133 resultados para verotus, taxation
Resumo:
Tutkielmassa on selvitetty suomalaisten osakeyhtiöiden mahdollisuuksia vaikuttaa liiketoimintansa Euroopan talousalueella (ETA). Tutkielmassa on tarkasteltu EY:n sääntelyä, EY-tuomioistuimen tuomitsemia ennakkotapauksia ja niiden vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön suomalaisten osakeyhtiöiden kannalta. Tutkielma osoittaa yhteisön ylikansallisen ohjauksen vaikuttaneen kansalliseen lainsäädäntöön, mikä on tarjonnut suomalaisille osakeyhtiöille uusia mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa verotuksen ja veroneutraalien yritysjärjestelyiden osalta ETA-alueella. EY-tuomioistuin on tuomioissaan kuitenkin jättänyt tiettyjä oikeuttamisperusteita jäsenvaltioille. Niiden perusteella valtiot voivat vaikuttaa osakeyhtiöiden verotukseen ja veroneutraaleihin yritysjärjestelyihin ETA-alueella, vaikka oikeuttamisperusteet lähtökohtaisesti rikkovat ylikansallista sääntelyä. EY:n ylikansallinen ohjaus tulee myös tulevaisuudessa vaikuttaa merkittävästi suomalaisten osakeyhtiöiden mahdollisuuteen harjoittaa liiketoimintaansa ETA-alueella. Ylikansallisen sääntelyn hyödyntäminen täysimääräisesti mahdollistuu suomalaisissa osakeyhtiöissä vasta, kun yhteisön alueelle luodaan yhtenäinen sääntely kaikkia osakeyhtiöitä kohtaan.
Resumo:
Abstract: The posssibilities and limitations of Pareto and Kaldor-Hicks efficiency for the evalaution of public project - reform of car taxation as an example
Resumo:
In the beginning of the year 2007 there was a change in our taxation laws, allowing the use of partial division in business restructuring without any direct taxation consequences. In this literature research thesis, partial division and transfer of assets and their similarities and differences have been examined. In addition, the concept of branch of activity, which is closely related to partial division and transfer of assets, has been defined. The concept of branch of activity has changed over the years in the Central Tax Board rulings towards more allowing, taking the taxpayer’s opinions into consideration better. The definition of branch of activity can be made relatively flexibly as long as there is a valid commercial reason behind the restructuring. Partial division can be more usable in business restructuring than division, because the transferring company does not dissolve in partial division. Compared to transfer of assets, the advantage of partial division is the transfer of losses to the receiving company and the possibility to use cash payments.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää rakentamisen arvonlisäverotusta. Tutkimuksen päätavoite on selventää rakentamispalvelun myynnin, rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisen ja perustajaurakoinnin arvonlisäverotukseen liittyviä eroavaisuuksia ja ongelmia. Erityistä huomiota on kiinnitetty rakentamispalvelun oman käytön verotukseen. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on ymmärtämiseen ja selittämään pyrkivä kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä. Rakentamisen ja kiinteistöjen arvonlisäverotus on käytännössä osoittautunut haastavaksi ja ongelmalliseksi. Siihen liittyy lukuisia poikkeuksia ja erityissäännöksiä. Laki on joissain kohdin ristiriidassa arvonlisäverodirektiivien kanssa. Laki on paikoin vaikeasti ymmärrettävää. Tämän vuoksi lain tulkinnasta onkin olemassa lukuisia oikeuden päätöksiä. Rakennusliikkeet kohtaavat myös käytännön ongelmia laskentatavoissa, eritoten rakentamispalvelun omaan käyttöön ottamisessa. Huolimatta lukuisista oikeuspäätöksistä, moni lain kohta on edelleen vaikeasti tulkittavissa. Moneen käytännön ongelmaan tarvittaisiin selkeitä ohjeita esim. veroviranomaisilta.
Resumo:
Tavoitteena oli tutkia Suomen autoverotusta Eurooppa-oikeuden, talouden ja ympäristön näkökulmasta.
