999 resultados para mielenterveystyö, päihdetyö, osaaminen, sairaanhoitaja, koulutus
Resumo:
Yhdysvaltain maavoimien ja samalla huollon doktriinia kehitettiin 1990-luvulla vastaamaan kylmän sodan päättymisen jälkeisiä uhkakuvia. Uutta doktriinia kehitettäessä pyrittiin huo-mioimaan operaatio Desert Stormin (1991) kokemukset. Doktriiniin otettiin runsaasti vai-kutteita siviiliyritysten logistiikasta kustannustehokkuuden ja ajankäytön parantamiseksi. Uusi doktriini oli käytössä vuonna 2003 operaatio Iraqi Freedomissa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää V Armeijakunnan huollon ja täydennystoimialan näkökulmasta, miten uudistettu huollon doktriini toimi operaatiossa, mitkä olivat sen vahvuudet ja heikkoudet sekä mitä vaikutuksia huollon toiminnalla ja taistelutoiminnalla oli toisiinsa. Lähdeaineisto on enimmäkseen kirjallisuutta, pääosin operaatioon osallistuneiden sotilaiden kirjoittamia teoksia. Lisäksi on käytetty sotilasammatillisissa lehdissä julkaistuja artikkelei-ta, asevoimien ohjesääntöjä ja Yhdysvaltain Puolustusministeriön teettämiä raportteja. Opinnäytteiden osuus on vähäinen. Haastatteluja ei ole käytetty. Tutkimusmenetelmä on aineistoanalyysiin perustuva kirjallisuustutkimus. Työssä korostuu lähdekritiikki ja lähtei-den vertailu, koska ajoittain niissä esitetyt tiedot ovat ristiriitaisia. Monet vastoinkäymiset vaikuttivat operaation huoltoon. Sotanäyttämöllä oli hyökkäyksen alkaessa vain puolet sinne alun perin suunnitellusta henkilöstöstä ja kalustosta. Tämä johtui Puolustusministeriön päätöksestä vähentää koko operaatioon käytettäviä resursseja. Henki-löstö- ja kalustopuutteet aiheuttivat muun muassa viivytyksiä kuljetuksiin ja huoltojoukko-jen ylirasittumista. Pääosa huollon henkilöstöstä oli reserviläisiä, jotka olivat tottuneet toi-mimaan vanhan huoltojärjestelmän parissa. Puutteellinen koulutus esimerkiksi uusimman teknologian käytössä aiheutti materiaalikeskuksissa virheitä ja laiminlyöntejä kirjanpidossa. Myös olosuhteet Irakissa olivat ajoittain vaikeat: esimerkiksi ilmasto ja huono tiestö hidas-tivat huollon toimintaa. Haasteista huolimatta liittouman ja V Armeijakunnan huoltojärjes-telmä kykeni kriittisimmiltä osin täyttämään tuettaviensa tarpeet. Tärkeimpänä havaintona operaatiosta voidaan pitää, että huollon doktriiniin tehdyt muutok-set olivat oikeansuuntaisia, mutta ne olivat liian radikaaleja valmistautumisaikaan nähden. Uudistetun doktriinin toimintaperiaate oli alun perin tarkoitettu siviiliyritysten logistiikkaan rauhanomaisissa olosuhteissa, mutta sotatoimialueen epävakautta ne eivät kestäneet. Poliit-tisista päätöksistä johtuen resurssit olivat muutoinkin liian vähäiset doktriinin perusajatuk-sen toteuttamiseen puhtaasti. Sitä vastoin huoltojoukkojen motivaatio sekä mukautumis- ja improvisointikyky olivat tärkeässä roolissa operaation huollon onnistumisen suhteen. Mikä-li käytössä olisi ollut täydet voimavarat, toiminta olisi kokonaisuutena luultavasti ollut huomattavasti lähempänä doktriinin perusajatusta.
