84 resultados para elokuvat - Kuriton sukupolvi
Resumo:
Tekstitys: eng
Resumo:
Johtamisen opetuksessa yleensä käytetty menetelmä on pohjautunut dia- tai vielä perinteisempään kalvoesitykseen. Opetuksen elävöittämisessä sekä viretason ja motivaation ylläpitämisessä opetuksen aikana ei ole tapahtunut juurikaan kehitystä. Opiskelijoiden keskittyminen valuu hukkaan, kun kaikki tarmo pitää laittaa siihen, että pysyy hereillä opetuksen aikana. Elokuvien käyttö opetuksen apuna on hiljalleen vallannut jalansijaa itselleen. Kuitenkin niiden käyttö on edelleen hyvin rajallista, vaikka ne ovat äärimmäisen tehokas ja helppo keino sekä elävöittää että piristää opetusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on, selvittää yhden potentiaalisen vaihtoehdon, Saving Private Ryan – Pelastakaa sotamies Ryan, käytettävyyttä johtamisen opetuksen työkaluna ja apuvälineenä. Toisena tavoitteena tutkimukselle voidaan pitää ajatusta, että tämä tutkimus innostaisi aktiiviseen elokuvien tarkasteluun, varsinkin johtamisen opetuksen näkökulmasta sekä elokuvien käytäntöön soveltamiseen. Tutkimuksessa lähestyttiin edellä mainitun elokuvan kahta johtajaa, kapteeni Milleriä ja kersantti Horvathia. Tutkimuksen pääkysymykset oli suhteutettu heidän johtamiskäyttäytymisessä mahdollisesti esiintyvään syväjohtamiseen, syväjohtamisen malliin ja johtajalle luontaisiin ominaisuuksiin. Pääkysymysten tueksi tutkimukselle asetettiin myös alakysymyksiä, joiden avulla oli tarkoituksena selventää edellä mainittujen henkilöiden johtamisprosessin hallintaa, sotilaskuria ja alaisista huolenpitoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin perusanalyysimenetelmää, jota voidaan käyttää kaikissa laadullisissa tutkimuksissa. Kyseessä on sisällönanalyysi, tarkemmin sanottuna teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen teoriaosan avulla rakennetut strukturoidut analyysirungot ohjasivat henkilöiden johtamiskäyttäytymisen analysointia. Tuloksien perusteella voidaan vilpittömästi todeta, että tulevaisuudessa elokuvien käyttö opetuksen apuna tulee näyttelemään suurta osaa. Elokuvat tuovat opetukseen tarvittavaa piristystä ja mahdollistavat esimerkiksi aktiivimonisteiden tehokkaan käytön.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Vielä muutamia vuosikymmeniä aiemmin työtä tehtiin Suomessa pääasiallisesti toimeentulon takia. Nykyään kuitenkin työelämässä yhä useampi yksilö toivoo tekevänsä toimeentulon ohella itselleen merkityksellistä työtä ja pyrkii sen avulla myös toteuttamaan itseään. Työelämä elääkin tällä hetkellä sukupolvenvaihdosta kun vuosina 1980–1990 syntyneet henkilöt, eli Y-sukupolvi, astuu työelämään tuoden väistämättä muutoksia mukanaan. Työtehtävien ja työelämän kehittyessä jatkuvasti, myös työntekijät odottavat yhä enemmän työnantajiltaan ja työltään. Nykypäivänä organisaatioiden eettisyys, arvot ja moraali ovatkin nousseet yhteiskunnassa yhdeksi keskeiseksi asiaksi. Työn merkityksen muuttumista ja sen tarjoamaa mahdollista sisältöä elämälle voidaankin pitää osittain tämän tutkimuksen alulle panevana tekijänä. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selvittää, mikä on arvojen merkitys KTM-opiskelijoiden työpaikan valinnassa. Osaongelmien myötä pyritään selvittämään, mitkä tekijät KTM-opiskelijat kokevat tärkeiksi työelämässä ja mikä on KTM-opiskelijoiden ja tulevan työnantajan arvojen vastaavuuden tai eroavuuden painoarvo työpaikkaa valittaessa. Tutkimusongelmia lähestyttiin haastattelemalla Turun Yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön pro gradu -vaiheessa olevia laskentatoimen ja rahoituksen sekä markkinoinnin KTM-opiskelijoita. Aineisto kerättiin yhdeksän teemahaastattelun kautta. Tutkimuksen perusteella voidaan arvoilla todeta olevan merkitystä työpaikan valinnassa. KTMopiskelijat kokivat tärkeänä, että organisaation arvot ovat sellaiset, että niihin pystytään samaistumaan. Arvot eivät kuitenkaan ole empiirisen aineiston perusteella tärkein tekijä tulevaisuuden työpaikkaa valittaessa. Arvoja tärkeämpänä työpaikan valinnassa KTM-opiskelijat painottivat mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, henkilökohtaisia kehitysmahdollisuuksia sekä työn merkityksellisyyttä ja mielenkiintoisuutta. Organisaatioiden näkökulmasta on kaikesta huolimatta ensisijaista ymmärtää, että KTM-opiskelijat vaativat tulevaisuuden työpaikaltaan eettistä ja vastuullista liiketoimintaa. Eettisen liiketoiminnan kulmakivenä toimivat yrityksen arvot, ohjaten organisaation toimintaa.
