Kuvailutiedot tiedonhakijan näkökulmasta

Kuvailun päämääränä on mahdollisimman hyvä aineistojen löydettävyys. Kuvailutietojen perusteella tiedonhakijan tulisi voida löytää ja tunnistaa etsimänsä aineisto, valita käyttötarkoitukseensa sopivin sekä saada aineisto käyttöönsä.

Modular framework for outlier detection

Outlier detection is an important form of data analysis because outliers in several cases contain the interesting and important pieces of information. In the recent years, many different outlier detection algorithms have been devised for finding different kinds of outliers in varying contexts and environments. Some effort has been put to study how to effectively combine different outlier detection methods. The combination of outlier detection algorithms as an ensemble was studied in this thesis by designing a modular framework for outlier detection, which combines arbitrary outlier detection techniques. This work resulted in an example implementation of the framework. Outlier detection capability of the ensemble method was validated using datasets and methods found in outlier detection research. The framework achieved better results than the individual outlier algorithms. Future research includes how to handle large datasets effectively and the possibilities for real-time outlier monitoring.

Kaasupoljinohjeen toteuttaminen hybridilinja-auton säätöjärjestelmälle

Sähkö- ja hybridiajoneuvot yleistyvät tiukentuvien päästömääräysten seurauksena, koska sähkömoottoritekniikan avulla ajoneuvon kokonaishyötysuhdetta on mahdollista parantaa merkittävästi. Akkujen kapasiteettiin, kokoon, painoon ja latausaikoihin liittyvien ongelmien vuoksi sekä nestemäistä polttoainetta että sähköä hyödyntävä hybriditekniikka on toistaiseksi pelkkään sähkökäyttöön verrattuna usein toimivampi toteutus. Vanhojen hyötyajoneuvojen hybridikonversiot saattavatkin yleistyä, jos voidaan osoittaa, että konversio on toteutettavissa järkevin resurssein ja voidaan laatia konversion teknisiä haasteita helpottavia ohjeita. Syksyllä 2012 käynnistyi Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston vetämä CAMBUS-projekti, jossa on tarkoitus kehittää kaupallisesti tarjolla olevia järjestelmiä pätevämpi hybriditekniikka linja-autokäyttöön. Tämä kandidaatintyö pyrkii kirjallisuuskatsauksen keinoin selvittämään, minkälainen kaasupolkimen toteutus olisi tätä hybridikonversiota ajatellen paras kuljettajan kontrolloiman säätöohjeen käytännön toteutukseen. Lähdemateriaalina on käytetty mm. Boschin ja Automobiltechnische Zeitschriftin ajoneuvoalan käsikirjoja ja oppikirjoja, Volkswagenin koulutuskäsikirjoja ja täydentävästi tieteellisiä artikkeleita ja patentteja. Niiden pohjalta on koottu yleisimmät tämänhetkiset tekniset toteutustavat, pohdittu tiedonsiirron ja sähkömagneettisen yhteensopivuuden haasteita, sekä kokonaissäätöjärjestelmän näkökulmasta säätöohjeen suuretta. Selvityksen perusteella polkimen asentotunnistuksen kannalta oleellista on turvallisuus, eli lähinnä mekaaninen kestävyys ja riittävä häiriösuojaus. Ajoneuvossa ilmeneviä voimakkaita magneettikenttiä hyvin sietävä digitaalinen väyläjärjestelmä voi hyvin toteutettuna myös yksinkertaistaa ajoneuvon sähköjärjestelmän muuta toteutusta. Aineistojen perusteella vääntömomentti on luonnollisin valinta ohjaussuureeksi. Vääntömomenttiohjeen avulla voidaan helposti luoda selkeä ja johdonmukainen tuntuma kuljettajalle voimanlähteiden turvalliseen hallintaan ja se helpottaa myös kommunikointia pidonhallintajärjestelmän ja muiden ajoneuvon hallintaan liittyvien järjestelmien kanssa.

Hoitotyön koulutuksen opiskelijavalinnat. Seurantatutkimus kahden valintakoemenetelmän yhteydestä opiskelijoiden osaamiseen ja opiskelumotivaatioon