Resumo:
Suursaaren merkitys merisodan käynnille Suomenlahdella oli kiistämätön. Saaren merkitys laivaston- ja ilmapuolustuksen tukikohtana oli huomattu Neuvostoliiton sodanjohdossa ja täs-tä johtuen Suursaari joutui neuvottelujen kohteeksi 1930-luvulla. Neuvostoliitolla olisi ollut mahdollisuus sulkea Suomenlahti hallitsemalla Suursaaren, Tytärsaaren, Lavansaaren ja Vi-ron rannikko niille sijoitetulla rannikkotykistöillä. Toisen maailmansodan aikana Neuvostolii-ton sodanjohto havaitsi tehneensä virheen luopuessaan Suursaaresta ja näin ollen päätti vallata sen takaisin. Aamulla 2. tammikuuta1942 neuvostoliittolaiset nousivat Suursaaressa maihin ja ajoivat riittämättömät suomalaisjoukot pois saaresta ilman suuria taisteluja. Eversti Pekka Enkaisen johtama 2. rannikkoprikaati sai tehtäväkseen vallata Suursaaren takai-sin. Valmistelut operaatiota varten aloitettiin välittömästi saaren menettämisen jälkeen. Maa-liskuun puolivälissä päämaja käski kenraali Aaro Pajaria ottamaan operaation johtovastuun ja muodostamaan samalla valtausoperaatiota varten taisteluosasto Pajarin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka suomalaisjoukot toteuttivat Suursaaren val-tausoperaatioon liittyvät valmistelut alkuvuodesta 1942. Tutkimustehtävällä selvitetään kuin-ka operaation kannalta olennaiset toimet toteutettiin ennen hyökkäyksen alkamista 27. maa-liskuuta vuonna 1942. Toteutettuja valmisteluja verrataan osittain aikalaisiin oppaisiin ja esi-miesten antamiin käskyihin ja ohjeisiin. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Suurin osa tutkimuksen lähteistä on suomalaisia arkistolähteitä. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet. Hyödyllisimpiä näistä arkistolähteistä ovat Suursaaren sotatoimia koskevat taisteluosasto Pajarin asiakirjat, 2. rannikkoprikaatin sotapäiväkirjat ja muut asiakirjat ja lentolaivue 6:n sotapäiväkirjat liitteineen. Tutkimuksessa selvisi, että valmistelujen aikana kaikki toimet oli järjestelmällisesti ja tarkasti suunniteltuja sekä kontrolloituja. Toimintaa kehitettiin koko valmistelujen ajan havaittujen puutteiden tai ongelmien perusteella. Tutkituista aihekokonaisuuksista tiedustelu, koulutus, huolto ja tukitoimet liittyivät koko valmistelujen ajan kiinteästi toisiinsa. Tiedustelupartioiden ja ilmatiedustelun toiminta kehittyi koko ajan enemmän tietoa antavaksi. Huolto-organisaation vahvuutta kasvatettiin samassa suhteessa operaation joukkojen vahvuuden kanssa. Huoltojoukkojen vahvuus oli olosuhteisiin ja operaation vaativuuteen nähden osittain riittämätön. Tarkalla suunnittelulla ja kaikkien joukkojen tuella huolto-organisaatio onnistui toteuttamaan sille käsketyt tehtävät. Koulutus toteutettiin siten, että koulutusolosuhteet ja ai-heet olivat mahdollisimman samankaltaisia kuin mitä operaatio tulisi olemaan. Koulutuksessa painotettiin niitä asioita, jotka olivat joukoille uusia. Tukitoimissa painopisteenä oli joukkojen siirtojen toteutus ja huollon tukeminen.
