Nurse-led interpersonal counselling for depressive symptoms in patients with myocardial infarction

The broad interest of this intervention study is in two worldwide remarkable diseases, myocardial infarction and depression. The purpose of the 18-month follow-up study was to evaluate the outcomes of interpersonal counselling implemented by a psychiatric nurse, and to examine the recovery experienced by the patients after myocardial infarction. The interpersonal counseling consisted of a short-term (max 6 sessions) depression-focused intervention modified for myocardial infarction patients. The main principle of interpersonal counselling is that depressive symptoms relate to interpersonal relations. The measured outcomes of the intervention consisted of changes in depressive symptoms and distress, health-related quality of life and the use of health care services. The data consisted of 103 patients with acute myocardial infarction and with sufficient knowledge of Finnish language, and they were randomized into intervention group (n=51) and control group (n=52) with standard care. Depressive symptoms were measured using Beck Depression Inventory, and distress using Symptom Checklist-25. The instrument to measure health-related quality of life was EuroQol-5 Dimensions. All instruments were used at three measurements: in hospital, at 6 months and at 18 months after hospital discharge. The Use of Health Care Services questionnaire was used during the 6- and 18-month period after hospital discharge. In addition, satisfaction with the intervention and with information received from the health-care professional was evaluated during the follow-up. To examine recovery, the patients kept diaries during a 6-month period and they were interviewed at 18 months after myocardial infarction. The number of patients with depressive symptoms decreased significantly more in the intervention group compared with the control group during 18 months of follow-up. Distress decreased significantly more among patients under 60 years in the intervention group than in the control group, but the difference was not significant between the groups. No differences in the changes of health-related quality of life were found between the groups during follow-up. However, in the group of patients under 60 years, the improvement of health-related quality of life in the intervention was significantly better in the intervention group compared with the control group during the follow-up. During the follow-up period, there was even a decline in the use of somatic specialized health care services in the intervention group and among intervention patients who had no other long-term disease. Considering recovery experienced by the patients, main categories including many supporting and inhibiting factors and subcategories were identified: clinical and physical, psychological, social, functional and professional category. No differences between the groups were found in satisfaction with information received from the professionals. The brief and easy-to-learn intervention, with which the patients were satisfied, seems to decrease depressive symptoms after myocardial infarction. Interpersonal counselling seems to be beneficial especially with younger patients. These results justify adopting depression screening and interpersonal counselling as part of routine care after myocardial infarction. The first stage evaluation of the use of health care services is interesting, and calls for more studies. From the perspective of individual patients, recovery after myocardial infarction seems to consist of many supporting and inhibiting factors. This is something that is important to take into account in developing nursing practice. The results indicate a need for further studies in outcomes of interpersonal counselling and recovery experienced by the patients after myocardial infarction. In addition, the results encourage widening the research perspective to nursing administration and educational level.

Teknologisen kehityksen vaikutuksia sodankäyntiin 2015-2025

Tämä julkaisu on kokonaistarkastelu sotateknologian kehityksen yleistasoisista vaikutuksista sodankäyntiin. Se perustuu suomalaisiin ja ulkomaisiin arvioihin tekniikan yleisestä kehityksestä tarkasteltuna sodankäynnin kannalta. Kyseessä ei siten ole sotateknisen kehityksen arvio ja ennuste, vaan eri maiden ennusteista ja arvioista muodostetun synteesin perusteella tehty analyysi teknologisen kehityksen seurannaisvaikutuksista sodankäyntiin. Tekstissä ei muutamaa tietoista poikkeusta lukuun ottamatta ole viitattu lähteisiin, koska kyse ei ole tieteellisestä tutkimuksesta. Tavoitteena oli tuottaa kansantajuinen julkinen tulevaisuudenkuvaus 10 - 20 vuoden aikajänteelle. Esitetyt näkökulmat perustuvat usean lähdetahon näkemyksiin ja kirjoittajan rooli on ollut ensisijaisesti arvioida niiden merkittävyyttä sodankäynnin kannalta.