Hoitotyön koulutukseen pyritään valitsemaan alalle soveltuvia, motivoituneita sekä teoreettisissa ja kliinisissä opinnoissa menestyviä opiskelijoita. Tämän seurantatutkimuksen tarkoituksena oli vertailla soveltuvuuskokeella ja kirjallisella kokeella valittujen hoitotyön opiskelijoiden osaamista ja opiskelumotivaatiota. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä tutkimustulosten perusteella hoitotyön koulutuksen opiskelijavalintoihin liittyviä kehittämisehdotuksia. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yhteen ammattikorkeakouluun syksyn 2002 ja syksyn 2004 välisenä aikana hoitotyön koulutukseen kahdella eri valintakoemenetelmällä valitut hoitotyön opiskelijat (N=626) (sairaanhoitotyö, terveydenhoitotyö, kätilötyö). Opiskelijaryhmistä muodostettiin kaksi kohorttia valintakoemenetelmän perusteella: soveltuvuuskoe (VAL1, N=368) ja kirjallinen koe (VAL2, N=258). Seurantatutkimuksen aineisto kerättiin opiskelijoiden opintorekisteristä sekä kahdella strukturoidulla mittarilla, joilla kartoitettiin hoitotyön opiskelijoiden itsearvioitua hoitotyön osaamista (OSAA-mittari) ja opiskelumotivaatiota (MOTI-mittari). Seurantatutkimuksen aineistonkeruu ajoittui opiskelijoiden kolmannelle lukukaudella (1. mittaus, 2004‒2006, VAL1 n=234, VAL2 n=126) ja valmistumisvaiheeseen (2. mittaus, 2006‒2009, VAL1 n=149, VAL2 n=108). Ensimmäisen mittauksen vastausprosentti oli 75,0 % ja toisen mittauksen 92,4 %. Aineistojen analysoinnissa käytettiin pitkittäistutkimukseen soveltuvia monimuuttujamenetelmiä. Kahdella valintakoemenetelmällä valikoitui pienistä eroista huolimatta osaamiseltaan ja opiskelumotivaatioltaan hyvin samanlaisia opiskelijoita. Soveltuvuuskokeella valitut opiskelijat kokivat ryhmän kannustavuuden vahvemmaksi valmistumisvaiheessa kuin kirjallisella kokeella valitut. Kirjallisella kokeella valittujen opiskelijoiden kolmannen lukukauden arvosanoihin perustuva osaaminen oli parempaa kuin soveltuvuuskokeella valittujen opiskelijoiden. Suuntautumisvaihtoehto, hoitoalan työkokemus, peruskoulutus ja hakusija olivat merkittävimmin yhteydessä opiskelijoiden osaamiseen ja opiskelumotivaatioon. Valintakoemenetelmä selitti eniten opiskelijoiden osaamisessa ja opiskelumotivaatiossa ilmenneitä eroja, joskin selitysosuudet jäivät alhaisiksi. Kehittämisehdotukset kohdistuvat valintakoemenetelmien kehittämiseen ja säännölliseen arviointiin sekä alalle motivoituneisuuden määrittelyyn ja mittaamisen kehittämiseen. Jatkotutkimusaiheina ehdotetaan eri valintakoemenetelmien testaamista ja tutkimuksessa käytettyjen mittareiden edelleen kehittämistä.

Miinasodankäynnin tietokeskuksen toiminnan kehittäminen laatujohtamisen avulla

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää soveltuuko laatujohtaminen Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja voidaanko sen avulla kehittää toimintaa? Miinasodankäynnin tietokeskus on sijoitettu Saaristomeren meripuolustusalueen esikunnan operatiiviselle osastolle. Sen päätehtäviä ovat vedenalaisten paikkatietoaineistojen sekä paikkatietopalveluiden tuottaminen puolustusvoimien eri johtoportaille. Tuotteiden ja palveluiden avulla tuetaan suunnittelua sekä päätösten tekoa. Miinasodankäynnin tietokeskuksen tuotteilta sekä palveluilta edellytetään kansainvälistä yhteensopivuutta sekä korkeaa laatua. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kartoittavaa tapaustutkimusta. Tutkimuksessa käytetty aineisto muodostui kirjallisista lähteistä, puolustusvoimien asiakirjoista, internetistä löydettävistä julkaisuista, haastatteluista sekä tutkijan omista havainnoista. Aineiston sisällönanalyysi toteutettiin teorialähtöisesti eli deduktiivisesti ja sitä käytettiin koko tutkimuksen ajan eri aineistojen analysointiin. Tutkimuksen tulosten mukaan laadulle on useita eri näkökulmia. Tässä tutkimuksessa näkökulmana käytettiin asiakaskeskeistä näkökulmaa. Laatujohtamisen perustan luo laatustrategia, jonka päätavoitteena on asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen laadukkailla palveluilla tai tuotteilla. Laatustrategia on kyettävä viemään johdon toimesta läpi koko organisaation, koska laatu koskettaa organisaatiossa kaikkia. Laatu ei saa olla irrallinen osa vaan se on kyettävä viemään osaksi kaikkea toimintaa. Laadukkaat tuotteet valmistetaan prosesseilla, joiden tulee olla kuvattuja sekä mitattavissa. Mittaamisen apuna voidaan käyttää laatumenetelmiä sekä laatutyökaluja. Mittaustulokset mahdollistavat toiminnan sekä tuotteiden arvioimisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen. Puolustusvoimien laadunhallinta on ohjeistettu Pääesikunnan materiaaliosaston ohjeilla. Puolustusvoimien laatutavoitteen mukaan laatu tulisi huomioida kaikessa toiminnassa. Merivoimien laadunhallinta on keskittynyt hankkeiden laadunvarmistukseen. Laatujohtamisen periaatteita voidaan soveltaa Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja sen avulla kyetään kehittämään toimintaa. Tutkimustulosten pohjalta laadittiin Miinasodankäynnin tietokeskukselle PDCA-ympyrään pohjautuva laatujohtamisen malli. Tämä malli koostuu neljästä pääkohdasta, jotka ovat toistensa kanssa keskinäisriippuvuudessa. Miinasodankäynnin tietokeskukselle tulisi määrittää ja kuvata laatutavoitteet, tarjottavat tuotteet sekä palvelut ja prosessit. Tuotteet tulee vakioida standardeita käyttäen ja ne tulee valmistaa prosessikuvausten mukaisesti. Toiminnan arvioimiseksi tulisi määrittää mittarit, toteuttaa vuosittain itsearviointi sekä kerätä asiakkailta palautetta toiminnasta ja palveluista. Toiminnan jatkuvaa parantamista tulisi toteuttaa mittarien, arviointien ja palautteiden perusteella. Tiedonkulun tulee olla esteetöntä ja henkilöstöä tulee kannustaa aloitetoimintaan sekä itsensä jatkuvaan kehittämiseen.

