929 resultados para sosiaalinen oppiminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lähtökohta tälle tutkimukselle oli havainto siitä, että varusmiehillä maanpuolustustahto ja taisteluluottamus korreloivat. Tämä huomio oli mahdollista tehdä aikaisemmissa varusmiesaineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa olin ollut mukana. Tutkimuksen aineistoina olivat useat puolustusvoimissa kerätyt varusmiesten kyselytutkimusaineistot. Vertailuaineistoina käytin reserviläisille kertausharjoituksissa tehtyjen kyselyiden aineistoja. Olennaista oli selvittää, säilyikö havaittu riippuvuus kun muita mahdollisia tekijöitä otettiin huomioon. Tutkimus oli aikaisemmin kerättyjen aineistojen sekundaarianalyysi ja tutkijana en ollut voinut vaikuttaa kyselyjen sisältöön tai käytettyjen muuttujien ja mittareiden valintaan. Aineistot on kerätty kuvaileviin tarkoituksiin ja tästä syystä tämä tutkimus oli tilastollisesti kuvaileva. Keskeiset käytetyt aineistot olivat varusmiesten kotiuttamiskyselyiden eli loppukyselyiden aineistot kaikista varuskunnista vuosilta 2000 – 2008 sekä vuonna 2010 Siilasmaan työryhmää varten kerätty aineisto kolmesta varuskunnasta. Vuoden 2010 varusmiestutkimus oli toteutettu siten, että kysely tehtiin sekä palveluksen alussa että lopussa. Tässä aineistossa käytettiin monipuolisesti varusmiesten psykososiaalisen toimintakyvyn erilaisia mittareita. Maanpuolustustahto on käsitteellisesti laaja kokonaisuus, kuitenkin tässä tutkimuksessa se oli operationalisoitava käytettävissä olleiden osioiden avulla. Maanpuolustustahtoa tarkasteltiin sekä henkilökohtaisena että yleisenä maanpuolustustahtona sekä niiden yhdistelmänä, josta käytettiin myös nimitystä maanpuolustusajattelu. Käsitteellisesti suppeampi taisteluluottamus operationalisoitiin siten, että muuttujana se kuvasi varusmiehen luottamusta aseisiinsa, saamaansa koulutukseen sekä lähiryhmäänsä. Taisteluluottamuksen mittaamisen taustalla oli ajatus siitä, että tämän yksilökohtaisen mittarin keskiarvo on joukon koulutuksen onnistuneisuuden estimaatti. Taisteluluottamus oli tutkimuksessa varsinainen tulosmuuttuja. Tulosten perusteella yksittäisten varusmiesten psykososiaalisessa toimintakyvyssä on eroja. Erityisesti erottui yksittäisenä tekijänä sosiaalisuus, joka summamuuttujana oli muodostettu varusmiestutkimus 2010:n aineistossa Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteen laitoksen laatimista osioista. Sosiaalisuus ennusti voimakkaasti varusmiehen etenemistä koulutuksessa aina johtajakoulutukseen saakka. Sosiaalisuuden kontrollointi tilastollisesti ei poistanut maanpuolustusajattelun ja taisteluluottamuksen välistä riippuvuutta. Varusmiestutkimus 2010 aineistossa oli mahdollista tarkastella maanpuolustusajattelun muutosta palvelusaikana ja muutoksen yhteyttä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaajiin. Stressaantumistaipumus ja neuroottisuus olivat yhteydessä maanpuolustustahdon laskuun. Tunteiden hallinnan kyky tuki varusmiehen maanpuolustustahdon ja taisteluluottamuksen kehittymistä. Tilastollinen kuvaus toteutettiin Mplus-ohjelmistolla lasketulla rakenneyhtälömallilla. Aineistoon sopiva malli oli mahdollista löytää. Mallin mukaan sosiaalinen pääoman yksilökohtaisena resurssina antaa mahdollisuuden kehittää ja säilyttää maanpuolustusajattelua, joka on yhteydessä itseluottamuksen luontoiseen taisteluluottamukseen varusmieskoulutuksen päättyessä. Koulutuksen aikana joukkoon kehittynyt kiinteys ja luottamus tukevat tätä kehitystä. Joukkotuotantomallilla saadaan aikaan joukkoja, joissa taisteluluottamus on yleensä tarvittavalla tasolla ja niitä voidaan käyttää osoitettuihin tehtäviin. Kertausharjoitukset ylläpitävät kiinteyttä, taisteluluottamusta ja sitä kautta joukon suorituskykyä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että pysyvissä miehistön ryhmissä, joissa ryhmänjohtaja ja/tai jäseniä ei vaihtunut, koulutuksen tulokset olivat parempia kuin muuttuneissa ryhmissä. Edelleen havaittiin, että 12 kuukautta palvelleiden miehistön