992 resultados para price development
Resumo:
Teorian mukaan täydellisen kilpailun päästöoikeuskauppamarkkinoilla päästöoikeuden hinta muodostuu markkinoilla vallitsevan päästöjen vähentämisen rajakustannuksen perusteella. Euroopan päästökauppamarkkinoilla päästöjen vähentämisen kustannuksia nostavat suhteellisen lyhyet päästökauppajaksot ja epävarmuus järjestelmän jatkuvuudesta. Toisaalta päästökaupan osallistujien yhteenlaskettu päästöjen vähentämisen tarve lienee suhteellisen vähäinen ellei olematon ensimmäisellä päästökauppajaksolla. Euroopan päästökauppamarkkinoilla päästöjen vähentämisen tarve ja päästöjenvähentämisen kustannukset ovat osittain riippuvaisia muuttuvista tekijöistä. Päästöoikeuden hintaan voivat vaikuttaa päästökauppajakson aikana tapahtuva teollisuuden suhdannevaihtelu, polttoaineiden hintojen heilahtelut sekä säätilojen vaihtelu. Päästökaupan ensimmäisinä kuukausina päästöoikeuden hintakehityksellä on ollut yhteyksiä tekijöihin, joiden muutosten tulisikin vaikuttaa päästökauppamarkkinoiden tasapainoon. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi polttoainemarkkinoiden ja sähkömarkkinoiden hintakehitys sekä vaihtelut säätiloissa.
Resumo:
The study of price risk management concerning high grade steel alloys and their components was conducted. This study was focused in metal commodities, of which nickel, chrome and molybdenum were in a central role. Also possible hedging instruments and strategies for referred metals were studied. In the literature part main themes are price formation of Ni, Cr and Mo, the functioning of metal exchanges and main hedging instruments for metal commodities. This section also covers how micro and macro variables may affect metal prices from the viewpoint of short as well as longer time period. The experimental part consists of three sections. In the first part, multiple regression model with seven explanatory variables was constructed to describe price behavior of nickel. Results were compared after this with information created with comparable simple regression model. Additionally, long time mean price reversion of nickel was studied. In the second part, theoretical price of CF8M alloy was studied by using nickel, ferro-chrome and ferro-molybdenum as explanatory variables. In the last section, cross hedging possibilities for illiquid FeCr -metal was studied with five LME futures. Also this section covers new information concerning possible forthcoming molybdenum future contracts as well. The results of this study confirm, that linear regression models which are based on the assumption of market rationality, are not able to reliably describe price development of metals at issue. Models fulfilling assumptions for linear regression may though include useful information of statistical significant variables which have effect on metal prices. According to the experimental part, short futures were found to incorporate the most accurate information concerning the price movements in the future. However, not even 3M futures were able to predict turning point in the market before the faced slump. Cross hedging seemed to be very doubtful risk management strategy for illiquid metals, because correlations coefficients were found to be very sensitive for the chosen time span.
Resumo:
Tässä tutkielmassatarkastellaan maakaasun hinnoittelussa käytettyjen sidonnaisuustekijöiden hintadynamiikkaa ja niiden vaikutusta maakaasun hinnanmuodostukseen. Pääasiallisena tavoitteena on arvioida eri aikasarjamenetelmien soveltuvuutta sidonnaisuustekijöiden ennustamisessa. Tämä toteutettiin analysoimalla eri mallien ja menetelmien ominaisuuksia sekä yhteen sovittamalla nämä eri energiamuotojen hinnanmuodostuksen erityispiirteisiin. Tutkielmassa käytetty lähdeaineisto on saatu Gasum Oy:n tietokannasta. Maakaasun hinnoittelussa käytetään kolmea sidonnaisuustekijää seuraavilla painoarvoilla: raskaspolttoöljy 50%, indeksi E40 30% ja kivihiili 20%. Kivihiilen ja raskaan polttoöljyn hinta-aineisto koostuu verottomista dollarimääräisistä kuukausittaisista keskiarvoista periodilta 1.1.1997 - 31.10.2004. Kotimarkkinoiden perushintaindeksin alaindeksin E40 indeksi-aineisto, joka kuvaa energian tuottajahinnan kehitystä Suomessa ja koostuu tilastokeskuksen julkaisemista kuukausittaisista arvoista periodilta 1.1.2000 - 31.10.2004. Tutkimuksessa tarkasteltujen mallien ennustuskyky osoittautui heikoksi. Kuitenkin tuloksien perusteella voidaan todeta, että lyhyellä aikavälillä EWMA-malli antoi harhattomimman ennusteen. Muut testatuista malleista eivät kyenneet antamaan riittävän luotettavia ja tarkkoja ennusteita. Perinteinen aikasarja-analyysi kykeni tunnistamaan aikasarjojen kausivaihtelut sekä trendit. Lisäksi liukuvan keskiarvon menetelmä osoittautui jossain määrin käyttökelpoiseksi aikasarjojen lyhyen aikavälin trendien identifioinnissa.
