988 resultados para Helsingin yliopisto


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on analysoida miten vuonna 2008 alkanut finanssikriisi ja sen aiheuttama taloudellinen epävarmuus ovat vaikuttaneet Nasdaq OMX Helsingin pörssiin listattujen kulutuspalveluita tuottavien yritysten suorituskykyyn. Näiden yritysten suorituskykyä analysoitiin tarkemmin tarkastelemalla kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukuja aikavälillä 2008-2014. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia muutoksia suorituskyvyn suhteen tutkitulla aikavälillä oli tapahtunut kulutuspalveluita tuottavien yritysten keskuudessa. Muutoksia analysoitiin sekä kokonaisuutena että yrityskohtaisesti. Lisäksi tutkittiin, miten kulutuspalveluryhmän sisäiset toimialat olivat selviytyneet finanssikriisistä. Käsiteltävää yritysryhmää analysoitiin tunnuslukuanalyysiä hyödyntäen. Saatujen tulosten mukaan finanssikriisillä ei ollut suurta vaikutusta käsiteltävien yritysten maksuvalmiuteen tai vakavaraisuuteen. Kannattavuuden tunnusluvut sen sijaan heikkenivät merkittävästi koko ryhmän osalta finanssikriisin vaikutuksesta. Yrityskohtaiset erot olivat tutkimuksessa melko suuria. Etenkin mediayhtiöiden tunnusluvut heikkenivät merkittävästi tutkitulla aikavälillä. Mediayhtiöiden huonoon suoriutumiseen liittyy finanssikriisin lisäksi muitakin tekijöitä. Median digitalisoituminen on aiheuttanut useille yrityksille ongelmia liiketoiminnan kannattavuuden ylläpitämisessä. Monet tutkituista yrityksistä ovat kuitenkin pystyneet kääntämään liiketoimintansa kannattavampaan suuntaan vuoden 2013 jälkeen. Johtopäätöksenä voidaankin vetää, että viimeisin finanssikriisi oli vaikutuksiltaan merkittävä ja pitkäkestoinen.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on suomalainen urheilujournalismi ja sen suhde itänaapuriin. Tarkoituksena on vertailla sen mahdollista muutosta Neuvostoliiton ajalta ja verrata sitä aikaan sen hajoamisen jälkeen. Vertailukohteiksi olen valinnut Calgaryn ja Soulin olympialaiset vuodelta 1988 ja Albertvillen ja Barcelonan olympialaiset vuodelta 1992 sekä Lillehammerin talvikisat vuodelta 1994. Miten urheilujournalismin painotukset ovat muuttuneet olympiauutisoinnissa? Primäärilähteenä käytän Helsingin Sanomien urheilutoimituksen olympiauutisointia ja Yleisradion Urheiluruutua sekä sen olympiauutisointia. Taustana käytän suomalaisten urheilutietokirjojen olympia-analyysejä ja yhteenvetoja kyseisistä kisoista. Käsittelen myös Ville Pernaan jakoa, jolla hän jakaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ja ystävyyspolitiikan kolmeen tasoon. Tarkastelen myös yleisesti Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, suomettumisen käsitettä sekä journalismia laajemmin. Keskeisin tutkimustulos tutkielmassani on, että Neuvostoliiton erityisasema suomalaisessa urheilujournalismissa oli merkittävä. Neuvostoliiton hajottua pienempien entisten neuvostotasavaltojen edustajiin, kuten Baltian maiden urheilijoihin, suhtauduttiin positiivisemmin kuin venäläisiin. Tämän lisäksi varsinkin jääkiekon asetelma muuttui urheilujournalistien käsittelyssä suhteessa Suomen itänaapuriin.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Helsingin poliisisoittokunta on konserttitoiminnallaan suorittanut suhdetoimintatyötä Helsingin poliisilaitoksen hyväksi jo lähes 70 vuotta. Tämän tutkimuksen päämääränä oli tarkastella Helsingin poliisisoittokunnan konserttitoiminnan suhdetoiminnallista tehokkuutta yhden konserttitapahtuman osalta. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena jonka suorittamisessa käytettiin Survey-menetelmää. Tapaustutkimuksen kohteeksi valikoitui Helsingin poliisisoittokunnan Savoy-teatterissa 10.