Johdatus suomalaiseen sotilassosiologian tutkimukseen : joitakin piirteitä sotilassosiologian tutkimuskohteista, menetelmistä ja puolustusvoimissa tehdyistä tutkimuksista

Sotilassosiologia on yksi Maanpuolustuskorkeakoulussa edustettuina olevista sotatieteistä. Äärimmilleen tiivistäen voisi sanoa, että sotilassosiologiassa tutkitaan pienten ja suurempien sotilasryhmien käyttäytymistä rauhan ajan koulutuksessa ja sodan olosuhteissa. Sotilassosiologia on monipuolisen, teoreettiseen käsitteenmuodostukseen pyrkivä, mutta tiukasti empiirisiin mittauksiin perustuva tutkimusala, jolla on runsaasti yhtymäkohtia ja käytännön soveltamismahdollisuuksia joukko-osastojen ja muiden sotilaslaitosten arkipäivän toiminnassa. Mikäli nämä joukko-osastot ja sotilaslaitokset joskus joutuisivat sotaan, yhtymäkohtia sotilassosiologiaan löytyy tässäkin toimintaympäristössä. Tästä ovat ulkomaisina esimerkkeinä Israelin ja USA:n asevoimien monet uudehkot, empiiriset sodan ajan sotilassosiologiset tutkimukset. Eri maiden yliopistoissa on 1900-luvun alkupuolelta lähtien, joissakin tapauksissa aikaisemminkin, tutkittu erisuuruisia ryhmiä ja organisaatiota ja ihmisten käyttäytymistä niissä. Erityisesti näitä asioita on tutkittu sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Empiirisiä ja jopa kontrolloituja kokeellisia tutkimuksia on tehty hyvin suuri määrä ja samalla tutkimusmenetelmät (mm. empiiristen aineistojen tilastolliset analyysimenetelmät) ovat kehittyneet. Sotilassosiologiassa on lähtökohtana se, että sotilassosiologinen tutkimustieto tuo ”siviili” yliopistojen sosiologian ja sosiaalipsykologian tieteenaloilla (ns. ”emotieteet”) kerätyn laajan relevantin tietämyksen perustaksi tutkimuksiin, joissa on kohteena nimenomaan sotilasryhmien ja sotilasorganisaatioiden puitteissa tapahtuva sotilaiden käyttäytyminen. Tällaista sotilassosiologiaksi kutsuttua tutkimusta on tehty eri maiden asevoimien tutkimuslaitoksissa jo vuosikymmenien ajan. Tarkoituksena ei useinkaan ole ollut tehdä ”tiedettä tieteen vuoksi”, vaan asevoimien ylemmissä opetuslaitoksissa ja tutkimuslaitoksissa sekä eri sodissa kehitetyt “emotieteiden” sotilassovellutukset on useimmiten tarkoitettu hyödyttämään asevoimien toimintaa. Esimerkiksi USA:n asevoimissa panostettiin voimakkaasti soveltavaan sotilassosiologiseen tutkimukseen toisen maailmansodan aikana. Aihetta käsitellään jäljempänä tässä julkaisussa. Sotilassosiologiassa käytetään sekä laadullisia tutkimusmenetelmiä (esim. systemaattinen osallistuva havainnointi sotilasyksikössä, taisteluharjoituksen videointi ja kuva- ja äänimateriaalin analysointi, sotilaiden muistelmien ja sotaa koskevan kaunokirjallisuuden analysointi, propagandan sisällön analysointi jne.) että sosiologian ja sosiaalipsykologian määrällisiä tutkimusmenetelmiä (survey-tyyppinen kysely tilastollisine aineistojen analysointimenetelmineen, haastattelu, sosiometrinen mittaus jne.). Joitakin esimerkkejä eri menetelmien käytöstä löytyy nyt käsillä olevasta julkaisusta. Sotilassosiologialla on kiinteä linkki myös sotahistoriaan, jonka aineistoja ja menetelmiä sovelletaan tarvittaessa. Tutkimusmenetelmän valinnan kussakin tilanteessa määräävät tutkittava kohde ja tarkoituksenmukaisuus. – Sotilassosiologian tutkimusmenetelmillä on kuitenkin se erikoinen