Syntyykö Suomeen puulaaksoja - Suomen puutuoteteollisuuden pk-yritysten tila ja tulevaisuus

Metsäteollisuus on tullut Suomeen ulkomaisen pääoman ja tietotaidon avulla vajaat kaksisataa vuotta sitten. Se on toiminut melkein koko jatkosodan jälkeisen ajan suojatussa ympäristössä ja ulkomaisesta kilpailusta riippumattomassa toimintaympäristössä. Kuten Porter ja muut ovat todistaneet, tällainen toimintaympäristö ei kehitä kansainvälisesti kilpailukykyistä teollisuutta globaaleilla markkinoilla. Liittyminen Euroopan unioniin ja sittemmin Euroopan rahaliittoon saattoi puunjalostusteollisuuden täysin uudenlaiseen kilpailutilanteeseen. Sama tapahtui myös alan pk-yrityksille, jotka olivat joutuneet toimimaan heikosti kilpailluilla raaka-ainemarkkinoilla. Tutkimus on tulevaisuudentutkimus, jossa tutkimusongelmia lähestytään kolmen teorian avulla. Porterin klusteriteoria tarjoaa mahdollisuuden arvioida metsäteollisuutta sekä kokonaisuutena että toimivana monimuotoisena organisaationa, jossa kustannukset ja hinta muodostuvat arvoketjun toimijoiden osakustannuksista. Bionomiateoria eli darvinistinen talousteoria testaa suomalaisen puunjalostusteollisuuden pk-yritysten kilpailukykyä ja paineita hakeutua edullisemmille toiminta- alueille. Evoluutioteoria tarkastelee sukupolvenvaihdoksen problematiikkaa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen muodostuu puutoimialan elämän ja kuoleman kysymykseksi. Tämä on etenkin pk-yrityksiä kohtaava ongelma. Asiaa selvitettiin Mauno Rintalan suorittamalla kyselytutkimuksella Puuteollisuusyrittäjien jäsenistön keskuudessa. Ongelma johtuu suurista sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Nämä vuosina 1945– 50 syntyneet ovat siirtymässä eläkkeelle vuosien 2005 ja 2015 välillä. Kyseisissä ikäluokissa yritystiheys on noin kaksi kertaa suurempi kuin sen jälkeisissä ikäluokissa. Suoritetun kyselyn sekä muiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella näyttää siltä, että eläkkeelle siirryttäessä vain noin 30 %:lla yrityksistä on jatkaja tiedossa suvusta tai lähipiiristä. Tämä merkitsee sitä, että 70 % eläköityvän ikäluokan omistamista yrityksistä poistuu pysyvästi markkinoilta. Suomessa poistuma merkitsee noin 40 % koko yritysvarannosta eli noin 80 000 yritystä. Tilastot toimivien yritysten määrästä ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia, joten todellista määrää on mahdoton arvioida. Noin suuren määrän poistuminen markkinoilta uhkaa jo hyvinvointivaltion perusrakenteita. Tutkimustulos edellyttää nopeita toimenpiteitä teollisten pkyritysten pelastamiseksi ja säilyttämiseksi Suomessa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen on tässä prosessissa ensiarvoisessa asemassa. Kaikkien edellä mainittujen yritysten poistuminen markkinoilta edellyttäisi noin 400 000 uuden yrityksen perustamista, koska ainoastaan noin 20 % yrityksistä selviää ensimmäiset kolme vuotta. Tutkimukseen perustuen esitetään prosessimalli sukupolvenvaihdoksen suorittamiseksi. Suomen tärkeimmissä kilpailijamaissa valtioiden metsäomistus on määräävässä asemassa. Meillä metsät ovat yksityisessä omistuksessa ja vain pieni osa valtion omistuksessa. Puumarkkinat toimivat markkinatalouden ehdoilla ilman valtion ohjausta. Ongelmaksi on kehittymässä puun saanti. Metsänomistus on sukupolvien myötä hajaantunut hyvin pieniksi metsälöiksi. Nykyiset metsänomistajat asuvat kaupungeissa ja ovat pääosin palkkatyössä. He eivät ole samalla tavoin riippuvaisia puutuloista kuin heidän esi-isänsä. Metsäverotuksen uudistuminen lisää puun saannin epävarmuutta. Se on muuttumassa pinta-alaverotuksesta puun myynnin verotukseen. Puun myynti on vilkasta ennen järjestelmien vaihtumista ja vähäisempää sen jälkeen. Myös näitä ongelmia on pyritty ratkomaan uudenlaisen metsänomistusmallin avulla. Puuteollisuus on hyvin vanha teollisuudenala. Raaka-aine muodostaa määräävän osan kustannuksista. Muutokset ovat hitaita ja todelliset innovaatiot pitkäkestoisia. Uusia innovaatioita tapahtuu harvoin. Kannattavuutta parannetaan tuoteprosessien ja arvoketjujen kehittämisen kautta. Yhteiskunnan osuus alan kehittämisessä ja säilyttämisessä on ratkaiseva. Asioiden moninaisuus tekee tutkimuksen vaikeaksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi kansantalouden kannalta. Tällaisissa suurissa murroksissa korostuu kaikkien päättävien tahojen henkinen valmius ja tahto tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan.

