisällöstä. Sopimusehtoihin vaikuttaminen ei ole mahdollista tällä hetkellä ennen kuin useammat sopimuksen hyväksyjät lukevat sopimuksen.

Varareittisuunnitelma kantateille 78 ja 81 sekä valtatielle 4 Kemin kohdalla

Pääteillä esiintyvien häiriöiden, kuten onnettomuuksien, tietöiden, tapahtumien ja poikkeuksellisten ruuhkatilanteiden varalle tarvitaan varareittejä, joille liikenne voidaan häiriön sattuessa ohjata joko kokonaan tai osittain. Varareitit ja niiden opastus tulee olla ennalta suunniteltuja, jolloin niiden käyttöönotto sujuu häiriötilanteessa mahdollisimman vaivattomasti eri viranomaisten yhteistyönä. Häiriötilanteiden hallinnassa paitsi suunnitellut varareitit ja niiden liikenteen ohjaus, myös tiivis yhteistyö eri viranomaisten välillä on oleellista tilanteen sujuvan hoitamisen kannalta. Tässä raportissa on esitetty kantateille 78 ja 81 sekä valtatielle 4 Kemin kohdalla liikenteen häiriötilanteissa käytettävät varareitit, häiriöpaikalla tapahtuvan liikenteenohjauksen periaatekuva sekä varareittien liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnittelualueella on, kuten pääsääntöisesti koko Suomen tieverkolla, varsin vähän lyhyitä ja aina kaikelle liikenteelle soveltuvia varareittejä. Tämän vuoksi suunnitelmassa määritettiin varsinkin raskaan liikenteen tarpeita ajatellen myös pidempiä varareittejä. Pidemmille varareiteille liikennettä ohjattaessa korostuu tiedotuksen ja liikenteenohjauskaluston tärkeys. Varareitin aktivoinnissa ja liikenteenohjauksen järjestämisessä korostuu yhteistyö liikenneviraston tieliikennekeskuksen kanssa. ELYkeskus vastaa kustannuksista, urakoitsijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotka syntyvät urakoitsijan toiminnasta häiriöhallintatilanteen purkamisessa.

Hankintayksikön korvausvastuu hankintamenettelyn keskeyttämisellä aiheutetusta vahingosta – erityisesti hankintalain nojalla

Tutkielma käsittelee hankintayksikön korvausvastuuta hankintamenettelyn keskeyttämisellä aiheutetusta vahingosta erityisesti hankintalain vahingonkorvaus- ja hyvitysmaksusäännösten nojalla. Huomiota kiinnitetään niiden ohella myös sopimuksentekorikkomukseen ja vahingon-korvauslakiin mahdollisina vastuuperusteina. Tutkielman aihepiiri sijoittuu systemaattisesti yksityis- ja julkisoikeuden rajapintaan ja myös sopimusvastuun ja sopimuksen ulkoisen vastuun harmaalle alueelle. Metodi on oikeusdogmaattinen. Sopimusneuvottelujen sitomattomuus on perusteltu lähtökohta myös julkisissa hankinnoissa. Sitä tukee hankintalainsäädännön taustalla oleva pyrkimys julkisten varojen käytön tehostami-seen. Hankintalaissa hankintayksikön oikeutta keskeyttää hankintamenettely ei olekaan käy-tännössä rajattu, kunhan tarjoajia kohdellaan yhdenvertaisesti. Hankintayksikön hyvin vapaa oikeus menettelyn keskeyttämiseen on tarjoajien luottamuksensuojan kannalta kuitenkin on-gelmallinen. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun hankintayksikkö on jo valinnut tarjouskilpai-lun voittajan hankintapäätöksellä ja näin antanut indision sopimuksentekotahdostaan. Hankin-tamenettelyn keskeyttämisen tarkoituksenmukaisuussyistä vielä hankintapäätöksen jälleen salliva oikeuskäytäntö on myös ristiriidassa hankintaoikaisua koskevan säännöksen sanamuo-don kanssa. Hankintalain mukainen korvausvastuu on ankaraa, eikä edellytä hankintayksikön tuottamusta. Vahingonkorvaussäännöksen nojalla korvataan vaihtoehtoisesti ns. positiivinen sopimusetu tai tarjousmenettelystä aiheutuneet kulut. Molempien katsotaan tutkielmassa olevan mahdollisia myös menettelyn keskeyttämisen yhteydessä. Hyvitysmaksun määrä ei sen sijaan ole sidottu aiheutuneeseen vahinkoon, eikä etenkään suuremmissa hankinnoissa yleensä riitä kattamaan koko vahinkoa. Hyvitysmaksun suhde samassa tapauksessa mahdollisesti myöhemmin määrät-tävään vahingonkorvaukseen on epäselvä. Hankintamenettelyssä on normaalitapauksessakin pääsääntöisesti vain yksi voittaja. Vain tälle tarjoajalle laittomasta keskeyttämisestä aiheutunut vahinko on siten syy-yhteydessä lainvastai-seen menettelyyn ja tulee korvattavaksi. Tarjousmenettelykuluja koskevan vahingonkorvauk-sen ja hyvitysmaksun osalta syy-yhteyskynnystä on lainsäädännössä alennettu. Tästä huolimat-ta alusta saakka virheelliset tarjouskilpailut, joissa virheettömän menettelyn kulkua on jälkikä-teen vaikea arvioida, muodostuvat ongelmallisiksi. Oikeuskäytännössä syy-yhteyttä koskeva näyttökynnys on näissä tapauksissa asetettu ehkä tarpeettomankin korkealle.

