1000 resultados para Turvallisuuteen liittyvä järjestelmä


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Kiinan vaikutusta Intian nousuun sotilaalliseksi voimatekijäksi. Tutkielman taustateoriana on käytetty Intian strategista kulttuuria jonka avulla tarkastellaan Intian sotilasvoiman kehittymistä vastauksena Kiinan aiheuttamaan uhkaan sen toimille Aasiassa. Tutkielman lähdeaineisto on hankittu pääasiassa Yhdysvaltain sotakorkeakoulun strategisten opintojen instituutin julkaisuista. Osa lähteistä on peräisin Intian virallisilta kotisivuilta ja Intian asevoimien virallisilta kotisivuilta. Lisäksi lähteinä on käytetty joitain internetsivuja. Lähdeaineisto on kokonaisuudessaan englanninkielistä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sovellettua aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena havaittiin Kiinan ja Intian sotilaallisten ja taloudellisten tavoitteiden olevan ristiriidassa ainakin Intian Valtameren ja Keski-Aasian alueilla. Tiibetillä ja Pakistanilla havaittiin olevan epäsuora merkitys maiden välisissä suhteissa. Lisäksi Kiinan toimien havaittiin vaikuttavan Intian sotilasvoiman kehittymiseen ennen kaikkea merivoimien ja ydinaseen osalta. Jo pelkkä Kiinan vaikutuksen tutkiminen osoittautui työskentelyn aikana niin haastavaksi, ettei kaikkea asiaan liittyvää voinut kokonaan ajan puitteissa käsitellä. Liitteessä 1. on Etelä Aasian kartta ja tutkimuksen keskeiset maantieteelliset alueet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa selvitetään ilmentävätkö varuskuntien kouluttajista kerrottavat kaskut ja legendat puolustusvoimien organisaatiokulttuuria ja yhteisökuvaa. Lisäksi vastataan seuraaviin alaongelmiin: Mitä organisaatiokulttuurilla ymmärretään? Mitä yhteisökuvalla ymmärretään? Miten sisäinen ja ulkoinen yhteisökuva eroavat toisistaan? Minkätyyppisiä tarinoita kouluttajista kerrotaan? Mitä myyttisiä piirteitä kouluttajista kerrottuihin tarinoihin liittyy? Tässä tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista (laadullista) tutkimusmenetelmää. Tutkija on tehnyt teoreettisen kirjallisuuskatsauksen, jossa hän on tutustunut aihetta käsittelevään aikaisempaan tutkimukseen ja etsinyt vastauksia tutkimusongelmiinsa. Tutkimuksessa on määritelty tutkimusongelmaa sivuavia käsitteitä. Käsiteanalyysilla avulla luodaan kokonaiskuva mm. käsitteistä organisaatiokulttuuri ja yhteisökuva. Kirjallisuudesta saatua tietoa on myös peilattu tutkijan aiheesta tekemiin omiin havaintoihin. Organisaatiokulttuuri on hierarkkinen järjestelmä, jonka tasoilla on keskenäinen vaikutussuhde. Kirjallisuusanalyysin perusteella voidaan todeta, että kouluttajista kerrotut tarinat lukeutuvat organisaatiokulttuurin artefakteihin joilla on vaikutusta organisaation jäsenten asenteisiin. Yhteisökuva muodostuu henkilön omien kokemusten ja hänelle kerrottujen epäsuorien kokemusten pohjalta. Yhteisökuva voidaan jakaa käsitteisiin sisäinen ja ulkoinen yhteisökuva. Varuskuntien kouluttajista kerrottavat tarinat kouluttajista ilmentävät organisaation yhteisökuvaa ja ovat olennainen osa sen muodostumisessa. Tarinoilla voi olla vaikutusta varusmiesten asenteisiin Puolustusvoimia ja sen kouluttajia kohtaan. Johtajuuteen liittyvien myyttien pohjalta tutkimuksessa on luotu myös karkea luokittelu kouluttajista kerrottavista tarinoista. Jaottelua on tarkoitus täsmentää mahdollisessa jatkotutkimuksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen aihe