Health-related quality of life in school children: validation of instrument, child self assessment, parent-proxy assessment and school nursing documentation of health check-ups

The aims of this study were to validate an international Health-Related Quality of Life (HRQL) instrument, to describe child self and parent-proxy assessed HRQL at child age 10 to 12 and to compare child self assessments with parent-proxy assessments and school nursing documentation. The study is part of the Schools on the Move –research project. In phase one, a cross-cultural translation and validation process was performed to develop a Finnish version of Pediatric Quality of Life Inventory™ 4.0 (PedsQL™ 4.0). The process included a two-way translation, cognitive interviews (children n=7, parents n=5) and a survey (children n=1097, parents n=999). In phase two, baseline and follow-up surveys (children n=986, parents n=710) were conducted to describe and compare the child self and parent-proxy assessed HRQL in school children between the ages 10 and 12. Phase three included two separate data, school nurse documented patient records (children n=270) and a survey (children n=986). The relation between child self assessed HRQL and school nursing documentation was evaluated. Validity and reliability of the Finnish version of PedsQL™ 4.0 was good (Child Self Report α=0.91, Parent-Proxy Report α=0.88). Children reported lower HRQL scores at the emotional (mean 76/80) than the physical (mean 85/89) health domains and significantly lower scores at the age of 10 than 12 (dMean=4, p=<0.001). Agreement between child self and parent-proxy assessment was fragile (r=0,4, p=<0.001) but increased as the child grew from age 10 to 12 years. At health check-ups, school nurses documented frequently children’s physical health, such as growth (97%) and posture (98/99%) but seldom emotional issues, such as mood (2/7%). The PedsQLTM 4.0 is a valid instrument to assess HRQL in Finnish school children although future research is recommended. Children’s emotional wellbeing needs future attention. HRQL scores increase during ages between childhood and adolescence. Concordance between child self and parent-proxy assessed HRQL is low. School nursing documentation, related to child health check-ups, is not in line with child self assessed HRQL and emotional issues need more attention.

Health Related Quality of Life after Childhood Cancer - A Finnish Nationwide survey

The purpose of this Finnish epidemiological nationwide cross-sectional study was to evaluate the Health Related Quality of Life (HRQL) of young people that have survived childhood cancer at least four years after cancer diagnosis. The study aims were (1) to increase knowledge and understanding about the relationship between childhood cancer and its treatment and HRQL of childhood cancer survivors and (2) to identify survivors who need and could benefit from ongoing long-term follow-up, as well as (3) to identify what kind of aftercare the childhood cancer survivors will possibly need. HRQL and fatigue of currently still young survivors of extracranial childhood malignancies were evaluated with self-reports and parent proxy reports. HRQL was measured with age-appropriate generic instruments: PedsQL™, SF-36, 15D, 16D and 17D. Fatigue for children and adolescents aged below 18 years was measured with the PedsQL™ Multidimensional Fatigue Scale Finnish version. PedsQL™ parent-proxy and the PedsQL™ Multidimensional Fatigue Scale Parentproxy instruments were used to assess the perception of the parents on HRQL and fatigue of their children and adolescents. Postal-survey questionnaires were mailed to 852 childhood cancer survivors aged 11-27 years and their randomly selected gender-, age and living-place matched controls, as well as under 18-year-old children´s parents. A total of 474 survivors, 595 controls, 209 survivor’s parent and 253 control’s parent replied. The mean age of survivors at the time of the study was 18.4 years. The mean length of survival was 12.3 years, and the mean age at diagnosis 5.5 years. The most of the Finnish childhood cancer survivors evaluated that their HRQL as good. Survivors rated their HRQL equal or higher than their controls. The only dimension where the survivors scored poorer than the controls was the 15D mobility dimension. Survivors of childhood cancer did not suffer from significant fatigue. There were subgroups of childhood cancer survivors who had poorer level of HRQL, and suffered from fatigue more than the reference group. The demographic factors that associated with poorer HRQL were female gender, greater weight, living alone, need of remedial education, an additional non-cancer diagnosis, survivors with siblings, and self-reported unhappiness. Disease-related factors that associated with poorer HRQL were higher age at the time of diagnosis, the diagnosis of Wilms tumor, neuroblastoma, or osteosarcoma, and treatment with stem cell transplantation. The factors associated with more fatigue in survivors were male gender, older age at evaluation, the need of remedial education at school, lower overall average grade in the latest school marks report, length of survival more than 10 years, lower HRQL-scores, and a sarcoma diagnosis. However, all the used demographic and disease related factors explained only about one third of the variation in the HRQL scores. In open questions, the survivors were most worried about their physical health, but were also worried about their mental health, cancer inheritance, late-effects, and fertility and relapse issues. It seems that there are subgroups of survivors who need and could benefit from ongoing long-term follow-up. In the future, the survivors of childhood cancer need more information about their physical and mental health, as well as on their cancer inheritance, possible late-effects including fertility issues, and on the risk of relapse.