Sandbagging yrityskaupoissa – Ostajan tiedon vaikutus myyjän virhevastuuseen ja siitä sopiminen sandbagging -ehdoilla

Tutkielma käsittelee sandbaggingia yrityskaupoissa sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Sandbagging -termillä tarkoitetaan ostajan toimintaa silloin, kun ostaja esittää myyjää kohtaan myyjän vakuutuksen virheellisyyteen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen, vaikka ostaja on tiennyt virheestä. Sandbagging -doktriini on lähtöisin anglo-amerikkalaisesta oikeusjärjestelmästä ja on yleistä erityisesti Yhdysvalloissa. Tutkielmassa selvitetään Suomen oikeusjärjestelmän näkökulmasta, miten ostajan tieto myyjän vakuutuksessa olevasta virheestä vaikuttaa myyjän virhevastuuseen, onko sandbagging Suomessa mahdollista, sekä voidaanko ostajan tiedon vaikutuksesta myyjän virhevastuuseen sopia erilaisilla sandbagging -ehdoilla. Metodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkielmassa on perehdytty keskeisiin yrityskauppoja ja sopimusoikeutta säänteleviin lakeihin, oikeusperiaatteisiin, oikeuskäytäntöön ja aiempaan tutkimukseen. Oikeusdogmaattisen menetelmän tukena tutkielma sisältää myös oikeusvertailevan osion. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että sandbaggingia koskeva oikeustila on Suomessa epäselvä. Sopimusvapauden periaatetta seuraten sandbagging on kuitenkin lähtökohtaisesti sallittua, jos siitä on yrityskauppasopimuksen osapuolten välillä erityisesti sovittu. Jos sopimuksessa ei ole erikseen sovittu sandbagging -oikeudesta, on asia harkittava tilannekohtaisesti sopimuksen sanamuotoa, sovellettavia lakeja ja oikeusperiaatteita tulkiten. Tällöin sandbaggingin sallittavuus riippuu pitkälti siitä, sovelletaanko tulkinnan kohteena olevaan sopimukseen kauppalakia.

Investointisuoja ja valtion sääntelyoikeus –Kuinka turvata yhteiskunnalliset edut regulatiivisissa pakkolunastuksissa?