piirre, että niiden on tarvittaessa toimittava myös kenttäolosuhteissa. Kirjoittamisen helpottamiseksi julkaisuun on otettu melko runsaasti esimerkkejä sellaisista tutkimuksista, joihin kirjoittaja on itse osallistunut ja jotka siten tuntee hyvin. Tutkimustoiminnan lisäksi sotilassosiologiaa on Suomessa jo 1990-luvun loppupuolelta alkaen myös opetettu esimerkiksi Kadettikoulussa. – Olennainen, ellei peräti keskeinen sodankäyntiin kuuluva piirre on aseiden käytön ja sillä uhkaamisen erikoislaatuinen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen. Jos oman aselajinsa taktiikassa hyvät tiedot omaavalla kadetilla tai nuorella upseerilla ei taktisen ja aselajitiedon lisäksi ole tutkimusperäistä, käyttäytymistieteellistä tietoa alaisena olevien joukkojen käyttäytymisilmiöistä ja reagointitavoista erilaisissa sodan ajan tilanteissa ja vaikeimmissa rauhanturvaamistehtävissä, mutta myös varusmieskoulutuksessa ja kertausharjoituksissa, johtamistaidolliset valmiudet eivät ole riittävät. Nämä valmiudet (tai niiden opetus) eivät tällöin luonnollisestikaan ole riittävän lujalla tieteellisellä perustalla. Tämän takia sotilassosiologiaa (sotilaspsykologian lisäksi) olisi tärkeää opettaa nykyistä enemmän kadeteille ja muille oppilasupseereille. – Kun sotilaspsykologia antaa tutkimusperusteista tietoa yksittäisen sotilaan käyttäytymisestä, olipa hän sitten miehistöön kuuluva tai johtaja, tutkii sotilassosiologia käyttäytymistä sotilasryhmissä ja eri kokoisissa organisaatioissa, jääkäriryhmistä, jääkärijoukkueista ja jaoksista alkaen. Toivottavasti tämä lähinnä kadeteille tarkoitettu suppea julkaisu voi antaa jonkinlaisen mielikuvan siitä, mihin kaikkeen sotilassosiologia puolustusvoimissa liittyy, ja mitä toistaiseksi käyttämättömiä soveltamismahdollisuuksia tämä esimerkiksi taktiikkaan verrattuna uusi sotatieteiden ala voi tulevaisuudessa vielä tarjota.

Investointiprojektien markkinoinnin ja myynnin kehitystyö

Työssä selvitetään projektimarkkinoinnissa esiintyviä haasteita projektiyrityksen näkökulmasta ja esitellään kokonaisvaltainen projektimarkkinointistrategia Caverion Industrialle. Työ toteutettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen, ja osana tutkimusta suoritettiin haastattelututkimus sekä sisäisesti että asiakasyrityksille. Sisäisiin haastatteluihin osallistui Caverion Industrialta 5 henkilöä, ja asiakashaastattelu suoritettiin 6:lle Caverion Industrian tärkeimmistä asiakkaista. Haastattelun tuloksia käytettiin ensisijaisena aineistona selvittämään projektimarkkinoinnin haasteita, mutta tuloksia verrattiin sisällönanalyysiä käyttäen projektimarkkinoinnista kirjoitettuun tutkimuskirjallisuuteen. Aineistojen vertailun tuloksena tutkimuksessa luotiin uusi kokonaisvaltainen projektimarkkinointistrategiamalli. Yleisesti ottaen projektiyrityksissä projektien myynnin ratkaisevana tekijänä on pidetty hintaa, eli asiakas valitsee useimmiten halvimman toimittajan. Projektimarkkinoinnissa on kuitenkin useita muita tekijöitä, joilla pystytään vaikuttamaan asiakkaan valintaprosessiin. Tutkimuksen perusteella systemaattisemmalla ja laaja-alaisemmalla projektimarkkinointistrategialla voidaan lisätä myyntiä projektitoimittajayrityksessä, mikäli strategia otetaan osaksi projektiyrityksen jokapäiväistä toimintaa.