Resumo:
Ylivoimaisesti tärkeimpänä liiketoiminnan organisoitumismuotona voidaan pitää konsernia. Se muodostuu useasta juridisesti itsenäisestä yhtiöstä, jotka kokoavat yhden taloudellisen ja organisatorisen kokonaisuuden. Verotuksessa eri konserniyhtiöitä kohdellaan itsenäisinä yhtiöinä ja jokaiselle konserniyhtiölle lasketaan oma verotettava tuloksensa muista konserniyhtiöistä riippumatta. Konserniin kuuluvien yhtiöiden tuloksenmuodostus saattaa kuitenkin olla epätasaista, toiset tuottavat voittoa ja toiset tappiota. Erityisenä verohaasteena kansainvälisten konsernien välillä onkin se, että eri valtioissa sijaitsevien konserniyhtiöiden tuloksentasaus on mahdollinen vain poikkeustapauksissa. Kritiikin kohteena on ollut myös Suomen konserniverojärjestelmä. Erityisiksi ongelmiksi ovat nousseet yhtiöoikeudelliset, kirjanpidolliset ja EY-oikeudelliset asiat. Yritysten kansainvälistyessä ja laajentuessa Eurooppaan erityisesti rajatylittävä konserniavustus ja tappiontasaus ovat nousseet esille. Tästä johtuen EY-tuomioistuinkin on joutunut ottamaan kantaa tällaisiin yritysjärjestelyihin.
Resumo:
Sulautuminen on yksi yleisimmistä yritysjärjestelyvaihtoehdoista. Sulautumisessa on otettava huomioon vero- ja yhtiöoikeudelliset sekä kirjanpidolliset seikat. Ne ohjaavat sulautumisen toteuttamista ja säätelevät sallittuja menettelytapoja. Tutkimuksen päätavoitteena on analysoida osakeyhtiön, avoimen ja kommandiittiyhtiön vero-oikeudellisen, yhtiöoikeudellisen ja kirjanpidollisen sulautumisen käsittelyn eroja. Tutkimuksessa on aluksi selvitetty syitä yritysjärjestelyihin ja sulautumista yritysjärjestelyvaihtoehtona. Sulautumisen käsittely aloitetaan osakeyhtiön sulautumisen yhtiöoikeudellisen sääntelyn käsittelemisellä. Seuraavaksi tutkittiin kirjanpidollista sääntelyä sulautumisen yhteydessä. Tämän jälkeen määritettiin verotuksen sääntelyä sulautumisen yhteydessä. Viimeisessä teoriakappaleessa käsitellään henkilöyhtiöiden sulautumista. Tutkimuksessa selvitettiin sulautumisen oikeudellinen sääntely ja havaittiin säännöksissä olevan ristiriitaisuuksia, jotka vaikuttavat sulautumisessa tehtäviin päätöksiin.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, käyttäytyvätkö suomalaiset rahastosijoittajat dispositioefektin mukaisesti realisoimalla mieluummin voitollisia kuin tappiollisia sijoituksia. Tutkimuksen kohteena ovat sijoittajien käyttäytyminen ja mandolliset sijoittajien psykologiset taipumukset ja käytösharhat. Aineistona on erään suomalaisen rahastoyhtiön henkilöasiakastietokanta vuosilta 2000 — 2007. Tutkimustulosten mukaan dispositioefekti ei ilmene niin selvästi rahastosijoittamisessa kuin suorissa osakesijoituksissa. Lääketieteellisessä rahastossa ei voida havaita viitteitä dispositioefektistä. Dispositioefekti havaitaan yhdistelmärahastossa sekä globaalissa osakerahastossa, mutta sen vaikutus näyttää häviävän tai jopa katoavan laskevilla markkinoilla. Verohyöty vaikuttaa euromääräisiin lunastuksiin joulukuussa vähentäen dispositioefektin ilmenemistä. Sijoituksen pitoajalla on selvä vaikutus sijoittajan saamiin tuottoihin. Sijoittajat näyttävät menettävän tuottoja pitämällä liian kauan tappiollisia sijoituksia ja realisoimalla liian nopeasti voitollisia sijoituksia. Kaikkien aikojen kurssihuiput markkinaindeksissä lisäävät lisäävät lunastuksia, kun taas kaikkien aikojen kurssipohjat vähentävät lunastuksia. Kuukauden takaisella kurssihuipulla tai notkolla näyttää olevan suurin merkitys lunastusten määrään
Resumo:
Tutkielmassa vertaillaan ammtinharjoittajan verotusta toiminimenä ja osakeyhtiönä, sekä toimitilan vaikutusta verotukseen.
