22 resultados para mythology - symbols
em Doria (National Library of Finland DSpace Services) - National Library of Finland, Finland
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Opinnäytetyömme on tapaustutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää PCS-kuvien (Picture Communication Symbols) käytön hyötyä 8-vuotiaan kehitysvammaisen Joonaksen arjessa. Joonas ei ymmärrä ajan käsitettä, joten hänen on vaikea ennakoida päivän aikana tapahtuvia toimintoja, mikä näkyy levottomuutena ja turhautuneisuutena. Työelämän yhteistyötahonamme toimii Joonaksen koulu, jossa käytetään PCS-kuvia strukturoimassa eri toimintoja ja tilanteita. Tavoitteenamme on yhtenäistää koulun ja kodin käytäntöjä tuomalla PCS-kuvat osaksi Joonaksen arkea myös kotona. Olemme valmistaneet Joonakselle kotiin päiväjärjestyksen, jossa on PCS-kuvat päivän aikana tapahtuvista toiminnoista. Haluamme selvittää miten ja millaista struktuuria kuvat tuovat Joonaksen arkeen ja pystyykö hän ennakoimaan tulevia tapahtumia niiden avulla. Opinnäytetyötämme varten olemme haastatelleet Joonaksen vanhempia ja opettajaa sekä havainnoineet Joonasta erilaisissa tilanteissa. Menetelminä olemme käyttäneet avointa haastattelua ja teemahaastattelua, osallistuvaa havainnointia sekä videohavainnointia. Sisällönanalyysia apuna käyttäen olemme analysoineet saatua aineistoa. Tarkoituksenamme oli saada mahdollisimman kattava kuva Joonaksen käyttäytymisestä erilaisissa ympäristöissä, ohjeita PCS-kuvien tekemiseen sekä tietoa päiväjärjestyksen käytöstä kotona. Olemme kuvanneet opinnäytetyössämme Joonaksen Inhimillisen toiminnan mallin (Kielhofner 2002 ja 1985) käsitteiden tahto, tottumus, suorituskyky ja ympäristö kautta. Työn teoriaosuudessa on kerrottu myös PCS-kuvista, struktuurista, päivittäisistä toiminnoista sekä kehitysvammaisuudesta. Seurasimme päiväjärjestyksen käyttöä Joonaksen kotona noin kuusi kuukautta. Perhe ja yhteistyötaho olivat tyytyväisiä, että saimme siirrettyä kuvat koulusta kotiin. Joonas nauttii kuvien käyttämisestä ja osaa jonkin verran ennakoida päivän aikana tapahtuvia toimintoja päiväjärjestyksen avulla. Päiväjärjestys yksinään ei pysty tuomaan struktuuria Joonaksen arkeen, vaan hän tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa suoritukseen päivittäisistä toiminnoista. Opinnäytetyöprosessin myötä olemme tulleet siihen tulokseen, että kuvien käytöllä on suuri merkitys struktuurin tuojana ja arjen jäsentäjänä. Mielestämme toimintaterapeuteilla tulisi olla näkyvämpi rooli tukemassa kuvien käyttöä päivittäisten toimintojen yhteydessä.