Työssä jaksaminen. Case: Lappeenrannan kaupunki

Tämän pro gradu –tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät työyhteisössä vaikuttavat työssä jaksamiseen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla työntekijöitä kolmessa Lappeenrannan kaupungin yksikössä. Työssä jaksaminen kuvaa työntekijän suhtautumista työhönsä. Jaksaminen on tärkeää niin työntekijälle, työnantajalle kuin myös yhteiskunnalle. Olennaisiksi jaksamiseen vaikuttaviksi tekijöiksi katsotaan niin työympäristö ja työolot, itse työ ja sen hallinta sekä osaaminen, työyhteisön toiminta ja sen kehittäminen kuin myös henkinen jaksaminen ja oma fyysinen sekä psyykkinen terveys. Tämän tutkimuksen mukaan työntekijät kokivat työn hyvän hallinnan ja omien vaikutusmahdollisuuksien edesauttavan jaksamista. Samoin toimivat ja läheiset suhteet lähimpiin työtovereihin auttoivat kestämään työpaineita ja stressiä.

Improving Quality of Life of Patients With Schizophrenia In Acute Psychiatric Wards

The overall goal of this study was to identify means by which the quality of life (QoL) of patients with schizophrenia could be improved in acute psychiatric wards. First, subjective QoL of patients (n=35) was explored. Second, two different QoL instruments (EuroQoL-5D, EQ-5D; Quality of Life Enjoyment and Satisfaction Questionnaire Short Form, Q-LES-Q SF) were examined. Third, patients’ (n=35) and nurses’ (n=29) perceptions of nursing interventions to support patients’ QoL were examined. Fourth, the effect of three different patient education methods on patients’ QoL (n=311) was compared. The data were collected during the period 2005-2007. Patients named health, family, leisure activities, work or study, and social relationships most frequently as their important QoL areas. It emerged that patients’ QoL was impaired. Examination of two QoL instruments showed that the EQ-5D has moderate and the Q-LES-Q SF good internal consistency. Moreover, both instruments proved to be reasonably valid and feasible for use with patients with schizophrenia. Altogether six nursing interventions which nurses use to support patients’ QoL, and which should be further developed were identified from nurses’ descriptions: interventions related to care planning, empowering interventions, social interventions, activating interventions, security interventions, and interventions to support physical health. Evaluation of different patient education methods showed that patients’ QoL improved significantly during follow-up. No significant differences between groups were found. In light of the findings it is recommended to assess QoL of patients with schizophrenia as a basis for care planning and care evaluation in clinical settings. Valid and feasible instruments should be used in this assessment. Moreover, it is recommend that nursing interventions should be further developed to better improve patients’ QoL.