jäsenten joukossa palvelusmotivaatio laski enemmän kuin muissa varusmiesryhmissä. Yhdestätoista koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijasta koottu ryhmä arvioi tutkimuksen tuloksia sovelletulla Q-menetelmällä Facilitate Pro -ohjelmistoa käyttäen. Menettely tuotti lisänäkökohtia tulosten arviointiin sekä niiden soveltamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Psykologinen pääoma olisi hyvä huomioida organisaation henkilöstöjohtamisessa, sillä sen avulla voidaan johtaa yksilöiden kyvykkyyksiä ja vahvuuksia. Näiden avulla yritys voi saavuttaa tehokkaita, eettisiä ja kestäviä kilpailuetuja. Infomaali mentorointi on vapaaehtoinen oppimissuhde, jossa pyritään ammatilliseen kehittymiseen. Se ei sisällä muodollista rakennetta ja ohjaussuhdetta, vaan informaali mentorointisuhde on luonnollinen, ihmisten välinen kehittämissuhde. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata psykologisen pääoman osa-alueiden ja informaalin mentoroinnin ilmenemistä asiantuntijan työssä. Päätutkimuskysymyksenä oli: Miten informaalilla mentoroinnilla tuetaan asiantuntijan psykologista pääomaa case organisaatiossa? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimusaineistona oli asiantuntijoiden yksilöhaastattelut, jotka toteutettiin yhdessä finanssialan konsernissa. Tutkimuksen teoreettisina rajauksina toimivat asiantuntijat, informaali mentorointi sekä psykologisen pääoman osa-alueista itseluottamus, tulevaisuudenusko, optimismi sekä sinnikkyys. Haastateltujen asiantuntijoiden työssä psykologisen pääoman osa-alueeksi ilmentyivät tavoitteena itseluottamuksen lisääminen, sosiaalinen tuki sekä stressitekijät osana itseluottamusta ja sinnikkyyttä, toiminnan itsereflektointi osana itseluottamusta ja optimistisuutta, positiiviset tunteet ja esteiden ennakointi tulevaisuudenuskon taustalla. Haastateltujen työssä informaali mentorointi ilmentyi monimuotoisena suhteena, uran eri vaiheissa sekä tasa-arvoisena suhteena. Haastatteluiden perusteella informaalilla mentoroinnilla voidaan tukea asiantuntijan psykologista pääomaa yhteiskäyntien avulla, negatiivisten tunteiden käsittelyllä sekä tavoitteiden reflektoinnilla ja suunnittelulla. Yhteiskäynnit mentorin kanssa toimivat itseluottamuksen ja sinnikkyyden vahvistajana, sillä haastatellut kuvasivat niiden tarjoavan näkemystä ratkaisumallien tuottamiseen. Negatiivisten tunteiden käsittelyllä oli merkitys haastateltujen itseluottamukselle, sinnikkyydelle ja optimistisuudelle. He kuvasivat mentorin tuella näkevänsä tilanteensa objektiivisemmin ja tunnistavansa omat vahvuutensa. Tavoitteiden reflektointi ja suunnittelu toimivat tulevaisuudenuskon sekä optimismin vahvistajana. Haastateltujen mukaan reflektointi mentorin kanssa selkeytti tavoitteita ja suunnitelmia sekä vahvisti uskoa onnistumisesta. Haastatteluiden perusteella näyttäisi siltä, että organisaatioiden tulisi kannustaa asiantuntijoita informaalin mentorointisuhteen muodostamiseen. Lisäksi johtamisen keinoin tulisi varmistaa, että informaaliin mentorointiin on organisaatiossa tarvittava tuki, kannustus ja aika.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisatorinen luovuus keskittyy hyödyllisyyden ja käyttökelpoisuuden tavoitteluun sekä luovuuteen organisaation kontekstissa. Useat tutkijat ovat luoneet konseptuaalisia mallinnoksia, joiden kautta ilmiötä on pyritty kuvaamaan kokonaisvaltaisesti. Konseptuaaliset mallinnokset pitävät sisällään komponentteja, joista organisatorinen luovuus muodostuu. Organisaatioiden ostotoimintaa on tutkittu jo pitkään. Tänä päivänä ostotoimintaa tarkastellaan kustannustehokkuuden ohella myös asiakkaille tuotettavan arvon näkökulmasta. Organisatorista luovuutta ei ole aikaisemmin tutkittu kokonaisvaltaisesti organisatorisen luovuuden yhteydessä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään millainen rooli organisatorisella luovuudella on organisaation ostotoiminnassa. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimuksen tapaus oli TOOLS Finland Oy:n Turun toimipiste. Tutkimus on teorialähtöinen ja perustuu deduktiiviseen logiikkaan. Tutkimusaineiston perusteella voidaan todeta, että organisatorisen luovuuden rooli organisaation ostotoiminnassa pitää sisällään alan taitoja, sisäistä motivaatiota, tietoa, tietoisuuden, luovia taitoja sekä persoonaan liittyviä tekijöitä. Sisäinen yhteistyö, poikkiorganisatorinen yhteistyö, organisaatioiden välinen yhteistyö, sosiaalinen ympäristö ja hyväksyntä, organisaatio ja itse työ ovat myös osa organisatorisen luovuuden roolia organisaation ostotoiminnassa. Tutkimus osoittaa, että organisatorisella luovuudella voi olla merkittävä rooli organisaation ostotoiminnassa. Aiempi tutkimus on komponenttien kautta pyrkinyt löytämään keinoja organisatorisen luovuuden tukemiseen ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että organisatorista luovuutta voidaan eri komponenttien kautta tukea ja hyödyntää myös organisaation ostotoiminnassa. Intensiivinen tapaustutkimus soveltuu hyvin sellaisen ilmiön tarkasteluun, josta ei ole paljon aiempaa tutkimustietoa saatavilla. Tapaustutkimus kuvaa varmuudella vain tutkittavaa kohdetta. Seuraava tutkimusvaihe voisi olla joidenkin uusien tapaustutkimusten toteuttaminen, jotka rikastuttaisivat tietoamme asiasta ja auttaisivat paremmin ymmärtämään ilmiötä. Useampi tapaustutkimus mahdollistaisi myös vertailun ja parantaisi tutkimustulosten yleistettävyyttä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista on kansainvälinen tekemisen alakulttuuri, jota kutsutaan nimellä maker, ja miten se toteutuu Suomessa. Maker -kulttuuri on 2000-luvulla syntynyt itse tekemisen alakulttuuri, jossa hyödynnetään ennakkoluulottomasti kehittynyttä teknologiaa, avoimia työtiloja sekä kansainvälistä virtuaalista ja fyysistä yhteisöä. Pyrkimyksenä on kuvailla ja kartoittaa ilmiötä, josta ei aikaisemmin ole tehty tutkimusta Suomessa. Tutkimuksen viitekehyksessä kansainvälinen maker-kulttuuri sijoitetaan perinteisen käsityöprosessin ympäristöihin. Teoria rakentuu maker-kulttuurin kansainvälisestä tutkimuksesta ja suomalaisesta käsityötutkimuksesta. Tutkimusote on fenomenografinen ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin yhtätoista (11) maker-kulttuurin asiantuntijaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Suomalaisesta maker- kulttuurista nousi tutkimuksessa esiin kolme keskeistä näkökulmaa: 1. Yhteisö vahvistaa sosiaalista pääomaa, levittää osaamista sekä jakaa käsityöllisen prosessin. 2. Avoimet työtilat, informaatioteknologian yleistyminen sekä modernin tuotantoteknologian kehittyminen ja halventuminen ovat luoneet ympäristön, jossa maker-kulttuuri kasvaa ja kehittyy. 3. Oppiminen ja henkilökohtainen kompetenssi ovat keskeisiä kokonaisen käsityöprosessin osatekijöitä. Oma-aloitteisuutta ja yrittämistä arvostetaan, ja niitä vahvistetaan vertaistuella. Teknologisen pystyvyyden kehittäminen ja osaamisen jakaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisessa maker-kulttuurissa teknologista kompetenssia, sen vahvistamista ja jakamista arvostetaan. Muualla maailmassa teknologista kompetenssia pidetään enemmänkin lähtökohtana ja itseisarvona, jonka kautta maker-kulttuurista kiinnostutaan. Tulevaa valtakunnallista perusopetuksen opetussuunnitelmauudistusta 2016 silmällä pitäen jatkotutkimusta voisi tehdä peruskoulun käsityönopetuksen ja maker -kulttuurin kohtaamisesta sekä maker-kulttuurista ilmiölähtöisen oppimisen kenttänä. Asiasanat: maker, hackerspace, makerspace, FabLab,hacker, open source, avoimet työtilat, digitaalinen valmistaminen, digital fabrication, kokonainen käsityö