Resumo:
Sotienjälkeisenä aikana Suomessa jokainen sukupolvi on ollut edellistä korkeammin koulutettu ja kehitys näyttää yhä vain jatkuvan. Kun 1970-luvulla alle kolmanneksella väestöstä oli perusasteen jälkeinen koulutus, nykyään vähintään keskiasteen koulutuksen puuttuminen on lähes yhtä harvinaista. Koulutusinflaatio viittaa koulutuksen arvon laskuun työmarkkinoilla. Koulutuksen arvon inflatoituessa saman tasoisella koulutuksella päädytään yhä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin. Väitöskirjassa tarkastellaan koulutuksen arvon muuttumista Suomessa vuosina 1970–2008. Empiirinen osuus muodostuu kolmesta referee-journaaleissa julkaistusta artikkelista. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan ylemmän toimihenkilön asemaan päätyneiden osuutta sekä suhteellista tulotasoa eri koulutusasteilla. Toinen artikkeli keskittyy koulutuksen ja huono-osaisuuden väliseen yhteyteen. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan koulutusekspansion ja koulutusinflaation välistä yhteyttä. Kahdessa ensimmäisessä artikkelissa käytetään samaa rekisteripohjaista otosaineistoa.Aineisto koostuu neljästä 4000 henkilön otoksesta, jotka edustavat 30–39-vuotiaita suomalaisia vuosina 1970, 1980, 1990 ja 2000. Kolmannessa artikkelissa käytetään aggregaattidataa vuosilta 1970, 1980, 1985, 1990, 1993, 1995, 2000, 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008. Viimeinen aineisto kattaa 30–39-vuotiaat työlliset suomalaiset mainituilta vuosilta, se ei siis ole otospohjainen. Tulosten perusteella koulutusinflaatio on ollut Suomessa vahvaa, erityisesti alimmalla korkea-asteella ja alemmalla korkeakouluasteella. Hyvinvointipuutteet lisääntyivät vähiten koulutettujen keskuudessa, mutta vähemmän kuin olisi voinut olettaa. Raja, jonka ylittävällä koulutuksella hyvinvointipuutteiden riski laskee huomattavasti, on noussut – perusasteen ja keskiasteen välistä keskiasteen ja alimman korkea-asteen väliin. Koulutusekspansion yhteys koulutusinflaatioon on ollut erittäin vahva, erityisesti alemmalla korkeakouluasteella.
