999 resultados para Tuori, Kaarlo: Oikeuden ratio ja voluntas
Resumo:
Osakkeenomistaja tarvitsee osakeomistuksensa kohteena olevasta yhtiöstä totuudenmukaista tietoa, jotta voi huolellisesti arvioida yhtiön toimintaa ja osakeomistuksensa mielekkyyttä. Riittävä tiedonsaanti lisää osakkeenomistajien luottamusta yhtiöön, mikä on markkinoiden tehokkaan toiminnan edellytys. Toisaalta yhtiön johdolla on velvollisuus vaieta sellaisesta tiedosta, joka on yhtiön edun kannalta haitallinen. Johdon tehtävä on ensisijassa toimia yhtiön edun tavoittelemiseksi. Yhtiön johto ei siis saa yhtiön edun suojelemiseksi kertoa osakkeenomistajalle kaikkea tietoa edes osakkeenomistajan vaatimuksesta. Osakeyhtiölain taustalla on ajatus siitä, että yhtiön johdon voidaan katsoa tuntevan yhtiön etu, ja siitä johtaen myös osakkeenomistajan etu, osakkeenomistajaa paremmin. Tutkielma käsittelee osakeyhtiön osakkeenomistajan oikeutta yhtiötä koskevaan tietoon ja johdon velvollisuutta pitää salassa yhtiölle haitallinen tieto. Tutkielman tarkoituksena on osakeyhtiölain valossa pohtia paitsi yhtiötä koskevan tiedon saatavuutta ja tiedon merkitystä osakkeenomistajan näkökulmasta, myös yhtiön johdon huolellisuusperiaatteesta johtuvaa salassapitovelvollisuutta yhtiötä koskevasta haitallisesta tiedosta. Tutkielma on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Pyrkimyksenä on tarkastella aihetta kriittisesti sekä löytämään käytännöllisiä ratkaisuehdotuksia lain tulkintaongelmiin. Tutkimusongelma on vahvasti sidoksissa elinkeinoelämään, joten lainopillisen tulkinnan ohella tutkielmassa problematiikkaa analysoidaan oikeustaloustieteellisestä näkökulmasta. Lähdeaineisto koostuu lähinnä kotimaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä osakeyhtiölain lainvalmisteluaineistosta. Tulkintaa monipuolistavat viittaukset ruotsalaiseen oikeuskirjallisuuteen ja Ruotsin osakeyhtiölain esitöihin sekä EY-lainsäädännön valmisteluaineistoon. Tutkielmassa ei ole voitu hyödyntää oikeuskäytäntöä. Tutkielman perusteella vaikuttaa siltä, että osakkeenomistajien tosiasiallinen valta vaikuttaa yhtiöstä saatavan tiedon sisältöön on vähäinen. Toisaalta osakeyhtiölainsäädäntö, EY-oikeus sekä elinkeinoelämän itsesäätely takaavat osakkeenomistajalle sekä vähemmistöosakkeenomistajalle kattavan oikeuden luotettavaan tietoon. Sääntelyn lisääminen tuskin on tehokas keino välttää informaatioepäsymmetriasta johtuvia konfliktitilanteita. Sen sijaan osakkeenomistajien tarkkaavaisuus ja asiantuntevuus osakeyhtiön aktiivisina toimijoina ovat avaintekijät osakeyhtiön edun tavoittamiseksi.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on perehtyä siihen, kuinka laajasti tavaramerkin haltija voi kieltää toista elinkeinoharjoittajaa käyttämästä samaa tai samankaltaista merkkiä, kun sitä käytetään samoissa, samankaltaisissa tai jopa täysin erilaisissa tavaroissa tai palveluissa. Merkin haltijan kielto-oikeuden laajuuteen paneudutaan tutkimalla ensiksi EU:n tavaramerkkidirektiiviä ja Suomen tavaramerkkilakia ja oikeuskäytäntöjä. Tämän jälkeen tutkitaan, kuinka laaja kielto-oikeus merkin haltijalla on Kiinassa. Pääasiallinen tutkimusmetodi on lainopillinen, mutta myös oikeusvertailua tehdään Suomen ja Kiinan välillä. Tavaramerkin suojaamisessa on Suomessa selkeästi havaittavissa Chicagon koulukunnan teorian hyväksyminen, joka tavaramerkkioikeuteen sovellettuna korostaa merkin haltijan laajaa suojaa. Teorian mukaan tavaramerkin brandiksi luomiseen liittyviä investointeja pitää suojata ja estää sen ansioton hyödyntäminen. Päinvastaista teoriaa edustaa Harvardin koulukunta, jonka teorian piirteitä on havaittavissa Kiinan tavaramerkkioikeudessa. Se korostaa tavaramerkin kapeaa suojaa. Sallimalla kilpailijoiden jäljitellä tunnettua tavaramerkkiä parannetaan kilpailijan asemaa markkinoilla. Toisaalta ulkomaiset merkin haltijat kohtaavat Kiinassa myös paljon ei-tavaramerkkioikeudellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat tavaramerkin suojaamista Kiinan markkinoilla.
