Lauluinstrumentin rakennus : harjoituksia laulavan kehon muokkaukseen

Opinnäytetyötäni varten tutkin viime vuosina tekemiäni venyttely-, lämmittely-, aktivointi- ja hengitysharjoituksia. Halusin ymmärtää niitä paremmin; sitä, mihin kehonosiin ne kohdistuvat ja miksi ne auttavat. Tavoitteenani oli löytää selkeä ja johdonmukainen kaava, jonka avulla muokata laulavaa kehoa. Tein harjoitteita päivittäin ja kävin niitä läpi myös muiden laulajien kanssa. Päädyin siihen, että kehonmuokkaus ja sitä kautta lauluinstrumentin fyysinen rakentaminen on laulunopiskelun perusta. Oma työskentely ja työskentelyn reflektio oli ensisijainen menetelmäni työn tekemisessä. Harjoituksia on olemassa erittäin runsaasti, kullakin opettajalla omansa. Tähän työhön mahtui kuitenkin vain pieni osa kaikista harjoitteista. Yritin ottaa niitä mukaan eri kehonosat kattavasti. Otin mukaan muutaman harjoitteen myös siksi, että niistä on ollut minulle eniten hyötyä. Rakensin tarjolla olevista harjoituksista selkeän, päivittäin tehtävän harjoitusohjelman. Työ sisältää DVDn, jossa demonstroin harjoitukset, ja raporttiosan, jossa kerron, mihin harjoitteiden tekemisellä pyritään ja millaisia työmenetelmiä kehonmuokkauksessa on käytettävissä. Lisäksi kuvaan omaa instrumentin rakennuksen taivaltani sekä ongelmiani ja niiden ratkaisuja.

Liikealustan suunnittelu liikkuvan työkoneen simulaattoriin

Työssä suunniteltiin liikealusta liikkuvan työkoneen koulutussimulaattoriin. Suunnittelu aloitettiin mittaamalla lastauskoneen dynaamisia ominaisuuksia. Mittausdatan ja koneen toiminnan analysoinnin perusteella valittiin liikealustan perusrakenne. Toimilaitteiden mitoitus tapahtui simulointimallin avulla, jossa käytettiin mitattuja kiihtyvyyksiä, signaalin suodatusta, käänteiskinematiikkaa ja käänteisdynamiikkaa. Simulointimallia käytettiin myös mekaanisen rakenteen mitoituksessa. Lisäksi visualisoinnin ja ohjauksen toteutusta tutkittiin. Työn tavoitteena oli kehittää mahdollisimman realistisen liiketuntuman toteuttava ja kustannustehokas liikealusta. Lisäksi pyrittiin matalaan ja helposti siirrettävissä olevaan rakenteeseen. Liikealustan liikkeet pyrittiin toteuttamaan sähkökäytöillä. Suunnittelun tuloksena saatiin kolmen vapausasteen liikealusta, joka on toteutettu servomoottoreilla. Työssä suunnitellusta liikealustasta on tarkoitus rakentaa fyysinen prototyyppi ja liittää se lastauskoneen reaaliaikasimulaattoriin.