Kiinteyden rakentaminen suomalaisessa joukkotuotantojärjestelmässä ja tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten kiinteyttä rakennetaan nykyaikaisessa joukkotuotantojärjestelmässä sekä onko uusijärjestelmä teoriassa parempi kuin vanhajärjestelmä. Tutkimuksessa on esitelty molemmat järjestelmät sekä vertailtu niitä. Tutkimus ei pyri osoittamaan rakentaako uusi järjestelmä kiinteitä joukkoja käytännössä, vaan se pyrkii todistamaan järjestelmän toimivuuden teoriassa. Tutkimuksessa selvitetään vanhan ja nykyisen järjestelmän rakenteet, mitä kiinteys on, miten se rakentuu sekä kiinteyden hyvät ja huonot puolet. Tutkimus on aiheeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Pääasiallisena tiedonkeruumenetelmänä käytetään asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Eri teoksia ja tutkimuksia vertaillen luodaan teoriapohja kiinteyden rakentumiselle. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty tieteellisten tutkimusten lisäksi muutamaa kirjallista teosta.Tutkielman päätutkimuskysymys on: Miten kiinteys rakentuu suomalaisessa joukkotuotanto järjestelmässä? Alakysymyksiä ovat seuraavat: Mitä kiinteys on? Mitä hyviä ja huonoja puolia kiinteydellä on?

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän eksploratiivisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia yrittäjän persoonallisuuden roolia ekologisesti suuntautuneen brändin identiteetin ja assosiaatioiden rakentamisessa. Tutkimus on tehty yrittäjän näkökulmasta, jonka kontekstina ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Tämä tutkimus pyrkii laajentamaan ja saamaan ymmärrystä keskeisistä käsitteistä, ja samalla edistämään PK-yrityksiin liittyvää kirjallisuutta. Tämän lisäksi tutkimus tarkastelee mitä assosiaatioita ekologisesti suuntautunut brändi korostaa identiteetissään. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena. Laadullista primääridataa kerättiin teemahaastattelemalla yrittäjää, havainnoimalla yhtä case-yrityksen messuosastoa, sekä keräämällä yrittäjän persoonallisuusattribuutteja. Jotta tutkimus saavuttaisi myös datan triangulaation, sekundääristä dataa kerättiin vahvistamaan aiempaa tutkimusta. Yhtenä sekundäärilähteenä toimivat kaksi artikkelia, jotka auttoivat vahvistamaan aiemmin esiin nostetut yrittäjän persoonallisuusattribuutit. Persoonallisuusattribuutteja verrattiin case-yrityksen brändin identiteettiin, jotta yrittäjän persoonallisuuden rooli brändin identiteetin rakentamisessa saataisiin selville. Tulokset osoittivat yhteyden brändin identiteetin ja yrittäjän persoonallisuuden välillä ekologisesti suuntautuneessa case-yrityksessä. Tulokset paljastivat myös joitakin yleisiä assosiaatioita joita luodaan ja vahvistetaan brändin identiteetin eri osa-alueiden avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia julkisen organisaation sisäistä taloudellista raportointia eli johdon raportointia case -organisaation avulla. Tavoitteena on kehittää ja uudistaa organisaation johdolle tuotettavaa kustannusseurantaan liittyvää raportointityökalua. Teoreettista viitekehystä luodaan pääasiassa New Public Management (NPM) -ajattelua tutkimalla. Teoriaosuudessa pohditaan myös muita julkisen organisaation johtamiseen ja raportointiin liittyviä asioita: tulosjohtamista ja suorituskyvyn mittaamista. Empiria osuudessa kehitetään tutkitun teorian, organisaation sisällä kahdessa eri vaiheessa tehtyjen haastattelujen ja jatkuvan havainnoinnin