Resumo:
Tavoitteet: Tämän tutkimussarjan tavoitteena oli tutkia hengitystoiminnan sekä energia-aineen¬vaihdunnan muutoksia motoneuronitautia (amyotrofinen lateraaliskleroosi, ALS) sairastavilla potilailla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat kotihoitoon soveltuvan hengityslaitteen vai¬kutus elinajan ennusteeseen sekä hengitysvajauksen etenemistä kuvaavien keuhkotoimintakokei¬den arviointi ALS-potilailla, epäsuoran kalorimetrian mittaustarkkuus ja perusaineenvaihdunnan (PAV) suuruus kajoavaa hengityslaitetta käyttävillä ALS-potilailla. Aineisto ja menetelmät: Kajoamattoman hengityslaitteen käytön ja iän vaikutusta elinajan en¬nusteeseen arvioitiin 84:llä ja hengitystoiminnan muutoksia 42 ALS-potilaalla. Epäsuoran kalo¬rimetrian mittaustarkkuutta kajoamatonta hengityslaitetta käytettäessä arvioitiin hereillä olevilla 12 vapaaehtoisella mieshenkilöllä. PAV:n suuruutta arvioitiin viidellä kajoavaa hengityslaitetta käyttävällä ALS-potilaalla. Osatöistä kaksi ensimmäistä olivat luonteeltaan havainnoivia (retros¬pektiivisiä) ja kaksi viimeistä seurantatutkimuksia (prospektiivisia). Tulokset: Alle 65-vuotiailla ALS-potilailla ei havaittu eroa elinajan ennusteessa kajoamaton¬ta hengityslaitetta käyttävien ja käyttämättömien potilaiden välillä. Sen sijaan yli 65-vuotiail¬la ALS-potilailla elinajan ennuste piteni merkittävästi kajoamatonta hengityslaitetta käyttävillä potilailla (elinaika diagnoosin jälkeen 22 vs. 8 kk, Hazard Ratio = 0.25, 95 % luottamusväli 0.11 – 0.55, p <0.001). ALS-potilailla, joilla kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä, hengitystiheys osoittautui diagnoosihetkellä mer-kittävästi kiihtyneeksi (21/min) ja rintakehän liike merkittävästi alentuneeksi (2.9 cm) verrattuna ALS-potilaisiin, joille kajoamaton hengityslaite katsottiin tarpeelliseksi myöhemmin (16/min ja 4.0 cm). Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana keskimääräinen mitattu PAV vapaaehtoisilla miehillä oli 1858 kcal/vrk kun PAV ilman hengityslaitetta oli 1852 kcal/vrk, p = 0.8. Kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien viiden ALS-potilaan keskimääräinen PAV vastaavalla mittausase¬telmalla mitattaessa oli 1130 kcal/vrk, kun vastaava PAV laskettuna viidellä eri laskentakaavalla oli 1700 kcal/vrk, p < 0.001. Johtopäätökset: Yli 65-vuotiailla ALS-potilailla, jotka eivät sopeutuneet kajoamattomaan hen¬gityslaitehoitoon, oli nelinkertainen riski menehtyä aiemmin kuin kajoamattomaan hengityslai¬tehoitoon sopeutuneilla ALS-potilailla. Hengitystiheys osoittautui merkittävästi kiihtyneeksi ja rintakehän liike alentuneeksi ALS-potilailla, joille kajoamaton hengityslaitehoito katsottiin ai¬heelliseksi kuuden kuukauden kuluessa diagnoosihetkestä. Kajoamattoman hengityslaitehoidon aikana mitattu PAV ei poikennut mitatusta PAV:sta itsenäisen hengityksen aikana. Näin ollen epäsuoraa kalorimetriamenetelmää voidaan käyttää luotettavasti PAV:n määrittämiseen käytet¬täessä samanaikaisesti kotihoitoon soveltuvaa hengityslaitehoitoa. Elämää ylläpitävää kajoavaa hengityslaitehoitoa käyttävien ALS-potilaiden PAV oli merkittävästi hidastunut laskennallisella menetelmällä arvioituun PAV verrattuna.