Resumo:
Simulaattorikoulutus ja pelien käyttö opetukseen sotavoimissa on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Teknologian ja kaupallisten pelien kehitys on synnyttä-nyt uudenlaisia oppimisympäristöjä myös puolustusvoimien käyttöön, koska niiden realismi ja graafinen ulkoasu on saatu tyydyttävälle tasolle. Viimeisen neljän vuoden aikana niiden käyttömahdollisuuksia on alettu kartoittaa ja muutamat tehdyt tutkimukset sekä pilotointi tukevat niiden hyötykäyttöä varusmieskoulutuksessa. Nykysukupolvi on tottunut pelaamaan kaupallisia sotapelejä, joten se toimii valmiiksi luonnollisena ja miellyttävänä ympäristönä heille. Tutkimuksen kohteena oli RUK:n 1. komppanian 18 upseerioppilasta. Päätutkimuskysymyk-senä selvitettiin, miten upseerioppilas oppii perusteita virtuaalisen oppimisympäristön avulla. Tämän tueksi esitettiin kaksi alakysymystä. Ensimmäinen alakysymys on, miten pelien avul-la voi oppia. Toisena haettiin vastauksia siihen, miten koulutus tulisi järjestää oppilaan näkökulmasta. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin lomakekyselyä sekä havainnointia. Vaikka lomakekyselyllä ei päästä niin syvälliseen lopputulokseen kuin haastattelulla, oli se järkevämpi vaihtoehto koska tällä tavoin saatiin useamman henkilön näkökulma aiheeseen. Havainnointia käytettiin selkeyttämään oppilaiden näkemyksiä koulutuksesta ja tuomaan laatua tutkimukselle tekemällä tarkkoja muistiinpanoja tutkittavasta harjoituksesta. Tuloksena oppilaiden mielestä simulaattorikoulutuksen selkeitä vahvuuksia ovat sen mielek-kyys, toiminnallisuus ja toiminnanvapaus, realistisuus sekä palautejärjestelmä. Heidän vas-tauksista tuli esille, miten pelien toiminnanvapaus auttaa kokemuksien kautta oppimaan asi-oita mitä ei välttämättä tavallisessa harjoituksessa tulisi opittua. Oppilaat olivat erittäin moti-voituneita koulutukseen mikä lisää oppimista. Palautteenannon havainnollisuus myös lisäsi heidän mielestään selkeästi oppimista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koulutuksen ajankohtaan ja suunnitteluun tulee kiinnit-tää huomiota. Harjoitus on tärkeä rakentaa niiden periaatteiden mukaisesti, mitkä toimivat parhaiten simulaatiopeli-koulutuksessa. Ainakin upseerioppilaiden koulutuksessa pelien käyttö on selkeästi oppimista tukeva koulutusmuoto.
Resumo:
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia muodostaa pohjan kansallisen kriisivalmiuden ylläpitämi-seksi. Strategian tavoitteena on saada turvattua yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Tässä tutkielmassa tarkastellaan pelastustoimen valmiutta vastata alueellaan sijaitsevan erityiskoh-teen muodostamiin haasteisiin normaali- ja poikkeusolojen aikaisissa häiriötilanteissa. Kilpilahden teollisuusalue muodostaa Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimialueen yhden merkittävimmistä riskeistä. Riski muodostuu alueella harjoitettavasta laajamittaisesta kemi-kaalien varastoinnista ja käsittelystä sekä niistä aiheutuvista suuronnettomuusuhkista. Lisäksi teollisuusalue muodostaa valtakunnallisesti merkittävän huoltovarmuuskriittisen kohteen. Valtakunnan polttoainehuollon turvaamisessa Kilpilahden teollisuusalueen rooli on tärkeä. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen on pelastustoimen valmius vastata Kil-pilahden teollisuusalueella tapahtuviin onnettomuustilanteisiin normaali- ja poikkeusolojen aikana ilmenevissä häiriötilanteissa. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastustoiminnan johtajina toimiville henkilöille, sekä Kilpi-lahden teollisuuspalokunnan päällystölle. Tutkielman myötä muodostui käsitys tekijöistä, joista valmius vastata näihin haasteisiin muodostuu. Pelastustoimen valmiuteen Kilpilahden teollisuusalueella tapahtuvissa onnettomuustilanteis-sa vaikuttavat seuraavat tekijät: suunnitelmat, resurssit, osaaminen, yhteistyö, tiedottaminen ja väestön varoittaminen, varautuminen sekä huoltovarmuuden turvaaminen. Pelastustoimen valmius Kilpilahden teollisuusalueen onnettomuustilanteiden hoitamiseen on kohtalainen. Aineiston perusteella valmiuteen vaikuttavissa tekijöissä on edelleen parannet-tavaa ja kehitettävää.