Resumo:
Myynti ja takaisinvuokraussopimukset ovat yleistyneet viime vuosina. Myynti ja takaisinvuokraussopimuksessa yritys myy omistamansa hyödykkeen, yleensä kiinteistön, rahoitusyhtiölle ja liisaa sen saman tien takaisin. Menettelyssä yritys säilyttää hyödykkeen käyttöoikeuden, mutta saa samalla vapautettua hyödykkeeseen sitoutuneen varallisuuden. Myynti ja takaisinvuokraussopimukset luokitellaan tavallisten leasingsopimusten tavoin IFRS-lainsäädännössä rahoitusleasingsopimuksiin ja muihin vuokrasopimuksiin. Lisäksi myynti ja takaisinvuokraussopimuksia koskien on annettu joitakin erityissäännöksiä. Työssä tarkastellaan Case-yrityksen X Oyj:n omistaman hyödykkeen uudelleenrahoitusta myynti ja takaisinvuokraussopimuksella. Tutkimuksessa selvitetään miten hyödykkeen uudelleenrahoitus vaikuttaisi konsernin IFRS-muotoiseen tilinpäätökseen. Työssä tutkitaan uudelleenrahoituksen rahoituksellisia motiiveja ja pyritään määrittämään leasingsopimuksen kilpailukykyä verrattuna velkarahoitukseen. Rahoitusteoriassa leasingsopimuksen arvo määritetään yleensä käytäen NAL-kaavaa eli niin kutsuttua Net Advantage of Leasing-kaavaa. Sitä sovelletaan myös tässä työssä. Leasingrahoitusta vertailtaessa velkaan on huomioitava myös, että rahoitusmuodoilla on hyvin erilaiset vaikutukset yrityksen verotukseen, kassavirtoihin ja nettotulokseen.
Resumo:
This thesis represents an overview of biomass gasification technology together with some practical aspects of this technology application for transport in Finland. The main aim of this work is an assessment whether this technology is perspective in the nearest future for the wide use on transport or not. The first part of the thesis is a kind of survey of the previous works and materials con-cerning the usage of biomass gasification for transport. The second part concentrates more on the practical moments of its use for mobile applications in Finland (taxation, emissions, etc.).
Resumo:
Energy efficiency and saving energy are the main question marks when thinking of reducing carbon dioxide emissions or cutting costs. The objective of thesis is to evaluate policy instruments concerning end-use energy efficiency of heavy industry in European Union. These policy instruments may be divided in various ways, but in this thesis the division is to administrative, financial, informative and voluntary instruments. Administrative instruments introduced in this thesis are Directive on Integrated Pollution Prevention and Control, Directive on Energy End-use Efficiency and Energy Services, and Climate and Energy Package. Financial means include energy and emission taxation, EU Emission Trading Scheme and diverse support systems. Informative instruments consist of horizontal BAT Reference Document for Energy Efficiency, as well as substantial EU documents including Green Paper on Energy Efficiency, Action Plan for Energy Efficiency and An Energy Policy for Europe. And finally, voluntary instruments include environmental managements systems like ISO 14001 and EMAS, energy auditing and benchmarking. The efficiency of different policy instruments vary quite a lot. Informative instruments lack the commitment from industry and are thus almost ineffective, contrary to EU Emission Trading Scheme, which is said to be the solution to climate problems. The efficiency of administrative means can be placed between those mentioned and voluntary instruments are still quite fresh to be examined fruitfully. However, each instrument has their potential and challenges. Cases from corporate world strengthen the results from theoretical part. Cases were written mainly on the basis of interviews. The interviewees praised the energy efficiency contract of Finnish industry, but the EU ETS takes the leading role of policy instruments. However, for industry the reductions do not come easily.
Resumo:
The thesis concentrates on Finnish car markets and market changes. The major theoretical viewpoints are purchasing process, international purchasing and market analysis. The empirical part of the thesis concentrates on the major changes in Finnish car markets. The most important points are changes in car taxation and the big overall change in market situation.
