Museo yhteiskunnan peilinä? - pääkaupunkiseudulle perustetut kulttuurihistorialliset museot 1875-2010

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan museoita osana yhteiskunnan historiakulttuuria; niitä tapoja joiden pohjalta käsityksiä menneestä tuotetaan ja käytetään. Aihetta lähestytään kysymällä millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulle on perustettu ja millaiset teemat eivät ole olleet museon arvoisia. Tutkielmassa selvitetään onko pääkaupunkiseudulle perustetuissa kulttuurihistoriallisissa museoissa havaittavissa ajallista aaltoa sen suhteen millaisille aiheille on perustettu oma museo. Lopuksi pohditaan esimerkkitapausten valossa sitä, miten erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta on perusteltu omana aikanaan. Etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin pyritään samalla hahmotetaan sitä, millaista yhteiskunnallista historiakulttuuria museot ovat olleet osa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulla on ollut. Museoviraston ja Suomen museoliiton aineistojen avulla on listattu kooste vuosien 1875-2010 välillä pääkaupunkiseudulla olleista museoista. Museoiden perustamiseen ja museokentältä katoamiseen liittyvää koostetta on täydennetty Helsingin matkailuyhdistyksen julkaisujen tiedoilla sekä museoiden omilla tiedonannoilla. Tutkielman museot on luokiteltu edustamiensa teemojen mukaan. Tarkoituksena on ollut hahmotella miten pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisten museoiden kenttä on muuttunut 135 vuoden aikana. Työn toisessa vaiheessa tarkasteltiin neljän esimerkkitapauksen kautta museokentän ajallista muutosta ja sitä millaisia perusteluita museoiden perustamiselle on annettu sekä millaista keskustelua museon perustamisesta on omana aikanaan käyty. Esimerkkitapausten tarkastelun lähteinä käytettiin arkistomateriaalia, aikakauden lehdissä museoista käytyä keskustelua ja museoista kirjoitettuja historiikkeja. Pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisissa museoissa on tutkielman mukaan havaittavissa löyhä ajallinen muutos. Kulttuurihistoriallisten museoiden edustamat historian kertomukset ovat muuttuneet ja pirstaloituneet 135 vuoden aikana virallisesta, kansallisesta historian kertomuksesta kohti useita pienempiä historian kertomuksia ja erilaisten ryhmien omaa historiaa. 1800-1900-lukujen taitteessa perustettiin pääosin valtiollisia ja instituutioiden historiaan keskittyneitä museoita sekä suurmiehille omistettuja henkilöhistoriallisia museoita. Valtiolliset ja henkilöhistorialliset teemat näkyvät museoissa läpi koko tutkielman tarkasteluajanjakson. Kansallisen historian katse suuntasi paikalliseen 1900-luvun alussa ja 1980-luvulla, jolloin perustettiin erityisen paljon paikallishistoriallisia ja alueellisia museoita. 1970-1990-luvuilla museokenttää hallitsivat monet tekniikkaan, teollisuuteen ja yrityshistoriaan keskittyneet museot. Tultaessa 2000-luvulle museot edustivat lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Tutkielman toisen vaiheen esimerkkitapausten tarkastelu osoitti, että erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta perustellaan hyvin samankaltaisesti. Niin 1800-luvun lopussa kuin 1900-luvun lopussa museoiden tarvetta perusteltiin kasvatus- ja sivistystyöllä ja aihealueen arvostuksen kasvulla. Museon perustamisen koettiin osoittavan Suomen kuuluvan osaksi länsimaisia sivistysyhteiskuntia. Museoiden perustamisen taustalla on usein ollut asiaa ajanut yhdistys. Kuitenkin museohanke on ollut vuosikausien projekti ja konkretisoitunut usein vasta kun museon tiloihin ja talouteen liittyvät kysymykset on saatu kuntoon. Tutkielman loppupäätelmien myötä hahmottui monia historiantutkimuksellisen lisätarkastelun arvoisia aiheita museoista osana yhteiskunnan historiakulttuuria. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kulttuurihistorialliset museot, historiakulttuuri, historiankäyttö, yhteiskunta

Suomen Taideyhdistyksestä Ateneumiin : Fredrik Cygnaeus, Carl Gustaf Estlander ja taidekokoelman roolit

