1000 resultados para tiedon siirtäminen
Resumo:
Kasvuolosuhteet vaihtelevat tavallisesti hyvinkin paljon peltolohkoittain, ja samalla tavoin myös sadoissa voi olla suurta lohkokohtaista vaihtelua. Satotason lohkokohtainen määrittäminen ei kuitenkaan ole itsestään selvä käytäntö kaikilla tiloilla. Tiedon avulla olisi mahdollista tarkentaa ravinnetaselaskentaa ja säätää lannoitusta vastaamaan paremmin kasvin tarpeita. Myös parhaiten soveltuva viljelytekniikka voi vaihdella lohkolta toiselle. Mittaamalla ja tiedot ylös kirjaamalla voi seurata toimenpiteiden vaikutuksia pidemmällä aikavälillä. Raportissa tarkastellaan sadon määrittämisen keinoja, niiden käytännön edellytyksiä, rajoituksia sekä virhemahdollisuuksia. Pääpaino on tilatason viljelyn satoarvioinnissa, minkä lisäksi raportissa käsitellään myös hanketoiminnassa sovellettavia toimintamalleja. Raportti on toteutettu osana Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hanketta.
Resumo:
I det här arbetet utformades en utvecklings- och investeringsplan för automatisk trafiksäkerhetsövervakning för åren 2011-2015 för landsvägsnätet i Egentliga Finland och Satakunta. Planen innehåller analys av den nuvarande verksamhetsmodellen och förslag hur verksamhetsmodellen kunde förbättras samt förslag om vilka vägavsnitt som ska få automatisk övervakning och vilka projekt som ska prioriteras under åren 2011-2015. Vidare beskrivs i planen den automatiska övervakningsteknik och verksamhetsmodell som används i Sverige samt åtgärdsförslag för att öka den automatiska trafikövervakningens acceptans. Den nuvarande verksamhetsmodellen och behovet av att utveckla den automatiska trafikövervakningen har utvärderats på basis av intervjuer med experter. Experterna ansåg att den nuvarande verksamhetsmodellen i huvudsak är funktionell och effektiv, eftersom man med relativt små kostnader har uppnått effektiva resultat. Den automatiska trafikövervakningen måste dock fortfarande utvecklas och Sveriges verksamhetsmodell ansågs vara en bra förebild och ett gott exempel. De viktigaste utvecklingsområdena ansågs vara utveckling av tekniken, snabbare informationsbehandling och automatisering, vilket skulle öka polisens resurser att verkställa övervakningen. Vägavsnitten som ska få automatisk övervakning under åren 2011-2015 prioriterades främst på basis av olycksfrekvens, antal olyckor, Tarva-beräkningsresultat, hastighetsdata och trafikmängder. Av olycksstatistiken har man främst uppmärksammat personskadeolyckor. Tarva-beräkningarna användes också för att utvärdera den automatiska trafikövervakningens inverkan och effektivitet. Enligt de intervjuade experterna är öppenhet kring övervakningen, synlig övervakningsapparatur och kontinuerlig informationsförmedling bland de viktigaste sätten att öka acceptansen. Genom att informera för man fram systemets fördelar och dess betydelse för trafiksäkerheten. Att förändra övervakningskamerans varumärke till säkerhetskamera enligt Sveriges modell ansågs även vara bra. I detta arbete presenteras en plan för att utveckla acceptansen för automatisk trafiksäkerhetsövervakning.
Resumo:
Maritime transport is the foundation for trade in the Baltic Sea area. It represents over 15% of the world’s cargo traffic and it is predicted to increase by over 100% in the future. There are currently over 2,000 ships sailing on the Baltic Sea and both the number and the size of ships have been growing in recent years. Due to the importance of maritime traffic in the Baltic Sea Region, ports have to be ready to face future challenges and adapt to the changing operational environment. The companies within the transportation industry – in this context ports, shipowners and logistics companies – compete continuously and although the number of companies in the business is not particularly substantial because the products offered are very similar, other motives for managing the supply chain arise. The factors creating competitive advantage are often financial and related to cost efficiency, but geographical location, road infrastructure in the hinterland and vessel connections are among the most important factors. The PENTA project focuses on adding openness, transparency and sharing knowledge and information, so that the challenges of the future can be better addressed with regard to cooperation. This report presents three scenario-based traffic forecasts for routes between the PENTA ports in 2020. The chosen methodology is PESTE, in which the focus in on economic factors affecting future traffic flows. The report further analyses the findings and results of the first PENTA WP2 report “Drivers of demand in cargo and passenger traffic between PENTA ports” and utilises the same material, which was obtained through interviews and mail surveys.
