Ammattikorkeakoulusta yrittäjäksi. Yrittäjyyden yksiköistä valmistuneiden koulutuskokemukset, yrittäjäurat ja menestyminen

Raportissa analysoidaan yrittäjyyskoulutuksen merkitystä yrittäjäksi ryhtymisessä ja kysytään, miten yrittäjyyskoulutus on onnistunut tehtävässä tuottaa yrittäjiä. Koulutuksen tuloksia tarkastellaan työmarkkinoille sijoittumisen,työmarkkinamenestyksen ja koulutuksen vaikuttavuuden näkökulmista. Viitekehys työlle on varsin käytännöllinen ja koulutussosiologinen. Ekspansiivisen koulutuspolitiikan keskeinen kiinnostuksen kohde, työllistyminen tai työllistyvyys, nähdään osana laajempaa koulutukseen ja edelleen työmarkkinoille valikoitumisen prosessia. Se, ketkä alun perin hakevat ja pääsevät johonkin koulutukseen, määrittää osaltaan myös lopputulosta. Oleellista on myös se, mitä koulutus antaa tai tuottaa eli työmarkkinoille sijoittumisessa sekä menestymisessä tarvittavia asenteita, taitoja ja tietoja. Miten esimerkiksi valmistuneet kokevat sen, mitä koulutus antaa tai miten he pystyvät hyödyntämään koulutusta pyrkimyksissään yrittäjäuralle. Tutkimuksessa on analysoitu yrittäjyyskoulutuksen tuloksia sekä määrällisin että laadullisin mittarein. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Tiimiakatemiasta sekä yrittäjyyden yksiköistä vuosina 2001-2005 valmistuneet (yhteensä 406 henkilöä). Kyseiset yksiköt ovat Suomessa ammattikorkeakoulujen yhteydessä tunnetuimmat yrittäjyyteen erikoistuneet opinahjot. Vastausprosentti yhden karhukierroksen jälkeen tammikuussa 2006 oli 48, eli vastanneita oli yhteensä 195. Vastanneista 65 prosenttia oli naisia. Aineisto on määrällisesti varsin pieni, mutta niin on myös yrittäjyyskoulutuksen volyymi huomioiden yksiköistä valmistuneiden määrät. Vastausprosenttia puolestaan voi pitää suhteellisen hyvänä. Vastanneiden joukko ei sinänsä poikkea muista ammattikorkeakoulutetuista pohjakoulutuksensa perusteella. Valtaosa oli hakeutunut koulutukseen lukiotutkinnolla ja ilman suurempia työelämäkokemuksia. Noin kolmanneksella oli ammatillinen perustutkinto. Tutkinnoista selvästi suosituimmat olivat merkonomin tai kaupan alan perustutkinto. Voi olla siis mahdollista, että varsin moni on hakeutunut koulutukseen sen vuoksi, että tarjolla on ollut tradenomin tutkinto. Verrattaessa yrittäjyyden yksiköistä yrittäjäksi ryhtyneiden määriä vuosina 2000-2004 ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden yrittäjien määriin vuoden 2004 lopussa, yrittäjämäiset yksiköt ovat onnistuneet kasvattamaan yrittäjäksi lähteneiden osuutta useilla prosenttiyksiköillä. Toisaalta huomioitaessa kohderyhmän varsin yrittäjämäinen tausta, herää kysymys, miksei koulutuksen jälkeen useampikin olisi voinut päätyä yrittäjäksi? Ensimmäiseksi tulee huomioida aineiston poikkileikkauksenomainen luonne. Konkreettista tietoa siitä, kuinka moni loppujen lopuksi pidemmällä aikatähtäimellä sijoittuu yrittäjäksi tai lopettaa yritystoiminnan, ei ole. Tosin kysyttäessä valmistuneilta pidemmän aikavälin suunnitelmia, niistä, jotka kyselyhetkellä eivät toimineet yrittäjinä, ainoastaan noin 16 prosenttia suunnitteli ryhtyvänsä yrittäjäksi. Tulos kertoo siitä, että koulutuksen kautta yrittäjyyden ovet eivät kaikille halukkaille avaudu. Kyselyhetkellä yrittäjinä toimivista suhteellisen harva, yksi kolmesta, menestyi hyvin työmarkkinoilla kun arvioidaan ansioita ja yrittäjän menestymiseen liittyviä käsityksiä. Enemmistö luokittui yritystoimintansa heikosti kannattavaksi arvioineisiin, korkeintaan 1 200 euroa kuukaudessa ansaitseviin. Yritystoiminnan luonteesta kertoo myös se, että neljännes kyselyyn vastanneista oli harjoittanut liiketoimintaa jossain elämänsä vaiheessa. Syyt yritystoiminnan lopettamiseen ovat moninaiset, mutta yksi keskeisimmistä on yritystoiminnan kannattamattomuus. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että yrittäjäksi ryhtyminen voi olla suhteellisen helppoa, mutta yrittäjänä menestyminen ei.