Resumo:
Utin Jääkärirykmentin Erikoisjääkärikomppaniassa joukkueenjohtajina on pääsääntöisesti toiminut opistoupseereita, mutta myös upseereita. Opistoupseerikoulutuksen lakkauttamisen myötä, vuosien 2013–2015 aikana Erikoisjääkärikomppanian joukkueenjohtajissa ollaan suorittamassa sukupolven vaihdosta; nuoriin upseereihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Erikoisjääkärikomppanian suorituskyky on noussut huimasti. Nykyisen suorituskyvyn rakentamisessa joukkueenjohtajat ja erikoisjääkärialiupseerit ovat olleet keskeisessä asemassa. Operaattoreiden, eli erikoisjääkärialiupseerien suorituskyvyn noustua, ovat myös lähtötasovaatimukset tuleville erikoisjääkärijoukkueenjohtajille nousseet. Tutkimuksessa selvisi, että tulevalla erikoisjääkärijoukkueenjohtajalla tulee olla hyvien jalkaväkiupseerin tietojen ja taitojen lisäksi ennen kaikkea työkokemusta erikoisjoukoista. Tuo kokemus tulisi sisältää vähintään erikoisjoukkokurssin oppisisällön sekä vähintään vuoden mittaisen kouluttajakokemuksen jossakin muussa perusyksikössä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
TIIVISTELMÄ Tekijä: Kirsi Mikkilä Tutkielman nimi: Asiantuntijuuden hyödyntäminen pk-yritysten hallitustyössä Tiedekunta: Kauppatieteellinen tiedekunta Pääaine: Yrittäjyys ja pk-yrityksen johtaminen Vuosi: 2014 Pro gradu -tutkielma: Lappeenrannan teknillinen yliopisto 103 sivua, 9 kuvioa ja 2 liitettä. Tarkastajat: KTT, prof. Timo Pihkala ja KTT, prof. Markku Ikävalko Hakusanat: hallitus, pk-yritys, asiantuntijuus Pk-yrityksen hallitustyö on yksi keskeisimmistä johtamisen välineistä, jonka avulla yritys voi mahdollistaa kasvunsa ja tuottaa omistajien sijoittamalle pääomalle parempaa tuottoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella asiantuntijuuden käyttöä pk-yritysten hallitustyöskentelyssä. Tutkimuksella etsittiin vastauksia kysymyksiin, missä yrityksen kehitysvaiheissa asiantuntijuutta lisätään hallituksessa, mitä sillä halutaan saavuttaa ja miten prosessiin valmistaudutaan. Tavoitteena oli täydentää tietämystä pk-yrityksen hallitustyön muuttumisen ja hallituksen laajenemisen mahdollisuuksista ja syistä. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena. Tutkimuksen kohdeorganisaatioiksi valittiin viisi teollisuudenalan koneiden, laitteiden ja tuotteiden toimittajayritystä Päijät-Hämeen alueelta. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2014 teemahaastatteluina. Tutkimus vahvisti resurssiperustaisen näkökulman nousevan vahvasti esiin pk-yrityksien muutosvaiheista. Hallitustyö ja hallituksen jäsenten osaaminen korostui kasvuhakuisuuden lisääntyessä. Agenttiteoria sai vahvistusta omistajajäsenten valvonnan tarpeen painottuessa ja stewardship -teorian mukaisesti hallitusammattilaiset katsoivat osaamisensa hyödyntämisen olevan palkitsemista tärkeämpää.