From the Finnish Art Society to the Ateneum: Fredrik Cygnaeus, Carl Gustaf Estlander and the Roles of the Art Collection My dissertation deals with the Finnish Art Society and the development of its collection in the evolving field of the visual arts from the foundation of the society in 1846 to its exhibition in the Ateneum, a palace of art that was opened to the public in Helsinki in 1888. The main questions that it addresses are why and how the collection came into being, what its purpose was and what kind of future prospects were projected for it in the rapidly evolving field of the visual arts. I have examined the subject of my study from the perspectives of institutional history, the organisation of the field of art and the history of art collections. The prisms through which I have viewed the subject are the history of museums in Europe, the written history of art, the art association movement and the organisation of art education in relation to an ideology of enlightenment. Thus the activities of the Finnish Art Society are here mirrored for the first time in a wider context and the history of its collection located on the map of European collections. My research shows that the history of the collection of the Finnish Art Society initially depended on certain players in the visual arts and their particular leanings. The most important of these custodians were two long-serving chairmen of the society, Fredrik Cygnaeus (1807 1881) and Carl Gustaf Estlander (1834 1910). When the foundations for art activities had been laid through the establishment of the society, Cygnaeus and Estlander began to plan how the field of art might be moulded so as to improve the level of training for artists and to improve the quality of the collections and the opportunities for their display. Cygnaeus campaigned for the establishment of the Finnish Fine Arts Academy, while Estlander saw opportunities to combine the visual and applied arts. The findings of my research bring new information about the history of the collection of the Finnish Art Society, its profile, the professional abilities of those who were mainly responsible for developing it and the relationship between it and plans for reforming art education. The major findings are connected with the position of the collection in the field of art at different stages of its development. Despite the central monopoly of the Finnish Art Society in the field of art, the position of the collection was closely bound up with leading players in the field of art and their personal interests. This subservience also created an impediment to its full-blown enhancement and purposeful profiling, and it remained evident for a long time when the collection was seeking its own place in the Finnish art world.

Nuorten kokema yksinäisyys ja sen yhteys tulevaisuusorientaatioon

The aim of this study was to examine 1) how much and how adolescents experience loneliness, 2) how they orientate to the future, 3) are loneliness experiences and future attitudes associated with self-esteem and 4) are loneliness experiences associated with future orientation. The data (n=172) was collected in September 2003 and it consisted of 9th grade students living in countryside and city. The research was quantitative questionnaire study and it was statistically analysed. So far the problem of loneliness has not been noticed enough. People experience loneliness when there is discrepancy between actual and desired levels of interpersonal contact. In adolescence loneliness is quite common because young people go through the crises of human relationships and identity. In adolescence the meaning of friends and fellows increases and the relationship with parents changes. Future orientation becomes meaningful in adolescence because young people have to make realistic choices concerning their future life. In this study almost every adolescent had someone to be with and talk to. However 19% of adolescents experienced loneliness. Lonely adolescents experienced lack of friendships and fellowships. Lonely adolescents also felt that they left outside of others and that they were alone. Boys experienced more often lack of friendships and fellowships than girls. Girls experienced that they left more often outside and that they were more often alone than boys. Adolescents living in city experienced a little more loneliness experiences than adolescents living in countryside. Lonely adolescents had also difficulties to make social relationships and they experienced loneliness also related with parents. Lonely adolescents had also weak self-esteem. Adolescents orientated to the future mainly positively. The most important future target was health and the least important target was the universal peace and problems solving of the world. Adolescents believed that they affect to their future mainly by themselves and they planed their future about 5-10 years ahead. For adolescents it was important to have education and work to the future. In the future it was also important to have a lifelong companion and own family. For most of the young people it was also important to keep up social relationships and realize him/herself. Adolescents thought high standard of living and money also quite important things in the future. Girls preferred different future targets more important than boys. For the boys only money and high standard of living were more important than for girls. 18% of adolescents had pessimistic attitude to the future. For pessimistic adolescents many future targets were less important than for the adolescents having affirmative or optimistic attitude for the future. Adolescents who had pessimistic attitude to the future had also weak self-esteem. For the lonely adolescents it was not so important 1) to keep up social relationships and realize themselves in the future. Lonely adolescents did not prefer 2) lifelong companion and own family as important as other young people. Also 3) others acceptance and appreciation were not so important for lonely adolescents. 4) Travelling was also more insignificant for lonely than for others. Lonely adolescents future attitudes were quite pessimistic. Parent related loneliness explained future targets insignificance and pessimistic attitude for the future the most. The experience of loneliness seems to be associated with future orientation in many cases. That s why it is important to pay attention to adolescents loneliness experiences. Loneliness is real and serious problem which threats health. Thus we need to examine further loneliness in adolescence and as a result of that it is possible to develop and use interventions to help lonely adolescents to orientate positively to their future.

