891 resultados para strateginen suorituskyvyn mittaaminen
Resumo:
Tehohoidossa tapahtuu potilaan turvallisuutta vaarantavia tapahtumia, joista voi seurata potilaalle vakavaa haittaa. Haittatapahtumat johtavat inhimillisen kärsimyksen lisääntymiseen, pitkittyneeseen sairaalahoitoon, viivästyneeseen toipumiseen ja pysyvään vammautumiseen tai kuolemaan. Haittatapahtumien raportointi, mittaaminen ja tunnistaminen ovat edellytys potilasturvallisuuden edistämiselle ja korkealaatuiselle hoidolle. Tehohoitoon tarvitaan tehohoidon haittatapahtumat tunnistava menetelmä. Yksi tehokkaaksi ja hyväksi todettu menetelmä on haittatapahtumien herätetyökalu, jonka avulla voidaan tunnistaa potilasasiakirjoista takautuvasti haittaan johtaneita tapahtumia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää soveltuuko Yhdysvalloissa kehitetty tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu (IHI ICU Adverse Event Trigger Tool) suomalaiseen tehohoitoon sisällöllisesti ja kulttuurisesti. Tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu valittiin kirjallisuuskatsauksen perusteella. Herätetyökalun käänsi suomeksi kaksi virallista kielenkääntäjää, jonka jälkeen tehohoidon asiantuntijat (N=14) arvioivat käännösten sisällöllistä ja kulttuurista soveltuvuutta suomalaiseen tehohoitoon. Asiantuntijat arvioivat herätetyökalun jokaisen muuttujan merkityksellisyyttä suhteessa tarkoitukseen sisällön validiteetti indeksin avulla. Lisäksi asiantuntijat antoivat kommentteja ja ehdotuksia käännöksiin liittyen. Asiantuntijoiden antamista numeerisista arvioinneista laskettiin yksimielisyysprosentit ja keskiarvot. Kommentit ja ehdotukset ryhmiteltiin analyysirungon mukaisiin luokkiin, jonka jälkeen niistä tiivistettiin ja pelkistettiin oleellinen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun liittyvä tieto. Asiantuntijoiden antamien kommenttien ja ehdotusten sekä numeeristen arvioiden mukaan herätteistä (N=24) kymmenen soveltuu (yksimielisyys ≥ 80 %) sisällöllisesti ja kulttuurisesti suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun. 12 herätteen suomenkielistä käännöstä voidaan käyttää suomalaisessa haittatapahtumien herätetyökalussa, mutta sen kielellinen vastaavuus ei ole kovin hyvä (yksimielisyys ≥ 40–≤ 80 %) Kahden herätteen käännös ei vastaa suomenkielistä ilmaisua, joten ne eivät sovellu sellaisenaan suomalaiseen tehohoidon haittatapahtumien herätetyökaluun (yksimielisyys ≤ 40 %). Kommenttien ja ehdotusten mukaan tärkeää on, että herätetyökalussa käytetyt termit ja sanat ovat selkeitä ja soveltuvat siihen kulttuuriin, jossa niitä käytetään. Tulosten mukaan tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalu soveltuu osittain suomalaiseen tehohoitoon, mutta herätetyökalun muokkaamista, täydentämistä ja päivittämistä tarvitaan. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyödyksi kehitettäessä uutta ja paremmin suomalaiseen tehohoitoon soveltuvaa tehohoidon haittatapahtumien herätetyökalua.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on analysoida miten vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja sen aiheuttama taloudellinen epävarmuus ovat vaikuttaneet Nasdaq OMX Helsingin pörssiin listattujen kulutuspalveluita tuottavien yritysten suorituskykyyn. Näiden yritysten suorituskykyä analysoitiin tarkemmin tarkastelemalla kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukuja aikavälillä 2008-2014. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia muutoksia suorituskyvyn suhteen tutkitulla aikavälillä oli tapahtunut kulutuspalveluita tuottavien yritysten keskuudessa. Muutoksia analysoitiin sekä kokonaisuutena että yrityskohtaisesti. Lisäksi tutkittiin, miten kulutuspalveluryhmän sisäiset toimialat olivat selviytyneet finanssikriisistä. Käsiteltävää yritysryhmää analysoitiin tunnuslukuanalyysiä hyödyntäen. Saatujen tulosten mukaan finanssikriisillä ei ollut suurta vaikutusta käsiteltävien yritysten maksuvalmiuteen tai vakavaraisuuteen. Kannattavuuden tunnusluvut sen sijaan heikkenivät merkittävästi koko ryhmän osalta finanssikriisin vaikutuksesta. Yrityskohtaiset erot olivat tutkimuksessa melko suuria. Etenkin mediayhtiöiden tunnusluvut heikkenivät merkittävästi tutkitulla aikavälillä. Mediayhtiöiden huonoon suoriutumiseen liittyy finanssikriisin lisäksi muitakin tekijöitä. Median digitalisoituminen on aiheuttanut useille yrityksille ongelmia liiketoiminnan kannattavuuden ylläpitämisessä. Monet tutkituista yrityksistä ovat kuitenkin pystyneet kääntämään liiketoimintansa kannattavampaan suuntaan vuoden 2013 jälkeen. Johtopäätöksenä voidaankin vetää, että viimeisin finanssikriisi oli vaikutuksiltaan merkittävä ja pitkäkestoinen.