Resumo:
Abstract
Resumo:
The aim of this thesis was to examine emotions in a web-based learning environment (WBLE). Theoretically, the thesis was grounded on the dimensional model of emotions. Four empirical studies were conducted. Study I focused on students’ anxiety and their self-efficacy in computer-using situations. Studies II and III examined the influence of experienced emotions on students’ collaborative visible and non-collaborative invisible activities and lurking in a WBLE. Study II also focused on the antecedents of the emotions students experience in a web-based learning environment. Study IV concentrated on clarifying the differences between emotions experienced in face-to-face and web-based collaborative learning. The results of these studies are reported in four original research articles published in scientific journals. The present studies demonstrate that emotions are important determinants of student behaviour in a web-based learning, and justify the conclusion that interactions on the web can and do have an emotional content. Based on the results of these empirical studies, it can be concluded that the emotions students experience during the web-based learning result mostly from the social interactions rather than from the technological context. The studies indicate that the technology itself is not the only antecedent of students’ emotional reactions in the collaborative web-based learning situations. However, the technology itself also exerted an influence on students’ behaviour. It was found that students’ computer anxiety was associated with their negative expectations of the consequences of using technology-based learning environments in their studies. Moreover, the results also indicated that student behaviours in a WBLE can be divided into three partially overlapping classes: i) collaborative visible ii) non-collaborative invisible activities, and iii) lurking. What is more, students’ emotions experienced during the web-based learning affected how actively they participated in such activities in the environment. Especially lurkers, i.e. students who seldom participated in discussions but frequently visited the online environment, experienced more negatively valenced emotions during the courses than did the other students. This result indicates that such negatively toned emotional experiences can make the lurking individuals less eager to participate in other WBLE courses in the future. Therefore, future research should also focus more precisely on the reasons that cause individuals to lurk in online learning groups, and the development of learning tasks that do not encourage or permit lurking or inactivity. Finally, the results from the study comparing emotional reactions in web-based and face-to-face collaborative learning indicated that the learning by means of web-based communication resulted in more affective reactivity when compared to learning in a face-to-face situation. The results imply that the students in the web-based learning group experienced more intense emotions than the students in the face-to-face learning group.The interpretations of this result are that the lack of means for expressing emotional reactions and perceiving others’ emotions increased the affectivity in the web-based learning groups. Such increased affective reactivity could, for example, debilitate individual’s learning performance, especially in complex learning tasks. Therefore, it is recommended that in the future more studies should be focused on the possibilities to express emotions in a text-based web environment to ensure better means for communicating emotions, and subsequently, possibly decrease the high level of affectivity. However, we do not yet know whether the use of means for communicating emotional expressions via the web (for example, “smileys” or “emoticons”) would be beneficial or disadvantageous in formal learning situations. Therefore, future studies should also focus on assessing how the use of such symbols as a means for expressing emotions in a text-based web environment would affect students’ and teachers’ behaviour and emotional state in web-based learning environments.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää maakohtainen markkinapotentiaali urakoitsijoille kehitetyille CAD-sovelluksille eri Baltian maissa. Tämän laskemiseksitarvittiin tietoa rakentamisen arvoketjusta ja urakointimallista näillä alueilla. Näihin teemoihin liittyi myös läheisesti teoriakehykset markkinapotentiaalista, kansainvälistymisestä sekä arvoketjuajattelusta. Lisätavoitteena oli selvittää tarvittavat lokalisointi muutokset sovelluksiin. Nämä voivat liittyä esimerkiksi käytettäviin tuotemalleihin, kieleen, symboliikkaan, käyttöliittymään tai rekistereihin. Näihin kysymyksiin pyrittiin löytämään vastauksia urakointi- ja tukkuliikkeisiin suunnatuissa teemahaastatteluissa. Tutkimuksen tulosten pohjalta saatiin laskettua karkea arvio markkinapotentiaalista näillä markkina-alueilla, sekä kerättyä tietoa tarvittavista lokalisoinneista. Johtopäätöksissä esitetään suositus kansainvälistymismuodosta ja lisätutkimuksista.
