Ympäristötuhot ja operaatiot : ympäristösodankäynti postmodernissa maailmassa

Tutkimuksessa selvitetään millaisia ympäristötuhoja sodat ja aseelliset konfliktit ovat aiheuttaneet Vietnamissa, Kosovossa ja Persianlahden alueella Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotatoimissa. Tutkimuksessa keskeinen käsite on ympäristösodankäynti, jolla tarkoitetaan ympäristöön vaikuttamista tai ympäristön muuttamista sodan päämäärien saavuttamiseksi. Tavoitteena on ymmärtää miten sota muuttaa ympäristöä ja mitä vaikutuksia tällä muutoksella on sodankäyntiin – operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Sodat muuttavat yhteiskuntaa monella eri tavalla poliittisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Tämä muutos taas heijastuu siihen käsitykseen, joka yhteiskunnalla on sodan ympäristöseurauksista, jotka taas vaikuttavat tapaan käydä sotaa ja valmistautua seuraavaan sotaan. Tutkimus käsittelee tarkastelluissa sodissa ja sotilaallisissa konflikteissa aiheutettuja ympäristötuhoja. Tutkimuksessa ei käsitellä sotilaallisen varustautumisen aiheuttamaa luonnonvarojen käyttöä eikä rauhanaikaista harjoitustoimintaa eikä myöskään tukikohtien aiheuttamaa ympäristön kuormittumista. Tutkimuksessa tarkastelluissa sodissa käytettyjen menetelmien ympäristövaikutukset on ollut pääosin tiedossa, mutta niistä ei ole välitetty vaan toimintaa on jatkettu kunnes se paljastuu ja tämän jälkeen se on pyritty kiistämään tai selittäämään sotilaalliseksi välttämättömyydeksi. Länsimainen yhteiskunta, jossa ympäristön suojelusta on tullut megatrendi, ei tule tulevaisuudessa sallimaan ympäristön tuhoamista samalla tavalla kuin kansallis- ja asevelvollisuusarmeijoihin perustuneet yhteiskunnat kylmän sodan aikana.

Pilvipalvelut ja niiden käyttö yrityksissä

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan pilvipalveluita sekä niiden käyttöä yrityksissä. Työn tavoitteena on antaa lukijalle käsitys siitä, mitä käsite pilvipalvelut pitää sisällään. Lisäksi työssä pyritään kuvaamaan siitä, milloin yrityksen olisi kannattavaa siirtyä nykyisestä toimintamallistaan käyttämään pilvipalveluita. Pilvipalveluista tarkastellaan niiden rakennetta, kehityshistoriaa, ominaisuuksia sekä keskeisimpiä palveluita ja palveluntarjoajia. Pilvipalveluiden käyttämisestä yrityksissä pohditaan yritysten soveltuvuutta pilvipalveluiden käyttäjiksi sekä käytöstä johtuvia muutoksia kustannuksiin ja toimintaan. Pilvipalveluiden suosio tulee todennäköisesti kasvamaan ja uudenlaisten palvelujen määrä lisääntyy. Yritykset tulevat käyttämään enemmän pilvipalveluita niiden tuomien hyötyjen vuoksi. Kuitenkin monia ongelmia, esimerkiksi tietoturvan saralla, tulee ratkaista ennen kuin pilvipalvelut saavuttavat suuremman suosion.

Työhyvinvointi, työuupumus ja työn imu luokanopettajan työssä

Tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien tämänhetkisen työhyvinvoinnin tilaa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisessa yhteydessä työympäristötekijät ja stressinhallintakeinot olivat työuupumukseen ja työn imuun sekä millaista työhyvinvointia työuupumus ja työn imu osoittivat ja välittivät luokanopettajan työssä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat Suomen perusopetuksen luokkien 1–6 luokanopettajat, joista satunnaisotannalla tutkimusjoukoksi muodostui 111 opettajaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin internetissä vastattavalla kyselylomakkeella vuoden 2006 loka- ja marraskuussa. Aineistoa analysoitiin käyttäen tilastollisia analysointimenetelmiä, ja aineiston kuvaamiseen käytettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tutkimuksen mukaan suurin osa opettajista piti työtään haastavana, viihtyi työssään hyvin ja piti työkykyään korkeana. Kuitenkin kolmannes opettajista olisi ollut valmis vaihtamaan toiselle ammattialalle tai toiseen kouluun töihin. Työn yksittäisistä stressitekijöistä kiire, melu, opetuksen valmistelu ja oppilaiden yksilöllisen käsittelyn korostaminen aiheuttivat opettajille eniten stressiä. Stressi ilmeni useimmiten fysiologisina oireina, kuten selkäsärkynä, päänsärkynä ja unihäiriöinä, mutta kaikkiaan opettajat ilmoittivat kokevansa työstressiä aiempiin tutkimuksiin verrattuna vähän. Myös työuupumusta opettajilla ilmeni keskimääräisesti vähän. Työuupumusoireista yleisin oli uupumusasteinen väsymys, josta 49 % opettajista kärsi vähintäänkin jonkin verran. Työn imua opettajat kokivat puolestaan keskimäärin runsaasti. Työn imun ulottuvuuksista eniten koettiin omistautumista, jota esiintyi runsaana 80 %:lla opettajista. Yksilötason stressinhallintakeinoista opettajat käyttivät eniten tehtäväsuuntautuneita hallintakeinoja, ja työyhteisöstä saatavan sosiaalisen tuen määrän opettajat arvioivat keskimääräisesti korkeaksi. Työympäristötekijät olivat keskeisesti yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun niin, että työn vaatimukset, työstressi ja yksittäisten työstressitekijöiden määrä olivat yhteydessä työuupumukseen, kun taas opettajan kokemat hallintamahdollisuudet työssään olivat yhteydessä työn imuun. Työhyvinvointia osoittavina muuttujina työuupumus ja työn imu olivat käänteisessä yhteydessä keskenään, minkä lisäksi työuupumus oli yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun. Työhyvinvointia välittävinä tekijöinä ne olivat yhteydessä – työuupumus heikkoon ja työn imu korkeaan – työkykyyn ja työviihtyvyyteen. Johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että työn vaatimukset ja työntekijän hallintamahdollisuudet olisi tärkeää huomioida työpaikalla. Tällöin voitaisiin pyrkiä suojaamaan työntekijöitä liiallisilta vaatimuksilta ja stressitekijöiltä sekä vahvistamaan työntekijän hallintamahdollisuuksia. Samalla voitaisiin ehkäistä työntekijän työuupumusta ja kohentaa työn imua, mikä olisi tärkeää siksi, että työuupumuksen ja työn imun havaittiin sekä osoittavan että välittävän hyvinvointia työssä.