Suositukset vedenhankinnan jatkotoimenpiteiksi Forssan seudulla

Forssan seudulla on vuosikymmenten aikana tehty huomattava määrä yhdyskuntien vedenhankintaa palvelevia ja pohjavesialueiden hydrogeologisista olosuhteista arvokasta lisätietoa kuvaavia pohjavesitutkimuksia. Pääosin konsulttitöinä valmistuneita tutkimusaineistoja ja -tuloksia ei ole kunnissa kerätty ja dokumentoitu yhtenäisin ohjeistuksin ja menetelmin. Pohjavesitietojen hyödyntäminen on nähty haasteellisena. Aineistojen yhteen kokoamistyö, tutkimuksien analysointi sekä vedenhankinnan lisäkehittämismahdollisuuksien kokonaisarvioinnin toteutus on nähty kunnissa ja vesihuoltolaitoksissa tärkeänä. Forssan seudun vedenhankinta perustuu kuntien omien vesilaitosten pohjavedenottamoihin. Seudun vedenhankinnan toimintavarmuuden lisäämisessä on edelleen tehtävää. Kunnilla ei nykyisellään ole riittävästi korvaavia vesilähteitä ja siirtoyhteyksiä vedenottamoiden häiriötilanteissa. Työssä on koottu yhteen ja käyty läpi käytettävissä oleva pohjavesitutkimusaineisto. Aineistot on kerätty alueen kunnista ja vesihuoltolaitoksista sekä Hämeen ELY-keskuksesta. Työssä on lisäksi laadittu erillinen 4 -portainen jatkotutkimusluokitus, jonka perusteella seudun pohjavesialueille joko suositellaan tai ollaan suosittelematta vedenhankintaa palvelevia lisätutkimuksia. Vedenhankinnan jatkotoimenpidesuositusten osalta on tarkasteltu yhteensä 36 pohjavesialuetta. Tarkastelluista pohjavesialueista 26:lla on aikaisemmin tehty vedenhankintaa palvelevia pohjavesiselvityksiä. Vedenhankinnan jatkotutkimuksia suositellaan yhteensä 18 pohjavesialueella. Työ on toteutettu Hämeen ELY-keskuksessa. Työn toteutuksen yhteydessä kuultiin Forssan seudun kuntia ja kuntien vesihuoltolaitoksia sekä Hämeen maakuntaliittoa.

Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristö siviiliopiskelijoiden silmin

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä asiat Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristössä ovat siviiliopiskelijoille merkityksellisiä. Toisena tutkimustehtävänä oli selvittää, muuttuvatko siviiliopiskelijoiden ajatukset merkityksellisistä asioista opintojen edetessä. Tutkimus on ensimmäinen, joka tuo esille sotilasorganisaation ulkopuolisten henkilöiden näkökulmasta, mitä on olla opiskelijana sotilasopetuslaitoksessa. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat neljä erilaisen opiskelu- ja työhistorian omaavaa siviiliopiskelijaa, jotka aloittivat ensimmäisen siviileille suunnatun maisteritutkinnon opinnot syksyllä 2012. Tutkimus on aineistolähtöinen ihmistieteisiin lukeutuva empiirinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa on myös vivahteita kartoittavasta ja kuvailevasta tutkimuksesta. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja aineisto kerättiin haastattelemalla. Haastattelut analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksen aineistolähtöisyyden vuoksi tutkimusta ei rakennettu tietyn teorian tai ennakkokäsityksen mukaan. Ensimmäinen haastattelu toteutettiin syksyllä 2012 ja se oli luonteeltaan teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Haastattelun tarkoituksena oli löytää tutkimukselle suunta antamalla opiskelijoille mahdollisuus tuoda esille heille merkityksellisiä asioita, joita tutkimuksessa kutsutaan ilmiöiksi. Toinen haastattelukierros toteutettiin teemahaastatteluna puolitoista vuotta opintojen alkamisen jälkeen alkuvuodesta 2014. Teemarunko muodostui ensimmäisessä haastattelussa esille tulleista ilmiöistä. Aineiston analysoinnin perusteella opiskelijoita eniten puhuttaneet ja merkityksellisimmiksi nousseet ilmiöt olivat tukipalvelut, opetus, opetusmenetelmät, palaute, sotilasorganisaatio, perinteet ja ilmapiiri. Ilmiöitä yhdistävä käsite, oppimisympäristö, muodostui tutkimuksen keskeisimmäksi käsitteeksi. Tutkimus tarkastelee Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöä fyysisenä, henkisenä, sosiaalisena ja psyykkisenä oppimisympäristönä opiskelijoiden esiintuomien ilmiöiden kautta. Opiskelijoiden ajatukset heille merkityksellisistä ilmiöistä muuttuivat osittain opintojen edetessä. Haastatteluaineiston analyysi toi esiin ilmiöihin liittyvää hyväksymistä, ymmärrystä, tottumista sekä tietyiltä osin niiden merkityksellisyyden vähenemistä. Tutkimuksen haastattelutilanteiden, analysoitujen aineistojen ja koko tutkimusprosessin kautta tarkasteltaessa, tutkimuksesta nousee esille yksi tuloksia yhdistävä ilmiö: Siviiliopiskelijat ovat jossakin määrin alkaneet sopeutua Maanpuolustuskorkeakoulun oppimisympäristöön.