Resumo:
Tutkimuksen aiheeksi valittiin pienten osakeyhtiöiden verosuunnittelu. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustui aiempaan laskentatoimen empiiriseen verotutkimukseen sekä laskentatoimen kontingenssiteoreettiseen pk-yritystutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kyselytutkimuksella sekä tilinpaatostietokannasta Voitto+. Kyselytutkimukseen valittiin satunnaisotannalla osakeyhtiötä Etelä Suomen läänistä, joiden liikevaihto oli välillä 1 10 milj. euroa. Kyselytutkimukseen vastasi 216 yritystä, jolloin vastausprosentiksi saatiin 21,3. Kerättyä tutkimusaineistoa analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Pääasiallisina analysointimenetelminä käytettiin pääkomponentti-, klusteri- ja regressioanalyysiä. Tutkimuksen tavoitteeksi asetettiin kokonaiskuvan muodostaminen pienten osakeyhtiöiden verosuunnittelusta, verosuunnittelun asemointi osaksi yrityksen taloushallintoa sekä yritysten erilaisia verosuunnittelustrategioita selittävien tekijöiden tunnistaminen. Tutkimusaineistosta kyettiin tunnistamaan pääkomponenttianalyysillä neljä erilaista verosuunnitteluorientaatiota: valistunut, resursseja panostava, veroa minimoiva sekä vastuuta ulkoistava. Verosuunnitteluorientaatioita kuvaavien muuttujien avulla yritykset jaettiin klusterianalyysilla neljään ryhmään. Yritykset nimettiin ryhmien luonteidensa mukaisesti verosuunnittelun osalta vastuun ulkoistajiksi, veron minimoijiksi, veroneutraaleiksi sekä valistuneiksi. Verosuunnitteluvastuuta ulkoistavien yritysten ryhmään kuului n. 57 % kyselyyn vastanneista yrityksistä. Tulos osoittaa sen, että yritykset ovat verosuunnittelun osalta paljolti riippuvaisia taloushallinnon sidosryhmistä, tilitoimistoista sekä tilintarkastajista. Tulosta voidaan tulkita myös niin, että taloushallinnon sidosryhmien ammattitaito verosuunnittelun osalta on keskeisessä roolissa, kun arvioidaan, miten yritysten välinen tasapuolisuus verotuksen osalta käytännössä toteutuu. Yritysten erilaisia verosuunnitteluorientaatioita, jotka kuvasivat yritysten verosuunnittelustrategioita, ei kyetty kvantitatiivisilla analyyseilla selittämään samoilla muuttujilla kuin yritysten erilaisia johdon laskentatoimen käytänteitä. Tätä havaintoa tulkittiin siten, että vaikka verosuunnittelu on selkeästi osa yrityksen taloushallintoa, sen asema ei ole johdon laskentatoimen käytänteiden tavoin taloushallinnon ytimessä. Tutkimuksessa kyettiin tuottamaan tuloksia, jotka kontribuoivat aiempia laskentatoimen empiirisiä verotutkimuksia, ja joilla on uutuusarvoa käytännön toimijoiden näkökulmasta.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena on hahmottaa pk-yrityksien työllistämismahdollisuuksia teollisuuden rakennemuutoksen karsiessa suurteollisuuden työpaikkoja. Tutkimuksessa selvitetään työllistämistä estäviä ja vaikeuttavia tekijöitä pk-yrityksissä sekä pyritään löytämään niihin liittyviä kehittämisehdotuksia. Tutkimus on kirjallisuuspohjainen katsaus, johon liittyy haastattelututkimus, jossa kohderyhmänä ovat julkisen sektorin edustajat ja toisena osapuolena yksityisen sektorin yrittäjät. Tutkimuksen työn pääongelmana on kartoittaa työllistämisesteitä pk-yrityksissä ja etsiä kehittämistoimenpiteitä, joilla työllistämismahdollisuuksien edistämiseksi. Lisäksi etsitään keinoja edistää yrittäjyyttä erityisesti työllisyyden näkökulmasta. Yrittäjyys ja pk-yritykset ovat voimavara, jonka kasvu- ja kehitysongelmia pienentämällä voidaan merkittävästi vaikuttaa uusien työpaikkojen syntymiseen. Työn alaongelmia ovat: irtisanomissuoja, keskitetty työmarkkinajärjestelmä ja ay-liike, työaikamääräykset, työvoimakustannukset ja paikallisen sopimisen puutteellisuus. Muita työllistämisen ongelmia ovat mm. ammattitaitoisen työvoiman saanti, työttömyysturva ja ensimmäisen työntekijän palkkaaminen. Työn lopputuloksina esitetään mm. irtisanomissuojan heikentämistä, ay-liikkeen saamista mukaan paikalliseen sopimiseen ja joustoihin, työaikamääräysten joustoja, työvoimakustannuksista verotuksen kannustavammaksi rakentamista ja sova-maksujen porrastamista pk-yrityksille oikealla tavalla ja paikallisen sopimisen vahvistamista. Lisäksi työttömyys-turvaa tulee muuttaa kannustavammaksi, ammattitaitoisen työvoiman saantia edistää ja ensimmäisen työntekijän palkkaamista on tuettava.