Toinen tulenkantajuus. Tulenkantajien kulttuuriliikkeen aatteellinen ja käsitteellinen muutos 1929–1939

Maailmansotien välisenä aikakautena vaikuttanutta tulenkantajien kulttuuriliikettä on tutkittu laajalti kirjallisuustieteessä. Yleisesti kirjallisuustiede on katsonut tulenkantajien aikakauden kestäneen 1920-luvun, sillä sen jälkeen ryhmä ei enää luonut kirjallisuutta yhteisen nimen alla. Tästä näkökulmasta käsin 1930-luvulla tulenkantajien nimellä esiintynyt ryhmä on rajattu tarkastelun ulkopuolelle, sillä kulttuuritaistelun sijaan niin kutsuttu toinen tulenkantajuus keskittyi pääasiassa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kirjallisuustieteen tutkimustulokset on yleisesti omaksuttu myös osaksi historiantutkimuksen kuvaa tulenkantajista. Tässä pro gradu- tutkielmassa tulenkantajien käsite problematisoidaan ja kirjallisuuden kontekstin sijaan sitä lähestytään historiallisena ilmiönä. Käsitehistoriallisen tutkimus-menetelmän avulla selvitetään, mitä erilaisia merkityksiä tulenkantajien käsitteeseen maailmansotien välisenä aikana haluttiin sisällyttää. Toisena metodina käytettävä aatehistoria sen sijaan kysyy, minkälaisista aatteellisista lähtökohdista käsin eri tarkastelijat tulenkantajuuden käsitettä lähestyivät. Tarkoituksena ei ole todistaa 1920-luvun tulenkantajuuden jatkuneen seuraavalla vuosikymmenellä muuttumattomana. Sen sijaan tutkimus pyrkii osoittamaan, että alkuperäisen tulenkantajuuden hajoaminen ja muutos toiseksi tulenkantajuudeksi oli pidempi ja moniselitteisempi prosessi kuin mitä aiemmin on annettu ymmärtää. Tarkastelun keskiössä on 1930-luvulla toiminut Tulenkantajain Seura ja sen äänenkan-nattaja Tulenkantajat- lehti. Primaariaineistona tarkastellaan tulenkantajien kulttuuriliikkeeseen kuuluneiden Erkki Valan, Katri Valan, Olavi Paavolaisen, Lauri Viljasen ja Martti Haavion kirjoituksia 1920- ja 1930-luvuilta. Tärkeimpiä lähdeteoksia tutkimuskirjallisuudesta ovat tulenkantajista yleisesityksiä kirjoittaneet kirjallisuustieteilijät ja historiantutkijat, joiden tuotannon kanssa tutkimuksessa keskustellaan laajasti. Historiantutkimuksen kautta tarkasteltuna tulenkantajat eivät edusta ainoastaan kulttuuria ja kirjallisuutta, vaan laajemmin henkilöiden ja aatteiden muutosta ajassa ja tilassa. Tutkimus päätyy näkemykseen, että tulenkantajat on tutkimuskirjallisuudessa liian suoraviivaisesti samastettu eri aikakausien yleisiin piirteisiin. Tulenkantajat on ollut helpompi yhdistää mielikuvaan vapaamielisestä ja kulttuuriystävällisestä 1920-luvun Suomesta kuin osaksi 1930-luvun ideologisia vastakkainasetteluita. Tämänkaltainen lähestymistapa on kuitenkin hämärtänyt kuvaa tulenkantajien ominaispiirteistä ja ylikorostanut kirjallista näkökulmaa kulttuuriliikkeen historiallisuuden kustannuksella.