Kognitiiviset tietoliikenneverkot verkostopuolustuksessa

Verkostokeskeinen sodankäynti (engl. Network Centric Warfare, NCW) on informaatioylivoiman mahdollistava toimintakonsepti, jonka keskeisin ajatus on kasvattaa sotilaallisen joukon taisteluvoimaa verkottamalla taistelukentän toimijat prosessien, toiminnan ja informaation jakamisen näkökulmasta. Suomessa sodankäyntitavasta käytetään nimitystä verkostopuolustus. Doktriini verkostopuolustuksesta puuttuu, mutta käsite tarkoittaa kaikkien kokonaismaanpuolustuksen toimijoiden verkottamista sosiaalisesti ja toiminnallisesti yhteisten prosessien ja integroitujen tietoverkkojen kautta. Verkostokeskeinen sodankäynti on ensisijaisesti toimintatapamalli, mutta tietoliikenneverkoilla on merkittävä osuus verkostotoiminnan mahdollistajana. Tietoliikennejärjestelmien kehittämisessä on edetty merkittävästi, mutta varsinkin taktisen tason langattomien tietoliikennejärjestelmien rakentaminen on ollut haasteellista. Verkostopuolustuksen näkökulmasta mielenkiintoinen tutkimusalue on kognitiiviset verkot. Kognitiivinen tietoliikenneverkko on älykäs tietoliikennejärjestelmä, joka tiedostaa järjestelmän sisäisen sekä ympäristön tilan, tekee päätöksen verkon mukauttamisesta annetun tavoitteen saavuttamiseksi ja sen jälkeen konfiguroi verkon asetukset uudelleen. Keskeinen tekijä prosessissa on oppiminen eli kyky hyödyntää aiemmin tehtyjä päätöksiä. Tutkimuksen ensimmäisen osan tarkoituksena on tarkastella kognitiivisia tietoliikenneverkkoja verkostokeskeisen sodankäynnin paradigmassa ja löytää kohtia, joihin kognitiivinen toiminnallisuus tuo lisäarvoa. Tutkimuksen toisessa osassa vertaillaan muutaman verkon ominaisuuden perusteella nykyisen taktisen tietoliikenneverkon ja kognitiivisen verkon suorituskykyä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kognitiivinen verkko tukee verkostopuolustuksen paradigmaa useasta näkökulmasta. Mukautuvalla tietoliikennejärjestelmällä on mahdollista pienentää informaation jakamisen viiveitä ja informaation laatua heikentäviä rajapintoja. Kognitiivinen järjestelmä parantaa taajuuskäytön tehokkuutta ja elektronisen sodankäynnin kykyä. Kognitiiviset verkot vaativat runsaasti lisätutkimusta mm. tilannetietoisuudesta, päätöksenteosta ja implementoinnista. Taktisella tasolla jatkotutkimusta vaativat kognitiivisen verkon tietoturva ja taistelunkestävyys.

Tehtävätaktiikan olemus : tehtävätaktiikan muodostuminen preussilais-saksalaisessa sotataidossa vuosina 1806-1945

Tutkimuksen päämääränä oli tulkita tehtävätaktiikan olemusta sotilasjohtamisen näkökulmasta sekä analysoida tehtävätaktiikan ajankohtaisuutta nykyajan sodankäynnin toimintaympäristössä. Tutkimuksen pääkysymykseksi sekä alakysymyksiksi muodostuivat seuraavat kysymykset: 1. Minkälainen on tehtävätaktiikan perimmäinen olemus? 1.1 Minkälaiseksi preussilais-saksalainen sotataito ja tehtävätaktiikka muodostuivat vuosina 1806–1945? 1.2 Minkälaisia tulkintoja tehtävätaktiikan olemuksesta on esitetty toisen maailmansodan jälkeen? 1.3 Kuinka ajankohtainen tehtävätaktiikka on nykyaikaisen sodankäynnin toimintaympäristöissä? Tutkimuksen tieteenfilosofisena ja metodisena lähestymistapana on käytetty tulkitsevan tutkimusparadigman mukaista tulkitsevaa käsitetutkimusta, jossa painottuu enemmän tulkinta kuin teoreettisen filosofian mukainen tiukka käsiteanalyysin menetelmä. Tutkimuksen päähuomio kohdistui preussilais-saksalaiseen sotataidon muodostumiseen vuosien 1806 - 1945 välisenä aikana. Tutkimuksen kohteena ollutta sotilasorganisaatiota lähestyttiin organisaation tarkastelun ulottuvuuksien kautta, jotka olivat organisaation vaikuttamisen logiikka, johtajuuden käytäntö sekä organisaation käsitykset kurista. Organisaation tarkastelun avaintuloksena voitiin todeta, että preussilais-saksalainen sotilasorganisaatio kykeni omaksumaan tehtävälähtöisen johtajuuden käytännön jo 1800-luvun loppupuoliskolla. Ensimmäisen maailmansodan aikainen vaikuttamisen logiikka ilmentyi etenkin länsirintamalla kulutussodankäyntinä. Ensimmäisen maailmansodan kokemuksien perusteella Saksassa kehittynyt liikesodankäynti muodostui salamasodaksi ennen toisen maailmansotaa, rakentuen yksilötasolle vietyyn tehtävälähtöisen johtajuuden logiikkaan. Tehtävälähtöisen johtajuuden ansiosta saksalaiset kykenivät saavuttamaan arviolta 20–30% suuremmat taisteluarvot vastustajiinsa nähden molemmissa maailmansodissa. Useissa länsimaisissa sotilasorganisaatioissa tehtävätaktiikka on saanut nykytulkintansa tehtäväjohtamisena. Tehtäväjohtaminen on omaksunut preussilais-saksalaisen sotataidon perinnön olemuksessaan.

Yhtymän esikunnan tilanneymmärryksen kehittäminen operaatioiden johdossa.

Informaatiosodankäynti ja sen tärkein tavoite, informaatioylivoiman saavuttaminen vihollisen joukoista, on noussut yhdeksi tärkeimmistä asevoimien tulevaisuuden tavoitteista. Informaatioylivoiman konseptia ja sen saavuttamiseen liittyviä seikkoja voidaan tutkia tilanneymmärryksen mallin kautta. Tutkimuksessa vertaillaan tilanneymmärryksen muodostamisen teoriaa yhtymän esikunnan käytäntöihin ja löytää sitä kautta vastaus pääongelmaan. Vertailu tehdään pehmeää systeemimetodologiaa hyväksikäyttäen. Tulevaisuuskuva rakentuu verkostokeskeisen sodankäynnin keskeisimpiin oletuksiin ja teorioihin. Tilannekuvaan ja siihen liittyvät käsitteet ovat epäselviä ja niiden käyttö ei ole johdonmukaista. Tässä tutkimuksessa on luotu selkeät määritelmät eri käsitteille ja niiden välisille suhteille. Tilanneymmärrys muodostuu ensiksi yksilössä ja sen jälkeen vasta ryhmässä, kuten yhtymän esikunnassa. Yksilön tilanneymmärryksen taso riippuu siitä kuinka hyvin hänen tietonsa vastaavat hänen tilanneymmärryksensä vaatimuksiin ja tavoitteisiin. Ryhmän jäsenten on siis tunnettava riittävän hyvin omien tavoitteidensa ja tilanneymmärryksensä tietotarpeiden lisäksi, kaikkien ryhmän jäsenten tavoitteet ja tietotarpeet. Muiden ryhmän jäsenten tilanneymmärrykseen liittyvien tarpeiden tunteminen on erityisen tärkeää siksi, ettei heitä turhaan rasiteta sellaisella tiedolla, jota he eivät tarvitse.