Resumo:
This study is a part of the Ecologically Friendly Port Ust-Luga (EFP) project. The purpose of this study is to examine the environmental status of the Finnish ports and, more specifically, the Port of HaminaKotka. An analysis of the environmental status is performed mainly as a literature review, because the Finnish ports must comply with Finnish and EU legislation and with the binding international regulations and conventions created by different organizations. The International Maritime Organisation (IMO) has done groundbreaking work in the field of maritime safety and maritime environmental protection. The MARPOL convention has a great impact on decreasing pollution from international shipping and it applies to 99% of the world’s merchant tonnage. Pollution prevention covers: Oil pollution, Chemical pollution, Air pollution and GHG Emissions, Dumping of Wasted and Other Matters, Garbage, Sewage, Port Reception Facilities, Special Areas under MARPOL and Particularly Sensitive Sea Areas. There is also Pollution Prevention for other treaties like anti-fouling systems used on ships, the transfer of alien species by ships’ ballast water and the environmentally sound recycling of ships. There are more than twenty different EU and international regulations that influence ports and port operations in Finland. In addition, there is also national legislation that has an effect on Finnish ports. For the most part, the legislation for ports is common in the EU area, but the biggest and most important difference between the legislation in Finland and other EU countries is due to the Act on Environmental Impact Assessment Procedure. The Act states that the environmental impact assessment procedure shall be applied to projects that may have significant adverse environmental impacts, due to the special features of Finland`s nature and environment. In this Act, the term environmental impact refers to the direct and indirect effects inside and outside Finnish territory of a project or operations on human health, living conditions and amenity; soil, water, air, climate, organisms, interaction between them and biodiversity; community structure, buildings, landscape, townscape and cultural heritage; utilization of natural resources. In Finland, the Environmental Permit requires that ports collect all necessary information concerning environmental effects and make required reports to the Finnish authorities, stakeholders and the public. Commonly, environmental reporting is public and environmental achievements are emphasized in reporting and in media. At the moment, the problem in environmental reporting is that it’s difficult to compare data from different ports. There is enough data concerning the environmental effects and performance, but the manner of reporting and the quality of the data varies between ports. There are differences in the units and codes used, in some cases the information is not sufficient and it can even be rather unreliable. There are also differences regarding the subjects that are emphasized in reporting.
Resumo:
Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Maataloustukijärjestelmä on uudistumassa, kun ohjelmakausi vaihtuu 2014, eikä uuden ohjelmakauden tukimuotoja tai -ehtoja ole vielä vahvistettu. Tämänhetkisen tiedon mukaan kosteikkojen perustamiseen ja hoitoon sekä perinnebiotooppien ja luonnon monimuotoisuuskohteiden hoitoon on kuitenkin tulossa rahoitusmahdollisuuksia myös uudella ohjelmakaudella. Tornion- ja Tengeliönjokien alue Ylitorniolla valikoitui suunnittelualueeksi jokivarren maisemallisten arvojen, alueen lukuisten perinnebiotooppien ja erityistukisopimusten lukumäärän takia. Alueella on monia kohteita, jotka on luokiteltu paikallisesti arvokkaiksi perinnemaisemiksi ja lähes koko Tornionjokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien rehevistä tulvaniityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä tulvaniittyjä, joiden kautta vedet valuvat jokiin. Vesien tilaan voidaan vaikuttaa merkittävästi perustamalla suojavyöhykkeitä ja monivaikutteisia kosteikkoja maatalousalueille. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävimmän kokonaisuuden muodostavat laajat tulvaniityt Tornionjokivarressa ja saarilla. Hoidetut tulvaniityt pidättävät osaltaan yläpuolisilta valuma-alueilta tulevaa ravinnekuormaa. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Kartoitetuista kohteista suunnitelmaan valittiin 82 kohdealuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 533,1 hehtaaria. Pinta-alat vaihtelevat aarien pikkuniityistä kymmenien hehtaarien tulvaniittyihin. Perinnebiotooppien yhteispinta-ala on 498,3 hehtaaria. Valtaosa perinnebiotoopeista sijoittuu saarien ja jokirantojen tulvavyöhykkeelle, missä kevättulvat ovat ylläpitäneet niittykasvillisuutta perinteisen maankäytön loppumisen jälkeenkin. Muita LUMO-kohteita ovat mm. metsäsaarekkeet ja vanhat pellot. Suunnittelualueelta löydettiin kolme potentiaalista monivaikutteisen kosteikon perustamispaikkaa ja useita olemassa olevia lintukosteikkoja. Lisäksi kartoitettiin lukuisia mahdollisia paikkoja perustaa vesistöä suojaavia suojavyöhykkeitä.