Investointisuojasopimukset luotiin turvaamaan teollisuusmaista kotoisin olevien ulkomaisten sijoittajien omaisuutta siirtomaavaltioiden itsenäistyessä. Pääoma virtasi pitkään yksisuuntaisesti teollisuusmaista kehitysmaihin, minkä vuoksi sopimuksissa on korostettu yksinomaisesti sijoituksien suojelua. Sen sijaan niissä ei pääsääntöisesti ole ollut lainkaan mainintoja valtion sääntelyoikeudesta tai yhteiskunnallisista eduista. Sopimuksien pakkolunastuslausekkeet ovat tyypillisesti olleet hyvin avoimia ja lausekkeiden soveltamisala on laajentunut merkittävästi ajan saatossa. 1970- ja 1980-luvulla lausekkeita sovellettiin suoriin pakkolunastuksiin, kuten valtioiden kansallistamistoimiin. Sittemmin lausekkeiden soveltamisalaan ovat tulleet myös sellaiset valtion yleisluonteiset sääntelytoimenpiteet, jotka vaikuttavat merkittävästi sijoitusten taloudelliseen arvoon. Lausekkeiden avoimuuden vuoksi välimiesoikeuksilla on ollut suuri tulkintavalta valtion sääntelytoimenpiteen luonteen määrittelemisessä. Toisinaan välimiesoikeudet ovat huomioineet julkiset edut ja valtion sääntelyoikeuden. Toisinaan taas ne ovat sivuuttaneet nämä täysin ja arvioineet tapausta ainoastaan sijoitukselle aiheutuneiden taloudellisten vaikutusten perusteella. Tämä on ollut ongelmallista valtion sääntelyvapauden kannalta, minkä vuoksi valtiot ovat alkaneet täsmentää pakkolunastuslausekkeita ja sisällyttää sopimuksiin sääntelyvallan vahvistamislausekkeita. Tarkastelen tutkielmassani sitä, kuinka nämä uudemmissa sopimuksissa ja välimiesoikeuksien arviointiperusteissa omaksutut muutokset vaikuttavat valtion sääntelyvapauteen ja julkisten etujen toteutumiseen. Tämän lisäksi arvioin, kuinka erilaiset tulkintatavat mahdollistavat ei-taloudellisten yhteiskunnallisten etujen ja investointisuojan tasapainottamisen. Tutkielmani on lähtökohdiltaan oikeusdogmaattinen, mutta hyödynnän paljolti myös oikeussosiologista tutkimusmenetelmää ja kriittistä lainoppia. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että välimiesoikeuksien ratkaisut ovat hyvin merkittäviä oikeuslähteitä regulatiivisen pakkolunastuksen ja valtion ei-kompensoitavan sääntelyn välisessä rajanvedossa. Toisekseen välimiesoikeudet ovat ratkaisseet saman sopimuksen alaan kuuluvia ja samankaltaisia epäsuoraa pakkolunastusta koskevia tapauksia hyvin erilaisin perustein. Tämä ristiriitaisuus sekä sopimuksiin viime aikoina tehdyt muutokset osoittavat, että arvovalinnoilla ja poliittisilla ja taloudellisilla perusteilla on huomattava vaikutus niin välimiesoikeuksien ratkaisuihin kuin investointioikeuden sääntöihinkin.

Kansalaisten ennakolliset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnissa

Pro gradu-tutkielmassa tarkastellaan valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin (YVA-menettelyihin) kohdistuvia kansalaisten ennakollisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Aihetta käsitellään erityisesti valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen (SopS 67/1997, Espoon sopimuksen) viitekehyksessä. Tämän tutkielman keskeiset kysymykset ovat: Miten ennakollinen kansalaisosallistuminen turvataan erityisesti valtioiden rajat ylittävissä ympäristövaikutusten arvioinneissa? Miten osallistumisoikeuksien turvaaminen on kehittynyt ympäristösääntelyssä ja mitä tavoitteita osallistumiselle on asetettu niin kansainvälisessä kuin kansallisessa viitekehyksessä? Lisäksi miten Suomen YVA-sääntely on vastannut kansainvälisiin osallistumiselle asetettuihin velvoitteisiin, eli miten sääntelymme on toiminut rajat ylittävissä YVA-menettelyissä? Tutkielma kuuluu ympäristöoikeuden alaan. Tutkielmassa käytettävä metodi on oikeusdogmaattinen, eli lainopillinen. Tutkielmassa on hyödynnetty lähdeaineistoa, joka koostuu oikeuskirjallisuudesta ja virallisaineistosta. Tutkielma perustuu kansallisen sääntelyn osalta YVAL:a, SOVAL:a ja MRL:a käsittelevään kirjallisuuteen sekä näiden lakien esitöihin. EU-sääntelyn osalta keskiössä on YVA-direktiivi ja SEA-direktiivi. Rajat ylittävissä hankkeissa ympäristövaikutusten arviointimenettelyt (YVA-menettelyt) ovat kansainvälisesti merkittävin kansalaisosallistumisen turvaamiskeino. YVA-menettely on tiedon tuottamiseen liittyvä menettely. Menettelyssä selvitetään järjestelmällisesti tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutukset, toteuttamisvaihtoehdot ja haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuudet sekä eri osapuolten kannat niihin. Kansalaisosallistuminen on olennainen osa YVA -menettelyä, sillä sen avulla pyritään laajentamaan päätöksenteon tietopohjaa ja lisäämään kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia elinympäristönsä suunnitteluun. Kansainvälisessä ympäristöoikeudessa on vahvistettu syrjintäkielto, jonka mukaan rajat ylittävien hankkeiden osalta lähde- ja kohdevaltion kansalaiset ovat samassa asemassa.

Strategisten IT-toimittajien hallinta - Case Turun kaupunki

Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda käytännönläheinen toimittajahallinnan viitekehys Turun kaupungin strategisten IT -toimittajasuhteiden hallinnoimiseen. Tutkimus noudattaa konstruktiivista tutkimusotetta, jossa akateemisten teorioiden avulla pyritään ratkaisemaan käytännönläheistä ongelmaa. Suhteellinen ja sopimuksellinen hallinta ovat akateemisessa kirjallisuudessa vakiintuneita toimittajahallinnan mekanismeja. Sopimuksellinen hallinta perustuu hierarkkiseen suhteeseen ja osapuolen suorituskyvyn ja toiminnan kontrolloimiseen. Suhteellisen hallinnan tehtävänä on tukea pitkiä toimittajasuhteita osa-alueilla, joilla sopimus ei päde. IT -toimialan nopean muutostahdin vuoksi sopimukset vanhenevat nopeasti. Uusien sopimusten työstäminen on hintavaa ja näin ollen pitkäaikaiselle suhteelle on edunmukaisempaa kehittää luottamuksellisutta ja yhteistyöllisyyttä. Sopimuksen rooli vaihdon määrittäjänä voi tällöin muuttua: osa-puolet voivat sopia vaihdosta myös sopimuksen ulkopuolella. Sopimuksellisten ja suhteellisten hallintamenetelmien synergia voi kehittää asiakas-toimittajasuhteen konfliktinratkaisukyvykkyyksiä, luottamusta sekä osapuolten keskinäistä riippuvuutta. Ostosalkkumatriisi on vakiintunut toimittajaluokittelun työkalu. Ostosalkkumatriisi jakaa toimittajat neljään luokkaan, joille asetetaan yksilölliset tavoitteet ja hallintaperiaatteet. Tässä tutkimuksessa ostosalkkuteorian ja toimittajahallinnan suhteellisten ja sopimuksellisten mekanismien yhteyteen liitettiin markkinamekanismit, joiden on suhteellisten ja sopimuksellisten tekijöiden ohella tunnistettu vaikuttavan toimittajasuhteen ja organisaatioiden välisten suhteiden tilaan. Lopullinen toimittajahallinnan viitekehys perustui näihin teoreettisiin osa-tekijöihin.