Access to Justice och domstolarnas roll i framtiden

Kirjoitus perustuu Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Lakimiespäivillä 5.10.2002 pidettyyn esitykseen

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

Delay reduction in courts of justice – possibilities and challenges of process improvement in professional public organizations

Delays in the justice system have been undermining the functioning and performance of the court system all over the world for decades. Despite the widespread concern about delays, the solutions have not kept up with the growth of the problem. The delay problem existing in the justice courts processes is a good example of the growing need and pressure in professional public organizations to start improving their business process performance.This study analyses the possibilities and challenges of process improvement in professional public organizations. The study is based on experiences gained in two longitudinal action research improvement projects conducted in two separate Finnish law instances; in the Helsinki Court of Appeal and in the Insurance Court. The thesis has two objectives. First objective is to study what kinds of factors in court system operations cause delays and unmanageable backlogs and how to reduce and prevent delays. Based on the lessons learned from the case projects the objective is to give new insights on the critical factors of process improvement conducted in professional public organizations. Four main areas and factors behind the delay problem is identified: 1) goal setting and performance measurement practices, 2) the process control system, 3) production and capacity planning procedures, and 4) process roles and responsibilities. The appropriate improvement solutions include tools to enhance project planning and scheduling and monitoring the agreed time-frames for different phases of the handling process and pending inventory. The study introduces the identified critical factors in different phases of process improvement work carried out in professional public organizations, the ways the critical factors can be incorporated to the different stages of the projects, and discusses the role of external facilitator in assisting process improvement work and in enhancing ownership towards the solutions and improvement. The study highlights the need to concentrate on the critical factors aiming to get the employees to challenge their existing ways of conducting work, analyze their own processes, and create procedures for diffusing the process improvement culture instead of merely concentrating of finding tools, techniques, and solutions appropriate for applications from the manufacturing sector

Operations management in courts of justice - outlining functions, challenges and development possibilities

Professional services are an increasingly important group of economy and related to them there has been identified a fairly new concept called professional service operations management. However professional service operations management is still quite under-researched area which needs further research especially in specific contexts. This study aims to respond to that need by examining courts as an environment for operations management. As a result there is a preliminary structured description of what operations management is and could be in courts. The study also aims to inspire and tentatively classify possible areas for future research. Courts are examined based on three common perspectives for typical characteristics of professional services which can be identified in literature: the nature of customer role, the nature of professional work and the nature of process and product. The examination is based on research data from several research projects conducted in Finland and other European countries. Based on the examination it can be said that the operational environment of courts is highly complex and demanding because the case as an object of operations management tasks is challenging, the process sets strict requirements to the handling of the cases and the workforce is hard to direct.

The house that the Court built. The retained powers case law of the European Court of Justice and the constitutional structure of the Union

Euroopan unionin perustamissopimusten katsotaan muodostavan EU:n valtiosäännön, jonka rajat ovat kuitenkin perustamissopimusten määräysten väljän muotoilun sekä Euroopan unionin tuomioistuimen tulkintakäytännön valossa epätarkat. Etenkin kysymys unionin ja sen jäsenvaltioiden välisestä toimivallanjaosta on EU-oikeudellisen tutkimuksen klassikoita. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani unionin valtiosääntörakennetta ja unionioikeuden kokonaisvaikutusta jäsenvaltioiden toimivaltojen käyttöön erityisesti EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössään kehittämän niin kutsutun retained powers -doktriinin valossa. Kyseisen opin mukaan EU-oikeus asettaa vaatimuksia jäsenvaltioiden toimivaltojen käytölle myös niillä aloilla, joilla sääntelytoimivalta on jäänyt jäsenvaltioille eikä sitä ole jaettu unionin kanssa. Aiheen teoreettisen tarkastelun pohjalta analysoin Euroopaun unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti yhtä säilytetyn toimivallan alaa, koulutusta, koskevissa tapauksissa pyrkien havaitsemaan typologioita tuomioistuimen ratkaisutoiminnassa. Tutkimus noudattaa EU-valtiosääntöoikeuden metodologiaa. Keskeisenä lähdemateriaalina on siten käytetty unionituomioistuimen ratkaisukäytäntöä, joka heijastaa perustamissopimuksia tarkemmin unionin valtiosääntörakennetta. Oikeuskäytännön analyysi ja tulkinta on suoritettu peilaten sitä vasten unionin kehitystä markkinaorientoituneesta organisaatiosta yleismaailmalliseksi poliittiseksi unioniksi. Tutkielmani loppupäätelmä on, että jäsenvaltiot ovat tietyissä rajoissa hyväksyneet unionituomioistuimen kehittämän doktriinin, ja unionituomioistuin on siten saanut aikaan tosiasiallisen muutoksen EU:n valtiosääntörakenteessa. Retained powers -doktriini on omiaan syventämään eurooppalaista integraatiota ja nostaa kysymyksiä toimivallanjaon merkityksestä unionioikeudessa, perustamissopimusten kyvystä heijastaa unionin valtiosääntörakennetta sekä unionituomioistuimen toiminnan poliittisesta luonteesta.