Communicative Purposes of Press Releases Announcing Reduction in Workforce

Tämä tutkielma käsittelee kaupallisten yhtiöiden julkaisemia lehdistötiedotteita, joissa ilmoitetaan henkilöstövähennyksistä. Erityisenä tutkimuskohteena ovat lehdistötiedotteiden informatiiviset ja promotionaaliset päämäärät ja tarkoitukset sekä näiden päämäärien ja tarkoitusten ilmentyminen tekstin retorisen rakenteen, valittujen retoristen strategioiden sekä leksikaalisten ja kieliopillisten valintojen kautta. Tutkimuksen aineisto koostuu 50 englanninkielisestä lehdistötiedotteesta, jotka sisältävät ilmoituksen henkilöstövähennyksistä. Lehdistötiedotteet kerättiin yritysten verkkosivuilta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehityksenä toimivat soveltavan kielentutkimuksen alalla erityisesti ammattikielentutkimuksessa (ESP, English for Specific Purposes) laajalti käytetty Swalesin (1990) tekstilajia (genre) koskeva määritelmää ja Bhatian (1993) kehittämä geneerisen analyysin malli. Ennen aineiston kielitieteellistä analysointia tutkimuksessa perehdyttiin Bhatian (1993) mallin mukaisesti lehdistötiedotteiden historiaan, kohdeyleisöihin, diskurssiyhteisöön ja sen tuottamiin muihin tekstilajeihin, aikaisempiin lehdistotiedotteita käsitteleviin kielitieteellisiin tutkimuksiin sekä erityisesti yritysten henkilövähennyksiin liittyvään tilannekontekstiin. Kielitieteellisessä analyysissä tutkittavista teksteistä tunnistettiin kahdeksan retorista vaihetta (move), jotka olivat tyypillisiä tutkituille teksteille. Kunkin retorisen vaiheen yksittäiset ilmentymät koottiin yhteen erillisiksi aineistoiksi, joista pyrittiin tunnistamaan kullekin vaiheelle tyypilliset retoriset strategiat sekä toistuvat leksikaaliset ja kieliopilliset valinnat. Tutkimuksessa todettiin, että vaikka tutkittujen lehdistötiedotteiden pääasiallinen tarkoitus oli yhtiön toiminnasta tiedottaminen, niillä oli myös promotionaalinen päämäärä, joka ilmeni mm. pyrkimyksenä välittää yhtiöstä mahdollisimman positiivinen kuva eri kohdeyleisöille, erityisesti sijoittajille. Tämän positiivisen kuvan välittämiseen käytettyjä keinoja olivat mm. odotettavissa olevien saavutusten korostaminen, ulkoisten tekijöiden nimeäminen nykyisen tilanteen aiheuttajaksi, passiivin käyttö sekä erilaiset yrityksen julkisen kuvan säilyttämiseen pyrkivät (face-saving) strategiat.

Teollisella alalla toimivan tietointensiivisen asiantuntijapalveluyrityksen strateginen viestintä: Case Elomatic Oy

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella yrityksen strategista viestintää ja sen suunnittelua teollisella alalla ja globaaleilla B2B-markkinoilla toimivan tietointensiivisen asiantuntijapalvelu-yrityksen eli niin sanotun KIBS-yrityksen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena tarkastelemalla suomalaista insinööri- ja konsultointi-toimisto Elomatic Oy:tä. Tutkimusmenetelmäksi valittiin laadullinen tutkimus ja empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla viittätoista case-yrityksen työntekijää. Tutkimuksen teoriaosuudessa havaittiin, ettei yksikään kolmesta tarkastellusta viestintästrategiamallista soveltunut sellaisenaan käytettäväksi case-yrityksen viestintästrategian pohjana. Siksi tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ja myös teemahaastattelujen käytännön runkona päädyttiin käyttämään itse luotua mallia, joka yhdistää useamman tunnetun viestintästrategiamallin piirteitä ja vastaa näin niihin viestintätarpeisiin, jotka nousevat kuvatunkaltaisen KIBS-yrityksen toimintaympäristön erityispiirteistä. Sekä tutkimuksen teoreettisessa että empiirisessä osuudessa todettiin, että teollisella alalla toimivan asiantuntijapalveluyrityksen viestinnässä korostuvat viestinnän asiantuntevuus ja referenssien merkitys, yrityksen maine ja brändi sekä henkilökohtaiset suhteet ja luottamus. Asiakkaiden ohella työntekijät ovat asiantuntijapalveluja myyvän yrityksen strategisimpia sidosryhmiä. Teoriassa korostettiin myös median tärkeyttä sidosryhmänä, yrityksen maineen muodostajana ja yrityskuvan levittäjänä suuren yleisön tietoisuuteen. Tutkimuksen merkittävin anti liittynee sen manageriaaliseen kontribuutioon. Aineiston perusteella Elomaticin viestinnästä muodostettiin kokonaisvaltainen kuva. Havaittiin, että sisäisen viestinnän ja asiakasviestinnän osalta yrityksen viestinnän tilanne oli kohtuullisen hyvä, mutta mediaviestintään ei ollut juurikaan panostettu. Samoin viestinnän tulosten ja kustannustehokkuuden seuranta ja arviointi olivat jääneet yrityksessä vähälle huomiolle. Tutkimustulosten perusteella case-yritykselle muodostettiin kattava viestintästrategia. Elomaticin viestinnän nykytilaa ja strategisesta yritys-viestinnästä kirjoitettua kirjallisuutta vertaamalla case-yritykselle esitettiin kehotusehdotuksia ja kannustettiin sitä viestinnän jatkuvaan seuraamiseen ja kehittämiseen. Kirjallinen viestintästrategia auttaa case-yritystä toivottavasti toteuttamaan viestintäänsä tulevaisuudessa entistä systemaattisemmin ja strategisemmin, yrityksen koko liiketoiminnan tavoitteiden pohjalta.