Resumo:
Toimittajasuhteisiin liittyvässä päätöksenteossa toimittajan arvioinnilla on hyvin merkittävä rooli. Tutkimusten perusteella perinteinen toimittajan arviointi ei kuitenkaan ole paras tapa analysoida pitkäjänteisiä ja tiiviitä toimittajasuhteita, koska siinä keskitytään yksipuolisesti toimittajan suorituskykyyn mittaukseen. Tämän tutkimuksen teoriaosuuden keskeisin väittämä on, että yrityksen tulee arvioida sen kilpailukyvyn kannalta merkittäviä ja kriittisiä toimittajia yksipuolista suorituskyvyn mittausta syvällisemmin. Tässä tutkimuksessa on korostetusti nostettu esiin se, että tärkeimpiä toimittajasuhteita arvioitaessa on olennaista kiinnittää huomio nimenomaan suhteeseen, eikä jompaankumpaan osapuoleen. Lisäksi toimittajasuhteiden arvioinnissa tulisi käyttää yritysten välistä suhdetta kuvaavia muuttujia kvantitatiivisen suorituskyvyn mittareiden tukena. Tämän tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena on arvioida erään keskisuuren urheilukaupan toimijan kolmen tärkeimmän toimittajasuhteen nykytilaa sekä tunnistaa niiden tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksia. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin tapauskohtaisesti avoimilla haastatteluilla asiakas-toimittajasuhteiden rajapinnassa työskenteleviltä henkilöiltä. Aineiston keruuta ja analyysia ohjasi tutkimuksen arviointimalliksi valittu viitekehys, jonka avulla jokainen tutkimuksen kohteena ollut tapaus luokiteltiin toimittajasuhdetta kuvaavien elementtien avulla joko kartoitusvaiheeseen, kehitysvaiheeseen tai vakiintumisvaiheeseen. Tulosten perusteella mitään valituista toimittajasuhteista ei voida luokitella kokonaisuudessaan vakiintuneeseen vaiheeseen, vaikka yhdessä valitusta tapauksista oli muutamia tälle vaiheelle ominaisia piirteitä. Toimittajasuhteiden merkittävimmät kehityskohteet havaittiin yhteisöllisyydessä ja yhteistyössä. Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan osapuolten tavoitteiden ja strategioiden yhdenmukaisuutta. Yhteistyöllä kuvataan niitä toimenpiteitä, joita osapuolet tekevät rinnakkain saavuttaakseen yhteisiä tavoitteita. Yksi tärkeimmistä yhteistyön muodoista on tiedon jakaminen, jonka puutteet korostuivat tämän tutkimuksen kohteina olevissa tapauksissa. Tutkimuksen toissijaisena tarkoituksena on testata Leen ja Johnsenin (2012) liikesuhteen kehitysmallin soveltuvuutta kaupan toimittajasuhteiden arvioinnin työkaluna. Haasteista huolimatta, valittu viitekehys soveltui pääosin hyvin valittujen kaupan toimittajasuhteiden arviointiin ja sen avulla oli mahdollista antaa kehitysehdotuksia asiakasyrityksen toimittajasuhteiden kehittämiseen tulevaisuudessa. Tutkimus kuitenkin osoitti, että Leen ja Johnsenin mallin kehitysvaiheet eivät aina vastaa toimittajasuhteen haluttua kehityssuuntaa. Ennen mallin käyttöönottoa yritysjohdon tulee määritellä oma halunsa yhteistyön kehittämiseen tarkasteltavissa toimittajasuhteissa, jotta voidaan varmistua mallin oikeellisuudesta tulevaisuuden tahtotilan suunnan näyttäjänä.