The epidemiology of severe Streptococcus pyogenes disease in Europe

Diseases caused by the Lancefield group A streptococcus, Streptococcus pyogenes, are amongst the most challenging to clinicians and public health specialists alike. Although severe infections caused by S. pyogenes are relatively uncommon, affecting around 3 per 100,000 of the population per annum in developed countries, the case fatality is high relative to many other infections. Despite a long scientific tradition of studying their occurrence and characteristics, many aspects of their epidemiology remain poorly understood, and potential control measures undefined. Epidemiological studies can play an important role in identifying host, pathogen and environmental factors associated with risk of disease, manifestation of particular syndromes or poor survival. This can be of value in targeting prevention activities, as well directing further basic research, potentially paving the way for the identification of novel therapeutic targets. The formation of a European network, Strep-EURO, provided an opportunity to explore epidemiological patterns across Europe. Funded by the Fifth Framework Programme of the European Commission s Directorate-General for Research (QLK2.CT.2002.01398), the Strep-EURO network was launched in September 2002. Twelve participants across eleven countries took part, led by the University of Lund in Sweden. Cases were defined as patients with S. pyogenes isolated from a normally sterile site, or non-sterile site in combination with clinical signs of streptococcal toxic shock syndrome (STSS). All participating countries undertook prospective enhanced surveillance between 1st January 2003 and 31st December 2004 to identify cases diagnosed during this period. A standardised surveillance dataset was defined, comprising demographic, clinical and risk factor information collected through a questionnaire. Isolates were collected by the national reference laboratories and characterised according to their M protein using conventional serological and emm gene typing. Descriptive statistics and multivariable analyses were undertaken to compare characteristics of cases between countries and identify factors associated with increased risk of death or development of STSS. Crude and age-adjusted rates of infection were calculated for each country where a catchment population could be defined. The project succeeded in establishing the first European surveillance network for severe S. pyogenes infections, with 5522 cases identified over the two years. Analysis of data gathered in the eleven countries yielded important new information on the epidemiology of severe S. pyogenes infections in Europe during the 2000s. Comprehensive epidemiological data on these infections were obtained for the first time from France, Greece and Romania. Incidence estimates identified a general north-south gradient, from high to low. Remarkably similar age-standardised rates were observed among the three Nordic participants, between 2.2 and 2.3 per 100,000 population. Rates in the UK were higher still, 2.9/100,000, elevated by an upsurge in drug injectors. Rates from these northern countries were reasonably close to those observed in the USA and Australia during this period. In contrast, rates of reports in the more central and southern countries (Czech Republic, Romania, Cyprus and Italy) were substantially lower, 0.3 to 1.5 per 100,000 population, a likely reflection of poorer uptake of microbiological diagnostic methods within these countries. Analysis of project data brought some new insights into risk factors for severe S. pyogenes infection, especially the importance of injecting drug users in the UK, with infections in this group fundamentally reshaping the epidemiology of these infections during this period. Several novel findings arose through this work, including the high degree of congruence in seasonal patterns between countries and the seasonal changes in case fatality rates. Elderly patients, those with compromised immune systems, those who developed STSS and those infected with an emm/M78, emm/M5, emm/M3 or emm/M1 were found to be most likely to die as a result of their infection, whereas those diagnosed with cellulitis, septic arthritis, puerperal sepsis or with non-focal infection were associated with low risk of death, as were infections occurring during October. Analysis of augmented data from the UK found use of NSAIDs to be significantly associated with development of STSS, adding further fuel to the debate surrounding the role of NSAIDs in the development of severe disease. As a largely community-acquired infection, occurring sporadically and diffusely throughout the population, opportunities for control of severe infections caused by S. pyogenes remain limited, primarily involving contact chemoprophylaxis where clusters arise. Analysis of UK Strep-EURO data were used to quantify the risk to household contacts of cases, forming the basis of national guidance on the management of infection. Vaccines currently under development could offer a more effective control programme in future. Surveillance of invasive infections caused by S. pyogenes is of considerable public health importance as a means of identifying long and short-term trends in incidence, allowing the need for, or impact of, public health measures to be evaluated. As a dynamic pathogen co-existing among a dynamic population, new opportunities for exploitation of its human host are likely to arise periodically, and as such continued monitoring remains essential.

Towards a Critique of the Concept of the Right to Self-Determination in Africa : A Conceptual Examination and the Cases of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea

This thesis examines the right to self-determination which is a norm used for numerous purposes by multiple actors in the field of international relations, with relatively little clarity or agreement on the actual and potential meaning of the right. In international practice, however, the main focus in applying the right has been in the context of decolonization as set by the United Nations in its early decades. Thus, in Africa the right to self-determination has traditionally implied that the colonial territories, and particularly the populations within these territories, were to constitute the people who were entitled to the right. That is, self-determination by decolonization provided a framework for the construction of independent nation-states in Africa whilst other dimensions of the right remained largely or totally neglected. With the objective of assessing the scope, content, developments and interpretations of the right to self-determination in Africa, particularly with regard to the relevance of the right today, the thesis proceeds on two fundamental hypotheses. The first is that Mervyn Frost s theory of settled norms, among which he lists the right to self-determination, assumes too much. Even if the right to self-determination is a human right belonging to all peoples stipulated, inter alia, in the first Article of the 1966 International Human Rights Covenants, it is a highly politicized and context-bound right instead of being settled and observed in a way that its denial would need special justification. Still, the suggested inconsistency or non-compliance with the norm of self-determination is not intended to prove the uselessness or inappropriateness of the norm, but, on the contrary, to invite and encourage debate on the potential use and coverage of the right to self-determination. The second hypothesis is that within the concept of self-determination there are two normative dimensions. One is to do with the idea and practice of statehood, the nation and collectivity that may decide to conduct itself as an independent state. The other one is to do with self-determination as a human right, as a normative condition, to be enjoyed by people and peoples within states that supersedes state authority. These external and internal dimensions need to be seen as complementary and co-terminous, not as mutually exclusive alternatives. The thesis proceeds on the assumption that the internal dimension of the right, with human rights and democracy at its core, has not been considered as important as the external. In turn, this unbalanced and selective interpretation has managed to put the true normative purpose of the right making the world better and bringing more just polity models into a somewhat peculiar light. The right to self-determination in the African context is assessed through case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea. The study asks what these cases say about the right to self-determination in Africa and what their lessons learnt could contribute to the understanding and relevance of the right in today s Africa. The study demonstrates that even in the context of decolonization, the application of the right to self-determination has been far from the consistent approach supposedly followed by the international community: in many respects similar colonial histories have easily led to rather different destinies. While Eritrea secured internationally recognized right to self-determination in the form of retroactive independence in 1993, international recognition of distinct Western Sahara and Southern Sudan entities is contingent on complex and problematic conditions being satisfied. Overall, it is a considerable challenge for international legality to meet empirical political reality in a meaningful way, so that the universal values attached to the norm of self-determination are not overlooked or compromised but rather reinforced in the process of implementing the right. Consequently, this thesis seeks a more comprehensive understanding of the right to self-determination with particular reference to post-colonial Africa and with an emphasis on the internal, human rights and democracy dimensions of the norm. It is considered that the right to self-determination cannot be perceived only as an inter-state issue as it is also very much an intra-state issue, including the possibility of different sub-state arrangements exercised under the right, for example, in the form of autonomy. At the same time, the option of independent statehood achieved through secession remains a mode of exercising and part of the right to self-determination. But in whatever form or way applied, the right to self-determination, as a normative instrument, should constitute and work as a norm that comprehensively brings more added value in terms of the objectives of human rights and democracy. From a normative perspective, a peoples right should not be allowed to transform and convert itself into a right of states. Finally, in light of the case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea, the thesis suggests that our understanding of the right to self-determination should now reach beyond the post-colonial context in Africa. It appears that both the questions and answers to the most pertinent issues of self-determination in the cases studied must be increasingly sought within the postcolonial African state rather than solely in colonial history. In this vein, the right to self-determination can be seen not only as a tool for creating states but also as a way to transform the state itself from within. Any such genuinely post-colonial approach may imply a judicious reconsideration, adaptation or up-dating of the right and our understanding of it in order to render it meaningful in Africa today.

Regional Integration and the State : The Changing Nature of Sovereignty in Southern Africa and Europe

The study explores the role of the state in regional integration processes. The question is approached through theoretical discussion and two case-studies - SADC (Southern African Development Community) and the EU. The main research question of the study is, what are the possibilities and problems of the integration process in Southern Africa and how do they differ from the possibilities and problems of the integration process in Europe. The undelrying question of the study is why do states decide to participate in an integration process where they have to limit their sovereignty. Review of the theoretical discussion of the integration studies shows that the integration process is affected by several factors on different levels of the international system. But the state plays a central role in integration processes - integration processes are inititated and carried on by the participatig states. The European integration process shows that the interests of the state can change over time. At the beginning of the integration process, the objective was to strengthen participating states. Later EU member states have decided that it is in their interest to deepen the process even if it has meant limitation of their sovereignty. The determinant factor has been that the member states have considered it to be in their interst to deepen the process. In Southern Africa the integration process is only at the beginning. SADC aims to establish a free trade area by 2008. The biggest challenge is how to implement the integration process so that it benefits all member states in a region that is economically dominated by South Africa. In practice this can be achieved through establishment of corrective mechanisms, which ensure equitable distribution of benefits. This would require deeper integration and South Africa to adapt responsibility towards its regional partners. African integration processes in general have not been as successful as for example the EU. African states have been reluctant to limit their sovereignty in favour of regional organisations.This can be explained by the differences between European and African states. The EU member states have been democracies while African states have been characterised by concentration of power in the executive branch. Furthermore the political systems in Africa have been characterised by vertical clientelist reltionships. As a result it has not been in the interest of the political elite to limit the state sovereignty in favour of regional organisations. In recent years SADC has been relatively succesful in its integration process and reforms, but a lot remains to be done before the implementation of the free trade area can be succesful. The institutional structure and treaties of SADC differ from the structures of the EU. Member states are the main actors of the integration processes. Their differences are reflected in the process and produce different kinds of integration in different parts of the world.