Resumo:
Suomen ilmatilaa valvotaan reaaliaikaisesti, pääasiassa ilmavalvontatutkilla. Ilmatilassa on lentokoneiden lisäksi paljon muitakin kohteita, jotka tutka havaitsee. Tutka lähettää nämä tiedot edelleen ilmavalvontajärjestelmään. Ilmavalvontajärjestelmä käsittelee tiedot, sekä lähettää ne edelleen esitysjärjestelmään. Esitysjärjestelmässä tiedot esitetään synteettisinä merkkeinä, seurantoina joista käytetään nimitystä träkki. Näiden tietojen puitteissa sekä oman ammattitaitonsa perusteella ihmiset tekevät päätöksiä. Tämän työn tarkoituksena on tutkia tutkan havaintoja träkkien initialisointipisteessä siten, että voitaisiin määritellä tyypillinen rakenne sille mikä on oikea ja mikä väärä tai huono träkki. Tämän lisäksi tulisi ennustaa, mitkä Irakeista eivät aiheudu ilma- aluksista. Saadut tulokset voivat helpottaa työtä havaintojen tulkinnassa - jokainen lintuparvi ei ole ehdokas seurannaksi. Havaintojen luokittelu voidaan tehdä joko neurolaskennalla tai päätöspuulla. Neurolaskenta tehdään neuroverkoilla, jotka koostuvat neuroneista. Päätöspuu- luokittelijat ovat oppivia tietorakenteita kuten neuroverkotkin. Yleisin päätöpuu on binääripuu. Tämän työn tavoitteena on opettaa päätöspuuluokittelija havaintojen avulla siten, että se pystyy luokittelemaan väärät havainnot oikeista. Neurolaskennan mahdollisuuksia tässä työssä ei käsitellä kuin teoreettisesti. Työn tuloksena voi todeta, että päätöspuuluokittelijat ovat erittäin kykeneviä erottamaan oikeat havainnot vääristä. Vaikka tulokset olivat rohkaiseva, lisää tutkimusta tarvitaan määrittelemään luotettavammin tekijät, jotka parhaiten suorittavat luokittelun.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisista näkökulmista naisesta johtajana kirjoitetaan ja löytyykö mediateksteistä viittauksia myytteihin, arkkityyppeihin tai stereotypioihin. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysiä, jonka avulla valittuja tekstejä tutkitaan. Tässä tutkimuksessa media on rajattu käsittämään sanoma- ja aikakauslehdet. Media muokkaa, mallintaa ja uusintaa lukijan käsityksiä naisesta johtajana. Mediatekstissä johtajuus määrittyy miehisen maailmankuvan kautta. Roolijako miehen ja naisen välillä on kirjoituksissa selvä. Naiseen johtajana liitetään sukupuoli, perhe ja yksityiselämä, mies mielletään kirjoituksissa pelkästään johtajaksi. Perheen merkitys naisen johtajakuvassa on hyvin voimakas. Asenteiden ja uskomusten muutostarpeet ovat olemassa, mutta muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti. Media ylläpitää ja uusintaa vanhoja arvoja ja asenteita. Myytit, arkkityypit ja stereotypiat vaikuttavat alitajuisesti sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Ne säilyvät ja vaikuttavat kansantaruissa, mytologioissa ja uskomuksissa, kuten myös mediatekstissä. Medialla voidaan katsoa olevan merkitystä ”naisjohtajan” kuvan rakentumiseen.
Resumo:
Mertaniemen voimalaitoksien prosessitietokone (PTK) on uusittu keväällä 2005. Tämän työn tarkoituksena on ollut auttaa PTK:n virheiden korjaamisessa ja puut-teiden kartoittamisessa. Työssä on keskitytty etenkin prosessiraportoinnin tekemiseen. Työn alussa on kerrottu Mertaniemen voimalaitoksen tekniset tiedot ja PTK:n hankinnan taustatietoja. Uudesta PTK-järjestelmästä on kuvattu laitteisto, sovellus ja perusohjelmistot. PTK:n ja muiden järjestelmien välinen tiedonsiirto on myös kuvattu. PTK muuttujien nimeäminen on esitelty, jotta olisi helpompi hahmottaa työssä käytettyjen positioiden merkityksiä. Prosessiraportoinnin kehittämisessä kuvataan raporttien tarvetta ja niiden sisältöä sekä sitä kuinka raportit on tehty. Päästöraportointi on esitetty omana osa-alueenaan, koska voimalaitosten päästöjen seurantaa edellytetään tehtävän viran¬omaismääräysten ja EU-direktiivien vaatimusten mukaisesti. Raporttien lisäksi prosessiarvojen seuraamista helpottamaan on tehty yhteisiä trendi- ja työtilanäyttöjä. PTK:n ongelmakohtina on käsitelty muuttujien tunnuksissa ja nimissä olevat virheet sekä PTK laskennan tarkastaminen. Muuttujien nimien ja laskennan tarkas¬tusta tehtiin prosessiraportoinnin tekemisen yhteydessä sekä yhteistyössä PTK-järjestelmän toimittaneen Metso Automation Oy:n kanssa. Päästölaskennan korjaaminen oli erityisen tärkeää.
