Tiedon tarve Rajavartiolaitoksessa : tapaustutkimus informatiivisen kulttuurin mallin mukainen tiedontarve Suomenlahden merivartiostossa

Tutkimuksessa tarkastellaan tietoa ja tiedontarvetta informatiivisen kulttuurin näkökulmasta. Tutkimuksen taustateoriana toimii tietojohtaminen. Tietojohtamisen teoreettisia taustoja tutkitaan Nonakan ja Takeuchin tiedon luomisen mallin kautta. Kyseinen malli on lähellä hermeneuttista lähestymistapaa. Ymmärryksen lisäämiseksi taustateoria liitetään oppivan organisaation ja tiedonhankintakäyttäytymisen periaatteisiin. Tutkimuskohteena on Rajavartiolaitos. Kohdeorganisaatiosta on tutkija ottanut lähempään tarkasteluun, informatiivisen kulttuurin toimintaympäristöön soveltuvan, rikostiedustelun. Informatiivisen kulttuurin näkökulmaa vahvistaa Suomen viranomaisyhteistyö. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta onkin ainutlaatuista ja se on saanut kiitosta Euroopan unionissa. Teoreettisena viitekehyk senä on tietojohtamisen kaksi tärkeintä merkityssuhdetta: 1) yksilön, tiimin ja organisaation asema osana tiedon luomisprosessia ja 2) piilevän tiedon jalostuminen havaittavaksi tiedoksi. Tiedon jalostuminen voidaan nähdä toiminnaksi. Toiminnan merkityksen ymmärtämiseksi käytetään tutkimuksessa kahta erilaista analyysitapaa, metoditriangulaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että hermeneutiikka metodina on lä hellä tiedon luomisprosessia. Toiminnallisesti tiedon luomisprosessi nähdäänkin hermeneuttisen a kehänä, joka siirtää ja jalostaa tiedon neljän vuorovaikutussuhteen läpi. Sosiaalisaatio osoittautui tutkimuksessa käytetyimmäksi yksittäiseksi tiedon luomisprosessiksi.

Arvoilla johtaja, arvojohtaja vai arvoton johtaja? : käsityksiä eettisestä johtajuudesta ja johtamisesta puolustusvoimissa

Tämän tutkimustyön lähtökohtana on ollut puolustusvoimissa viime vuosina korostuneesti esille tullut johtamisen ja sotilaspedagogiikan tutkimus. Samoin yhteisökeskeisistä yksilökeskeisiin arvoihin muuttuva yhteiskuntamme sekä organisaation rakennemuutos asettavat arvokeskustelulle ja johtamiselle omat vaatimuksensa. Nykyisen teknologian kehittymisen, kumppanuussuhteiden korostuneisuuden, työyhteisön eettisyyden ja sitä kautta työn ulkopuolisten arvojen korostuminen vaatii vilkasta keskustelua eettisesti toimintakykyisestä sotilaasta, sotiluudesta ja johtajuudesta. Tulevaisuuden johtajuus ja johtaminen ovat yhä enemmän vuorovaikutuksellista yksilöiden välistä toimintaa. Päätöksentekotilanteessa erilaisilla arvomaailmoilla ja taustoilla varustetut yksilöt tekevät muita yksilöitä huomioivia ja toimintaympäristön ohjaamia moraalisia valintoja. Tämä eettinen johtaminen ja johtajuus on jokaisen upseerin ymmärrettävä ja sisäistettävä. Työ käsittelee eettisen johtamisen kenttää puolustusvoimissa arvojen ja henkilöstöjohtamisen lähtökohdista rauhan ajan toimintaympäristössä. Työ on jaettu kolmeen osaan. Työn ensimmäisessä osassa pohditaan työn taustoja ja muodostetaan tutkimukselle viitekehys ja tutkimusongelma. Toisessa osassa muodostetaan kirjallisuuteen perustuva ymmärrys käsiteltävästä aihealueesta kahden teorialuvun avulla. Työn viimeisessä osassa pureudutaan heijastamaan kyselyn tuloksia teoriaan ja pohditaan työssä esiintyviä johtopäätöksiä. Työssä on kaksi pääkysymystä ja niillä alakysymykset. Tutkimus kuuluu laadullisen tutkimusperheen piiriin ja tarkastelumetodina käytetään hermeneuttista fenomenografiaa. Tässä tutkimuksessa havaittiin yhteisön yhteisten arvojen tuntemattomuus. Arvoja ei nähty perustana jonka varaan johtajuutta ja johtamista rakennetaan. Upseerin eettisen päätöksenteon perustana koettiin olevan omat, yhteisön ja/tai yhteiskunnan arvot. Eettinen johtaminen ja arvojohtaminen nähtiin yhdeksi ja samaksi. Upseerien eettisen kasvatuksen ja koulutuksen tuleekin jatkossa lähteä liikkeelle yhteisön yhteisen arvoperustan ja yksilöllisten arvojen tunnistamisesta ja tiedostamisesta. Tämän varaan voidaan rakentaa eettistä johtajuutta ja johtamista. Tulevaisuusorientoitunut työ pyrkii antamaan perusteita etiikan kasvatuksessa ja koulutuksessa tarvittavan arvoperustan luomiselle sekä mahdollistaa uuden johtamisparadigman teoriapohjan kehittävän keskustelun aloittamisen puolustusvoimissa