Resumo:
Tarkastelen pro gradu -työssäni Tarinamestarin koulutusohjelma -hankkeen (TarinaMesta) koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden kokemuksia ja niiden vaikutuksia kertojan taitojen kehittymiseen. Tarkastelemalla haastateltujen matkaa tarinamestareiksi etsin vastauksia kysymykseen Minkälaisia kertojatyyppejä koulutukseen osallistui? Tärkein tutkimuskysymykseni on Millaiseksi kertojaksi opittiin koulutuksen keinoin? Tutkimusaineisto koostuu koulutukseen osallistuneiden loppuhaastatteluista sekä videoiduista harjoituksista. Haastatteluaineistoa tarkastelin folkloristisen kerronnantutkimuksen ja erityisti muistelukerronnan näkökulmasta. Haastattelut olen teemoitellut ja lähiluvun avulla erittelin tiivisteiden pohjalta pelkistetyt koosteet. Kaikista videoiduista harjoituksista tekemiäni koosteita vertasin haastatteluaineiston tuloksiin. Aineiston analyysin tuloksena erittelin kolme kertojatyyppiä. Viihdyttävät kertojat keskittyivät voimakkaimmin luomaan kuuntelijalle elämyksiä viihteellisyyden, huumorin ja luontokokemuksen yhdistelmänä. Perinnettä siirtävät kertojat tavoittelivat kuuntelijaa hyvän ja hyvin kerrotun tarinan kautta – joka myös opetti ja jätti kuulijansa muistiin jotain faktatietoa elämyksen lisäksi. Voimaantuneet kertojat etsivät koulutuksen jälkeenkin vielä kerrontansa ja oman henkilökohtaisen perinteensä suuntaa. Tarinamestareilla on selkeästi syttynyt koulutuksen aikana oivallus tiedon merkityksestä ja niistä mahdollisuuksista mitä paikallinen ympäristö ja perinne uusiokäytettynä kerronnan sisällöille tarjoaa. He ovat nyt parhaimmillaan tietäviä ja myös yksilöllisesti esiintymistilanteissa oivaltavia. Olemassa olevan tiedon hyödyntämisestä voi todeta tulleen koulutuksen aikana kaikille tarinamestareille rutiininomaisempaa. Erityisesti esiintymistilanteita simuloineet videoidut ja analysoidut harjoitukset sekä vertaispalaute olivat tarinamestareille itselleen merkittävimpiä vaikuttajia siihen, millaisiksi kertojiksi he kehittyivät vuoden aikana.
Resumo:
Tutkielmassani tarkastellaan wieniläisissä 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen asiantuntijateksteissä rakentuvia prostituoidun kuvia lähdetekstien moninäkökulmaisen ristiinluvun kautta. Kirjoitusten taustalla oli keskustelu Wienissä vuonna 1873 käyttöön otetun prostituution viranomaissäätelyn tulevaisuudesta. Säännöllisiin lääkärintarkastuksiin sekä käytöksen ja asumisen valvontaan perustuneen järjestelmän tavoitteena oli moraalin ja sosiaalisten normien ylläpito sekä sukupuolitautien leviämisen ennaltaehkäisy. Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu neljästä, muodoltaan hieman toisistaan poikkeavasta tekstistä, joiden kirjoittajat esiintyvät asemansa, koulutuksensa ja työnsä puolesta prostituutiokysymyksen asiantuntijoina. Heihin lukeutuu kaksi lääketieteen yliopistoprofessoria, lääkärin ammatinharjoittaja, notaarina työskennellyt oikeustieteen tohtori sekä poliisijohdon ylikomisario. Lähdeteksteistä kahdessa toivotaan säätelyn purkamista, kahdessa suunnitellaan sen kehittämistä paremmin tavoitteitaan vastaavaksi. Pro gradu -tutkielmassani niitä tarkastellaan osana 1800- ja 1900-luvuille tyypillistä, prostituoidun määrittelyyn, tuntomerkkien keräämiseen sekä kunniallisista naisista erottamiseen pyrkinyttä prostituutiotutkimuksen genreä. Sen piirissä harjoitetun tiedonkeruun tarkoituksena oli (kontrolli)toimenpiteiden mahdollistaminen ja perustelu. Käsitteelle prostituoitu annetut sisällöt ohjasivat argumentaatiota säätelyn puolesta tai sitä vastaan. Wieniläisissä asiantuntijateksteissä toistuvia prostituoidun kuvia ovat häiriön ja moraalisen pahennuksen aiheuttaja, vaarallisen sukupuolen ja luokan edustaja, välttämätön paha, rakenteiden uhri, sukupuolitautien ruumiillistuma, sairas ja tartuttava, ympäristön turmelema sekä synnynnäinen prostituoitu. Prostituoituja kuvatessaan kirjoittajat viittaavat sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tutkimuksiin, tilastoihin ja ajattelijoihin. Näin he sekä toistavat varhaisempia määritelmiä että muuntavat niitä yhteensopiviksi uuden ajan, paikan, tiedon ja kokemuksen kanssa. Heidän kuvauksensa sisältävät sekä jatkuvuuden elementtejä että murtumia suhteessa aiempiin debatteihin ja niiden osapuolille tyypillisiin diskursseihin. Uusia huolenaiheita ja ratkaisuehdotuksia ympäri Eurooppaa käytyihin prostituutiokeskusteluihin toivat vuosisadan vaihteessa syfilistutkimus, kansanterveydellinen ja sosiaalihygieeninen ajattelu, kiinnostus perinnöllisyyden vaikutuksiin, keskustelut ihmisen seksuaalisuudesta, naisen asemasta ja sukupuolirooleista sekä sukupuolisuhteiden monimuotoistuminen suurkaupunkiympäristössä.
