Varareittisuunnitelma kantateille 78 ja 81 sekä valtatielle 4 Kemin kohdalla


Autoria(s): Räsänen, Mika; Huttunen, Mervi; Koivula, Mervi
Data(s)

30/05/2016

30/05/2016

2015

Resumo

Pääteillä esiintyvien häiriöiden, kuten onnettomuuksien, tietöiden, tapahtumien ja poikkeuksellisten ruuhkatilanteiden varalle tarvitaan varareittejä, joille liikenne voidaan häiriön sattuessa ohjata joko kokonaan tai osittain. Varareitit ja niiden opastus tulee olla ennalta suunniteltuja, jolloin niiden käyttöönotto sujuu häiriötilanteessa mahdollisimman vaivattomasti eri viranomaisten yhteistyönä. Häiriötilanteiden hallinnassa paitsi suunnitellut varareitit ja niiden liikenteen ohjaus, myös tiivis yhteistyö eri viranomaisten välillä on oleellista tilanteen sujuvan hoitamisen kannalta. Tässä raportissa on esitetty kantateille 78 ja 81 sekä valtatielle 4 Kemin kohdalla liikenteen häiriötilanteissa käytettävät varareitit, häiriöpaikalla tapahtuvan liikenteenohjauksen periaatekuva sekä varareittien liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnittelualueella on, kuten pääsääntöisesti koko Suomen tieverkolla, varsin vähän lyhyitä ja aina kaikelle liikenteelle soveltuvia varareittejä. Tämän vuoksi suunnitelmassa määritettiin varsinkin raskaan liikenteen tarpeita ajatellen myös pidempiä varareittejä. Pidemmille varareiteille liikennettä ohjattaessa korostuu tiedotuksen ja liikenteenohjauskaluston tärkeys. Varareitin aktivoinnissa ja liikenteenohjauksen järjestämisessä korostuu yhteistyö liikenneviraston tieliikennekeskuksen kanssa. ELYkeskus vastaa kustannuksista, urakoitsijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotka syntyvät urakoitsijan toiminnasta häiriöhallintatilanteen purkamisessa.

Identificador

978-952-314-318-0

ISSN 2242-2854

http://www.doria.fi/handle/10024/123735

URN:ISBN:978-952-314-318-0

ISSN-L 2242-2846

Idioma(s)

fi

Publicador

Lapin ELY-keskus

Relação

Raportteja

Liikenne ja infrastruktuuri

83/2015

ISSN 2242-2846

Palavras-Chave #reitit #reittiopastus #varautuminen #liikenteen ohjaus #häiriön hallinta