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan strategian määrittämistä. Tutkimus keskittyy logistiikkapalvelualan yrityksen strategian uudistamiseen ja strategiatyön kehittämiseen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten yritys pystyy parhaiten saavuttamaan strategiset tavoitteensa. Lisäksi pyritään selvittämään miten yritys pystyy luomaan ja ylläpitämään kilpailuetua. Tutkimus toteutetaan tutkimalla ensin strategiaa, strategiaprosessia ja logistiikkapalvelualan liiketoimintaa kirjallisuudessa. Empiirinen osuus toteutetaan pääosin yrityksen johtoryhmän jäsenten kanssa strategiatyöpajoissa. Yrityksen hallitus asettaa strategiset tavoitteet ja myös hyväksyy projektin eri vaiheiden tulokset. Strategisissa analyyseissä otetaan huomioon sekä ulkoinen että sisäinen näkökulma, jotta saadaan kattava kuva yrityksen liiketoimintaympäristöstä sekä yrityksen vahvuuksista ja heikkouksista. Analyysejä hyödynnetään strategisten vaihtoehtojen muodostamisessa sekä yritys- että liiketoimintatasolla. Strategiset valinnat tehdään sen perustella, miten eri strategiset vaihtoehdot tukevat asetettuja strategisia tavoitteita. Tutkimuksen tuloksena määritellään yrityksen strategia, joka myös dokumentoidaan. Lisäksi luodaan strategisen suunnittelun ja johtamisen prosessi, joka mahdollistaa reagoinnin liiketoimintaympäristössä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin.
Resumo:
The purpose of this research is to examine the different opportunities that companies operating on international level has for conducting a product recall. The main subject of the research is strategic decision-making of recall and product recall process. The theoretical framework, core of the research, is based on research questions. The research is performed as qualitative case study and the material has been collected by combining results of previous studies and by observing the case company. Different opportunities for conducting a recall are examined in the empirical part of this study. As a result, different product recall models have been created, which all require deep cooperation between different entities of the supply chain.
Resumo:
Työn tavoitteena on tutkia innovaatioprosessin rakennetta ja sen nykytilaa. Lisäksi analysoidaan innovaatioprosessin läpi käymiä muutoksia ja pyritään löytämään keskeisimpiä muutosajureita. Työ on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Työssä tarkastellaan erityyppisiä innovaatioprosessimalleja ja niiden vaikutusta innovaatiotoiminnan kehitykseen sekä analysoidaan innovaatiotoiminnan ja sen läpikäymien muutosten vaikutusta yritysten kilpailukykyyn ja johtamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan innovaatiotoimintaa ketterien menetelmien, strategisen johtamisen ja suorituskyvyn johtamisen näkökulmasta. Innovaatioiden merkitys yrityksen kilpailukyvyn kehittämisessä ja ylläpitämisessä on kasvanut jatkuvasti teknologisen kehityksen nopeutuessa ja globaalin kilpailun kiristyessä. Samalla uudentyyppiset toimintatavat, kuten avoin innovaatio ja ketterät menetelmät ovat muuttaneet liiketoimintaympäristöä radikaalisti. Muuttunut toimintaympäristö ja uudentyyppiset toimintatavat luovat yrityksille uusia haasteita, joihin niiden on kyettävä vastaamaan turvatakseen jatkuvuutensa.