Commitment to military service among Finnish conscripts

This research establishes the primary components, predictors, and consequences of organizational commitment in the military context. Specifically, the research examines commitment to the military service among Finnish conscripts and whether initial affective commitment prior to service predicts later commitment, attitudes, behavior, and performance, and, furthermore, analyzes the changes in commitment and its possible outcomes. The data were collected from records as well as by surveys from 1,387 rank and file soldiers, immediately after they reported for duty, near the end of basic training, and near the end of 6 to 12 months of service. The data covered a wide array of predictor variables, including background items, attitudes toward conscription, mental and physical health, sociability, training quality, and leadership. Moreover, the archival data included such items as rank, criminal record, performance ratings, and the number of medical examines and exemptions. The measures were further refined based on the results of factor analysis and reliability tests. The results indicated that initial commitment significantly corresponded with expected adjustment, intentions to stay in the military, and acceptance of authority. Moreover, initial commitment moderately related to personal growth, perceived performance, and the number of effective service days at the end of service. During basic training, affective commitment was mostly influenced by challenging training, adjustment experiences, regimentation, and unit climate. At the end of service, committed soldiers demonstrated more personal growth and development in service, had higher-level expected performance, and less malingering during their service. Additionally, they had significantly more positive attitudes toward national defense. The results suggest that affective commitment requires adequate personal adjustment, experiences of personal growth and development, and satisfaction with unit dynamics and training. This research contributes to the theoretical discussion on organizational commitment and the will to defend the nation and advances developing models to support and manage conscript training, education, leadership, and personnel policy. This is achieved by determining the main factors and variables, including their relative strength, that affect commitment to the military service. These findings may also facilitate in designing programs aimed at reducing unwanted discharges and inadequate performance. In particular, these results provide tools for improving conscripts’ overall attachment to and identification with the military service.

Läheisen rooli ja tuen tarve iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata läheisen roolia ja tuen tarvetta iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tavoitteena oli saada tietoa iäkkäiden kotiutusprosessista läheisen näkökulmasta ja muodostaa käsitteellinen malli, jossa on tyypitelty läheisen erilaiset roolit, niihin vaikuttavat tekijät ja tuen tarpeet iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tutkimus oli kuvaileva tutkimus, jossa sovellettiin metodologista triangulaatiota. Kotiutuva iäkäs nimesi läheisen (n=14), jolta kerättiin tutkimusaineistoa teemahaastattelulla ja kyselyllä (COPE -indeksi, Carers of Older People in Europe). Rekrytointi tapahtui viidellä arviointi- ja kuntoutusosastolla Etelä-Suomessa kesällä 2015. Teemahaastattelu analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä ja kyselyn (COPE -indeksi) vastauksista laskettiin prosenttiosuudet ja kolmella osa-alueella laskettiin lisäksi summapisteiden keskiarvot. Tutkimuksen päätulos tuli teemahaastattelun sisällön analyysistä, jota vahvistettiin kyselystä (COPE -indeksi) saaduilla tuloksilla. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyi käsitteellinen malli läheisen roolista ja tuen tarpeista iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Läheisen rooli jakautui neljään päärooliin, jotka olivat iäkkään arjen auttajan rooli, edunvalvojan rooli, tukijan rooli ja vastuunkantajan rooli. Arjen auttajan rooliin kuului läheisen käytännön järjestäjän rooli ja kodinhoitajan rooli. Edunvalvojan rooliin sisältyi iäkkään terveydellinen edunvalvojan rooli, taloudellinen edunvalvojan rooli ja puolestapuhujan rooli. Tukijan rooli muodostui iäkkään virkistäjän roolista ja muutokseen sopeuttajan roolista. Näissä rooleissa toimimiseen vaikuttavia tekijöitä olivat läheisen ja iäkkään välinen suhde, läheisen oma elämä, rooliin saatu tuki ja roolin mielekkyys. Läheisen roolissa tuen tarpeita olivat arjen tuki, roolissa toimimisen tuki, rohkaiseva ja sosiaalinen tuki. Kyselyn (COPE -indeksi) tulokset täydensivät kuvausta läheisen rooliin vaikuttavista tekijöistä ja tuen tarpeista. Keskeistä tuloksissa oli, että läheisillä oli hyvä suhde iäkkäisiin, avustaminen koettiin vaivan arvoiseksi ja muiden ihmisten koettiin arvostavan heidän toimimistaan iäkkään avustajana. Ajoittain avustaminen koettiin liian vaativana tuoden kielteisiä vaikutuksia omaan tunne-elämään ja fyysiseen terveydentilaan, tunnettiin olevan ansassa. Läheiset tunsivat saavansa hyvin tukea perheeltä, mutta sosiaali- ja terveyspalveluista saatavassa tuessa koettiin parannettavaa. Tämän empiirisen tutkimuksen tuloksena tuotettu käsitteellinen malli todentaa läheisen roolin monimutkaisuuden ja moniulotteisuuden. Läheisen roolissa tarvitaan erityistä tukea tilanteiden muuttuessa, kuten kotiutustilanteissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä iäkkäiden yksilöllistä kotiutumista ja tilanteeseen sopivia läheisen roolia tukevia palveluita.