”Hei, mä opin tän asian enkuks!” Toimintatutkimus ympäristötiedon ainesisältöjen ja vieraan kielen oppimisesta sekä opettamisesta englanninkielissä oppituokioissa

Tämä kvalitatiivinen toimintatutkimus sai lähtökipinän opettajan tarpeesta kehittää englannin kielen opetustaan suuntaan, joka innostaisi oppijoita opiskelemaan ja tuottamaan vierasta kieltä rohkeasti. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä muutoksia oppijoissa ilmenee, kun perinteiseen vieraan kielen opetukseen sisällytetään kahden lukuvuoden ajan oppituokioita, joissa ympäristötiedon ainesisältöjä opetetaan vieraalla kielellä. Kiinnostuksen kohteena oli tutkia, ilmeneekö oppijoilla muutoksia ainesisältöjen hallinnassa, englanninkielisen ympäristötiedon sanavaraston karttumisessa, kielitaidon kehittymisessä sekä asenteessa oppituokioita ja englannin kieltä kohtaan yleensä. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös luoda toimivaa käytäntöä opettajalle toteuttaa ainesisältöjen opettamista vieraalla kielellä, josta kansainvälisesti käytetään termiä Content and language integrated learning (CLIL). Tutkimus oli kahden vuoden pitkittäistutkimus, joka toteutettiin lukuvuosina 2008–2010. Tutkimusjoukko koostui 18:sta (11 poikaa ja 7 tyttöä) neljättä luokkaa aloittavasta oppijasta. Vertailuryhmään kuului 22 musiikkiluokan oppijaa (6 poikaa ja 16 tyttöä). Tutkija opetti molemmille ryhmille englannin kieltä kaksi viikkotuntia. Englanninkieliset oppituokiot toteutettiin englannin tuntien yhteydessä noin kerran viikossa. Kerrallaan tuokio kesti 15–20 minuuttia. Tutkimusaineistoa, joka koostuu sekä kvalitatiivisesta että kvantitatiivisesta aineistosta, kerättiin eri tavoin: tutkija keräsi havaintomateriaalia päiväkirjaansa koko tutkimuksen ajan, oppijoita testattiin kuusi kertaa tutkimuksen aikana sekä itsearvio- ja asennekyselyjä toteutettiin kahdesti. Tutkimusaineiston pohjalta saatiin selviä tutkimustuloksia, joiden mukaan CLIL-opetus vaikutti oppijoihin positiivisesti: ympäristötiedon ainesisältöjä opittiin, englanninkielinen ympäristötiedon sanavarasto laajeni ja vierasta kieltä käytettiin rohkeammin kuin aiemmin. Kommunikoidessa huomio kiinnitettiin kielen tarkkailun sijasta asiasisältöön. Oppijat suhtautuivat englanninkielisiin oppituokioihin positiivisesti ja englannin osaaminen koettiin tärkeäksi. Tässäkin kokeilussa CLIL osoittautui joustavaksi metodiseksi lähestymistavaksi, joka taipuu käyttökelpoiseksi käytännön teoriaksi soveltuen monenlaisille oppijoille.

"Kyrkans egna angelägenheter" : en kyrkorättslig undersökning av kyrkans egna angelägenheter i kyrkolagstiftningen om Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland

I JD, docent Pekka Leinos avhandling i kyrkorätt analyseras hur begreppet ”endast kyrkans egna angelägenheter” har uppfattats av Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland i 1869, 1964 och 1993 års kyrkolagar. Det är fråga om hur man i dessa författningar (kyrkolagarna, kyrkoordningen) uppfattar synen på kyrkan, kyrkans lära, kyrkorätten och lutherdomens väsen. I avhandlingen analyseras hur man som ”endast [blott] kyrkans egna angelägenheter” (§ 14 i 1869 års kyrkolag) har förstått kyrkans apostoliska undervisning och den praxis som man i enlighet med den följt i kyrkan, så som reformatorerna förstod denna när lutherdomen uppstod, och så som den kommer till uttryck i evangelisk-lutherska kyrkans bekännelseskrifter. I avhandlingen vidareutvecklas den kyrkorättsliga doktrin som författaren började med i sin tidigare doktorsavhandling Kirkkolaki vai laki kirkosta som var en rättsvetenskaplig och lagsystematisk undersökning av det unika kyrkolagssystemet i Finland. Den förra avhandlingen koncentrerade sig på kyrkan som en sociologisk gemenskap eller ett rättssamfund och på kyrkolagen som en juridisk författning, medan det nya perspektivet i denna avhandling i högre grad är att kyrkan är en trosgemenskap och innehållet i de tre kyrkolagarna analyseras utgående från detta perspektiv. Kyrkan verkar som en trosgemenskap i enlighet med sin lära. Särskild vikt fästs i denna avhandling vid hur ärenden som gäller kyrkans lära har förståtts som endast kyrkans egna angelägenheter samt om man över huvud, och i så fall hur, genom kyrkolagen kan göra kyrkans lära och dess trossatser till en del av den nationella rättsordningen. Med tanke på den kyrkorättsliga doktrinen är det centralt att utreda på vad den i kyrkan rådande uppfattningen av kyrkorätt och kyrkans rätt grundar sig.