Causes and consequences of inbreeding in the ant Formica exsecta

Human actions cause destruction and fragmentation of natural habitats, predisposing populations to loss of genetic diversity and inbreeding, which may further decrease their fitness and survival. Understanding these processes is a main concern in conservation genetics. Yet data from natural populations is scarce, particularly on invertebrates, owing to difficulties in measuring both fitness and inbreeding in the wild. Ants are social insects, and a prime example of an ecologically important group for which the effects of inbreeding remain largely unstudied. Social insects serve key roles in all terrestrial ecosystems, and the division of labor between the females in the colonies queens reproduce, workers tend to the developing brood probably is central to their ecological success. Sociality also has important implications for the effects of inbreeding. Despite their relative abundance, the effective population sizes of social insects tend to be small, owing to the low numbers of reproductive individuals relative to the numbers of sterile workers. This may subject social insects to loss of genetic diversity and subsequent inbreeding depression. Moreover, both the workers and queens can be inbred, with different and possibly multiplicative consequences. The aim of this study was to investigate causes and consequences of inbreeding in a natural population of ants. I used a combination of long-term field and genetic data from colonies of the narrow-headed ant Formica exsecta to examine dispersal, mating behavior and the occurrence of inbreeding, and its consequences on individual and colony traits. Mating in this species takes place in nuptial flights that have been assumed to be population-wide and panmictic. My results, however, show that dispersal is local, with queens establishing new colonies as close as 60 meters from their natal colony. Even though actual sib-mating was rare, individuals from different but related colonies pair, which causes the population to be inbred. Furthermore, multiple mates of queens were related to each other, which also indicates localized mating flights. Hence, known mechanisms of inbreeding avoidance, dispersal and multiple mating, were not effective in this population, as neither reduced inbreeding level of the future colony. Inbreeding had negative consequences both at the individual and colony level. A queen that has mated with a related male produces inbred workers, which impairs the colony s reproductive success. The inbred colonies were less productive and, specifically, produced fewer new queens, possibly owing to effects of inbreeding on the caste determination of female larvae. A striking finding was that males raised in colonies with inbred workers were smaller, which reflects an effect of the social environment as males, being haploid, cannot be inbred themselves. The queens produced in the inbred colonies, in contrast, were not smaller, but their immune response was up-regulated. Inbreeding had no effect on queen dispersal, but inbred queens had a lower probability of successfully founding a new colony. Ultimately, queens that survived through the colony founding phase had a shorter lifespan. This supports the idea that inbreeding imposes a genetic stress, leading to inbreeding depression on both the queen and the colony level. My results show that inbreeding can have profound consequences on insects in the wild, and that in social species the effects of inbreeding may be multiplicative and mediated through the diversity of the social environment, as well as the genetic makeup of the individuals themselves. This emphasizes the need to take into account all levels of organization when assessing the effects of genetic diversity in social animals.

Vaikeavammaisen nuoren aikuistuminen : Yksilöllinen ja erilainen elämänkulku

Transition to adulthood of severely disabled adolescents. Diversity in individual life courses. The focus of this study is to examine the transition to adulthood of severely disabled adolescents as part of their life course. The data for this study were gathered through interviews with nine severely disabled adolescents, who were interviewed several times over a period of eight years. At the beginning of the study the adolescents were between 18 and 24 years old. The informants had severe disabilities manifesting themselves as physical incapacity, cerebral palsy, vision or hearing impairment, neurological disease, or developmental disability. One of the adolescents communicated with symbols. All except one used a wheelchair. As severely disabled adolescents, they received benefits from Kela for persons with severe disabilities, such as the higher-rate or special disability allowance or disability pension, the higher-rate or special pensioners' care allowance, or medical rehabilitation services. The interviews focused on a number of selected themes such as relationships, family, education, work, leisure-time activities, dating, decision-making, independence, happiness, and one s self-image and identity. Data were also derived from interviews with five experts. Two of the experts interviewed were severely disabled themselves. The theoritical foundation of the study lies in perviuos research on the severly disabled, the transition to adulthood and the life course. The method of analysis and interpretation is qualitative and based on interviews with the adolescents. In terms of the analytical process, the focus is on recognizing individual events in the transition process to adulthood and identifying the meanings assigned to them by the adolescents. The narratives also provide a method to shed light on the individuality of the transition. The individual situations of severely disabled adolescents vary, and their disability impacts the range of options available to them as they plan their life course. The medical and social models of disability also have an effect on life courses. Although severely disabled adolescents are able to attain some goals, they remain outsiders in many respects. Key words: Disabled person, severely disabled person, adolescent, transition to adulthood, identity, life course.

Italian ja Veneton läänin kolmas sektori. Maaraportti maaseutualueiden palvelutuotannon haasteista ja hyvistä käytännöistä.