Physical activity in adolescence - with special reference to cardiovascular health

Liikunta ja sydän- ja verisuoniterveys nuorilla Aikuisiällä ilmenevien sydän- ja verisuonisairauksien kehitys alkaa lapsuudessa. Vähäinen liikunta lisää vaaraa sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä vaikuttaa haitallisesti näiden sairauksien riskitekijöihin läpi elämän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten liikuntaa ja sen yhteyttä sydän- ja verisuoniterveyteen. Sydän- ja verisuoniterveyttä tutkittiin riskitekijöiden sekä valtimon laajentumiskyvyn avulla. Tutkittavat koostuivat nuorista, jotka osallistuivat pitkäaikaisen sepelvaltimotaudin ehkäisytutkimuksen (STRIP) 13-vuotistutkimuskäynnille ja jotka raportoivat vapaa-ajan liikuntatottumuksensa (n=560). Liikunnan lisäksi nuorten pituus, paino, verenpaine ja olkavaltimon laajentumiskyky mitattiin sekä analysoitiin laboratorionäytteitä (otettiin verinäyte) ja selvitettiin ruoankäyttöä. Vähäinen vapaa-ajan liikunta oli yleistä etenkin tytöillä. Vapaa-ajallaan vähän liikkuvat pojat viettivät enemmän aikaa televisio- ja tietokoneruudun ääressä kuin vapaa-ajallaan paljon liikkuvat pojat. Äidin, toisin kuin isän, vapaa-ajan liikunta ja paino olivat yhteydessä lapsen vapaa-ajan liikuntaan. Vähän liikkuvat tytöt olivat olleet jo kahden vuoden iästä saakka useammin ylipainoisia kuin runsaammin liikkuvat ikätoverinsa. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden kasautuminen oli tavallisempaa vähän kuin paljon liikkuvilla nuorilla. Vähän liikkuvilla pojilla oli lisäksi huonompi olkavaltimon laajentumiskyky kuin paljon liikkuvilla pojilla. Tämä on tärkeä löydös, koska valtimon laajentumiskyky kuvannee sydän- ja verisuoniterveyttä jo ennen rakenteellisten muutosten ilmaantumista. Useat nuoret, etenkin tytöt, liikkuivat vähän vapaa-ajallaan. Vähäisellä vapaa-ajan liikunnalla oli haitallinen yhteys sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin sekä valtimon laajentumiskykyyn. Nuorten kannustaminen liikunnalliseen elämäntapaan on erittäin tärkeää sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi sekä nuoren että kansanterveyden kannalta.

Patient-perceived health-related quality of life during recovery after total hip arthroplasty – a 6-month follow-up study