Venäjän suhde ETYJ:iin

Tässä diplomityössä tarkastellaan Venäjän suhdetta ETYJ:iin. Tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Venäjä rakentaa ja muotoilee oman näkemyksensä ETYJ:in toimintaan ja esittää näkemyksensä muille. Venäjä rakentaa todellisuutta ja valtasuhdetta omilla intressialueillaan käyttämällä viestintää välineenä. Venäjän ja länsimaiden ETYJ:in puitteissa käyttämien puheenvuorojen voidaan ajatella olevan diskurssikamppailua siitä, miten arvoyhteisön normeja voidaan soveltaa ja mikä on hyväksyttävää toimintaa. Tutkimuksen tavoitteena on pyrkiä selvittämään Venäjän suhdetta ETYJ:iin tutkimalla Venäjän ulkopoliittista diskurssia ETYJ:in toiminnasta Itä-Euroopassa ja Georgian tilanteeseen liittyen, sekä presidentti Medvedevin aloitteessa uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelystä. Yleisenä teoreettisena lähtökohtana suhteiden tarkasteluun käytetään konstruktivismia. Metodina on käytetty kriittistä diskurssianalyysia. Pääasiallisena lähteenä on käytetty Venäjän lausuntoja ETYJ:issä vuosilta 2006–2010. Venäjän näkökulmasta kiistanalaisten asioiden luonne liit-tyy suoraan tai läheisesti materiaalisiin tai muuten konkreettisesti ilmeneviin intresseihin. Venäläisen lähestymistavan mukaan asioista neuvotellaan niin, että vastakkainasettelun omaisesta lähtökohdasta tingitään ja tehdään kompromisseja, sekä sitoudutaan vastavuoroisesti. Länsimaisesta näkökulmasta kiistanalaisuus liittyy arvoihin tai normeihin, joiden kautta pyritään löytämään vuorovaikutteisesti muuntumiseen pohjautuvia ratkaisuja. Venäjän kielenkäytöstä ei ole löydettävissä suoranaista piilotettua agendaa, mutta vivahde piilovaikuttamisesta tulee vastaan Itä-Euroopan maita koskevissa lausunnoissa. Vaikutelma on sellainen, että vaikuttamisen kohde on venäläinen yleisö. Teemana on silloin kansallisen identiteetin ja maailmanpolitiikan vaikuttajan roolin rakentaminen. Venäjän suhde ETYJ:iin tulee varmasti pysymään kompleksisena, mutta sen pyrkimys läsnäoloon päätöksenteossa pakottanee sen jatkossakin tekemään kompromisseja omien intressiensä suhteen.

Itämeri strategisena kuljetustienä : Itämeren kaasuputken merkitys diskurssianalyyttisessä tarkastelussa

Tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren asemaa strategisena kuljetustienä. Tarkastelun näkökulmana on Venäjältä Euroopan unionin alueelle suuntautuva energiakauppa, jonka perusteella tutkimuksessa pyritään ensisijaisesti selvittämään, minkälaisen merkityksen Nord Stream -kaasuputki saa eri maissa julkaistujen uutisartikkeleiden valossa. Uutisaineistona käytetään venäläistä, ruotsalaista ja suomalaista aineistoa, joiden perusteella kyetään kuvaamaan kaasuputken merkitys Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessa. Tutkimuksessa käytetään realistista lähestymistapaa Itämeren aseman geopoliittisen määrittelyyn. Geopolitiikan avulla luodaan kuva siitä, mitkä maantieteelliset, taloudelliset ja sotilaalliset tekijät vaikuttavat Itämeren asemaan strategisena kuljetustienä. Tutkimusongelmaan vastataan konstruktivistisen teorian ja lähestymistavan perusteella, mikä mahdollistaa tutkimusmenetelmänä käytetyn diskurssianalyysin luotettavan käytön. Uuden geopolitiikan ja kriittisen geopolitiikan tarkastelutapojen mukaisesti energiakaupan nähdään muodostavan keskinäisriippuvuuden Venäjän ja Euroopan unionin välille. Keskinäisriippuvuudella on vakautta lisäävä vaikutus, mutta se mahdollistaa myös vallan käyttämisen, mikä on nähtävissä kaasuputken merkityksien muodostumisessa. Tästä voidaan johtaa tutkimusongelma ja tutkimuksen pääkysymys: Minkälaisen merkityksen Itämeren kaasuputki muodostaa aiheesta käytyjen diskurssien perusteella? Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu 932 uutisartikkelista, joista tutkimusasetelman mukaisiksi tunnistettiin 665 artikkelia. Artikkeleista määriteltiin keskeisimmät diskurssit ja tyypillisimmät argumentoijat. Diskurssianalyysin perusteella Itämeren kaasuputken merkitys muodostuu valtion ja yrityksen edustajien diskurssien perusteella ensisijaisesti poliittiseksi. Tutkimuksen perusteella kaasuputki saavuttaa poikkeavia merkityksiä eri maissa. Venäjällä kaasuputken merkitys on poliittis-taloudellinen ja Ruotsissa poliittinen. Suomessa Itämeren kaasuputki saa ensisijaisesti ympäristömerkityksen. Johtopäätöksenä voidaan osoittaa merkityksien syntyyn vaikuttavia tekijöitä, joita ovat Venäjän kannalta energianviennin kriittisen korkea osuus maan kansantaloudesta ja Ruotsin kannalta talouden vähäinen riippuvuus venäläisestä energiasta sekä Itämerestä. Suomen kannalta keskeisin merkityksen syntyyn vaikuttava tekijä on vastaavasti koko maan riippuvuus Itämerestä strategisena kuljetustienä.

