Influence of Equipment Operation and Performance Deterioration on Power Plant Economy.

Pysyäkseen kilpailukykyisenä vapautuneilla sähkömarkkinoilla on voimalaitoksen energiantuotantokustannusten oltava mahdollisimman matalia, tinkimättä kuitenkaan korkeasta käytettävyydestä. Polttoaineen energiasisällön mahdollisimman hyvä hyödyntäminen on ratkaisevan tärkeää voimalaitoksen kannattavuudelle. Polttoainekustannusten osuus on konvektiivisilla laitoksilla yleensä yli puolet koko elinjakson kustannuksista. Kun vielä päästörajat tiukkenevat koko ajan, korostuu polttoaineen korkea hyötykäyttö entisestään. Korkea energiantuotannon luotettavuus ja käytettävyys ovat myös elintärkeitä pyrittäessä kustannusten minimointiin. Tässä työssä on käyty läpi voimalaitoksen kustannuksiin vaikuttavia käsitteitä, kuten hyötysuhdetta, käytettävyyttä, polttoaineen hintoja, ylös- ja alasajoja ja tärkeimpiä häviöitä. Ajostrategiassa ja poikkeamien hallinnassa pyritään hyvään hyötysuhteeseen ja alhaisiin päästöihin joka käyttötilanteessa. Lisäksi on tarkasteltu tiettyjen suureiden, eli höyryn lämpötilan ja paineen, savukaasun hapen pitoisuuden, savukaasun loppulämpötilan, sekä lauhduttimen paineen poikkeamien vaikutusta ohjearvostaan energiantuotantokustannuksiin. Happi / hiilimonoksidi optimoinnissa on otettu huomioon myös pohjatuhkan palamattomat.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Tuotteen käytönaikaisen asiakastarvetiedon hyödyntäminen tuotekehitysprojekteissa

Diplomityö on tehty osana Sinfonet-tutkimusprojektia, ja sen tavoitteena on laatia uusi toimintamalli asiakaslähtöisen tuotekehitystoiminnan tehostamiseksi. Toimintamallin vaatimuksena oli asiakastarvetiedon kerääminen koko tuotteen elinkaaren käyttövaiheen ajalta, ja rinnakkainen prosessi asiakastarpeiden analysointiin sekä hyödyntämiseen. Työssä yhdistetään asiakastarpeiden kartoittamiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen käytettävät menetelmät yhdeksi systemaattiseksi kokonaisuudeksi, jota Laroxin henkilöstö voi tehokkaasti käyttää työssään. Menetelmä laatittiin teoriaosuudessa havaittujen viitekehysten ja Laroxin avainhenkilöiden kanssa suoritettujen haastattelujen pohjalta. On ehdottoman tärkeätä, että toimintamallin käyttö ja siitä saavutettavat hyödyt saadaan perusteltua yrityksen henkilöstölle. Toimintamallissa asiakastarpeiden kartoitusmenetelmiksi valittiin AVAIN-ryhmähaastattelu sekä puolistrukturoitu haastattelu, ja analysointimenetelmiksi tulkintataulukko sekä QFD (Quality Function Deployment). Tarpeiden dokumentointiin valittiin tietokannaksi Laroxin käytössä jo valmiiksi oleva wiki-pohjainen Live-järjestelmä. Uusi toimintamalli ja siinä mukana olevat prosessit kuvataan diplomityössä yksityiskohtaisesti tietovirtakaaviona.