avulla uusi raportointityökalu johdolle. Tämän kehitystyön tuloksena case -organisaatiossa otettiin vuoden 2015 alussa käyttöön uudistettu johdon raportti resurssien käytöstä. Raportti sai paljon positiivista palautetta sen käyttäjiltä ja sen todettiin helpottavan kustannusseurantaa. Seurannan toteutus ja sen taustojen ymmärtäminen vaatii kuitenkin vielä paljon opettelua organisaatiossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The main objective of this thesis was to study if the quantitative sales forecasting methods will enhance the accuracy of the sales forecast in comparison to qualitative sales forecasting method. A literature review in the field of forecasting was conducted, including general sales forecasting process, forecasting methods and techniques and forecasting accuracy measurement. In the empirical part of the study the accuracy of the forecasts provided by both qualitative and quantitative methods is being studied and compared in the case of short, medium and long term forecasts. The SAS® Forecast Server –tool was used in creating the quantitative forecasts.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rajavartiolaitos kuuluu Suomen sisäisen turvallisuuden järjestelmään ja se on myös tärkeä osa ulkoista turvallisuusjärjestelmää. Rajavartiolaitoksen keskeisimpiin perustehtäviin kuuluu Suomen rajojen rajavalvonta sekä rajanylityspaikoilla tapahtuva henkilöiden maahantulo- ja maastalähtövalvontaan liittyvät rajanylityspaikoilla suoritettavat rajatarkastukset. Nyt käsillä olevan tutkimuksen toimivaltuussäännöksiin liittyvä aihepiiri on hyvin ajankohtainen, koska Rajavartiolaitosta koskeva kokonaislakiuudistus astui voimaan 1.9.2005, ja sitä on sovellettu nyt kolmen vuoden ajan. Lakiuudistusten astuessa voimaan pidettiin todennäköisenä esitutkintatehtävien lisääntyvän Rajavartiolaitoksessa. Keskeistä viimeisimmässä lakiuudistuksessa (RvL SK: 578/2005) on se, että Rajavartiolaitoksen mahdollisuutta suorittaa sen päätehtävään liittyvää rikosten esitutkintaa on parannettu niin, että Rajavartiolaitoksella on nyt mahdollisuus suorittaa kiinteästi sen omaan toimialaan kuuluvien vakavien ja laajojen rikosten esitutkinta. Tällaisia rikoksia ovat mm. laiton maahantulo ja ihmiskauppa, sekä niihin liittyvien väärennösrikokset. Rajavartiolaitos kuuluu niin sanottuihin erityisiin esitutkintaviranomaisiin Tullin ja puolustusvoimien ohella. Tämän tutkimuksen tehtävänä on tarkastella rikosten esitutkintaan liittyvien toimivaltuussäännösten kehittymistä Rajavartiolaitoksessa 2000-luvulla. Eduskunta edellytti edellä mainittuun lakiuudistukseen koskevaan hallituksen esitykseen (HE 6/2005 vp) antamassaan vastauksessa (EV 92/2005), että kokonaisuudistuksen toimeenpanoa seurataan tarkoin ja että hallintovaliokunnalle annetaan siitä yksityiskohtainen kirjallinen selvitys korjausehdotuksineen vuoden 2008 loppuun mennessä. Tämän tutkimuksen toisena tehtävänä on tarkastella sitä, miten voimassa olevien toimivaltuussäännösten soveltamisessa käytäntöön on vartiostojen näkökulmasta onnistuttu. Lisäksi tutkimus pyrkii suuntaamaan myös tulevaisuuteen siten, että se kuvaa keskeisiä toimivaltuussäädöksiin liittyviä jatkokehittämistarpeita. Laki korjausehdotuksineen on edennyt hallituksen esitykseksi, jolloin tutkijalla on mahdollisuus selvittää muotoutuuko laki sellaiseksi, kuin sitä soveltavat viranomaiset ovat toivoneet. Tutkimus on aihetta lainopillisesti lähestyvä. Tutkimus