–11.02.2014 esittämä konserttitapahtuma. Tutkimuksen empiirinen osuus koostui ennen konserttia tehdyistä haastatteluista sekä konserttitapahtuman jälkeen suoritetusta yleisökyselystä. Helsingin poliisilaitoksen henkilöstöjohtajalle sekä Helsingin poliisisoittokunnan kapellimestarille ja intendentille suoritettujen haastattelujen avulla pyrittiin selvittämään Helsingin poliisisoittokunnan konserttitoiminnalle asetettuja suhdetoiminnallisia tavoitteita ja strategioita. Haastatteluista saatu tieto auttoi tutkimuskysymysten sekä yleisökyselyssä käytettäväksi tulevien mittareiden rakentamista. Yleisökyselylomake toimi tärkeimpänä aineistona tutkimuksessa. Yleisökyselyn vastaajien hankkimisessa käytettiin harkinnanvaraista otosta eli näytettä. Saatuja vastauksia analysoitiin koko vastaajajoukon sekä Helsingin poliisilaitoksen suhdetoiminnassa määriteltyjen sidosryhmien osalta. Analysoinnissa käytettiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisia menetelmiä. Tästä saadun tiedon pohjalta voitiin tehdä päätelmiä kyseisen konserttitapahtuman suhdetoiminnallisesta tehokkuudesta. Yleisökyselyn tulosten pohjalta tehdyissä päätelmissä tukeuduttiin Walter Lindemannin esittämään metodiin, jossa suoritetun suhdetoimintaprojektin kokonaistehokkuutta suositellaan tarkasteltavaksi sen panostusten, vaikutusten ja lopputulosten tehokkuudesta saatujen tulosten kautta. Panostuksissa keskityttiin konserttitapahtuman markkinointitoimien tehokkuuteen. Vaikutuksissa tarkastelun kohteena oli yleisökyselyyn vastanneiden tyytyväisyys konserttitapahtuman eri osatekijöitä kohtaan. Lopputulosten kohdalla tarkasteltavaksi tuli Helsingin poliisisoittokunnan maine sekä Helsingin poliisisoittokunnan ja konserttiyleisön välisen suhteen tila. Yleisökyselystä saatujen tuloksien lisäksi tukeuduttiin näiden kolmen osa-alueen osalta tehdyissä päätelmissä niiden osalta julkaistuun kirjallisuuteen sekä aiempaan tutkimusmateriaaliin. Tutkimuksen perusteella voitiin kyseisen Helsingin poliisisoittokunnan konserttitapahtuman suhdetoiminnallisen tehokkuuden todeta olleen erittäin hyvä. Nämä tehokkuudesta saadut tulokset toistuivat samankaltaisina sekä koko tutkittavan joukon että tarkastelussa olleiden sidosryhmien kohdalla. Havaitut kehittämiskohteet kohdistuivat lähinnä panostusten kohdalla suoritettuihin markkinointitoimiin. Yleisökyselyn vastaajien hankinnassa käytetty harkinnanvarainen otos rajoitti tutkimustulosten yleistämistä. Yleisökyselyyn saatu korkea vastausprosentti sekä otokseen sisältynyt laaja sidosryhmien edustus mahdollisti kuitenkin tutkimustulosten hypoteesitason yleistämistä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten opiskelijanuorten ryhmäeroja heidän tavoissaan muodostaa yhteisymmärrys. Tutkielmassa käsitellään aihetta kahdesta suunnasta; metodologisesta ja empiirisestä. Metodologisessa osiossa esitellään uusi tapa tulkita yhteiskuntaluokkaan kytkeytyviä elämäntapaan ja kulttuuriin liittyviä eroja. Tutkielman empiirisessä osassa puolestaan vertaillaan ryhmäkohtaisia eroja ammatti- ja yliopistoryhmien käymistä juomisaiheisista ryhmäkeskusteluista heidän käyttämänsä vuorovaikutustavan pohjalta. Tutkielman teoreettisena näkökulmana on lähestyä ryhmäkeskusteluita toimijuuden näkökulmasta. Tällöin ryhmäkeskusteluissa ilmenevää toimintaa ei irroteta kontekstistaan, vaan sen nähdään ilmentävän osaltaan toimijoiden tapaa jäsentää maailmaa ja toimia siellä. Toimijuuden näkökulma ottaa huomioon toiminnan moraaliset, kognitiiviset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Näkökulman muodostamisen pohjana käytetään pohjoisamerikkalaisten kulttuuripsykologien viimeaikaisia toimijuuteen liittyviä tutkimuksia, joita täydennetään Basil Bernsteinin sosiolingvistisillä teorioilla (1964 ja 2003) ja Jukka Törrösen kehittelemillä analyysikäsitteillä (2010 ja 2014). Aineisto koostuu 35 ryhmähaastattelusta, joissa eri koulutusasteen (ammattiopisto- ja yliopisto-) opiskelijat eri koulutusaloilta (liiketalous- ja sosiaaliala) ja eri sukupuolista muodostavat 3–6 hengen ryhmissä tarinan mielestään hauskimmasta ja inhottavimmasta juomiskertomuksesta. Tutkielmassa lähestytään