Resumo:
Paperiteollisuus on ollut perinteisesti fragmentoitunut toimiala, mutta viime vuosikymmenen aikana konsolidoitumisprosessi on kiihtynyt. Yrityskaupat ja fuusiot ovat muuttaneet paperiteollisuuden markkinarakennetta merkittävästi. Työn tavoitteena oli tutkia yleisesti markkinarakenteen vaikutusta liiketoiminnan tuloksiin sekä analysoida yrityskauppojen ja fuusioiden syitä, tuloksia ja rajoituksia. Tavoitteena oli myös tutkia paperiteollisuuden konsolidoitumisen vaikutuksia hintakehitykseen, hintaheilahteluihin ja kannattavuuteen. Keskeisenä syynä konsolidoitumiskehitykselle voidaan pitää uusien paperikoneiden huomattavaa investointikustannusten kasvua. Toinen tärkeä tekijä yhdentymiskehitykselle on se, että paperiteollisuus on saavuttanut elinkaaren kypsyysvaiheen Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Yrityskauppojen ja fuusioiden motiiveja paperiteollisuudessa ovat mm. kasvu kypsillä markkinoilla, tarve parantaa taloudellista tulosta, mahdollisuus toimia globaalisti ja hyödyntää siitä saatavat edut tai mahdollisuus parempaan arvoketjun hallintaan. Näyttää siltä, että suurempien paperiteollisuusyritysten kannattavuus ei ole parempi kuin pienemmillä yrityksillä. Lisäksi useimmissa paperiteollisuuden yrityskaupoissa ja fuusioissa näyttäisi ostavan osapuolen kurssikehitys ilmoitusta seuraavana päivänä olevan negatiivinen.
Resumo:
Työn päätavoite on selvittää kuinka erityisesti sähkön markkinahinnan ennustamiseen ja johdannaismarkkinoiden tietämykseen perustuva lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten hyödyntäminen tapahtuu teollisessa energianhallinnassa. Tätä aihetta lähestytään luomalla prosessi lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten hyödyntämiselle. Prosessi esitellään ja selvitetään aina lähtökohdista todelliseen kaupankäyntiin asti erillisen esimerkkitehtaan avulla.Lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten hyödyntäminen teollisessa energianhallinnassa perustuu pääosin tulevaisuuden odotuksiin sähkön markkinahinnan kehittymisestä sekä tehtaiden operatiiviseen tilanteeseen. Operatiiviseen tilanteeseen perustuva lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten kaupankäynti on pääasiassa pitkän tähtäimen suojausten sopeuttamista lyhyelle tähtäimelle sopivaksi.Hinnan ennustamisella on suuri rooli lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten hyödyntämisprosessissa. Työssä esitelty hinnan ennustamismalli on sopiva päivä- ja viikkotason Nord Poolin Elspot -systeemihinnan ennustamiseen. Elspot -systeemihinnan ennustamismalli on suunniteltu käytännönläheiseksi ja sen perustana ovat todelliset fysikaaliset ja mitattavat suureet. Futuurimarkkinatietämys on tarpeen lyhyen tähtäimen johdannaisia käytettäessä. Työssä tutkitaan yleisiä markkinoiden odotuksia ja futuurimarkkinoiden tietoisuuden kehittymistä koskien tulevaa vallitsevaa tilannetta. Työssä luodaan myös työkalu, mikä auttaa kaupan laatijaa muodostamaan suuntaa-antavat todennäköisyydet eri hintanäkemyksille ja paikallistamaan mahdolliset markkinoiden epätodennäköiset hintaodotukset.Kokemukset Elspot -systeemihinnan ennustamismallin soveltamisesta ovat lupaavia. Lisäksi havainnot futuurimarkkinoiden käyttäytymisestä Nord Poolissa ja muodostettu työkalu suuntaa-antavien todennäköisyyksien selvittämiseksi auttavat kaupan laatijaa päätöksenteossa. Lyhyen tähtäimen sähköjohdannaisten hyödyntäminen teollisessa energianhallinnassa on periaatteessa mahdollista esitellyn prosessin avulla, vaikka täydellinen käyttöönotto vaatisi vielä joitakin järjestelyjä. Keskittymällä tilanteisiin jotka työssä kuvatulla prosessilla ovat hoidettavissa, työssä määritellyllä menettelyllä on mahdollisuudet saavuttaa epäedullisen hintakehityksen riskin väheneminen ja parempi taloudellinen tulos teollisen energianhallinnan sähkökaupankäynnissä.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien tekijöiden identifiointi ja analysointi. Nämä tekijät käytiin yhteisesti läpi skenaarioiden avulla. Aluksi kuvattiin teollisuuden ala ja esiteltiin tärkeimmät alaa kuvaavat mittarit. Analyysi tehtiin Porterin kilpailuteorian tekijöiden pohjalta. Työssä listattiin yksittäiset tekijät, jotka vaikuttavat sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan. Näistä tekijöistä valittiin tärkeimmät ja niiden pohjalta rakennettiin skenaarioita. Skenaariot kuvaavat erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia.Kysyntä kuten myös tarjonta on jakautunut epätasaisesti maailmassa. Alueelliset erot ovat hyvinkin merkittäviä. Tästä johtuu laajamittainen kaupankäynti eri alueiden välillä. Käynnissä oleva paperiteollisuuden konsolidoitumisprosessi auttaa vähentämään sanomalehtipaperin hinnan ja tarjonnan heilahtelua. Tämä puolestaan johtuu alan keskittymisestä ja järkevästä kapasiteetin hallinnasta.Diplomityö korostaa sanomalehtipaperin tuottajien vastuuta tarjonnan lisäämisessä. E-median uhkaa tai mahdollisuutta on myös spekuloitu ja kysynnän alueellisen kysynnän kehitystä on analysoitu. Diplomityö antaa ehdotuksia erilaisiksi tulevaisuuden kehitysvaihtoehdoiksi. Sanomalehtipaperin kysyntä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti, tuotanto tulee siirtymään lähemmäksi markkinoita, kaupankäynti Aasiaan tulee kasvamaan ja yrityksen tulevat keskittymään viisaaseen kapasiteetin hallintaan.
