Project Charter, Scope, and Time Management In the Movie Industry

This thesis explores how the project charter development, project scope management, and project time management are executed in a Finnish movie production. The deviations and analogies between a case movie production and best practices suggested in PMBOK are presented. Empirical material from the case is gathered with two semi-structured interviews with a producer and a line producer. The interview data is categorized according to PMBOK knowledge areas. The analysis is complemented with movie industry specific norms found in popular movie production guides. The described and observed methods are linked together and the relationship between them is discussed. The project charter development, which is referred as a green light process in the movie industry, is mostly analogous between all areas. The deviations are in the level of formality. The green lighting in the case movie was accomplished without bureaucratic reports described in movie production guides. The empirical material shows that project management conventions and movie industry employ similar methods especially in scope management. Project management practices introduce a work breakdown structure (WBS) method, and movie production accomplishes the same task by developing a shooting script. Time management of the case movie deviates on most parts from the methods suggested in PMBOK. The major deviation is resource management. PMBOK suggests creating a resource breakdown structure. The case movie production accomplished this through budgeting process. Furthermore the popular movie production guides also disregard resource management as sovereign process. However the activity listing is quite analogous between the case movie and PMBOK. The final key observation is that although there is a broad set of effective and detailed movie industry specific methods, a comprehensive methodology that would cover the whole production process, such as Prince2 or Scrum, seems to be missing from the movie industry.

Project charter, scope, and time management in the movie industry

This thesis explores how the project charter development, project scope management, and project time management are executed in a Finnish movie production. The deviations and analogies between a case movie production and best practices suggested in PMBOK are presented. Empirical material from the case is gathered with two semi-structured interviews with a producer and a line producer. The interview data is categorized according to PMBOK knowledge areas. The analysis is complemented with movie industry specific norms found in popular movie production guides. The described and observed methods are linked together and the relationship between them is discussed. The project charter development, which is referred as a green light process in the movie industry, is mostly analogous between all areas. The deviations are in the level of formality. The green lighting in the case movie was accomplished without bureaucratic reports described in movie production guides. The empirical material shows that project management conventions and movie industry employ similar methods especially in scope management. Project management practices introduce a work breakdown structure (WBS) method, and movie production accomplishes the same task by developing a shooting script. Time management of the case movie deviates on most parts from the methods suggested in PMBOK. The major deviation is resource management. PMBOK suggests creating a resource breakdown structure. The case movie production accomplished this through budgeting process. Furthermore the popular movie production guides also disregard resource management as sovereign process. However the activity listing is quite analogous between the case movie and PMBOK. The final key observation is that although there is a broad set of effective and detailed movie industry specific methods, a comprehensive methodology that would cover the whole production process, such as Prince2 or Scrum, seems to be missing from the movie industry.

Creating and Internalizing Corporate Brand Identity, Case Wärtsilä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli paremmin ymmärtää yritysbrandin identiteetin käsitettä sekä tutkia, miten brandi-identiteetti voidaan luoda ja sisäistää globaalissa konsernissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää mahdollisia eroavuuksia case-yritys Wärtsilän todellisen ja toivotun brandi-identiteetin välillä. Kattavan kirjallisuuskatsauksen avulla tarkasteltiin yritysbrandin käsitettä ja sen merkitystä liiketoiminnassa sekä sitä, minkälaisen prosessin avulla yritysbrandi voidaan rakentaa. Myös brandi-identiteetin sisäistämiskeinoja pyrittiin löytämään kirjallisuuskatsauksen avulla. Wärtsilän toivottua brandi-identiteettiä tutkittiin teemahaastattelujen avulla. Henkilöstön mielikuvia eli todellista sisäistä brandi-identiteettiä selvitettiin kvantitatiivisella kyselytutkimuksella. Tutkimus osoitti, että yritysbrandin identiteetti on käsitteenä monitahoinen ja että sillä on yhtymäkohtia useisiin rinnakkaisiin käsitteisiin, kuten yrityksen identiteettiin, uskottavuuteen, maineeseen, liiketoimintastrategiaan, visioon ja missioon. Tämä tutkimus esittääkin, että yritysbrandin identiteetin käsittelyn tulisi aina olla kokonaisvaltaista, jotta saavutettaisiin jotakin rakentavaa ja arvokasta. Tutkimuksessa todetaan myös, että yritysbrandin rooli tulee tulevaisuudessa kasvamaan, koska kestävän kilpailuedun saavuttaminen tulee entistä vaikeammaksi. Tutkimus tähdentää myös henkilöstön roolin merkitystä yritysbrandin kehittämisessä. Tämän tutkimuksen mukaan yritysbrandin identiteetti voidaan luoda portaittaisen mallin avulla: Ensin tehdään strategiset brandianalyysit, määritellään toivotut mielikuvat ja positiointi, toisin sanoen brandin olemus, ja lopuksi nämä kaikki yhdistetään brandilupaukseksi. Yrityksen henkilöstön tulee sisäistää brandilupaus, jotta sen viestiminen ulospäin olisi mahdollisimman yhdenmukaista. Sisäistämistä voidaan edesauttaa mm. luomalla brandikirja, video, yritystarina, roolimalleja, käyttämällä yrityksen Intranettiä sekä pitämällä seminaareja ja ”workshopeja”. Tutkimuksessa havaittiin, että luomisprosessiin vaikuttavat monenlaiset tekijät, kuten muuttuva globaali liiketoimintaympäristö, organisatoriset asiat sekä moninaiset sidosryhmät.