But in this twilight our choices seal our fate : the interplay autonomy and dignity in defining the international legal response to the beginning of life

Tutkielman aiheena on kansainvälisen oikeuden kysymys elämän alkamisesta ja elämän alkamisen ajankohdasta. Tutkielma lähestyy aihetta Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksien sopimuksen kolmannen lisäpöytäkirjan valossa. Astuessaan voimaan lisäpöytäkirja tulee mahdollistamaan yksilövalitusten käsittelyn erillisessä ihmisoikeuskomiteassa. Koska lasten oikeuksien sopimus jättää määrittelemättä elämän alkamisen ajankohdan, tutkielman perushypoteesina on, miten tuleva komitea ratkaisisi lasten oikeuksien sopimukseen jääneen jännitteen. Tämän hypoteesin ohella tutkielmaa suuntaa olettamus elämän alun määrittymisestä pitkälti oikeusperiaatteisiin rinnastuvien autonomian ja ihmisarvon käsitteiden kautta. Tutkielma lähestyy aihettaan sekä oikeuskäytännön että -kirjallisuuden valossa, sitoutumatta sen tarkemmin mihinkään yksittäiseen oikeustieteelliseen tutkimusmetodiin. Oikeuskäytännön kohdalla tarkastelu perustuu pääosin länsimaisten ylimpien oikeuksien antamille tuomioille kysymyksissä, jotka liittyvät elämän alkamisen tematiikkaan. Tämän ohella, rajatummin, käsitellään pohjoismaista elämän alun sääntelyä. Oikeuskäytännön sekä säädösten tarkastelun keskiössä on ennen kaikkea oikeudellinen argumentaatio sekä esiintuodun argumentaation jännitteisyys. Oikeuskäytännön pohjalta muotoutuu moniääninen ja usein kontekstisidonnainen kuva elämän alusta. Tämän oikeudellisen moniäänisyyden analyysi muodostaa tutkielman keskeisen sisällön. Autonomian ja ihmisarvon käsitteiden merkitystä oikeuskäytännön ja säädösten arvioinnille perustellaan tutkimuksessa yhtäältä niiden merkityksellä tuomioistuinten argumentaatiossa toisaalta periaatteiden saamalla tuella oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Tutkielma suhtautuu kriittisesti autonomian ja ihmisarvon käsitteisiin. Kriittisen luennan tarkoituksena on paljastaa oikeudellisen argumentaation sumeus ja sumeuden oikeudelliselle tulkinnalle aiheuttama epävarmuus. Tulkinnan epävarmuuden seurauksena myös vastaus elämän alulle näyttäytyy tutkielmassa ristiriitaisena ja osin perustelemattomana. Tutkielman keskeinen tulos on ennen kaikkea oikeuden jännitteiden tunnistamisessa sen lähestyessä elämän alun määrittelyä. Tutkielman tulosten pohjalta on mahdollista pyrkiä löytämään muotoutumassa olevan kansainvälisen oikeuden vastaus elämän alulle. Tuon vastauksen vakaus, perusteltavuus ja pysyvyys riippuvat siitä, miten onnistuneesti oikeudellinen argumentaatio kykenee yhdistämään yksilön autonomisen oikeuden päättää elämästään kollektiivin intressiin ylläpitää elämää.

Umpimähkäinen tappaja vai tehokas aseellisen voimankäytön väline : valtiosopimusvelvoitteet ja rypäleaseiden käyttöperiaatteet Suomessa

Ihmisoikeusjärjestöt väittävät rypäleaseiden olevan umpimähkäisiä aseita ja kykenemättömiä erottamaan taistelijoita siviileistä. Aseellisen vaikuttamisen kohdistaminen vain taistelijoihin liittyy kansainväliseen humanitaarisen oikeuden sisältämän erotteluperiaatteen noudattamiseen. Tämä tapaoikeuteenkin kuuluva periaate velvoittaa kaikkia taistelijoita niin kansainvälisissä kuin valtioiden sisäisissäkin aseellisissa selkkauksissa. Kaikkia aseita voidaan käyttää umpimähkäisesti, mutta aseet eivät välttämättä ole lähtökohdiltaan umpimähkäisiä. Tässä yhteydessä tarkastelu tulee siis kohdistaa siihen, voidaanko rypäleaseiden vaikutukset kohdistaa tiettyyn tunnistettuun sotilaskohteeseen? Tässä tutkimuksessa tutkittiin Geneven vuoden 1949 yleissopimusten I lisäpöytäkirjan sekä CCW-puitesopimukseen kuuluvien II ja V pöytäkirjojen sisältämiä keskeisiä velvoitteita ja rajoitteita rypäleaseiden käyttämiseen sekä sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausvastuuseen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin rypäleaseiden käyttöperiaatteita, sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausperiaatteita sekä asejärjestelmien ja ampumatarvikkeiden kunnossapitoon ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä Suomessa ja sitä, miten valtiosopimusvelvoitteet heijastuvat näihin periaatteisiin. Tutkimus on ajankohtainen valtioiden ja useiden ihmisoikeusjärjestöjen jatkaessa rypäleaseiden käytön estämispyrkimyksiä. Rypäleaseiden vastainen poliittinen kenttä luo painetta rypäleaseita varastoiville ja mahdollisesti käyttäville valtioille. Suomi on valmistautunut käyttämään rypäleaseita Suomen valtioon kohdistuvassa aseellisessa selkkauksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että useat ihmisoikeusjärjestöjen väittämät rypäleaseiden käyttämiseen liittyvistä oikeudellisista asioista ovat virheellisiä. Väitteet perustuvat aseellisista selkkauksista tuotettuun informaatioon, josta esille nostetut havainnot on usein yhdistetty virheellisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteisiin. Näin ollen ihmisoikeusjärjestöt ovat julkistaneet valikoivaa, tarkoitushakuista ja osin virheellistä informaatiota rypäleaseista. Tämä on tehty vahvistamaan heidän rypäleaseiden vastaisen strategiansa mukaista sanomaa. Tällaisen tarkoitushakuisen oikeudellisen argumentaation tarkoituksena on tiettyyn kohdeyleisöön vaikuttaminen. Tässä yhteydessä kohdeyleisön voidaan katsoa olleen valtioiden poliittinen johto. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tällä tavoin pyrkineet edistämään omia tavoitteitaan rypäleaseiden vastaisessa kampanjoinnissa, tässä myös onnistuen. Tutkimuksen tuloksina esitetään, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden keskeiset periaatteet luovat selkeät raamit rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sisältämät säännöt mahdollistavat tehokkaan aseellisen voimankäytön samalla luoden velvollisuuksia kaikille aseellisen selkkauksen osapuolille siviilien ja siviilikohteiden suojelemiseen liittyen. Sivullisten siviiliuhrien syntyminen aseellisen selkkauksen seurauksena ei ole sotarikos, kun se on tasapainossa sotilaallisen hyödyn kanssa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Lisäksi on huomioitava vapaaehtoisten ihmiskilpien ja siviilien, jotka suoraan osallistuvat taisteluihin, oikeudellinen asema. CCW-puitesopimuksen II ja V pöytäkirja asettavat velvollisuuksia aseiden käyttämiselle sekä siviilien suojelemiselle. Nämä velvollisuudet täydentävät sodan oikeussääntöjen periaatteita siviilien suojelemisesta aseellisen selkkauksen vaikutuksilta. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan vapaaehtoiset käytännöt, niitä huolellisesti toteutettaessa, parantavat kuorma-ammusten käsittelijöiden ja käyttäjien sekä myös taistelualueille palaavien siviilien turvallisuutta. Suomessa nämä vapaaehtoiset käytännöt on otettu huomioon laajasti rypäleaseiden sekä muun räjähtävän materiaalin hankinnan, kuljetuksen, varastoinnin sekä käyttämisen yhteydessä. Lisäksi asejärjestelmien huolto ja kunnossapito on ohjeistettu tarkasti ja niitä toteutetaan myös Puolustusvoimien strategisen kumppanin kanssa. Kumppanin toimintaa valvotaan tarkastuksien sekä laatuauditointien avulla. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden koulutusjärjestelyt ja -suunnitelmat sekä rypäleaseiden käyttämiseen liittyvien toimintojen ohjaustoiminta ja selvitetyt toimintatavat luovat hyvän perustan rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle Suomessa. Kuormaammusten käytön koulutusjärjestelyjä tulisi kehittää. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteet ja asesopimusten velvoitteet on ohjeistettu Maavoimissa hyvin. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan velvoitteet on ohjeistettu selkeästi ja vastuuta valtiosopimusvelvollisuuksien toteuttamisesta normaali- ja poikkeusoloissa on jaettu läpi Puolustusvoimien organisaation. Näiden velvoitteiden kouluttaminen on kuitenkin osittain laiminlyöty Maavoimissa.