Resumo:
Juvan, Sulkavan ja Rantasalmen kuntien alueilla sijaitsevalle Uitonvirranreitille toteutettiin Etelä-Savon ELY-keskuksen toimesta kala-taloudellinen kunnostus vuosina 2009-2010. Reitillä on 11 koskialuetta joiden kalataloudellisissa kunnostuksissa keskityttiin erittäin uhanalaisen Vuoksen järvitaimenen kutualueiden ja pienpoikasten elinolosuhteiden parantamiseen. Etelä-Savon ELY-keskuksen hallinnoima Kestävän kalastuksen- ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 – 2014 aloitti vuonna 2012 järvitaimenen mäti- ja pienpoi-kasistutukset Uitonvirranreitillä yhteistyössä vesialueen omistajien kanssa. Sähkökoekalastuksissa vuosina 2012 ja 2013 ei saatu yhtään mäti- tai pienpoikasistutuksista peräisin olevaa 0 + taimenta. Istutuksien epäonnistumisen johdosta päätettiin vuonna 2014 selvittää mahdollisia syitä poikasten heikkoon menestymiseen Uitonvirranreitillä seuraamalla mädin hautoutumista ja poikasten kesä-aikaista menestymistä kahden eri jokireitin neljällä istutuskohteella. Mädin haudontakokeessa todettiin, että järvitaimenen mäti kuoriutui ja poikasia vapautui mätirasioista istutuspaikoille kevään aikana. Taimenenpoikasia saatiin sähkökoekalastuksissa alkukesällä 18.6 kolmesta istutuskohteesta ja loppukesällä 9.9 kahdesta kohteesta. Istutukset tuottivat kahteen kohteeseen järvitaimenen 0+ jokipoikasia ja kahden istutuksen katsottiin epäonnistuneen. Järvitaimenen pienpoikasten heikko selviytyminen ensimmäisestä kasvukaudesta tämän tutkimuksen perusteella johtuu pääasiassa jokiveden korke-asta lämpötilasta ja alhaisesta happipitoisuudesta. Jokiveden korkeat lämpötilat ja siitä johtuva jokiveden vähähappisuus on suuri stressitekijä poikasille. Tutkimuksissa havaitut kriittiset raja-arvot ylittyvät toistuvasti hellejaksojen aikana jo alkukesällä ja erityisesti loppukesällä alhaisemman virtaaman aikana. Lisäksi poikasten menestymiseen vaikuttaa reittien voimakkaat virtaamavaihtelut ja sen aiheuttama poikasten huuhtoutuminen tai siirtyminen koskialueilta hidasvirtaisemmille ja vähemmän suojaa tarjoaville alueille.
Resumo:
Tässä raportissa on selvitetty Kaakkois-Suomessa tapahtuneita työmarkkinoiden muutoksia nykyisen taantuman ajalta, siis lähinnä vuodesta 2008 lähtien ja verrattu niitä koko maan keskimääräiseen kehitykseen ja aiemmin tapahtuneeseen rakennemuutokseen. Raportissa on seurattu väestön työmarkkinoilla toimimista, eri toimialojen työllisten määrien muutoksia sekä työttömyyden määrän ja piirteiden kehitystä. Kaakkois-Suomen väestö vähenee. Taantuman aikana vuoden 2007 lopusta väestö on supistunut lähes 4400 henkeä. Työikäisen (15–64-vuotiaan) väestön määrä on pienentynyt vieläkin enemmän: lähes 12 000 henkeä eli keskimäärin 2000 henkeä vuosittain. Kaakkois-Suomi joutui jo ennen nykyistä taantumaa tiettyjen toimialojen muutosten piiriin. Muutokset olivat tuolloin mm. suomalaisen massa- ja paperiteollisuuden piirissä uudenlaisia, kun tuotantoa alettiin supistaa suuria tuotantoyksiköitä sulkemalla. Samalla mm. satamien vientitoiminta hiljeni. Tämä rakennemuutoksen käynnistyminen jo ennen nykyistä taantumaa heijastuu ehkä siinä, että Kaakkois-Suomen taantuman aikaiset työllisyysmuutokset ovat jo tapahtuneiden