Liikkeen edistäminen sotatieteellisenä käsitteenä : teoriaa seuraava tulkitseva käsiteanalyysi

Tämän operaatiotaidon ja taktiikan tutkielman aiheena on liikkeenedistäminen. Tutkimuksen päämääränä on pyrkiä tuottamaan lisää ymmärrystä sotatieteessä liikkeenedistämisen käsitteestä. Perinteisesti liikkeenedistäminen on ollut pioneeritoiminnan alakäsite suluttamisen ja linnoittamisen rinnalla. Liikkeenedistämisen käsitettä on perinteisesti jäsennetty ja rakennettu pioneeritoiminnan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena ei ole uuden tiedon tuottaminen liikkeenedistämisen käsitteestä, vaan tavoitteena on tuottaa uudenlaista ymmärrystä käsitteen olemuksesta ja suhteista muihin keskeisiin käsitteisiin. Tämän johdosta tutkimuksessa tulkinnan näkökulmana on liike sotatieteen teoriassa. Tutkimuksessa liikkeenedistämisen käsitettä analysoidaan ja tulkitaan edistämisen kohteen, liikkeen kautta. Näin mahdollistuu yhden pioneeritoiminnan peruskäsitteen tarkastelu uudella tavalla. Tämä tutkimus on ei-empiirinen laadullinen tutkimus, jossa käytetään pääasiallisena tutkimusmenetelmänä teoriaa seuraavaa tulkitsevaa käsiteanalyysia. Tässä tutkimuksessa tulkitseva käsitetutkimus tarkoitti asetetun tutkimusongelman ratkaisemista tekemällä merkitystulkintoja liikkeenedistämisen käsitteen olemuksesta aineiston ja teoreettisen viitekehyksen vuorovaikutuksen perusteella. Teoreettinen viitekehys muodostaa tälle tutkimukselle keskeisen näkökulman, jonka kautta tutkimusaineistoa tulkitaan. Teoreettinen viitekehys on rakennettu analysoimalla liikettä sodankäynnin eri tasoilla sekä taistelun elementtinä. Tämän tutkimuksen viitekehyksessä taistelun perinteisiä elementtejä tulta, liikettä ja suojaa on täydennetty yhdysvaltalaisella käsityksellä, jonka mukaan taistelun elementteihin sisältyvät edellisten lisäksi johtaminen (command & control), tiedustelu (intelligence), ylläpito (sustainment), johtajuus (leadership) ja informaatio (information). Tämän tutkimuksen tulosten perusteella liikkeenedistämisen käsite on tulkittava toiminnaksi, jolla muutetaan tai säilytetään maaston ja liikenneinfrastruktuurin ominaisuuksia siten, että joukot kykenevät toteuttamaan tehtävänsä edellyttämät liikkeet. Erottavana käsitepiirteenä muihin liikettä tukeviin toimintoihin onkin juuri edellä mainittu toiminnan kohde, toimintaympäristö. Toisaalta erottavana käsitepiirteenä muihin käsitteisiin, joissa muokataan toimintaympäristöä, on taistelun elementti liike. Tutkimustulokset havainnollistavat liikkeen, liikkeen tukemisen elementtien ja liikkeenedistämisen käsitteiden väliset suhteet. Tutkimuksen havaintojen mukaan edellä mainittu kokonaisuus on jätetty huomiotta suomalaisessa ohjesäännöstössä. Toiseksi, tutkimustulokset osoittavat, että liikkeenedistämisen olemus, merkitys ja käytännön toimet ovat ominaispiirteiltään merkittävästi erilaisia riippuen sodankäynnin tasosta, liiketyypistä ja liikkuvan joukon ominaisuuksista.

IFF-omatunnistusjärjestelmä osana ilmatorjunnan ilmatilannekuvan luomisprosessia

IFF-omatunnistusjärjestelmä kertoo onko taivaalla lentävä kohde oma vai vihollinen. Työssä käydään läpi IFF-omatunnistusjärjestelmän ominaisuuksia, käytettävyyttä ja järjestelmän osuutta nykyaikaisessa taistelukentässä. IFF-omatunnistusjärjestelmiä on jo osassa ilmatorjunnan järjestelmiä ja niitä on tulossa lisää ilmatorjunnan järjestelmiin. Työssä pohditaan IFF-omatunnistusjärjestelmän osuutta ilmatorjunnan ilmatilannekuvan muodostamisprosessissa ja selvitetään sen hyviä ja huonoja puolia. Käsittelyn alla on myös IFF-omatunnistusjärjestelmän käytettävyys sota-aikana. Järjestelmän roolia käsitellään myös tulevaisuuden johtamisympäristössä, joka on tulossa käyttöön lähitulevaisuudessa. Työn alussa käydään läpi radiosignaalin etenemistavat ja luodaan perusta IFF-omatunnistusjärjestelmien toimintaperiaatteelle. Myös elektronisen sodankäynnin vaikutuksia IFF-järjestelmän toimintavarmuuteen käsitellään.