Ota Kunnon Askel

Opinnäytetyön tarkoituksena oli toteuttaa kävelykurssi, joka pohjautuu Suomen Reumaliiton 1992 perustamaan kävelykouluun. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Pirkkalan Virin kanssa. Tavoitteena oli selvittää kävelykurssille osallistuvien kokemuksia kävelykurssista ja saada kehittämisehdotuksia kurssin parantamiseen, jotta kävelykoulut voisivat mahdollisimman hyvin palvella kurssilaisten tavoitteita ja odotuksia. Kävelykurssin tavoitteena oli opastaa ja rohkaista kävelykurssille osallistuvia säännölliseen liikkumiseen ja aktiivisempaan elämäntapaan. Opinnäytetyön tuotteena syntyi ohjaajan ja kurssilaisten yhteiskehittelyn tuloksena uusi malli kävelykurssin rakenteesta ja sisällöstä, joka toimii ainakin tämäntyyppiselle ryhmälle. Kävelykurssin aluksi selvitettiin alkukyselyllä kurssille osallistuvien (14 henkilöä) fyysistä aktiivisuutta, terveydentilaa ja odotuksia kurssista. Kävelykurssi kokoontui kuusi kertaa peräkkäisinä viikkoina noin 1,5 tuntia kerrallaan. Kurssin aiheet olivat kävelyn tarkkailu, sauvakävelytekniikka, kävelytesti, kävelyn tehostaminen, lihaskuntoharjoittelu ja lihashuolto sekä kurssilaisten ehdottama aihe. Teoria oli liitetty käytäntöön. Keskeisistä kurssin aiheista, liikunnan vaikutuksista ja terveysliikuntasuosituksista koottiin kirjallinen materiaali jokaiselle kurssilaiselle. Kurssin lopuksi loppukyselyllä kartoitettiin kehittämiskohtia kurssin rakenteesta ja sisällöstä. Samalla kyselyllä selvitettiin kurssin aikana mahdollisesti tapahtuneita muutoksia fyysisessä aktiivisuudessa ja terveydentilassa osallistujien subjektiivisten kokemusten mukaan. Loppukyselyn mukaan osa kurssilaisista koki, että kävelytestiä käsittelevällä kokoontumiskerralla teoriaa olisi pitänyt olla enemmän ja vastaavasti käytännön harjoittelua lihaskuntoa ja- huoltoa käsittelevällä kerralla. Sauvakävelytekniikkaa ja lihashuoltoa käsitteleviä osioita pidettiin tärkeimpinä ja omia tavoitteita parhaiten palvelevina. Kurssilaiset kokivat saaneensa eniten hyötyä sauvakävelytekniikan ohjauksesta, mutta liikunnan sosiaalisilla ja psyykkisillä tekijöillä oli myös suuri merkitys. Loppukyselystä selvisi, että kurssille osallistuneiden vapaa-ajan liikunnan määrä lisääntyi tai pysyi samana alkutilanteeseen verrattuna. Kävelyä suosittiin liikuntamuodoista eniten ja lihaskuntoa kehittävien lajien harrastus lisääntyi. Fyysinen kunto verrattuna ikätovereihin koettiin alkutilanteeseen verrattuna paremmaksi. Kurssilaiset olivat koko kurssin ajan motivoituneita harrastamaan liikuntaa. Osallistumisaktiivisuus oli kiitettävää.

Dementiaosaston henkilökunnan näkemyksiä asukkaiden fyysistä aktiivisuutta tukevasta ja toimintakykyä edistävästä ympäristöstä

Opinnäytetyöni tarkoitus oli selvittää, miten asukkaiden fyysinen aktiivisuus toteutuu Kontulan vanhustenkeskuksen dementiaosastolla henkilökunnan näkökulmasta, ja mitkä ovat henkilökunnan näkemykset toimintakykyä edistävästä ympäristöstä. Tätä varten haastattelin osaston henkilökunnan jäseniä. Työni on osa Ikäihmisten kuntoutumista tukevat hoito- ja toimintaympäristöthanketta (IKU), jonka tavoitteena on tuottaa tietoa ikäihmisten kuntoutumista tukevien asuin-, hoito- ja toimintaympäristöjen kehittämisen lähtökohdaksi sekä kehittää näiden perusteella tila- ja ympäristöratkaisuja. Työn teoriaosuudessa käsittelen tutkittuun tietoon perustuen fyysisen aktiivisuuden ja inaktiivisuuden yhteyttä toimintakykyyn. Selvitän dementoivan sairauden yhteyttä toimintakykyyn sekä sitä, miten ympäristö voi tukea dementoituvan toimintakykyä. Opinnäytetyöni on luonteltaan laadullinen. Tiedonhankintamenetelmänäni oli teemahaastattelu ja haastattelujen analysointimenetelmänä sisällönanalyysi. Haastattelujen tulosten perusteella dementoiva sairaus oli laajassa yhteydessä asukkaiden toimintakykyyn ja fyysiseen aktiivisuuteen, ja asukkaat tarvitsivat paljon ohjausta ja houkuttelua arkipäivän tilanteissa. Henkilökunta tuki asukkaiden omatoimisuutta arjen tilanteissa monin eri tavoin. Fyysistä aktiivisuutta tuettiin mm. päivittäin tehtävillä kävelylenkeillä ja henkilökunnan toteuttamalla viriketoiminnalla. Haastateltavat korostivat henkilökunnan vastuuta asukkaiden toiminnan ohjaukseen, motivointiin ja valvontaan. Haastateltavat totesivat nykyisessä fyysisessä osastoympäristössä olevan monia puutteita kuten tilojen ahtaus, huono valaistus ja epätarkoituksenmukaisuus dementoituvan vanhuksen kannalta. Toimintakykyä edistävinä tekijöinä tuotiin esiin tilojen esteettömyys ja turvallisuus, kodinomaisuus, hahmottamista tukevat tilaratkaisut ja toiminnallisuus. Asukkaiden parempaa mahdollisuutta ulkoiluun pidettiin huomattavan tärkeänä. Sosiaalisen ympäristön, erityisesti hoitohenkilökunnan toiminnan merkitys, korostui haastateltavien vastauksissa. Toimintakykyä edistävinä tekijöinä tuotiin esiin ajan antaminen asukkaille, asukkaiden taustan tunteminen, yhteisöllisyys ja asukaslähtöisyys arjen tilanteissa. Hoitajalähtöinen toiminta ja levoton ilmapiiri nähtiin toimintakykyä estävinä tekijöinä.