Resumo:
Tutkielma käsittelee kuluttajien ja brändien välillä vallitsevia positiivisilla tunteilla ladattuja brändisuhteita. Brändisuhteet ovat luonnoltaan hyvin moniulotteisia, jolloin niiden mittaaminen ja tarkastelu on haasteellista. Brändisuhteet voivat saada lukuisia erilaisia muotoja, sillä siihen vaikuttavat sekä brändin että sitä käyttävän kuluttajan subjektiiviset ominaisuudet ja kokemukset. Brändisuhteilla on myös lukuisia erilaisia funktioita. Tunnepitoisissa brändisuhteissa kuluttajan ja brändin välillä on yhteys, jolloin kuluttaja voi brändin avulla laajentaa minäkuvaansa sekä vahvistaa omaa yksilöllistä tai sosiaalista identiteettiään ja viestiä sitä muille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä ymmärrettäväksi brändisuhteita, niihin liittyviä tarkoituksia, tunteita ja assosiaatioita, jotka vaikuttavat vahvan ja tunnepitoisen brändisuhteen olemassaoloon. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin haastattelemalla neljää kuluttajaa. Tutkimusaiheen moniulotteisen ja subjektiivisen luonteen vuoksi tutkimusmenetelmäksi valittiin puolistrukturoitu haastattelu, kuitenkin hyvin fenomenologisella lähestymistavalla. Haastattelut olivat ikään kuin keskusteluita tutkijan kanssa, ja jokainen haastattelu kesti noin tunnin. Litteroidun aineiston perusteella haastateltavista muodostettiin omat kuluttajaprofiilit, jotka kuvaavat kuluttajien subjektiivisia kokemuksia brändisuhteissa. Kuluttajaprofiilien pohjalta aineistosta nostettiin narratiivisen analyysin avulla esiin yhteneväisiä elementtejä eri brändisuhteiden välillä. Tutkimuksessa selvisi, että kuluttajat muodostavat suhteita brändien kanssa ilmaistakseen omaa yksilöllistä identiteettiään. Haastateltavat kokivat brändiin liittyvät assosiaatiot yhteneväisiksi oman minäkuvansa kanssa tai ne edustivat heille jotain tavoiteltavaa ominaisuutta tai muuta asiaa. Kolmessa tapauksessa brändisuhde oli ollut hyvin pitkäaikainen, jolloin se oli vakiintunut osa haastateltavan elämää, ja yhdessä tapauksessa brändisuhde oli tuoreempi. Tuoreempi brändisuhde tarjosi kuluttajalle myös keinoja minäkuvan laajentamiseen. Tutkimustulokset olivat yhteneväisiä aikaisemman tutkimuksen kanssa, vaikka tutkimuksella ei haettu yleistettäviä tuloksia. Brändisuhteet ovat hyvin subjektiivisia ja moniulotteisia ilmiöitä, jotka tarjoavat kuluttajalle mahdollisuuden identiteetin rakentamiseen ja ilmaisuun. Tällaiset brändisuhteet ovat kuluttajille tunteellisesti merkityksellisiä. Jokaisella kuluttajalla on omat kulutusrituaalinsa brändisuhteissa, joiden avulla he ylläpitävät ja vaalivat brändisuhdetta. Tutkimuksessa korostuu brändisuhteiden subjektiivisuus ja kuluttajien oman kokemusmaailman ymmärtäminen.