Long live! : South African HIV-activism, knowledge and power

Då aktivister i den sydafrikanska organisationen Treatment Action Campaign - TAC- demonstrerar för tillgång till bromsmediciner för den fattiga delen av världen, iklädda T-skjortor med texten "HIV-POSITIV", är de offer samtidigt som de är globala aktörer för en rättvisare värld. Denna typ av aktivism, och särskilt mobiliseringen av kvinnor som lever med hiv och kämpar för tillgång till bromsmediciner, utmanar aktuell, hälso- och hiv-forskning. Vidare kastar hiv-aktivismen ljus på globaliseringens effekter på sjukdom och hälsa. TAC är en hälsorörelse som fokuserar på hiv på såväl ett personligt, nationellt som globalt plan. Genom sitt breda perspektiv förskjuter TAC frågan om hiv från att handla om individuell sjukdom till att beröra ett brett spektrum av politiska frågor. Studien "Long Live! HIV-aktivism, knowledge and power", som grundar sig på ett rikt etnografisk material insamlat i Sydafrika under åren 200-2006, visar hur hiv-aktivisterna utmanar dikotomier mellan socialt och medicinskt, mellan behandling och prevention samt mellan aktör och offer. I TAC:s arbete dekonstrueras också de ofta skarpa konstrasterna mellan expert- och lekmannakunskap, eftersom organisationen belyser hur läkare, patienter och aktivister kan samarbeta för en fungerande hälsovård. Studien granskar hur TAC-aktivister, som lever med hiv, agerar som globala aktörer i sitt arbete för förändring. Studien visar vidare hur TAC-aktivister utmanar hur hiv-prevention och -behandling sätts i motsatsförhållande till varandra och hävdar att man inte kan ha det ena utan det andra. Man kan säga att aktivisternas kritik av hälsopolitik synliggör hur teorier om hälsa och sjukdom, måste ta i beaktande det komplexa förhållandet mellan kön, ras, klass och globala maktstrukturer.

Localization, Frequency, and Functions of Filled Pauses: Five American Politicians’ Use of er and erm in the Talk Show Larry King Live

Tämän pro gradu– tutkielman tavoitteena oli testata täytettyjen taukojen (er ja erm) esiintymistiheyttä, sijaintia kieliopillisessa rakenteessa sekä funktioita Kjellmerin (2003) korpus-tutkimuksessa. Materiaalina käytin viiden yhdysvaltalaisen poliitikon puhetta keskusteluohjelmasta Larry King Live. Tutkimuksessani sovelsin Kjellmerin tutkimusmenetelmiä, joita muokkasin huomattavasti suppeampaan materiaaliini sopiviksi. Lähestymistapani oli täten induktiivinen toisin kuin testatussa tutkimuksessa. Materiaalini oli tarkoituksellisesti rajattu, sillä halusin selvittää, kuvaavatko Kjellmerin laajaan materiaaliin perustuvat tutkimustulokset myös täytettyjen taukojen käyttöä suppeammassa materiaalissa. Materiaalini (kokonaisuudessaan 101 minuuttia) transkriboin ortografisesti. Analyysissäni arvioin täytettyjen taukojen esiintymistiheyden puhujakohtaisesti ja koko ryhmälle suhteuttamalla täytettyjen taukojen lukumäärän kokonaissanamäärään. Tämän jälkeen tein perinteisen kielioppianalyysin rakenteista, joita edeltää tai joissa esiintyy täytetty tauko, ja täytettyjen taukojen sijainnin perusteella luokittelin ne sana-, lauseke-, ja lausetasolle. Lopuksi analysoin täytettyjen taukojen käyttöä soveltaen Kjellmerin ehdottamia funktioita (hesitaatio, vuorottelujäsennyksen merkitseminen, huomion herättäminen ja kontaktin luominen, korostus ja korjaus) ja niiden piirteitä omaan materiaaliini. Tutkimukseni perusteella täytetyt tauot esiintyvät tutkitun viiden poliitikon puheessa suhteellisen usein. Puhujakohtaiset eroavaisuudet olivat kuitenkin huomattavat. Kieliopillisen luokitteluni mukaan sana-, lauseke- ja lausetasot eivät täysin kuvaa täytettyjen taukojen sijoittumista, sillä täytetyt tauot edelsivät mm. määre-lauseita, jotka eivät vastaa lausetasoa englannin kielessä. Materiaalini funktioanalyysi osoitti, että täytetyt tauot yleensä vastaavat yhtä tai useampaa Kjellmerin ehdottamaa funktioita. Lisäksi tutkimukseni mukaan täytetyillä tauoilla on ainakin yksi rakenteellinen funktio. Analyysini perusteella Kjellmerin tutkimustulokset ovat siis pääosin sovellettavissa suppeampaan materiaaliin. Puutteiksi hänen tutkimuksessaan osoittautuivat funktioanalyysille tärkeän kontekstuaalisen informaation puute sekä keskittyminen täytettyihin taukoihin, jotka esiintyvät vain tietyissä kielioppirakenteissa. Yleisesti voin tutkimukseni pohjalta todeta, että täytetyt tauot ovat vielä vajaasti tunnettuja ja että kieliopillisen sijoituksen ja funktioiden lisätutkimus on tarpeellista.