vaiheiden jälkeen jääneet hieman maan keskimäärää pienemmiksi. Eliminoimalla maan useita alueita koetteleva väestön vähennys ja laskemalla eri väestöryhmien osuuksia kunkin vuoden väestöstä, saadaan paremmin esiin rakenteelliset työllisyyden muutokset. Miestyöllisten osuus väestöstä on vähentynyt Kaakkois-Suomessa (2007–2012) vajaa viisi prosenttiyksikköä, jonkin verran enemmän kuin koko Suomessa keskimäärin. Työttömien miesten osuus miesväestöstä on noussut maan keskiarvoa enemmän eli miesten työmarkkinatilanne on taantumassa heikentynyt Kaakkois-Suomessa enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Naisväestön työmarkkina-aseman muutos eroaa miesten muutoksesta. Sekä naistyövoiman että -työllisten osuus väestöstä on kasvanut Kaakkois-Suomessa tuntuvasti jaksolla 2007–2012, ja selvästi enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Eli naiset ovat pärjänneet taantumassa vuoteen 2012 saakka kohtalaisen hyvin ja miehiä paremmin. Eräät myöhemmät kehityksen piirteet (mm. työttömyys) näyttävät naisten tilanteen kääntymistä huonompaan suuntaan. Työttömyysluvut seuraavat talouden suhdanteita yleensä ajallisesti jäljempänä. Talouden uusi laskuvaihe näkyy työttömyyden nopeana kasvuna vuosina 2013 ja 2014. Monien tuotannonalojen hiljentyneen kysynnän ohella työttömyyteen on alkanut vaikuttaa mm. julkisen sektorin lisääntynyt pyrkimys pienentää työvoimaansa. On ollut kaikkineen vähän toimialoja, joissa työllisten nettomäärä kasvaa ja entistä vähemmän toimialoja, jotka korvaavat eläkkeelle siirtyvät palkkaamalla vastaavan määrän uusia työntekijöitä. Tämä vaikeuttaa nuoren, ammattiin valmistuneen työvoiman sijoittumista työmarkkinoille. Raportin on laatinut Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen erikoistutkija, yht. lis. Niilo Melolinna virkatyönä.
Resumo:
Yrityksen aineeton pääoma ja etenkin osaaminen on arvokasta, mutta sen mittaaminen on vaikeaa. Osaaminen on ensin tunnistettava, jotta sitä voidaan kehittää. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus luoda kaupan alalle osaamiselle lukuarvo, joka voidaan viedä ketjun tuloskorttiin. Tutkimusaineisto koostuu kuvailevasta ja tilastollisesta osasta. Case yrityksenä on Osuuskauppa Hämeenmaan Sale-ketju ja kartoitus kohdentuu päivittäistavarakaupan myyjän osaamistarpeisiin. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, mutta yhteenvedossa on myös kvantitatiivisia piirteitä. Kuvaileva aineisto koostui ryhmähaastattelusta, joka tehtiin lomakkeen suunnitteluvaiheessa haastattelemalla Osuuskauppa Hämeenmaan Sale-ketjun esimiehiä tulevaisuuden osaamistarpeista. Tilastollinen aineisto koostui osaamistarpeiden kartoituksessa käytetystä kyselystä. Tutkimuksessa tulevaisuuden osaamisen tarve eroaa tutkijoiden esittämästä näkemyksestä ja painottuu asenne osaamiseen. Sale-ketjun asenne osaamisissa vahvuuksia ovat: sitoutuminen omaan työhön ja halu oppia. Ammattiosaamiset kuten hyllytys ja kassatyö ovat myös vahvuuksia. 