Johtaja- ja kouluttajakoulutus maavoimien reserviupseerikursseilla

”Reserviupseerikoulutus muodostaa kokonaisuuden, kuten reserviupseeristokin”. Näin on kirjoitettu Reserviupseerikoulun 40-vuotisjuhlateoksessa vuodelta 1960. Tämä kuvastaa niitä kahta ulottuvuutta, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan. Reservin johtajakoulutus aloitettiin joulukuussa 1917 Vimpelin sotakoulussa, jossa 17 päivän pituisella kurssilla koulutettiin joukkueenjohtajia Suomen kenttäarmeijaan. Tänä päivänä reservinupseerien peruskoulutusta annetaan reserviupseerikursseilla kaikissa puolustushaaroissa yhteensä kymmenellä eri kurssilla. Reserviupseerien johtaja- ja kouluttajakoulutus toimeenpannaan kaikille puolustushaaroille yhteisellä johtajakoulutusohjelmalla. Reserviupseerikurssilla upseerioppilaille opetetaan johtamistaidon ja koulutustaidon perusteita sekä järjestään harjoittelu siten, että koulutettavilla on riittävät valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Maavoimissa reserviupseerikursseja toimeenpannaan neljässä eri joukko-osastossa, Panssariprikaatissa, Hämeen Rykmentissä, Utin Jääkärirykmentissä ja Reserviupseerikoulussa. Kaikissa näissä joukko-osastoissa toteutetaan johtaja- ja kouluttajakoulutus saman opetussuunnitelman pohjalta, vaikka toimintaympäristöt ja koulutusjärjestelyt ovat hyvin erilaiset. Tämän tutkimuksen päämääränä on kuvata reserviupseerin peruskoulutuksen järjestelyt Maavoimissa ja selvittää johtaja- ja kouluttajakoulutuksen järjestelyjä Maavoimien reserviupseerikursseilla. Tutkimuksen pääongelmana on, että toteutuuko normiohjauksen mukainen Puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelma Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Pääongelma jaetaan alaongelmiin 1. Mitä Puolustusvoimien normiohjaus määrittää reserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällöksi? 2. Miten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiohjauksen keskeiset sisällöt tulevat esille Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Keskeisimmän tutkimusaineiston muodostavat Puolustusvoimien asiakirjat sekä Pääesikuntaan, Maavoimien esikuntaan ja Maavoimien reserviupseerikursseille suunnatut haastattelut. Tutkimusmenetelminä käytetään teemoittelua ja sisällönanalyysiä, joita tuetaan vertailevalla tutkimusotteella. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen samansisältöisenä Maavoimien reserviupseerikursseilla on mahdollista, mutta kurssien erilainen toteutusperiaate ja toimintaympäristö vaikuttavat johtajakoulutuksen toteuttamiseen sitä kautta koulutustulokseen. Eroavaisuudet ovat seurausta osin varusmiespalveluksen erilaisista koulutusjärjestelyistä ja osin toimeenpantavan johtajakoulutuksen määrästä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa päädytään johtopäätökseen, että Puolustusvoimien normiohjausta ei kaikilta osin noudateta reserviupseerikurssien koulutuksessa. Reserviupseerikurssi on tutkintoon johtava koulutus, jolla tulee olla tietty oppisisältö. Puolustusvoimien suorituskyvyn näkökulmasta tarkasteltuna upseerikokelaalla pitää reserviupseerikurssin jälkeen olla valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Tämä varmistetaan antamalla yhtenäinen, ohjattu johtajakoulutus reserviupseerikurssin aikana. Reserviupseerikurssin johtajakoulutuksella voidaan nähdä olevan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta ensisijaisesti sillä edistetään Puolustusvoimissa tavoiteltavaa johtamiskulttuuria, antamalla keskeisiä elementtejä johtamiseen, myönteiseen itsensä kehittämisen asenteeseen ja yhteisen reserviupseeriperinteen kehittymiseen. Reserviupseerikurssi muodostaa yhteisön, jossa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia vertaisten keskuudessa koko valtakunnan alueelta. Reserviupseerin kotiutuessa varusmiespalveluksesta tämä yhteinen johtamiskulttuuri siirtyy myös yhteiskunnan pääomaksi, jossa se muodostaa osan yhteiskunnallista johtamisperinnettä.

Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälinen ulottuvuus ja siihen vaikuttavat tekijät

Ruotsi on muuttanut turvallisuuspolitiikkansa suuntaviivoja vastaamaan paremmin nykypäivän uhkiin. Painotus on siirtynyt laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan valmistautumisesta kansainväliseen toimintaan ja kriisien leviämisen ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät ovat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainvälisen ulottuvuuden taustalla ja miten nämä tekijät vaikuttavat politiikkaan. Kansainvälisen ulottuvuuden tarkastelussa keskityn sotilaalliseen toimintaan kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimusaineistona käytän julkisia asiakirjoja. Lähden olettamuksesta, että valtionhallinnon poliittiset asiakirjat ilmentävät harjoitettua politiikkaa. Tärkeimpänä lähteenä on puolustusvoimien toimintaa ohjaava puolustuspäätös vuodelta 2004. Turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen vaikuttavia tekijöitä selvittäessäni käytän lähtökohtana Kalevi Holstin mallia ulkopoliittisen päätöksenteon tekijöistä, rajoitteista ja mahdollisuuksista. Sen pohjalta olen jakanut turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavat tekijät neljään kategoriaan: turvallisuuspoliittinen ympäristö ja historiallinen perintö, kansainväliset järjestöt ja muut valtiolliset toimijat, sisäpolitiikka ja kansalliset mielipiteet sekä resurssit. Näiden kategorioiden alla esittelen, miten eri tekijät vaikuttavat Ruotsin turvallisuuspolitiikan kansainväliseen ulottuvuuteen. Yhdessä nämä tekijät muodostavat kompleksin toimintakentän, missä Ruotsi pyrkii toteuttamaan turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Tekijät on ymmärrettävä kokonaisuutena, niiden välisen keskinäisriippuvuuden vuoksi. Tekijöiden painoarvo on myös tilannesidonnainen. Lisäksi Ruotsi voi itse vaikuttaa osaan näistä tekijöistä, jotka asettavat rajoitteita ja luovat toimintamahdollisuuksia. Ruotsin puolustusreformi on edennyt pitkälle ja näin ollen Ruotsin kansainvälinen toiminta tullee lisääntymään. Tulevaisuutta kuvaa yleisesti kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen. Lähivuosina Nato-yhteistyö lisääntynee entisestään, mutta varsinaisesta jäsenyydestä ei keskusteltane ennen seuraavia valtiopäivävaaleja vuonna 2010. Kansalaisten voimakkaasta Nato-vastaisuudesta huolimatta yhteistyön syventäminen liittouman kanssa aiheuttaa hyvin vähän vastustusta. Tämä johtuu pääosin siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelu Ruotsissa on yleisestikin hyvin vähäistä. Euroopan unionin merkitys keskeisenä turvallisuuspoliittisena vaikuttajana kasvaa entisestään. Sen alaisuuteen perustettava nopean toiminnan taisteluosasto on ollut puolustusvoimien kehittämisen painopisteenä. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskulujen kasvut aiheuttavat tulevaisuudessa säästöpaineita puolustusmenoille. Samalla puolustusvoimien toimintamenot ja materiaalihankinnan kustannukset nousevat. Tähän yhtälöön Ruotsi hakee ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä. Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kansainväliseen sotilaalliseen toimintaan vaikuttavia tekijöitä on todella paljon. Jokaisen luetteleminen on käytännössä mahdotonta. Keskeisimmät tekijät selittävät kuitenkin varsin perusteellisesti syyt Ruotsin nykyiselle toiminnalle ja mahdollistavat samalla tulevaisuuden suuntaviivojen hahmottelemisen.

Turkki ja EU

Turkki hyväksyttiin Euroopan unionin viralliseksi hakijamaaksi Helsingissä vuonna 1999 ja siitä lähtien EU on tarkkaillut täyttääkö Turkki jäsenyyttä hakevilta mailta vaadittavia ns. Kööpenhaminan kriteereitä. Turkin ja EU:n suhteet tulivat ajankohtaiseksi syksyllä 2004, kun Turkki oli saavuttanut EU:n vaatimat tavoitteet ja näin ollen Euroopan komissio päätti joulukuussa 2004, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan 3.10.2005. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää syitä miksi Euroopan unioni haluaa Turkin jä-seneksi ja tarkastella EU:n antamia vaatimuksia Turkille. Tutkimuksessa näkökul-ma on Euroopan unionin kannalta ja poliittisen realismin puolelta tarkasteltuna, koska niin Euroopan unioni kuin Turkkikin hakevat hyötyä mahdollisesta Turkin jäsenyydestä. Ajallisesti tutkimus on rajattu alkavaksi vuodesta 1963. Tutkimuksen ajallinen pääpaino on kuitenkin vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin hakijamaaksi. Tutkimus päättyy Suomen EU:n puheenjohtajuuskauden loppuun 1.1.2007 ja Turkin jäsenyysneuvottelujen osittaiseen jäädyttämiseen. Tutkimusongelmat ovat: Miksi Euroopan unioni on asettanut Kööpenhaminan kriteerit jäsenyyttä hakeville maille ja miten poliittinen realismi selittää Kööpenhaminan kriteerit? Kööpenhaminan kriteerien mukaan maalla tulee olla “vakaat demokraattiset instituutiot”, esimerkiksi vapaat vaalit ja riippumaton oikeuslaitos. Lisäksi maan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja sillä on oltava toimiva markkinatalous. Poliittisen realismin mukaan valtiot nähdään perustavina turvallisuusorganisaatioina ja kansainvälinen politiikka on sen mukaisesti valtioiden välistä vuorovaikutusta ja valtakamppailua. Poliittisen realismin mukaisessa ajattelussa valtiot nähdään kansainvälisen politiikan tärkeimpinä, ellei peräti ainoina toimijoina ja valtioiden välisillä kansainvälisillä järjestöillä on toissijainen merkitys. Ne nähdään lähinnä valtioetujen edistämisen välineinä. Tämä tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja tutkimuksen näkökulma on Euroopan unionin puolella. Tutkimusta tarkastellaan poliittisen realismin avulla. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Euroopan unionin komission määräaikaisker-tomuksista, Turkin edistymisestä Euroopan unioniin liittymisen valmisteluissa sekä vuodesta 2004 asiaan liittyvät uutiset. Euroopan unioni on luonut Kööpenhaminan kriteerit tuleville jäsenmaille, koska haluaa varmistaa, ettei uusi jäsenmaa ole unionille turvallisuus- tai taloudellinen riski. Euroopan unionin laajentuminen lähtee sen omista tarpeista ja laajentumisen kannattavuudesta.