The Quality of Paediatric Nursing Care - Children’s Perspective

Hoitotyön laatu - lasten näkökulma Tämän kolmivaiheisen tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla lasten odotuksia ja arviointeja lasten hoitotyön laadusta sekä kehittää mittari kouluikäisille sairaalassa oleville lapsille laadun arviointiin. Perimmäisenä tavoitteena oli lasten hoitotyön laadun kehittäminen sairaalassa. Ensimmäisessä vaiheessa 20 alle kouluikäistä (4-6v) sekä 20 kouluikäistä (7-11v) lasta kuvailivat odotuksiaan lasten hoitotyön laadusta. Aineisto kerättiin haastattelulla ja lasten piirustusten avulla, sekä analysoitiin sisällön analyysilla. Lasten odotukset lasten hoitotyön laadusta kohdistuivat hoitajaan, hoitotyön toimintoihin ja ympäristöön, fyysinen ympäristö korostui piirustuksissa. Ensimmäisen vaiheen tulosten, aikaisemman kirjallisuuden sekä Leino-Kilven “HYVÄ HOITO” mittarin pohjalta kehitettiin “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari ja testattiin sen psykometrisiä ominaisuuksia tutkimuksen toisessa vaiheessa. Mittaria kehitettiin ja testattiin kolmen vaiheen kautta. Aluksi asiantuntijapaneeli (n=7) arvioi mittarin sisältöä. Seuraavaksi mittari esitestattiin kahdesti kouluikäisillä sairaalassa olevilla lapsilla (n=41 ja n=16), samassa vaiheessa myös viiden lastenosaston hoitajat (n=19) yhdessä arvioivat mittarin sisältöä sekä 8 lasta. Lopuksi mittaria testattiin kouluikäisillä lapsilla (n=388) sairaalassa sekä hoitajat (n=198) arvioivat mittarin sisällön validiteettia. Mittarin kehittämisen aikana päälaatuluokkien: hoitajan ominaisuudet, hoitotyön toiminnot ja hoitotyön ympäristö Cronbachin alfa kertoimet paranivat. Pääkomponentti analyysi tuki mittarin hoitotyön toimintojen ja ympäristön alaluokkien teoreettista rakennetta. Kolmannessa vaiheessa “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS III, versio neljä) mittarilla kerättiin aineisto Suomen yliopistosairaaloiden lastenosastoilta kouluikäisiltä 7-11 -vuotiailta lapsilta (n=388). Mittarin lopussa lapsia pyydettiin lisäksi kuvailemaan kivointa ja ikävintä kokemustaan sairaalahoidon aikana lauseen täydennystehtävänä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti sekä sisällön analyysilla. Lapset arvioivat fyysisen hoitoympäristön, hoitajien inhimillisyyden ja luotettavuuden sekä huolenpidon ja vuorovaikutustoiminnot kiitettäviksi. Lapset arvioivat hoitajien viihdyttämistoiminnot kaikkein alhaisimmiksi. Lapsen ikä ja sairaalantulotapa olivat yhteydessä lasten saamaan tiedon määrään. Lasten kivoimmat kokemukset liittyivät ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa, toimintoihin, ympäristöön sekä lopputuloksiin. Ikävimmät kokemukset liittyivät potilaana oloon, tuntemuksiin sairauden oireista sekä erossaoloon, hoitotyön fyysisiin toimintoihin sekä ympäristöön. Tutkimuksen tulokset osoittavat lasten olevan kykeneviä arvioimaan omaa hoitoaan ja heidän näkökulmansa tulisi nähdä osana koko laadun kehittämisprosessia parannettaessa laatua käytännössä todella lapsilähtöisemmällä lähestymistavalla. “Lasten Hoidon Laatu Sairaalassa” (LHLS) mittari on mahdollinen väline saada tietoa lasten arvioinneista lasten hoitotyön laadusta, mutta mittarin testaamista tulisi jatkaa tulevaisuudessa