Resumo:
Energiatehokkuus on nykyaikana yksi tärkeimmistä energiataloudellisista tekijöistä voimalaitosten sähköntuotannossa. Varsinkin yhteistuotantolaitoksissa joissa sähkö on lämpöenergian lisänä saatava sivutuote, sähkön tuotannon optimointi voi merkitä laitostalouden ja yrityksen kannalta huomattavia lisätuloja tai -säästöjä. Kaukaan Voima Oy:n biovoimalaitos on vuonna 2009 kaupalliseen käyttöön valmistunut moderni yhteistuotantolaitos, joka sijaitsee Lappeenrannassa UPM Kaukas sellutehtaan tehdasalueella. Voimalaitos tuottaa kaukolämpöä ja sähköä Lappeenrannan kaupungille sekä prosessihöyryä ja sähköä UPM Kaukaan tehtaille. Tämän työn tavoitteena on tarkastella biovoimalaitoksen omakäyttösähkön kulutusta kuukausitasolla verrattuna laitoksella tuotettavan höyryn määrään sekä etsiä voimalaitokselta kohteita, joiden omakäyttösähkön kulutusta voidaan vähentää vaikuttamatta höyryntuotantoon ja näin parantaa laitoksen energiatehokkuutta ja hyötysuhdetta. Työ rajataan käsittelemään voimalaitoksen apulaitteiden ja -järjestelmien omakäyttösähkön kulutusta. Työssä tarkastellaan vuodenaikojen vaihtelun ja kaukolämmön sekä prosessihöyryn tarpeen muutoksen vaikutusta voimalaitoksen ajomalliin sekä höyryntuotannon ja omakäyttösähkön kulutuksen suhteisiin. Työssä esiin nousseiden kohteiden potentiaaliset sähköenergian säästöt ovat noin 2500 MWh vuodessa joka tarkoittaa keskimäärin 3,7 % vähennystä voimalaitoksen kuukausittaiseen omakäyttösähkön kulutukseen. Kohteet eivät käytännössä vaadi minkaanlaista investointirahaa, vaan uusia ajojärjestelyitä. Keskeisimmiksi säästökohteiksi valikoitui laitoksen pumppausjärjestelmien paineenalennukset.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
The purpose of the thesis is to examine the long-term performance persistence and relative performance of hedge funds during bear and bull market periods. Performance metrics applied for fund rankings are raw return, Sharpe ratio, mean variance ratio and strategy distinctiveness index calculated of the original and clustered data correspondingly. Four different length combinations for selection and holding periods are employed. The persistence is examined using decile and quartile portfolio formatting approach and on the basis of Sharpe ratio and SKASR as performance metrics. The relative performance persistence is examined by comparing hedge portfolio returns during varying stock market conditions. The data is gathered from a private database covering 10,789 hedge funds and time horizon is set from January 1990 to December 2012. The results of this thesis suggest that long-term performance persistence of the hedge funds exists. The degree of persistence also depends on the performance metrics employed and length combination of selection and holding periods. The best results of performance persistence were obtained in the decile portfolio analysis on the basis of Sharpe ratio rankings for combination of 12-month selection period and the holding period of equal length. The results also suggest that the best performance persistence occurs in the Event Driven and Multi strategies. Dummy regression analysis shows that a relationship between hedge funds and stock market returns exists. Based on the results, Dedicated Short Bias, Global Macro, Managed Futures and Other strategies perform well during bear market periods. The results also indicate that the Market Neutral strategy is not absolutely market neutral and the Event Driven strategy has the best performance among all hedge strategies.