2013 vuoden tutkimuksessa suurimmat kehitystarpeet olivat tilausjärjestelmien hallitsemisessa sekä kilpailuetuosaamisissa. Yksiköiden välissä tarkastelussa löytyi selkeitä eroja, mutta erot eivät olleet riippuvaisia yksikön koosta tai työryhmän keski-iästä. Tutkimuksen tuloksena jokaiselle yksikölle tuotettiin yhteenveto sen hetkisestä osaamisesta, selvittäen vahvuudet ja kehittämisalueet. Näiden pohjalta tehtiin yksiköille kehityssuunnitelmat sekä jokaiselle työntekijälle henkilökohtainen kehityssuunnitelma kehityskeskustelun yhteydessä. Tämän tutkimuksen mukaan osaaminen, työtyytyväisyys ja asiakastyytyväisyys korreloivat keskenään. Yksikössä, jossa on hyvä osaaminen, ovat myös työtyytyväisyys ja asiakaspalvelu kunnossa. Vaikuttava tekijä taustalla on johtaminen. Esimiehet, jotka jakavat vastuuta työryhmässään saavuttivat osaamisessa suurempaa kehitystä kuin ne esimiehet, jotka eivät vastuuta jakaneet. Päivittäistavarakauppa on murroksessa tällä hetkellä ja tulevaisuuden osaamistarpeet ovat muuttuneet jo tämän tutkimuksen aikana. Vuonna 2014 toteutettiin sama kartoitus kuin vuonna 2013 ja voitiin todeta osaamistarpeen muuttuneen. Kustannustietous ja kriisienhallinta ovat työryhmien arkea ja osaamisalueet kuten työssä jaksaminen, ripeys ja muutosvalmius ovat korostuneet vuoden aikana. Henkilöstöjohtamisen luonteessa on myös havaittavissa muutoksia, kauaskantoinen tekeminen on muuttunut ketteräksi ja joustavaksi strategiseksi kumppanuudeksi. Osaamista johdetaan edelleen hyvin perinteisin menetelmin, johtaminen on vain entistä kohdennetumpaa. Tutkimuksessa syntyi kuvaava malli henkilöstöjohtamisen luonteesta sekä kaupanalan osaamistarpeesta 2014.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin viestintäteknologian kehitys, globalisaatio sekä organisaatiomuodot ovat suhteessa keskenään sekä miten ne vaikuttavat esimiestyöhön hajautuneessa organisaatiossa. Tutkimuskohteena olivat kymmenen eri asiantuntijaorganisaatiossa esimiesasemassa työskentelevää henkilöä. Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkimusaineisto hankittiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen sekä avoimien haastatteluiden avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennettiin hajautuneen organisaation määrittelyn ohella johtamisteorioista sekä organisaation viestinnän teorioista. Tutkimuksen tulosten perusteella hajautuneet organisaatiomuodot yleistyvät uusille toimialoille ja työaika ja –paikka käsitteet muuttuvat. Esimiestyö on sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteinen ja päätösvaltaa jakava esimiestyö on tehokkaan ja joustavan organisaation edellytys. Verkostoituminen on yleistynyt ja on organisaatioiden kannalta järkevämpi tapa saada tarvittava osaaminen käyttöön kuin rekrytoiminen. Tutkimuksen mukaan organisaatiot pyrkivät edesauttamaan verkostoitumista mahdollistamalla työajasta ja –paikasta riippumattoman työn tekemisen. Useimmat organisatioissa käyettävät sovellukset ja järjestelmät toimivat tietoliikenneverkon kautta tai pilvipalveluissa. Työntekijöitä kannustetaan voimakkaasti muodostamaan sekä löytämään omaa ja organisaation osaamista tukevia osaamiskeskuksia. Lisäksi tutkimus vahvistaa aiempien tutkimustulosten mukaisesti, että nykymuotoinen esimiestyö ei toimi työaikaja työpaikkarajoituksista vapautuneessa, hajautuneissa organisaatioissa. Tämän vaikutuksesta myös alaisten rooli muuttuu hajautuneissa organisaatioissa.