nojautuu tutkimuksen aihealuetta aiemmin käsitteleviin tutkimuksiin, lainsäädäntöön ja asiantuntijahaastatteluun. Keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä ovat oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta. Koska tutkimus käsittelee vain muutaman viime vuoden voimassa ollutta lakimuutosta ja sen soveltamisesta kertynyttä kokemusta, on luonnollista, että tutkimuksen aihepiristä kertynyt aiempi tutkimusmateriaali on suhteellisen niukkaa. Tässä tutkimuksessa koottu lainopillinen ja kokemuksellinen tieto voi hyödyttää sekä käytännön rajavartiotoiminnassa, johtamistyössä että mahdollisen jatkotutkimuksen suuntaajana. Voimassa oleva laki sisältää edelleen joitakin ongelmakohtia, jotka ovat vaikuttaneet Rajavartiolaitoksen tehokkuuteen rikostorjunnassa. Merkittävimpinä seikkoina näistä tutkimuksessa nousi esille vartiostojen näkökulmasta telepakkokeinojen puute sekä pidättämiseen oikeutettujen virkamiesten aste. Suoritetusta asiantuntijahaastattelusta saadut tulokset tukevat tutkimus-tuloksia. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että tällä hetkellä hallituksen esityksenä (HE 219/2008) olevat rajavartiointia koskevat lait ja niihin liittyvät asetukset vastaavat esitutkinnan näkökulmasta siihen tarpeeseen, joita vartiostot ovat korjausehdotuksissaan esittäneet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kontrolli ja valvonta ovat käsitteitä, joihin törmää usein ja ne herättävät tiettyjä mielikuvia. Tarkkaa määrittelyä näille sanoille on kuitenkin vaikea löytää, sillä niitä käytetään useissa erilaisissa yhteyksissä. Tässä tutkielmassa selvitetään, mitä näillä sanoilla tarkoitetaan turvallisuuden, yhteiskunnan ja yksittäisen kansalaisen kannalta. Toisena tutkielman kantavana teemana on kontrollin ja valvonnan uusien menetelmien ilmeneminen kansalaisen ja viranomaisen näkökulmasta. Tutkielman on tarkoitus paneutua vallan, turvallisuuden, kontrollin ja valvonnan monipuoliseen kenttään. Teknologian kehitys on tuonut mukaan uusia kontrollin ja valvonnan muotoja, joita yhteiskunta kohdistaa kansalaisiinsa. Valtion viranomaisilla on suuri vastuu siitä, miten näitä menetelmiä käytetään siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa yksilölle ja hänen oikeuksilleen. Tutkielma on kvalitatiivinen käsitetutkimus, joka perustuu käsiteanalyysiin. Kirjallisista lähteistä on muodostettu kokonaisnäkemys, jonka avulla käsitteet kontrolli ja valvonta on liitetty turvallisuuteen. Kontrollin uusien muotojen vaikutuksia on selvitetty alan tutkimuksista ja ajankohtaisista lehtiartikkeleista sekä asiantuntijoiden lausuntojen perusteella. Kontrolli on voiman ja vallan käyttöä, Se on valvontaa ja yhteiskuntajärjestyksen turvaamista. Eri kontrolli menetelmillä varmistutaan, siitä että kansalaiset elävät yhteiskunnan asettamien sääntöjen ja asetusten mukaan. Kontrolli on valtaa joka valtiolla on kansalaisiin se voi olla huomaamatonta tai tukahduttavaa pakkovaltaa. Valvonta on tarkkailua, valtaa, tiedonkeruuta ja sen järjestelmällistä rekisteröintiä. Valvonnalla pyritään aina tiettyihin päämääriin, jotka jokainen valvoja määrittää erikseen. Poliisiviranomaisille valvonta tuo kyvyn ennaltaehkäistä, valvoa ja rangaista laittomasta toiminnasta. Kauppiaalle se on mahdollisuus tutustua asiakkaaseensa ja hänen mieltymyksiinsä. Kauppiaan kannalta valvonta on taloudellisesti hyödyllistä. Yksityiselle kansalaiselle valvonta voi olla oman lapsen