”I expect never to be understood while I live” Ateismi ja ihmisoikeudet Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa

Tässä tutkielmassa käsittelen ateismia ihmisoikeusaktivisti Ernestine L. Rosen (1810–1892) ajattelussa. Ernestine Rose syntyi ja varttui nykyisen Puolan alueella juutalaisghetossa. Varakkaan rabin tyttärenä hän sai juutalaistytöksi poikkeuksellisen laajan koulutuksen, mutta jo varhain hän luopui uskostaan ja myöhemmin julistautui eksplisiittisesti ateistiksi. Lähdettyään kotimaastaan hän matkusti ympäri valistuksen tuulien muovaamaa Eurooppaa, opiskeli ja päätyi lopulta Englantiin, jossa hän tutustui utopistisosialisti Robert Oweniin ja liittyi tämän seuraajiin owenisteihin. Englannista hän muutti vuonna 1836 Yhdysvaltoihin, missä hän teki pääasiallisen uransa universaalien ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Hän toimi orjuuden vastaisessa liikkeessä ja taisteli sekä naisten oikeuksien että uskonnottomuuden puolesta. Lähestyn tutkimuskysymystäni ateismin merkityksestä pääasiassa Ernestine Rosen julkisten puheiden ja lehtikirjoitusten kautta. Rosen julkista elämää lukemalla ja kontekstualisoimalla pyrin ymmärtämään sitä, mitä ateismi merkitsi Roselle ja hänen ihmisoikeusajattelulleen. Määrittelen työni uskonnottomuuden kulttuurihistoriaksi. Tarkastelen ateismia elettynä kokemuksena, tapana ymmärtää, jäsentää ja olla osa ympäröivää todellisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessani on myös sukupuoli, joka määritti 1800-luvulla Rosen valtaaman julkisen tilan vahvasti maskuliiniseksi tilaksi, kun naisen alueeksi määrittyi yksityisen piiri, koti. Uskonnon ja uskonnottomuuden suhde osoittautui työssäni moniulotteiseksi. Erottautumalla sanoin ja teoin juutalaisuudesta Rose rakensi itselleen ateistin identiteetin, mutta hänen ymmärryksensä juutalaisuudesta erosi kuitenkin protestanttitaustaisten vapaa-ajattelijoiden käsityksestä ja muovasi hänen uskontokritiikkiään omaan suuntaansa. Vahvasti antiklerikaaliseen, mutta uskonnolliseen retoriikkaan nojanneissa reformiliikkeissä hänen retoriikkaansa näyttäytyi myös poikkeuksellisena. Ateismi toi haasteita hänen uralleen, koska naiseuteen kytkeytyi vahvasti ajatus uskonnollisuudesta: uskonnoton nainen oli luonnonoikku ja uhka yhteiskunnalliselle järjestykselle. Samalla ateismista kummunnut näkökulma oli Roselle vahvuus, joka loi uudenlaisia ajattelumahdollisuuksia, jotka kuitenkin kytkeytyivät vahvasti ajan kulttuuriin ja käsityksiin.

”Because of how it makes me feel” – vuorovaikutuksen muodot ja merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa

Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä