Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.

Maan korvessa kulkevi – Evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi

Tutkimus tarkastelee luovutetusta Karjalasta lähtöisin olevien evakkolasten tunnemuistoja ja niiden yhteyttä myöhempään hyvinvointiin. Keskiössä ovat koti- ja koulukasvatusta muistelevien ikäihmisten kokemukset. Tutkimus on kasvatushistoriallinen ja tieteidenvälinen. Se liikkuu historian sekä yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden rajapinnoilla. Aineiston 631 kyselyvastausta ja 11 haastattelua on analysoitu monimetodisesti tilastollisen ja sisällön analyysin avulla. Tulosten mukaan ikääntyvät evakkolapset voivat pääsääntöisesti hyvin. He ovat kotikasvatuksessaan omaksuneet vahvat selviytymis- ja sopeutumistaidot sekä sisukkuuden. Kodin kasvatusilmapiiri on menetyksistä huolimatta koettu turvalliseksi. Kasvatuksessa omaksutuissa sananlaskuissa korostuu vahvimmin tulevaisuuden toivosta kiinni pitäminen. Kasvatusmetodit myötäilevät suomalaista kasvatustraditiota, jossa lapsia on enimmäkseen palkittu hyvästä työstä sanallisesti ja rangaistu tottelemattomuudesta ruumiillisesti. Surua ja menetyksiä on käsitelty vaikenemalla. Yhdeksi elämää kannattelevaksi voimaksi ovat osoittautuneet laulut, joista suosituin oli Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Kasvatusperintönä evakkolapset haluavat jättää mallin työteliäästä, rehellisestä, toiset huomioivasta ja juuristaan tietoisesta kansalaisesta. Koulukokemusten osalta tutkimus osoittaa kantaväestöstä poikkeavan uskonnollisen ja kielellisen taustan olleen merkittävin syrjityksi tulemisen syy. Ortodoksitaustaisilla lapsilla oli muita evakkolapsia enemmän kiusaamiskokemuksia. Metaforien avulla kuvatuista tunnemuistoista löytyi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä: selviytyjäsankarit, identiteetin etsijät, optimistiset toimijat, trauman työstäjät, kohtalonsa hyväksyjät ja menetysten kantajat. Valtaosa evakkolapsista kuuluu positiivista tunnemuistoa kantavien ryhmään. Kielteisillä tunnemuistoilla on tilastollisesti merkitsevä negatiivinen yhteys ikääntyvän hyvinvointiin. Tutkimus lisää ymmärrystä evakkolasten kasvukokemuksista ja tarjoaa uutta tietoa heidän selviytymisestään ja hyvinvoinnistaan. Tutkimus osoittaa evakkolasten tasapainoisen kotikasvatuksen, vastavuoroisten vertaissuhteiden ja suositun oppilaan aseman vahvistavan yhteisöön kuulumista ja sosiaalista pystyvyyttä sekä olevan hyvinvoinnin positiivisia tekijöitä. Kodin melankolisuudella, eristyneisyydellä ja koulukiusaamisella on negatiivinen yhteys hyvinvointiin. Tuloksia voidaan soveltaa nykypäivän pakolaislasten kotouttamiseen, jossa ensiarvoisen tärkeää on perheiden osallisuuden ja integroitumisen tukeminen uudessa ympäristössä. Tämän onnistumiseksi on tärkeää huomioida lasten yksilölliset selviytymisstrategiat ja käsitellä kodin menetystraumaa.