Tilaus-toimitusprosessin tuki PVSAP-järjestelmällä

Tutkimustyö käsittelee Puolustusvoimien pienikaliiperisten ampumatarvikkeiden normaaliajan tilaus-toimitusprosessia käyttäen esimerkkinä Karjalan Prikaatia. Se pyrkii selvittämään, kuinka tilaus-toimitusprosessia ja sen tukena olevaa PVSAP-toiminnanohjausjärjestelmää tulisi kehittää toiminnan tehostamiseksi prosessijohtamisen näkökulmasta. Sen tueksi selvitetään erityisesti Puolustusvoimien prosessijohtamisen keskeisiä osa-alueita, nykyisiä tilaus-toimitusprosesseja ja niihin liittyen PVSAP-järjestelmän tukea sekä nykytilan ja prosessijohtamisen osa-alueiden keskinäistä vastaavuutta. Puolustusvoimien kannalta keskeistä prosessijohtamisen teoriaa selvitettiin lähdemateriaalin avulla. Työssä käytettiin teoreettisena prosessijohtamisen lähtökohtana deterministispainotteista mallia. Teorian perusteella luotiin työkalu, jonka pohjalta tarkasteltiin Puolustusvoimien prosessijohtamisen tilaa. Puolustusvoimien johtamisjärjestelmään, materiaalihallintoon ja PVSAPjärjestelmään liittyvistä asiakirjoista luotiin kuva Puolustusvoimien – erityisesti materiaalihallinnon – toimintamalleista. Useille organisaatiotasoille ulotetulla kyselyllä täydennettiin käsitystä nykyisestä todellisesta toimintatavasta ja prosessitoiminnan tilasta Puolustusvoimissa. Puolustusvoimat on edelleen funktionaalisesti johdettu organisaatio, ja vaikka prosessimaista toimintamallia tavoitellaankin, prosessien määrittely ja niin ollen myös toiminta ulottuu pääprosesseihin, mutta on muutoin vielä epäyhtenäistä ja osin puutteellista. Tilaus-toimitusprosessi toimii hyvin funktionaalisen ohjauksen varassa. PVSAP-järjestelmä on hyvä tuki varastonhallinnassa ja jossakin määrin raportoinnissa, mutta frekvenssiltään suurimmat alajohtoportaiden tapahtumat ovat edelleen manuaalisen tiedonsiirron ja raportoinnin varassa. PVSAPin potentiaali on käyttämättä muun muassa integroinnin ja suunnittelun alueilla. Funktionaalisen ja prosessijohtamisen hybridi on mahdollinen toimintamalli, mutta jos prosessijohtamisen suuntaan haluta edetä, on päätettävä selkeästi tavat ja tavoitteet ja edettävä päätettyyn suuntaan määrätietoisesti. Prosessijohtamiseen siirtyminen voi olla helpointa erikoistuneiden laitosten sisällä. Tilaus-toimitusprosessi voidaan vakioida ja käyttää sitä geneerisesti useilla materiaalisektoreilla. Tilaus-toimitusprosessiin ja PVSAP-järjestelmään esitetään useita käytännön kehittämisehdotuksia, esimerkiksi roolikohtaisesti räätälöidyt ja helppokäyttöiset tiedon syöttötyökalut sekä dokumenttien generoinnin ja erilaisten tarkistusten siirtäminen suurelta osin koneelliseksi.

Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Maskirovka jäillä : harhauttaminen Neuvostoliiton, Unkarin ja Tšekkoslovakian konflikteissa

Harhauttamista (maskirovka) on tutkittu ja käytetty sotataidossa lähes niin kauan, kun historiantutkimus meille kertoo. Monet venäläisestä sotataidosta tehdyt tutkimukset ja teokset usein ylistävät venäläisiä harhauttamisen mestareiksi. Suomessa tutkimusta aiheesta on verraten vähän, mutta englannin kielellä sitäkin enemmän. Vaikka harhautuksesta on harvemmin ollut suoria oppaita, sitä on lähes aina pidetty tärkeänä tai tärkeimpänä elementtinä sotataidossa, kulttuurista riippumatta. Harhautus on lähes poikkeuksetta sotatoimia tukeva sotataidon elementti, johon liittyy monia keinoja. Harhautus pääsääntöisesti tavoittelee yllätystä ja yllätys taas tavoittelee nopeaa ja helppoa voittoa. Toisen maailmansodan ajoista lähtien eri lähteissä on myös puhuttu paljon siitä, että suuria joukkoja ei voi enää piilottaa, joten on muilla keinoilla salattava oma toimintansa. Tämä johtuu joukkojen koon kasvusta ja teknologian kehityksestä. Etenkin puna-armeija huomasi, että valtavien motorisoitujen armeijoiden ja yhtymien hyökkäysvalmisteluja ei voida enää täysin salata, joten oli pyrittävä harhauttamaan. Tutkimuksen menetelmänä on laadullinen, vertaileva asiakirja-, kirjallisuus-, ja aikakausilehtitutkimus. Tutkimusta tehtäessä on ollut käytössä suomen- ja englanninkielisiä lähteitä sekä käännettyjä venäläisiä lähteitä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää millaista maskirovka oli Neuvostoliiton poliittisissa ja sotilaallisissa toimissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä? Tutkimuksen ajallinen rajaus on kylmän sodan ajassa ja tarkemmin rajattuna kahdessa edellä mainitussa konfliktissa. Taustojen selvittämiseksi käsitellään kuitenkin hieman toisen maailmansodan aikaa. Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä strategisella tasolla poliittisena retoriikkana, tulevan hyökkäyksen naamioimiseen ja salaamiseen sekä sen alettua sen kieltämiseen. Informaatiosodankäynnin osalta maskirovkaa käytettiin propagandan keinoin oikeutuksen hakemiseen hyökkäykselle, niin sisältä kuin ulkoakin päin. Sitä suunnaattiin niin omiin ja ulkopuolisiin poliittisiin päättäjiin, kuin myös omaan ja muihin kansoihin, sekä lisäksi kaikkiin konfliktissa toimineisiin aseellisiin voimiin. Maskirovkaa käytettiin myös salaamiseen, naamioimalla joukon ryhmittymiset joksikin muuksi toiminnaksi. Maskirovka oli tutkimuksen viitekehyksen aikana kaikkea mahdollista harhauttavaa toimintaa. Maskirovkan käyttö onnistui suhteellisen hyvin. Tosin Neuvostoliiton hallitessa mittavaa aineellista ja henkistä ylivoimaa, maskirovkan käytöllä ei välttämättä ollut aina niin suurta merkitystä. Ulkopuolisetkin tuntuivat katsovan sivuun, tutkimuksen konfliktien kehittyessä aseellisiksi kamppailuiksi.

Suomenlinnan Rannikkorykmentin ryhmänjohtajien kokemuksia kouluttajakoulutuksesta ja sen vaikutuksesta heidän koulutustaitoihinsa

Sotilaskoulutuksen antaminen on puolustusvoimien tärkein rauhan ajan toiminto luoden perustan sodan ajan joukoille ja toimien puolustusvoimien näyteikkunana muun yhteiskunnan suuntaan. Eri koulutuskokonaisuuksista eräs tärkeimmistä on johtaja- ja kouluttajakoulutus, josta valtaosa toteutetaan aliupseerikoulutuksena. Konstruktivistinen oppimiskäsitys muodostaa tutkimuksen teoreettisen taustan. Tässä oppijalähtöisessä käsityksessä oppiminen perustuu aikaisempaan tietoon, oppijan aktiivisuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Myös puolustusvoimissa oppimisen, opettamisen ja koulutuksen tulisi pohjautua tähän käsitykseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia ryhmänjohtajilla on kouluttajakoulutuksesta. Tutkimuksen pääkysymys oli, miten konstruktivistinen oppimiskäsitys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa? Pääkysymykseen haettiin vastausta kahden alakysymyksen kautta: 1) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen? 2) Millaisena ryhmänjohtajat kokevat johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen? Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Aineistokeruu toteutettiin teemahaastatteluilla Suomenlinnan Rannikkorykmentissä. Teemat muodostuivat aliupseerikurssin aikaisen kouluttajakoulutuksen ja johtajakauden aikaisen kouluttajana harjaantumisen ympärille. Haastatellut neljä miestä olivat iältään noin 20-vuotiaita ja kotoisin pääkaupunkiseudulta tai sen läheisyydestä. Saatu aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimuksen päätulokset esitetään teoreettisista käsitteistä muodostetuissa pääluokissa, jotka ovat seuraavat: ”Yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksen merkitys koulutustaidon kehittymiseen”, ”Oppijan merkitys koulutustaidon kehittymiseen” ja ”Tilannesidonnaisuuden merkitys koulutustaidon kehittymiseen”. Kutakin pääluokkaa käsitellään niihin sisältyvien alaluokkien kautta tutkittavien näkemysten ja äänen esiin saamiseksi. Konstruktivistinen oppimisnäkemys ilmenee ryhmänjohtajien kouluttajakoulutuksessa heidän oppijan rooliaan kuvaavien käsitysten kautta. Ryhmänjohtajat korostivat omaa vastuutaan oppimisessaan. Heidän mukaansa oppiminen on ensisijaisesti heistä itsestään lähtöisin, ja vastauksissa painotettiin myös itsereflektion merkitystä. Henkilökunta koettiin ennemmin oppimisen ohjaajana kuin valmiiden vastausten antajana. Oppimisympäristö ei ole kuitenkaan ollut oppimista ohjaava ja tukeva, sillä sosiaalinen vuorovaikutus erityisesti henkilökunnan ja ryhmänjohtajien välillä oli vähäistä. Palaute ei ole ollut laaja-alaista, yksilöllistä ja jatkuvaa. Oppimisen tilannesidonnaisuutta korostettiin, sillä haastateltavien mukaan kouluttajana oppiminen tapahtuu parhaiten todellisissa tilanteissa ja ympäristöissä itse tekemällä.