Resumo:
Internetin kehitys on vaikuttanut monen vähittäiskaupan alaan, mutta erityisesti se on muuttanut autokaupan markkinointia. Se on lisäksi laajentanut perinteisen word-of-mouth -markkinoinnin käsitettä ja hyödyntämismahdollisuuksia huomattavasti, mikä on saanut sekä tutkijat että ammatinharjoittajat kiinnostumaan eWOM-markkinoinnista sen poikkeuksellisen suuren suosion, kasvun ja vaikutusten takia. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia eWOM-markkinointia ja sen hyödyntämistä autoalalla Suomessa. Tutkimusongelma voidaan jakaa neljään osaongelmaan: 1. Mitä on eWOM-markkinointi? 2. Miten yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia? 3. Hyödyntävätkö automaahantuojat eWOM-markkinointia? 4. Miten automaahantuojat voisivat paremmin hyödyntää eWOM-markkinointia? Tutkimus pohjautuu WOMin ja sosiaalisen median teorioihin, joiden pohjalta eWOM-markkinointi määriteltiin yritysten tarkoituksellisiksi pyrkimyksiksi vaikuttaa kuluttajienväliseen WOMiin tavoilla, jotka edistävät yritysten markkinointiviestien leviämistä sosiaalisessa mediassa. Yritykset voivat hyödyntää eWOM-markkinointia käyttämällä maksettuja WOM-viestinvälittäjiä, kannustamalla tuoteorientoituneita keskusteluita myynninedistämisstrategialla tai sopeutumalla verbaaliseen toimintaan sen kontrolloinnin sijaan. Kvalitatiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa haastateltiin automaahantuojien edustajia. Haastatteluiden tulkinta perustui teoriaohjaavaan analyysiin, josta ilmeni, että automaahantuojat Suomessa käyttävät eWOM-markkinointia hyvin vähän. eWOM-markkinointia käyttävät automaahantuojat käyttävät sitä pääasiassa jakamalla sosiaaliseen mediaan WOM-alkuja ja tekemällä yhteistyötä mielipidejohtajien kanssa. Koska eWOM-markkinoinnin käyttö on vähäistä, voidaan sen hyödyntämistä parantaa monilla eri tavoilla. Aktiivisempi keskusteluun osallistuminen, tarkemman osaamisen hankkiminen, taktisuus, tulosten mittaaminen, ketteryyden kehittäminen, uusien toimintatapojen löytäminen, rohkeus innovoida ja luovuuden lisääminen ovat tapoja kehittää eWOM-markkinointia. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että automaahantuojat Suomessa hyödyntävät eWOM -markkinointia hyvin vähän, ja näin ollen sen hyödyntämistä voitaisiin parantaa kokeilemalla rohkeammin ja luovemmin tätä sosiaalisen median tarjoamaa mahdollisuutta. Liika strukturointi sotii ilmiön perusperiaatteita vastaan, joten automaahantuojien tulisi pyrkiä keksimään uusia luovia toimintatapoja, toimimaan joustavasti ja reagoimaan sopivan tilaisuuden tullen.
Resumo:
Yhtymän viestijärjestelmä YVI2 on kenttäviestijärjestelmä, jolla luodaan prikaatin sotatoimessa tarvittavat kenttäviestiyhteydet. Järjestelmällä luodaan viestipalvelut koko yhtymän tulenkäytön, tiedustelun ja johtamisen viestiyhteystarpeisiin. Järjestelmän toimivuus on sotatoimen onnistuneen suorittamisen kannalta erittäin tärkeätä. Tutkimusympäristönä on YVI2- järjestelmä, johon tutkimuksessa on määritelty järjestelmäkomponenttien ja keskeisten palveluiden testien ja mittausten raja-arvot. Järjestelmätestauksella kyetään paikallistamaan viestijärjestelmässä mahdollisesti olevat virheet. Lisäksi järjestelmätestaus tuottaa tietoja, joiden perusteella voidaan määrittää viestiverkon suorituskyky sekä analysoida sitä. Järjestelmätestaus käsittää testauksen suunnittelun, mittaukset ja testit, tietojen koostamisen, tietojen analysoinnin ja testiraportin laatimisen. Testiraportti on yhtenä seuraavan vaiheen tai testauskierroksen suunnittelua. Järjestelmätestauksen tuloksia voidaan analysoida sekä järjestelmän suorituskyvyn että luotettavuuden ja kattavuuden perusteella. Näihin molempiin tutkimuksessa esitetään joitain malleja ja ajatuksia. Järjestelmätestaus soveltuu monipuolisesti viestitoiminnan suunnittelun ja johtamisen tueksi.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa sisältömarkkinoinnin mahdollisuuksia ja haasteita digitaalisessa markkinointiviestinnässä. Lisäksi tavoitteena on antaa yksiselitteinen määritelmä sisältömarkkinoinnille sekä selvittää, miten se eroaa muista markkinointiviestinnän keinoista. Sisältömarkkinointi on strateginen markkinointiviestinnän keino, johon kuuluu asiakkaan kannalta mielenkiintoisen ja hyödyllisen sisällön tuottaminen ja jakaminen. Sisältömarkkinointi tarjoaa keinon muodostaa brändimielikuvia luonnollisin keinoin ilman mainoksen leimaa, jota osa kuluttajista välttelee tietoisesti jopa mainosten esto-ohjelmien avulla. Perinteiset markkinointiviestinnän keinot pyrkivät usein lyhyen aikavälin myyntituloksiin, kun taas sisältömarkkinointi pyrkii maksimoimaan asiakkaan koko elinkaaren arvon. Onnistunut sisältömarkkinointi vaatii yrityksiltä kärsivällisyyttä sekä asiakkaiden kokonaisvaltaista tuntemista.
