354 resultados para G34 - Mergers


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tarkasteltiin paikallisen teleyhtiön muutos- ja sopeuttamisprosessia vanhanaikaisesta puhelinyhtiöstänykyajan moderniksi teletoimijaksi. Selvitettiin, miten kaikki on saanut alkunsa ja minkälainen yritys on tänä päivänä. Yrityksen kehitykseen vaikuttaa väkisinkin organisaatiokulttuuri ja sen muuttuminen yrityksen toiminnan laajentuessa jamuuttuessa. Käytiin läpi orgäanisaatioteoriaa sekä siihen olennaisena osana liittyvää yrityksen arvomaailmaa ja yrityskuvaa. Tutkimus suoritettiin aikasarjana.Tutkimuksessa suoritettiin lyhyt historiakuvaus, jonka avulla selvitettiin tämän päivän kehitykseen vaikuttavat tekijät. Niitä olivat pääsääntöisesti yleinen teleliikennetoimialan kehittyminen ja viranomaisvalvonta. Asiaa tutkittiin kulttuurin kasvu- ja kehitysvaiheet menetelmää avuksi käyttäen. Empiirisenä aineistonakäytettiin paikallisen teleyhtiön vuosikertomuksia, otoksia julkisista lehti- ja internetartikkeleista sekä paikallisesta teleyhtiöstä ja yleisesti telealasta kertovaa kirjallisuutta. Lisäksi käytettiin hyväksi tutkijan omaa kokemusta pitkään telealalla työskennelleenä. Tutkimuksessa päädyttiin siihen tulokseen, että paikallisen teleyhtiön pitäisi näkyä enemmän valtakunnallisesti. Henkilöstön sopeuttaminen uuteen tilanteeseen tulee olemaan yritysjohdolle tärkein tehtävä. Tässä asiassa edesauttaa se, että yritysjohdolta löytyisi hyvät muutos-johtamisen ja vuorovaikuttamisen taidot. Viestinnän merkitys nousee myös erittäin tärkeäksi.Sen pitää toimia kumpaankin suuntaan, henkilöstön ja yritysjohdon välillä pitääolla kahdensuuntaista viestintää. Lisäksi todettiin, että todennäköisesti tapahtuu fuusioitumista joko niin, että isommat paikalliset teleyhtiöt ostavat pieniäyhtiöitä, ja markkinoille jää vain muutama iso paikallinen teleyhtiö, tai sitten kaikki paikalliset teleyhtiöt fuusioituvat yhteen isoon yhtiöön. Tulevaisuudessa kilpailun kiristyminen tulee luomaan tämänkaltaisia paineita. Tuote- ja palvelukehitykseen pitää tulevaisuudessa panostaa huomattavasti enemmän. Telealalla saadaan myös tottua siihen, että EU:n alueella tullaan vaatimaan kilpailun täyttävapautumista. Lisäksi viranomaiset tulevat seuraamaan telealaa jatkossakin erittäin tarkasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kysymyksiä patenttien arvonmääritykseen liittyy verotuksen kannalta yritysjärjestelytilanteissa. Tutkimus on deskriptiivinen, kvalitatiivinen ja normatiivinen. Yritysjärjestelytilanteet toteutettuina verolakien mukaan ovat purkautumista lukuun ottamatta veroneutraaleja tapahtumia, jolloin osapuolille ei synny verotettavaa tuloa. Jos puolestaan yritysjärjestelyjä ei toteuteta elinkeinoverolainmukaan, realisoituu verotettavaa tuloa. Tällöin patentitkin arvostetaan elinkeinoverolain mukaan käypään arvoon. Patenttien käyvän arvon määritykseen ei ole yhtä ja oikeaa tapaa. Kuitenkin tuottoarvoon perustuvia arvonmääritystapoja pidetään parhaimpina. Patenttien arvonmääritykseen liittyviä kysymyksiä yritysjärjestelyiden verotuksen kannalta ovatkin, miten säilyttää veroneutraalius sekä miten käypä arvo määritetään, jos veroneutraaliutta ei voida säilyttää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of the study is to consider the technology potential in Finnish basic industry and the factors affecting it. Especially the need of research and development investments and their relation to different growth scenarios are evaluated. In basic industry the expected technological change is slow, as compared to the advancement in growth firms. On the other hand, it is possible for the basic industry to utilize progress of information technology and biotechnology when developing its own products and processes. The increase of energy intensiveness is essential trend with an impact on the nature of industrial development in the longrun. The integration process to global markets requires companies to find better investment projects. The adaptation happens partly throught specialization, which means that mergers and spin-offs will continue. On the other hand, better return for capital can be sought by shifting the focus towards research and development investments. This naturally means also a higher risk level.