707 resultados para tilintarkastajan rooli


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena on selvittää tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun syntyedellytykset ja mahdolliset rajoittamistarpeet. Tutkimusmenetelmäksi on valittu lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali kattaa lainsäädännön lisäksi lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä, yhtiö- ja vahingonkorvausoikeudellista oikeuskirjallisuutta aina 1950-luvulta nykypäivään saakka sekä ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita. Asia on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomessa on vuonna 2006 teetetty tutkimus koskien tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun kehittämistarpeita. Samoin Euroopan Unionin tasolla, on asiaan puututtu ja Euroopan Yhteisöjen Komissio on teettänyt tutkimuksen tilintarkastajan vastuusta. Tutkimuksen pohjalta on järjestetty julkinen kuulemiskierros ja annettu jäsenvaltioille suositus lakisääteisten tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen siviilioikeudellisen vastuun rajoittamisesta. Tutkielmassa on tarkasteltu useita eri menetelmiä vastuun rajoittamiseksi. Johtopäätöksenä on todettavissa, että tilintarkastajan vastuuta sellaisenaan ei tule rajoittaa, sen johtaessa tilanteeseen, joka ei yhtä tehokkaasti kannusta huolelliseen tarkastukseen kuin rajoittamaton vastuu. Tilintarkastajan ja yrityksen johdon välisissä yhteisvastuutilanteissa on sen sijaan nähty paljon problematiikkaa ja epäkohtia, ja niihin tulisi rajoituksin taikka lainsäädännöllä puuttua.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tutkitaan vaihto-omaisuutta tilintarkastajan näkökulmasta. Tutkimusongelma oli selvittää, minkälaisia asioita tilintarkastaja huomioi vaihto-omaisuutta tarkastaessaan lain sekä sidosryhmien odotusten näkökulmista. Tutkimus on käsiteanalyyttinen. Alan kirjallisuuteen pohjautuvan teorian ohella tutkimukseen sisältyy empiirisenä osuutena tilintarkastajien haastatteluja. Lain näkökulmasta tilintarkastaja huomioi lukuisia seikkoja, jonka tavoitteena on varmistua vaihto-omaisuuden fyysisestä olemassaolosta, oikeasta arvostamisesta sekä oikeasta jaksottamisesta. Käytännössä tilintarkastajat tarkastelevat lähinnä suoritettua inventointia, hinnoitteluperiaatteita sekä alimman arvon periaatteen noudattamista ja epäkuranttiutta. Vaihto-omaisuus on tilintarkastajien näkökulmasta pääosin keskeinen sekä työläs lakisääteisen tilintarkastuksen osa-alue, etenkin jos tarkastuskohteen vaihto-omaisuuden määrä on olennainen. Odotuksilla ei sen sijaan ole lain näkökulmaa vastaavaa merkitystä, sillä tilintarkastajan ja sidosryhmien välillä vallitseva odotuskuilu ei tilintarkastajien näkökulmasta tutkittuna koske yksittäisenä osaalueena vaihto-omaisuutta. Odotuskuilu koskee tilintarkastusta ennemmin kokonaisuutena. Vaihto-omaisuuden kannalta sidosryhmien odotukset eivät siten ole tilintarkastajan näkökulmasta keskeisiä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli tutkia tilintarkastukseen kohdistuvia vaihto-omaisuuden riskejä ja niiden hallintaa. Tilintarkastajan riskienhallinta on tullut yhä tärkeämmäksi tilintarkastusskandaalien ja standardien vaatimusten tiukentumisen takia. Vaihto-omaisuus on yksi taseen merkittävimmistä eristä. Sen riskisyyteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi yrityksen toimiala ja epäkuranttiuden sekä vaihto-omaisuuden määrä. Tilintarkastuksen suunnittelu, olennaisuusmäärittely ja riskienarviointi ovat samanlaisia riippumatta asiakastoimeksiannon koosta, ja ne suoritetaan standardien mukaisesti. Tutkimuksen empiirisessä osassa haastateltiin viittä tilintarkastajaa. Empiirisen analyysin tulokset ovat pääasiassa samankaltaiset kirjallisuudesta saadun tiedon kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vaihto-omaisuuden riskit ovat yrityskohtaisia. Suurimmat riskit ovat yrityksissä, joissa sisäiset kontrollit ovat heikot tai jonka johdon rehellisyyteen ei voida luottaa.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Ajankohtaista: Lectio praecursoria Itä-Suomen yliopistossa 23.1.2010.