Resumo:
Katsaus perustuu ITY ry:n Kevätseminaarissa Tiedon järjestämisen uudet mahdollisuudet 24.5.2013 pidettyyn alustukseen (ks. myös Saarti 2012). Tekstin tarkoituksena on esitellä muuttumassa olevaa suomalaista kirjastojärjestelmäkokonaisuutta sekä sen kehittämisen haasteita ja mahdollisuuksia.
Resumo:
Taking a realist view that law is one form of politics, this dissertation studies the roles of citizens and organizations in mobilizing the law to request government agencies to disclose environmental information in China, and during this process, how the socio-legal field interacts with the political-legal sphere, and what changes have been brought about during their interactions. This work takes a socio-legal approach and applies methodologies of social science and legal analysis. It aims to understand the paradox of why and how citizens and entities have been invoking the law to access environmental information despite the fact that various obstacles exist and the effectiveness of the new mechanism of environmental information disclosure still remains low. The study is largely based on the 28 cases and eight surveys of environmental information disclosure requests collected by the author. The cases and surveys analysed in this dissertation all occurred between May 2008, when the OGI Regulations and the OEI Measures came into effect, and August 2012 when the case collection was completed. The findings of this study have shown that by invoking the rules of law made by the authorities to demand government agencies disclosing environmental information, the public, including citizens, organizations, law firms, and the media, have strategically created a repercussive pressure upon the authorities to act according to the law. While it is a top-down process that has established the mechanism of open government information in China, it is indeed the bottom-up activism of the public that makes it work. Citizens and organizations’ use of legal tactics to push government agencies to disclose environmental information have formed not only an end of accessing the information but more a means of making government agencies accountable to their legal obligations. Law has thus played a pivotal role in enabling citizen participation in the political process. Against the current situation in China that political campaigns, or politicization, from general election to collective actions, especially contentious actions, are still restrained or even repressed by the government, legal mobilization, or judicialization, that citizens and organizations use legal tactics to demand their rights and push government agencies to enforce the law, become de facto an alternative of political participation. During this process, legal actions have helped to strengthen the civil society, make government agencies act according to law, push back the political boundaries, and induce changes in the relationship between the state and the public. In the field of environmental information disclosure, citizens and organizations have formed a bottom-up social activism, though limited in scope, using the language of law, creating progressive social, legal and political changes. This study emphasizes that it is partial and incomplete to understand China’s transition only from the top-down policy-making and government administration; it is also important to observe it from the bottom-up perspective that in a realistic view law can be part of politics and legal mobilization, even when utterly apolitical, can help to achieve political aims as well. This study of legal mobilization in the field of environmental information disclosure also helps us to better understand the function of law: law is not only a tool for the authorities to regulate and control, but inevitably also a weapon for the public to demand government agencies to work towards their obligations stipulated by the laws issued by themselves.