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on tunnistaa toiminnallisia riskitekijöitä rahoituspalveluita tarjoavan yrityksen IT-organisaatiossa sekä löytää arkipäiväisiä keinoja hallita näitä riskejä. Työssä riskejä on myös tarkasteltu mahdollisen ulkoistuksen yhteydessä. Fuusiot ovat yleisiä rahoitusalan yrityksissä. Yhteenliittymien tuloksena yritysten IT-arkkitehtuuri voi olla monimutkainen ja kulttuurierot yrityksessä suuria. Synergia- ja mittakaavaetuja saadakseen yritys keskittää toimintojaan ja IT-ratkaisujaan. Riskien tunnistaminen on riskienhallintaprosessin tärkein vaihe. Tässä tutkimuksessa riskit ja riskitekijät tunnistettiin itsearvioinnin avulla kysymyssarjoja hyväksikäyttäen. Monet riskitekijät liittyivät sisäisen valvonnan ja seurannan puutteisiin. Myöhemmin näille riskeille pohdittiin työryhmässä käytännönläheisiä hallintakeinoja. Yritys voi siirtää tai jakaa IT -riskejä ulkoistamalla. Ulkoistaminen voi kuitenkin tuoda mukaan myös uusia riskitekijöitä. Ennen ulkoistamispäätöstä yrityksen sisäisten prosessien ja organisaation on oltava järjestyksessä, jotta sopimuksen kannattavuutta voidaan verrata luotettavasti saman palvelun tuottamiseen sisäisesti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kuvailla yritysten kilpailustrategiaa ja sen toteuttamista yrityskaupoilla. Työssä on ensin käyty läpi kilpailustrategian ja kilpailuedun teoriaa ja edelleen yrityskauppoja kilpailustrategian toteuttamisessa. Työn soveltavassa osuudessa on tarkasteltu esimerkkiyrityksenä Sonera Oyj:tä ja kahta sen toteuttamaa yritysjärjestelyä vuosina 2000 ja 2001. Soveltavan osuuden osalta pääasiallisena lähteenä on käytetty yrityskauppojen kilpailuoikeudellisen arvioinnin julkisia asiakirjoja ja tarkasteltu niissä esiintyviä huomioita Sonera Oyj :n kilpailustrategiasta yleisesti sekä erityisesti edellä mainittuihin yrityskauppoihin liittyen. Kilpailustrategioiden kuvaamiseen on useita erilaisia malleja, jotka ovat osittain päällekkäisiä ja osittain toisistaan eroavia. Yritykset voivat toteuttaa kilpailustrategiaa esimerkiksi sisäisellä kehityksellä, alliansseilla sekä muilla liittoutumilla muiden yritysten kanssa ja yritysostoilla. Yrityskaupat ovat siis yksi keino toteuttaa valittua kilpailustrategiaa. Yrityskauppojen taustalla on kuitenkin usein muitakin tekijöitä ja tavoitteita kuin kilpailustrategiaan liittyviä. Kilpailuviranomaisen ja yrityksen näkemykset kilpailutilanteesta ovat usein ymmärrettävästi poikkeavat. Yrityskauppavalvonnan tavoitteena on turvata markkinoiden kilpailullinen rakenne ja arvioinnissa ei lähtökohtaisesti olla kiinnostuneita kaupan taustalla olevista kilpailustrategioista tai motiiveista vaan arviointi keskittyy kaupan vaikutuksiin. Kuitenkin voidaan sanoa, että syntyvän yrityskeskittymän käyttäytymiseen liittyvien väitteiden täytyy olla yhteneviä yrityksen realistisen kilpailustrategian kannalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan yrityskeskittymien valvontaa Euroopan unionissa. Kiinnostuksen kohteena on erityisesti, syrjivätkö yrityskauppasäännökset pienten maiden yrityksiä estämällä niiden kasvun kansainvälisesti kilpailukykyisiksi. Komission Komission markkinamäärittelyä on arvosteltu erityisesti maantieteellisten markkinoiden osalta. Komissio kielsi ruotsalaisten kuorma- ja linja-autoja valmistavien Volvon ja Scanian fuusion maaliskuussa 2000 tarkasteltuaan asiaa kansallisten markkinoiden kannalta. Arvostelijoiden mukaan markkina-alue olisi ollut koko EU:n laajuinen. Aihetta tutkitaan merkittävimpiin päätöksiin tutustumalla, kirjallisuuteen ja aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin perehtymällä sekä haastattelemalla asiantuntijoita. Komission