Suomen ja Venäjän suhteiden kehitys EU-jäsenyyden aikana

Kylmän sodan aikana Suomen suhteet itänaapuriinsa perustuivat sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton kanssa. Kylmän sodan päätyttyä Suomi liittyi 1.1.1995 Euroopan unioniin. Tutkimuksen päämääränä on selvittää miten Suomen ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet vuoden 1995 jälkeen ja miten niihin on vaikuttanut Suomen EU-jäsenyys. Arvioidaan mikä on ollut EU:n eri sääntöjen vaikutus Suomen idänpolitiikkaan. Pyritään arvioimaan millainen Venäjän suhtautuminen Suomeen on ollut EU-jäsenyyden aikana. Selvitetään miten maissa tapahtuneet presidentin vaihdot ovat vaikuttaneet suhteisiin. Lisäksi arvioidaan millainen Suomen perustuslain muutoksen vaikutus suhteisiin on ollut lähinnä presidentin ulkopoliittisen vallan vähenemisen myötä.

Suomi ja Viro : pienvaltiot ankkuroitumassa eurooppalaiseen turvallisuuteen

Tutkimus käsittelee Suomen ja Viron turvallisuuspoliittisia ratkaisuja osana Itämeren aluetta. Tutkimus lähestyy maita valtiokategorioiden näkökulmasta. Tutkimus selvittää kansainvälisen järjestelmän rakennetta ja pienvaltioiden roolia siinä. Pienvaltioiden kannalta keskeistä on turvallisuuden ylläpitäminen, johon ne pyrkivät turvallisuuspolitiikallaan turvallisuuspoliittista doktriiniaan noudattaen. Maiden turvallisuuspoliittisten ratkaisujen taustalla on useita tekijöitä, joissa tutkimuksessa nousee esille historia, maantiede ja kansainvälinen asema. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ovatko Suomi ja Viro pienvaltioita ja toteuttavatko ne sellaista turvallisuuspolitiikkaa, joka on johdonmukaista niiden taustalla olevien tekijöiden ja pienvaltioiden oletetun politiikan näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään niiden suhtautumista Euroopan unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro ja Suomi ovat usean indikaattorin mukaan eurooppalaisia pienvaltioita. Niiden turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat erilaiset, mutta ne ovat sitoutuneet tiiviisti eurooppalaiseen integraatioon. Suomen turvallisuuspoliittinen perusratkaisu on sotilaallinen liittoutumattomuus, joka saattaa vaikeuttaa sen osallistumismahdollisuuksia EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Viro on sekä Naton että EU:n jäsen.

Tilannejohtaminen kriisinhallintaoperaatioissa : johtamisen kokonaisuus tilannejohtamisessa kriisinhallintaoperaatioissa

Tutkimuksen tutkimustehtävänä on ymmärtää ja täsmentää ilmiötä, joka on tilannejohtaminen kriisinhallinnan kontekstissa, sekä ilmiön tieteellistäminen ja sen liitäminen Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisenlaitoksen johtamisen nelikenttään (Aalto 2005). Alakysymykset, joiden kautta johtamisen kokonaisuutta voidaan hahmottaa, ovat: 1. Mikä ero on tilannejohtamisen ja taistelujohtamisen välillä? 2. Vaikuttavatko epäviralliset organisaatiot tilannejohtamisessa? 3. Miten ja mitkä sisäsyntyiset reaktiot vaikuttavat tilannejohtajaan ja johdettaviin? 4. Pystyvätkö syväjohtamisen malli ja Herseyn & Blanchardin tilannejohtamisen malli kuvaamaan ja selvittämään tilannejohtamisen? 5. Mistä tulee normiperusta kriisinhallintaoperaatioissa tilannejohtamista vaativissa tilanteissa?