turvallisuuden lisäämistä seuraamalla lapsen liikkeitä tai se voi olla kansalaisen halua suojella omaisuuttaan ja perhettään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Peliteoria on usealla tieteenalalla sovellettu matemaattinen työväline, jota on käytetty myös sotatieteissä. Tutkimuksessa esitetään peliteoriaa yksinkertaisten esimerkkien avulla. Effects-based operations on varsin uusi sotataidollinen doktriini, joka verkostokeskeisen sodankäynnin ohella on suurvalta-armeijoiden kehityksen trendi. Doktriini ja siihen oleellisesti liittyvä toisessa Persianlahden sodassa popularisoitu Shock and awe (shokkilamaannutus) määritellään tutkimustyössä ja niiden vaikutusta nykyajan sotakentällä pohditaan. Työn lopussa shokkilamaannutusta tarkastellaan peliteorian avulla. Erityisesti tarkastellaan irrationaalista toimijaa peliteoriassa sekä shokkilamaannutuksen käytön hyötyä sotilaallisesti alivoimaista ydinaseetonta valtiota ja ydinasevaltiota kohtaan. Shokkilamaannutus sisältää molemmissa skenaarioissa vakavia riskejä. Yleisesti ottaen shokkilamaannutus vaatii myös kehitystä, erityisesti ei-sotilaallisten vaikutusten hallitsemisen kannalta. Konventionaalinen sodankäynti on vaihtoehtoinen ratkaisu, mutta ei välttämättä realistinen sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. Peliteorian hyöty sotilaallisessa analyysissä ilmenee ongelmien havainnollistamisessa ja toimintamahdollisuuksien analysoinnissa, mutta todellisuuden realistisessa mallintamisessa peliteorian rajat tulevat nopeasti vastaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

[N. 1:1600000].

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Turvallisuus on moniulotteinen käsite ja olotila, jonka tärkeys tiedostetaan viimeistään kun se on uhattuna. Turvallisuus on perustarve ihmiselle, mutta yhä useammin se on perustarve myös eri organisaatioille ja yrityksille. Turvallisuusjohtaminen taas on turvallisuuden hallintaa ja sen jatkuvaa edistämistä. Nykyaikaiselle turvallisuudelle ovat ominaisia monimutkaiset ja nopeasti muuttuvat uhkakuvat. Turvallisuuden hallinnassa korostuukin entisestään uhka – analyysien suunnittelu, sekä organisaation omien virheiden kautta tapahtuva oppiminen. Tutkimuksen aiheena oli tutkia turvallisuutta ja sen johtamista puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategian antamien suuntalinjojen sisällä. Tavoitteena oli aloittaa avaamalla ensin käsitteet turvallisuus ja turvallisuusjohtaminen, joiden avulla oli tarkoitus kartoittaa turvallisuuden eri ilmenemismuotoja sekä puolustusvoimien turvallisuusjohtamisen luonnetta. Turvallisuus käsitettä avattiin käyttämällä puolustusvoimille ominaisia uhkakuvia erottelemaan turvallisuuden eri osa – alueita. Lopuksi koottiin turvallisuusjohtamisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä saadut tulokset ja verrattiin niitä puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategiaan, jotta voitiin tehdä johtopäätöksiä sen ominaispiirteistä. Vertailemalla sitä miten puolustusvoimien turvallisuustoiminnan strategia eroaa yleisistä turvallisuus käsityksistä. Kartoitettiin puolustusvoimille ominaisia turvallisuus näkemyksiä, sekä nostettiin esiin useimmin tekstissä mainittuja käsitteitä. Seuraavaksi määritettiin painopiste turvallisuusjohtamiselle, laskemalla montako kertaa kukin turvallisuusjohtamisen malli tai sen alle menevä asia mainittiin turvallisuustoiminnan strategiassa. Eniten esiinnoussutta mallia voitiin pitää turvallisuusjohtamisen painopisteenä. Tutkimuksessa on havaittu turvallisuuteen vaikuttavat uhat keskeisiksi tekijöiksi puhuttaessa turvallisuudenjohtamisen luonteen ymmärtämisestä. Turvallisuusjohtaminen taas on ensisijaisen tärkeää uhkakuvien kartoittamiseksi, kokonaisuutta voikin siis pitää varsin kompleksisena.