aineistoa kysyen, ovatko aikaisemmin havaitut ryhmäerot tulkittavissa ja myös nähtävissä ryhmän henkilöiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa ilmenevinä erilaisina toimijuuden malleina. Aineiston analyysin tuloksena erottui kolme erilaista ryhmien yhteisymmärryksen muodostamista kuvaavaa toimijuuden mallia, jotka olivat yhteydessä ryhmien koulutustasoon; hiljaiseen tietoon nojautuvat (ammattiopistoryhmät), ihmiskeskeisesti neuvottelevat (yliopiston sosiaalialaa opiskelevat) ja ”konservatiivisesti” järkeilevät (yliopiston liiketalousalaa opiskelevat). Tulokset ovat rinnastettavissa aikaisemmin kulttuurisesta näkökulmasta yhteiskuntaluokkaa tarkastelleisiin tutkimuksiin. Tämän pohjalta toimijuuden näkökulmaa voidaan pitää varteenotettavana lähestymistapana kulttuuristen erojen tulkinnassa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen aiheena on keskustapuolueen ja sen läheisjärjestöjen pimeä puoluerahoitus ja poliittinen korruptio, joka on osa keskustapuolueen, julkishallinnon, poliisi- ja oikeuslaitoksen, lehdistön ja talouselämän yhteistoimintaa vuosina 1972–1984. Keskustapuolue oli ajanjakson valtapuolue Suomessa, jonka valta ja kyky ohjata yhteiskuntaa olivat suljetussa sääntelytaloudessa suuri. Tutkimuksen pääkysymyksenä on keskustapuolueen puoluerahoitus ja sen hankintatavat. Tutkimuksessa on tutkittu keskustapuolueen taloudelliset kytkennät ja varainhankintamenetelmät vuosina 1972–1984. Tutkimuksessa selvitetään keskustapuolueen yritys rakentaa taloutensa vahvistamiseksi puoluetalo- ja liikekiinteistö Helsingin Itä-Pasilaan vuosina 1972–1984. Keskustapuolue ja sen pääomistama Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9 eivät pystyneet lukuisista yrityksistä huolimatta viemään rakennushanketta loppuun saakka, vaan rakennushankkeen toteutti Osuuspankin omistama rakennusliike Otto Wuorio Oy, joka möi ja vuokrasi talon valtiolle. Valtio rakennutti vuosina 1982–1984 Helsingin hovioikeuden tilat ja vuokratilat valtion virastoille kyseiselle tontille. Keskustapuolue maksatti epäonnistuneen talohankkeensa miljoonavelat veronmaksajilla. Tutkimusmetodina on historiallinen kerronta, jossa päälähteenä on käytetty Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9:n rakennushankemateriaalia, keskustapuolueen puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan pöytäkirjoja, keskustapuolueen kirjanpitoa, rakennushallituksen pöytäkirja-aineistoa, Helsingin raastuvan- ja hovioikeuden aineistoa, korkeimman oikeuden aineistoa ja Helsingin hovioikeuden toimintaan liittyviä muistelmateoksia. Tutkimus kertoo mitä tapahtui ja miksi. Tämä tutkimus on ensimmäisiä tutkimuksia suomalaisessa puoluehistoriatutkimuksessa, mikä todistaa, että poliittinen korruptio oli osa suomalaista päätöksentekoa 1970-ja 1980-luvulla. Poliittinen korruptio kosketti poliittista päätöksentekoa, rakennusalaa, valtion hallintoa ja oikeuslaitosta. Helsingin hovioikeuden talo, Ratamestarinkatu 9, rakennettiin osana poliittista korruptiota.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa selvitettiin millaisia ovat yliopisto-opettajien näkemykset tieteellisestä ajattelusta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisestä. Lisäksi selvitettiin, onko yliopisto-opettajien mahdollisilla pedagogisilla opinnoilla yhteyttä aktivoivien opetusmenetelmien käyttöön. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko aktivoivien opetusmenetelmien käyttö yhteydessä opettajien näkemyksiin tutkimuksesta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisestä. Tutkimusjoukko (N = 101) koostui Turun yliopiston opettajista, jotka edustivat neljää tiedekuntaa. 43,9 % vastaajista (n = 43) ilmoitti suorittaneensa pedagogisia opintoja. 56,1 % vastaajista (n = 55) ilmoitti, että ei ole suorittanut mitään pedagogisia opintoja. Pedagogisiksi opinnoiksi laskettiin tässä tutkielmassa yliopistopedagogiset, pedagogiset ja muut kasvatustieteelliset opinnot. