Ihmisen identiteetti ja tuottamusarviointi

English summary: Human identity and negligence (s. 535)

Välimiehen esteellisyys ja korvausvastuu

Tutkielman tarkoituksena oli välimiehen vastuun johtaminen korvausperusteen ollessa esteellisyys. Tutkielmassa paneuduttiin syvällisesti välimiehen asemaan, velvollisuuksiin, esteellisyyteen ja vastuun johtamiseen. Tutkimusmetodi oli lainopillinen systematisointi ja tulkinta, ja jossain määrin käsiteanalyysi. Tutkimusaineisto koostui ennakkopäätöksen KKO:2005:14 lisäksi suurimmalta osalta lakiartikkeleista ja -teksteistä. Tutkielmassa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että välimiehen esteellisyys voi johtaa korvausvastuuseen, kun tuottamus ja syy-yhteys vahinkoon todetaan. Tuottamus voi KKO:2005:14 mukaisesti ilmetä myös velvollisuuden laiminlyöntinä. Tällaisena rikottuna velvoitteena toimi välimiesmenettelylain 9.2 §. Todettavissa on, ettei välimiehen korvausvastuun määrittyminen etenkin esteellisyyden kyseessä ollessa ole selkeää eikä yksioikoista.

Kiinteistönvälittäjän vastuu vanhan asunnon kaupassa

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää kiinteistönvälittäjän vastuuta vanhan asunnon kaupassa, kun toisena osapuolena on kuluttajan asemassa oleva yksityishenkilö. Työn perustana on kiinteistönvälittäjän toimintaa ohjaava voimassa oleva lainsäädäntö. Tutkimusaineistona käytettiin lisäksi kirjallisuutta ja viime vuosien oikeuskäytäntöä. Kiinteistönvälittäjän vastuu kaupan osapuolille perustuu joko sopimus- tai vahingonkorvausvastuuseen riippuen siitä, onko vahinkoa kärsinyt toimeksiantaja vai tämän vastapuoli. Vastuu edellyttää virhettä välittäjän toiminnassa, joka on tuottamuksen lisäksi syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Välittäjän toimissa on virhe, jos se ei vastaa sovittua tai laissa säädettyä.

Virkavastuu. Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen rajavartiomiehen, ammattisotilaan ja poliisin erityisenä kurinpitorangaistuksena.

Tutkielman tavoitteena on oikeudellisten lähteiden systematisoinnilla tuottaa johdonmukainen kuvaus poliisin, rajavartiomiehen sekä ammattisotilaan virkavelvollisuuksista, oikeudellisesta vastuusta ja virkarikosten rangaistavuudesta. Päähuomio kohdistuu virkamiehen määräaikaiseen virantoimituksesta erottamiseen. Oikeudellisella argumentaatiolla pyritään esittämään lainmukainen ja hyväksyttävä tulkintakannanotto siihen, miten kyseistä säädöstä tulisi tulkita. Tutkimusmetodi työssä on oikeusdogmatiikka. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa on voimassa oleva lainsäädäntö valmisteluaineistoineen. Toissijaisina lähteinä käytetään kirjallisuutta, viranomaisten kurinpitopäätöksiä ja haastatteluja. Määräaikainen erottaminen voidaan määrätä virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä. Säädös on tulkittavissa laajentavasti siten, että myös muut kuin selkeästi viranomaisen valvontavastuulle kuuluvat teot voidaan katsoa virkatehtävien vastaiseksi. Erityisen käyttäytymisvelvoitteen johdosta menettely on rangaistavaa myös vapaa-ajalla. Määräaikainen erottaminen sijoittuu rangaistusasteikossa varoituksen ja irtisanomisen väliin. Rangaistus ei edellytä erityisen painavia perusteita, joita vaaditaan virkamiehen irtisanomiseen. Uuden säädöksen myötä irtisanomisten määrä on vähentynyt Rajavartiolaitoksessa. Säädöksestä on muotoutunut kurinpidollinen lisärangaistus, joka on määrätty virkamiehelle hallinnollisella päätöksellä yleensä rikostuomion jälkeen. Säädös on kuitenkin tarkoitettu ja se mahdollistaa myös puuttumisen varsinaisten virkatehtävien laiminlyönteihin. Lainsäädännön selkeyttämiseksi määräaikaisen erottamisen säädös tulisi poistaa eri viranomaisten erityislainsäädännöstä ja liittää suoraan virkamieslakiin. Säädöksen soveltaminen tulisi ulottaa koskemaan myös muita virkamiehiä, jotka palvelevat kyseisissä viranomaisissa. Tutkimuksen kohteena oleva virkamiesryhmä alistuu virkamiesoikeudessa blankkorangaistusuhan alle. Virkamiehen on vaikea hahmottaa kaikkea rangaistavaa toimintaa, ja virantoimittamisvelvollisuus on usein täsmentymätön ja tulkinnanvarainen. Kokonaisharkinnassa korostuvat myös muut kuin oikeudelliset lähteet (esimerkiksi moraalikäsitykset, etiikka, ohjeet, virkamiehen elämäntilanne). Sotilaiden ja poliisin oikeudenhoito poikkeaa monilta osin muiden virkamiesten oikeudenhoitomenettelystä. Rajavartiolaitoksessa sotilasoikeudenhoidon määräykset ja ohjeet ovat selkeästi puutteelliset. Rajavartiolaitoksen tehtäväkentän ja toimivaltuudet huomioiden tulisi kurinpito- ja virkarikosten tutkinnoissa lähentyä poliisin mallia sekä hyödyntää rikostorjuntahenkilöstön ammattitaitoa oman henkilökunnan esitutkinnoissa. Erityisen turvallisuusviranomaisten virkarikoksiin erikoistuneen tutkintaorganisaation perustaminen voisi tehostaa ja parantaa esitutkintojen tasoa sekä lisätä oikeusvarmuutta.

Tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta? Veronkorotuksen määrääminen verotusmenettelystä annetun lain 32.3 §:n perusteella oikeuskäytännön valossa

Tutkielmassa tarkastellaan veronkorotuksen määräämistä verotusmenettelystä annetun lain (VML) 32.3 §:n perusteella oikeuskäytännön valossa. Kyseisen pykälän perusteella määrätään ankarimmat veronkorotukset ja veronkorotus voi olla 0-30 prosenttia tuloon lisätystä määrästä. Tutkielman perusteella oikeuskäytännön valossa veronkorotus voidaan määrätä VML 32.3 §:n perusteella mikäli on osoitettavissa, että verovelvollinen on ollut tietoinen tekemästään virheestä esimerkiksi aiemman ohjauksen perusteella tai, mikäli verovelvollisen olisi pitänyt olla tietoinen tekemästään virheestä esimerkiksi asian verotuksellisen selvyyden vuoksi ja hänen voidaan tästä syystä katsoa toimineen törkeästä huolimattomuudesta. Mikäli asia kuitenkin on tulkinnanvarainen tai verovelvollinen on todistettavasti pyrkinyt selvittämään asiaa, veronkorotus ei tule määrättäväksi VML 32.3 §:n perusteella. Veronkorotus voidaan määrätä, mikäli tehdyllä virheellä on vaikutusta verovelvollisen verotettavaan tuloon ja korotuksen tulisi olla korkeintaan noin 5 prosenttia lisätystä tulosta. Oikeuskäytännön valossa verotusmenettelyn yhteydessä määrättävät veronkorotukset ovat yleisesti ottaen liian korkeita ja verohallinnon ohjeistusta tulisi tältä osin muuttaa paremmin lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä vastaavaksi.

Kuolemaan johtaneiden työturvallisuusrikosten rankaiseminen Suomessa ja Isossa-Britanniassa

Tutkielma keskittyy työssä tapahtuneiden kuolemantapausten normistoon ja oikeuskäytäntöön sekä Suomessa että Isossa-Britanniassa. Tutkimus on oikeusvertaileva, ja siinä on myös käytetty empiiristä tutkimusmetodia. Erityisesti mielenkiinto kohdistuu oikeushenkilöiden rankaisemiseen. Suomessa työturvallisuusrikoksesta on voitu tuomita oikeushenkilölle yhteisösakko vuodesta 2005 lähtien, ja Isossa-Britanniassa tuli vuonna 2008 voimaan laki, jonka pohjalta oikeushenkilöä voidaan rangaista henkilön kuoleman aiheuttamisesta rikoksen tekijänä. Oikeudellisen deskription kautta käydään läpi kummankin maan normistot, joiden pohjalta työkuolemaa oikeuskäytännössä on mahdollista arvioida. Suomen normeista mukana ovat työturvallisuusrikos, kuolemantuottamus ja yhteisösakko. Ison-Britannian normeista käsitellään Health and Safety at Work etc. act 1974, gross negligence manslaughter ja Corporate Manslaughter and Corporate Homicide Act 2007, eli “yhteisötappo”. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu vertailtavista valtioista kootuista oikeustapauksista. Ison-Britannian tapauksista mukana ovat kaikki yhteisötapon nojalla tuomitut tapaukset lain voimaantulosta aina tämän tutkielman kirjoittamiseen asti (6.4.2008−31.8.2015). Suomen tapauksista mukana ovat kaikki tätä tutkimusta kirjoitettaessa lainvoimaiset käräjä- ja hovioikeuden tuomiot aikaväliltä 2010−2014, joissa henkilö on kuollut työssä sattuneessa äkillisessä tapahtumassa ja oikeushenkilölle on tämän seurauksena tuomittu rangaistuksena yhteisösakkoa. Jotta rangaistusten tasosta saisi paremman kuvan, tuomitut sakkosummat on suhteutettu prosentuaalisesti oikeushenkilön taloudellisiin lukuihin. Maiden normistojen ja vertailun pohjalta tutkimuksessa arvioidaan rangaistusten tasoa valtioissa, ja pohditaan voisiko oikeusjärjestelmillä olla jotain opittavaa toisiltaan työkuolemantapausten rankaisemisessa. Tutkielma osoittaa, että oikeushenkilöjen rankaiseminen työkuolemissa on molemmissa valtioissa ollut jokseenkin ongelmallista. Rangaistusten tasot ovat jääneet alle odotetun, eikä myöskään oikeushenkilöiden edustajien vastuun voida katsoa täysin aina toteutuneen.