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sana meriturvallisuus esiintyy usein lukiessaan merenkulullisia julkaisuja. Monet järjestöt ja viralliset tahot julistavat omaa panostustaan meriturvallisuuden kehittäjänä, mutta mikään niistä ei ole tyhjentävästi pystynyt määrittelemään, mitä meriturvallisuudella oikeastaan tarkoitetaan? Tässä työssä on tarkoitus selvittää meriturvallisuuden kenttää, mitä se tarkoittaa ja mitä se sisältää? Työ on luonteeltaan tulkitseva käsitetutkimus, jossa pyritään pilkkomaan käsite meriturvallisuus osiin ja tarkastelemaan sitä osa-alue kerrallaan. Meriturvallisuudessa pääpaino on sanalla turvallisuus, joka asettaa haasteen käsitteen kokonaisvaltaiselle määrittelylle. Jokainen näkee ja kokee turvallisuuden hieman eri tavalla. Turvallisuuden sanotaan olevan jatkuvasti muuttuva ja laajeneva käsite, jolle on ollut äärimmäisen vaikeaa luoda yksiselitteistä teoriaa. Kiistat siitä, kenen vastuulla turvallisuuden luominen on, millä tasoilla sitä esiintyy, mihin se vaikuttaa ja millä tavalla, ovat jatkuvasti tutkijoiden huomion kohteena. Toinen tärkeä käsite on riski, joka on vahvasti liitoksissa kaikkeen turvallisuuteen. Riskien tunnistamisella ja arvioinnilla on mahdollista todentaa ne tekijät, jotka uhkaavat turvallista merenkulkua. Tällöin on mahdollista myös määrittää meriturvallisuuden luonnetta sen sisältämän riskikentän kautta. Turvallisuuteen liittyy vahvasti ajatus määritelmän tekijän intresseistä. Jokainen taho näkee turvallisuuden omalla tavallaan ja vastuu tulkinnasta jätetään usein tulkitsijalle. Turvallisuus on nykypäivänä suosittu ja paljon käytetty käsite. Se sisältää yleiskielessä pelkästään positiivisia mielikuvia. Turvallisuutta ei voi koskaan olla liikaa. Monesti kuitenkin unohdetaan sen ylikorostamisen haittavaikutukset. Liiallinen turvallisuuden ihannointi saattaa tehdä sokeaksi sen eteen tehtyjen toimien arvioinnille. Organisaatioturvallisuuden määrittelyssä kävi ilmi sen jakautuminen eri osa-alueisiin, jotka voivat olla osittain toistensa kanssa ristiriidassa. Liiallinen turvallisuuden korostaminen tietyllä osa-alueella organisaation sisällä saattaa aiheuttaa turvallisuuden heikkenemistä jollain toisella osa-alueella. Meriturvallisuus voidaan nähdä yhtä monimutkaisena ja laajana käsitteenä kuin turvallisuus. Siihen liittyy samat ongelmat kuin muihinkin turvallisuuden lajeihin ja sen hahmottamiseksi vaaditaan selkeää luokittelua. Meriturvallisuuden määrittely voidaan aloittaa ajatuksesta onnettomuusvapaasta merenkulusta. Sen päätavoitteena on varmistaa häiriötön liikennöinti merellä, mutta sen tulee silti pystyä vastaamaan mahdollisiin onnettomuuksiin sekä muihin häiriöihin. Haaste meriturvallisuudessa ja sen hallinnassa liittyy merellisen ympäristön luomaan riskikenttään. Merenkulussa riskejä on lukematon määrää jakautuneena usealle eri tasolle. Aluksen kunto, miehistön ammattitaito, väylästön turvallisuus, sääolosuhteet, taloudelliset paineet, muut merellä liikkujat ym. muodostavat kaikki riskejä turvalliselle merenkululle. Niiden ehkäisemiseksi on tehtävä työtä monella eri