Elämänlaatu ja iäkkäiden kaatumisten ehkäisy

Quality of life and fall prevention among the aged Improvement of quality of life is considered to be one of the most important goals of prevention, treatment and rehabilitation among the aged. The study aimed to describe and assess fall prevention interventions as a quality of life indicator, and to describe the social dimension of health-related quality of life among the aged. In addition, it aimed to assess the effects of fall prevention intervention on quality of life among the aged. The study was implemented by using a methodological triangulation. The data in the systematic review was retrieved from the databasis of medical and nursing sciences. Home-dwelling aged (n=19) participated in the qualitative study of a social dimension of quality of life. The data was gathered by the thematic interview method. The quantitative multifactorial fall prevention study comprised 591 participants, either the aged living at home or in sheltered housing, showing an increased risk of falling. Participants were randomized into an intervention or a control group. Follow-up measurements were carried out after a 12 month intervention. The data was collected by the 15D quality of life instrument and a structured questionnaire. Based on the systematic review, only in a few studies fall prevention produced positive effects on dimensions of quality of life (physical function, social function, vitality, mental health, environmental domain). Based on the thematic interview the social dimension of quality of life consisted of three themes: personal values, personal milieu and personal daily life. Based on the fall prevention program, depressive symptoms and distress decreased, managing in usual activities improved, sexual activity and phone contacts increased among men. In women, managing in usual activities improved, socializing increased and discomfort and symptoms decreased. Within the groups, self-perceived health improved among women in the intervention group and among men in the control groups. In addition, fear of falling and feelings of insecurity reduced among women in the intervention group. Personal daily life with its activities opened up new perspectives into the social dimension of good quality of life, which was emphasized especially in the interviews of the oldest participants. Multifactorial fall prevention can affect positively some physical and psychosocial dimensions of quality of life among the community-dwelling aged. Additional studies with larger sample sizes, longer follow-up periods and multiple outcome measures are needed. Fall prevention intervention may affect quality of life by different mechanisms, and the quantitative and qualitative assessment of its effects should also be included in the interventions of randomized controlled trials.

Junan matkustajainformaatiojärjestelmän ohjaaminen

Matkustajat pitävät junissa annettavaa informaatiota entistä tärkeämpänä. Tähän haasteeseen pyritään vastaamaan rutiinikuulutusten, kuten asemille tulokuulutusten, automatisoinnilla. Kuulutukset soitetaan ääneen ja esitetään tekstinä näytöillä. Tällöin annettava informaatio on selkeää ja tasalaatuista myös vieraalla kielellä. Junan tiedot, kuten määränpää ja vaunun myyntinumero, esitetään junan ulkoseinällä ovien vierellä junaan nousevia matkustajia varten. Tässä diplomityössä luodaan yleiskatsaus junaväylään liittyviin standardeihin, TCN-standardiin ja UIC-556-määrelehteen. Yleiskatsauksen lisäksi käsitellään tarkemmin matkustajainformaatiojärjestelmään liittyvät osat. Tutustumme myös UIC-176-määrelehteen, joka käsittelee matkustajainformaatiojärjestelmän näyttöjä. Luomme yleiskatsauksen EKE-Elektroniikka Oy:n kehittämään modulaariseen junanhallintajärjestelmään. Työssä suunnitellaan asiakkaan ja standardien vaatimusten pohjalta matkustajainformaatiojärjestelmä, joka on integroitu junanhallintajärjestelmään. Tekstitiedon välittämiseen vaunusta toiseen käytetään WTB-junaväylää. Siinä kommunikoidaan UIC-556-määrelehden mukaisesti, joka mahdollistaa eurooppalaisen yhteensopivuuden. Työn tuloksena on määritelty järjestelmän fyysinen rakenne, ohjelmistorakenne, vaadittavat tietokannat, tiedon syöttäminen järjestelmälle ja junaväylässä käytettävät telegrammit. Erityishaasteena on ratkaistu tilanne, jossa juna jakautuu matkan varrella useampaan suuntaan.

Vankka kumma kuvajainen

Kirjallisuusarvostelu

Surface Modification of Ceramics

Ceramics are widely used in industrial applications due to their advantageous thermal and mechanical stability. Corrosion of ceramics is a great problem resulting in significant costs. Coating is one method of reducing adversities of corrosion. There are several different thin film deposition processes available such as sol-gel, Physical and Chemical Vapour Deposition (PVD and CVD). One of the CVD processes, called Atomic Layer Deposition (ALD) stands out for its excellent controllability, accuracy and wide process capability. The most commonly mentioned disadvantage of this method is its slowness which is partly compensated by its capability of processing large areas at once. Several factors affect the ALD process. Such factors include temperature, the grade of precursors, pulse-purge times and flux of precursors as well as the substrate used. Wrongly chosen process factors may cause loss of self-limiting growth and thus, non-uniformities in the deposited film. Porous substrates require longer pulse times than flat surfaces. The goal of this thesis was to examine the effects of ALD films on surface properties of a porous ceramic material. The analyses applied were for permeability, bubble point pressure and isoelectric point. In addition, effects of the films on corrosion resistance of the substrate in aqueous environment were investigated. After being exposured to different corrosive media the ceramics and liquid samples collected were analysed both mechanically and chemically. Visual and contentual differences between the exposed and coated ceramics versus the untreated and uncoated ones were analysed by scanning electron microscope. Two ALD film materials, dialuminium trioxide and titanium dioxide were deposited on the ceramic substrate using different pulse times. The results of both film materials indicated that surface properties of the ceramic material can be modified to some extent by the ALD method. The effect of the titanium oxide film on the corrosion resistance of the ceramic samples was observed to be fairly small regardless of the pulse time.