Resumo:
Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat muuttuneet viime vuosina huomattavasti. Sähkömarkkinalakiuudistuksessa poistettiin muodollisesti kilpailun esteet, mutta uusien toimintamuotojen omaksuminen on Suomessa vasta alussa. Sähkömarkkinaosapuolet altistuvat riskriskeille, joita toimialalla ei ole aikaisemmin esiintynyt. Suurimpana riskitekijänä voidaan pitää epävarmuutta tulevasta sähkön hintatasosta, joka voi vaikuttaa merkittävästi yrityksen liiketoiminnan tulokseen. Tässä diplomityössä tarkastellaan, miten hinnanvaihtelua vastaan pystytään suojautumaan sähköjohdannaisten avulla. Kaupankäynti johdannaissopimuksilla edellyttää markkinoiden aktiivista seuraamista ja organisoitua sähkökaupan riskienhallintaa. Riskienhallinnan tehtävänä ei ole riskien eliminoiminen, vaan niiden sopeuttaminen yrityksen tuotto-odotuksien ja riskiensietokyvyn mukaisiksi. Ennen sähkömarkkinoiden avautumista suojauduttiin sähkön hintariskeiltä pitkillä toimitussopimuksilla. Uudessa markkinatilanteessa suojaus voidaan toteuttaa joustavasti ja kohtuullisin kustannuksin käyttämällä johdannaissopimuksia, joilla voidaan poistaa tulevaisuuteen kohdistuvaa epävarmuutta sähkönhinnasta. Pohjoismaisessa sähköpörssissä, Nord Pool ASA:ssa, noteerattavat johdannaiset ovat vakioituja. Lokakuun lopussa 1999 kaupankäynnin kohteeksi otetaan termiinien lisäksi myös vakioidut sähköoptiot. Option ostajalle avautuu mahdollisuus hintasuojaukseen instrumenteilla, joita käyttäen suojaustaso voidaan määrittää etukäteen. Vakioitujen sähköoptioiden mukaan ottaminen sähköpörssin tuotevalikoimaan monipuolistaa huomattavasti ostajien ja myyjien suojautumismahdollisuuksia. Suojaustasoa on tarpeen vaatiessa mahdollista muuttaa vastamaan uutta markkinatilannetta. Työn loppuosassa on tutkittu mahdollisia kaupankäyntistrategioita ja hinnoittelumalleja sähköoptioille. Koska tutkimus on tehty ennen pörssissä tapahtuvan optiokaupan alkamista, useisiin tässä työssä avoimiksi jääneisiin kysymyksiin tullaan saaman vastauksia käytännön kokemuksista.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli löytää sopivia suorituskyvyn mittareita kunnossapitopalveluyrityksen hankintatoimeen. Mittarivalinnat rajattiin käsittelemään toimittajien hallintaa, hintakehityksen ja maksujen hallintaa sekä ostotyön onnistumista. Tutkimuksessa selvitettiin myös, mihin hankintatoimen tekijöihin esimerkkiyrityksen sisäiset asiakkaat eivät olleet tyytyväisiä. Sovellettavaksi suorituskykymittaristoksi valittiin Balanced Scorecard. Materiaalihallinnon sisäiset asiakkaat kokivat asiakastyytyväisyyden ongelmakohdiksi hankintatoimen luotettavuuden, ostajan palvelualttiuden, saatavilla olon, yhteisen toiminnansuunnittelun ja ongelmista tiedottamisen puutteen, melko pitkät toimitusajat sekä hitaat varaston täytöt. Hankintatoimen ongelmakohdiksi ostajien haastatteluissa nousivat koulutuksen ja yhteisen toiminnansuunnittelun puute sekä pienten ostotilausten ja pienten toimittajien suuri määrä. Nämä tekijät huomioitiin tietyiltä osin myös mittarivalinnoissa. Materiaalihallintoon rakennettu Balanced Scorecard sopii osaston tämän hetkiseen tilanteeseen. Mittariston viidessä näkökulmassa mittareita on lukumäärältään kattavasti; Balanced Scorecard toimii enemmänkin seurantajärjestelmänä. Ajan kuluessa todennäköisesti keskitytään vain tärkeimpiin mittareihin jolloin järjestelmän ohjaavampi vaikutus korostuu. Kun mittareissa on saavutettu jatkuvaa