Resumo:
Tutkimukseni käsittelee keskiajan nousua historian tärkeäksi periodiksi 1700-luvun Englannissa näkökulmanaan Thomas Wartonin (1726–1790) kirjoitukset. Warton oli Oxfordin yliopistossa toiminut oppinut antikvaari. Wartonin pääteos History of English Poetry (1774–1781) ei nimestään huolimatta ollut moderni kirjallisuushistoria vaan 1000–1500-luvun kirjoitettua kulttuuria laajasti käsitellyt vernakulaariin kirjallisuuteen pohjautunut esitys. Warton ja hänen lähipiiriinsä kuuluneet tutkijat tarjoavat erityisen mahdollisuuden tarkastella, miten käsitys keskiajasta omana aikakautenaanmuodostui 1700-luvun lopulla. Tutkin Wartonin ja hänen aikalaistensa toisen vuosituhannen alusta kirjoittamia arvioita Michel de Certeaun historiografisen operaation käsitteen avulla. Se koostuu kolmesta vaiheesta: Alue määrittelee sosiaaliset riippuvuussuhteet ja vaikuttimet, jotka ohjaavat tutkimusta. Käytäntö viittaa siihen, miten historioitsija valitsee materiaalinsa ja muokkaa siitä historiankirjoituksena hahmottuvan kokonaisuuden. Lopuksi kirjoitus konkreettisena ja fyysisenä ilmiönä luo illuusion lopullisuudesta ja huonosti sopivien osien yhteenkuuluvuudesta. de Certeaun teoria soveltuu paremmin vanhemman historiankirjoituksen ja oppineisuuden tarkasteluun kuin historiantutkimuksen narratiiveja analysoivat teokset, koska se kontekstualisoi laajemmin historiankirjoitukseen vaikuttavat ilmiöt. Thomas Warton ja muut 1700-luvun puolivälin oppineet määrittelivät keskiajan fiktiivisten tekstien avulla. Warton tutustui tarkasti romansseihin ja kronikoihin. Erityisen suuri merkitys keskiajan hahmottamisen kannalta oli Geoffrey Monmouthilaisen kronikalla Historia regum britanniae, joka esitteli Englannin myyttisen varhaisen historian yhdistämällä Rooman ja oman kansallisen perinteen. Geoffreyn kronikan avulla Warton huomasi keskiaikaisten tarinoiden laajan vaikutuksen; hän kirjoitti erityisesti kuningas Arthuriin liittyneiden kertomusten merkityksestä, joka jatkui aina 1500-luvulle asti. Näin Warton löysi antiikin perinteelle haastajan keskiaikaisesta kulttuurista. Wartonin tapa esitellä keskiaikaa perustui osittain valistusajan sulavasti kirjoitetuille universaalihistorioille, osittain oppineelle luettelomaiselle esitystavalle. Käytännössä Wartonin pitkät johdantotutkielmat kuitenkin johdattavat lukijaa keskeisiin teemoihin. Niitä ovat mielikuvituksen väheneminen uusimmassa kirjallisuudessa ja toisaalta hienostuneisuuden ja tiedon kasvu. Warton ei missään vaiheessa kerro, liittyvätkö nämä teemat yhteen, mutta tulkintani mukaan ne liittyivät. Warton ajatteli kirjallisuuden menettäneen olennaisen mielikuvituksen samaan aikaan, kun yhteiskunta oli kehittynyt. Tämä auttaa hahmottamaan koko kirjallisuuden historiaa: Warton etsi alkuperäistä mielikuvitusta niin antiikin Kreikasta, Orientista kuin muinaisesta Skandinaviasta. History of English Poetry ei pohtinut vain kirjallisuuden ja yhteiskunnan suhdetta, sillä Warton ajatteli voivansa tutkia keskiajan yhteiskuntaa kronikoiden ja romanssien avulla. Hänen käsityksensä feodalismista, hovien elämästä ja keskiaikaisista tavoista perustuivat niihin. Warton ei huomannut, että hänen käyttämänsä lähteet olivat tietoisia kirjallisia konstruktioita vaan hän piti niitä totuudenmukaisina kuvauksina. Toisaalta Wartonin tulkintaan heijastuivat myös 1700-luvun käsitykset yhteiskunnasta. Keskiajan lähteiden kuvaukset ja 1700-luvun ideaalit vaikuttivat lopulta siihen, millaiseksi populaari kuva keskiajasta kehittyi.