käytännön ei voida osoittaa syrjivän esim. Pohjoismaita markkinoiden määrittämisessä. Viime vuosien fuusioissa markkinat on määritelty kansallisiksi yhtä usein Pohjoismaissa kuin muuallakin EU-alueella. Pohjoismaiden asemaa vaikeuttavat syrjäinen sijainti ja muut olosuhteet, jotka lisäävät alalletulon esteitä. Koska markkinat ovat pienet, ulkomaisille potentiaalisille kilpailijoille ei ole tarjolla suuria voittoja esim. Suomesta. Sisämarkkinoiden kehittyminen tulee parantamaan yritysten mahdollisuuksia laajentua yrityskaupoilla. Pohjoismaiden tilanteeseen sisämarkkinoiden kehittymisellä ei kuitenkaan kaikilla aloilla ole suurta vaikutusta, johtuen erilaisista olosuhteista muuhun Eurooppaan verrattuna.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätavoitteena oli analysoida, miten taloushallintoa voisi kehittää case –yrityksessä ulkoisen laskennan osalta. Case yrityksenä oli Stora Enso Oyj. Tutkielmassa analysoitiin kolme kehittämisvaihtoehtoa. Ensin analysoitiin palvelukeskuksen soveltuvuutta case –yrityksen taloushallinnon kehittämiseen. Toiseksi tutkittiin, onko konsernin sisäinen fuusioituminen mahdollistanut case –yrityksen taloushallinnon toimintojen kehittämisen ja kolmanneksi etsittiin muita vaihtoehtoisia keinoja kehittää case –yrityksen taloushallintoa. Tutkielma edustaa ymmärtävää tapaustutkimuksen tyyppiä, jossa on normatiivisia piirteitä. Palvelukeskuksen soveltuvuus case –yrityksen taloushallintoon todettiin teoriassa hyväksi. Käytännössä sen toteuttamiselle löytyi kuitenkin esteitä, eikä palvelukeskusta tässä vaiheessa päätetty perustaa. Fuusioitumisen todettiin mahdollistavan case –yrityksen taloushallinnon kehittämisen vähäisessä määrin. Tätä ei kuitenkaan ole toistaiseksi hyödynnetty. Muina ratkaisuvaihtoehtoina taloushallinnon kehittämiseen tutkittiin lähinnä sähköistä ostolaskujenkäsittelyä. Se todettiin hyväksi vaihtoehdoksi ostolaskujenkäsittelyprosessin tehostamiseksi. Teoriaosuuden tavoitteena oli asemoida palvelukeskus muiden mahdollisten taloushallinnon kehittämisratkaisujen joukkoon. Palvelukeskuksen todettiin olevan lähinnä keskittämistä, mutta sisältävän piirteitä myös ulkoistamisesta ja liiketoimintaprosessien uudelleen organisoimisesta. Uusina seikkoina nousi esille asiakaslähtöisyys ja tulosvastuu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa on tarkasteltu organisaatiokulttuurin muuttumista ja siitä viestimistä case- yrityksessä. Tutkielman tavoitteena on ollut hahmottaa kuva yrityksen virallisesta tavasta viestiä muutoksista henkilöstölle ja ulkopuolisille intresseille. Tutkimusmenetelmänä on käytetty henkilöstölehtien sisältöanalyysia. Henkilöstölehtiä on tarkasteltu vuosilta 1974- 98 Organisaatiokulttuurin muuttuminen on monivaiheinen ja alati jatkuva prosessi. Jokainen organisaatiokulttuuri muuttaa muotoaan tarkoituksellisesti tai ilman, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Yritysten tavoitteena muutoksissa on luoda ja ylläpitää vahvaa organisaatiokulttuuria, jonka voimin yritys selviää paremmin suuristakin muutoksista. Organisaatiokulttuuri on jatkuvasti muuttuva ja muutettava kokonaisuus, joka vaikuttaa kaikkeen organisaatiossa ja jota muovaavat niin yrityksen sisäiset kuin ulkoisetkin asiat. Johdon velvollisuutena on välittää informaatiota muutoksista henkilöstölle ja muille sidosryhmille oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena on koota yhteen tietoa fuusioista ja yrityskaupoista, ja selvittää miten niiden avulla voidaan toteuttaa yrityksen kasvustrategiaa onnistuneesti. Aluksi työssä esitellään lyhyesti yrityksen strategian muodostamisessa tehtävää analyysia ja yrityksen strategian valintaa. Tämän jälkeen kerrotaan fuusioiden ja yrityskauppojen motiiveista, yrityskauppaprosessista ja epäonnistumisen syistä. Lopuksi esitellään fuusioiden johtamismalli, jonka avulla fuusioiden ja yrityskauppojen onnistumista voidaan parantaa. Tärkeimmät yrityskaupan onnistumiseen vaikuttavat tekijät ovat työn perusteella tarkka