Resumo:
f. 29.7.1908 i Viborg, d. 10.11.1930 i Kaunas, Litauen Henry Parland har gått till litteraturhistorien som modernistisk författare och litterärt underbarn. Han debuterade som lyriker vid slutet av 1920-talet men hans författarbana avbröts snart av hans tidiga död. Parland var influerad av moderna strömningar så som den ryska futurismen och dadaismen. Moderna fenomen, t.ex. samtidens film och annan populärkultur, motorfordon och storstadslivet har också en framträdande roll i hans verk. Stilmässigt är iakttagande ”nysaklig” skildring av verkligheten och en fragmenterad skildring av t.ex. personer, typiska för Parland. I produktionen, som till stor del är postumt utgiven, ingår förutom lyrik den förvånansvärt moderna romanen Sönder (1929-1930) samt essäer och kortprosa. Tidigt påverkad av den ryska formalismen som starkt betonade det specifikt litterära i skönlitteraturen, företrädde han också en för sin tid ovanligt modern konstuppfattning. Parlands verk upplevs fortfarande som fräscha och moderna av dagens läsare och har översatts till andra språk långt efter författarens levnadstid.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia sitä, miten eri-ikäiset työnteki-jät tulisi huomioida innovatiivisen työskentelyn johtamisessa. Tutkimuk-sessa määritellään, mitä on innovatiivinen työskentely ja miten sitä johde-taan. Innovatiivisella työskentelyllä tarkoitetaan yksilötason toimintaa, jos-sa keskeistä on uusien ideoiden luominen ja tuominen käytäntöön liike-toimintaa hyödyttävällä tavalla. Tutkimuksessa kuvaillaan myös eri-ikäisten ihmisten johtamista ja sen keinoja. Ikäjohtamisen tutkimuksessa on tunnistettu neljä sukupolvea: Z-, Y-, ja X-sukupolvet sekä suuret ikä-luokat. Erot sukupolvien välillä sekä vanhenemisen on tunnistettu ai-heuttavan erilaisuutta työntekijöiden keskuuteen. Tutkimuksessa hyödynnettiin kvalitatiivista tutkimusmetodia ja toteutettiin neljä ryhmähaastattelua, yksi kullekin sukupolvelle. Ryhmähaastatteluis-sa tunnistettiin työyhteisöstä, esimiestyöstä ja ylimmän johdon toiminnas-ta tekijöitä, joilla on vaikutusta eri-ikäisten motivoitumiseen ja innovatiivi-seen työskentelyyn. Tutkimuksessa ei voitu havaita merkittäviä eroja eri-ikäisten innovatiivisen työskentelyn johtamisessa. Iästä riippumatta työn merkityksellisyyden kokeminen on yksilölle tärkeää. Eri-ikäisten innovatii-visen työskentelyn johtamisessa keskeistä on positiivinen johtajuus, jossa hyödynnetään aikaisemmassa innovatiivisen työskentelyn tutkimuksessa esitettyjä johtamisen mekanismeja.
Resumo:
The purpose of this exploratory research is to study the role of emotional branding in building brand personality. The research is conducted from the perspective of the consumer, more specifically the Finnish Generation Y females. The aim of the thesis is to gain insights and understanding on the key concepts and contribute to the Generation Y literature. In addition, the research examines the effect of certain cultural implications on the process of building brand personality. The research was conducted as an embedded single-case study, in which qualitative data was collected through semi-structured interviews with a sample of six consumers and personal observation within one of the concept stores of the case company. In order to triangulate the data, secondary sources were utilized to gain more information about the case company. The results indicated a connection between emotional branding and the formulation of brand personality, which can be manipulated according to the brand personality drivers. Congruence with consumer self-conceptualization and set of values were discovered to strengthen the emotional bonding. As the end result, the research was able to clarify the process-thinking behind emotional branding.