Survival and Quality of Life among Patients with Severe Lower Extremity Peripheral Arterial Disease

Lower extremity peripheral arterial disease (PAD) is associated with decreased functional status, diminished quality of life (QoL), amputation, myocardial infarction, stroke, and death. Nevertheless, public awareness of PAD as a morbid and mortal disease is low. The aim of this study was to assess the incidence of major lower extremity amputation due to PAD, the extent of reamputations, and survival after major lower extremity amputation (LEA) in a population based PAD patient cohort. Furthermore, the aim was to assess the functional capacity in patients with LEA, and the QoL after lower extremity revascularization and major amputation. All 210 amputees due to PAD in 1998–2002 and all 519 revascularized patients in 1998–2003 were explored. 59 amputees alive in 2004 were interviewed using a structured questionnaire of QoL. Two of each amputee age-, gender- and domicile-matched controls filled in and returned postal self-administered QoL questionnaire as well as 231 revascularized PAD patients (the amount of these patients who engaged themselves to the study), and one control person for each patient completed postal self-administered QoL questionnaire. The incidence rate of major LEA was 24.1/100 000 person-years and it was considerably high during the years studied. The one-month mortality rate was 21%, 52% at one-year, and the overall mortality rate was 80%. When comparing the one-year mortality risk of amputees, LEAs were associated with a 7.4-fold annual mortality risk compared with the reference population in Turku. Twenty-two patients (10%) had ipsilateral transversions from BK to AK amputation. Fifty patients (24%) ended up with a contralateral major LEA within two to four amputation operations. Three bilateral amputations were performed at the first major LEA operation. Of the 51 survivors returning home after their first major LEA, 36 (71%) received a prosthesis; (16/36, 44%) and were able to walk both in- and outdoors. Of the 68 patients who were discharged to institutional care, three (4%) had a prosthesis one year after LEA. Both amputees and revascularized patients had poor physical functioning and significantly more depressive symptoms than their controls. Depressive symptoms were more common in the institutionalized amputees than the home-dwelling amputees. The surviving amputees and their controls had similar life satisfaction. The amputees felt themselves satisfied and contented, whether or not they lived in long-term care or at home. PAD patients who had undergone revascularizations had poorer QoL than their controls. The revascularized patients’ responses on their perceived physical functioning gave an impression that these patients are in a declining life cycle and that revascularizations, even when successful, may not be sufficient to improve the overall function. It is possible that addressing rehabilitation issues earlier in the care may produce a more positive functional outcome. Depressive symptoms should be recognized and thoroughly considered at the same time the patients are recovering from their revascularization operation. Also primary care should develop proper follow-up, and community organizations should have exercise groups for those who are able to return home, since they very often live alone. In rehabilitation programs we should consider not only physical disability assessment but also QoL.

Ensihoitajien kokemuksia tyoskentelysta raskauden aikana ensihoito- ja sairaankuljetustyossa