parantumista, kannattaa harkita uusien mittareiden ja näkökulmien valintaa. Materiaalihallintoon luotiin myös yleinen Excel- tiedosto, johon merkitään kunkin mittarin sen hetkiset arvot ja josta niiden kehitystä seurataan säännöllisesti. Tutkimustyyppi työssä on konstruktiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin sisäisten asiakkaiden ja ostajien teemahaastattelulla käyttäen kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksessa haastateltiin esimerkkiyrityksen materiaalihallinnon kaksi ostajaa sekä 21 sisäistä asiakasta, jotka ovat työnsä puolesta yhteydessä materiaalihallintoon.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia aurinkoenergian hyödyntämistä olemassa olevassa pientalossa. Työssä tarkastellaan aurinkoenergiahankkeen kannattavuutta vaihtoehtoisten lämmitysjärjestelmien osana sekä aurinkosähkön tuotantoa rakennuksen sähköenergian kulutukseen. Lisäksi tarkastellaan, missä määrin aurinkoenergian käyttö vähentää rakennuksen hiilidioksidipäästöjä. Suomi on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen pienentää rakennusten lämmitysenergian kulutusta vuoteen 2050 mennessä. Olemme myös sitoutuneet EU:n uusiutuvan energiankäytön lisäämistavoitteisiin. Normiohjauksen avulla voidaan huolehtia uudisrakennustuotannon energiatehokkuudesta, mutta olemassa olevaan rakennuskantaan on löydettävä muita kustannustehokkaita keinoja vähentää ostoenergian kulutusta ja lisätä uudistuvan energian osuutta energiankulutuksesta. Suomalaiselle asuntorakennuskannalle on tyypillistä pientalovaltaisuus sekä asuntokannan hidas uusiutuvuus. Tämä osaltaan lisää haastetta kansallisten sekä kansainvälisten tavoitteiden saavuttamisessa. Aurinkoenergian hyödyntämisen kannattavuutta tarkastellaan aurinkoenergiahankkeen rajakustannuksen avulla. Laitteen tekninen käyttöikä ja ostoenergian hintakehitys ovat arvioituja. Näin tarkastellen öljylämmitys ja suora sähkölämmitys saavat suurimman hyödyn aurinkoenergiasta, kun sillä tuotetaan lämmintä käyttövettä.
Resumo:
Tässä työssä selvitetään, miten Euroopan Unionin päästökauppajärjestelmä on toiminut sen alusta vuodesta 2005 sen nykytilaan vuonna 2014. Erityisesti huomiota kiinnitetään päästöoikeuksien hintakehitykseen sekä käyttämättömien päästöoikeuksien kertymiseen. Työssä havaitaan, että ylimääräiset jaetut päästöoikeudet ovat aiheuttaneet päästöoikeuksien hinnan laskemista. Liian matalan hinnan seurauksena päästökauppa ei kannusta yrityksiä tekemään investointeja vihreään teknologiaan, vaikka se on yksi päästökauppajärjestelmän päätarkoitus YK:n ilmastosopimuksen täyttymisen varmistamisen ohella. Suurin syy käyttämättömien päästöoikeuksien kertymiseen on vuoden 2008 talouskriisi. Tätä ongelmaa korjataan väliaikaisesti siirtämällä päästöoikeuksia myöhemmin jaettavaksi. Lisää ratkaisuja odotetaan neljännelle päästökauppakaudelle.
Resumo:
Transportation plays a major role in the gross domestic product of various nations. There are, however, many obstacles hindering the transportation sector. Cost-efficiency along with proper delivery times, high frequency and reliability are not a straightforward task. Furthermore, environmental friendliness has increased the importance of the whole transportation sector. This development will change roles inside the transportation sector. Even now, but especially in the future, decisions regarding the transportation sector will be partly based on emission levels and other