Congenital upper limb defects in Finland 1993-2005

Background: Interest in limb defects has grown after the thalidomide tragedy in the 1960s. As a result, congenital malformation registries, monitoring changes in birthprevalence and defect patterns, have been established in several countries. However, there are only a few true population based studies on birth prevalence of upper limb defects. The burden of hospital care among these children, specifically in terms of the number of admissions and total time spent in hospital, is also unknown. Aims and Methods: This study is based on information gathered from the Finnish Register of Congenital malformations (FRM) and the Finnish Hospital Discharge Register (FHDR). A total of 417 children born between 1993 and 2005 with an upper limb defect were gathered from the FRM. The upper limb defects were classified using the International Federation of Societies for Surgery of the Hand -classification that enables comparison with previous and future studies. Birth and live birth prevalence, sex and side distribution, frequency of associated anomalies as well as the proportion of perinatal and infant deaths according to the different subtypes were calculated. The number of hospital admissions, days spent in hospital, number and type of surgical operations were collected from the FHDR. Special features of two subgroups, radial ray defects (RRD) and constriction band syndrome (CBS), were explored. Results: Upper limb defects were observed in 417 of 753 342 consecutive births and in 392 of 750 461 live births. Birth prevalence was 5.5 per 10 000 births and 5.2 per 10 000 live births. Multiple anomalies or a known syndrome was found in 250 cases (60%). Perinatal mortality was 139 per 1000 births and infant mortality 135 per 1000 live births (overall Finnish perinatal mortality <5 per 1000 births and infant mortality 3.7 per 1000 live births). Altogether, 138 infants had RRD and 120 (87%) of these had either a known syndrome or multiple major anomalies. The proportion of perinatal deaths in RRD group was 29% (40/138) and infant deaths 35% (43/123). Fifty-one children had CBS in upper limbs. Fifteen of these (29%) had other major anomalies associated with constriction rings. The number of hospital admissions per year of children with congenital upper limb defects was 11-fold and the time spent in hospital 13-fold as compared with the general paediatric population. Conclusions: Birth prevalence of congenital upper limb defects was 5.5 per 10 000 births and 5.2 per 10 000 live births. RRD was especially associated with other major anomalies and high mortality. Nearly one third of the children with CBS also had other major anomalies suggesting different aetiologies inside the group. The annual burden of hospital care of children with congenital upper limb defects was at least 11-fold as compared with the general paediatric population.

Ajankohtaista FinELib-konsortiossa

Esitys FinELibin aineistopäivässä Helsingissä 16.4.2015.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Johtajuus ja valta