Resumo:
The purpose of this thesis was to discover whether the common financial concept has created benefits for the franchisees as well as to find out how the financial con-cept should be developed. Services play an important role in franchising supporting the core competence and releasing the franchisee to do what he knows best. So they don’t need to use their time and energy on something that a working service function does for them. This thesis has been implemented by using a qualitative research. A survey to fran-chisees and semi-structured thematic interviews formed the research material used in this study. A theoretical framework was created through value chain, core compe-tence, customer-perceived value, creating value to the customer and together with the customer and noticing the difficulties in individual decision-making. The thesis is based on practical and investigational needs. On the practical level, the research is intended to support the development process of the financial ser-vices. The purpose of the financial service concept is to support the core business. Furthermore the intention was to find through the theoretical basis the background to support the practical work specifically in a service-dominant business.
Resumo:
Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämisstrategian 2014–2020 vision mukaan vuonna 2020 Kaakkois-Suomi tuottaa puhtaita ja alkuperältään tunnettuja elintarvikkeita sekä toimii elintarvikkeiden porttina itään. Suotuisan toimintaympäristön vuoksi maaseudulle kehittyy monipuolista ja kilpailukykyistä matkailu- ja muuta yrittäjyyttä. Alueella hyödynnetään laajasti uusiutuvia energiavaroja kestävän kehityksen mukaisesti. Kaakkois-Suomen vahvuutena ovat puhdas luonto ja luonnonvarat, jotka ovat tärkeitä niin maataloudelle kuin matkailulle. Tilakoon kasvun, tilojen erikoistumisen ja muun yritystoiminnan kautta tilojen elinkelpoisuus ja maatalouden jatkuvuus alueella voidaan turvata. Kaakkois-Suomen sijainti Pietarin ja pääkaupunkiseudun välissä, alueen historia ja kulttuuri sekä ihmisten vieraanvaraisuus, luovat hyvät edellytykset erityisesti matkailun kehittämiselle. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tarvitaan uudenlaista yritystoimintaa, koska metsäteollisuuden rakennemuutos on vienyt alueelta runsaasti työpaikkoja. Metsän merkitys Kaakkois-Suomelle on kuitenkin edelleen suuri. Alueella on mittavat metsävarat ja korkeatasoista tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kaakkois-Suomella on hyvät mahdollisuudet toimia kehittyvän biotalouden raaka-aineen tuottajana ja hyödyntäjänä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelma ohjelmakaudella 2014–2020 ohjaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toteutusta Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella. Kehittämissuunnitelma sisältää alueiden keskeisten toimijoiden yhteisen näkemyksen siitä, mitkä ovat tärkeimmät painopisteet ja toimenpiteet alueen maaseudun kehittämisessä. Kaakkois-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelman strategisina painopisteitä ovat toimiva elintarvikeketju, metsätalous ja bioenergia, matkailu, paikallistalous ja yhteisöt sekä vapaa-ajan asuminen, luonnonvarat vahvuutena, maaseudun infrastruktuuri ja yrittäjyyden vahvistaminen. Lisäksi kaikessa kehittämistoiminnassa otetaan huomioon rajan läheisyyden tarjoamat mahdollisuudet sekä kestävä kehitys ja ympäristöasiat. Suunnitelman tavoitteita edistetään kehittämishankkeiden ja yrityskohtaisten hankkeiden avulla. Kehittämishankkeilla vahvistetaan yrittäjien ammattitaitoa, kehitetään yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja yhteistyötä, lisätään maaseutuväestön hyvinvointia ja parannetaan ympäristön tilaa. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson toimijoita kannustetaan etsimään innovatiivisia ratkaisuja mm. maaseudun palveluiden järjestämiseen, biotalouden vauhdittamiseen ja matkailun kehittämiseen. Kehittämistyössä on tärkeää yhteistyö yli toimiala- ja sektorirajojen. Maaseudun yritystuen avulla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja kannustetaan yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa. Tavoitteena on vahvistaa elintarvikeketjun kilpailukykyä, monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta ja luoda maaseudulle uusia työpaikkoja.