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata raskaana olleiden ensihoitajien kokemuksia tyoskentelystaan ensihoidossa. Tavoitteena oli saada tietoa siita, millaiseksi ensihoidossa tyoskentelevat raskaana olevat naiset kokivat oman tyokykyisyytensa raskaudenaikana. Tutkimus kohdistui raskaana ensihoidossa tyoskenteleviin ensihoitajiin. Raskausaikana ensihoidossa tyoskentelevien ensihoitajien kokemuksia ei ole aikaisemmin tutkittu. Tutkimuksen lahtokohtana oli fenomenologinen lahestymistapa. Aineistonkeruu tehtiin teemahaastattelulla ja aineisto analysoitiin induktiivisella sisallonanalyysilla. Tutkimuksen tiedonantajat rekrytoitiin lehti-ilmoituksen avulla. Yhteydenottaja tuli yhteensa 20, joista 14 haastateltiin. Ennen raskautta kaikki tiedonantajat kokivat tyokykynsa hyvaksi, mutta raskauden aikana tiedonantajien kokemukset tyokyvyn heikkenemisesta vaihtelivat. Tiedonantajat jaivat pois ensihoidon tehtavista eri aikoihin, vaihteluvali oli raskausviikolta 15. raskausviikolle 36., jolloin aitiysloma alkoi. Tiedonantajien fyysinen vointi raskauden aikana jaettiin neljaan ylaluokkaan; tyokyky ja fyysinen kuormittavuus, yotyo ja yhden rankan tyovuoron kuormittavuus, mahan kasvaminen ja raskauden oireet ensihoitotyon nakokulmasta. Tiedonantajien psyykkinen vointi raskauden aikana jaettiin kahteen ylaluokkaan; pelkoon ja riskien valttamiseen. Raskaana olevaan ensihoitajaan suhtautumista tarkasteltiin kuudesta eri nakokulmasta. Suhtautuminen vaihteli positiivisesta negatiiviseen. Tutkimuksen tavoitteena on saatavan tiedon avulla kehittaa ja parantaa raskaana olevien ensihoitajien tyoturvallisuutta entisestaan. Tutkimus antaa aiheen tarkastella ilmiota laajemmin muista nakokulmista. Jatkotutkimuksia tulee kohdistaa tyoterveyslaakareiden kannan selvittamiseen ensihoidossa raskaana tyoskentelevien tyokyvysta. Jatkossa tulee myos tarkastella tyoparien kokemuksia raskaana olevan ensihoitajan tyoskentelysta.

Nurse-led interpersonal counselling for depressive symptoms in patients with myocardial infarction

The broad interest of this intervention study is in two worldwide remarkable diseases, myocardial infarction and depression. The purpose of the 18-month follow-up study was to evaluate the outcomes of interpersonal counselling implemented by a psychiatric nurse, and to examine the recovery experienced by the patients after myocardial infarction. The interpersonal counseling consisted of a short-term (max 6 sessions) depression-focused intervention modified for myocardial infarction patients. The main principle of interpersonal counselling is that depressive symptoms relate to interpersonal relations. The measured outcomes of the intervention consisted of changes in depressive symptoms and distress, health-related quality of life and the use of health care services. The data consisted of 103 patients with acute myocardial infarction and with sufficient knowledge of Finnish language, and they were randomized into intervention group (n=51) and control group (n=52) with standard care. Depressive symptoms were measured using Beck Depression Inventory, and distress using Symptom Checklist-25. The instrument to measure health-related quality of life was EuroQol-5 Dimensions. All instruments were used at three measurements: in hospital, at 6 months and at 18 months after hospital discharge. The Use of Health Care Services questionnaire was used during the 6- and 18-month period after hospital discharge. In addition, satisfaction with the intervention and with information received from the health-care professional was evaluated during the follow-up. To examine recovery, the patients kept diaries during a 6-month period and they were interviewed at 18 months after myocardial infarction. The number of patients with depressive symptoms decreased significantly more in the intervention group compared with the control group during 18 months of follow-up. Distress decreased significantly more among patients under 60 years in the intervention group than in the control group, but the difference was not significant between the groups. No differences in the changes of health-related quality of life were found between the groups during follow-up. However, in the group of patients under 60 years, the improvement of health-related quality of life in the intervention was significantly better in the intervention group compared with the control group during the follow-up. During the follow-up period, there was even a decline in the use of somatic specialized health care services in the intervention group and among intervention patients who had no other long-term disease. Considering recovery experienced by the patients, main categories including many supporting and inhibiting factors and subcategories were identified: clinical and physical, psychological, social, functional and professional category. No differences between the groups were found in satisfaction with information received from the professionals. The brief and easy-to-learn intervention, with which the patients were satisfied, seems to decrease depressive symptoms after myocardial infarction. Interpersonal counselling seems to be beneficial especially with younger patients. These results justify adopting depression screening and interpersonal counselling as part of routine care after myocardial infarction. The first stage evaluation of the use of health care services is interesting, and calls for more studies. From the perspective of individual patients, recovery after myocardial infarction seems to consist of many supporting and inhibiting factors. This is something that is important to take into account in developing nursing practice. The results indicate a need for further studies in outcomes of interpersonal counselling and recovery experienced by the patients after myocardial infarction. In addition, the results encourage widening the research perspective to nursing administration and educational level.