Reserviläisten fyysisen kunnon riittävyys sodanajan tehtäviin

Nykyaikaisen taistelukentän fyysiset vaatimukset ja sodan teknistyminen eivät vähennä sotilaan fyysisiä kuntovaatimuksia vaan pikemminkin päinvastoin, kasvattavat niitä. Vuoden 2001 valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle todettiin, että reserviläisten fyysisestä kunnosta ei ole käytettävissä luotettavaa tutkimustietoa. Selonteossa päätettiin ottaa reserviläisten fyysisen suorituskyvyn mittaukset puolustuksen kehittämisohjelmaan vuosina 2002-2008. Nämä mittaukset toteutetaan osana puolustusvoimien henkilöstöalan kehittämisohjelmaa, joka toimeenpantiin fyysinen toimintakyky- hankkeena. Vuosina 2002-2008 suoritettiin kaksi reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavaa tutkimusta, joista ensimmäinen suoritettiin vuonna 2003 ja jälkimmäinen vuonna 2008. Reserviläisten fyysisen suorituskyvyn tutkimuksessa vuonna 2003 todettiin varusmiesten fyysisen kunnon heikentyneen viimeisen 20 vuoden aikana ja tämän oli arveltu todennäköisesti heijastuneen myös reserviläisten sen hetkiseen fyysiseen kuntoon (tutkimukset 1977, 1983- 1985 ja 1993-1994). Vuoden 2008 kehittämisohjelmaan liittyvässä toisessa tutkimuksessa suoritettiin ensimmäistäkin tutkimusta laajemmat kuntotestit reserviläisille. Testit sisälsivät lääkärintarkastuksen, laajan kirjallisen kyselyn liittyen reserviläisten elämäntapoihin, terveystuntemuksiin ja liikunnallisiin tottumuksiin sekä kuntotestit ja tulosten analyysitilaisuuden, jossa myös koehenkilöllä oli mahdollisuus antaa palautetta tilaisuudesta. Tämän tutkimuksen päätavoite oli kartoittaa reserviläisten fyysisen kunnon taso ja vastaako se sotilaalle asetettuja fyysisen kunnon vaatimuksia. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin myös selvittämään onko muuttunut sodankuva vaikuttanut sotilaan fyysisen kunnon vaatimuksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa tukeuduttiin vuoden 2008 kuluessa suoritettuihin reserviläisten fyysisen kunnon testituloksiin ja verrattiin niiden keskiarvoja olemassa oleviin, puolustusvoimien asettamiin, reserviläisten fyysistä kuntoa 3 koskeviin vaatimuksiin, käskyihin ja määräyksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten fyysistä suorituskykyä (HKI) ja erikseen sen osakokonaisuuksia, lihaskuntoa (LKI) ja kestävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten ketteryyttä. Tutkittavan joukon vahvuus oli 703 reserviläistä. Tutkimuksen perusteella nykyaikaisen sodan uhkakuvat ovat muuttuneet ja tarkentuneet siinä määrin, että ne ovat myös vaikuttaneet sotilaan fyysisen suorituskyvyn vaatimuksiin kohottavasti. Emme voi enää tuudittautua aiemmin niin tuttuun ajatteluun pelkästään kahden valtion välisestä sodankäynnistä vaan mukaan on tullut muitakin uhkakuvia, kuten terrorismi, jotka meidänkin on huomioitava suunnitteluissamme. Käytännössä nuo tutkimuksessa tarkemmin mainitut muutokset ovat johtaneet siihen, että taisteluja käydään laajoilla ja ennakoimattomilla alueilla, jolloin myös jokaisen taistelija aselajiin katsomatta on varauduttava toimimaan mitä erilaisemmissa toimintaympäristöissä. Yhä teknistyvä sotalaitteisto mahdollistaa myös joukkojen nopean siirtämisen paikasta toiseen. Muuttuneen sodan kuvan johdosta tutkimukseen otettiin neljäntenä fyysistä kuntoa mittaavana osakokonaisuutena edellä mainittu ketteryys, perustuen sotilaan toimimiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavien tulosten perusteella heidän keskimääräinen kuntonsa ei saavuta riittävää tasoa verrattuna nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksiin. Yhdelläkään fyysisen kunnon osa-alueella ei saavutettu sotilaalta vaadittavaa fyysisen kunnon tasoa. Parhaiten reserviläiset pärjäsivät lihaskunnossa, jossa kaikki aselajit saavuttivat tason tyydyttävä. Lihaskunnon osalta mainittakoon kuitenkin, että muutama eri aselajin henkilöstöryhmä saavutti keskiarvoltaan jopa hyvän tason. Muissa fyysistä kuntoa mittaavissa osakokonaisuuksissa saavutetut tasot olivat välillä heikko ja tyydyttävä. Tutkimuksen mukaan reserviläisten fyysinen suorituskyky sotilaan viitearvoja käytettäessä on välttävä. Tutkimuksen johtopäätöksissä on kuitenkin huomioitava, että testattavasta joukosta löytyy myös hyvän ja erinomaisen kunnon omaavia reserviläisiä.