Merivoimien varautuminen Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana

Talvisodan päätyttyä 13.3.1939 Suomi joutui vuokraamaan Hankoniemen saaristoalueineen Neuvostoliitolle 30 vuodeksi laivastotukikohtaa varten. Vuokra-alueen kokonaispinta-ala oli yhteensä 115 neliökilometriä. Neuvostoliitto rakensi välirauhan aikana tukikohdasta vahvan rannikkolinnoituksen, jonka miesvahvuus oli jatkosodan alkaessa lähes 27 000 miestä. Sijaintinsa ja merellisen luonteensa takia päävastuu puolustuksesta Hangon vuokra-aluetta vastaan annettiin merivoimille. Merivoimien komentaja antoi joukoilleen tehtävän ryhmittyä puolustukseen ja eristää sekä varmentaa Hangon vuokra-alue. Varautumistehtävänä oli vuokra-alueen valtaus heti sodan alettua. Operatiivisia valmisteluja ja suunnittelua varten perustettiin 28.4.1940 Karjaan sotilaslääni, joka alistettiin myöhemmin merivoimille. Karjaan sotilasläänillä oli käytössään merivoimien rannikkopuolustuksen joukkoja sekä maavoimien yksiköitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten merivoimat varautui Neuvostoliiton Hangon tukikohtaa vastaan välirauhan aikana. Tähän tutkimuksen pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: millaisen uhan tukikohta asetti, millaisia suunnitelmia merivoimat teki Hankoa vastaan, miten puolustus oli järjestetty Hangon lohkolla, mitä joukkoja merivoimilla oli asettaa tukikohtaa vastaan sekä miten ne oli perustettu ja koulutettu? Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa lähdeaineiston sisältöä on analysoitu teemoittelemalla. Teemoina on käytetty tutkimuksen pää- ja apukysymyksiä. Tutkimuksen tärkeimpänä lähteenä on käytetty Kansallisarkiston arkistomateriaalia. Keskeisimpiä kokonaisuuksia ovat pääesikunnan, merivoimien esikunnan sekä Karjaan sotilasläänin esikunnan materiaalit. Tärkeän lähdekokonaisuuden muodostaa myös julkaistu kirjallisuus aiheeseen liittyen. Työssä on pyritty selvittämään mitä toimenpiteitä merivoimat tekivät vastatakseen siihen vaatimukseen minkä päämaja oli sille asettanut. Hangon tukikohta tuotti merivoimille suuria haasteita toimia Suomen rannikolla. Tukikohta jakoi rannikon kahtia ja hallitsi olemassaolollaan Suomenlahden suuta. Merivoimat aloitti varautumistoimenpiteet ryhmittämällä joukot puolustukseen ja aloittamalla linnoitustoimenpiteet tukikohdan ympärillä. Kesällä 1940 perustettu Karjaan sotilaslääni vastasi operatiivisista valmisteluista Hangon lohkolla merivoimien alaisuudessa. Karjaan sotilaslääni vastasi puolustusjärjestelyiden toteuttamisesta, perustamissuunnitelmista sekä hyökkäysoperaation suunnittelusta ja valmistelusta. Merivoimien joukoilla oli oltava korkea valmius vastata maahan kohdistuviin merellisiin uhkiin, mutta Hangon kohdalla valmius oli erittäin korkea. Joukkojen koulutukseen kiinnitettiin erityistä huomiota, sillä talvisodasta oli saatu paljon kokemuksia saaristotaisteluista. Puolustusvalmistelut ja kantalinnoittaminen eteni varsinkin Hankoniemen alueella ripeästi. Jatkosodan alkaessa varautumistoimenpiteet osoittautuivat riittäviksi, sillä vuokra-alue jouduttiin evakuoimaan 2.12.1941.

Link-16 -järjestelmän käyttö puolustusvoimissa

Kehitys tietotekniikan puolella on viime vuosina ollut huimaa. Tämä on näkynyt kaikkialla yhteiskunnassa, muun muassa digitelevision esiinmarssina. Myös ilmailussa, sekä siviili- että sotilasilmailussa, on ryhdytty kartoittamaan uuden tekniikan hyväksikäyttömahdollisuuksia. Tämän työn tarkoituksena on tarkastella, miten NATO:n käyttämää datalinkkijärjestelmää, Link-16 -järjestelmää, voitaisiin käyttää Suomen Puolustusvoimien yhteisoperaatioissa sekä ilmavoimien omissa operaatioissa. Yhteisoperaation datalinkkijärjestelmälle asettamia vaatimuksia on pyritty kartoittamaan sovelletun vaatimusmäärittelyn menetelmin. Näin ollen työssä on pureuduttu vähän myös yhteisoperaatioihin ja niiden perusteisiin. Link-16 - järjestelmän ominaisuuksia on verrattu vaatimusmäärittelyn tuottamiin vaatimuksiin, minkä kautta on saatu kuva järjestelmän käyttökelpoisuudesta. Työssä on pohdittu myös, millaisia ongelmia Link-16 -järjestelmän käyttöönotto Suomessa saattaisi aiheuttaa. Tuloksia tarkasteltaessa korostuu Link-16 -järjestelmän vaatima suunnittelu- ja hallinnointityö. Järjestelmän tarjoaman joustavan verkkosuunnittelun avulla voidaan luoda haluttuja verkkoja, mutta suunnittelussa pitää pyrkiä ottamaan huomioon kaikki mahdollisesti eteen tulevat tilanteet. Eri operaatioille pitää myös suunnitella eri viestiverkot. Ilmavoimien omille operaatioille saattaa muodostua ongelmaksi järjestelmän käyttömahdollisuusmoodeista johtuva varakoneen hankala käyttöönotto. Link-16 -järjestelmä käyttää samaa taajuuskaistaa kuin ilmailussa käytettävä Distance Measurement Equipment (DME) -järjestelmä. Tästä johtuen maailmalla on luotu tiettyjä sääntöjä, joiden puitteissa Link-16 -järjestelmien päätelaitteiden on toimittava, jotta ne eivät häiritsisi DME-laitteiden toimintaa. Kyseiset säännöt lisäävät entisestään Link-16 -käyttäjien hallinnollista työmäärää. Rajoituksista johtuen kaikkia operaatioita on suunniteltava ja johdettava tarkasti, jotta Link-16 -järjestelmälle asetetut EMC-rajoitukset eivät ylittyisi. Link- 16 -järjestelmän käyttö vaatii siis huomattavasti hallinnollista työtä. Suomen Ilmavoimat tutkii tällä hetkellä, minkälaisia organisatorisia muutoksia Link-16 -järjestelmän käyttöönotto ilmavoimille merkitsisi. Mikäli halutaan osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin yhdessä muiden NATO -maiden kanssa, Link-16 -järjestelmä on käytännössä pakollinen.