Resumo:
Osaamisen kehittämisen merkitys on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana. Muutostahti on ny-kyään niin nopeaa, että uuden oppimisesta ja osaamisen kehittymisestä on tullut tärkeä kilpailutekijä yrityksille. Organisaatioissa tarvitaan toimivia ja tehokkaita ratkaisuja kouluttaa ja kasvattaa henkilöstön osaamista, jotta pärjätään tulevaisuudessakin. Teknologian kehittymisen myötä verkko-oppiminen tar-joaa uusia ja monipuolisia tapoja kouluttaa henkilöstöä. Aikaisempien tutkimusten valossa näyttää kui-tenkin, että verkko-oppimista ei osata hyödyntää vielä kunnolla pedagogisesta näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten verkko-oppimisen muuttaa tapoja kouluttaa ja oppia sekä keskittyä erityisesti siihen, miten oppimista voidaan tukea verkossa ja mitä haasteita ja mahdollisuuksia se tuo oppimiseen. Lisäksi haluttiin tutkia, miten yksilöt suhtautuvat verkko-oppimiseen. Tutkimuksen viitekehys rakennettiin tarkastelemalla ensiksi eri oppimiskäsityksiä ja sitä, millaisia oppijoita aikuiset yleensä ovat. Seuraavaksi tutkittiin yleisesti verkko-oppimista ja minkälaista sen käyttö on nykyään yri-tyksissä. Sen jälkeen analysoitiin millaista oppimista verkossa voidaan tukea ja mitä asioita pitäisi ottaa huomioon verkko-oppimisessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena yhdessä organisaatiossa. Tutkimukseen haas-tateltiin henkilöstön hallinnossa työskenteleviä henkilöitä, joilla oli sekä kokemusta verkko-oppimisen kehittämisestä että verkkokurssien ohjaamisesta. Lisäksi haastateltiin kahdelle eri verkko-kurssille osal-listuneita henkilöitä. Aineistoa kerättiin myös havainnoimalla, tutustumalla kurssimateriaaleihin ja itse-opiskelupakettiin. Verkkokursseja käsiteltiin tutkimuksessa omina erillisinä tapauksinaan. Haastat-teluissa selvisi, että verkko-oppiminen on jo normaali tapa kouluttaa organisaatiossa. Sen avulla pyri-tään sekä syventämään oppimisprosesseja että tuomaan oppiminen kiinteämmäksi osaksi työpäivää. Verkossa pystyttiin opettamaan sekä perusasioita sekä syvällisempiä ja monimutkaisempia asioita. Verkkokursseille osallistuneet kokivat verkko-oppimisen myönteisenä ja toimivana tapana oppia. Op-pimisen kannalta tärkeää heille oli, että verkkokursseilla oli mahdollisuus kommunikoida ja esittää ky-symyksiä. Erityisenä kehityskohteena nähtiin se, että verkkokurssien ohjaajia koulutettaisiin kurssien pitämiseen. Tutkimuksen johtopäätöksissä korostui erityisesti se, että verkko-oppiminen on pidentänyt ja syventänyt oppimisprosesseja, lisännyt tiedon jakamista sekä tuonut oppimisen kiinteämmäksi osaksi työntekoa. Jotta oppimista voidaan tukea verkossa ja verkko-oppimisen hyödyt toteutuisivat, vaati se huolellista suunnittelua ja panostusta sisällön, vuorovaikutuksen ja opetuksen toteutukseen.
