189 resultados para etiikka - palkitseminen
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Henkilöstö on yrityksen yksi tärkeimmistä menestystekijöistä ja siksi on tärkeää, että työntekijät ovat sitoutuneita, motivoituneita ja toimivat tehokkaasti. Työn tavoitteena on kehittää organisaatioiden käyttöön suorituskyvyn menestyksellisen ohjaamisen työkalu, jolla voidaan mitata työmotivaation ja toiminnan tehokkuuden taustalla olevia tekijöitä. Kirjallisuudesta, aiemmista tutkimuksista ja haastatteluista selvisi viisi osa-aluetta, jotka vaikuttavat positiivisesti henkilöstön toiminnan tehokkuuteen, työmotivaation ja sitoutumiseen. Osa-alueet ovat tavoitteiden asettaminen, viestintä, henkilöstön vaikutusmahdollisuudet, palkitseminen ja motivointi sekä koulutukseen ja työympäristöön liittyvät tekijät. Jokaisen osa-alueen alle on kerätty kysymyksiä, jotka ovat jaettu kahteen osaan: avainkysymykset ja omavalinnaiset kysymykset. Avainkysymykset ovat sellaisia, joita suositellaan otettavaksi mukaan mittaukseen ja omavalinnaisten kysymysten valinta jää organisaation itsensä päätettäväksi. Näin saadaan organisaatioille mahdollisuus räätälöidä työkalu tarpeisiinsa ja strategiaan sopiviksi. Tutkimukseen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla. Osallistuneista organisaatioista kaksi oli julkiselta sektorilta ja kuusi yksityiseltä sektorilta. Yksityisen sektorin yritykset koostuvat pienistä, keskisuurista ja suurista yrityksistä. Haastatteluilla kerättiin tietoa työkalun toteutusta ja sisältöä varten. SUMO-kartoituksesta saatuja mittaustuloksia organisaatio voi hyödyntää monella eri tavalla. Esimerkiksi organisaatio voi nähdä osa-alueiden ja toiminnan tehokkuuden kehitystarpeita sekä kuinka henkilöstön toimintaa voidaan tehostaa. Suorituskyvyn mittausjärjestelmän käytöllä on myös positiivisia vaikutuksia mittausosa-alueisiin.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, joihin yrityksen johdon tulisi kiinnittää huomiota suorituskykyä mitattaessa. Työssä tarkasteltiin tietämystä yrityksen suorituskyvystä, tavoitteista ja niiden mittaamisesta. Lisäksi tutkittiin yritysten sisäistä viestintää, päätöksentekoon vaikuttamista ja palkitsemista. Asioita tarkasteltiin eri ammattiasemissa olevien näkökulmista sekä esimiesaseman ja koulutustason suhteen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin kyselylomakkeella kahdeksasta yrityksestä, vastauksia saatiin 210 kappaletta. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja -2- riippumattomuustestiä. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että tieto omasta työstä ja sen tavoitteista on hyvällä tasolla. Henkilökohtaiseen kanssakäymiseen perustuvaa viestintää pidettiin parhaimpana. Omaan työhön ja tiimiin liittyvät päätökset olivat niitä, joihin haluttaisiin tulevaisuudessa vaikuttaa eniten. Palkitsemiskeinoista rahaa pidettiin parhaana, myös vapaa-aika ja kiitokset esimieheltä sekä työkaverilta miellyttivät vastaajia.
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on analysoida esimerkkiyritysten olemassa olevia tulospalkkausjärjestelmiä ja kehittää metallialan pk-yrityksille sopiva tulospalkkausmalli. Esimerkkiyrityksille pyritään löytämään sopivat mittarit ottaen huomioon niiden erityispiirteet. Palkitsemisjärjestelmä on kokonaisuus, jolla pyritään sitouttamaan henkilöstö organisaation toimintaan ja kannustamaan heitä hyviin työsuorituksiin. Tulospalkkiojärjestelmä perustuu taloudellisiin tunnuslukuihin, jotka on sidottu yrityksen asettamiinkehitystavoitteisiin. Perusedellytys tulospalkkiojärjestelmälle on, että toiminnan tulosta voidaan mitata. Asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta tai ylittämisestä maksetaan henkilöstölle palkkio. Tulospalkkiojärjestelmän kehittämiseksi ei ole olemassa tiettyä mallia, vaan jokaisen organisaation tulee laatia järjestelmä omien tavoitteiden perusteella.
Resumo:
Tutkimuksessa tarkastellaan yritysten yhteiskuntavastuuta Suomen metsäteollisuudessa. Tutkimuksessa yhteiskuntavastuuta tarkastellaan kolmen suomalaisen metsäteollisuusyrityksen kautta. Valitut metsäteollisuusyritykset ovat Stora Enso, Upm-Kymmene ja Metsäliitto. Aihetta on lähestytty aiheeseen liittyvän kirjallisuuden, yritysten vuosikertomusten sekä Kauppalehden artikkeleiden kautta. Yrityksen vuosikertomukset käsittävät noin kymmenen vuoden ajan jakson ja Kauppalehden artikkeleita on tutkittu kahden vuoden ajalta. Tutkimuksen tavoitteena on kuvailla suomalaisten metsäteollisuusyritysten yhteiskuntavastuuta. Tutkimustulokset osoittavat, että Kauppalehden artikkeleiden ja vuosikertomuksissa kerrottujen asioiden välillä ei ole täysin selkeää yhteyttä. Näyttää siltä, että Kauppalehden artikkelit antavat taustatietoa vuosikertomuksissa tapahtuneille asioille. Kauppalehden artikkeleista käy ilmi, että suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat joutuneet viime vuosina käsittelemään vaikeina pidettyjä yhteiskuntavastuuta koskevia aiheita. Suomessa metsäteollisuusyritysten pitkän aikavälin trendinä on ollut siirtää tuotantoa pois kotimaasta halvan työvoiman sekä energian maihin. Näyttää siis siltä, että yhteiskuntavastuuta pidetään vielä nykyäänkin yrityksissä erillisenä käsitteenä ja pakollisenatoimintona pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Sidosryhmät ovat myös nousseet yhä suurempaan rooliin yritysten yhteiskuntavastuu asioissa. Aineistosta voidaan päätellä, että Kauppalehden artikkeleissa tuotetaan erilaista todellisuutta yhteiskuntavastuusta kuin yritysten vuosikertomuksissa.