taholla. Suomessa tämä voidaan todentaa pelkästään tarkastelemalla eri toimijoiden lukumäärää. Kukaan toimijoista ei omista meriturvallisuuden käsitettä, mutta ovat osaltaan luomassa sille sisältöä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee Kadettien opiskelun kuormittavuutta työssä jaksamisen näkökulmasta. Työssä jaksamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat työ, ihminen ja ympäristö. Tutkimus on rajattu käsittämään kaksi nuorinta kadettikurssia, ja heidän opintonsa Maanpuolustuskorkeakoululla. Tutkimus on sotilaspedagogiikan alaan liittyvä kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Mitkä asiat opiskelija kokee kuormittaviksi omissa opinnoissaan?” ”Mitkä asiat koulun rakenteissa tuntuvat opiskelijan mielestä kuormittavilta?” ”Millä lailla opiskelun kuormittavuus näkyy opiskelujen ulkopuolisessa elämässä?” ”Millä lailla kadetin elämäntilanne vaikuttaa eri osaalueiden kuormittavaksi tuntemiseen?” Lähteinä käytettiin päääasiassa työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja sekä siviilioppilaitoksissa tehtyjä vastaavankaltaisia tutkimuksia. Tutkimuksessa ei käytetty ulkomaisia lähteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että kadettien opiskelu on varsin monimuotoista ja kadettien tuntema kuormitus on monisäikeistä ja riippuvaista useista eri seikoista. Kadettien osalta tärkeimmiksi kuormitusta alentaviksi osoittautuivat toimivat ihmissuhteet ja itse valittu asumismuoto. Suurimmiksi kuormitusta lisääviksi tekijöiksi nousivat oppilaitoksen ja siviilimaailman ristiriidat sekä työn järjestelyissä ja niihin vaikuttamisessa ilmenneet epäkohdat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen aiheena oli selvittää, miten radioamatööritoiminta soveltuu kriisiviestintään ja miten sitä voidaan käyttää kriisiviestinnän välineenä. Tutkimus oli aiheeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Pääasiallisina tiedonkeruumenetelminä olivat asiakirja- ja kirjallisuustutkimus sekä omat havainnot harjoituksesta. Lähdeaineistona on käytetty radioamatöörien Turva -harjoitusten raportteja, kriisiviestintään liittyvää aineistoa sekä palo- ja pelastustoimen oppaita viestinnän ja sen vaatimusten osalta. Tutkielman tarkoituksena oli tarkastella, mitkä ovat radioamatööritoiminnan keskeiset rajoitteet kriisiviestinnän osalta, mitkä ovat radioamatööritoiminnan edut, mitä mahdollisuuksia radioamatööritoiminta tarjoaa kriisiviestintään ja miten radioamatöörien kriisi-viestintää koordinoidaan? Tutkimuksessa radioamatöörien kriisiviestintäharjoituksista löytyi viranomaisten kriisi-viestintää tukevia seikkoja ja toimintoja rajoitteet huomioiden. Rajoitteena on harjoitusten vähäisyys sujuvan toiminnan takaamiseksi sekä viranomaisten ja radioamatöörien välisen kriisiviestintäsopimuksen puute osana valmiussuunnittelua. Tutkimus osoitti, että radioamatööreillä on valmius toimia osana vapaaehtoista kriisiviestintäorganisaatiota.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida keskittämisen ja hajauttamisen hyötyjä ja haittoja logistiikassa, ja selventää mitä tekijöidä tulee huomioida näiden kahden rakenteen väliltä valitessa. Tutkimus kokoaa molempien rakenteiden hyödyt ja haitat hyödyntämällä sekä haastateltujen työntekijöiden osaamista ja mielipiteitä että aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Päätavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten organisaatiorakenne vaikuttaa logistiseen toimintaan.