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella ja käsiteltiin tilastollisin menetelmin. Tässä tutkimuksessa opettajien näkemykset tieteellisestä ajattelusta ja opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymistä voitiin jakaa tilastollisten testien perusteella viiteen ulottuvuuteen, jotka nimettiin seuraavasti: (1) Joustava ja laaja-alainen, (2) Mekaaninen ja varma, (3) Objektiivinen ja perusteleva, (4) Päättelykyky ja tiedon kumuloituminen ja (5) Opiskelutaidot ja asiantuntijuus. Tulosten perusteella pedagogisilla opinnoilla ja aktivoivien opetusmenetelmien runsaammalla käytöllä näyttäisi olevan yhteys ja yhteys on tilastollisesti erittäin merkitsevä. Lisäksi voidaan todeta, että ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä opetuksessaan paljon aktivoivia opetusmenetelmiä, näkevät päättelytaitojen omaksumisen ja kyvyn yhdistää uutta tietoa jo olemassa olevaan tärkeämpänä kuin ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä aktivoiva menetelmiä vähemmän. He myös näkevät opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisen joustavampana ja laaja-alaisempana. Ne opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä opetuksessaan vähemmän aktivoivia opetusmenetelmiä, puolestaan näkevät opiskelijoiden tieteellisen ajattelun kehittymisen varmaan tietoon perustuvana ja mekaanisempana kuin opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä näitä menetelmiä paljon. Tulosten perusteella voidaan todeta, että yliopisto-opettajien hankkima pedagoginen koulutus on tärkeää, sillä opiskelijat hyötyvät monipuolisten aktivoivien opetusmenetelmien käytöstä. Opettajat, jotka kertoivat käyttävänsä aktivoivia opetusmenetelmiä runsaasti, näkivät tiedon joustavana ja laaja-alaisena. Opettajien näkemykset voivat heijastua opiskelijoiden näkemyksiin tiedosta ja näin ollen tukea opiskelijoiden episteemisen ajattelun kehittymistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kokoelma käsittää pääosin Helsingin, Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin Hoitotieteen sekä Terveyshallinnon ja -talouden laitosten paperimuotoiseia ja elektronisia opinnäytteitä (pro gradu- ja lisensiaattitutkimuksia sekä väitöskirjoja). Lisäksi kokoelma sisältää WHO:n aineistoa sekä yleiskokoelman monografia ja kausijulkaisuaineistoa

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä insinöörityössä selvitettiin mahdollisuuksia parantaa Tapiola-ryhmän Yhtiökokousjärjestelmä-ohjelmiston ominaisuuksia ja tietoturvallisuutta. Järjestelmää käytetään Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöiden yhtiökokouksiin osallistuvien osakkaiden kirjaamiseen ja heidän äänten laskentaan. Tutkimuksen perusteella tehtiin järjestelmän määrittely ja suunnittelu, joiden tuloksena syntyivät toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, jotka toimivat pohjana uuden Yhtiökokousjärjestelmän toteutukselle. Työ tehtiin Tapiola-ryhmälle Tieto-Tapiola Oy:n tilauksesta. Työn alussa tutkittiin erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa järjestelmän ohjelmisto- ja tietokanta-arkkitehtuuri, joiden perusteella määrittelyä ja suunnittelua alettiin toteuttaa. Tutkimuksen perusteella päädyttiin käyttämään Java SE -arkkitehtuuria sovelluksen toteutukseen ja SQL Server -tietokantaa järjestelmän tietovarastona. Valittuihin ratkaisuihin päädyttiin niiden hyvien tietoturvallisuus- ja kertakirjausominaisuuksien takia. Toiminnallisessa määrittelydokumentissa käydään läpi järjestelmälle asetettuja vaatimuksia ja kuvataan sen toiminnot, liiketoimintaluokkamalli, käyttöliittymä ja tulosteet. Lisäksi siinä otetaan kantaa järjestelmän käyttöympäristöön, ulkoisiin tietokantaliittymiin, käyttäjän tunnistautumiseen ja tietoturvallisuuteen sekä käydään läpi sen toiminta käyttäjien näkökulmasta. Toiminnallisen määrittelydokumentin pohjalta luotiin tekninen määrittelydokumentti. Siinä kuvataan järjestelmän ympäristö ja