Resumo:
This thesis studies the various forms and layers of representations of the past that can be found in the Disney comics of Don Rosa. To stay true to the legacy of renowned comic book artist Carl Barks, Rosa has stopped time in the duck universe to the 1950’s: the decade when Barks created his most noted stories. There is a special feel of historicalness in Rosa’s duck stories, as his characters recall events that occurred in both Rosa’s own stories as well as Barks’. Rosa has shed new light to the past of the characters by writing and illustrating the history of Scrooge McDuck, one of the most beloved Disney characters. Rosa is also adamant that the historical facts used in his stories are always correct and based on thorough research. The methodological tools used in the analysis of the comics come from the fields of comic book studies, film theory, and history culture. Film and comics are recognized by many scholars as very similar media, which share elements that make them comparable in many ways. This thesis utilizes studies on historical film, narrative and genre, which provide valuable insight and comparisons for analysis. The thesis consists of three main chapters, the first of which deconstructs the duck universe in the stories in order to understand how the historicalness in them is created,and which outside elements might affect them, including the genre of Disney comics, publishers, and the legacy of Barks. The next chapter focuses on The Life and Times of Scrooge McDuck series, i.e. the stories which are located in the past. Such stories feature similar representations of history as for example Westerns. They also compress and alter history to meet the restrictions of the medium of comics. The last part focuses on the adventure stories which draw inspiration from for example mythology, and take the characters to strange and mystical, but yet historical worlds. Such treasure-hunting stories show similarity to the action-adventure genre in film and for example their stereotypical representations of foreign cultures. Finally, the chapter addresses the problematic of historical fiction and its capability to write history.
Resumo:
Voitto ja yrityksen menestyminen ymmärretään usein symboleiksi keskenään. Tästä johtuen myös yleisesti käytössä olevat yritystoiminnan menestysmittarit pohjautuvat voittoon. Tämä tutkielma yrittää kuvata ja ymmärtää, mitä menestyminen on OP- Pohjola -ryhmän osuuspankeissa. Koska osuuspankin toiminnan tavoite on tyydyttää jäsentarpeet tarjoamalla laadukkaita ja kilpailukykyisiä palveluita, on voitto -pohjaisten menestysmittareiden käyttö niissä kyseenalaista. Tutkimusongelmaan pyritään vastaamaan tehtyjen asiantuntijahaastatteluiden pohjalta. Tutkimuksessa selvisi, että osuuskunnille sopivia menestysmittareita ei ole kehitetty juuri lainkaan. Osuuspankkien kohdalla taloudellisten, voitto- pohjaisten menestysmittareiden käyttö nähtiin jopa välttämättömyytenä johtuen pankkitoimialan luonteesta ja sääntely-ympäristöstä. Perusmittareiden rinnalle kaivattiin kuitenkin enemmän jäsenetuja mittaavia mittareita, sekä menetelmiä, joiden avulla osuuspankkien toimintaympäristössään tekemät toimet tulisivat nykyistä näkyvimmiksi.