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan : konsepti puolustusvoimien näkökulmasta

Maailma on viime vuosina muuttunut nopeaan tahtiin. Neuvostoliiton hajoaminen, Euroopan Unionin voimistuva asema, Euroopan integraatio, Pohjois-Atlantin liiton laajeneminen, globalisaatio ja terrorismin lisääntyminen ovat vaikuttaneet maailman kriiseihin. Kriisit ovat yhä useammin valtioiden sisäisiä, kun ne vielä viisitoista vuotta sitten olivat pääosin valtioiden välisiä. Maapallon eri alueiden eriarvoisuus ja vuosisataiset ristiriidat heijastuvat kehittyvässä maailmassa yhä laajemmalle. Samaan aikaan Eurooppa on rauhallisempi kuin koskaan, eikä sodanuhkaa sen alueella ole olemassa. Maailmalla on koko ajan kymmeniä käynnissä olevia aseellisia konflikteja. Konfliktien seurauksena pakolaiset, turvattomuus, terrorismi ja kansainvälinen rikollisuus ulottavat vaikutustaan koko maailmaan. Kehittyneiden maiden toimintamalliksi on muodostunut kriisikeskuksiin vaikuttaminen niiden syntysijoilla. Tällä pyritään estämään kriisien heijastevaikutukset. Kriisin-hallinnan toiminta-alueeksi onkin muodostunut koko maailma. Yksikään kehittynyt valtio ei voi jättäytyä sivuun kriisinhallinnasta. Suomi on voimakkaasti mukana kriisinhallintatoiminnassa. Vanhana, tunnettuna rauhanturvaajana Suomi on ottanut mittavia askeleita rauhanturvaamisesta kriisin-hallintaan aloittamalla ensin rauhankumppanuusmaana yhteistoiminnan NATO:n kanssa ja sitten eurooppalaisen yhteistyön Euroopan Unionin taisteluosastoihin liittyen. Tutkimustyössä selvitetään kriisinhallinnan keskeisiä kokonaisuuksia puolustusvoimien näkökulmasta. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää, onko Suomessa ollut kansallista kriisinhallintakonseptia eri kriisinhallintaoperaatioihin valmistautumista, varustamista, kouluttamista ja operatiivista toimintaa varten. Samalla selvitetään tarve konseptin kehittämiseen ja puolustusvoimien näkökulma tarpeeseen. Edelliseen liittyen tutkimustyössä on tarkoitus selvittää, missä määrin kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin valmistautuminen tukee kansallista puolustusta. Tutkimustyössä keskitytään kriisihallintatoimien käsittelyyn puolustusvoimien näkökulmasta. Poliittista päätöksentekoprosessia tai puolustus- ja ulkoministeriön toimintoja ei tutkita. Niiden perusteet kuitenkin selvitetään tutkimustyössä pääpiirtein, koska kokonaisuuden ymmärtäminen on oleellista käsiteltäessä puolustusvoimien toimintoja kriisinhallinnan suoritusportaana.

Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus - ilmiö, vastatoimet ja vaikutukset Suomeen

Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaikkiin uhka-arvioihin yhdeksi varteenotettavimmista tulevaisuuden uhkista. Järjestäytynyt rikollisuus on kansainvälistynyt globalisaation ja teknologisen verkostoitumisen vauhdittama-na. Valtioiden väliset rajat ylittävät rikollisorganisaatiot toimivat tänä päivänä kuten kansain-väliset yritykset. Tämän tutkimuksen päämääränä on avata järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden koko-naisuutta tuottamalla vastaus tutkimuksen pääongelmaan: Miten järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus kykenee vaikuttamaan turvallisuuteemme? Vastaus muodostuu järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden ilmiön, vastatoimien ja vaikutuksien tarkasteluista. Aihetta lähes-tytään strategisen tason viranomaisnäkökulmasta. Tutkimus on pääosin kvalitatiivinen, kvan-titatiivinen osuus muodostuu lähinnä tilastoista. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on kirjallisuus- ja asiakirjatutkimus. Tutkimuksessa ilmeni, että järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden ilmiö on kasvanut mil-jardien eurojen suuruiseksi varjotaloudeksi, joka vaikuttaa kansalaisten elämään kaikkialla. Sen kansainvälisiä vastatoimia pyritään kehittämään jatkuvasti, mutta järjestelmien ja kulttuu-rien erilaisuus aiheuttaa kitkaa päätöksentekoon. Kitkasta huolimatta rikostorjunta on kehitty-nyt viimeisten vuosien aikana huomattavasti. Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa myös Suomessa muun muassa yhteiskuntaan, lainsäädäntöön ja kansalaisten turvallisuuteen. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus kykenee vaikutta-maan turvallisuuteemme sen hyvän organisoinnin ja verkostoitumisen, suuren volyymin ja vastatoimien kankeuden vuoksi. Järjestäytynyt rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa turvallisuu-teemme heikentämällä yhteiskuntajärjestelmää, lisäämällä tavanomaista rikollisuutta ja aihe-uttamalla huomattavia terveydellisiä ja taloudellisia seurauksia. Jatkotutkimusta kaivataan erityisesti järjestäytyneen rajat ylittävän rikollisuuden vaikutuksista Suomeen ja Euroopan unioniin.