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on saada uutta tietoa sosiaalisen ilmapiirin yhteydestä käsityöoppiaineen ja erityisesti sen teknisen työn sisältöalueiden työturvallisuu- teen, jotta käsityön opetusta voidaan kehittää työturvallisuusnäkökulmasta parem- paan suuntaan. Tutkimusongelmanamme onkin, miten perusopetuksen käsityön teknisen työn sisältöalueisten oppituntien aikana vallitseva sosiaalinen ilmapiiri on yhteydessä työturvallisuuteen? Tutkimusongelmaan etsimme ratkaisua haastatte- lemalla viittä käsityön teknisen työn sisältöalueita yläkoulussa opettavaa opettajaa ja havainnoimalla heidän oppituntejaan. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyk- sessä esitellään tutkimuksen aiheen kannalta keskeisimmät käsitteet, joita ovat työturvallisuus, turvallisuuskulttuuri, turvallisuuskasvatus, käsityön oppimisympä- ristöjen turvallisuus, käsityön oppimista koskeva työturvallisuusnormisto, sosiaali- nen ilmapiiri, ryhmädynamiikka, opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus sekä ryhmän roolit. Koska tutkimuksemme uusi tieto pohjautuu pääosin opettajien kokemuksiin, hei- dän työuransa aikana tekemään havainnointiin ja tutkijoiden omaan havainnointiin, toteutettiin tutkimus fenomenologisen tutkimusstrategian mukaisesti kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Aineisto kerättiin teemahaastattelun, sekä osallistumattoman havainnoinnin keinoin. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, johon havainnointiaineistoa suhteutettiin. Tutkimustuloksista käy ilmi, että selkeä ja suora yhteys sosiaalisen ilmapiirin ja työturvallisuuden välillä jää puuttumaan tai on melko harvinainen. Kaikista tutki- musongelmamme kannalta tärkeistä käsitteistä (ryhmädynamiikka, ryhmän roolit, opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus ja sosiaalinen ilmapiiri) löytyi yhteyk- siä ja yhtymäkohtia työturvallisuuteen, mutta aineistosta voimakkaimmin ja luku- määräisesti eniten nousi esille opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen yhteys työturvallisuuteen. Vuorovaikutustilanteet voivat tutkimustulostemme perus- teella toimia käsityön opetuksessa suoraan työturvallisuutta rakentaen. Vuorovai- kutus ilmenee myös työturvallisuutta ylläpitävässä ja kehittävässä toiminnassa, kuten esimerkiksi opettajan ja oppilaiden välisen luottamuksen rakentamisessa oppilaantuntemuksen kautta, sekä turvallisuuskulttuurin kehittämisessä. Asiasanat: työturvallisuus, sosiaalinen ilmapiiri, turvallisuuskulttuuri, vuorovaikutus, ryhmän roolit, ryhmädynamiikka, käsityön opetus

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pelillistetyissä järjestelmissä saavutetut pisteet ja muut saavutukset näkyvät yleensä vain kyseisessä palvelussa. Edward Decin ja Richard Ryanin teorian mukaan on tärkeää, että käyttäjä pystyy jakamaan saavutetun maineensa ystävilleen. Viestintäjärjestelmän suosiota, vertaisviestintää ja pelillistämistä pyrittiin parantamaan mahdollistamalla sen profiilin jakaminen sosiaalisessa mediassa käyttäjän ystäville, jotka eivät ole rekisteröityneet kyseiseen viestintäjärjestelmään. Tätä varten toteutettiin liitännäinen, joka mahdollistaa profiilin jakamisen Facebookissa yhdellä klikkauksella. Toteutetun liitännäisen avulla käyttäjä voi jakaa profiilinsa Facebookissa, jonka lisäksi se on helppokäyttöinen ja muokattavissa pääkäyttäjän toimesta. Suurimmaksi ongelmaksi liitännäisen kehityksessä osoittautui Facebookin vielä kehityksessä olevat kirjastot, jota käytetään yhteyden muodostamiseen. Liitännäisen julkaisu vaatisi laajempaa testausta sen yleisen toiminnallisuuden ja käytettävyyden suhteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia käsityön aineenopettajaksi opiskelevien käsityksiä opettajuuteen kasvusta itseohjautuvan käsityöprosessin avulla. Itseohjautuva oppiminen tapahtuu tutkijoiden laatiman puukontuottamisoppimateriaalin avulla omatoimisena opiskeluna. Teoriassa määritellään opettajuuden kehittämisessä olevan kyse aineenhallinnan parantamisesta sekä pedagogisen ajattelun kehittämisestä. Tutkimukseen osallistuvat Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitoksen käsityön aineenopettajaksi opiskelevia eri vuosikursseilta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja suoritettiin fenomenografisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja se analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen informantit kokivat opettajuuden eri osa-alueiden kehittyneen puukontuottamisprosessin