externalities originating from transportation in addition to pure transportation costs. There are different factors, which could have an impact on the transportation sector. IMO’s sulphur regulation is estimated to increase the costs of short sea shipping in the Baltic Sea. Price development of energy could change the roles of different transport modes. Higher awareness of the environmental impacts originating from transportation could also have an impact on the price level of more polluting transport modes. According to earlier research, increased inland transportation, modal shift and slowsteaming can be possible results of these changes in the transportation sector. Possible changes in the transportation sector and ways to settle potential obstacles are studied in this dissertation. Furthermore, means to improve cost-efficiency and to decrease environmental impacts originating from transportation are researched. Hypothetical Finnish dry port network and Rail Baltica transport corridor are studied in this dissertation. Benefits and disadvantages are studied with different methodologies. These include gravitational models, which were optimized with linear integer programming, discrete-event and system dynamics simulation, an interview study and a case study. Geographical focus is on the Baltic Sea Region, but the results can be adapted to other geographical locations with discretion. Results indicate that the dry port concept has benefits, but optimization regarding the location and the amount of dry ports plays an important role. In addition, the utilization of dry ports for freight transportation should be carefully operated, since only a certain amount of total freight volume can be cost-efficiently transported through dry ports. If dry ports are created and located without proper planning, they could actually increase transportation costs and delivery times of the whole transportation system. With an optimized dry port network, transportation costs can be lowered in Finland with three to five dry ports. Environmental impacts can be lowered with up to nine dry ports. If more dry ports are added to the system, the benefits become very minor, i.e. payback time of investments becomes extremely long. Furthermore, dry port network could support major transport corridors such as Rail Baltica. Based on an analysis of statistics and interview study, there could be enough freight volume available for Rail Baltica, especially, if North-West Russia is part of the Northern end of the corridor. Transit traffic to and from Russia (especially through the Baltic States) plays a large role. It could be possible to increase transit traffic through Finland by connecting the potential Finnish dry port network and the studied transport corridor. Additionally, sulphur emission regulation is assumed to increase the attractiveness of Rail Baltica in the year 2015. Part of the transit traffic could be rerouted along Rail Baltica instead of the Baltic Sea, since the price level of sea transport could increase due to the sulphur regulation. Both, the hypothetical Finnish dry port network and Rail Baltica transport corridor could benefit each other. The dry port network could gain more market share from Russia, but also from Central Europe, which is the other end of Rail Baltica. In addition, further Eastern countries could also be connected to achieve higher potential freight volume by rail.