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää osinkosuhteen, osinkotuoton ja omavaraisuusasteen vaikutus osakkeesta saatavaan kokonaistuottoon Suomenosakemarkkinoilla vuosina 2002–2013. Muuttujien kausaliteettisuhde kokonaistuottoon selvitetään regressioanalyysilla. Portfolioanalyysin avulla tutkitaan valittujen tunnuslukujen toimivuutta sijoitusstrategiana. Tutkimuksessa muodostetaan myös osinkosuhteen ja osinkotuoton yhdistelmänä tunnusluku, jolla pyritään maksimoimaan sijoittajan saama tuotto. Empiiriset tulokset osoittivat, että sijoittaja pystyy saavuttamaan ylituottoja hyödyntämällä edellä mainittuja tunnuslukuja osakevalinnassa. Osinkotuoton ja osakkeen kokonaistuoton välillä havaittiin positiivinen lineaarinen korrelaatio. Portfolioanalyysin perusteella sekä omavaraisuusasteen että osinkosuhteen osalta vaikutus sijoittajan saamaan riskisuhteutettuun kokonaistuottoon on ei-lineaarinen. Valittuja tunnuslukuja ja menetelmiä hyödyntäen sijoittaja saa parhaimman riskisuhteutetun tuoton valitsemalla sijoitussalkkuunsa osakkeita, joiden osinkosuhteen arvo sijoittuu toiseksi ylimpään kvartiiliin sekä osakkeita, joiden osinkotuotto on korkea ja omavaraisuusaste on samanaikaisesti alhainen.
Resumo:
Laaditussa kehittämissuunnitelmassa keskeisimpänä suunnittelukohteena on ollut Kitkantien ydinjakso välillä Ouluntaival - Vienantie sekä Kelantien ja Kitkantien risteysalueen läheisyyteen sijoittuva aukio. Ydinjaksolle on tutkittu kolmea eri vaihtoehtoa väylän poikkileikkauksen, autoliikenteen, kevyen liikenteen, pysäköinnin ja ympäristön osalta. Liikennevalo-ohjatun pääliittymän kohdalle Kitkantien ja Ouluntaipaleen liittymässä on tutkittu vaihtoehtona kiertoliittymää. Viereisen aukion kohdalle on tutkittu kahta ympäristön kehittämisvaihtoehtoa. Kelantielle on tutkittu linja-autojen päätepysäkkijärjestelyistä kaksi vaihtoehtoa. Kitkantien jatkeelle, välille Vienantie - Kaarlo Hännisentie, on tutkittu kahta liikennejärjestelyvaihtoehtoa väylän poikkileikkauksen, autopysäköinnin ja ympäristön osalta. Kitkantien pohjoisosalle, välille Kaarlo Hännisentien - valtatie 5, on tutkittu kahta liikennejärjestelyvaihtoehtoa. Ouluntaipaleelle, välille Oulangantie - Kitkantie, on suunniteltu pääasiassa liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Suunnittelun lähtötietoina ovat olleet tie- ja liikennetiedot sekä asemakaava, maankäyttösuunnitelmat sekä tämän työn yhteydessä perusselvitykseksi laadittu ympäristön nykytila-analyysi. Ympäristön nykytila-analyysin mukaan Kuusamon keskustan sisääntulojakson sekä ydinjakson maisemakuvallisena ongelmana on Kitkantien laaja ja jäsentymätön katutila. Ydinalueella ei ole istutuksia. Koko suunnittelujakson taajamakuvallisena ongelmana on katukalusteiden värimaailman ja tyylin epäyhtenäisyys. Nykyistä vinopysäköintiä ei pidetä myöskään kaikilta osin hyvänä ratkaisuna. Vinopysäköinnin ja kevyen liikenteen väylien päällysteissä, reunatuissa ja pintakuivatuksessa on puutteita. Väylävalaistuksen teho on huono ja valaistus kaipaa uudistusta. Kuusamon keskustan ydinjaksolla (Ouluntaival ja Kitkantie) on sattunut paljon liikenneonnettomuuksia, joista suurin osa on johtanut henkilövahinkoihin. Kaikki vuosina 2009 - 2013 tapahtuneet jalankulkuonnettomuudet ovat tapahtuneet