Tiivistelmä Maaraportin tavoitteena on luoda yleiskatsaus Italian kolmanteen sektoriin ja tutkimus kohdistuu erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevan Veneton läänin kolmannen sektorin palvelutuotantoon. Raportissa tarkastellaan erityisesti kolmannen sektorin ja julkisen palvelutuotantosektorin sekä julkishallinnon toiminnallisia suhteita. Kolmannen sektorin mahdollisuuksia vastata maaseutualueiden palvelujen tarjonnan haasteisiin on pyritty analysoimaan. Italia on julkishallinnon ja kolmannen sektorin palvelutuotannon kannalta tarkasteltuna nykytilanteessa mielenkiintoinen testilaboratorio koko Euroopan mittakaavassa johtuen maan historiallisista, kulttuuri-sista, kieli- ja maantieteellisistä sekä itse väestöpohjan tarjoamista haasteista. Italiasta ei voida puhua yhden homogeenisen valtiokäsitteen alla, koska maa toimii kulttuurisista perinteistään johtuen kolmella eri nopeudella. Itse valtio käsitettäkin tulkitaan Italiassa monin eri tavoin pohjautuen ”valtiona” nähdyn organisaation käytännön funktioon sitoutuneena alueellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Teollinen, dynaaminen yritysten varakas Pohjois-Italia henkilöityneenä Milanoon, hallinnon ja kulttuurin leimaama Keski-Italia kiteytyneenä ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja Napolin alapuolinen Etelä-Italia, joka painii ”järjestelmässä sisällä olevan järjestelmänsä” kanssa eivät ole koskaan muodos-taneet oikeasti yhtenäistä Italian valtiota. Italiassa erillisinä itsehallinnollisina alueina toimivat lääneiksi luettavat Sisilia, Trentino Alto-Adige, Val di Aosta, Sardegna ja Friuli-Venezia Giulia, mikä lisää hallinnollista kirjavuutta. Viimeisten vuosien aikana Italian julkishallinto on ollut jatkuvassa transitiotilassa yrittäessään kohdata uudistumisen vaateita globalisoituvassa maailmassa. Italiassa on meneillään hidas siirtyminen liittovaltiomaiseen järjestelmään ja jopa syvempään paikallisuuteen. Massiivinen ja raskas julkishallintokoneisto neljällä eri tasolla (valtio - lääninhallinnolliset alueet - vahvat maakunnat - kunnat) on erittäin hankalasti modernisoitavissa, mutta poliittinen tahtotila on vaihtumassa klassista vahvaa keskushallintoa kannattavasta ajattelutavasta hyväksymään federalistisia, alueellisia hallintoratkaisuja. Italiassa on herätty havaitsemaan, että ongelmien ratkaisu täytyy viedä itse alueille ja niiden ihmisille, koska unilateraalinen keskushallinnointitapa ei enää vastaa monikerroksisiin, moniulotteisiin alueellisiin haasteisiin. Jokaisella alueella on erilaiset lähtökohdat ongelmien ratkaisuihin myös globalisoitumisen asettamissa yhteisissä haasteissa. Kolmannen sektorin asema arvostettuna italialaisten kansalaispalvelujen täydentäjänä ja tuottajana alkaa olla nykypäivää. Kolmannen sektorin elintärkeä osuus uusien palvelutarpeiden tunnistamisessa on jo yleisesti tunnustettu tosiasia Italiassa. Vapaaehtoisjärjestöt toimivat eturivissä kansalaisten arkipäivässä ja pystyvät näin kanavoimaan ensimmäisinä sosiaalista kehityskulkua ja kohottamaan esiin erilaisia marginaalistenkin ryhmien tarpeita sekä vastaamaan niihin. Kolmas sektori laajentaa, tuottaa ja paikkaa paikallista julkista palvelutuotantoa. Ratkaiseva askel lainsäädännölliseltä kannalta on ollut rahoitusvirtojen ohjaaminen kolmannen sektorin ns. ONLUS-organisaatioille ja ONLUS-statuksen perustaminen vuonna 1997. Italiassa on 60 231.214 asukasta (31.7.2009) ja se on hallinnollisesti jakaantuneena 8 100 kuntaan. Suomessa vastaavat luvut ovat 5 350 712 asukasta ja 348 kuntaa (11/2009). Maantieteelliseltä kooltaan Italia ei eroa 301 338 km2:n pinta-alallaan paljonkaan Suomesta (338 424 km2). Väestömäärän erojen vuoksi Italiassa on keskimäärin 199,9 asukasta neliökilometrillä ja Suomessa 17,1. Maiden välinen suora vertailu ei ollut mittakaavaerojen vuoksi järkevää. Kuntien hallinnollinen rooli on Italiassa painotukseltaan erilainen kuin Suomessa. Suomessa kuntien vastuulla oleva sosiaali-, terveydenhuolto- ja koulutoimi eivät ole samassa laajuudessa italialaisten kuntien vastuulla vaan näiden toimialojen vastuulliset tahot ovat läänit terveydenhoitopiireineen sekä maakuntahallinto koulupiirien osalta. Italialaisten kuntien vastuualueet voivat myös vaihdella mittavasti perustuslaissa määriteltyjen perustoimien lisäksi. Tutkimuksen kohteeksi on rajattu Koillis-Italiassa sijaitseva Veneton läänin alue, koska se on väkimäärältään lähes yhtä suuri kuin Suomi, 4 893 309 asukasta (31.3.2009). Kuntien lukumäärä on huimaava 581 kpl. Veneto on maantieteelliseltä alueeltaan pieni ja harvaan asuttua maaseutua on pinta-alasta melko niukasti. Pohjoisen osan vuoristoalueet karuine olosuhteineen muodostavat palvelutuotannollisesti haas-teellisen ympäristön, joka on verrattavissa suomalaisten maaseutualueiden tilanteeseen. Venetossa on omaksuttu Italian mittakaavassa innovatiivisia ratkaisuja julkishallinnon palvelutuotannon ja kolmannen sektorin toiminnan osalta. Veneton alue on luokiteltu maailman pienyritysintensiivisimmäksi alueeksi, mikä heijastuu myös alueen palvelutuotantoratkaisuissa. Raportti esittelee ensin Italian hallintoa, keskushallinnon, paikallishallinnon ja tutkimuksen asettelulle olennaisten kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Tämä on välttämätöntä, sillä kolmannen sektorin toiminta on Italiassa hyvin pitkälle lainsäädännöllä ohjattua ja rajattua. Kolmannen sektorin käsitteistöä, toimijoita, järjestäytymistä ja sen toimintaa säätelevää lainsäädäntöä esitellään tarkemmin. Veneton läänin osalta kolmanteen sektoriin perehdytään sekä hallinnon että toimijakentän näkökulmia tulkiten. Raportin lopussa esitellään kolmannen sektorin palvelutuotantoon ja hallinnointiin liittyviä case-esimerkkitapauksia.