Musiikkialan ennakointi- ja osaamistarveselvitys

Tämän selvitystyön tavoitteena oli selvittää ja ennakoida, miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää ja minkälaista osaamista alalla tarvitaan. Selvitys- ja ennakointityö perustuu tilastoihin, aikaisempiin tutkimuksiin, asiantuntijahaastatteluihin ja työpajoihin. Selvitystyön tilaaja on Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Musiikkiala määritellään selvityksessä laajasti. Siihen sisällytetään koko arvoverkosto, joka toimii musiikin ympärillä, sisältäen myös muut toimialat, jotka hyödyntävät välillisesti musiikkia. Musiikkialaa tarkastellaan elinkeinopoliittisesta ja yrittäjyyden näkökulmasta, eli tarkastelun kohteena on musiikin kautta syntyvä liiketoiminta ja se, miten sen edellytyksiä voidaan tukea. Tutkimuksen kiteytyksenä voidaan todeta, että musiikkialan tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Äänitemyynnin tavat ja jakelukanavat ovat monipuolistuneet ja fyysisten äänitteiden myynnin laskun vastapainona live-musiikki sekä lisensointitoiminta ovat kasvaneet voimakkaasti. Meneillään oleva murroskausi rikastuttaa musiikin tarjontaa, käyttöä sekä liiketoimintamalleja, samalla kun fyysisestä äänitteestä irtautuminen avaa mahdollisuuden kehittää uusia vaihtoehtoisia ja toisaalta täydentäviä käyttötapoja perinteisten äänitteiden rinnalle. Musiikkialan ja sen osaamistarpeiden muutoksen keskiössä on ajattelutavan, ansaintalogiikan ja toimijoiden kulttuurin muuttuminen tuotantokeskeisestä ajattelusta kohti palveluliiketoimintaa. Asiakassuhdeajattelu on noussut keskeiseksi samalla kun musiikin arvon käsite muuttuu ja äänitteen omistamisen sijaan arvoa luo enenevässä määrin yhteys artistiin sekä puhuttelevat, aidot tarinat sekä ilmiöt musiikin yhteydessä. Musiikkialan yleinen painopiste on siirtymässä tarjonnasta, eli äänitteiden tekemisestä kysynnän luomiseen eli kiinnostuksen herättämiseen ja musiikkikokemuksen rikastuttamiseen. Muutos tuotantokeskeisestä ajattelusta palvelu – ja asiakaskeskeiseen ajatteluun kyseenalaistaa vallitsevan toiminnan logiikan sekä olemassa olevat rakenteet. Muutoksen taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, joka digitalisoitumisen myötä on antanut ennen kokemattoman vallan musiikin kuuntelijoille sekä monipuolistanut musiikin tekemisen, kokemisen ja hyödyntämisen mahdollisuuksia, avaten samalla tilaisuuksia uusille yrittäjille.

Elämän ja kuoleman kuvat. Analyysi evankelis-luterilaisen uskonnon etiikan oppikirjojen abortin teeman kuvituksesta

Nykykulttuurille ominainen visuaalisuuden läpimurto heijastuu vahvasti kaikilla tavoilla meitä ympäröivään kulttuuriin. Tähän näkökulmaan liittyvä visuaalisen kulttuurin käsite voidaan liittää myös koulumaailmaan, sillä esimerkiksi oppikirjat ovat nykyään runsaasti kuvitettuja. Visuaalistuvan maailman myötä ihmisiltä edellytetään nykyään visuaalista lukutaitoa, jolla tässä tarkoitetaan visuaalisen kommunikaation edellyttämää kuva- ja medianlukutaitoa. Tämä tutkielma käsittelee yläkoulun ja lukion evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjojen kuvitusta etiikan kokonaisuuksien ja erityisesti abortin teeman osalta sekä niiden yhteyttä paitsi visuaalisen lukutaidon vaatimukseen myös aborttia koskevaan arvokeskusteluun. Tutkielmassa käyttämäni aineisto koostuu kolmen Suomen suurimman kustantajan etiikan kursseille suunnittelemista oppikirjoista. Oppikirjoja aineistooni kuuluu yhteensä kuusi, ja näistä kirjoista kolme on tarkoitettu lukion etiikan kurssin opetukseen ja kolme puolestaan yläkoulun yhdeksännen vuosiluokan etiikan opetukseen. Tarkastelen näiden oppikirjojen visuaalista materiaalia sisällönanalyysin menetelmän avulla. Näin pyrin selvittämään, minkälaisia säännönmukaisuuksia abortin teeman kuvitukseen liittyy aineistooni kuuluvissa oppikirjoissa ja millä tapaa pyhittämisen logiikka ilmenee oppikirjojen kuvituksen kautta. Tutkielmassani tarkastelen ensinnäkin sitä, miten abortin teema on kuvitettu aineistooni kuuluvissa oppikirjoissa ja minkälainen kuva abortista rakentuu näiden oppikirjojen kautta. Toiseksi tutkielmani tehtävä on selvittää, millaisia maailmankuvan ja identiteetin rakentumisen aineksia oppikirjojen kuvituksen kautta nuorille välittyy. Tutkielmassani keskityn myös kuvaamaan sitä, millainen arvomaailma oppikirjoista heijastuu ja millainen suhde oppikirjoissa vallitsee niissä esitettyjen verbaalisten ja visuaalisten materiaalien välillä käyttäen hyväksi pyhyyttä ja visuaalista kulttuuria koskevaa aikaisempaa tutkimusta.