Resumo:
Tämä tutkielma kuuluu merkkijonoalgoritmiikan piiriin. Merkkijono S on merkkijonojen X[1..m] ja Y[1..n] yhteinen alijono, mikäli se voidaan muodostaa poistamalla X:stä 0..m ja Y:stä 0..n kappaletta merkkejä mielivaltaisista paikoista. Jos yksikään X:n ja Y:n yhteinen alijono ei ole S:ää pidempi, sanotaan, että S on X:n ja Y:n pisin yhteinen alijono (lyh. PYA). Tässä työssä keskitytään kahden merkkijonon PYAn ratkaisemiseen, mutta ongelma on yleistettävissä myös useammalle jonolle. PYA-ongelmalle on sovelluskohteita – paitsi tietojenkäsittelytieteen niin myös bioinformatiikan osa-alueilla. Tunnetuimpia niistä ovat tekstin ja kuvien tiivistäminen, tiedostojen versionhallinta, hahmontunnistus sekä DNA- ja proteiiniketjujen rakennetta vertaileva tutkimus. Ongelman ratkaisemisen tekee hankalaksi ratkaisualgoritmien riippuvuus syötejonojen useista eri parametreista. Näitä ovat syötejonojen pituuden lisäksi mm. syöttöaakkoston koko, syötteiden merkkijakauma, PYAn suhteellinen osuus lyhyemmän syötejonon pituudesta ja täsmäävien merkkiparien lukumäärä. Täten on vaikeaa kehittää algoritmia, joka toimisi tehokkaasti kaikille ongelman esiintymille. Tutkielman on määrä toimia yhtäältä käsikirjana, jossa esitellään ongelman peruskäsitteiden kuvauksen jälkeen jo aikaisemmin kehitettyjä tarkkoja PYAalgoritmeja. Niiden tarkastelu on ryhmitelty algoritmin toimintamallin mukaan joko rivi, korkeuskäyrä tai diagonaali kerrallaan sekä monisuuntaisesti prosessoiviin. Tarkkojen menetelmien lisäksi esitellään PYAn pituuden ylä- tai alarajan laskevia heuristisia menetelmiä, joiden laskemia tuloksia voidaan hyödyntää joko sellaisinaan tai ohjaamaan tarkan algoritmin suoritusta. Tämä osuus perustuu tutkimusryhmämme julkaisemiin artikkeleihin. Niissä käsitellään ensimmäistä kertaa heuristiikoilla tehostettuja tarkkoja menetelmiä. Toisaalta työ sisältää laajahkon empiirisen tutkimusosuuden, jonka tavoitteena on ollut tehostaa olemassa olevien tarkkojen algoritmien ajoaikaa ja muistinkäyttöä. Kyseiseen tavoitteeseen on pyritty ohjelmointiteknisesti esittelemällä algoritmien toimintamallia hyvin tukevia tietorakenteita ja rajoittamalla algoritmien suorittamaa tuloksetonta laskentaa parantamalla niiden kykyä havainnoida suorituksen aikana saavutettuja välituloksia ja hyödyntää niitä. Tutkielman johtopäätöksinä voidaan yleisesti todeta tarkkojen PYA-algoritmien heuristisen esiprosessoinnin lähes systemaattisesti pienentävän niiden suoritusaikaa ja erityisesti muistintarvetta. Lisäksi algoritmin käyttämällä tietorakenteella on ratkaiseva vaikutus laskennan tehokkuuteen: mitä paikallisempia haku- ja päivitysoperaatiot ovat, sitä tehokkaampaa algoritmin suorittama laskenta on.