Turkki : valta-aseman kehittäminen Etelä-Kaukasiassa

Opinnäytetyön aihealue on alueelliset suurvallat maailmanpolitiikassa. Tutkimus keskittyy Turkin toimiin asemansa vahventamiseksi Etelä-Kaukasian alueella. Turkki ja sen toimintojen vaikutus Etelä-Kaukasian alueella on ajankohtainen tutkimusaihe muun muassa alueella viime vuosina rakennetun energiatalouden infrastruktuurin takia. Aiheen ajankohtaisuutta lisäävät syksyn 2008 turvallisuuspoliittiset tapahtumat Georgian alueella, sekä Ukrainan ja Venäjän välisen kaasukriisin aikana havaitut puutteet Euroopan Unionin energiahuoltovarmuudessa. Viimeaikaiset liennytystoimet kahdenvälisissä suhteissa Armenian kanssa herättävät kysymyksen, mitkä ovat Turkin tavoitteet Etelä-Kaukasiassa? Päätutkimusongelma on: - Mikä on Turkin toimien tavoite Etelä-Kaukasiassa? Tutkimuksen alakysymyksiä ovat: - mitä keinoja Turkki käyttää tavoitteensa saavuttamiseksi? - onko Etelä-Kaukasia Turkille sotilaallisesti tai taloudellisesti merkittävä? Tutkimuksen käsittelee Turkin geopoliittista asemaa, ja sen toimia Etelä-Kaukasian alueella 1990-luvulta vuoden 2009 alkuun. Etelä-Kaukasiassa tässä työssä tarkoitetaan Neuvostoliiton hajoamisen myötä itsenäisiksi valtioiksi kehittyneiden Armenian, Azerbaidžanin ja Georgian muodostamaa aluetta. Tutkimuksen metodina on käytetty rationaalista selittämistä poliittisen realismin näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu kirjallisuustutkimuksena. Aineistoa on kerätty pääosin julkaistuista kirjallisuuslähteistä. Tietoja on täydennetty eri valtioiden virastojen, sekä kansainvälisesti tunnustettujen yhteisöjen ja organisaatioiden internet-sivustojen tietoja käyttäen. Lisäksi lähteinä on käytetty eri medioiden uutismateriaalia. Turkilla on Etelä-Kaukasiassa kolme keskeistä tavoitetta. Näistä tavoitteista ehdottomasti tärkein on alueen vakaus. Toinen tavoite on turvata oma energiaraaka-aineiden saatavuus. Kolmantena tavoitteena on ääri-islamilaisuuden leviämisen estäminen Näihin tavoitteisiin Turkki pyrkii pääsemään taloudellisen- ja kulttuuri-imperialismin keinoin. Sotilaallista voimaa Turkki ei ole alueella käyttänyt toistaiseksi kuin painostamiseen ja puolustusliitto Naton harjoituksissa.