Metropolista matriisiin. Elokuva modernin maisemana: peruskysymyksiä kuvalle ja muutoksia kuvassa 1900-luvulla

Tutkin työssäni elokuvaa modernin maisemana, millä viittaan lähtökohtaisesti kahteen aspektiin elävää kuvaa ja moderniteettia yhteen kietovassa ajattelussa. Yhtäältä elokuva on leimallisesti moderni keksintö, modernin mediakulttuurimme audiovisuaalinen perusmuoto ja modernin ajan ilmiökenttä, ja sellaisena juuri elokuva maisemallistaa eli koostaa kuvallisiksi tapahtumiksi luontevasti monia moderniteetin ulottuvuuksia. Toisaalta moderni kulttuuri itsessään on peruuttamattomasti elokuvallistunut, mikä ei tarkoita pelkästään mediakuvien määrällistä ja yhä monimuotoisempaa vyöryä vaan eritoten muutosta yksilön laadullisissa suhteissa kuvalliseen ympäristöönsä sekä aistimuksien ja ajattelun uudenlaisia liikahduksia ja siirtymiä suhteessa kuvaan 1900-luvun kuluessa. Maisema on valittu tutkielmani ydinkäsitteeksi, jotta tavoittaisin representaationa jäsennettyä elokuvaesitystä paremmin elokuvan kokemuksellisen luonteen audiovisuaalisena tapahtumana, jossa kuva ja subjekti kietoutuvat erottamattomasti yhteen – kuvaan upotaan tai pukeudutaan. Siinä missä representaatio viittaa määritelmällisesti jonkin poissaolevan uudelleen esittämiseen, maisemassa korostuu voimakas läsnäolon vaikutelma. Maisema on meissä ja me maisemassa. Maisemallinen kuvakäsitys kiinnittyy työssäni määrittelyyn moderniteetista hermostollisena ja aistimellisena murroksena, jota leimaa sensomotorisesti, emotionaalisesti ja kognitiivisesti yhä yltäkylläisempi ärsykeympäristö. Tähän esimerkiksi Georg Simmel viittasi kirjoituksissaan jo yli sata vuotta sitten. Saman määritelmän kautta tärkeäksi osoittautuu Gilles Deleuzen elokuva-ajattelusta peräisin oleva muotoilu modernista maailmasta metaelokuvana ja liikekuvien konemaisena koosteena, johon aistimuksen, havainnon ja ajattelun prosessit erottamattomasti niveltyvät. Elokuva modernin maisemana on tutkimuskysymys ja kehys, jonka puitteissa työstän tutkielmani analyysiosion käsitteelliset kehittelyt ja keskeiset väittämät. Ennen muuta tämä tarkoittaa kuvan peruskysymyksiä, jotka Deleuze johtaa Aloïs Rieglin kuvataiteen periodisointiin ja Serge Daneyn elokuvahistoriallisiin ja -esteettisiin huomioihin viitaten, sekä Deleuzen omia jäsennyksiä elokuvasta automaattisen liikkeen taiteena. Tässä kehyksessä esimerkkielokuvani – Fritz Langin Metropolis ja Wachowskin veljesten Matrix –osoittautuvat hyödylliseksi ja havainnolliseksi aineistoksi.