kohteen valinta, yrityksen oikean arvon määritys ja oikeanlaiset toimenpiteet yhdistymisvaiheessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main objective of this study was to examine, what kind of investment strategies the leading European and North American pulp and paper industry companies (PPI) used in 1991-2003, and how the selected strategies affected their performance. The investment strategies were categorised in three classes including mergers and acquisitions, investments in new capacity and investments in existing capacity. The results showed that mergers and acquisitions represented the largest share of total investments in 1991-2003 followed by investments in existing capacity. PPI companies changed investment strategies over time by increasing the share of mergers and acquisitions, which decreased investments in new capacity especially among North American companies. According to the results, good asset quality and investments in new and existing capacity provided better profitability than often expensive acquisitions. Also the capacity decreases had a positive impact on profitability. Average asset quality and profitability were higher among European companies. The study concluded that in the long term the available value creating investment opportunities should limit capital expenditure levels, not the relation of capital expenditure to depreciation.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This paper estimates a frequency equation to explain the determinants of network airline service levels at their hub airports. Drawing on European data for 2002 - 2013, we find that network airlines reduce frequencies when the share of low - cost airlines increases both on the route and at the hub airport. On the contrary, frequency choices of network airlines are not affected by competition from low - cost airlines operating in nearby secondary airports. We also find some evidence that mergers in Europe may result in a re - organization of the route structure in favor of the hubs of the larger airline.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This paper estimates a frequency equation to explain the determinants of network airline service levels at their hub airports. Drawing on European data for 2002 - 2013, we find that network airlines reduce frequencies when the share of low - cost airlines increases both on the route and at the hub airport. On the contrary, frequency choices of network airlines are not affected by competition from low - cost airlines operating in nearby secondary airports. We also find some evidence that mergers in Europe may result in a re - organization of the route structure in favor of the hubs of the larger airline.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Determining the appropriate level of integration is crucial to realizing value from acquisitions. Most prior research assumes that higher integration implies the removal of autonomy from target managers, which in turn undermines the functioning of the target firm if it entails unfamiliar elements for the acquirer. Using a survey of 86 acquisitions to obtain the richness of detail necessary to distinguish integration from autonomy, the authors argue and find that integration and autonomy are not the opposite ends of a single continuum. Certain conditions (e.g., when complementarity rather than similarity is the primary source of synergy) lead to high levels of both integration and autonomy. In addition, similarity negatively moderates the relationship between complementarity and autonomy when the target offers both synergy sources. In contrast, similarity does not moderate the link between complementarity and integration. The authors' findings advance scholarly understanding about the drivers of implementation strategy and in particular the different implementation strategies acquiring managers deploy when they attempt to leverage complementarities, similarities, or both.