Resumo:
Yhteiskunnallisten muutoksien seurauksena käsityksemme asiantuntijuudesta ovat murroksessa. Myös puolustusvoimat valtiollisena organisaationa on suuren kulttuurinmuutosprosessin keskellä. Organisaatiokulttuurit ovat siirtymässä kohti asiantuntijakulttuuria-oppivaa organisaatiota. Asiantuntijuutta on tutkittu paljon, mutta koulutuskulttuurin muutosprosessi antaa perusteen tutkia sitä edelleen. Lisäksi aikaisemmat tutkimukset ovat pääosin kohdistuneet pääosin jo virassa olevaan kantahenkilökuntaan. Tässä tutkimuksessa asiantuntijuutta lähestytään kadettien käsityksillään sille antamien merkitysten kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää kadettien käsityksiä perusyksikössä toimivan sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta. Asiantuntijuutta lähestyttiin muodostetun teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa asiantuntijaksi kehittyminen pelkistetään tapahtuvan ammatillisen taitotiedon, persoonallisten ominaisuuksien ja toimintaympäristön vuorovaikutuksessa. Työn tutkimuskysymykseksi muodostui: “Minkälaisia käsityksiä kadeteilla on kouluttajan asiantuntijuudesta ja sen kehittymisestä sekä toimintaympäristön vaikutuksesta siihen?” Asiantuntijuus, sen kehittäminen edellytyksineen ja toimintaympäristön merkitys muodostivat tutkittavat pääteemat, mutta niiden sisälle mahtui pienempiä alateemoja. Tutkimuksen tekemisen taustalla vaikutti konstruktivistinen paradigma eli tutkimuskohdetta lähestyttiin tulkinnallisesti praktisen tiedonintressin ohjaamana. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian. Tutkimuksen kohdejoukoksi valittiin tutkijan oman aselajin mukaisesti 90. kadettikurssin huoltolinja kokonaisuudessaan. Tutkimushenkilöitä oli 17 ja heiltä kerättiin empiiristä aineistoa avoimella tekstikyselylomakkeella sekä sen perusteella tarkennetulla teemahaastattelulla. Tutkimustulokset esitettiin jäsennettyinä ja ryhmitettyinä fenomenografisiin merkityskategorioihin, jotka edustivat kadettien käsityksiä sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta, sen kehittämisestä, noviisikouluttajien toiminnasta, kouluttajan persoonallisten ominaisuuksien merkityksestä sekä toimintaympäristön merkityksestä. Johtopäätöksien perusteella voidaan todeta, että kadetit ymmärsivät asiantuntijuuden pääosin tiedollisena hallintana ja sotilaskouluttajan asiantuntijuudessa korostui oman aselajinsa mukaisen tiedon hallinnan lisäksi sen välittäminen eteenpäin koulutettaville eli opetusmenetelmällinen osaaminen. Myös jatkuva itsensä kehittäminen ja halu siihen nähtiin tärkeinä. Persoonallisten ominaisuuksien yhteydessä käsitykset jakautuivat selvästi kahtia: toisten mielestä kaikista saattoi tulla asiantuntijoita kun toiset taas olivat vahvasti sitä mieltä, että kaikista ei voi tulla asiantuntijoita koska joiltakin ihmisiltä puuttuvat asiantuntijalta edellytettäviä persoonallisia ominaisuuksia ja valmiuksia. Erityisesti psyykkiset ja sosiaaliset tekijät saivat runsaasti mainintoja. Myös kouluttajan kasvatuksellinen rooli sai yllättävän paljon mainintoja. Kadettien näkemyksen mukaan oppiminen on elinikäistä, mutta suurin osa kehittymisestä tapahtuu ensimmäisten työvuosien aikana, milloin korostuu hyvä työhön perehdytys ja perusyksiköiden kehittäminen oppivien organisaatioiden suuntaan. Yhteenvetona voidaan todeta kadettien käsitysten asiantuntijuudesta olevan varsin moderneja ja sotilaskouluttajat ymmärrettiin oman alansa asiantuntijoina, ei rutiinisuorittajina.