Tulevaisuuden osaamisen hallintaa

Puolustusvoimissa on julkaistu vuonna 2004 ”Puolustusvoimien palkatun henkilöstön osaamisen kehittäminen 2004–2017 (Osaamisen kehittämisen strategia)” ja 2005 ”Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2004”. Nämä asiakirjat luovat perustan tälle tutkimukselle. Henkilöstöstrategiassa asetetaan tavoitteet puolustusvoimien henkilöstöjohtamiselle ja osaamisen kehittämisen strategiassa osaamisen johtamiselle. Jotta asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, on kehittämistyökalujen oltava kunnossa. Ilman hyvää työkalua saattaa urakka olla liian suuri. Puolustusvoimissa käytössä oleva tavoitetaksonomia (osaa, tuntee, ymmärtää jne.) ei ole osaamisen hallinnan väline. Se soveltuu parhaiten yksittäisen opetustapahtuman tai useamman opetustapahtuman opetustavoitteiden määrittämiseen. Ison organisaation osaamisen hallintaan se on riittämätön. Organisaation osaaminen tulee ymmärtää laajana ja moniulotteisena ilmiönä. Se ei ole ainoastaan yksilöiden osaamisen kehittämistä vaan monesta kokonaisuudesta koostuva vaikeasti hallittava voimavara. Osaamista ei voi hallita käskemällä, se vaatii innovatiivisempia ratkaisuja. Näiden ratkaisujen todelliset vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua. Organisaation tulee ymmärtää, että osaamisen hallinta sisältää niin oman osaamisen kuin sidosryhmien ja kumppaneiden osaamisen. Kaikkea osaamista ei tule itse omistaa. On osattava tehdä oikeita ratkaisuja siitä, mikä osaaminen kannattaa ostaa ja millä alalla kannattaa kehittää omaa osaamistaan. Niin ikään on opittava arvostamaan erilaisia verkostoja osaamisen hallinnan apuvälineinä. Verkostojen avulla on mahdollisuus hyödyntää sellaista osaamista, mitä itsellä ei ole. Verkostoja hyödyntämällä myös omat voimavarat säästyvät, koska kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Osaamispääoma on yksi maailmalla jo tunnetuista osaamisen hallinnan välineistä. Tämä tutkielma on puolustusvoimissa ensimmäinen tutkimus, joka analysoi tulevaisuuden toimintaympäristöä juuri osaamispääoman avulla. Osaamispääoma on käsitteenä esiintynyt ensimmäisen kerran jo 1960-luvulla. Tämän jälkeen useat tutkijat ovat käyttäneet termiä käsitellessään osaamista. Euroopan unionin käynnistämä Proyecto Meritum -hanke on vakiinnuttanut termin myös suomalaisen osaamisen hallintaan ja sen tutkimukseen. Osaamispääoma rakentuu kolmen alakäsitteen varaan: inhimillisen pääoman, suhdepääoman ja rakennepääoman. Alakäsitteet eivät kuitenkaan ole itsenäisiä ja toisistaan riippumattomia, vaan niiden välillä tulee käydä jatkuvaa vuoropuhelua. Osaamispääoma tarjoaa mille tahansa yritykselle hyvän työkalun oman osaamisen hallintaan. Puolustusvoimien toimintaympäristön muuttuessa myös osaamisen hallinta vaikeutuu entisestään. Puolustusvoimien on kyettävä vastaamaan globalisaation aiheuttamiin muutoksiin, kansainvälisen talouden vaihteluihin, ilmastonmuutoksesta johtuviin ilmiöihin, tieteen ja teknologian muutokseen sekä muuttuvan työn asettamiin haasteisiin. Näihin vastaamiseen tarvitaan riittävän järeitä työkaluja sekä aivan uudenlaista näkemystä osaamisen hallintaan. Muun muassa organisaatiota, sen suhteita, valta- ja organisaatiorakenteita sekä verkostoja on kyettävä tarkastelemaan entistä avarakatseisemmin. Osaamispääoman avulla myös puolustusvoimien osaaminen voidaan nähdä riittävän laajana ilmiönä, joka ei ole pelkästään yksilöiden osaamisen kehittämistä. Perinteisillä menetelmillä jäämme auttamatta osaajien takariviin niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentilläkin. Tulevaisuuden uskottava puolustus rakentuu osaamisen varaan.

Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi : Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu

Itämeren alueen turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä on eri maissa arvioitu säännöllisesti. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella turvallisuuden arvioinnit sisältävät laajoja eroavaisuuksia, mutta toisaalta niissä on nähtävissä myös samankaltaisuuksia. Erityisesti julkisuudessa on korostettu Venäjän intressejä omien etujen suojelemiseksi myös Itämeren piirissä. Lisäksi Venäjän ja Baltian maiden ristiriidat ovat toistuvasti nousseet esiin. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja ja löytää niistä samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia. Arvioiden perusteella pyritään ennakoimaan, miten Itämeren alueen turvallisuustilanne tulee 2010-luvun jälkipuoliskolla kehittymään. Tutkimuksessa perehdytään kylmän sodan päättymisen ja vuoden 2009 välillä julkaistuihin turvallisuuden arviointeihin. Ajanjakso käsittää kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden uudelleenarvioinnin, Suomen ja Ruotsin liittymisen Euroopan unionin jäsenvaltioiksi, Baltian maiden Nato-jäsenyyden sekä vuoden 2008 elokuussa käydyn Georgian sodan. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään Suomessa ja Ruotsissa julkaistua turvallisuusarviointeja. Materiaalia täydennetään aiheeseen liittyvillä raporteilla ja lausunnoilla. Arvioihin liitetään myös asevoimien kehittämisen tarkastelu, jolla pyritään arvioiden implisiittiseen tulkintaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Suomen ja Ruotsin turvallisuuskäsityksen olleen Georgian sotaa edeltävänä ajanjaksona osittain lähes identtinen, mutta erityisesti suhtautumisessa Venäjään voidaan Suomen arvioita pitää ruotsalaista arviota pidättyväisempänä. Ruotsi on vuoden 2009 aikana julkistetussa arviossaan joutunut muuttamaan aikaisempaa käsitystään turvallisuustilanteen kehittymisestä ja ennakoitavuudesta Suomea voimakkaammin. Georgian sotaa onkin seurannut turvallisuustilanteen arvioinnissa ”hämmennyksen tila”. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan osoittaa Suomen ja Ruotsin arvioiden selkeimmät eroavaisuudet. Lisäksi tutkimustuloksena esitetään kolme mahdollista turvallisuustilanteen kehityksen skenaariota: myönteinen kehitys, hidas kehitys tai epäsuotuisa kehitys. Myönteisessä kehityksessä hämmennyksen tila väistyy nopeasti, ja turvallisuuden arvioinneissa palataan myönteisiin arvioihin ja pitkälle ulottuvaan ennakointiin. Hitaan kehityksen vaihtoehto on myönteisen kaltainen, mutta sen ajallinen kesto on myönteistä kehitystä pidempi. Epäsuotuisassa kehityksessä epävarmuus voimistuu ja turvallisuuskehityksen ennakointi säilyy heikkona.