Resumo:
Y-sukupolven oikeantyylinen johtaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen ovat johtamisen haasteena organisaatioissa, jotka toimivat digitaalista osaamista vaativien tuotteiden ja palvelujen parissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia odotuksia Y-sukupolvella on esimiestyötä ja johtamista kohtaan. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tutkimuksen kohdeyrityksen johtamisen kehittämistä varten nuorten työntekijöiden odotukset heihin kohdistuvasta esimiestyöstä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuottaa tutkittua tietoa Y-sukupolven johtamista koskevaan keskusteluun. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, joka toteutettiin haastattelemalla kohdeyrityksen nimeämästä joukosta 12 Y-sukupolven edustajaa. Tutkimusmenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluissa kohderyhmään kuuluvat kertoivat omiin mielipiteisiinsä perustuen ajatuksiaan ja odotuksiaan tutkijan määrittämiin teemoihin. Haastatteluteemat olivat: työ ja työn merkitys, kokemukset ja odotukset esimieheen liittyen sekä heidän oman osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että Y-sukupolvi odottaa esimiestyöltä ensisijaisesti johtamista. Esimiehen täytyy pitää organisaatiossa langat käsissään; toimia suunnannäyttäjänä, organisoida ja olla jämäkkä. Esimiehen tulee olla ominaisuuksiltaan kyvyiltään sellainen, jonka johtaminen on selkeää, oikeudenmukaista ja vuorovaikutteista. Y-sukupolvi odottaa selkeitä tavoitteita, oikeudenmukaista ja tasapuolista kohtelua ja palkkaa sekä jatkuvaa palautteeseen ja sparraamiseen liittyvää vuorovaikutusta esimiehen kanssa. Y-sukupolvi odottaa myös, että esimies hyödyntää ja kehittää heidän osaamistaan.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan kuluttamista elämäntavan ja identiteetin muovaajana yhden yksilön elämän kautta. Kuluttamista tutkitaan statuskuluttamisen (conspicious consumption), tilallisuuden ja sukupuolihistorian käsitteistöä hyväksi käyttäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty liikekirjeitä ja tilikirjoja, yksityistä kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja ja sanomalehtiä sekä aikalaismuistelmia. Naista lähdemateriaaleista on koottu sekä tilastollista aineistoa että kvalitatiivista, lähilukuun ja mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojautuvaa tutkimusta. Tutkimus alkaa vuodesta 1799 ja päättyy 1830-luvulle, jolloin seuraava sukupolvi otti vastuun liiketoimista ja lähdeaineistossa tapahtui muutoksia kuluttamisen kirjaamisen suhteen. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat statuskuluttaminen ja identiteetti. Näitä käsitteitä lähestytään Thorstein Veblenin, Norbert Eliaksen ja Pierre Bourdieun tutkimuksia apuna käyttäen. Tutkimus käsittelee erottautumisen ja jäljittelyn tematiikkaa merkittävimpänä kuluttamisen motivaattoreina. Lisaksi tutkimus nostaa esille hyvän maun ja muodinmukaisuuden kulutusvalintojen taustalla. Statuskuluttaminen kytkeytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuluttamisen kohteet ovat esineitä ja asioita, joita pidetään esillä seurapiireissä. Kuluttaminen tapahtuu seuraelämän ehdoilla, sen mukavoittamiseksi, aseman osoittamiseksi seurapiireissä tai sosiaalisen paineen vuoksi. Tutkimus osoittaa kotitalouden merkityksen kuluttamisen paikkana ja kohteena. Tutkimus myös osoittaa naisten toimintakentän olleen kytköksissä kotitalouden asemaan yhteisössään sekä osoittaa, että sukupuolta pitää tarkastella suhteessa yksilön sosiaaliseen asemaan. Tutkimus osoittaa, että Marie Hackmanin kuluttaminen muuttui ikääntymisen myötä. Aseman osoittaminen oli merkittävämpää nuorena ja aseman ollessa vielä vakiintumattomampi.
Resumo:
Pro Gradu- tutkimuksen keskeisin tavoite oli selvittää tehokkaimmat rekrytointimarkkinointikanavat ja tyylit Y-sukupolveen kohdistuen. Y-sukupolvi on isoin ja uusin sukupolvi, joka on siirtymässä työelämään. Tällä hetkellä teoreettinen pohja on vielä ohut liittyen y-sukupolven rekrytointiin ja työnantajamielikuvaan ja tämän tutkimuksen oli tarkoitus selvittää tätä tutkimusaukkoa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena case-tutkimuksena. Aineistonkeruutapana oli kysely. Kysely toteutettiin sähköpostilla lähetettävällä kyselyllä IBM Suomen nuorille harjoittelijoille ja työntekijöille. Kysely lähetettiin noin 150:lle työntekijälle. Tutkimustulokset osoittivat, että IBM Suomella ovat perusprosessit ja nykyisten harjoittelijoiden tyytyväisyys hyvällä tasolla. Kuitenkin tutkimuskyselyn kautta saatiin selville osa-alueita, joilla rekrytointimarkkinoinnin tehokkuutta voidaan lisätä ja hyväksikäyttää vieläkin paremmin. Tutkimustulosten perusteella Y-sukupolven arvot ja odotukset erosivat muista sukupolvista oletettua vähemmän.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.