Suomalainen oikeisto ja "kansankoti" : Kansallisen kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun

Väitöskirja, Turun yliopisto

Radikaalioikeiston institutionaaliset rajoitteet ja mahdollisuudet Länsi-Euroopassa

Abstract: Institutional constrains and possibilities of the West European radical right-wing parties

Scheduling forest road maintenance using the analytic hierarchy process and heuristics

Abstract

Somalialaisten naisten integroituminen Suomessa

Integraatio on ajankohtainen aihe, koska Suomeen tulee jatkuvasti lisää maahanmuuttajia. Integroituminen tapahtuu vuorovaikutuksessa suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Suomeen muutti 1990-luvun alusta lähtien somalialaisia turvapaikanhakijoita. Minua kiinnostaa tietää, miten he ovat integroituneet Suomessa. Opinnäytetyöni tavoitteena on hahmottaa, miten somalialaiset naiset ovat löytäneet täältä oman paikkansa ja miten he ovat ystävystyneet suomalaisten kanssa. Opinnäytetyössäni käytän perustana kulttuuri-identiteetin mallia, jonka ovat kehittäneet psykologian professorit Derald Wing Sue ja David Sue. Tässä mallissa integraatiota tarkastellaan prosessina yksilön kulttuuri-identiteetin kehityksen kannalta. Mallin mukaan vähemmistöryhmän jäsen elää elämässään erilaisia kehitysvaiheita, joista integraatiovaihetta pidetään optimaalisena. Työni on kvalitatiivinen ja aineistoni olen kerännyt haastatellen somalialaisia naisia. Haastattelukysymykset olen laatinut teemoittain, joiden perustana on kulttuuri-identiteetin mallin mukaiset kehitysvaiheeet. Haastattelin kolmea somalialaista naista pääkaupunkiseudulla suomen kielellä. Haastateltavat sain käyttäen lumipallo-otantaa. Analyysimenetelminä käytin sisällön analyysia. Suomessa asuessaan haastateltavilla naisilla oli ollut muutoksia kulttuuri-identiteetissään. Lapsina he olivat kokeneet olevansa kahden kulttuurin välissä, koulussa suomalaisina ja kotona somalialaisina. Yläasteella he ystävystyivät somalialaisten nuorten kanssa. Silloin he alkoivat myös pohtimaan omaa identiteettiään ja tulivat siihen tulokseen, että he ovat somalialaisia.Työelämässä ja vapaa-aikana he eivät olleet löytäneet suomalaisia ystäviä. He sanoivat, että somalialainen ja suomalainen kulttuuri ovat hyvin erilaisia. Haastattelussa he kertoivat myös monista syrjintäkokemuksista, joita heillä oli ollut koulussa. He tunsivat olevansa jäseninä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä somaliyhteisössä. Haastateltavat kokivat kollektiivisen kulttuurin merkityksen erittäin tärkeänä. Islamin uskonto ja heidän perheensä olivat vahvoina tukipilareina heidän elämässään. Kulttuuri-identiteetin mallin mukaiset kehitysvaiheet voisivat olla työvälineenä esimerkiksi sosionomeille työskennellessään maahanmuuttajien kanssa. Koska maahanmuuttajat tarvitsevat erityistä tukea identiteettinsä rakentamisessa integroituessaan uuteen kulttuuriin.

Host Parasite Interactions in Damselflies. From Individuals to Populations

The main goal of this thesis is to increase understanding on evolutionary and ecological factors that have contributed to differences in parasite numbers in insects. Furthermore, the thesis addresses the effects of parasites on their hosts. The most important findings were: The Northern damselfly’s (Coenagrion hastulatum) immune response to artificial pathogen increased with increasing parasite numbers (Article I). Marginal, more isolated C. hastulatum populations on the edge of distribution have fewer parasites when compared to distribution’s core populations (Article II). The Banded damselfly Calopteryx splendens individuals with higher homozygosity have more parasites, however, the rate of homozygosity did not differ between populations (Article III). Parasite prevalence was affected by whether the host species occurred in allopatric or sympatric population: sympatric C. splendens populations with sister species the Beautiful damselfly Calopteryx virgo harbored more parasites (Article IV). Parasites were associated with the wing spot size, an ornament under sexual selection, and thus may play an important role in character displacement, i.e. the size of the wing spot (Article V). To conclude with, this thesis brings about new information on the parasite infection patterns in insects, proposing several factors to contribute to these patters, as well as it addresses the effects of parasites on their hosts, from individual to population level.

Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939.

Kansallista Edistyspuoluetta ja sen toimijoita maailmansotien välisen Suomen sisäpolitiikassa tarkasteleva väitöstutkimus paneutuu puolueen kansallista eheytymistä ajaneen poliittisen linjan taustoihin, muodostumiseen ja toteutumiseen maailmansotien välisenä aikana vuosina 1919-1939. Vahvasti aineistopohjainen ja lähdekriittinen poliittisen historian tutkimus keskittyy parlamentaarisiin toimijoihin, poliittiseen kenttään ja näiden tuottamiin aineistoihin, kuten edistyspuolueen ja sen toimijoiden arkistoihin, lehdistöön ja valtiopäiväpöytäkirjoihin. Tutkimus selvittää, millainen oli edistyspuolueen kansallisen eheytymisen linja, mihin sillä pyrittiin, miten sitä toteutettiin ja miten se toteutui. Kansainvälisen vertailun kautta tutkimuksessa luodaan myös kuva suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue oli liberaali puolue, jonka politiikassa korostui erityisesti liberalismin sosiaalinen tulkinta. Puolueen sisäpoliittiseksi linjaksi vastaitsenäistyneessä ja sisällissodan runtelemassa valtiossa muodostui kansallisen eheytymisen edistäminen. Ajatuksen taustalla olivat K. J. Ståhlbergin tulevaisuuden lähtökohtia hahmotelleet artikkelit, jotka julkaistiin Helsingin Sanomissa huhtikuussa 1918 sisällissodan vielä riehuessa. Ståhlbergin mukaan kansalliseen eheytymiseen ei tullut pyrkiä sodan vuoksi vaan siitä huolimatta. Nuorsuomalaiselta puolueelta perityt liberaalit periaatteet täydentyivätkin edistyspuoluelaisessa ajattelussa sisällissodan ja tasavallan puolesta käydyn valtiomuototaistelun avainkokemuksilla. Itsenäisen Suomen ensimmäisiä vuosia hallinneissa keskustahallituksissa kansallista eheytymistä edistettiin sosiaalipoliittisin uudistuksin mm. oppivelvollisuus- ja asutuslakien muodossa. Myös sisällissodan vankien armahdukset olivat osa tätä ohjelmaa. Tutkimus osoittaa, että edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan keskeisenä tavoitteena oli poliittisen sovittelun kautta integroida vasemmisto osaksi parlamentaaris-demokraattista järjestelmää. Eheytyspolitiikan todellinen käyttöarvo ja edistyspuolueen poliittiset toimintamahdollisuudet alkoivat kuitenkin heiketä vuoden 1922 eduskuntavaalien jälkeen.Tutkimuksesta käy ilmi, että toteutettu eheytyspolitiikka ja sen osittainen epäonnistuminen näkyivät sekä kommunistien jatkuvana kannatuksena että sisäpoliittisen ilmapiirin oikeistolaistumisena. Tämä kehitys nosti myös edistyspuolueessa esille voimat, jotka suosivat porvariyhteistyötä ohi keskustavasemmistolaisen eheytyspoliittisen linjan. Alkuvuosien jälkeen valtiomuototaistelun koossapitävä voima heikkeni edistyspuolueen sisällä ja 1920-luvun puolivälissä käydyt linjakiistat osoittivat, että osalle puolueen jäsenistä vuoden 1918 puoluevalinnassa keskeisemmässä roolissa oli ollut tasavaltalaisuus kuin vasemmiston integrointi ja kansallinen eheytyminen. Edistyspuolueen johto ei kuitenkaan ollut valmis luopumaan eheytyspoliittisesta linjasta ja sen ympärille luodusta puolueidentiteetistä, joten porvariyhteistyötä kannattanut oikeisto-oppositio päätyi suurelta osin eroamaan puolueesta vuonna 1927. Tutkimus osoittaa, että parlamentarismin rapautuminen ja pienelle yleispuolueelle elintärkeiden yhteistyömahdollisuuksien heikkeneminen luokkapuolueiden puristuksessa johtivat edistyspuolueen kannatuksen alamäkeen sotien välisenä aikana. Se kutistui 26 kansanedustajan keskisuuresta puolueesta vain kuuden edustajan pienpuolueeksi. Puolueidentiteetin vahvuus ja keskeisten toimijoiden puolueen kokoa suurempi poliittinen painoarvo pitivät sen lakkauttamispohdinnoista huolimatta kuitenkin koossa ja kiinni politiikan ytimessä. Oikeistoradikalismin vuodet 1920–1930-lukujen taitteessa olivat edistyspuolueellesekä uhka että mahdollisuus. Tutkimuksessa käy ilmi, että vaikka kommunisminvastaisen kansanliikkeen vaatimukset olivat edistyspuoluelaisten mielestä oikeutettuja, oli kansanliikkeen niiden ajamiseksi omaksumia laittomia ja ulkoparlamentaarisia keinoja vaikea hyväksyä. Eheytyspolitiikan kannalta katsottuna melkotoivottamalta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin lopulta voitoksi: äärivasemmisto eliminoitiin, äärioikeisto ajautui paitsioon ja tie maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyölle aukesi jälleen. Tämä johti lopulta vuonna 1937 punamultahallitukseen ja kansanvallan kolmiliittoon Kansallisen Edistyspuolueen, SDP:n ja Maalaisliiton kesken. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ohjelmista ei löydy. Liberalismiin usein liitetty mielleyhtymä sen kosmopoliittisesta, kansallisvaltioita ylittävästä luonteesta jäi Suomessa sotien välisenä aikana nationalismin ja itäisen naapurin luoman uhan varjoon. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä. Suomalainen liberalismi määrittyikin eurooppalaisia vastineitaan voimakkaammin nuorta valtiota hallinneen kansallisuusajattelun, itsesäilytysvaiston ja kansallisen eheyden vaatimusten kautta. Tutkimuksessa todetaan, että edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan muotoutumista ja toteutumista vuosien 1919‒1939 aikana voi pitää idealismin voittona realismista. Lukuun ottamatta reformipolitiikan vuosia edistyspuolueen pitäytyminen valitulla linjalla näyttäytyi poliittisten toimintamahdollisuuksien kannalta katsottuna ajoittain jopa epärealistiselta. Koko sotien välistä aikaa tarkastellessa voikin todeta, että se, minkä edistyspuolue poliittisten päämäärien saavuttamisen valossa voitti, sen se menetti kannatusluvuissa.