Potilaiden käsitys terveyteen liittyvästä elämänlaadusta lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisenä toipumisaikana – kuuden kuukauden seurantatutkimus Tässä kaksivaiheisessa seurantatutkimuksessa tarkasteltiin potilaiden käsitystä terveyteen liittyvästä elämänlaadusta lonkan tekonivelleikkauksen jälkeisenä toipumisaikana. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksena oli sekä kuvailla potilaiden kokemuksia potilaana olosta, saamastaan hoidosta ja terveyspalveluorganisaatiosta että analysoida aikaisempien tutkimusten perusteella leikkauksen tuloksia potilaan kannalta. Toisessa vaiheessa tarkoituksena oli arvioida potilaiden kokemaa elämänlaatua leikkauksen jälkeen, ja sitä vaikuttivatko primaaritulokset (fyysinen toimintakyky, kipu, ahdistus) tai taloudelliset seuraukset (potilaiden itsensämaksamat kustannukset, palvelujen käyttö) terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää mahdolliset kriittiset ajankohdat tai tekijät, jotka saattavat hidastaa toipumista ja siten huonontaa potilaiden elämänlaatua. Tätä tietoa voidaan käyttää hoitotyössä kun suunnitellaan sopivaa hoitoa ja tukea toipumisajalle. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa primaarileikkaukseen tulevat potilaat (n = 17) kuvailivat teemahaastatteluissa kokemuksiaan kahdesti leikkauksen jälkeen. Haastatteluaineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Lisäksi 17 tutkimusartikkelista analysoitiin deduktiivisella sisällönanalyysilla leikkauksen tuloksia potilaalle, tuloksiin vaikuttavia tekijöitä ja käytetyt tutkimusmetodit. Toisessa vaiheessa primaari- tai revisioleikkaukseen tulevat potilaat (n = 100) arvioivat leikkauksen tuloksia kuuden kuukauden ajan leikkauksen jälkeen: terveyteen liittyvää elämänlaatua, primaarituloksia ja taloudellisia seurauksia. Aineisto kerättiin erilaisilla mittareilla: Sickness Impact Profile, Finnish Version, Stait-Trait Anxiety Inventory, ja Numeric Rating Scale. Lisäksi käytettiin tätä tutkimusta varten tehtyjä kyselylomakkeita: Fyysinen toimintakyky-mittari, Palvelujen käyttö-mittari ja Kustannusmittari. Tutkimuksen toiseen vaiheen tulokset analysoitiin tilastollisilla menetelmillä. Potilaiden terveyteen liittyvä elämänlaatu parani ja kipu lievittyi leikkauksen jälkeen ja fyysinen toimintakyky lisääntyi toipumisaikana. Positiivisista muutoksista huolimatta potilaat kokivat ahdistusta samassa määrin kuin ennen leikkaustakin. Palvelujen käyttö vaihteli toipumisajan kuluessa ja potilaiden maksamissa kustannuksissa oli suuria vaihteluita. Fyysisen toimintakyvyn lisääntyminen ja kivun lieveneminen paransivat terveyteen liittyvää elämänlaatua. Sen sijaan huonompi elämänlaatu toipumisaikana oli yhteydessä suurempaan palvelujen käyttöön, kun taas kustannuksilla ei ollut yhteyttä elämänlaatuun. Potilaiden ominaispiirteet tulisi ottaa enemmän huomioon suunniteltaessa sopivaa leikkauksenjälkeistä hoitoa ja tukea. Potilaat tarvitsevat yksilöllisiä ohjeita, sillä monet taustatekijät (esim. ikä, sukupuoli, preoperatiivinen kipu, siviilisääty, ja leikkaustyyppi) vaikuttavat toipumiseen.

Bone Mineral Accrual in Physically Active Girls. With Special Reference to Reduction in Physical Activity Level and Use of Oral Contraceptives

Adolescence is an important time for acquiring high peak bone mass. Physical activity is known to be beneficial to bone development. The effect of estrogen-progestin contraceptives (EPC) is still controversial. Altogether 142 (52 gymnasts, 46 runners, and 42 controls) adolescent women participated in this study, which is based on two 7-year (n =142), one 6-year (n =140) and one 4-year (n =122) follow-ups. Information on physical activity, menstrual history, sexual maturation, nutrition, living habits and health status was obtained through questionnaires and interviews. The bone mineral density (BMD) and content (BMC) of lumbar spine (LS) and femoral neck (FN) were measured by dual- energy X-ray absoptiometry. Calcaneal sonographic measurements were also made. The physical activity of the athletes participating in this study decreased after 3-year follow-up. High-impact exercise was beneficial to bones. LS and FN BMC was higher in gymnasts than in controls during the follow-up. Reduction in physical activity had negative effects on bone mass. LS and FN BMC increased less in the group having reduced their physical activity more than 50%, compared with those continuing at the previous level (1.69 g, p=0.021; 0.14 g, p=0.015, respectively). The amount of physical activity was the only significant parameter accounting for the calcaneal sonography measurements at 6-year follow-up (11.3%) and reduced activity level was associated with lower sonographic values. Long-term low-dose EPC use seemed to prevent normal bone mass acquisition. There was a significant trend towards a smaller increase in LS and FN BMC among long-term EPC users. In conclusion, this study confirms that high-impact exercise is beneficial to bones and that the benefits are partly maintained even after a clear reduction in training level at least for 4 years. Continued exercise is needed to retain all acquired benefits. The bone mass gained and maintained can possibly be maximized in adolescence by implementing high-impact exercise for youngsters. The peak bone mass of the young women participating in the study may be reached before the age of 20. Use of low-dose EPCs seems to suppress normal bone mass acquisition.