ydinkeskustassa. Kitkantiellä, Kaarlo Hännisentien liittymässä, on sattunut peräänajo-onnettomuuksia, mutta ei henkilövahinkoja. Liikenneturvallisuuden parantamistarvetta on tie-, liittymä- ja pysäköintijärjestelyissä sekä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteissa. Kitkantien ydinjaksolle, välille Kaiterantie - Vienantie, on esitetty rakennettavaksi osin kivetty ja osin istutettu keskialue. Nykyinen vinopysäköinti muutetaan pitkittäispysäköinniksi, jolloin kevyelle liikenteelle saadaan myös lisätilaa. Lisäksi katutilaa jäsennellään katupuuistutuksin. Kitkantien varresta vähenevät autopaikat korvataan osittain Kaiterantien varteen rakennettavalla yleisellä pysäköintialueella (LPA). Lisäksi pysäköintiä ohjataan muille ydinkeskustan yleisille pysäköintialueille (Kelantien ja Vanttajantie). Kitkantien ja Vienantien sekä Ouluntaipaleen ja Kaiterantien liittymiin rakennetaan korotukset. Pääliittymän ja aukion kohdalle on esitetty yhtenäinen kävelypainotteinen kivetty alue. Liittymäratkaisuna on kiertoliittymä, jossa ajolinjoja ohjataan pollareilla. Molemmin puolin Kelantietä rakennetaan pysäkkilevennykset, johon tulee nousu- ja jättöpysäkit (kääntöpaikka osittain Vanttajantien pysäköintialueella). Jalankulkuyhteyksiä rakennetaan ydinkeskustan, aukion ja yleisten pysäköintialueiden välille. Kitkantien varteen ja aukiolle suunnitellaan runkolukittavia pyörätelineitä sekä penkkejä. Aukio kivetään kauttaaltaan ja sinne osoitetaan istutusalueita. Aukiotilaa rajaa viereisiin kortteleihin porrastettu osuus, joka toimii aukion rajaavana elementtinä tai, viereisen korttelin kehittyessä, luo sisääntulon palvelukeskittymälle. Välillä Vienantie - Kaarlo Hännisentie, Kitkantien vinopysäköinti muutetaan myös pitkittäispysäköinniksi. Ajorata kavennetaan 7 metriin. Vienantien liittymän pohjoispuolelle rakennetaan Kitkantien molemmille puolille ajoratapysäkit. Kaarlo Hännisentien liittymän eteläpuoleisia liittymäjärjestelyjä parannetaan ja mm. R-kioskin liittymään rakennetaan suuntaisliittymä. Katutilaa jäsennellään katupuuistutuksin ja ajoratapysäkkien yhteyteen sekä palveluiden lähelle osoitetaan runkolukittavia pyörätelineitä sekä penkkejä. Kitkantien pohjoisosalla, välillä Kaarlo Hännisentie - valtatie 5, Kitkantien ajorataa kavennetaan ja nykyinen länsipuolinen jalkakäytävä levennetään pyörätieksi. Välillä Muikkutie - valtatie 5, Kitkantien ajoradan keskelle rakennetaan keskisaareke. Hautausmaan puoleinen jalkakäytävä puretaan ja Muikkutien liittymän nykyiset linja-autopysäkit parannetaan. Liikuntahallin kohdan liittymä-, kevytliikenne ja pysäkkijärjestelyjä parannetaan. Katuympäristöä parannetaan nurmettamalla tieluiskat ja leveät välisaarekkeet. Kapeat saarekkeet kivetään. Ouluntaipaleella, välillä Oulangantie - Kaiterantie, kavennetaan ajorataa ja pohjoispuolinen kevyen liikenteen väylä levennetään, liittymiä parannetaan, rakennetaan suojatiesaarekkeita sekä kunnostetaan tieympäristöä mm. sisääntulokohdan puuston ja pensaiden harvennuksilla. Katuympäristöä parannetaan pääosin nurmettamalla tieluiskia ja leveitä välikaistoja. Kitronintielle, välille Kitkantie - Kirkkotie, on esitetty kevyen liikenteen väylän reunatuen ja valaistuksen uusimista Kirkolle asti sekä alkuosalla ajoradan päällysteen uusiminen. Ympäristöä parannetaan nurmettamalla uudelleen rakentamisen myötä rikkoutuvia nurmipintoja. Kaikkein suunnitteluosuuksien ajoratavalaistukset