Isänmaanrakkauden rajat. Asevelvollisuus ja aseistakieltäytyminen Sana ja Miekka sekä Rauhaa Kohti -lehdissä 1924–1931

Tutkielmassani käsittelen asevelvollisuutta ja aseistakieltäytymistä Suomessa 1920– 1930-luvulla. Vuoden 1922 asevelvollisuuslaki salli aseettoman palvelun armeijaa hyödyttävässä työssä uskonnollisen vakaumuksen perusteella, mutta kaikki armeijalaitoksen sisällä suoritettavasta palvelusta kieltäytyvät luokiteltiin poliittisesti epäluotettaviksi. Vuonna 1931 eduskunta sääti Suomen ensimmäisen siviilipalveluslain. Laki mahdollisti ”siveellisille” aseistakieltäytyjille asevelvollisuuden suorittamisen armeijalaitoksesta erotetussa työssä. Tutkimalla vuosina 1924–1929 ilmestyneen aatteellisen maanpuolustuslehden, Sanan ja Miekan, sekä Suomen Rauhanliiton Rauhaa Kohti -lehden vuosikertoja 1925–1931 tutkielmassani selvitän, millaisia isänmaataan rakastavan ja ”siveellisen” kansalaisuuden ihanteiden tarjoamia mahdollisuuksia kamppailussa aseistakieltäytymisoikeuden puolesta hyödynnettiin. Tarkastelen aseistakieltäytyjän määrittämistä poliittisesti epäluotettavaksi sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriallisesta sekä nationalismin tutkimuksen näkökulmista. Lähtökohtana on sodan ja armeijan vaikutus laajemmin kulttuurisiin rakenteisiin, kuten isänmaanrakkauden, kansakunnan ja miehisyyden määrittelyihin, sekä sodan väkivallan uhrautumiseksi merkityksellistämisen keskeisyys nationalistisissa kansallisvaltioissa. Käsittelen kamppailua aseistakieltäytymisoikeudesta Axel Honnethin teoksessaan Struggle for Recognition. The Moral Grammar of Social Conflicts esittämän yhteiskunnallisen kamppailun teorian kautta. Lähestyn vaatimuksia aseistakieltäytymisoikeudesta kamppailuna tunnustamisesta. Sanassa ja Miekassa sodasta rakennettiin myyttinen kansakunnan syntymisen paikka. Jääkärit esitettiin isänmaanrakkauden ja ”siveellisen” kansalaisuuden esikuvina. Suhtautuminen sodan väkivaltaan kansakuntaa luovana uhrina muodosti osan sitä arvohorisonttia, johon samastuminen tulkittiin isänmaataan rakastavan kansalaisen määreeksi. Asevelvollisuusarmeija kuvattiin instituutiona, jossa väkivaltaa uhrautumiseksi merkityksellistävän arvohorisontin sisällä vallitsi moraalinen velvoite suhtautua eettisesti toisiin. Eettisiin tunnesuhteisiin liittyen armeija nähtiin moraalikasvatuksen ja yksilön persoonallisuuden kehittymisen paikkana. Tästä näkökulmasta sotaa ja väkivaltaa kritisoivat pasifistit ja aseistakieltäytyjät asettuivat kansakunnan ulkopuolelle ja määritettiin poliittisesti epäluotettaviksi. Rauhaa Kohti -lehdessä isänmaanrakkauteen yhdistettiin kristillinen lähimmäisenrakkaus, universaalit ihmisoikeudet ja tulkittiin nämä periaatteet kulttuurin kehittymisen taustalla. Lehdessä ei kielletty ristiriitaa aseistakieltäytymisen ja asevelvollisuuslainsäädännön välillä, mutta esitettiin tämä ristiriita luonteeltaan ”siveellisenä”. ”Siveellisyydellä” viitattiin ihmisoikeuksiin sekä snellmanilaiseen poliittiseen asenteeseen. Käsite mahdollisti valtion harjoittaman legitiimin väkivallan ja siihen liittyvien väkivallan myönteisten merkitysten kritisoinnin kyseenalaistamatta kuitenkaan valtion auktoriteettia.

Euroopan voimatasapainojärjestelmä 1990-2012 : Euroopan vakaus rakenteellisen, uusklassisen ja hegemonisen realismin näkökulmasta