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tilintarkastajan merkittävin tehtävä on yleensä varmistaa, että tilinpäätös, toimintakertomus ja päätöksenteossa käytettävät taloudelliset tiedot ovat olennaisilta osiltaan oikein. Tilintarkastukseen liittyy paljon muutakin kuin ainoastaan numeroita. Tilintarkastajien toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilintarkastusala on ollut mukana kehittämässä osaamistaan ja palvelujaan vastatakseen yritysten kasvaviin vaatimuksiin. Yrityksille tarjottavat asiantuntijapalvelut muodostavat nykyisin laajan kirjon erilaisiin vaativiin tarpeisiin kehitettyjä palveluja. Työn tavoitteena on selvittää tilintarkastajan merkitystä asiakkaan toiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on selvittää asiaa haastatteluin asiakkaiden eli yritysten näkökulmasta sekä lisäksi täydentää näkökulmaa KHT-tilintarkastajien ajatuksilla. Työssä haastatellaan kahdeksaa yritysjohtajaa ja neljää KHT-tilintarkastajaa. Tilintarkastajan palveluita käytetään, kun halutaan asiantuntevia, luotettavia ja objektiivisia tietoja taloudellisista ja oikeudellisista asioista. Tilintarkastajaa pidetään lähellä yhtiötä olevana keskustelukumppanina, jolta odotetaan aktiivisesti neuvontaa yrityksen kaikilla osa-alueilla.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus tarkastelee välittäjäorganisaation roolia innovaatioverkos-tossa ja innovaatioverkoston luottamuksen rakentumisessa. Tavoitteena on etsiä, mitkä tekijät rakentavat luottamusta innovaatioverkoston ja välit-täjäorganisaation toiminnassa sekä selvittää innovaatioverkoston ja välittäjäorganisaation luottamuksen välistä suhdetta Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka teoriaosuus koostui luottamusta rakentavista tekijöistä ja innovaatioverkoston sekä välittäjäorganisaation luottamusta tutkineesta kirjallisuudesta. Empiirinen materiaali koostui kahdeksan vuotta toimineen innovaatioverkoston jäsenten ja asiakkaiden haastatteluista ja täydentävistä kyselyistä Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että luottamus perustuu yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, joiden tulee olla avointa, rehellistä, tasapuolista ja keskustelevaa. Välittäjäorganisaation, joka edustaa innovaatioverkostoa sen ulkopuolella, luottamuksen rakentumiseen vaikuttaa, kuinka se onnistuu roolissaan verkoston johtajana ja orkesteroijana. Innovaatioverkoston sisäinen luottamus rakentuu sen jäsenten roolikäyttäytymisestä ja siitä kuinka koko verkosto käyttäytyy.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu – tutkielman tavoitteena oli tutkia luottamuksen roolia hiljaisen tietämyksen jakamisessa. Työn teoreettisena tavoitteena oli selvittää luottamuksen tukemisen ja rakentamisen keinoja hiljaisen tietämyksen jakamisen tueksi yhdistämällä hiljaista tietämystä ja luottamusta koskeva kirjallisuus. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena oli tuoda teoria käytännön tasolle ja selvittää miten hiljaisen tietämyksen jakamista voidaan edistää luottamuksen avulla. Tässä tutkimuksessa on käytetty menetelmätriangulaatiota empiirisen aineiston tutkimusmenetelmänä yhdistämällä kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen tutkimusote. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelujen ja kyselyn avulla. Empiirisen tutkimuksen kohteena oli hiljaisen tietämyksen jakaminen tiimikontekstissa ja luottamuksen rooli siinä. Tutkimuksen perusteella saatiin selkeä kuva siitä, mihin hiljaisen tietämyksen jakamisen tekijöihin luottamus vaikuttaa ja millaisia seuraamuksia luottamuksella on hiljaisen tietämyksen jakamiseen. Tutkimuksen tulokset tukivat aiempia empiirisiä tutkimustuloksia tunnepohjaisen ja järkiperäisen luottamuksen osalta. Tässä tutkimuksessa tulokset myös osoittivat, että luottamuksen merkitys tiimin toimintaan, hiljaisen tietämyksen jakamiseen, yhteistyöhön, sitoutumiseen sekä motivaatioon on merkittävä. Tämä on hyvä tiedostaa ja siihen tulee kiinnittää tietoisesti huomiota koko organisaation kehittämisen työkaluna.