uusitaan. Kitkantien ydinjaksolle ja aukiolle tulee perusvalaistuksen lisäksi erikoisvalaistusta (mm. kausivalaistus ja kohdevalaistus). Keskusta- alueella käytetään puupylväitä. Keskustan ulkopuolisilla osuuksilla jatketaan aikaisemmin toteutettuja valaistusratkaisuja. Valaisimina käytetään siniseksi maalattuja CitySoul-valaisimia kartiopylväissä ja Kitkantien pohjoisosan sisääntulojaksolla keskisaarekkeessa valopilarivalaisinpylväitä (vrt. parannettu Ouluntie tai Rukan sisääntulo). Esitetyillä kehittämistoimenpiteillä Kuusamon ydinkeskustan ilme ja tieympäristö saadaan uudistettua sekä liikennejärjestelyjen toimivuutta ja turvallisuutta saadaan parannettua kaikkien liikennemuotojen osalta. Jalankulun ja pyöräilyolosuhteiden parantaminen tukee kestävän liikkumisen edistämisen periaatteita. Kehittämisratkaisuilla parannetaan ydinkeskustan viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta. Valaistuksen uusimisella parannetaan viihtyisyyden lisäksi liikenneturvallisuutta sekä yleistä turvallisuuden tunnetta. Suunniteltujen kehittämisratkaisujen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu noin 6,9 M€ vuoden 2014 hintatasossa (maku ind. 112; 2010 =100). Kustannukset sisältävät 25 %:n yleiskustannusosuuden. Kustannukset eivät sisällä laitteiden uusimista tai siirtoja eikä aukion alueen rakennusten purkukustannuksia. Ydinkeskustan rakentamiskustannusten osuus katulämmityksineen on noin 4,4 M€. Ydinkeskustan kustannukset sisältävät Kaiterantien varren pysäköintialueen rakentamisen ja Kelantien pysäkkijärjestelyt. Kivetyn aukion ja pääliittymän katulämmityksen rakentamiskustannusosuus on arviolta noin 800 000 € ja vuosittaiset ylläpitokustannukset arviolta noin 170 000 €. Muiden tiejaksojen parantamiskustannukset ovat yhteensä noin 2,5 M€. Hanke voidaan toteuttaa vaiheittain. Kiireisin vaihe on ydinkeskustan parantaminen. Rakentamiskustannusten jaosta ELY-keskuksen ja Kuusamon kaupungin kesken sovitaan erikseen pidettävissä neuvotteluissa. Ratkaisut eivät edellytä asemakaavan muutoksia. Rakentamisen jälkeen maantieosuudet siirtyvät kaupungin omistukseen (hallinnollinen muutos). Kehittämissuunnitelmaratkaisut ovat toteutussuunnitelmien laatimisen lähtökohtana.
Resumo:
Tutkielmani käsittelee Chrétien de Troyes’n Lancelot, Yvain ja Perceval -romanssien nimikkosymboleita. Tutkin miten hän rakentaa symboleiden avulla kuvaa ihanteellisesta ritarista 1100-luvun loppupuolen kulttuurisessa kontekstissa. Lähdeaineistona olen käyttänyt P BnF fr. 794 -käsikirjoituksen pohjalta laadittuja transkriptioita. Tutkin kontekstia, jossa nimikkosymbolit tulevat esille, sillä symbolit eivät toimi yksinään, vaan saavat merkityksensä vasta suhteessa muihin symboleihin. Havaitsin, että symboleiden konteksti määrittää ja ennakoi symboleiden välittämää viestiä. Muut symbolit voivat toimia vastakohtana nimikkosymbolille tai tukea sen merkitystä. Nimikkosymbolit sijoittuvat eri kohtiin juonessa. Lancelotissa kärryt suuntaavat heti alussa romanssin juonta tiettyyn suuntaan, kun taas Yvainissä leijona tulee esille vasta teoksen puolessa välissä ohjaten juonta uudelleen. Percevalissa Graalin kulkue taas on sankarin initiaatiopolun kulminaatiopiste. Havaitsin nimikkosymbolien viestivän ihanteellisen ritariuteen liittyviä uskonnollisia arvoja ja hyveitä. Lancelotin kärryt vertautuivat Kristuksen ristiin tehden Lancelotista nöyryyden esikuvan. Yvainissä leijona symboloi