Le relazioni Italo - Finlandesi nella documentazione del Ministero degli Affari Esteri italiano e nel "Memoriale" di Attilio Tamaro (1929-1935)

My doctoral thesis may be placed within the branch of studies on the history of international relations and it examines the development of Italian-Finnish bilateral relations during the mandate of Attilio Tamaro, the plenipotentiary Minister (1929-1935). The research is based exclusively on Italian sources, on the private documentation of the diplomat and on his “Memoriale”, which have been critically analysed, using theories, such as those on the policies of power, on the soft power and on foreign trade. This research aims to draw attention to the bilateral dynamics, and to bridge the gaps of the specific historiography, paying attention to the relations between the Lapua movement and Italian fascism, and to the role that the Minister Tamaro played. The 1929-1935 period is the most intense one in the bilateral relations, and it expands those already begun in the Twenties, thereby replacing the idea of a poor and backward Italy with that of a modern, strong and orderly country that fascism had been capable of building. The need for Finland to solve its internal problems led to the development of the lappist movement in the first few months of 1930 which, with its anticommunism and anti-parliamentarism, led conservative Finland to look towards the Italian political model with particular fondness. The Italian diplomacy, at least during the Grandi ministry, distinguished itself for its moderate involvement in its connections with lappism. After 1932, with the spread of universal fascism, opposing national-socialism, the relationships between fascism and the lappist movement intensified and led the IKL (Patriotic People’s Movement) into the Italian sphere. Actually, especially after 1933, what was the most effective instrument of Tamaro’s political action was culture: the Italian Readership, the cultural associations, and the use of the cinematic arts and art were the channels for the expansion of a cultural imperialism which abounded in political propaganda. With the War of Ethiopia in 1935, the good Italian-Finnish relationships partly cooled down because Italy appeared to be a dangerous nation for the stability of the security system of Finland. The research results are stimulating: they bring to light the ambitions of great power of monarchist-fascist Italy; they show the importance of the Italian example in inspiring the conservative Finnish right-wing; they allow one to hypothesize that there was at least an indirect influence of the Italian model on the development of Finnish events. The aspiration of our research is to stimulate further studies on diplomatic, military and trade relations between Italy and the Scandinavian countries from 1919 to today.