ohjelmisto- sekä tietokanta-arkkitehtuuri yleisellä tasolla. Tämän lisäksi järjestelmän arkkitehtuuria käydään myös tarkemmin läpi sekä kuvataan moduulit ja toiminnot niin tarkasti, että niiden perusteella voidaan toteuttaa koko järjestelmä. Työn tuloksena syntyivät kattava toiminnallinen ja tekninen määrittelydokumentaatio, joissa käydään läpi kaikki järjestelmän toteuttamiseen tarvittavat elementit sillä tarkkuudella, että järjestelmän toteuttaminen voidaan aloittaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nuorille suunnatut lähetysvirtaradioasemat käyvät Suomessa koko ajan tiukempaa taistelua kuuntelijoidensa huomiosta. Kuuntelijalukuja tarkastellaan miltei viikoittain ja kuuntelijoille tarjottavaa tuotetta pyritään kilpailun koventuessa koko ajan kehittämään. Yleisradiossa tapahtui viimeksi kanavauudistus vuonna 2003, jonka seurauksena Radiomafia -kanava sai uuden nimen YleX. Uudistuksessa radiokanavan kohdeyleisö tarkennettiin uudelleen ja kanavalla siirryttiin soittolistapohjaiseen radion tekemiseen, jossa kanavan musiikkia soitetaan etukäteen laaditulta soittolistalta. Kanavauudistusta kritisoitiin mediassa ja arkipuheessa, vaikka YleX -kanavan viikkokuulijamäärät lähtivät nousuun. Vieläkin YleX:n musiikkitarjontaa arvostellaan yksipuoliseksi ja samalla myös kanavan ohjelmat ovat joutuneet kritiikin kohteeksi. Opinnäytetyöni käsittelee viihdeartistihaastattelun tekemistä YleX-radiokanavalla. Työssäni YleX-kanavalla olen tehnyt viikoittaista viihdeartistihaastattelua, joka tunnetaan nimellä Viikon Albumi -haastattelu. Tämä haastattelu on osa arkipäiväistä YleX Tänään-ohjelmaa, missä sitä lähetetään maanantaisin kello 11.10. Omia haastatteluja reflektoimalla selvitin haastattelijan näkökulmasta, minkälaisin menetelmin nykyaikaisessa nopeatempoisessa lähetysvirtaradiossa syntyy mielenkiintoinen ja syvällinen viihdeartisti-haastattelu. Kuinka lähelle laadukkaan viihdehaastattelun tavoitteita on mahdollista päästä 15 minuutin Viikon Albumi -haastattelun aikana? Työssäni keskityn etenkin YleX:n haastatteluiden viihteelliseen luonteeseen ja nimenomaan viihdeartistin haastattelemiseen, jota on alan kirjallisuudessa käsitelty melko vähän. Viihdyttävän ja hauskan viihdeartistihaastattelun tekeminen on vaikea haastattelumuoto, jonka tekemistä pyrin valottamaan omien töideni avulla. Toivon, että työstäni on jatkossa hyötyä myös muille samankaltaisissa haastattelutilanteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This final thesis focused on experimental knowledge of working in the group. The topic was approached from the perspective of the theatre group director. The thesis itself contains two practical theatre group examples. One is a youngsters' theatre group called La Drama, directed by the author during 2004/2005. The other one is the author's own final artistic production, named Protasio - Kohtaamisia Afrikassa (Protasio - Meeting in Africa), which opened in January 2006. The group leader's role is presented as an important personal tool in theatre, and one that it is important to develop in a professional way. The director's role is to be the promoter of the process, the inspirer and a strong group leader. A person who is in this role will lead the group through the creative process using the community. The thesis identifies and advocates good practice, and ideas of how to create theatre with a group-based method. These analyses can offer useful ideas and knowledge to the beginner in the field of theatre direction.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