Supporting older people’s independent living at home through social and health care collaboration

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumista sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä iäkkäiden kotihoidon asiakkaiden voimavaroista arjesta selviytymisen näkökulmasta, ja tutkia miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutuu. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa sovellettiin kuvailevaa ja vertailevaa tutkimusasetelmaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden länsisuomalaisen kunnan kotihoidon asiakkailta (≥65 v.) ja heitä hoitavilta ammattihenkilöiltä. Kotihoidon 21 iäkästä asiakasta kuvasivat omia voimavarojaan arjesta selviytymisen näkökulmasta sekä kokemuksiaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin avoimella haastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Lisäksi 25 kotihoidon ammattihenkilöä: 13 kotipalvelun työntekijää, 11 kotisairaanhoitajaa ja lääkäri kuvasivat kokemuksiaan iäkkään asiakkaan hoidon toteutumisesta ammattihenkilöiden yhteistyönä. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastattelulla ja analysoitiin sisällön analyysillä. Näiden tulosten sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella laadittiin strukturoitu kyselylomake, jolla analysoitiin ja vertailtiin asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemyksiä siitä, miten asiakkaiden hoito sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä toteutui. Esitestausten jälkeen kyselylomake lähetettiin 200 kotihoidon asiakkaalle ja 570 heitä hoitavalle kotihoidon työntekijälle: 485 kotipalvelun työntekijälle, 81 kotisairaanhoitajalle ja 4 lääkärille. Kyselyyn vastasi 120 asiakasta (60 %) ja 370 ammattihenkilöä (65 %). Ryhmien välisten erojen tarkastelussa käytettiin ristiintaulukointia, Pearsonin khin neliötestiä ja Fisherin tarkan todennäköisyyden testiä. Iäkkäiden asiakkaiden kuvauksissa voimavarat muodostuivat elämänhallinnan tunteesta ja toimintatahdon säilymisestä. Asiakkaat ammensivat arkeen voimaa harrastuksista ja sosiaalisesta verkostosta, mutta ulkopuolisten asettamat elämisen ehdot, terveydentilan heikkeneminen sekä yksinäisyys asettivat ikäihmisen ja hänen voimavaransa suurten haasteiden eteen. Tulokset osoittivat, että ammattihenkilöiden toiminta oli osittain ristiriidassa ikäihmisten omien odotusten kanssa, eikä se kaikilta osin tukenut asiakkaiden omia voimavaroja. Ammattihenkilöt tekivät hoitoon liittyviä päätöksiä ja toimintoja asiakkaiden puolesta, vaikka asiakkaille itselleen oli tärkeää elämänhallinnan tunne ja toimintatahdon säilyminen. Asiakkaiden voimavarojen tukemista moniammatillisena yhteistyönä vaikeuttivat ammattihenkilöiden vaikeus tunnistaa asiakkaiden omia voimavaroja sekä niitä uhkaavia tekijöitä, tiedon kulun ongelmat, tavoitteeton ja epäyhtenäinen tapa toimia sekä ammattihenkilöiden vastakkain asettuvat näkemyserot ja toimintatavat. Asiakkaiden ja ammattihenkilöiden näkemykset toteutetusta hoidosta erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi (p<0.05). Asiakkaat arvioivat sekä itsenäiseen toimintaan tukemisen että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tuen toteutuneen työntekijöitä huonommin. Yhteistyön kehittämishaasteita kotihoidossa ovat asiakkaan oman elämänsä asiantuntijuuden vahvistaminen, toimintakulttuurin muuttaminen asiakaslähtöiseksi tavoitteelliseksi toiminnaksi, ammattihenkilöiden roolien ja vastuun selkiyttäminen sekä tiedon kulun menetelmien kehittäminen. Tutkimus vahvistaa gerontologisen hoitotieteen tietoperustaa ja tuottaa uutta tietoa, jota voidaan soveltaa sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ja johtamisessa