aikana. Itseohjautuva opiskelu lisäsi opiskelijoiden aineenhallintaa. Sen lisäksi prosessinhallintataitojen ohella opettajien pedagoginen ajattelu kehittyi. Tutkimustulokset osoittivat, että käsityönopettajaksi kasvaminen pohjautuu vahvaan aineenhallintaan. Toistuvien käsityöprosessien avulla saatu kokemus auttaa opiskelijoita rakentamaan omaa opettajuuttaan pedagogisen ajattelun kehittyessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotilaallinen kriisinhallinta on yksi usein julkisuudessa esillä olevista aiheista, josta suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään. Työssä tutkitaan millaisena sotilaallinen kriisinhallinta esiintyy poliitikkojen blogeissa ja miten poliitikot muokkaavat todellisuutta blogiteksteillään. Tutkimuksen lähdeaineiston muodostavat kansanedustajien vuosien 2008–2011 välisenä aikana kirjoittamat blogitekstit sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktivismi, jossa yhtenä lähtökohtana on todellisuuden sosiaalinen muodostuminen. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jossa painotetaan kielen käyttöä tekemisenä ja todellisuutta muokkaavana. Diskurssianalyysillä tarkastellaan millaiseksi poliitikot sotilaallisen kriisinhallinnan esittävät ja miten he yrittävät vakuuttaa yleisönsä oman versionsa oikeellisuudesta. Sovellettavaan metodiin kuuluu myös retorinen analyysi. Siihen kuuluu sekä argumentaatiokeinojen, että argumentoinnin oletusten tarkastelu. Analyysin tuloksena lähdeaineistosta tulkittiin kansainvälisyys-, kansallisuus-, vaativuus- ja talousdiskurssit. Tutkimuksen perusteella kansanedustajien blogeista on tulkittavissa selkeää vastakkainasettelua sekä erilaisia käsityksiä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Teksteistä on myös tulkittavissa ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Sotilaallinen kriisinhallinta näyttäytyy blogeissa joko kansainvälisesti sitovaksi velvollisuudeksi, tai kansalliseksi eduksi. Samalla sotilaallisesta kriisinhallinnasta on tullut myös vaativampaa ja entistä kalliimpaa. Tutkimuksen tuloksiin kuuluu myös se, ettei sotilaallinen kriisinhallinta ole suuressa roolissa poliitikkojen blogeissa. Kansanedustajien blogien yhtenä yleisönä toimii havaintojen perusteella media. Blogiteksteissä esiintyy selkeää argumentointia, jolla pyritään rakentamaan omasta näkökulmasta vakuuttavampi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisaation maine muodostuu siitä saaduista näkemyksistä ja kokemuksista sekä eri sidos-ryhmien välisestä kommunikoinnista. Maineeseen kohdistuu joko negatiivisia tai positiivisia riskejä. Riski muodostuu, kun organisaation maine eroaa sen todellisesta luonteesta tai kun organisaatio ei kykene vastaamaan siihen kohdistuviin odotuksiin. Sosiaalinen media avaa yleisölle näköalapaikkoja yritysten julkisivuun, haluttiin sitä tai ei. Tämä lisää maineeseen kohdistuvia riskejä. Taitamaton sosiaalisen median käyttäjä voi myös omalla toiminnallaan aiheuttaa organisaation maineelle riskejä. Esimerkiksi viestien julkisuusasetuksista mitään ymmärtämätön sosiaalisen median ummikko on organisaatiolle liikkuva maineriski. Tässä tutkimuksessa puolustusvoimien maineenhallintaa sosiaalisessa mediassa pyrittiin tarkastelemaan perusyksiköissä varusmiehille annetun opetuksen ja ohjeistuksen kautta. Pääesikunnan laatiman ohjeistuksen ja perusyksiköiden antaman sosiaalisessa mediassa toimimisen opetuksen katsottiin olevan ensiarvoisen tärkeässä roolissa puolustusvoimien maineen kannalta. Puolustusvoimien maineenhallintaa selvitettiin perusyksiköiden johtoportaiden ja palveluksessa olevien varusmiesten käsitysten kautta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hypoteettis-deduktiivista menetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyillä, joita järjestettiin varusmiehille heidän omien perusyksiköidensä luokissa, ja henkilökunnalle, joille kyselylomakkeet lähetettiin sähköpostitse. Tutkimuksessa perehdyt-tiin aluksi pääesikunnan laatimaan ohjeeseen sosiaalisessa mediassa toimimisesta