A travelogue to serkamoan theater deals, just like its name implies, with the molding process of one theater opinion. It has been influenced by both Aristotle's poetry and Bertold Brecht's epic theater. Side by side with theater goes dance, whose development the thesis also considers briefly. Of today's theater makers, Päivi Ketonen (playback theater), Juha Hurme and Nigel Charnock (dance theater) have had a definitive impact on the Serkamoan theater view. Their relation to theater and dance is clarified in the interviews conducted by the writer, which can be found in their entirety among the appendices of this thesis. Serkamoan theater has also been influenced by the writer's studies in Portuguese theater school in 2004. In Portugal the writer had a chance to work a theater piece in a new cultural environment where, for example, a novel and paintings were used as inspiration. The strongest legacy from Portugal however was the desire to do theater that can be understood without words. Serkamoan theater considers the combinations of theater and dance in performing arts, agreeing with, among others, Pina Bausch's footsteps. Serkamoan theater ladles its inspiration from theater, dance, human being, human body and movement. It is theater that cannot be understood through intellect but through the heart.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Movie distribution on the Internet has become more common in recent years along with fast broadband internet connections. The problem so far has been that the greatest part of movie distribution on the Internet has been illegal. This is about to change because the major film distributors are finally starting to rent and sell movies more and more on the Internet due to their growing confidence in new copy protection methods. The importance of movie online distribution to the movie industry is still tiny but it is increasing rapidly as is investing in new business models and distribution methods in the USA and Europe. This thesis examines the basic concepts of online movie distribution, such as distribution techniques and copy protection, the main companies that rent and sell movies on the internet and their business models, the effects of movie piracy and non-commercial distribution channels. The intention was to provide the reader with an overview of different aspects of movie distribution on the Internet and its future. The conclusion was that movie distribution on the Internet will play a bigger financial part in the future although it was still too early to say just how significant that will be. We will probably see many corresponding distribution techniques, like peer-to-peer networks and streaming servers distributing and broadcasting movies to different end-user platforms like television, PC and portable media players. Internet distribution of movies will not revolutionize movie distribution in the next couple of years but it will make possible new efficient and inexpensive ways to distribute movies globally which will in turn increase the possibilities for revenue, especially for small independent movie producers and distributors.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis contains two parts: documentary Refugee Child (Evakkolapsi) and written thesis. The written thesis screens how pre-productional decisions made by producer and director can influence the content of the documentary. The documentary film is first approached from the historical and theoretical point of view. The documentary Refugee Child is evaluated, especially from the producers point of view. The effect of the productional decisions to the content in the Refugee Child are evaluated. The word documentary film has multiple different meanings and it is beeing used in various contexts. There is numerous opinions about what is the difference between a documentary film and a television documentary. The people in the audiovisual field and the channel networks seem to use the word documentary about very different kinds of films. In order to understand the difficulty of this definition the history of the documentary film and the devicion of Bill Nichols' six modes is shortly viewed. Focusing on the pre-production of documentary is rewarding. There is various altering factors in the production of the documentary. The producer and director should be prepared both technically and substancially.