Opetussuunnitelman vaikutus merivalvontakoulutukseen merivoimien reserviupseerikurssilla

Puolustusvoimien johtamiskulttuuri ja sotilaspedagoginen oppimis- ja kasvatuskulttuuri ovat muuttuneet 2000-luvun yhteiskuntaan soveltuviksi, siinä jokainen ihminen on oppiva yksilö. Reserviupseerikurssin opetuksessa on käytössä sotilaspedagoginen tieto ja taito. Kouluttajat ovat sitoutuneita noudattamaan ja toteuttamaan puolus-tusvoimien oppivanorganisaation periaatteita. Oppimiskäsityksiä ja opetusmenetelmiä on tutkittu puolustusvoimissa paljon, mutta opetuksen suunnittelua eli opetussuunnitelmia ja niiden vaikuttavuutta ei laajemmin ole tarkasteltu tieteellisestä näkö-kulmasta. Tässä tutkimuksessa reserviupseerikurssin opetussuunnitelman vaikuttavuutta merivalvontaopetukseen on tutkittu kouluttajien ja upseerikokelaiden antamien käsityksien kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää kouluttajien käsityksiä opetussuunnitelman ja merivalvontakoulutuksen yhteydestä toisiinsa, ja mikä merkitys on opetussuunnitelmalla oppijan oppimistavoitteiden osalta. Opetussuunnitelmaa lähestyttiin teoreetti-sen viitekehyksen avulla, jossa tutkittavaa ilmiötä lähestytään kolmen tason kautta; teoreettinen taso, opetussuunnitelman taso ja empirian taso, jossa kaiken tutkimuk-sen ytimenä on merivalvontaopetus opetussuunnitelmasta. Tutkimuskysymykset ovat; ”Mitkä ovat reserviupseerikurssin vuonna 2005 - 2006 suorittaneiden upseerikokelaiden käsitykset merivalvontaopetuksesta, opetusmenetelmistä ja vuoden 2003 opetussuunnitelmasta ja mitkä ovat tulenjohto-opintosuunnan upseerikokelaiden esimiesten käsitykset reserviupseerikurssin opetussuunnitelmasta ja sen tavoitteista merivalvontaopetuksen osalta? Opetussuunnitelman vaikuttavuus merivalvontakoulutukseen muodostui tutkimuksen pääteemaksi, mutta sen sisälle mahtui pienempiä alateemoja. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian. Tutkimuksen kohdejoukoksi valittiin reserviupseerikurssin tulenjohto-opintosuunnan suorittaneet upseerikokelaat vuosien 2005–2006 aikana sekä heidän esimiehet ja kouluttajat joukko-yksiköistä. Tutkimushenkilöitä oli 50 upseerikokelasta ja 5 upseeria ja 2 opistoupseeria. Upseerikokelailta kerättiin lomakekyselyllä vastauksia merivalvontaopetukseen liittyviin väittämiin. Kouluttajilta kerättiin empiiristä aineistoa avoimella tekstikyselyllä ja teemahaastattelulla. Tutkimustulokset esitettiin jäsennettyinä ja ryhmiteltyinä fenomenografisiin merkityskategorioihin, jotka edustivat upseerikokelaiden ja kouluttajien käsityksiä opetus-suunnitelman vaikuttavuudesta merivalvontaopetukseen. Johtopäätöksen perusteella voidaan todeta, että reserviupseerikurssin nykyisellä opetussuunnitelmalla ei ole vaikutusta merivalvontaopetukseen. Tutkimus nosti esille tarpeen tarkastaa ja kehittää opetussuunnitelmaa merivalvontakoulutuksen osalta. Uhkakuvien muutos ja uudet merivoimien liikkuvat organisaatiot tarvitsevat reservinjohtajia, joiden reserviupseerikoulutus on hyvin ja tarkoituksen mukaisesti suunniteltu. Myös reserviupseeriosaston organisaatiota koulutuslinjojen osalta on tarkennettava, jotta niillä voidaan vastata joukko-yksiköiden joukkotuotanto tehtäviin. Upseeri-kokelaiden tiedollinen ja taidollinen osaaminen nousi keskeiseksi analyysiksi tutkimuksessa. Yhteenvetona voidaan todeta, että opetussuunnitelma ei vaikuta opetukseen meri-valvontakoulutuksessa, jolloin se heijastaa oppijan motivaatioon opiskella ja koko-naisvaltaiseen oppimisprosessiin.

Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehitys Persianlahden sodan 1990-1991 jälkeen