Resumo:
Aurinkosähköjärjestelmät ovat yleistyneet viime vuosien aikana niin kotitalouksissa kuin julkisissa rakennuksissakin aurinkopaneeleiden suopean hintakehityksen myötä. Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan aurinkosähköjärjestelmän kannattavuutta erikoiskohteessa Lapissa Tervolan kunnan alueella sijaitsevalla huoltoasemalla. Työssä aurinkosähköntuotannon ajoittumista kulutuksen suhteen lähdetään selvittämään vertailemalla simuloinnin avulla saatuja tuotantoennusteita huoltoaseman sähkönkulutusprofiiliin. Sähkönkulutusprofiilin tiedot perustuvat etäluettavan mittarin tuntikulutus mittauksiin. Investoinnin kannattavuutta tarkastellaan takaisinmaksuajan mukaan simuloinnista saatujen tuotantoennusteiden ja muiden takaisinmaksuaikaan vaikuttavien parametrien avulla. Lopuksi takaisinmaksuaikaa tarkastellaan vielä herkkyysanalyysien avulla.
Power Electronic Converters in Low-Voltage Direct Current Distribution – Analysis and Implementation
Resumo:
Over the recent years, smart grids have received great public attention. Many proposed functionalities rely on power electronics, which play a key role in the smart grid, together with the communication network. However, “smartness” is not the driver that alone motivates the research towards distribution networks based on power electronics; the network vulnerability to natural hazards has resulted in tightening requirements for the supply security, set both by electricity end-users and authorities. Because of the favorable price development and advancements in the field, direct current (DC) distribution has become an attractive alternative for distribution networks. In this doctoral dissertation, power electronic converters for a low-voltage DC (LVDC) distribution system are investigated. These include the rectifier located at the beginning of the LVDC network and the customer-end inverter (CEI) on the customer premises. Rectifier topologies are introduced, and according to the LVDC system requirements, topologies are chosen for the analysis. Similarly, suitable CEI topologies are addressed and selected for study. Application of power electronics into electricity distribution poses some new challenges. Because the electricity end-user is supplied with the CEI, it is responsible for the end-user voltage quality, but it also has to be able to supply adequate current in all operating conditions, including a short-circuit, to ensure the electrical safety. Supplying short-circuit current with power electronics requires additional measures, and therefore, the short-circuit behavior is described and methods to overcome the high-current supply to the fault are proposed. Power electronic converters also produce common-mode (CM) and radio-frequency (RF) electromagnetic interferences (EMI), which are not present in AC distribution. Hence, their magnitudes are investigated. To enable comprehensive research on the LVDC distribution field, a research site was built into a public low-voltage distribution network. The implementation was a joint task by the LVDC research team of Lappeenranta University of Technology and a power company Suur-Savon S¨ahk¨o Oy. Now, the measurements could be conducted in an actual environment. This is important especially for the EMI studies. The main results of the work concern the short-circuit operation of the CEI and the EMI issues. The applicability of the power electronic converters to electricity distribution is demonstrated, and suggestions for future research are proposed.