Voimatasapaino on kansainvälisen politiikan keskeinen käsite. Voimatasapainopolitiikkaa on harjoitettu erityisesti Euroopassa viimeisen 500 vuoden aikana. Euroopan historiaa on leimannut suurvaltojen taistelu vallasta ja alueiden hallinnasta. Suurvaltojen pyrkimys yhtäältä hegemoniaan ja toisaalta voimatasapainoon on näkynyt toistuvina valtioiden välisinä sotina Euroopassa. Se, että Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen kylmä sota päättyi rauhanomaisesti ja että Euroopan integraatio on jatkunut kylmän sodan jälkeen, on herättänyt toiveen tämän sotakierteen lopullisesta päättymisestä Euroopassa. Mutta miksi Eurooppa on ollut rauhanomainen kylmän sodan jälkeen? Onko kansainvälisen politiikan luonteessa tapahtunut perustavanlaatuinen muutos? Onko voimatasapainoteoria samalla menettänyt merkityksensä kylmän sodan jälkeisessä maailmassa? Yleisesikuntaeverstiluutnantti, valtiotieteiden maisteri Fred Blombergsin väitöskirjatutkimuksessa selitetään suurvaltojen välistä rauhaa Euroopassa kylmän sodan jälkeen valtojen realismin viitekehyksessä. Tutkimuksessa analysoidaan rakenteellisen, uusklassisen ja hegemonisen realismin pohjalta laadittujen teoreettisten selitysmallien avulla sitä, jalta mitä Yhdysvaltojen, Venäjän, Saksan, Ranskan ja Britannian välinen voimasuhde ja niiden harjoittamat suurstrategiat ja valtapolitiikka merkitsevät Euroopan alueellisen vakauden kannalta. Tutkimuksessa osoitetaan, että näiden kauden suurvaltojen valtakamppailu ja turvallisuuskilpailu tekevät Euroopan voimatasapainojärjestelmästä epävakaamman kuin mitä Euroopassa kylmän sodan jälkeen käydyssä poliittisessa ja teoreettisessa keskustelussa on yleisesti oletettu.

Kansainvälinen siirtohinnoittelu liiketoiminnan uudelleenjärjestelyissä ja verotuksessa

Yritystoiminnan kansainvälistyminen sekä liiketoiminnan keskittyminen kansainvälisiin konserneihin ovat lisänneet siirtohinnoittelun kasvavaa merkitystä yritysverotuksen kriittisenä osa-alueena. Tämän seurauksena eri maiden verohallinnot sekä yritykset ovat lisänneet panostuksiaan siirtohinnoitteluun. OECD:n arvioiden mukaan jopa 70 % maailmankaupasta on kansainvälisten konsernien sisäistä kauppaa. Myös Suomessa siirtohinnoitteluasioiden merkitys on noussut vuoden 2007 alusta voimaan tulleiden siirtohinnoittelun dokumentointisäännösten seurauksena. Markkinaehtoperiaate on siirtohinnoittelun keskeisin käsite. Sen mukaan etupiiriyhteydessä olevien yritysten välisissä liiketoimissa käytettyjen hintojen tulee vastata niitä hintoja, joita toisistaan riippumattomat yritykset olisivat käyttäneet vertailukelpoisissa liiketoimissa vapailla markkinoilla. Tyypillisiä tilanteita, joissa siirtohinnoitteluun liittyviä ongelmia voi tulla esille, ovat muun muassa liiketoiminnan uudelleenjärjestelyt, aineettoman omaisuuden arvostaminen sekä konsernin sisäinen rahoitus. Nämä teemat on otettu erityistarkasteluun tässä tutkielmassa. Tutkielmassa kuvataan siirtohinnoittelumenetelmät ja analysoida niitä Suomen verotuksen näkökulmasta. Siirtohinnoittelukysymyksiä käsitellään erityisesti liiketoiminnan uudelleenjärjestelyissä. Lisäksi tarkastellaan rahoitustransaktioiden siirtohinnoittelua sekä aineettoman omaisuuden arvostamista liiketoiminnan uudelleenjärjestelyissä. Tutkielma on päätöksentekometodologinen. Liiketoiminnan uudelleenjärjestelyiden siirtohinnoittelua ja niiden erityispiirteitä havainnollistetaan esimerkkilaskelmien avulla.

Osakevaihdon kirjanpitokäsittely kirjanpitolain ja IfRS:n mukaan: täyttääkö kirjanpitolain mukainen raportointi sidosryhmien informaatiotarpeen?

Tutkielma käsittelee osakevaihdon seurauksena hankitun yhtiön yhdistelemistä konsernitilinpäätökseen. Tältä osalta kirjanpitolain ja IFRS:n vaatimukset poikkeavat toisistaan huomattavastikin. IFRS ja KPL -liikearvot eroavat perusteiltaan usein paljonkin. Tutkielman tavoitteena onkin selvittää, vastaako osakevaihdon nykyinen kirjanpitolain mukainen kirjauskäytäntö sidosryhmien informaatiotarpeeseen. Ongelmaa lähestytään toisaalta vertaamalla IFRS:n ja kirjanpitolain mukaista menettelyä, toisaalta tarkastelemalla kirjauskäytäntöjä kansainvälisestä sekä historiallisesta perspektiivistä. Tutkimus on käsiteanalyyttinen painottuen kansainväliseen kirjallisuuteen. Kirjanpitolain mukainen käytäntö on ongelmallinen toisaalta liikearvon suuruuden, toisaalta todellisen hankkivan osapuolen määrittämisen kannalta. Voidaan ajatella, että koska todellista hankintahintaa ei ole määritetty, muodostuu liikearvo liian pieneksi: ainoastaan käypien arvojen ja kirja-arvojen välinen ero kirjataan, ja varsinainen esimerkiksi synergiaeduista muodostuva kohdistamaton erä jää kirjaamatta. Toisaalta käänteisen hankinnan tapauksessa voi syntyä huomattavakin negatiivinen liikearvo, joka ei johdu hankinnan edullisuudesta, vaan hankinnan kohdistamisesta järjestelyn väärälle osapuolelle. Erityisesti järjestelyissä, joissa osapuolten roolit sekä maksetut vastikkeet poikkeavat ilmeisestä, jäävät nykyisen käytännön tarjoamat tiedot vajaiksi tai jopa harhaanjohtaviksi. Vaikkei sidosryhmien ehkä tarvitsekaan tietää tarkkaa hankintahintaa, jonka määrittäminen voi listaamattomilla yhtiöillä olla hyvin vaikeaa, olisi tieto järjestelyn todellisesta luonteesta todennäköisesti perusteltu. Yksinkertainen osakevaihdon kirjauskäytäntö on yrityskaupassa, jossa osapuolia on ainoastaan kaksi, ostaja ja myyjä, ja vastike muodostuu pelkästään osakevaihdossa maksetusta vastikkeesta. Usein tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, jolloin nykyisellä kirjanpitolain mukaisella osakevaihdon kirjauskäytännöllä jäädään varsin kauaksi järjestelyn todellisen luonteen kuvaamisesta.