Tutkimuksessa selvitetään Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyvyn kehityksen uutta trendiä Persianlahden sodan 1990–1991 jälkeen. Miinantorjunnan lähtökohtatilanne sodan jälkeen mukaili hyvin pitkälle kylmän sodan doktriinia, jossa Yhdysvallat tukeutui liittolaistensa miinantorjuntakykyyn rannikkoalueilla. Lisäksi omien yksiköiden käyttö oli suunniteltu valtamerialueille ja uhkakuvana pidettiin Neuvostoliiton merivoimien yksiköitä. Persianlahden sodan kokemukset kuitenkin osoittivat Yhdysvaltain laivaston puutteet itsenäisen miinantorjuntakyvyn toteuttamisesta sekä miinantorjunnan merkityksen osana joint-operaatioita. Laivaston sodasta saamat kokemukset osoittivat merkittäviä puutteita ammattitaidossa, johtamisessa ja kalustossa. Lisäksi osaltaan vanhan doktriiniin johdosta miinantorjuntaa ei käsitetty osana yhteisoperaatioita. Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston yhdessä Vuonna 1992 laatima asiakirja määritteli uuden doktriinin, joka muutti tapaa suhtautua konflikteihin etenkin voimaa mereltä maalle projisoitaessa. Toimintaympäristö siirtyi valtamerialueilta lähemmäs rannikkoalueita ja entistä matalampia vesialueita. Lisäksi Yhdysvaltain laivasto laati vuonna 1992 ns. ”lessons learned” -selonteon havaituista puutteista ja tulevaisuuden kehitystarpeista. Suurempina suuntalinjoina doktriinin myötä voidaan pitää sodankäynnin ja toimintaympäristön muutosta, jonka myötä paneuduttiin sellaisiin osakokonaisuuksiin kuten johtaminen ja organisaatiomuutokset, materiaalihankinnat, koulutusuudistus sekä taktiikka. Yhdysvaltain laivaston miinantorjuntakyky oli matalilla vesialueilla 1990-luvun alussa heikko. Pinta-aluskalusto järjestelmineen oli suunniteltu syviin vesiolosuhteisiin ja kaluston herätetasot olivat sen mukaiset. Vaikkakin kehityssuuntauksena vuoden 1992 jälkeen oli toiminnan kehittäminen matalilla ja erittäin matalilla vesialueilla, ei miinantorjunnan toteutunut kyky kyennyt vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin. Vielä vuonna 1997 matalien vesien raivaus ja etsintäkyky oli helikopterikaluston varassa. Kalusto puolestaan oli erittäin haavoittuvainen säälle ja valaistusolosuhteille. Uuden Osprey-luokan pintaraivauskaluston myötä kyseistä kykyä pyrittiin siirtämään helikopterikalustolta pois. Helikoptereiden kyky heräteraivaukseen matalilla vesialueilla oli niin ikään heikkoa. 2000-luvulle suuntautuvat kehitysnäkymät painottavat edelleen matalien vesien ja rantavesialueiden miinantorjuntakyvyn kehittämistä. Rantavesialueiden raivauskykyä pidetään haasteellisimpana. Uuden trendin myötä tulleina miinantorjunnan vahvuuksina voidaan pitää johtamiskyvyn paranemista uusien järjestelmien sekä varsinaisen miinantorjunnan johtoaluksen käyttöönoton myötä. Johtamisen tukemiseksi miinantorjunta sai lisäksi kattavahkon ja uuden organisaation. Uuden koulutuskeskuksen perustaminen ja koulutuksen räätälöiminen antavat ehdottomasti mahdollisuudet osaamistason kohottamiselle Yhdysvaltain laivastossa. Kun miinantorjunta miellettiin tärkeäksi osaksi yhteisoperaatioiden toteuttamista, sille merkittäviksi koettujen lisävoimavarojen käyttö helpottui.