Tässä tutkielmassa tutkitaan johtajuutta ja valtaa. Tutkielman tarkoituksena on antaa vastaus tutkimusongelman pääkysymykseen: Miten käyttää valtaa johtamisessa? Tässä työssä käytetään systemaattista sisällönanalyysiä. Työ perustuu teoreettiseen tarkasteluun. Aihetta tutkitaan kirjallisuuden ja aineistojen pohjalta. Johtajuus ja valta liittyvät aina toisiinsa. Johtajuuden ja vallan välisen yhteyden ymmärtämisellä kyetään käyttämään johtajuutta ja valtaa tehokkaasti hyödyksi. Vallalla kyetään saavuttamaan johtamiseen suurtakin vaikuttavuutta ja tätä kautta saavuttamaan tehokkaammin halutut tulokset. Johtajuus on ihmisten johtamista ja jotta johtaja kykenee johtamaan ihmisiä, on hänen saatava aikaan vaikuttamista, jota taas saadaan vallankäytöllä. Onkin hyvä olla selvillä johtajuudesta ja vallasta sekä niiden oikeanlaisesta yhteiskäytöstä. Johtajuus-käsitettä tarkastellaan muun muassa erottelemalla johtajuuden eroja siviili- ja sotilasorganisaatiossa sekä selvittämällä rauhan ajan johtajuutta ja syväjohtamista. Johtajuutta sotilasorganisaatiossa selvitetään myös avaamalla Johtamisen nelikenttäjaottelulla. Lisäksi selvitetään mitä, käsite johtaja ja johtaminen tarkoittavat sekä käsitellään johtamisteorioita ja -trendejä. Valtaa käsitellään samoin kuten johtajuutta, vertaamalla siviili- ja sotilasorganisaatiota. Lisäksi tarkastellaan vallan eri muotoja ja sitä, mihin valta perustuu sekä selvitetään, miten valtaa voi käyttää väärin ja oikein. Yhteenvetona voidaan todeta, että valtaa on käytettävä, jotta saataisiin aikaan vaikutusta. Valta on väline saada asioita aikaan. Johtajan oma ja aito halu johtaa on usein onnistuneen johtajuuden edellytyksenä. Johtamisen halu on tärkeä johtamisprosessin perusedellytys. Johtajan halun ja tahdon lisäksi tarvitaan johtajuutta tukevia tietoja taitoja, osaamista ja kyvykkyyttä. Valta on vaikuttamista. Ilman valtaa ja sen käyttöä organisaatioissa ei saataisi aikaan haluttuja toimintoja tai ne olisivat puutteellisia. Vallalla pystytään vaikuttamaan toiseen henkilöön ja saamaan tämä tekemään haluttuja tekoja. Toisin sanoen jokin ryhtyy toimimaan tai jotain tapahtuu. Vallan vastuullinen käyttäminen on organisaation vision ja strategian suuntaista toimintaa, eli vaikuttamista. Valtaa pitäisi välttää käytettävän vain vallankäyttäjän itsensä vuoksi. Valtaa tulisikin käyttää yhteisten päämäärien ja tavoitteiden sekä organisaation vuoksi. Henkilöillä, joilla on valtaa, on vaikutusmahdollisuuksia. He kykenevät saamaan asioita aikaan. Valtaa on siis käytettävä oikeassa suhteessa. Vallan käytössä tulisi ottaa huomioon organisaation ja tilanteen vaatima vallan käytön tarve.

Päällyskasvustot ja kasviplankton järvien ekologisen tilan arvioinnissa ja seurannassa

Selvityksessä testattiin perifytonin eli päällyskasvuston ja kasviplanktonin seurantaan sopivia menetelmiä. Työhön sisältyi myös kenttäkäyttöisen fluorometrin käytön testaus. Kohdejärvinä oli kaikkiaan 14 järveä Vuoksen vesistöalueella. Järvet edustivat erilaisia luontaisia järvityyppejä sekä kuormitustilanteita. Selvitys on osa Life Vuoksi -projektia, joka saa rahoitusta EU:n Life Ympäristö -rahastosta. Kohdejärvien perifytonkasvustoja tutkittiin sekä luonnonalustoilta, joita olivat kivet ja vesikasvit, että keinoalustoilta. Keinoalustanäytteistä analysoitiin kvantitatiivisina muuttujina a-klorofyllipitoisuus sekä kiintoaine. Kaikista näytteistä tehtiin lajiston yleiskatsaus eli määritettiin eri leväryhmien ja detrituksen osuudet. Lisäksi määritettiin piilevälajiston koostumus ja runsaussuhteet. Järvet erosivat toisistaan piilevien lajistokoostumuksen perusteella, mutta tulkinta ei ollut yksiselitteinen. Myös kvantitatiivisten tunnusten perusteella kuormitetut ja vertailujärvet erosivat toisistaan. Fluorometrilaitteisto oli toimiva, mutta vaatii vielä kehittelyä, jotta toiminta käytännössä olisi mahdollisimman sujuvaa. Kasviplanktonmenetelmistä valtalajilaskenta soveltui hyvin selittämään a-klorofyllituloksia ja antoi karkean yleiskuvan lajistosta. Vesien ekologisen laadun arviointiin (EQR-luku) käytettävien biomassojen laskentaan tarvittiin tarkempaa, kvantitatiivista analysointimenetelmää, sillä valtalajien määritys oli siihen tarkoitukseen liian yleispiirteinen. Aineistojen käyttöä järvien ekologisen tilan arvioinnissa kokeiltiin. Tavoitteena oli menettelytapojen kokeilu, sillä mm. vähäisen vertailuaineiston vuoksi varsinaisia tila-arvioita ei voitu luotettavasti tehdä.