A Bridge Builder or a Raconteur? How Japan Manoeuvres the Global Development Discourse within the TICAD Process

Japan has been a major actor in the field of development cooperation for five decades, even holding the title of largest donor of Official Development Assistance (ODA) during the 1990s. Financial flows, however, are subject to pre-existing paradigms that dictate both donor and recipient behaviour. In this respect Japan has been left wanting for more recognition. The dominance of the so called ‘Washington Consensus’ embodied in the International Monetary Fund (IMF) and the World Bank has long circumvented any indigenous approaches to development problems. The Tokyo International Conference on African Development (TICAD) is a development cooperation conference that Japan has hosted since 1993 every five years. As the main organizer of the conference Japan has opted for the leading position of African development. This has come in the wake of success in the Asian region where Japan has called attention to its role in the so called ‘Asian Miracle’ of fast growing economies. These aspirations have enabled Japan to try asserting itself as a major player in directing the course of global development discourse using historical narratives from both Asia and Africa. Over the years TICAD has evolved into a continuous process with ministerial and follow-up meetings in between conferences. Each conference has produced a declaration that stipulates the way the participants approach the question of African development. Although a multilateral framework, Japan has over the years made its presence more and more felt within the process. This research examines the way Japan approaches the paradigms of international development cooperation and tries to direct them in the context of the TICAD process. Supplementing these questions are inquiries concerning Japan’s foreign policy aspirations. The research shows that Japan has utilized the conference platform to contest other development actors and especially the dominant forces of the IMF and the World Bank in development discourse debate. Japan’s dominance of the process is evident in the narratives found in the conference documents. Relative success has come about by remaining consistent as shown by the acceptance of items from the TICAD agenda in other forums, such as the G8. But the emergence of new players such as China has changed the playing field, as they are engaging other developing countries from a more equal level.