Tilintarkastajan selvitys ja erityistarkastus yrityssaneerauksessa : teoria ja käytännön soveltaminen

Yrityssaneerausmenettelyn tarkoituksena on saada velkainen yritys taas tuloskuntoon toiminnan ja velkojen järjestelyn avulla. Tilintarkastajan tehtävänä tässä prosessissa on yrityssaneeraukseen haettaessa tuottaa tietoa, minkä perusteella tuomioistuin voi tehdä päätöksen siitä, onko yritys saneerauskelpoinen. Tieto tuodaan esille selvityksessä velallisen taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi, kun yritys on päässyt yrityssaneeraukseen, tilintarkastaja tekee erityistarkastuksen eli tarkastaa yrityksen toiminnan yrityssaneerausta edeltävältä ajalta. Tämä auttaa selvittäjää päättämään jatkotoimista yrityksessä. Erityistarkastuksessa tarkastellaan etenkin sitä, onko velkojien välillä toteutunut tasapuolisuus ja onko tapahtunut rikoksia. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka hyvin selvityksen ja erityistarkastuksen käytäntö vastaa asiantuntijoiden suosituksia. Tutkielman teoriaosassa käytettiin aineistona pääasiassa aiheeseen liittyvää lakitietoa ja erityistarkastukseen, tilintarkastukseen sekä yrityssaneeraukseen liittyvää kirjallisuutta. Empiirinen osuus toteutettiin teemahaastatteluiden avulla. Haastateltavana oli kolme aiheen tuntevaa tilintarkastajaa. Teemoina haastatteluissa olivat tilintarkastajan selvityksen ja erityistarkastuksen lisäksi tilintarkastajan rooli yrityssaneerauksessa sekä tilintarkastajan selvityksen ja erityistarkastuksen merkitys yrityssaneerauksen kannalta. Tutkimuksen tulos oli, että tilintarkastajan selvitys ja erityistarkastus käytännössä vastaavat pääosin asiantuntijoiden suosituksia. Esimerkiksi kannanottoon yrityssaneerauksen aloittamisesta suhtauduttiin suosituksissa ja empiriassa samalla tavalla. Suhtautuminen oli varovaista, sillä päätöksenteko haluttiin säilyttää tuomioistuimella. Lisäksi selvitys ja erityistarkastus olivat samantyylisiä prosesseina sekä suositusten että empirian perusteella. Tosin selvityksen tekemisestä prosessina ei ollut paljon tietoa teoriassa. Sekä selvitys että erityistarkastus alkavat toimeksiannosta sopimisella ja jatkuvat aineiston hankkimisella, jota seuraa varsinainen tarkastus. Tämän jälkeen on vuorossa raportin tai selvityksen kirjoitus. Alustava raportti tai selvitys saatetaan antaa vielä toimeksiantajalle tarkastettavaksi. Koko prosessin ajan ollaan yhteydessä selvittäjään. Sekä suosituksissa että empiriassa tuli esille lisäksi samoja tarkastustoimenpiteitä ja -kohteita. Eräs ero suositusten ja empirian välillä oli siinä, voiko sama tilintarkastaja tehdä sekä selvityksen että erityistarkastuksen. Suositusten perusteella muodostui kuva, että sama tilintarkastaja voisi tehdä molemmat. Empirian perusteella kuitenkin selvisi, että näin ei välttämättä aina tapahdu riippumattomuussyistä.