Korteweg–de Vries solitoniyhtälön diskretointi- ja aikaintegrointimenetelmien vertailua

Solitoni on tunnettu ilmiönä jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Se on eräänlainen muotonsa säilyttävä ja vakionopeudella etenevä aalto. 1800-luvun loppupuolella esitettiin osittaisdifferentiaaliyhtälön kuvaamaan tällaista matalassa ja kapeassa kanavassa esiintynyttä solitoniaaltoa. Tätä Kortewegin ja de Vries’n mukaan nimettyä osittaisdifferentiaaliyhtälöä tutkivat numeerisesti ensimmäistä kertaa Zabusky ja Kruskal vuonna 1965. Osittaisdifferentiaaliyhtälöiden ratkaisuun tarvitsee usein käyttää numeerisia menetelmiä. Tämän työn alkupuoli käsittelee yleisesti tarvittavia matemaattisia menetelmiä sekä KdV-yhtälön analyyttistä tarkastelua. Loppupuolella tutkitaan KdV-yhtälön mallintamista tietokoneen avulla. Zabuskyn ja Kruskalin käyttämien menetelmien lisäksi kokeillaan montaa muutakin tapaa KdV-yhtälön mallintamiseen. Näistä menetelmistä vertaillaan laskentatehokkuutta sekä menetelmän tarkkuutta. Zabuskyn ja Kruskalin käyttämä paikkadiskretointi todettiin mallinnuksissa tarkimmaksi, mutta ei kuitenkaan mallinnusaikaa tarkastellen tehokkaimmaksi. Aikaintegroinneista Runge-Kutta-menetelmät todettiin parhaiksi. Menetelmien vertailun lisäksi niistä parhaiksi havaittuja sovellettiin muutaman erikoistapauksen, kuten kolmen aallon törmäyksen, mallintamiseen.

Kansallisten immateriaalioikeuksien vaikutus lääkekeksintöihin Suomessa ja Ruotsissa 1980-90-luvulla

Pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli tutkia lääkkeiden immateriaalioikeudellisia suojamuotoja Suomen ja Ruotsin osalta. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään lääkkeiden kansallisen patenttisuojan, lisäsuojatodistuksen ja dokumentaatiosuojan vaikutusta lääkekeksintöihin 1980–90-luvun Suomessa ja Ruotsissa. Lääkkeiden lisäsuojatodistuksella tarkoitetaan ainoastaan lääkeaineille tarkoitettua erillistä immateriaalioikeudellista lisäsuojamuotoa, joka pidentää suoja-aikaa enimmillään viidellä vuodella. Dokumentaatiosuojalla tarkoitetaan suojamuotoa, joka suojaa lääkkeiden kehittämisessä aikaan saatuja tutkimus- ja turvallisuustuloksia rinnakkaisvalmistajilta tietyn määritellyn ajan. Suomen ja Ruotsin kansallisessa lainsäädännössä oli tarkasteluajanjaksolla olennaisia eroja. Rinnakkaisongelmana tutkittiin innovaatio- ja patenttipolitiikan merkitystä lääkekeksintöjen määrään ja laatuun. Tutkimuskysymyksiä lähestyttiin virallislähteiden ja kirjallisuuden lisäksi myös teemahaastatteluin. Haastateltavat olivat alan asiantuntijoita. Tutkimus oli haasteellinen. Oli palkitsevaa saada asiaa koskeva ”hiljainen tieto” kansiin. Suomen ja Ruotsin poliittinen ja lainsäädännöllinen ilmapiiri poikkesivat toisistaan. Suomessa vallitsi protektionistinen ilmapiiri ja se näkyi politiikassa ja vaikutti lainsäädäntöön. Menetelmäpatentista ei haluttu luopua. Menetelmäpatentti on patentti, joka käsittää ainoastaan lääkeaineen valmistusmenetelmän, eikä lopputuotetta. Suomessa sallittiin lääkeaineiden tuotepatentti vasta 1995. Toisin oli Ruotsissa; siellä poliittinen ilmapiiri ja valtion sekä lääketeollisuuden näkemykset johtivat kehitystä niin, että tuotepatenttikielto poistettiin huomattavasti aiemmin kuin Suomessa. Ruotsi oli kaukonäköisempi myös muiden suojamuotojen kohdalla. Lopputuloksena tästä seurasi se, että Ruotsin lääketeollisuus on menestynyt huomattavasti paremmin kuin Suomen. Lääkekeksintöjä tehtiin enemmän. Ruotsin lääkekeksinnöistä suuri osa oli uusia molekyylejä; Suomen vastaava osuus oli selvästi pienempi. Myös Ruotsin lääkevienti oli ja on huomattavasti suurempaa kuin Suomen.