Suomen metsäteollisuuden uusien mahdollisuuksien aluetaloudelliset vaikutukset

Biojalostamo lisäisi talouskasvua ja työllisyyttä Tutkimuksessa selvitettiin biojalostamotoiminnan aluetaloudellisia vaikutuksia Kymenlaakson ja Satakunnan maakuntiin. Biodieselin valmistus kohentaisi molemmilla alueilla talouskasvua yhteensä 3,0–3,5 prosenttiyksiköllä eli noin 200 miljoonalla eurolla vuoteen 2020 mennessä. Työllisyys paranisi Kymenlaaksossa 437 ja Satakunnassa 420 henkilötyövuodella. Biojalostamotoiminta näyttäisi tukevan työllisyyttä suhteellisesti vähemmän kuin talouskasvua johtuen alan pääomavaltaisuudesta. Kymenlaakso hyötyisi biojalostamosta hiukan enemmän kuin Satakunta johtuen aluetalouksien rakenteellisista eroista. Metsäteollisuuden menetyksiä voitaisiin kompensoida Kymenlaakso on kärsinyt metsäteollisuuden supistumisesta tähän asti suurimmat menetykset. Biojalostamon perustaminen Kymenlaaksoon voisi merkittävästi korvata paperin tuotannon laskusta aiheutuneita menetyksiä. Talouskasvun suhteen biojalostamo voisi korvata puolet menetyksistä. Työllisyysmenetyksistä biojalostamotoiminta pystyisi kompensoimaan noin neljäsosan. Tukien merkitystä biojalostamon aluetaloudellisiin vaikutuksiin selvitettiin tukityypeittäin ja -tasoittain. Sekä raaka-aine- että tuotantotukivaikutukset jäivät simuloinneissa vaatimattomiksi. Tukien tehottomuutta selittää niiden pienuus. Muut toimialat kärsivät biojalostamoalan tukemisesta, mikä vähentää tukien aluetaloudellista vaikuttavuutta. Toisaalta reaalimaailmassa tuet voivat olla ratkaisevassa asemassa bioenergia-alan käynnistyessä ja sen kehityksen alkumetreillä. Bioenergia-strategian mukainen kehitys tuottaisi tulosta Bioenergian käytön lisäämisen aluetaloudellista vaikuttavuutta tutkittiin Keski-Suomen maakuntaa koskevan tapaustutkimuksen avulla. Vaikutusten laskenta pohjautui maakunnan bioenergian käytön tavoitteiden mukaisiin määriin. Mikäli bioenergian käyttö kasvaisi Keski-Suomessa neljällä terawattitunnilla vuoteen 2015 mennessä, vaikutus talouskasvuun olisi yhteensä 0,5 prosenttiyksikköä eli 35 miljoonaa euroa. Maakunnan työllisyys paranisi yli 200 henkilötyövuodella. Todennäköisesti myönteisiä aluetalousvaikutuksia vahvistaisi vielä alueen energiaostoista johtuvien vuotojen väheneminen energiaomavaraisuuden kasvaessa. Keski-Suomelle voisi kertyä hyötyjä myös bioenergiateknologian alan laitevalmistuksen osaamisen lisääntymisen kautta. Biojalostamotoiminta on täysin uudenlaista toimintaa, joten tilastollista seurantatietoa tältä alalta ei ole käytettävissä. Julkisia teknis-taloudellisia selvityksiä biodieselin tuotannosta on saatavilla suhteellisen niukasti. Koska simuloinneista saadut tulokset perustuvat biojalostamolle oletettuun kustannusrakenteeseen, tuloksia on tästä syystä käsiteltävä vain suuntaa-antavina. Ruralia-instituutti suosittaa biojalostamotoiminnan aluetaloudellisten vaikutusten seuraamista ja laskelmien päivittämistä, kun tarkempaa tietoa biojalostamon tuotannon kustannuksista ja tuotteiden kysynnän rakenteesta on saatavilla. Biojalostamon kustannusrakenne. Biojalostamotoiminta kompensoisi noin puolet massa- ja paperiteollisuuden supistumisesta aiheutuneista talouskasvun menetyksistä Kymenlaaksossa.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Muistoja kadonneesta valtiosta: DDR:n arkipäivän muistaminen, museoiminen ja Ostalgie

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään DDR:n arkipäivän muistamista ja museoimista sekä DDR-nostalgiaa eli Ostalgieta. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia muistin ja nostalgian muotoutumiseen ja pohditaan sitä, millä tavoin Saksan menneisyys ja historiapolitiikka ovat vaikuttaneet siihen, kuinka DDR:n menneisyyttä nykyään käsitellään. Työ perustuu Berliinissä, Saksassa huhti-heinäkuussa 2010 kerättyyn aineistoon, joka koostuu haastatteluista, vierailuista DDR:n arkipäivää käsitteleviin museoihin sekä verkkoaineistosta. DDR:n arkipäivää esittelevissä museoissa DDR:n materiaalinen menneisyys on pyritty säilyttämään, jotta muisti siitä ei katoaisi. Museoiden näyttelyt herättelevät ja ylläpitävät muistia sekä valistavat kävijöitä siitä, millaista tavallinen ja arkinen elämä DDR:ssä oli. Museot luovat korostetun ei-poliittisilla ja arkipäiväisillä näyttelyillä vastanarratiiveja viralliselle valtion DDR:stä ylläpitämälle suurnarratiiville, jossa DDR nähdään pelkkänä totalitaarisena diktatuurina ja sorron symbolina. Yhteisöpalvelu Facebookista löytyvässä keskusteluryhmä DDR Zonenkinderissä ihmiset jakavat omakohtaisia ja subjektiivisia muistojaan menneestä. Ryhmä luo vapaan ja avoimen foorumin jakaa muistoja, tuntea yhteisöllisyyttä ja koota kollektiivista muistia menneestä. Sekä DDR-museot että DDR Zonenkinder synnyttävät vaihtoehtoisia näkemyksiä DDR:n menneisyydestä, nämä ovat muussa keskustelussa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. DDR:n kaaduttua 1989 ja vuotta myöhemmin Saksojen yhdistyttyä alkoi Saksassa kiivas keskustelu siitä, kuinka DDR:n menneisyyttä tulisi käsitellä. Saksa on toistaiseksi ainoa maa, jossa on yhden vuosisadan aikana järjestetty kaksi totuuskomissiota: ensimmäinen holokaustin ja toinen DDR:n kaatumisen jälkeen. Saksan kielessä on jopa kaksi sanaa, Vergangenheitsbeweltigung sekä Geschichtsaufarbeitung, jotka tarkoittavat menneisyyden käsittelyä tai sen työstämistä. Voi siis sanoa, että vaikean menneisyyden käsittely on saksalaisten erityisosaamista. Totuuskomissio, rajavartioiden oikeudenkäynnit, Stasin arkistojen läpikäyminen sekä DDR:n vertaaminen kolmanteen valtakuntaan saivat itäsaksalaiset tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaisiksi, joilla ei ollut oikeutta omaan menneisyyteensä, mutta ei myöskään omaan tulevaisuuteensa. Itäsaksalaisista tuntui, ettei heidän elämänsä menneisyys näkynyt Länsi-Saksan hallinnoimassa historiankirjoituksessa. DDR:n nopea katoaminen niin poliittisena järjestelmänä kuin materiaalisena kulttuurina kiihdytti Ostalgien syntyä. Itäsaksalaisten vuosikymmeniä odottamat läntiset kulutushyödykkeet sekä vauraus ja hyvinvointi eivät saavuttaneetkaan itää siinä määrin ja yhtä nopeasti kuin siellä oli oletettu. Yhdistymisen aikaansaama euforia muuttui pian pettymykseksi, kun uuteen systeemin sopeutuminen ei onnistunut kivuttomasti. Analyysissa käytetään Daphne Berdahlin näkemystä Ostalgiesta keinona luoda vastanarratiiveja. Tämän lisäksi analyysissä tukeudutaan Paul Cooken näkemykseen Ostalgiesta Länsi-Saksan harjoittaman itäsaksalaisen kulttuurin ja historian kolonisaation vastustamisena. Tutkielmassa Ostalgie nähdään itäsaksalaisten vastarintana ja itsemääräämisoikeuden vaatimisena. Tutkielmassa tullaan myös siihen johtopäätökseen, että Ostalgiessa pohjimmiltaan kysymys on uuden järjestelmän ja länsimaisen kulttuurin hallitsemisesta ripauksella itäsaksalaista erityislaatuisuutta eikä niinkään menneisyyden haikailusta tai halusta palauttaa DDR valtiona tai poliittisena järjestelmänä. Ostalgien avulla itäsaksalaiset rakentavat uudenlaista identiteettiä uudessa systeemissä, mutta kuitenkin säilyttävät osan jotain vanhaa ja erityslaatuista.