Kokemuksen jaetut tilat. Näkökulmia yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen

Mitä tapahtuu, kun fyysinen, sosiaalinen ja virtuaalinen tila yhdistyvät? Miten näitä uusia kokemuksen jakamisen tiloja voi tutkia? Miten tilojen ympärille on mahdollista rakentaa teknologioita, sovelluksia ja palveluita? Kirja esittelee Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston Porin yksiköiden sekä Tampereen yliopiston CoEx-tutkimushankkeessa syntyneitä elämyksellisiä palvelukonsepteja, joita tapahtumanjärjestäjät voivat hyödyntää ja jotka ovat laajemmin sovellettavissa tulevaisuuden elämys-, viihde- ja IT-teollisuuden aloilla. Kirjan artikkeleissa kuvataan tapaustutkimuksia, joissa muun muassa seurataan SMliigan jääkiekko-otteluiden katsojien syketietoja eri pelitilanteissa, jäljitetään mobiilisti musiikkifestivaalien tunneilmastoa, kehitetään vaihtoehtoisia pelisovelluksia verkkopelitapahtumaan, sekä rakennetaan konferenssikävijöille virtuaalista vuorovaikutustilaa. Kaikki kirjassa esiteltävät sovellukset on testattu osana aitoja tapahtumaympäristöjä vuosina 2010 ja 2011.

Kenttävarustuksessa suoritetun kävelymarssin vaikutus taistelijan maksimaaliseen fyysiseen suorituskykyyn

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voimaominaisuuksissa tapahtuvat muutokset kenttävarustuksessa suoritetun kävelymarssin jälkeen. Kävelymarssin pituus oli 21km ja aikaa siihen kului 4h 20min. Kohdejoukkona olivat maavoimien jalkaväkilinjan kadetit 90. kadettikurssilta (n=12). Voimaominaisuuksien muutosta tarkasteltiin alku- ja lopputestillä, jotka olivat Pekoul-os:n PAK A 04:03.01/1.5.1999. mukaiset lihaskuntotestit. Testiin lisättiin vauhditon pituushyppy, jolla mitattiin ala-raajojen räjähtävää voimaa. Muut testit olivat etunojapunnerrus, istumaannousu, puristusvoima ja toistokyykky. Kohdejoukolle tehtiin myös antropometriset mittauk-set (pituus, paino, rasva %) ja mitattiin hapenottokyky polkupyöräergometritestillä. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen kuormitusfysiologinen tutkimus. Tutkimuksen teoreettinen sisältö jakaantuu kahteen erilaiseen analysointi ja tarkastelu osioon: Teoria- ja empiiristen tulosten analysointiosioon. Tutkielman teoriaosassa selvitetään tutkielman käsitteelliset ja teoreettiset periaatteet ja lähtökohdat ihmisen fyysiseltä, sekä fysiologiselta kannalta tarkasteltuna. Tutkimuksen empiiristä tuloksista saatuja arvoja käsiteltiin ja laskettiin käyttämällä Excel -taulukkolaskentaohjelmaa ja SPSS 11.5 for windows – tilastointiohjelmaa. Tutkimuksen pääongelma Millaisia muutoksia taistelijan voimaominaisuuksissa tapahtuu kävelymarssin jälkeen? Tutkimuksen alaongelma Mikä on tällä hetkellä jalkaväen kadetin fyysinen suorituskyky? Tulokset osoittivat, että 4 tuntia 20 minuuttia kestäneen marssin aiheuttama kuormi-us kohdistui enemmän ylävartaloon, kun alavartaloon. Vauhdittoman pituushypyn tulos heikkeni 3,7 % ja toistokyykky 4,4 %. Vastaavasti etunojapunnerruksen tulos heikkeni 14 %, joka oli suurin pudotus lihaskuntotestissä. Syynä tähän on 25 kg:n lisätaakka, mikä aiheuttaa ylävartalon kuormittumista. Puristusvoimatestissä tulos heikkeni 2,5 % ja istumaannousussa 4,3 %. Kokonaisuutena 90. kadettikurssin jalkaväkilinjan fyysinen suorituskyky on hyvällä tasolla. Kadetit jaksavat marssia yli neljä tuntia 25 kg:n kantamusten kanssa erittäin hyvin. Lihaskunto on hyvä. Hapenottokyky oli 49,5 ml/kg/min, joten se on hyvin lähellä taistelijalta vaadittavaa 50 ml/kg/min rajaa.