Resumo:
This thesis reviews the development of CSR reporting in the Finnish banking sector. This was achieved by analyzing the content of specific CSR reports published by three banks during years 2012-2014. The banks selected represent the three largest banks operating in Finland according to their market share, constituting approximately 70 percent of the total perceived market share. The purpose of the analysis is to establish a clear descriptive overview of the status of CSR reporting and how it has thematically developed over the years. The research was conducted with the qualitative content analysis method. By analyzing the contents of the CSR reports it was found that CSR reporting is understood in 3 different themes that reflect the general CSR theory: economic, social and environmental responsibility. The following research focused on analyzing these three core themes separately during years 2012-2014 in order to find specific tendencies in the development of CSR reporting. The results confirm that CSR reporting is developing in the Finnish banking sector. Reporting about economic responsibility is based on core financial performance reporting, and it’s mainly developing in the assessment of the global recession and how the potential fiscal reforms affect to the bank sector’s performance. Economic responsibility is also being understood and reported as a wider concept, including intertwined and shared meanings with the other responsibility reporting themes. The research also suggests that banks value social responsibility reporting increasingly each year. Environmental responsibility reporting is the most standardized form of reporting, however, the reporting development includes the increased use of digitalization as source of lessening the environmental impact.
Resumo:
Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.
Resumo:
Yritysten välisen yhteistyön toimittajavalinta perustuu asiakasarvon määrittämiseen ja vertailuun. Tämä tutkimus tehtiin yritys A:lle asiakasarvon ymmärtämiseksi, kehittämiseksi ja asiakaspääoman kasvattamiseksi. Teoreettisesti keskeisiä käsiteltäviä teemoja ovat asiakasarvon luonti, toimittaminen ja kasvattaminen. Tutkimus on toteutettu pääasiassa kvalitatiivisesti teemahaastattelun kautta, jossa haastateltiin viittä yritys A:n asiakasyritystä. Tutkimus suunniteltiin yhdessä työn tilanneen yrityksen kanssa suhteessa aiempiin tutkimuksiin ja tavoitteisiin. Tutkimuksen tuloksissa havaittiin selviä vahvuuksia liittyen yritys A:n asiakasyritysten asiakasarvon teemoihin. Vahvuudet liittyivät muun muassa suoriin kustannuksiin, erillisiin lisäpalveluihin ja asiakaspalveluun. Kehitettävät teemat liittyivät pääasiassa työn suorittamiseen ja markkinointiin. Tulokset ovat käsitelty niin numeerisesti kuin tärkeimpinä teemoina. Asiakasarvoon ja –pääomaan liittyvistä teemoista esitetään lopuksi ratkaisuehdotus työn tilanneelle yritykselle, jota voidaan hyödyntää jatkossa ko. johtamisessa. Asiakasarvosta tulisi tehdä niin yrityskohtaisesti kuin tieteen kannalta lisää tutkimusta, sillä siinä on onnistuessaan merkittävä liiketoiminnallinen potentiaali.