Tuoteideoiden ja niiden innovaatiopotentiaalin arviointi pääomasijoittajan näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten pääomasijoittajat arvioivat tuoteideoita sekä niiden potentiaalisuutta kehittyä innovaatioiksi. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen osaongelman kautta: 1. Millaisia prosesseja, menetelmiä tai käytäntöjä pääomasijoittajilla on tuoteideoiden arviointiin; 2. Millaisia innovaation tekijöitä, komponentteja tai attribuutteja pääomasijoittajat huomioivat tuoteideaa arvioidessaan; 3. Millaisia tekijöitä pääomasijoittajat huomioivat tuoteidean innovaatiopotentiaalin arvioinnissa, ja kuinka tärkeitä nämä tekijät ovat. Tutkimusongelman selvittämiseksi ja ymmärtämiseksi kuvataan innovaatio -käsite: mitä on innovaatiotoiminta, millainen on innovaatioprosessi ja miten ideasta edetään kohti tuotetta ja mahdollista innovaatiota. Potentiaalisten ideoiden rahoitusta tarkastellaan sekä yleisellä tasolla että pääomasijoittajien näkökulmasta. Pääomasijoittamisen historia, sijoitusmotiivit sekä pääomasijoitusprosessi selvitetään. Lisäksi selvitetään tuoteinnovaation tekijät, jotka tässä tutkimuksessa ovat syötteet, prosessit ja tuotokset. Tutkimukseen liittyvä tiedonkeruu suoritettiin verkkokyselynä keväällä 2013. Tutkimus oli kokonaistutkimus, ja kyselylomake lähetettiin kaikille FVCA:n jäsenille (Suomen pääomasijoi-tusyhdistys ry:n varsinaiset jäsenet). Empiirisessä osiossa selvitettiin pääomasijoittajien taus-tatietojen lisäksi tuoteidean arviointiin liittyviä menetelmiä ja järjestelmiä, syötteitä, prosesseja, tuotoksia sekä tuoteidean innovaatiopotentiaaliin liittyviä asioita. Pääomasijoittajia kiinnostaa eniten yritysten kasvuvaiheen rahoitus ja toimialoista teollisuus sekä energia. Tuoteideoita ja niiden innovaatiopotentiaalia arvioidaan useiden eri tekijöiden perusteella, mutta vakiintuneita ja kiinteitä arviointimenetelmiä tai -prosesseja on harvalla yrityksistä.

Henkilöstöjohtamisen keinot ennaltaehkäistä ja hallita työelämän epävarmuutta : fenomenografinen tutkimus Kaartin jääkärirykmentin henkilöstön työelämän epävarmuustekijöistä

Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten työelämän epävarmuustekijöitä ja niiden vaikutuksia voidaan ennaltaehkäistä ja hallita henkilöstöjohtamisen keinoin sekä millaisia käsityksiä Kaartin Jääkärirykmentin (KAARTJR) henkilöstöllä oli työelämän epävarmuustekijöistä ja niiden vaikutuksista. Työelämän epävarmuustekijöiden käytäntöä ilmentävä empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla KAARTJR:n henkilökunnalta. Tutkimuksessa käytettiin fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodosti puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen kokonaisuus. Työelämän epävarmuustekijöitä tutkittiin työn epävarmuuden sekä työn sisällöllisiä ominaispiirteitä uhkaavien tekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisen osan johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että henkilöstön käsityksissä työelämää ja työn sisältöä uhkaavat tekijät korostuivat työn epävarmuutta vahvemmin. Henkilöstön käsityksissä ilmeni, että puolustusvoimauudistus oli keskeinen epävarmuutta aiheuttanut tekijä, joka oli lisännyt henkilöstön epätietoisuutta tulevaisuudesta, työn epävarmuutta määräaikaisissa työsuhteissa sekä lisännyt uhkaa upseereiden työn siirtymisestä toiselle paikkakunnalle. Lisäksi luottamuksen puute henkilöstöjohtamiseen aiheutti henkilöstön käsityksissä epävarmuutta. Työyhteisötasolla ilmeni, että puutteet työn organisoinnissa ja puutteelliset henkilöstöresurssit aiheuttavat eritasoista epävarmuutta yksilöiden työelämässä. Yksilötasolla työelämän epävarmuutta aiheuttivat uhka työnkuvan ja työn luonteen muuttumisesta. Tutkimustulosten perusteella uraa uhkaavat tekijät aiheuttivat epävarmuutta erityisesti sotilaiden käsityksissä ja ne koettiin vaikuttavan negatiivisesti osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tulosten perusteella eriasteiset epävarmuustekijät vaikuttavat negatiivisesti työnantajakuvaan, henkilöstön sitoutumiseen, toimintakyvyn osa-alueisiin ja työasenteisiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisaatiotason keskeinen keino ennaltaehkäistä ja hallita työelämän epävarmuustekijöitä on oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoa vaalivaan henkilöstöpolitiikkaan pohjautuva henkilöstöjohtaminen, jossa keskeistä on luottamusperusteisen sitoutumisen lisääminen. Muutosprosesseissa tämä tarkoittaa oikeudenmukaisia menettelytapoja, laadukasta muutosjohtamista ja riittävää tiedottamista. Uraa koskevia uhkatekijöitä voidaan ennaltaehkäistä kaikkia henkilöstöryhmiä tukevalla urasuunnittelujärjestelmällä. Epävarmuuden ennaltaehkäisyssä korostuu epätietoisuuden vähentäminen tiedonkulkua lisäämällä. Henkilöstöjohtamisen keinot tukea yksilöiden osaamisen kehittämistä ovat työssä oppiminen, työ- ja tehtäväkierto sekä kouluttautuminen, joiden avulla yksilöt voivat itse vaikuttaa oman työmarkkina-arvonsa lisäämiseen ja vähentää siten työelämän epävarmuutta.