ritariutta ja sen hyveitä, kuten rohkeutta, hyvyyttä ja jaloutta, jotka Yvain valitsee itsekkyyden asemasta. Percevalissa Graalin kulkueessa kannettu verta valuva keihäs tarkoittaa Percevalin syyllisyyttä, jota hän ritarina ja väkivallan ammattilaisena kantaa. Graalin maljan tulkitsen tarkoittavan jumalallista armoa, anteeksiantoa ja lähimmäisenrakkautta, jotka hillitsevät väkivaltaa. Chrétien de Troyes asettaa Kristuksen kaltaisuuden ja hyveet ritareiden päämääräksi. Kärryjen häpeä varjostaa Lancelotia, mutta hän osoittaa olevansa täydellinen, nöyrä ritari. Lancelot asetetaan Kristuksen kaltaisena pelastajana esikuvaksi ritareille. Leijona symboloi Yvainin loppuosan taisteluissa Jumalan apua oikeuden puolesta taistelevalle ritarille, mutta myös täydellistä ritariutta, johon Yvain pyrkii. Graalin salaisuus aukeaa Percevalissa tarkoituksellisesti hitaasti. Näin lukija joutuu pohtimaan sen mysteeriä ja käymään Percevalin kanssa saman matkan tietämättömyydestä ymmärrykseen. Vasta tarinan lopussa paljastuu, että Graal on hengellinen esine. Tulkitsen Graalin ja verta valuvan keihään symboloivan hengellistä todellisuutta. Chrétien de Troyes asettaa siis kaikissa kolmessa romanssissa aikansa ritareille hengellisen päämäärän ja ihanteen.
Resumo:
Tämän tutkimusmenetelmältään oikeusdogmaattisen tutkielman tarkoituksena on vastata kysymykseen ulottuuko ne bis in idem - kielto, eli kielto rangaista kahdesti samasta asiasta sotilaskurinpitomenettelyn seurauksena määrättyihin kurinpitorangaistuksiin ja ammattisotilaan virkamiesoikeudellisiin sanktioihin virkarikosten, virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaskurinpitomenettelyssä ja sotilasoikeudenkäyntiasiana tuomittavia sotilasrikoksia (RL 45) ja rikosoikeudellisen virkavastuun perusteella tuomittavia virkarikoksia (RL 40) koskettaa ne bis in idem - kielto, vaikka tekoon voi syyllistyä sotilasrikosten osalta vain sotilaat ja virkarikosten osalta kaikki virkamiehet. Virkamieslain seuraamusten ja määräaikaisen erottamisen osalta tilanne on epäselvä, vaikkakin Korkein hallinto-oikeus on aiemmin päättänyt, että virkamiesoikeudelliset sanktiot, mukaan lukien määräaikainen erottaminen, eivät kuulu Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisalaan. Epäselvyyden aiheuttavat 1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muuttunut käytäntö koskien asian samuutta. 2) Virkamieslain muutos hallintolainkäyttölain suuntaan (virkamieslautakunnan lakkauttaminen) ja tätä lakimuutosta koskevat hallituksen esityksen perustelut. 3) Korkeimman oikeuden muuttunut ratkaisukäytäntö koskien asian samanaikaista vireilläoloa. 4) Korkeimman oikeuden tuomio, missä ammattisotilas jätettiin palvelusrikokseen (RL 45:1) tuomitsematta kohtuullistamisperusteilla (RL 6:7.1) saatuaan ensin virkamieslain 24 § varoituksen. Korkeimman oikeuden kanta virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteesta saadaan pian, sillä asia on korkeimman oikeuden käsittelyssä. Määräaikaisen erottamisen osalta ratkaisu saatanee samassa yhteydessä kun korkein oikeus ratkaisee virkamieslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suhteen. Mikäli näin ei käy, kannattaa ratkaisu tarvittaessa hakea aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta saakka. Tällöin riitauttaa kannattaa tapaus, missä määräaikaisen erottamisen perusteena on tosiasiallisesti ollut rikoslakirikoksen johdosta saatu tuomio.