Resumo:
Kysynnän ja tarjonnan epävarmuudet ovat nykyisin arkipäivää useilla toimialoilla. Elämme epävarmuuden suhteen ennen näkemättömiä aikoja, minkä on arvioitu jatkuvan myös tulevaisuudessa. Yritysten tilauskannat ovat lyhyitä, ja tilaukset viivästyvät tai peruuntuvat kokonaan. Toisaalta tarjonnan epävarmuudet aiheuttavat asiakasyrityksille haasteita esimerkiksi toimitusmyöhästymisten muodossa. Tuotannon ollessa hajaantunut verkostoihin yksittäisten yritysten toiminta ja päätökset vaikuttavat toisten verkostoyritysten toimintaan. Tämän takia epävarmuuden aiheuttamista muutoksista ja poikkeamista tulisi tiedottaa kumppaniyrityksiä, jotta kaikki pysyisivät samalla kellotaajuudella. Operatiivisen ja taktisen tiedon jakaminen on nykyisissä toimitusketjuissa jo arkipäivää, mutta yritysten välisistä rajapinnoista löytyy edelleen kehitettävää. Riittävästä ei kiinnitetä huomiota vastaanottajan kykyyn ja tapaan hyödyntää informaatiota – varsinkaan muutostilanteissa. Ajan/nopeuden ollessa yhä tärkeämpi kilpailutekijä informaation ajoituksella on kriittinen merkitys kysyntä-toimitusketjujen kokonaissuorituskykyyn. Toisin sanoen, millä ajanhetkellä tietoa tulisi jakaa, jotta kumppani pystyisi hyödyntämään saamaansa tietoa mahdollisimman hyvin. Kysyntä-toimitusketjun synkronoinnilla tarkoitetaan tässä väitöstutkimuksessa nimenomaan aikatekijään keskittymistä yritysten välisessä päätöksenteossa ja informaation jakamisessa toimitusketjun kokonaissuorituskyvyn parantamiseksi. Tutkimus kytkeytyy toimitusketjukoordinoinnin tieteelliseen keskusteluun. Koordinointiteorian keskeinen osa ovat riippuvuussuhteet, joita johdetaan koordinointimekanismien avulla. Kysyntätoimitusketjun synkronointia on mallinnettu aikaisemmin VOP-OPP-mallin (Value Offering Point – Order Penetration Point) ja sen johdannaisten avulla. Näissä malleissa asiakasyrityksen kysyntäketju ja toimittajayrityksen toimitusketju ovat keskinäisessä riippuvuussuhteessa, jota johdetaan päätöksenteon synkronoinnin ja informaation jakamisen koordinointimekanismeilla. VOP-OPP-malli johdannaisineen eivät kuitenkaan huomioi epävarman toimintaympäristön vaikutuksia synkronointiin. Näissä malleissa informaation ainoana laatudimensiona tarkasteltava aikatekijä on liian kapea-alainen näkökulma synkronointiin epävarmassa ympäristössä. Lisäksi nämä mallit keskittyvät vain yksisuuntaiseen, kysyntälähtöiseen, synkronointiin jättäen huomioimatta tarjontalähtöisen synkronoinnin. Aikatekijä- ja kokonaissuorituskykypainotustensa takia VOP-OPP-malli tarjosi kuitenkin hyvän lähtöfilosofian uusien synkronointimallien kehittämiseen. Väitöstutkimus toteutettiin hypoteettis-deduktiivisena tapaustutkimuksena, jossa ensin luotiin kirjallisuuden perusteella uudet teoreettiset synkronointimalliehdotukset. Tämän jälkeen ehdotusten toimivuutta arvioitiin käytännön kysyntä-toimitusketjuissa. Tutkimuksen uutuusarvo liittyy kysyntä-toimitusketjun synkronoinnin keskeisten piirteiden systeemiseen mallintamiseen epävarmassa toimintaympäristössä. Kontribuutiona esitetään kysyntä-toimitusketjun synkronoinnin moniulotteinen kokonaismalli, joka sisältää koordinointimekanismeina päätöksenteon synkronoinnin, informaation läpinäkyvyyden sekä asiakas- ja toimittajapään joustot. Tiedon vaihtoa mallissa tarkastellaan kaksisuuntaisesti – kysyntä- ja tarjontalähtöisesti. Informaation laatudimensioina mallissa ovat informaation ajoitus, luotettavuus ja tarkkuus. Kokonaismalli sisältää kolme alimallia: Demand Visibility Point – Demand Penetration Point (DVP-DPP) on kysyntälähtöisen synkronoinnin malli, Supply Visibility Point – Supply Information Penetration Point (SVP-SIPP) on tarjontalähtöisen synkronoinnin malli ja Integroitu DVP-DPP - SVP-SIPP-malli kytkee edellä mainitut mallit toisiinsa. Näissä alimalleissa informaation eri luokkia ovat tilausta edeltävä, tilaukseen liittyvä, tilauksen jälkeinen ja sovitun toimitusajankohdan jälkeinen kysyntä- ja tarjontatieto. Käytännön hyödyntämisen näkökulmasta mallit toimivat ns. mentaalitason koordinointimekanismeina, joiden tarkoitus on herättää toimitusketjukumppanit tavoittelemaan kokonaissuorituskyvyn parantamista oman edun tavoittelemisen sijasta. Tutkimuksen päärajoitteena on sen keskittyminen ainoastaan kahdenvälisiin yhteistyösuhteisiin, mikä tarjoaa nykyisessä verkostoituneessa toimintaympäristössä varsin kapean kuvan käytännön synkronointihaasteisiin.