Reserviläisten fyysisen kunnon riittävyys sodanajan tehtäviin

Nykyaikaisen taistelukentän fyysiset vaatimukset ja sodan teknistyminen eivät vähennä sotilaan fyysisiä kuntovaatimuksia vaan pikemminkin päinvastoin, kasvattavat niitä. Vuoden 2001 valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle todettiin, että reserviläisten fyysisestä kunnosta ei ole käytettävissä luotettavaa tutkimustietoa. Selonteossa päätettiin ottaa reserviläisten fyysisen suorituskyvyn mittaukset puolustuksen kehittämisohjelmaan vuosina 2002-2008. Nämä mittaukset toteutetaan osana puolustusvoimien henkilöstöalan kehittämisohjelmaa, joka toimeenpantiin fyysinen toimintakyky- hankkeena. Vuosina 2002-2008 suoritettiin kaksi reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavaa tutkimusta, joista ensimmäinen suoritettiin vuonna 2003 ja jälkimmäinen vuonna 2008. Reserviläisten fyysisen suorituskyvyn tutkimuksessa vuonna 2003 todettiin varusmiesten fyysisen kunnon heikentyneen viimeisen 20 vuoden aikana ja tämän oli arveltu todennäköisesti heijastuneen myös reserviläisten sen hetkiseen fyysiseen kuntoon (tutkimukset 1977, 1983- 1985 ja 1993-1994). Vuoden 2008 kehittämisohjelmaan liittyvässä toisessa tutkimuksessa suoritettiin ensimmäistäkin tutkimusta laajemmat kuntotestit reserviläisille. Testit sisälsivät lääkärintarkastuksen, laajan kirjallisen kyselyn liittyen reserviläisten elämäntapoihin, terveystuntemuksiin ja liikunnallisiin tottumuksiin sekä kuntotestit ja tulosten analyysitilaisuuden, jossa myös koehenkilöllä oli mahdollisuus antaa palautetta tilaisuudesta. Tämän tutkimuksen päätavoite oli kartoittaa reserviläisten fyysisen kunnon taso ja vastaako se sotilaalle asetettuja fyysisen kunnon vaatimuksia. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin myös selvittämään onko muuttunut sodankuva vaikuttanut sotilaan fyysisen kunnon vaatimuksiin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin tilastollista analyysiä. Tutkimuksessa tukeuduttiin vuoden 2008 kuluessa suoritettuihin reserviläisten fyysisen kunnon testituloksiin ja verrattiin niiden keskiarvoja olemassa oleviin, puolustusvoimien asettamiin, reserviläisten fyysistä kuntoa 3 koskeviin vaatimuksiin, käskyihin ja määräyksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten fyysistä suorituskykyä (HKI) ja erikseen sen osakokonaisuuksia, lihaskuntoa (LKI) ja kestävyyttä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin reserviläisten ketteryyttä. Tutkittavan joukon vahvuus oli 703 reserviläistä. Tutkimuksen perusteella nykyaikaisen sodan uhkakuvat ovat muuttuneet ja tarkentuneet siinä määrin, että ne ovat myös vaikuttaneet sotilaan fyysisen suorituskyvyn vaatimuksiin kohottavasti. Emme voi enää tuudittautua aiemmin niin tuttuun ajatteluun pelkästään kahden valtion välisestä sodankäynnistä vaan mukaan on tullut muitakin uhkakuvia, kuten terrorismi, jotka meidänkin on huomioitava suunnitteluissamme. Käytännössä nuo tutkimuksessa tarkemmin mainitut muutokset ovat johtaneet siihen, että taisteluja käydään laajoilla ja ennakoimattomilla alueilla, jolloin myös jokaisen taistelija aselajiin katsomatta on varauduttava toimimaan mitä erilaisemmissa toimintaympäristöissä. Yhä teknistyvä sotalaitteisto mahdollistaa myös joukkojen nopean siirtämisen paikasta toiseen. Muuttuneen sodan kuvan johdosta tutkimukseen otettiin neljäntenä fyysistä kuntoa mittaavana osakokonaisuutena edellä mainittu ketteryys, perustuen sotilaan toimimiseen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Reserviläisten fyysistä kuntoa mittaavien tulosten perusteella heidän keskimääräinen kuntonsa ei saavuta riittävää tasoa verrattuna nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksiin. Yhdelläkään fyysisen kunnon osa-alueella ei saavutettu sotilaalta vaadittavaa fyysisen kunnon tasoa. Parhaiten reserviläiset pärjäsivät lihaskunnossa, jossa kaikki aselajit saavuttivat tason tyydyttävä. Lihaskunnon osalta mainittakoon kuitenkin, että muutama eri aselajin henkilöstöryhmä saavutti keskiarvoltaan jopa hyvän tason. Muissa fyysistä kuntoa mittaavissa osakokonaisuuksissa saavutetut tasot olivat välillä heikko ja tyydyttävä. Tutkimuksen mukaan reserviläisten fyysinen suorituskyky sotilaan viitearvoja käytettäessä on välttävä. Tutkimuksen johtopäätöksissä on kuitenkin huomioitava, että testattavasta joukosta löytyy myös hyvän ja erinomaisen kunnon omaavia reserviläisiä.