ja siihen, miten kyseistä ohjetta ja sosiaalisessa mediassa toimimista yleensä Satakunnan tykistöryk-mentin perusyksiköissä koulutetaan varusmiehille. Sen jälkeen tarkasteltiin, miten palveluk-sessa olevat varusmiehet ymmärtävät pääesikunnan laatiman ohjeen, miten he kokevat, että heille opetetaan kyseistä asiaa ja miten he osaavat noudattaa annettuja ohjeita ja opetusta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että perusyksiköissä annetulla sosiaalisen median koulu-tuksella on vaikutusta varusmiesten käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Perusyksiköillä ei koeta olevan resursseja sosiaalisessa mediassa toimimisen valvomiseen, joten painopiste pitäisikin olla etukäteisohjeistuksen laadussa. Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus ei voi tapahtua jonkin muun oppitunnin ohessa, sillä näin meneteltynä se ei jää varusmiesten mieleen. Parhaimpiin tuloksiin oppimisen kannalta päästään, mikäli sosiaalisessa mediassa toimintaa opetetaan asialle erikseen varatulla oppitunnilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan työelämässä vuoden olleita tuoreita sotatieteen kandidaatteja ja heidän kokemuksiaan työn aloituksesta perusyksikön kouluttajan tehtävissä. Tarkoituksena oli selvittää, miten kouluaikana hankitut valmiudet palvelivat työelämän vaatimuksia ja miten ammatillinen kehittyminen oli lähtenyt käyntiin. Vastauksia haettiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Miten upseerin kandidaatin koulutuksessa saadut valmiudet valmistavat nuorta upseeria työtehtäviin ensimmäisen työvuoden aikana? 2. Millaisia kokemuksia nuorella upseerilla on työnsä aloittamisesta perusyksikön kouluttajan tehtävässä? 3. Millaisia haasteita vastavalmistuneet upseerit ovat kohdanneet ensimmäisen työvuotensa aikana työelämässä? sekä 4. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nuorten upseerien työssä oppimiseen ja ammattitaidon kehittymiseen? Teoreettisessa kehyksessä esitellään elinikäisen oppimisen periaatteita mukailevia näkökulmia oppimisesta ja työssä oppimisesta. Lisäksi tarkastellaan ammatillisen kasvun kehittymistä ja reflektion merkitystä osana oppimisprosessia. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusaineisto kerättiin kahdella eri menetelmällä; sähköpostihaastattelu toimi esitutkimuksena ja varsinainen tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelun avulla. Tutkimusjoukko oli aineiston keräämishetkellä ollut työelämässä noin vuoden ajan. Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Haastateltavat kokevat saaneensa kandidaatin koulutuksesta pääosin riittävät valmiudet ensimmäisiin työtehtäviin ja ovat tyytyväisiä ammatilliseen osaamiseensa. Riittävät valmiudet ilmenevät haastateltavien vastauksista omaan kouluttajuuteen ja kykyihin luottamisena. Luottamusta lisää erityisesti kokemukset käytännön koulutustilanteista. Kandidaatin koulutuksesta saatuja työkaluja on helppo käyttää ja niiden kehittäminen on pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni. Haasteena haastateltavat näkevät koulutuksesta saadun tietoperustan ja työelämän vaatimusten välisen kuilun. Nuoren upseerin ammattitaidon kehittymisen kannalta on tärkeää, että perehdyttäminen ja työssä oppimisen tukeminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Tutkimuksessa nousee esille tarve laadukkaaseen perehdytyskoulutukseen nuoren upseeriin siirtyessä työelämään. Perehdytys tulisi olla tavoitteellista ja uuden työntekijän sopeuttamiseen tähtäävää. Laadukkaasti toteutettu perehdyttäminen tukee perusyksikön johtamistoimintaa ja organisaatiolle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Perusyksiköissä tapahtuva perehdytys ja työhön opastaminen edesauttavat nuoren upseerin sopeutumista työelämään ja osaltaan keventävät työn aloitukseen liittyvää taakkaa. Tämän toteutumiseksi työssä oppiminen tulisi nähdä tärkeänä voimavarana koko organisaatiossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis examines how content marketing is used in B2B customer acquisition and how