Venäjän rynnäkkökonekaluston kehitykseen vaikuttaneet tekijät toisen maailmansodan jälkeen

Pro Graduni aihe ja samalla päätutkimusongelma on tutkia Venäjän rynnäkkökonekaluston kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä toisen maailmansodan jälkeen. Alaongelmina on mitkä seikat ovat olleet keskeisiä tekijöitä koneita suunniteltaessa, ohjasiko kehitystä enemmän lännessä tapahtunut kehitys vai omat innovaatiot ja miten rynnäkkökoneet ovat kehittyneet. Tutkimusmenetelmänä käytin kvalitatiivista grouded theory- menetelmää. Venäjä on kehittänyt ilmavoimiaan rajusti toisesta maailmansodasta lähtien. Kuitenkin kaikki suuret tekniset läpimurrot tehtiin muissa maissa ennen Neuvostoliittoa. Heti sodan jälkeen Neuvostoliitto alkoi kuroa lännen etumatkaa kiinni suihkumoottoriteknologiassa. Tässä auttoivat Saksasta ja briteiltä saadut moottorit. Suihkumoottori nosti sotilasilmailun aivan uudelle tasolle kun käytettävissä oleva korkeus- ja nopeusalue kasvoi huomattavasti. Suihkumoottorit toivat mukanaan myös ongelmia. Nopeudet lentoonlähdössä ja laskussa sekä tarvittavat kiitotiepituudet kasvoivat rajusti. Myös koneiden toiminta-ajat olivat varsin vaatimattomia verrattuna potkurikoneisiin. Ratkaisua etsittiin ja se löydettiin kääntyvistä siivistä. Tämäkin läpimurto keksittiin lännessä ennen Neuvostoliittoa. Kääntyvät siivet tulivat kolmannen sukupolven koneisiin ja niiden avulla nopeudet onnistuttiin pitämään alhaisina lennon kriittisissä vaiheissa. Myös neljännen sukupolven koneet tulivat Yhdysvalloissa käyttöön ennen Neuvostoliittoa. Tämän sukupolven koneissa pystyttiin yhdistämään entistä tehokkaammin useita ominaisuuksia ja myös kääntyvistä siivistä voitiin luopua. Vaikka Neuvostoliitto oli sotilasilmailun suurvalta, se kulki kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen lähes koko ajan teknisesti vähän länsimaita jäljessä. Länsimaiden, etenkin Yhdysvaltojen, konetyypit ohjasivat jossain määrin Neuvostoliiton tulevia konetyyppejä. Hyvinä esimerkkeinä tästä on A-10 Thuderbolt vs Su-25 frogfoot, F-111 Aardvark vs Su-24 Fencer, F-16 Falcon vs Mig-29 Fullcrum ja F-15 Eagle vs Su-27 Flanker. Vaikka kyseiset Neuvostoliiton koneet eivät olleet mitään suoria kopioita amerikkalaisista vastineista, yhtäläisyyksiäkin on paljon. Pitää ottaa huomioon, että myös Yhdysvallat seurasi Neuvostoliitossa tapahtuvaa konekehitystä ja Neuvostoliiton koneet vaikuttivat Yhdysvaltojen konesuunnitteluun. Hyvä esimerkki tästä oli, kun yhdysvaltalaiset suunnittelivat F-15-koneen vastineeksi MiG-25:lle, jonka suorituskyvyn he yliarvioivat. Neuvostoliittolaiset puolestaan suunnittelivat Su-27-koneen vastaamaan F-15-koneen tuomaa uhkaa vastaan

Epäsuora sodankäynti Itämeren alueen taisteluissa vuosina 1854-1855 : B.H. Liddell Hartin teorian sovellus Krimin sotaan

Tämä tutkimus on kokonaisuus, jossa käsitellään kahta sotahistorian alaan kuuluvaa aihetta, B.H. Liddell Hartin teoriaa epäsuoruudesta sodankäynnissä sekä Krimin sodan tapahtumia Itämerellä. Tavoitteenani on yhdistää ajankohtainen sotataidon tutkimus perinteiseen sotahistoriaan tavalla, joka hyödyttää molempia osa-alueita. Käytän historiallisia tapahtumia esimerkkinä kuvaamaan teoriaa käytännössä ja teoriaa selittämään sotatapahtumia uudella tavalla. Tutkimus on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa esitellään Liddell Hartin teoria epäsuoruudesta sodankäynnissä ja toisessa osassa sitä sovelletaan analysoimalla Krimin sodan Itämeren alueen sotatoimia. Laivaston lähettäminen Itämerelle oli mielestäni ratkaisevin päätös, minkä liittoutuneet tekivät voittaakseen sodan. Laivaston toiminta osoittautui sodan kannalta monin tavoin merkittäväksi, sillä Krimin rintaman taistelut eivät tuoneet sotaan ratkaisua. Laivasto muodosti merkittävän maihinnousu-uhan rannikolla, sodan loppuvaiheessa uhka kohdistui Pietaria vastaan. Uhka sitoi Itämeren rannikolle suuria määriä venäläistä sotaväkeä, jota olisi muuten voitu käyttää Krimillä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Krimin sodan Itämeren alueen toiminta oli perustaltaan epäsuoraa suurstrategian tasolla ja osaltaan myös strategian tasolla. Epäsuora vaikutus ei välttämättä ollut suunniteltua tai edes tietoista, epäsuora vaikutus voi tapahtua myös vahingossa.