Resumo:
Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat yhä suuremman kansanterveydellisen huomion kohteena. Näihin ongelmiin liittyvät suorat ja epäsuorat kustannukset ovat kansantaloudellisesti huomattavia. Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelu¬järjestelmässä, mikä vaikeuttaa palveluihin pääsyä ja toisaalta edesauttaa putoamista pois hoidon piiristä. Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille -projektin (PPPR) tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita vastaamaan paremmin palveluiden suur¬kuluttajien, erityisesti päihde- ja mielenterveysasiakkaiden tarpeita. Projektin yhtenä tavoitteena on luoda uusia palvelumalleja, jotka tarjoavat asiakkailla matalan kynnyksen palveluita moniammatillisena yhteistyönä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida ja analysoida mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden palveluketjujen ongelmia ja selvittää, millä mekanismeilla projektissa luodut uudet palvelumallit voivat parantaa palveluketjujen kustannustehokkuutta ja -vaikuttavuutta. Tutkimuskysymykset ovat rajattu koskemaan vain PPPR-projektin kohderyhmän asiakkaita ja heidän palveluketjujaan. Tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan kuitenkin tehdä joitain yleistyksiä myös muiden sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden palveluketjujen ongelmista ja niiden syistä. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena ja aineistona käytettiin PPPR-projektissa luotuja oikeisiin asiakastapauksiin pohjautuvia esimerkkitapauksia. Aineisto analysoitiin tutkimuksessa esitellyn teoreettisen viitekehyksen avulla. Suurimpia havaittuja palveluketjun ongelmia olivat mm. henkilöstön kapea näkökulma, kannusteiden puute, standardoitujen menettelytapojen puute, yksikköjen välisen johtajuuden puute, asiakkaiden huono sitoutuminen hoitoon, asiakkaiden liian suuri vastuu oman hoitonsa etenemisestä sekä hoidon vaikuttavuuden ennustamattomuus ja palveluketjun suorituskyvyn mittaamisen moniselitteisyys. Tutkimuksen tulosten perusteella PPPR-projektin uudet palvelumallit korjaavat melko hyvin kohderyhmän asiakkaiden palveluketjuissa havaittuja ongelmia. Palvelumalleilla ei vaikuteta kaikkiin havaittuihin ongelmiin, mutta sillä on potentiaalia parantaa palveluketjujen kustannus¬tehokkuutta ja -vaikuttavuutta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. PPPR-projektin ongelmat liittyvät siihen, että se ei käytännössä vaikuta, eikä voikaan vaikuttaa ongelmien taustalla oleviin tekijöihin. Lisäksi se vaatii erityisen poikkihallinnollisen toimintatavan, jonka ylläpitäminen muuten funktionaalisesti organisoidussa palvelujärjestelmässä vaatii erityistä huomiota. Nämä ongelmat voivat aiheuttaa sen, että muutoksesta tulee lyhytkestoista. PPPR -projektissa luodut uudet palvelu¬mallit voidaan myös tulkita yritykseksi taivuttaa funktionaalinen palvelujärjestelmä suorittamaan sellaisia asioita, joita se ei luonnostaa tee hyvin.
Resumo:
Työssä luodaan energiapuun varastonhallintamalli ja hankintamalli energiantuotantolaitoksen näkökulmasta sekä kuvataan kustannustehokkaita ja toimitusvarmoja vaihtoehtoja puupolttoaineen varastoinnille ja haketukselle. Varastonhallintamallissa keskitytään varastotason hallintamenetelmiin toimintaympäristössään. Hankintamalli määrittää oman varaston ja suoran laitostoimituksen suhteen sekä auttaa pohtimaan strategisen hankinnan merkitystä hankinnan toteuttamiseen ja hankintakanavien valintaan. Työ antaa vastauksia koko hankintatoiminnan toteutukseen ja hallitsemiseen. Varastonhallintamallin skenaariotarkastelussa selvisi, että yrityksen oma varasto vaatii 18 – 37 % varmuusvaraston suhteessa käyttövarastoon. Hankintamallin mukaan oman varaston kannattavimman puupolttoainejakeen hankintaetäisyys voisi olla keskimäärin korkeintaan 96 km. Tarpeen, saatavuuden, jakeiden kustannustasojen ja toimintaympäristön mahdollisuuksien ollessa selvillä, on mahdollista tehdä päätöksiä hankintakanavista ja varmuusvarastoista kustannustehokkuuden perusteella. Yrityksen polttoainemäärien ohjauksen toteutukseen vaaditaan kehittämistoimia. Oman toimintaympäristön vakiointi ja toimintamallien dokumentointi on tärkeää tiedonjaon, toimitussopimusten mitoittamisen ja toiminnan kehittämisen kannalta. Toiminnan pullonkaulojen vähentäminen ja puupolttoaineen ohjaaminen kustannustehokkaimpien haketusketjujen kautta mahdollisimman tehokkaasti synnyttävät kustannussäästöjä toimitusketjussa.