Building climate justice : an analysis of how the nexus between climate change and human rights shapes public policy agendas and alternatives

This thesis provides an analysis of how the nexus between climate change and human rights shapes public policy agendas and alternatives. It draws upon seminal work conducted by John Kingdon, whose landmark publication “Agendas, alternatives, and public policy” described how separate streams of problems, solutions, and politics converge to move an issue onto the public policy agenda toward potential government action. Building on Kingdon’s framework, this research explores how human rights contribute to surfacing the problem of climate change; developing alternative approaches to tackling climate change; and improving the political environment necessary for addressing climate change with sufficient ambition. The study reveals that climate change undermines the realization of human rights and that human rights can be effective tools in building climate resilience. This analysis was developed using a mixed methods approach and drawing upon substantial literature review, the researcher’s own participation in international climate policy design; elite interviews with thought leaders dealing with climate change and human rights; and regular inputs from focus groups comprised of practitioners drawn from the fields of climate change, development and human rights. This is a journal based thesis with a total of six articles submitted for evaluation, published in peer‐reviewed publications, over a five year period. Denna avhandling analyserar hur klimatfrågan och mänskliga rättigheter i samverkan formar den politiska agendan och det politiskt möjliga. Den bygger på banbrytande forskning av John Kingdon, vars publikation “Agendas, alternatives, and public policy” beskriver hur en fråga blir politiskt viktig och lyfts upp på den politiska agendan. Med utgångspunkt i Kingdons ramverk, utforskar avhandlingen hur mänskliga rättigheter bidrar till att blottlägga klimatfrågan som problem; utveckla alternativa metoder för att angripa och hantera klimatfrågan; samt skapa ett politiskt klimat nödvändigt för att på ett ambitiöst sätt kunna angripa klimatfrågan. Studien visar att klimatförändringar undergräver mänskliga rättigheterna men att arbete med mänskliga rättigheter kan vara ett effektivt verktyg för att stå emot och hantera effekterna av klimatförändringar. Analysen har genomförts med hjälp av en rad olika metoder vilka inkluderar litteraturstudier, författarens egna observationer under klimatförhandlingar; intervjuer med ledande tänkare inom klimatfrågan och mänskliga rättigheter; samt data insamlad genom fokusgrupper bestående av yrkesverksamma inom klimat, utveckling och mänskliga rättigheter. Avhandlingen är baserad på totalt sex artiklar som publicerats i fackgranskade tidskrifter under en femårsperiod.

Political Legitimacy and Ethnocultural Justice. Essays on Public Reason, Democratic Citizenship, and the Rights of Cultural Minorities

In this thesis, I argue that there are public cultural reasons that can underpin public justifications of minority rights of indigenous and national minorities in a constitutionaldemocracy. I do so by tackling diverse issues facing a liberal theory of multiculturalism. In the first essay, I criticize Will Kymlicka’s comprehensive liberal theory of minority rights and propose a political liberal alternative. The main problem of Will Kymlicka’s theory is that it builds on the contestable liberal value of individual autonomy and thus fails to take diversity seriously. In the second essay, I elaborate on the Rawlsian political liberalism assumed here by criticizing Chandran Kukathas’s version of political liberalism as overly accommodating to diversity. In the third essay, I discuss questions of method that arise for a political liberal approach to the moral-political foundations of multiculturalism, and propose a certain understanding of the political liberal enterprise and its crucial standard of reasonableness. In the fourth essay, I dwell on the political liberal ethic of citizenship and propose a strongly inclusionist interpretation of the duty of civility. In the fifth and last essay, I introduce a certain understanding of ethnocultural justice and propose a view on certain cultural reasons as public cultural reasons. Cultural reasons are public when they are based on necessarily established cultural marks of a democratic polity, as specified by the cultural establishment view; and when they are crucial for the societal cultural bases of self-respect of citizens. The arguments in this thesis support, and help to spell out, moral-political rights of indigenous and national minorities as formulated in international legal documents, such as the Declaration on the Rights of Indigenous Peoples (United Nations 2007) or the International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights (United Nations 1966).