Physical Attractiveness as a Signal of Biological Quality

It has been commonly thought that standards of beauty are arbitrary cultural conventions that vary between cultures and time. In my thesis I found that it is not so. Instead, I show that attractiveness and preferred traits serve as cues to phenotypic qualities that provide selective benefits for those who choose their mates based on these criteria. In the first study I show that attractive men have a stronger antibody response to the hepatitis b vaccine and higher levels of testosterone than their less attractive peers. Men with low levels of testosterone also tend to have high levels of the stress hormone cortisol, suggesting that their immune responses may have been inhibited by stress hormones. Thus, facial attractiveness may serve as an honest cue of the strength of immune defence in men. In the second study, I show that the attractiveness of the male body is also a cue of better immunity. In addition, I show that adiposity, both in men’s faces and bodies, is a better cue of the strength of immunity and attractiveness than of masculinity. In the third study, I test the preferences of women from 13 countries for facial cues of testosterone and cortisol. I show that there is cross-cultural variation in women’s preference for cues of testosterone and cortisol in male faces. I found a relationship between the health of a nation and women’s preferences for cues of testosterone in the male face and the interaction between preferences for cues of testosterone and cortisol. I show also a relationship between preferences for cues of testosterone and a societal-level measure of parasite stress. Thus, it seems that societal-level ecological factors influence the relative value of traits as revealed by combinations of testosterone and stress hormones. In the fourth study, I show that women’s immune responsiveness (amount of antibodies produced) does not predict facial attractiveness. Instead, plasma cortisol level is negatively associated with attractiveness, indicating that stressed women look less attractive. Fat percentage is curvilinearly associated with facial attractiveness, indicating that being too thin or too fat reduces attractiveness. This study suggests that in contrast to men, facial attractiveness in women does not indicate the strength of immune defence, but is associated with other aspects of long-term health and fertility: circulating levels of the stress hormone cortisol and the percentage of body fat. In the last study I show that the attractiveness of men’s body odor is positively correlated with stress hormone levels, suggesting also that the attractiveness of body odors may signal the phenotypic quality of males to females. However, the attractiveness of men’s body odor was not associated with testosterone levels. My thesis suggests that the standard of beauty is not in the eye of the beholder. Instead, our standard of beauty is hardwired in our brains by genes that are selected by natural selection and also influenced by current environmental conditions.

Determinants of Bone Strength and Predictors of Hip Fracture among Finnish Adults. Results from the Health 2000 Survey and the Mini-Finland Health Survey

The objective of this thesis was to identify the determinants of bone strength and predictors of hip fracture in representative samples of Finnish adults. A secondary objective was to construct a simple multifactorial model for hip fracture prediction over a 10-year follow-up period. The study was based on the Health 2000 Survey conducted during 2000 to 2001 (men and women aged 30 years or over, n=6 035) and the Mini-Finland Health Survey conducted during 1978 to 1980 (women aged 45 years or over, n=2 039). Study subjects participated in health interviews and comprehensive health examination. In the Health 2000 Survey, bone strength was assessed by means of calcaneal quantitative ultrasound (QUS). The follow-up information about hip fractures was drawn from the National Hospital Discharge Register. In this study, age, weight, height, serum 25-hydroxyvitamin D (S-25(OH)D), physical activity, smoking and alcohol consumption as well as menopause and eventual HRT in women were found to be associated with calcaneal broadband ultrasound attenuation (BUA) and speed of sound (SOS). Parity was associated with a decreased risk of hip fracture in postmenopausal women. Age, height, weight or waist circumference, quantitative ultrasound index (QUI), S-25(OH)D and fall-related factors, such as maximal walking speed, Parkinson’s disease, and the number of prescribed CNS active medication were significant independent predictors of hip fracture. At the population level, the incremental value of QUS appeared to be minor in hip fracture prediction when the fall-related risk factors were taken into account. A simple multifactorial model for hip fracture prediction presented in this study was based on readily available factors (age, gender, height, waist circumference, and fallrelated factors). Prospective studies are needed to test this model in patient-based study populations.