content marketing performance measurement system is built and utilized in this context. Literature related to performance measurement, branding and buyer behavior is examined in the theoretical part in order to identify the elements influence on content marketing performance measurement design and usage. Qualitative case study is chosen in order to gain deep understanding of the phenomenon studied. The case company is a Finnish software vendor, which operates in B2B markets and has practiced content marketing for approximately two years. The in-depth interviews were conducted with three employees from marketing department. According to findings content marketing performance measurement system’s infrastructure is based on target market’s decision making processes, company’s own customer acquisition process, marketing automation tool and analytics solutions. The main roles of content marketing performance measurement system are measuring performance, strategy management and learning and improvement. Content marketing objectives in the context of customer acquisition are enhancing brand awareness, influencing brand attitude and lead generation. Both non-financial and financial outcomes are assessed by single phase specific metrics, phase specific overall KPIs and ratings related to lead’s involvement.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nursing education research has confirmed its place in the discipline of nursing and caring sciences being one of the most central research areas. However, extensive and systematic analysis of nursing education research has been lacking both nationally and internationally. The aim of this study was to describe the focus of nursing education research in Finnish doctoral dissertations in the field of nursing and caring sciences between the years 1990–2014. In addition, the characteristics (i.e. methods, study informants and reporting of validity, reliability, and research ethics) of the dissertations were described. Also, international reviews (N=39) focusing on nursing education research were analysed for a background literature. A literature review was carried out. Altogether 51 (=N) Finnish doctoral dissertations of nursing and caring sciences in the field of nursing education research were included in the final analysis. The data for this research was collected from the open publication lists of each university offering education in nursing and caring sciences in Finland. The dissertations were published in 1990–2014. The data were analysed by content analysis both deductively and inductively. This study consists of a scientific article manuscript and a background literature review. Nursing education research has focused both nationally and internationally on four main areas: structural factors in nursing education, nurse teacherhood, teaching activities, and learning and learning outcomes in nursing education. In Finland, the most central focus area was learning (84.3 %) whereas nurse teacherhood and structural factors in nursing education were studied the least. Students were the predominant study informant group while nurse staff including nurse mentors were next and nurse educators only the third. Surveys and interviews were the most common data collection methods. In the findings there were a lot of similarities with international reviews of nursing education research. Finnish nursing education research has been very student-centred yet studies focusing on the education of other nursing based professions or different levels of education are rare. Future research about nurse teacherhood, curricula and structural factors in nursing education is recommended. There is also a need for experimental designs. In addition, nursing education research should focus on the central phenomena of nursing education and working life. All in all, more nursing education research is needed. Nursing education dissertations cover only 12.3 % of all the dissertations of nursing and caring sciences in Finland.