Saksan rooli Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa

Eurooppalainen turvallisuusympäristö muuttui merkittävästi kylmän sodan päätyttyä noin viisitoista vuotta sitten. Saksojen yhdistymisestä saakka Saksan liittotasavalta on etsinyt uutta rooliaan turvallisuuspoliittisena toimijana kansainvälisessä järjestelmässä. Saksa on yksi Euroopan suurmaista niin taloudellisesti kuin väestömäärältään. Kuitenkin sitä on pidetty “poliittisena kääpiönä”, jonka todellinen rooli poliittisena toimijana ei vastaa sen potentiaalia. Viime vuosina Saksan turvallisuuspolitiikka on muuttunut aktiivisemmaksi. Muutokset ovat aiheuttaneet tarpeen selvittää Saksan nykyistä turvallisuuspolitiikkaa. Tutkimuksella pyritään analysoimaan Saksan toteuttaman turvallisuuspolitiikan luonnetta, Saksan asemaa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa, sekä tekijöitä jotka ovat johtaneet tiettyihin poliittisiin valintoihin. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aiheesta johtuen käyttökelpoinen ja saatavilla oleva tutkimusmateriaali on kirjoitettua materiaalia, jolloin päätutkimusmenetelmäksi on määrittynyt arvioiva asiakirja-analyysi. Tutkimuksessa selvisi, että Saksa on pyrkinyt vahvistamaan rooliaan turvallisuuspoliittisena toimijana viimeisten vuosien aikana ja monin tavoin siinä myös onnistunut. Saksa pyrkii kuitenkin edelleen toimimaan turvallisuusjärjestöjen ja muiden monikansallisten järjestelyiden puitteissa. Oletettavaa on, että Saksa pyrkii kasvattamaan rooliaan myös tulevaisuudessa. Saksan lähihistorian merkitys turvallisuuspoliittisille ratkaisuille on vähentynyt. Saksan suhteissa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin toimijoihin vaikuttaa kuitenkin historiasta pohjautuvia vuorovaikutustekijöitä.

Joukkojen siirtäminen Maaselän kannakselta Karjalankannakselle 1944

Pro gradu-tutkielma käsittelee 4. ja 6. Divisioonan siirtoa Itä-Karjalasta Karjalankannakselle vuonna 1944. Tutkielma käsittelee siirtymisen valmisteluita, toteutusta ja ongelmia. Ongelmiin liittyen työ käsittelee neuvostoliittolaisten ilmavoimien toimintaa sotilaskuljetuksia vastaan, sekä muiden samaan aikaan käynnissä olleiden kuljetuksien vaikutusta 4. ja 6. Divisioonan siirtoon. Päätutkimuskysymyksenä on: Kuinka Maaselän kannaksen joukot suorittivat siirtymisen Karjalankannakselle? Alatutkimuskysymyksinä ovat: 1. Millaisia olivat Maaselän kannaksen joukkojen siirtymisen valmistelut, toteutus ja mahdolliset ongelmat. Onnistuiko siirtyminen? 2. Miten taisteluiden yleistilanne vaikutti siirtoihin? 3. Millä tavalla Maaselän kannakselta siirrettäviä joukkoja oli tarkoitus käyttää ja miten käyttötarkoituksen muuttuminen vaikutti siirtoihin? Tutkielma on asiakirjatutkimus, johon on käytetty pääasiassa kotimaisia lähteitä. Neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen ajalta on kirjoitettu runsaasti kirjoja, joista saa yleiskuvan sodan tapahtumista. Siirtymisen tutkimisessa on tukeuduttu pääasiassa sota-arkiston lähteisiin.Neuvostoliittolaisten suurhyökkäyksen voima ja nopeus yllätti Suomen sodanjohdon, tämän vuoksi vain kaksi yhtymää oli siirretty Karjalankannakselle ennen suurhyökkäyksen alkua. Pian päämajassa todettiin, että Karjalankannaksen puolustus ei tule kestämään ilman lisäjoukkoja. Tämän vuoksi muun muassa 4. ja 6. Divisioona saivat käskyn siirtyä Karjalankannakselle. Siirrot suoritettiin pääasiassa junakuljetuksin, koska ajoneuvokalusto ja polttoaine resurssit eivät mahdollistaneet autokuljetuksia. Siirtoja hidastavia tekijöitä olivat rautateiden heikko kunto ja vähäinen määrä. Useat muut samaan aikaan käynnissä olleet evakuointi- ja huoltokuljetukset eivät juuri häirinneet siirtymisiä, koska kuljetusjärjestelmä oli asetettu palvelemaan ensisijaisesti sotilaskuljetuksia. Siirtoja olisi voinut nopeuttaa, mikäli siirretyille joukoille olisi annettu enemmän junia käyttöön. Tämä olisi kuitenkin ollut muilta sotilaskuljetuksilta pois, eikä olisi siinä mielessä ollut kokonaisuuden kannalta järkevää. Siirtojen aikana olleista ongelmista huolimatta molemmat divisioonat saatiin siirrettyä Karjalankannaksen torjuntataisteluihin ilman suurempia tappioita. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että 4. ja 6. Divisioonan siirtyminen Karjalankannakselle onnistui.