Mekanisoidun pataljoonan 2020 operatiiviset suorituskykyvaatimukset

Tutkimus kuuluu Maavoimien esikunnan Taktiikan laitokselle antamaan aihepiirin mekanisoidun pataljoonan 2020 organisaatio, käyttöperiaatteet sekä suorituskykyvaatimukset. Tutkimuksessa selvitettiin mekanisoidun pataljoonan 2020 suorituskyvyn kehittämiseen vaikuttavia tekijöitä seuraavan noin 10 vuoden tarkastelujaksolla. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja kartoittava. Tutkimus on toteutettu laadullisena, hermeneuttista lähestymistapaa noudattavana tutkimuksena, jossa on sovellettu systeemiajattelun sekä vaatimustenhallinnan mukaisia periaatteita. Tutkimusmenetelmänä on käytetty soveltaen tapaus- ja tulevaisuuden tutkimusta. Lähteinä on käytetty julkisia ja salattavuudeltaan enintään tietoturvaluokkaa IV olevia lähteitä, joita analysoitu laadullisen asiakirja-analyysin menetelmiä hyödyntäen. Tutkimuksessa on tutkimuskysymysten kautta selvitetty tulevaisuuden maasodankäynnin asettamia vaatimuksia kotimaan puolustuksessa käytettävän mekanisoidun pataljoonan 2020 operatiivisen suorituskyvyn kehittämiselle. Tutkimustuloksissa on esitetty näkemys mekanisoidun pataljoonan 2020 operatiivisesta konseptista sekä keskeisistä operatiivisista suorituskykyvaatimuksista. Tutkimuksessa maasodankäynnin kuvan hahmottamiseksi on kuvattu Yhdysvaltojen ja Venäjän maavoimien kehityssuuntia. Tämän pohjalta esitetään näkemys sotilaallisesta uhkamallista. Näkemys kehittyvästä alueellisesta puolustuksesta on luonut pohjaa määritellä mekanisoidun pataljoonan 2020 operatiivista konseptia ja suorituskykyvaatimuksia. Tutkimustulokset osoittavat, että sodan kuvassa tapahtuva muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla sotilaalliseen uhkamalliin. Liikesodankäynnin periaatteet, taistelutilan tyhjeneminen ja resurssien rajallisuus korostavat nopeaa operaatioiden toteuttamista tavoitteiden saavuttamiseksi. Tulevaisuudessa niin idässä kuin lännessä maavoimien joukkoja kehitetään rakenteeltaan, tehtäviltään ja toiminnaltaan tilanteeseen mukautuviksi ja itsenäiseen toimintaan kykeneviksi. Suorituskyvyn kehittämisessä korostetaan puolustushaarojen yhteisoperaationkykyä, järjestelmien yhteensopivuutta, joukkojen yhteistoimintakykyä sekä informaatioylivoiman merkitystä. Organisaatioiden kehittämisessä painopiste on korkean valmiuden omaavissa prikaati- ja taisteluosastokokoonpanoissa. Kansallisessa kehityksessä on havaittavissa yleinen sodankäynnin kehitys sekä länsimaisen ja kansallisen sodan kuvan erot. Kansallista alueellista puolustusta kehitetään tilannekuvaa, aktiivisuutta, vaikuttamista ja liikkuvuutta korostaen. Mekanisoitujen joukkojen rooli säilyy merkittävänä. Mekanisoitujen joukkojen käyttöperiaatteena tulee olemaan, että ne suunnataan vastustajan syvyyteen yllättävästi ja niiden käytön tarkoituksena on temmata aloite ja pakottaa vastustaja reagoimaan. Mekanisoidun joukon suorituskyky muodostuu liikkuvuuden, tulivoiman, suojan, huoltojärjestelmän toimivuuden, informaation hallinnan ja johdettavuuden summasta. Mekanisoitujen joukkojen suorituskyvyn kehittäminen perustuu ennaltaehkäisevän pelotteen luomiseen. Suorituskyvyn kehittämisessä korostuvat joukkojen valmius, yhteistoimintakyky ja järjestelmien yhteensopivuus. Organisaatioita kehitetään rakenteeltaan, tehtäviltään ja toiminnaltaan tilanteeseen mukautuviksi ja itsenäiseen toimintaan kykeneviksi. Kehitystä ja toteutettavia valintoja ohjaavat rajalliset resurssit. Mekanisoidun pataljoonan 2020 operatiivisen konseptin perusrakenne on taisteluosasto. Tämä mahdollistaa tehtävätaktiikan toteuttamisen, taistelutemmon ylläpidon sekä rajallisten resurssien kohdentamisen kustannustehokkaasti niiden suorituskyvyn kehittämiseen. Pataljoonan tulee kyetä kohtaamistaisteluun sekä rajoitetusti taktisten tehtävien toteuttamisen itsenäisesti. Tämä edellyttää, että pataljoonan runko muodostetaan nelijakoperiaatteella, mikä mahdollistaa reservien varaamisen sekä lisää taistelukestävyyttä. Pataljoonan organisaatioon tulee liittää orgaaninen tykistöpatteristo sekä ilmatorjuntayksiköt. Tätä ajattelumallia tukee myös tutkimuksessa esitetyt kansainväliset kehityssuunnat, näkemys sotilaallisen uhkamallin sekä alueellisen puolustuksen kehityssuunnista, teknologian kehityksen perustuva suorituskyvyn kehittäminen sekä käytössä olevat resurssit. Mekanisoidun pataljoonan 2020 johtamis- ja tulenkäyttöjärjestelmän tulee mahdollistaa yhteistoiminta alueellisten ja operatiivisten joukkojen kanssa sekä puolustushaarojen yhteisten suorituskykyjen käytön. Johtamisjärjestelmää on kyettävä käyttämään liikkeestä. Pataljoonan liikkeenedistämiskykyä sekä tukevien osien järjestelmäliikkuvuutta tulee kehittää iskuportaan tukemiseksi. Kriisinhallintatehtävät ja mahdollisten kehittyvien uhkien torjunta maamme rajojen ulkopuolella tulevat lisääntymään. Tästä johtuen tulevaisuudessa yhtä mekanisoitua komppaniaa tulee valmistautua käyttämään kriisinhallintatehtävissä. Tätä näkemystä tukee tutkimuksessa esitetyt todennäköiset tulevaisuuden kehityssuunnat sekä mahdollisen liittoutumisen mukanaan tuomat vaatimukset sotilaallisen suorituskyvyn kehittämiselle. Tutkimus on osoittanut tarpeen jatkotutkimukselle.

Ilma-ase asymmetrisessä sodankäynnissä

Ilma-aseen rooli on noussut yhä merkittävämmäksi kriisien monimutkaistuessa. Sodankäynnin luonne on muuttunut perinteisestä massiivisten armeijoiden välisestä voimainkoitoksesta yhä vaikeammin hallittavaksi moniulotteiseksi kokonaisuudeksi. Tämä asettaa luonnollisesti suuria haasteita myös ilma-aseen suorituskyvylle. Tämän tutkimuksen päämääränä on saada aikaan helposti lähestyttävä yleisluontoinen taustoittava kuvaus asymmetrisen sodankäynnin piirteistä ilma-aseen näkökulmasta ja löytää tarkentavia näkökulmia mahdolliselle jatkotutkimukselle. Asymmetrisellä sodankäynnin käsitettä käytetään tässä tutkimuksessa varsin vapaasti, mutta se rajataan tarkoittamaan sodankäyntiä olosuhteissa, joissa toinen osapuoli ei toimi perinteisen sodankäynnin periaatteiden mukaisesti. Pyrkimyksenä on selvittää länsivaltojen, lähinnä Yhdysvaltojen, sekä Venäjän lähestymistapoja asymmetrisen sodankäynnin erityispiirteisiin. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, millaiset ilma-aseen suorituskyvyt korostuvat asymmetrisessä sodankäynnissä nyt ja tulevaisuudessa.