Cardiovascular health and fitness after childhood acute lymphoblastic leukaemia

The last few decades have turned childhood acute lymphoblastic leukaemia (ALL) from a virtually incurable disease to a disease with 80–90% survival rates. However, this has not come without a cost. Various late effects of the treatment are nowadays well acknowledged, and the survivors have increased cardiovascular (CV) morbidity and mortality. While the treatment of ALL may have direct toxic effects on various organ systems, lifestyle factors affect the CV risk of the survivors as well. Data on CV health and fitness after treatment with common Nordic protocols since 1986 has been scarce. This thesis aimed to study CV health and fitness and the effects of a 3-month exercise intervention in 16–30-year-old long-term survivors of childhood ALL. Fitness was poor especially in female survivors. One third reported ≤1h of moderate physical activity (PA) weekly. While the levels of other CV risk factors were similar in survivors and controls, attenuations in vascular endothelium and cardiac function were found when using advanced echocardiographic methods. The exercise programme improved fitness, insulin resistance, endothelial function as well as measures of cardiac function. While the results do not allow definite conclusions on whether the subclinical signs of cardiac and vascular endothelial dysfunction are due to the treatment of ALL or sedentary lifestyle/poor fitness after treatment, the results are interesting and emphasize the effects of PA in this population. The results indicate beneficial effects of PA on the heart health in ALL survivors and suggest that they should be encouraged to physically active lifestyle.

Sedentary behaviour and health with special reference to obesity and fatty liver in early midlife. The Cardiovascular risk in Young Finns Study

Background: Physical inactivity and positive energy balance pose a risk to health. They increase the risk of obesity and associated non-communicable diseases. Recently, also sedentary behaviour has been associated with obesity and non-communicable diseases. Nevertheless, it has been unclear which type of sedentary behaviour is the most harmful. It is also unknown whether the relationship of sedentary behaviour with obesity is truly independent of other factors, for example physical activity and diet. Longitudinal data are limited, and the direction of causality and the mechanism of action are still unknown. Aims: The aim of this study was 1) to identify the type of sedentary behaviour having the strongest association with obesity, 2) to explore the causal relationship of sedentary behaviour and weight increase, and 3) to additionally, investigate the relationship of sedentary behaviour with fatty liver. These were studied in cross-sectional and/or longitudinal settings using data from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Special emphasis was put on the evaluation of a wide range of other lifestyle factors and risks for obesity and fatty liver. Subjects: 2,060 subjects (aged 33-50 years in 2011, of which 55 % were female) from the Cardiovascular Risk in Young Finns Study participating in follow-ups in 2001, 2007, and 2011. Measures: Self-reported time spent in various types of sedentary behaviour (I), or TV viewing time (I-III). Measured body weight, height and waist circumference (I-III), and genetic variants for high BMI (I). Fasting plasma concentrations of gamma-glutamyltransferase enzyme and triglyceride, calculated Fatty Liver Index (based on gamma-glutamyltransferase and triglyceride concentration, BMI and waist circumference), and the amount of intrahepatic fat measured with ultrasound (III). Self-reported leisure-time physical activity and active commuting, occupational physical activity, energy intake, diet, alcohol consumption, smoking, socioeconomic status, and sleep duration as possible confounders were considered (I-III). Results: TV viewing is the sedentary behaviour type that has the strongest association with obesity. Sedentary behaviour (TV viewing) precedes weight increase, and not the other way around. Sedentary behaviour (TV viewing) is associated with increased risk of fatty liver. Conclusions: Sedentary behaviour (especially high TV viewing time) is associated with increased risks of obesity and fatty liver. Intervention studies are needed to assess whether reduction of TV time would prevent obesity and fatty liver.