Resumo:
Tämän päivän nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä tiedon ja oppimisen merkitys korostuu. Tiimityön lisäännyttyä on tiimien oppiminen merkittävä osa organisaation oppimista. Tässä tutkimuksessa tiimien oppimista tarkastellaan työssäoppimisen kautta. Tutkimuksen case –yrityksenä on logistiikkayritys. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin teemahaastatteluin. Haastateltavia oli yhteensä kaksitoista henkilöä. Haastatteluissa olivat edustettuina tuotannon työntekijät, toimihenkilöt ja esimiehet. Tutkimuksen tuloksina havaittiin, että johdon ja esimiesten rooli on äärimmäisen tärkeä tiimien oppimisen edistämisen kannalta. Johto voi edistää tiimien oppimista osoittamalla kiinnostusta ja luottamusta tiimien työtä kohtaan, sitoutumalla oppimisen mahdollistamiseen ja kannustamalla tiimejä oppimaan myös omalla esimerkillään.
Resumo:
Työssä esitetään kriteeristö tehostamaan energiatehokkuuden toteutumista kaupungin julkisissa rakennushankkeissa. Kriteeristön tarkoituksena on edistää julkisen uudisrakennushankkeen energiatehokkuutta, ottaen huomioon hankkeen kokonaistaloudellisuus. Energiatehokkuutta ja kokonaistaloudellisuutta kunnallisessa rakentamisessa stimuloivat mm. kansainvälisten ja kansallisten sopimusten energiansäästötavoitteet, sekä kuntien tiukka budjettitilanne. Jotta kokonaistaloudellisuustavoitteet täyttyisivät, työssä käytettiin hyväksi elinkaariajattelutapaa. Työssä selvitettiin kirjallisuuden ja ammattilaisten haastattelujen tarjoaman tiedon pohjalta, mitkä näkökohdat vaikuttavat julkisen palvelurakennuksen energiatehokkuuteen sen elinkaaren eri vaiheissa. Hankitun tiedon avulla luotiin kaupungin rakennusinvestointien hankinnasta vastaavien tahojen käyttöön tarkoitettu kriteeristö, joka auttaa tunnistamaan ja valitsemaan energiatehokkuuden ja kokonaistaloudellisuuden kannalta parhaimmat hankkeen toteutustavat. Jatkotoimenpiteenä työssä laadittua kriteeristöä tullaan kehittämään edelleen case-kohteista saatavien kokemusten perusteella. Tutkimus osoitti, että uudisrakentamisen energiataloudellisuuden lisäksi on panostettava energiataloudelliseen korjausrakentamiseen, koska olemassa oleva rakennuskanta muodostaa merkittävän osan kaupungin energiankulutuksesta.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten tietojohtamisen eri osatekijät näkyvät projektin läpiviemisen aikana. Teoreettinen viitekehys kokoaa projektijohtamisen osatekijät ja tietojohtamisen kolme pääelementtiä (tiedon hankinta, tiedon säilyttäminen ja tiedon siirto) yhteen projektin elinkaaren ympärille. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin haastattelemalla projektin asiakkaan vastuuhenkilöitä sekä toimittajan vastuuhenkilöitä yksi kerrallaan. Näiden lisäksi suoritettiin ryhmähaastattelu kohderyhmän portfoliohallitsijoiden kesken. Empiriasta saadut tulokset mallinnettiin viitekehyksen mukaisesti tietojohtamisen pääelementeille. Tiedon hankinnassa projektijohtamisen kentästä korostui sidosryhmät ja riskit, tiedon säilyttämisessä korostui integrointi ja viestintä sekä tiedon siirtämisessä korostui aika ja HR. Projektin aikana luodun ja hankitun osaamisen ja oppien säilyttäminen koettiin haastateltavien mukaan tietojohtamisen osatekijöistä haastavimmaksi. Alatutkimuskysymyksenä selvitetyt esteet ja hidasteet tietojohtamisen menetelmille kulminoituivat haastatteluissa prosesseihin, vastuisiin ja systemaattisuuden puuttumiseen. Haastatteluiden ja kirjallisuustutkimuksen tuloksena tehtiin kohdeyritykseen suosituksia tietojohtamisen elementtien hyödyntämisessä projekteissa.