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis is about young people's views and mental images of the Finnish National Theatre (FNT). Research was needed into the views of young people about the FNT. The results would also be useful for FNT's marketing operations. The research was executed as a qualitative interview (based on a structured questionnaire) among 16 young people in January and February 2006. Four different high schools were involved: Ressun Lukio, Mäkelänrinteen Lukio, Kallion Lukio and Helsingin Kaupungin Kuvataidelukio (which together represented art-oriented high schools) and Vuosaaren Lukio. From each high school two boys and two girls were selected for interview. FNT's marketing director was also interviewed. The questions for the interview were formulated in co-operation with the FNT. The structural questionnaire was basically broken down into three different sections. The first section concentrated on the interviewee's hobbies and his/her past and present relationship to theatre. The second section consisted of questions about his/her views on the FNT. There were different sets of questions regarding whether or not the interviewee had visited the FNT. The last section was about the interviewee's use of media. This thesis focuses on the second section of questions. The answers revealed that, out of the group of sixteen, all but one had visited the FNT. Most of them saw the FNT as a traditional and valuable institution which is easier to approach than Finnish National Opera. Eleven of the interviewees reported that the main reason for their visit was a school project, and that without it they probably wouldn't have gone to the FNT at all. The thesis contemplates co-operation between the FNT and schools, and the meaning of art education for children's and young people's positive cultural development.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Product placement has become more and more common in Finnish television programmes lately. Product placement, as with the whole of the television industry, is strictly regulated and monitored by law. Surreptitious advertising, sponsorship, cooperative partnerships and product placement are often confused with each other. Partially these activities are interpenetrative. Present legislation doesn't recognise product placement, therefore it doesn't have any specific position in law, thus causing problems. Product placement in domestic tv-programmes is still relatively modest. More extensive activity is perceivable at the movies where the restrictions are considerably more liberal. In the United States, product placement is a part of a production's budget. Pressure to increase financing has grouwn in both Finland and Europe. There has been considerable preparation in advance of a new television directive in the European Union which would allow more liberal advertising and product placement as a part of financing tv-programmes. The proposal for a new directive is currently only on its first round so product placement probably won't become better defined in law in the near future. Finnish television producers were interviewed as part of the research for this thesis, in order to clarify product placement position and usage in domestic televion programmes. Surreptitious advertising, sponsorship, different kinds of cooperative partnerships and the need for guidance were also discussed in the course of the themed interviews. Even though product placement does not currently play a significant part in the financing of a production, there are certainly pressures in that direktion. In the field of television, the legal boundaries of product placement are presently being explored in order to assess its position as a part of budgeting and covering expenses.