Varustamobarometri. Rederibarometern 2013

Merikuljetusmarkkinoiden suhdannetilanne on barometrin mukaan hieman parantunut viimeisen 12 kuukauden aikana, joskin toteutuneen kehityksen saldoluku oli edelleen huomattavan negatiivinen (-44). Puolet vastaajista arvioi, että suhdannetilanne on heikentynyt jonkin verran viimeisen 12 kuukauden aikana. Tulevaisuus nähdään kuitenkin positiivisena, mistä osoituksena on merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi. Merikuljetusmarkkinoiden tavoin kuljetuskysynnän ennakoidaan kasvavan merkittävästi seuraavan 12 kuukauden aikana sillä seurauksella, että saldoluku vaihtuisi negatiivisesta positiiviseksi. Tarkasteltavan kauden kuljetuskysynnän saldoluku on lähtenyt jo lievään nousuun. Suomen meriliikenteen tuonnin ja viennin ennustetaan myös kääntyvän lievään kasvuun 2011 tapahtuneen jyrkän notkahduksen jälkeen. Viennin ja tuonnin osalta viidennes vastaajista ennakoi kuljetusmäärien kasvavan jonkin verran. Kilpailu merikuljetusmarkkinoilla ei ole vähentynyt missään vaiheessa. Toteutuneen kauden saldoluku (-75) on alin koko barometrin historiassa. Merikuljetusrahtien hinnat ovat koko varustamobarometrin ajan heilahdelleet melkoisesti. Toteutuneen 12 kuukauden aikana suunta on ollut laskeva. Puolet vastaajista arvioi hintojen pysyvän ennallaan seuraavalla tarkasteluajanjaksolla ja kolmannes uskoo hintojen nousevan jonkin verran. Vuodesta 2009 lähtien polttoaineen hinnan saldoluku on laskenut rajusti vuoteen 2012 asti. Kuluneen jakson tarkastelu osoittaa, että vastaajista neljännes ilmoitti hinnan laskeneen jonkin verran ja noin kolmannes nousseen jonkin verran. Ennusteen mukaan hintakehityksen hetkellinen suunta positiivisempaan päin tulee jälleen kääntymään kohti negatiivista polttoaineen hintojen kallistuessa. Varustamon liikevaihdossa on nähtävissä sama suuntaus kuin yleisessä suhdannetilanteessa; kolme vuotta jatkuneen laskusuhdanteen ennakoidaan kääntyvän nousuun. Puolet vastaajista arvioi liikevaihdon nousevan jonkin verran tulevalla 12 kuukauden jaksolla. Varustamoiden kapasiteetin käyttöaste on parantunut merkittävästi kuluvalla tarkastelujaksolla ja positiivisen kehityksen ennakoidaan jatkuvan myös tulevalla jaksolla. Kasvun ja kehittymisen esteiden kartoitus osoitti, että talouden yleinen epävarmuus on 63 prosentilla vastaajista merkittävin yksittäinen este. Huono hintakehitys sekä kilpailun lisääntyminen ovat joka toisen vastaajan mielestä merkittäviä kasvua uhkaavia esteitä. Sen sijaan charter-kustannusten nousua ja luotsausmaksujen tasoa ei ole koettu kasvun esteinä; vain kuusi prosenttia vastaajista on valinnut nämä vaihtoehdot. Teemakysymyksillä kartoitettiin varustamoiden sopeutumiskeinoja kiristyvän rikkipitoisuusrajan noudattamiseksi eri polttoaineita tai teknologioita hyväksi käyttäen vuodesta 2015 ja vuodesta 2020 lähtien. Ylivoimaisesti suurin osa eli 88 prosenttia vastaajista valitsi vaihtoehdokseen 1.1.2015 alkaen MGO:n (marine gas oil), jonka rikkipitoisuus on 0,1 %. Vain 13 prosenttia vastaajista uskoi käyttävänsä tuolloin rikkipesuria. Moottorin muuttamista siten, että nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttö polttoaineena on mahdollista, uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista tai muuta vaihtoehtoista keinoa ei uskonut käyttävänsä yksikään vastanneista varustamoista. Toinen kysymys käsitteli sopeutumiskeinoja 1.1.2020 lähtien, jolloin polttoaineen rikkipitoisuuden raja tulee olemaan edelleen 0,1 % SECA-alueella ja globaalisti 0,5 %. Vastaajista reilu kolmannes valitsi vaihtoehdokseen MGO:n käytön kaikkialla ja neljännes uskoo puolestaan käyttävänsä SECA:lla MGO:ta ja muualla 0,5 % rikkiä sisältävää polttoainetta. Rikkipesuri oli edelleen vaihtoehto vain 10 prosentilla vastaajista. Moottorin muuttamista LNG-käyttöiseksi tai uuden LNG-käyttöisen aluksen hankkimista piti vaihtoehtona yhteensä noin 15 prosenttia vastaajista. Vuoden 2020 alusta muuksi vaihtoehdoksi esitettiin bioöljyä, jota uskoo käyttävänsä 15 prosenttia vastaajista. Kolmas kysymys liittyi välillisesti kiristyviin määräyksiin; varustamoilta kysyttiin harkitsevatko ne siirtävänsä toimintaansa SECA-alueen ulkopuolisille alueille. Vastaajista 87 prosenttia oli sitä mieltä, että eivät harkitse operointialueensa siirtämistä ja loput 13 prosenttia ilmoitti tätä pohtivansa.

Perceptions of green branding and identity building amongst small Finnish textile producers

The textile industry is one of the most polluting industries in the world. The amount of air and water pollution it causes puts a burden on the environment. There are companies who have taken the environmental and social aspects into account in the their production and chosen to operate in a green manner. This thesis studies how the phenomenon of green branding is seen from the perspectives of small Finnish textile companies. The theory used in this thesis has to do with green branding and identity building. The theory is used to analyze the results of the empirical findings. The main research question that the thesis aims to answer is how green branding is perceived within the Finnish textile industry. In order to answer the main research question, empirical data was collected from five relevant companies within the Finnish textile industry. The companies interviewed for the study were WST, Saana ja Olli, RCM, R-collection and Tiensivu. The study was conducted as a multiple case based study where multiple experts from green companies were interviewed. The experts were all owners or employees of companies that have a so-called green brand identity. The data was collected through semi-structured interviews, where the relevant experts from each company were interviewed either by themselves, in pairs or in groups. The data that was collected for this study was primary data, and the results of the study are mainly based on the experiences and opinions of the experts interviewed. The data collected does not cover the entire green textile industry within Finland, but study does however give a fairly comprehensive view of the phenomenon, as the textile industry in Finland is quite concise. The general findings of the study show that all experts from the companies interviewed agreed that a green brand identity does benefit their company in one way or the other. The findings also show contradictions with the older theory (eg. Charter et al. 1999, Pickett et al. 1995), and perhaps give a more modern view of the thoughts within the industry.