Maanpuolustustahto asevelvollisen koulutuksen ja palveluksen onnistumista selittävänä tekijänä

Lähtökohta tälle tutkimukselle oli havainto siitä, että varusmiehillä maanpuolustustahto ja taisteluluottamus korreloivat. Tämä huomio oli mahdollista tehdä aikaisemmissa varusmiesaineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa olin ollut mukana. Tutkimuksen aineistoina olivat useat puolustusvoimissa kerätyt varusmiesten kyselytutkimusaineistot. Vertailuaineistoina käytin reserviläisille kertausharjoituksissa tehtyjen kyselyiden aineistoja. Olennaista oli selvittää, säilyikö havaittu riippuvuus kun muita mahdollisia tekijöitä otettiin huomioon. Tutkimus oli aikaisemmin kerättyjen aineistojen sekundaarianalyysi ja tutkijana en ollut voinut vaikuttaa kyselyjen sisältöön tai käytettyjen muuttujien ja mittareiden valintaan. Aineistot on kerätty kuvaileviin tarkoituksiin ja tästä syystä tämä tutkimus oli tilastollisesti kuvaileva. Keskeiset käytetyt aineistot olivat varusmiesten kotiuttamiskyselyiden eli loppukyselyiden aineistot kaikista varuskunnista vuosilta 2000 – 2008 sekä vuonna 2010 Siilasmaan työryhmää varten kerätty aineisto kolmesta varuskunnasta. Vuoden 2010 varusmiestutkimus oli toteutettu siten, että kysely tehtiin sekä palveluksen alussa että lopussa. Tässä aineistossa käytettiin monipuolisesti varusmiesten psykososiaalisen toimintakyvyn erilaisia mittareita. Maanpuolustustahto on käsitteellisesti laaja kokonaisuus, kuitenkin tässä tutkimuksessa se oli operationalisoitava käytettävissä olleiden osioiden avulla. Maanpuolustustahtoa tarkasteltiin sekä henkilökohtaisena että yleisenä maanpuolustustahtona sekä niiden yhdistelmänä, josta käytettiin myös nimitystä maanpuolustusajattelu. Käsitteellisesti suppeampi taisteluluottamus operationalisoitiin siten, että muuttujana se kuvasi varusmiehen luottamusta aseisiinsa, saamaansa koulutukseen sekä lähiryhmäänsä. Taisteluluottamuksen mittaamisen taustalla oli ajatus siitä, että tämän yksilökohtaisen mittarin keskiarvo on joukon koulutuksen onnistuneisuuden estimaatti. Taisteluluottamus oli tutkimuksessa varsinainen tulosmuuttuja. Tulosten perusteella yksittäisten varusmiesten psykososiaalisessa toimintakyvyssä on eroja. Erityisesti erottui yksittäisenä tekijänä sosiaalisuus, joka summamuuttujana oli muodostettu varusmiestutkimus 2010:n aineistossa Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteen laitoksen laatimista osioista. Sosiaalisuus ennusti voimakkaasti varusmiehen etenemistä koulutuksessa aina johtajakoulutukseen saakka. Sosiaalisuuden kontrollointi tilastollisesti ei poistanut maanpuolustusajattelun ja taisteluluottamuksen välistä riippuvuutta. Varusmiestutkimus 2010 aineistossa oli mahdollista tarkastella maanpuolustusajattelun muutosta palvelusaikana ja muutoksen yhteyttä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaajiin. Stressaantumistaipumus ja neuroottisuus olivat yhteydessä maanpuolustustahdon laskuun. Tunteiden hallinnan kyky tuki varusmiehen maanpuolustustahdon ja taisteluluottamuksen kehittymistä. Tilastollinen kuvaus toteutettiin Mplus-ohjelmistolla lasketulla rakenneyhtälömallilla. Aineistoon sopiva malli oli mahdollista löytää. Mallin mukaan sosiaalinen pääoman yksilökohtaisena resurssina antaa mahdollisuuden kehittää ja säilyttää maanpuolustusajattelua, joka on yhteydessä itseluottamuksen luontoiseen taisteluluottamukseen varusmieskoulutuksen päättyessä. Koulutuksen aikana joukkoon kehittynyt kiinteys ja luottamus tukevat tätä kehitystä. Joukkotuotantomallilla saadaan aikaan joukkoja, joissa taisteluluottamus on yleensä tarvittavalla tasolla ja niitä voidaan käyttää osoitettuihin tehtäviin. Kertausharjoitukset ylläpitävät kiinteyttä, taisteluluottamusta ja sitä kautta joukon suorituskykyä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että pysyvissä miehistön ryhmissä, joissa ryhmänjohtaja ja/tai jäseniä ei vaihtunut, koulutuksen tulokset olivat parempia kuin muuttuneissa ryhmissä. Edelleen havaittiin, että 12 kuukautta palvelleiden miehistön jäsenten joukossa palvelusmotivaatio laski enemmän kuin muissa varusmiesryhmissä. Yhdestätoista koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijasta koottu ryhmä arvioi tutkimuksen tuloksia sovelletulla Q-menetelmällä Facilitate Pro -ohjelmistoa käyttäen. Menettely tuotti lisänäkökohtia tulosten arviointiin sekä niiden soveltamiseen.