Ajopuusta asiantuntijaksi – luottamushenkilöarvioinnin merkitys kunnan johtamisessa ja päätöksenteossa

Tässä johtaminen ja organisaatiot –oppialaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa selvitetään luottamushenkilöarvioinnin merkitystä kunnan johtamisessa ja päätöksenteossa. Tutkimuksessa kuvataan luottamushenkilöiden tekemää kunnan talouden ja hallinnon arviointia ja sen merkitystä kunnan johtamisen ja päätöksenteon palautemekanismina. Empiirisen haastatteluaineiston avulla kuvataan eteläkarjalaisten tarkastuslautakuntien toimintaa ja niiden puheenjohtajina toimineiden henkilöiden kokemuksia tarkastuslautakuntien olemassaolon kahdella ensimmäisellä valtuustokaudella 1997–2000 ja 2001–2004. Tutkimus kohdistuu julkiselle sektorille, kuntien poliittis-hallinnolliseen päätöksentekoon. Tarkastuslautakuntien synnyn taustalla ymmärretään vaikuttavan yleisenä viitekehyksenä erityisesti New Public Managementin (NPM) eli uuden julkisjohtamisen ilmaisemat ajatukset mm. toimintojen tehokkuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä arvioinnista osana päätöksentekoa. Tutkimuksessa hyödynnetään kehysteoriana uuden julkisjohtamisen doktriinia ja substanssiteoriana arviointiin ja arviointitutkimukseen liittyvää teoreettista tietovarantoa. Tutkimuksen ensisijainen empiirinen aineisto koostuu 16 tarkastuslautakunnan puheenjohtajan haastattelusta, jotka on analysoitu sisällönanalyysiä käyttäen. Tausta-aineistona on käytetty 112 tarkastuslautakuntien arviointikertomusta. Tutkimus on ensimmäinen väitöskirjatasoinen työ tältä aihealueelta. Työn keskeinen kontribuutio on tutkimuksessa esitettävä näkemys luottamushenkilöarvioinnista ja sen merkityksestä kunnan johtamisessa arviointitutkimuksen, uuden julkisjohtamisen ja tarkastuslautakunnista tähän mennessä tehtyjen tutkimusten sekä empiirisen haastattelututkimuksen pohjalta. Luottamushenkilöarvioinnin painopisteen nähdään siirtyneen tarkastuslautakunnan lainmukaisen tehtävänannon eli valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arvioinnista kunnan toiminnan kehittämiseen, jolloin sillä on konkreettisemmin päätöksentekoa tukeva merkitys. Taaksepäin suuntautunutta arviointia ei koeta kovinkaan merkitykselliseksi, vaikka virheistä oppimisen näkökulmasta ja päätöksenteon palautemekanismina myös ex post –arviointi on tärkeää. Tutkimuksessa on sovellettu poikkitieteellistä lähestymistapaa organisaatiotutkimuksen ja uuden julkisjohtamisen, arviointitutkimuksen sekä kuntatutkimuksen näkökulmia yhteen sovittamalla. Tutkimuksessa esitetään väite, että tarkastuslautakuntia kahlitsee niiden voimakas yhteys ja perustuminen tilintarkastukseen. Tarkastuslautakuntien arviointi ei ole kehittynyt omaehtoisesti ja luottamushenkilöarvioinnin merkitys on vielä osin tunnistamatta eritoten johtamisen itsensä arvioinnin näkökulmasta.

Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla

Turun yliopiston arkeologian oppiaine tutki Raision Ihalan historiallisella kylätontilla, ns. Mullin eduspellolla, asuinpaikan, josta löydettiin maamme oloissa harvinaisen hyvin säilyneitä rakennusten puuosien jäännöksiä. Löytö on ainutlaatuinen Suomen oloissa ja sillä on kansainvälistäkin merkitystä, koska hyvin säilyneet myöhemmän rautakauden ja varhaisen keskiajan maaseutuasuinpaikat, joista tavataan puujäännöksiä, ovat harvinaisia erityisesti itäisen Itämeren piirissä. Rakennukset on ennallistettu käyttäen tiukkaa paikallisen analogian (’Tight Local Analogy’) metodia, erityisesti suoraa historiallista analogista lähestymistapaa. Tätä tarkoitusta varten muodostettiin aluksi arkeologinen, historiallinen ja etnografinen lähdemalli. Tämä valittiin maantieteellisesti ja ajallisesti relevantista tutkimusaineistosta pohjoisen Itämeren piiristä. Tiedot lounaisen Suomen rakennuksista ja rakennusteknologiasta katsottiin olevan tärkein osa mallia johtuen historiallisesta ja spatiaalisesta jatkuvuudesta. Lähdemalli yhdistettiin sitten Mullin arkeologiseen aineistoon ja analyysin tuloksena saatiin rakennusten ennallistukset. Mullista on voitu ennallistaa ainakin kuusi eri rakennusta neljässä eri rakennuspaikassa. Rakennusteknologia perustui kattoa kannattaviin horisontaalisiin pitkiin seinähirsiin, jotka oli nurkissa yhdistetty joko salvoksella tai varhopatsaalla. Kaikissa rakennuksissa ulkoseinän pituus oli 5 – 7 metriä. Löydettiin lisäksi savi- ja puulattioita sekä kaksi tulisijaa, savikupoliuuni ja avoin liesi. Runsaan palaneen saven perusteella on mahdollista päätellä, että katto oli mitä todennäköisimmin kaksilappeinen vuoliaiskatto, joka oli katettu puulla ja/tai turpeella. Kaikki rakennukset olivat samaa tyyppiä ja ne käsittivät isomman huoneen ja kapean eteisen. Kaikki analysoitu puu oli mäntyä. Ulkoalueelta tavattiin lisäksi tunkioita, ojia, aitoja ja erilaisia varastokuoppia. Rakennukset on ajoitettu 900-luvun lopulta 1200-luvun lopulle (cal AD). Lopuksi tutkittiin rakennuksia yhteisöllisessä ympäristössään, niiden ajallista asemaa sekä asukkaiden erilaisia spatiaalisia kokemuksia ja yhteyksiä. Raision Ihalaa analysoidaan sosiaalisen identiteetin ja sen materiaalisten ilmenemismuotojen kautta. Nämä sosiaaliset identiteetit muodostuvat kommunikaatioverkostoista eri spatiaalisilla ja yhteisöllisillä ta¬soilla. Näitä eri tasoja ovat: 1) kotitalous arjen toimintoineen, perhe ja sukulaisuussuhteet traditioineen; 2) paikallinen identiteetti, rakennus, rakennuspaikka, asuinpaikan ympäristö ja sen käyttö, (maa)talo ja kylä; 3) Raision Ihalan kylä laajemmassa alueellisessa kontekstissaan pohjoisen Itämeren piirissä: kauppiaiden ja käsityöläisten kontaktiverkostot, uskonnollinen identiteetti ja sen muutokset.

Opetuksen kehittäminen Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolla - työtä, leipää ja sirkushuveja

Työn tavoitteena oli koota Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osaston opetuksen kehittämisen historiatiedot ja henkilöstön mielipide vuosien 2000–2008 aikana tehdystä kehittämistyöstä organisaation jatkokehittämistä ja viestintää varten. Työn aihepiiri käsittelee organisaation kehittämistä (kehittymistä) yksilön ja organisaation oppimisen näkökulmasta. Historiatiedot on kerätty osaston henkilökunnalta ja saaduista dokumenteista. Henkilöstön palautteen kerääminen kehittämistyöstä toteutettiin laadullisena tutkimuksena suorittamalla 32 henkilökohtaista haastattelua. Tutkimuksen keskeisimmäksi tulokseksi on saatu onnistuneen kehittämisen malli, jossa yksilön ja organisaation kehittymiseen vaikuttavat vahvasti yksilötasolla tarve ja konkreettinen päämäärä. Koko organisaatiossa on lisäksi huomioitava muina osina systematiikka, yhteisöllisyys ja tietämyksen (osaamisen) hallinta.