Liikesodankäynti Julian S. Corbettin kirjoituksissa

Tämän strategian perustutkimukseen kuuluvan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liikesodan periaatteiden kuvautumista merisodan teoreetikon Sir Julian S. Corbettin kirjoituksissa. Tutkimuksen näkökulma on luonteeltaan teoreettinen ja perustuu Merivoimien tarpeeseen tutkia liikesodankäyntiä merisodassa. Tutkimuksen pääongelmana on: miten liikesodankäynnin periaatteet kuvautuvat J. S. Corbettin kirjoituksissa? Tutkimuksen alaongelmat ovat: mitä tarkoittaa liikesodankäynti? Mitkä ovat liikesodankäynnin keskeiset periaatteet ja teoriat? Mitkä ovat Corbettin merisodan teorian keskeisimmät opit? Mitä merisota on Corbettin mukaan? Tutkimuksen päälähteenä on Julian Corbettin merisodan teorian pääteos ”Some Principles of Maritime Strategy” vuodelta 1911. Liikesodan teorian päälähteenä on Robert Leonhardin teos ”The Art of Maneuver – Maneuver-Warfare Theory and AirLand Battle” vuodelta 1991. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa kuvaillaan tutkimuskohteena olevan merisotateoreetikon, J. S. Corbettin merisodan teoriaa ja tarkastellaan sitä liikesodankäynnin teorian näkökulmasta. Liikesodankäynnin erottaa muista sodankäynnin muodoista sillä, miten liikesodassa määritetään voittoon tähtäävät keinot. Liikesodan teorian keskeisiin periaatteisiin kuuluvat vihollisen vahvuuksien välttäminen, vihollisen harhauttaminen, vihollisen haavoittuvuuksien tunnistaminen ja niitä vastaan hyökkääminen. Leonhard on jalostanut nämä edelleen kolmeksi toimintamalliksi: ennakoinniksi, dislokaatioksi sekä hajaannukseksi. Merisota on Corbettin mukaan taistelua meren ja meriyhteyksien hallinnasta. Laivaston tavoitteena tulee olla merenherruuden saavuttaminen. Saavuttamalla ja ylläpitämällä merenherruus kyetään toteuttamaan muut merivoimien tehtävät. Corbettia voidaan pitää yhteisoperaatio-ajattelun edelläkävijänä, sillä Corbettin mukaan sodassa operaatioihin tulee käyttää sekä maa- että merivoimia yhdessä. Corbett luokittelee merelliset operaatiot kolmeen kategoriaan: 1) merenherruuden varmistaminen, 2) merenherruuden kiistäminen, 3) merenherruuden hyödyntäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaittiin, että Sir Julian Stafford Corbettin kirjoituksissa esiintyvät näkemykset merisodasta ja merisodan teoriasta noudattavat pitkälti liikesodankäynnin periaatteita. Liikesodan perusperiaatteet vihollisen vahvuuksien välttämisestä, harhautukseen pyrkimisestä sekä vihollisen haavoittuvuuksien tunnistamisesta ja niitä vastaan hyökkäämisestä ovat voimakkaasti läsnä corbettiaanisessa merisodan teoriassa.

Länsimaisten risteilyohjusten kehitys ja käyttö viimeaikaisissa sodissa

Muuttuneen sodankäynnin myötä risteilyohjus asejärjestelmänä on kasvattanut merkitystään sodan välineenä. Se ei asejärjestelmänä ole suinkaan uusi vaan sen historian voidaan katsoa alkaneen toisesta maailmansodasta.

Asymmetrinen sodankäynti

Asymmetrinen sodankäynti ei ole sotahistoriassa mikään uusi käsite. Asymmetrinen sodankäynti on tänä päivänä periaatteiltaan samantapaista kuin satoja vuosia sitten, ainoastaan sen ilmenemismuodot ovat muuttuneet aivan kuten eri valtioiden yhteiskunnat ja asevoimat ovat tehneet aikojen saatossa. Vanhoja sotahistorian kirjoja lukemalla pystytään helposti toteamaan asymmetrisen sodankäynnin olleen totta jo vanhemmille sotataktiikoille. Tänä päivänä sodankäynnin perusperiaatteet voivat olla samantapaisia. Olemme vain ottaneet käyttöön käsitteen asymmetrinen sodankäynti, jonka käyttö sotatieteissä on lisääntynyt räjähdysmäisesti puhuttaessa sen eri ilmenemismuodoista aina terrorismista massatuhoaseisiin. Tutkimusongelmana on: Mitä ja millaista on asymmetrinen sodankäynti? Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, minkä takia asymmetrisellä sodankäynnillä saadaan huomattavasti tehokkaampia tuloksia aikaan pienemmillä resursseilla. Tämä tutkimus on luonteeltaan teoreettinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä siinä on käytetty hyväksi diskurssianalyysia. Tutkimuksessa on käytetty esimerkkeinä sotateoreetikkoja sekä käytännön sotia ja taisteluita, joita vertaamalla on kyetty löytämään ja tekemään johtopäätöksiä siitä, mitä asymmetrinen sodankäynti on. Tutkimus antaa lukijalle kokonaiskuvan asymmetrisestä sodankäynnistä, ja siinä kerrotaan perusteluineen, miten asymmetrinen sodankäynti eroaa symmetrisestä sodankäynnistä.